Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa tapailla mutta ei mitään vakavaa
toivotonta
24.08.2017 |
Tapasin kaksi kuukautta sitten tosi hyvän tyypin. Ekasta hetkestä asti hänen kanssaan oli tunne kuin oltais tunnettu jo pitkään, pystyi olla ihan oma hölmö itsensä ja juttua ja naurua riitti. Olen tapaillut useita miehiä eroni jälkeen ja tää mies on ensimmäinen joka oikeesti kolahti kaikin puolin.
Kysyin sitten kerran (kun oltiin tunnettu n. 2 viikkoa) ihan ohimennen että mikäs tässä meidän jutussa nyt on homman nimi. Tiivistettynä hänen vastaus oli, ettei hän pysty juuri nyt lupaamaan mitään vakavampaa, koska hänellä tulee olemaan todella kiireinen syksy töissä, eikä halua luvata mulle mitään mihin ei välttämättä pysty. Sanoi kuitenkin myös ettei ole mitään tarvetta tapailla muita.
Mua tää tilanne vaan jotenkin kaihertaa, koska itse etsin ehkä kuitenkin jotain lähtökohtaisesti vakavampaa. Ja mulle aika on aina priorisointikysymys; jos oikeesti haluat viettää aikaa toisen kanssