Onko väärin patistaa 18v omilleen?

Onko paikkakunnalla opiskelija-asuntoja? Soluasunnot ovat suorastaan halpoja, se voisi olla vaihtoehto jos yksiöön ei ole varaa. Toki tässä vaiheessa vuotta ne menevät uusille opiskelijoille, jotka tulevat kauempaa, mutta talven aikana voisi olla mahdollisuus päästä soluasuntoon.

Lukioaikainen poikaystäväni joutui muuttamaan kotoa täyttäessään 18. Hänen äitinsä oli yh jolla oli tämän lukiolaisen lisäksi pikkulapsi. Suoraan sanottuna heitti pojan ulos aika lyhyellä varoitusajalla. Pojalta jäi lukion viimeinen vuosi käymättä, mutta onneksi kesätyöpaikasta jeesattiin ja hän sai jatkaa töissä ja pääsi jaloilleen. Elämässään hän on menestynyt hyvin, sattui olemaan todella älykäs kaveri ja on käärinyt hyvät rahat IT-alalla. Ja välit äitiinkin ovat nykyisin hyvät. Minun kirjoissani hän on edelleen itse piru. 

Jos haluaa sen lapsen pois kodista opettelemaan elämää, niin ehdottomasti tästä kannattaa sen lapsen kanssa keskustella eikä ilmoittaa asiaa yksipuolisena sanelupäätöksenä.

Ei ole korrektia, jos nuori joutuu etsimään töitä lukion ohelle. Missä välissä hän lukee kirjoituksiin tai muutenkaan opiskelee, jos joutuu koulupäivän päätteeksi töihin? Ja millä todennäköisyydellä kouluttamaton 18v saa edes töitä, kun koulutetut ja vanhemmatkaan eivät saa?

Moni korkeakoulu poistaa pääsykokeet ja painoarvo on yo-todistuksella. Eli jos sössit ylppärit, kun on pakko käydä töissä, jää jatko-opintopaikka äkkiä saamatta.

Ilman muuta voit ottaa asian puheeksi ja kuulostella lapsesi reaktioita. Pelkkä puhuminen ja kohtelu aikuismaisesti voi avata monia lukkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on joissain viesteissä hyviä pointteja. Silloin, kun lapsesi oli uhmaikäinen rääpäle, olit hänelle vanhempi ja ymmärsit, että hänellä ei ole vielä taitoja käsitellä tunteitaan. Sulatit hyvinkin primitiivisen käytöksen, koitit opastaa ja olit tukena kuin kallio, otit vastaan lapsen tunteet. Mikäli 18-vuotiaasi on vielä epäkypsä ja käyttäytyy sen takia huonosti, tehtäväsi vanhempana ei ole ohi. Ei, vaikka lapsi kuinka olisi täysi-ikäinen, tai vaikka naapurin Maija olisi kuinka fiksu ja muuttanut omilleen jo 16-vuotiaana. Jos sinun lapsesi on vielä epäkypsä, hän tarvitsee vanhempaa arjessaan. Heittämällä lapsen väkisin kylmään veteen et häntä kypsytä. Sanoit, että toivoisit, että keskustelu omilleen muutosta herättää lapsen käyttäytymään aikuisemmin. Tuo on juuri se kriittinen ikä, jolloin aikuismaista käytöstä harjoitellaan, enkä ymmärrä, miksi kiirehdit asiaa niin kovasti. On aivan tavallista, että tuon ikäisellä on vielä myöhäismurrosiän hormoneista pää pehmeä. Nyt on hyvä harjoitella sitä kypsymistä, eikä antaa kakaran lähteä omilleen. Tuossa lukio-iässä ei ole nuoren arjessa juuri merkittäviä konkreettisia muutoksia, kun opiskelut jatkuvat koulunomaisina tutuissa lapsuuden ja nuoruuden ympyröissä. Ei se ole ihme, että monesta ei tunnu yhtään sen enempää aikuiselta juuri 18 täytettyään, vaan vasta kun opinnot vievät muualle ja riuhtaistaan irti niistä turvallisista, tutuista ympyröistä. Miksi on niin hemmetinmoinen kiire saada se nuoresi aikuiseksi? Se voi olla jo hormonitoiminnankin vuoksi mahdotonta juuri tässä hetkessä. Tuo on juuri se kriittinen ikä monilla, vuosi-pari tekee ihmeitä. Huolestu sitten, jos nuori on vielä silloinkin epäkypsä.

Ehkä siksi, että uskon, että hän itse siitä eniten hyötyisi, että saisi rauhan olla, tehdä, hoitaa koulunsa jne. itse parhaiten katsomallaan tavalla. Ap

Lukion poikakin hoiti itsenäisesti ja sai asua kotona. Anna lapselle luku rauha. Kannusta ja motivoi. Ennen kaikkea rakasta lastasi.

Vierailija kirjoitti:

Todella VÄÄRIN!! Miltä mahtaa nuoresta tuntua, jos nuoruuden (pahankin) kipuilun takia vanhemmat ajavat pois heti, kun se on juridisesti mahdollista. Ei taida olla kiva tunne joutua vanhempien hylkäämäksi. Edes tuon ikäisenä.

Jos taas nuori itse ehdottaa ja tätä ryhdytään tukemaan ni kaikki ok. Nuoren toive ratkaisee.

Et selvästi kykene asettumaan siihen asemaan, että kotona on nuori aikuinen, jonka toiminta saa koko perheen voimaan pahoin. Ei se mitään, vielä muutama vuosi sitten ajattelin ihan samoin kuin sinä.

Ja tietenkään asiaa ei oteta puheeksi niin, että häivy täältä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On väärin. Älä hylkää lastasi vaan rakasta häntä vaikeina nuoruusvuosinakin.  

Siitä jää ikävä fiilis teille molemmille loppuiäksi jos paiskaat hänet nyt pihalle. 18 vuotias on vielä kuitenkin hyvin nuori vaikka on muodollisesti aikuinen. Hän tarvitsisi vielä vanhempien tukea kasvussa eikä sitä paitsi lukiota käyvää nuorta voi lainkaan mukaan heittää omilleen vaan olette elatusvelvollisia.

Odota muutama vuosi niin hän lähtee kyllä ihan oma-aloitteisesti.

olen 45v ja muutin kotoa pois tosi nuorena, olin varmasti todella rasittava silloin, "uhkailin" äitiäni pois muuttamisella vaikka oikeast kyseessä oli klassinen hätähuuto: olisin halunnut, että äiti huomioi minua, pyytää minua jäämään. Hän sanoi että muuta vaan. Olen vielä myöhemmin aikuisena terapiassa näitä hylkäämisen tunteitani käsitellyt ja oli pitkään katkera äidilleni, ettei hän ymmärtänyt minua tuolloin paremmin. itse en epäkypsänä nuorena osannut itseäni selkeästi ilmaista.

Ap:n kohdalla sanoisin, että kannattaa hakea keskusteluyhteyttä nuoren kanssa vaikka sitten ulkopuolisen avun kanssa, ja jos lopputulos on, että nuori kaipaa omaan asuntoon, niin sitten voi muuttaa. Ettei taustalla vaan ole mitään muuta pahaa oloa jota nuori purkaa turvallisiin vanhempiin, jotka sitten vastaavat avunhuutoon siirtämällä nuoren omaan asuntoonsa pahoinvoimaan.

Niin, kun edelleen pahin käytös ei edes kohdistu meihin vanhempiin, vaan kahteen teini-ikäiseen nuorempaan sisarukseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Muutin itse 17--vuotiaana kotoa, en yksinkertaisesti jaksanut vanhempia ja sisaruksia. Äiti yritti vastustella, mutta olin päätökseni tehnyt.

Auttoivat sitten alkuun, suurimman osan tienasin itse. Kouluarvosanat paranivat välittömästi, kun oli opiskelurauha eikä jatkuvasti vituttanut. Minulla oli kyllä oma huone eikä mitään liian tiukkoja rajojakaan, mutta kaipasin vaan yksityisyyttä niin paljon. Nykyään välit ovat erittäin hyvät.

Ihan hyvin voi olla, että ap:n lapsikin rauhoittuu, jos saa itse päättää elämästään.

Kiitos kokemuksestasi. Uskon että omalla nuorella on saman kaltaisia asioita meneillään päänsä sisällä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko paikkakunnalla opiskelija-asuntoja? Soluasunnot ovat suorastaan halpoja, se voisi olla vaihtoehto jos yksiöön ei ole varaa. Toki tässä vaiheessa vuotta ne menevät uusille opiskelijoille, jotka tulevat kauempaa, mutta talven aikana voisi olla mahdollisuus päästä soluasuntoon.

Lukioaikainen poikaystäväni joutui muuttamaan kotoa täyttäessään 18. Hänen äitinsä oli yh jolla oli tämän lukiolaisen lisäksi pikkulapsi. Suoraan sanottuna heitti pojan ulos aika lyhyellä varoitusajalla. Pojalta jäi lukion viimeinen vuosi käymättä, mutta onneksi kesätyöpaikasta jeesattiin ja hän sai jatkaa töissä ja pääsi jaloilleen. Elämässään hän on menestynyt hyvin, sattui olemaan todella älykäs kaveri ja on käärinyt hyvät rahat IT-alalla. Ja välit äitiinkin ovat nykyisin hyvät. Minun kirjoissani hän on edelleen itse piru. 

Jos haluaa sen lapsen pois kodista opettelemaan elämää, niin ehdottomasti tästä kannattaa sen lapsen kanssa keskustella eikä ilmoittaa asiaa yksipuolisena sanelupäätöksenä.

En itse asiassa ole varma soluasuntojen tarjonnasta. Alan selvittää sitä. Vaikka veikkaan, että ne olisivat ensisijaisesti ulkopaikkakuntalaisille.

Tietenkään emme sanele mitään, vaan yritämme keskustelun kautta saada nuoresta irti, että olisiko omillaan olo sellainen asia, joka voisi helpottaa hänen oloaan. Ja toisaalta jos se ei ole, kuinka hän aikoo muuttaa käytöstään, jotta sisarusten elämä ei kärsi.

Ap

Käyttäjä3474 kirjoitti:

Ei ole korrektia, jos nuori joutuu etsimään töitä lukion ohelle. Missä välissä hän lukee kirjoituksiin tai muutenkaan opiskelee, jos joutuu koulupäivän päätteeksi töihin? Ja millä todennäköisyydellä kouluttamaton 18v saa edes töitä, kun koulutetut ja vanhemmatkaan eivät saa?

Moni korkeakoulu poistaa pääsykokeet ja painoarvo on yo-todistuksella. Eli jos sössit ylppärit, kun on pakko käydä töissä, jää jatko-opintopaikka äkkiä saamatta.

Aika moni ihan kotona asuvakin haluaa käydä esim viikonloppuisin töissä, että saa omaa rahaa. Itsekin kävin ja melkein kaikki kaverit.

Vierailija kirjoitti:

Hänellä ei ole mitään diagnoosia. Nuorempana kävi toimintaterapiassa tiettyjen aistiasioiden tiimoilta, ja pahimpia ylilyöntejä käytöksen suhteen saatiinkin sillä pois. Oli siis väkivaltainen ennen murrosikää, mutta rauhoittui, joko iän tai terapian tai niiden yhteisvaikutuksen vuoksi. Henkinen puoli on tullut sen jälkeen ja pahentunut koko ajan, luulin aluksi että kyse on perusmurkkukapina, mutta tosiaan vuosi vuodelta tämä vain pahenee. Jotenkin uskon, että hän ei vaan kestä elää isossa perheessä (no 3 lasta, eli keskikokoinen) vaan kaipaa oman tilan ja rauhan ja ehtonsa. ap

Jos kyse on aspergerista, vaikkei diagnoosia olekaan, niin heidän murrosikänsä voi olla yhtä helvettiä. Kuviossa on helposti sekä poliisi että lastensuojelu ja vanhemmat saavat taistella väsymykseen saakka, että saavat lapselleen oikeanlaista apua. Sivusta olen katsonut yhden perheen kamppailua, neurotyypillisen lapsen vanhemmat eivät edes pysty kuvittelemaan minkälaisten asioiden kanssa toiset joutuvat painimaan. Tämä nuori sai vihdoin apua, mutta joutui välissä asumaan huostaanotettuna ihan vääränlaisissa paikoissa, joissa muut nuoret tulivat päihdeperheistä. Pitkään kesti että sai oikeanlaista apua ja tukea ja pääsi harjoittelemaan itsenäistä asumista. Autismisäätiöstä voi kysyä varmaan neuvoja, vaikka diagnoosia ei olisikaan. Diagnoosin kanssa voisi saada tukea nuoren aikuistumiseen ja siihen asumiseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella VÄÄRIN!! Miltä mahtaa nuoresta tuntua, jos nuoruuden (pahankin) kipuilun takia vanhemmat ajavat pois heti, kun se on juridisesti mahdollista. Ei taida olla kiva tunne joutua vanhempien hylkäämäksi. Edes tuon ikäisenä.

Jos taas nuori itse ehdottaa ja tätä ryhdytään tukemaan ni kaikki ok. Nuoren toive ratkaisee.

Et selvästi kykene asettumaan siihen asemaan, että kotona on nuori aikuinen, jonka toiminta saa koko perheen voimaan pahoin. Ei se mitään, vielä muutama vuosi sitten ajattelin ihan samoin kuin sinä.

Ja tietenkään asiaa ei oteta puheeksi niin, että häivy täältä.

Ap

Eli siis muun perheen hyvinvointi on tärkeämpi, kuin tämän nuoren? Nuoren huono käytös, kun usein johtuu pahasta olosta.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta voit ottaa asian puheeksi ja kuulostella lapsesi reaktioita. Pelkkä puhuminen ja kohtelu aikuismaisesti voi avata monia lukkoja.

Mmm, luonnollisesti asiasta keskustelu avataan varovaisesti, muutenhan hän pelkästä periaatteesta jo saa raivokohtauksen. Kiitos kannustuksesta.

Ap

Kylläpä tämä koetaan negatiivisesti. Mun mielestä oma koti 18- vuotiaalle on kaikin puolin hyvä ratkaisu, kun se tehdään yhteisymmärryksessä. Itse muutin jo yläkouluiässä pois kotoa. Ensin asuin veljeni kanssa. 16-vuotiaasta alkaen asuin itsenäisesti. Vanhempien kanssa on ollut aina hyvät välit. Opiskelujen kannalta muutto on ollut positiivinen asia. Taloudellisesti olen pärjännyt hyvin vanhempien tuella ja myöhemmässä vaiheessa omilla ansioilla (eka työpaikka minulla oli 18-vuotiaana) Toimeentulotukea en ole tarvinnut koskaan. Yliopistossa opiskellessa sain opintotuen asumislisää, mutta muutoin en ole saanut yhteiskunnan tukea asumiseen.

Olen kiitollinen vanhemmilleni, että he uskalsivat päästää minut maailmalle jo niin aikaisessa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella VÄÄRIN!! Miltä mahtaa nuoresta tuntua, jos nuoruuden (pahankin) kipuilun takia vanhemmat ajavat pois heti, kun se on juridisesti mahdollista. Ei taida olla kiva tunne joutua vanhempien hylkäämäksi. Edes tuon ikäisenä.

Jos taas nuori itse ehdottaa ja tätä ryhdytään tukemaan ni kaikki ok. Nuoren toive ratkaisee.

Et selvästi kykene asettumaan siihen asemaan, että kotona on nuori aikuinen, jonka toiminta saa koko perheen voimaan pahoin. Ei se mitään, vielä muutama vuosi sitten ajattelin ihan samoin kuin sinä.

Ja tietenkään asiaa ei oteta puheeksi niin, että häivy täältä.

Ap

Eli siis muun perheen hyvinvointi on tärkeämpi, kuin tämän nuoren? Nuoren huono käytös, kun usein johtuu pahasta olosta.

Ap taisi kertoa että heillä on kaksi alaikäistä teiniä vielä tämän 18veen lisäksi? Kyllä minä pakkotilanteessa asettaisin niiden kahden henkisen hyvinvoinnin ohi aikuisen ja yrittäisin tukea sitä nuorta aikuista niin, ettei pysty vahingoittamaan nuorempiaan. Jos olisi sellainen umpikuja, ettei sitä pysty ratkomaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella VÄÄRIN!! Miltä mahtaa nuoresta tuntua, jos nuoruuden (pahankin) kipuilun takia vanhemmat ajavat pois heti, kun se on juridisesti mahdollista. Ei taida olla kiva tunne joutua vanhempien hylkäämäksi. Edes tuon ikäisenä.

Jos taas nuori itse ehdottaa ja tätä ryhdytään tukemaan ni kaikki ok. Nuoren toive ratkaisee.

Et selvästi kykene asettumaan siihen asemaan, että kotona on nuori aikuinen, jonka toiminta saa koko perheen voimaan pahoin. Ei se mitään, vielä muutama vuosi sitten ajattelin ihan samoin kuin sinä.

Ja tietenkään asiaa ei oteta puheeksi niin, että häivy täältä.

Ap

Eli siis muun perheen hyvinvointi on tärkeämpi, kuin tämän nuoren? Nuoren huono käytös, kun usein johtuu pahasta olosta.

Ap taisi kertoa että heillä on kaksi alaikäistä teiniä vielä tämän 18veen lisäksi? Kyllä minä pakkotilanteessa asettaisin niiden kahden henkisen hyvinvoinnin ohi aikuisen ja yrittäisin tukea sitä nuorta aikuista niin, ettei pysty vahingoittamaan nuorempiaan. Jos olisi sellainen umpikuja, ettei sitä pysty ratkomaan.

Kiitos, tätä olen yrittänyt nyt kohta 8 sivua selittää. Kun ei ole kyse siitä, että vanhempia vastaan kapinoidaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä tämä koetaan negatiivisesti. Mun mielestä oma koti 18- vuotiaalle on kaikin puolin hyvä ratkaisu, kun se tehdään yhteisymmärryksessä. Itse muutin jo yläkouluiässä pois kotoa. Ensin asuin veljeni kanssa. 16-vuotiaasta alkaen asuin itsenäisesti. Vanhempien kanssa on ollut aina hyvät välit. Opiskelujen kannalta muutto on ollut positiivinen asia. Taloudellisesti olen pärjännyt hyvin vanhempien tuella ja myöhemmässä vaiheessa omilla ansioilla (eka työpaikka minulla oli 18-vuotiaana) Toimeentulotukea en ole tarvinnut koskaan. Yliopistossa opiskellessa sain opintotuen asumislisää, mutta muutoin en ole saanut yhteiskunnan tukea asumiseen.

Olen kiitollinen vanhemmilleni, että he uskalsivat päästää minut maailmalle jo niin aikaisessa vaiheessa.

Kiitos että jaoit kokemuksesi :) ap

No patistaa ja pakottaa ovat huonoja sanavalintoja, mutta kyllä voit keskustella, ehdottaa ja ystävällisesti ohjata siihen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella VÄÄRIN!! Miltä mahtaa nuoresta tuntua, jos nuoruuden (pahankin) kipuilun takia vanhemmat ajavat pois heti, kun se on juridisesti mahdollista. Ei taida olla kiva tunne joutua vanhempien hylkäämäksi. Edes tuon ikäisenä.

Jos taas nuori itse ehdottaa ja tätä ryhdytään tukemaan ni kaikki ok. Nuoren toive ratkaisee.

Et selvästi kykene asettumaan siihen asemaan, että kotona on nuori aikuinen, jonka toiminta saa koko perheen voimaan pahoin. Ei se mitään, vielä muutama vuosi sitten ajattelin ihan samoin kuin sinä.

Ja tietenkään asiaa ei oteta puheeksi niin, että häivy täältä.

Ap

Eli siis muun perheen hyvinvointi on tärkeämpi, kuin tämän nuoren? Nuoren huono käytös, kun usein johtuu pahasta olosta.

Kyllä, joskus on mietittävä kokonaisuutta ennen jonkun tietyn yksilön etua.

kotona oli sen verran paljon velvollisuuksia (ison perheen esikoisena), että omilleen muutto heti kun 18 tuli lasiin oli kauan odotettua ja haaveiltua - ja kävi muuten lomasta, kun ei tarvinnut huolehtia enää kuin itsestään :) ...töissä olin käynyt 15-vuotiaasta, että siinä ei mitään uutta ollut.

ihan oikein patistaa täysi-ikäiset ihmiset omilleen, niitä saa muuten olla hyysäämässä tukevaan keski-ikään saakka. (kyllä, vanhemmat tasoittamassa tietä aikuiselle ihmiselle on hyysäämistä.)

Vierailija kirjoitti:

No patistaa ja pakottaa ovat huonoja sanavalintoja, mutta kyllä voit keskustella, ehdottaa ja ystävällisesti ohjata siihen suuntaan.

Ok, olin ehkä hieman jyrkkä aloituksen sanoittamisessa. Ehkä se tulee siitä, että jotenkaan en näe muita ratkaisuja enää. Joko muutto tai se, että nuori tavalla tai toisella oppii olemaan pahan olonsa kanssa niin, ettei vahingoita sisaruksia ja mieluiten ei meitä aikuisiakaan.

Ap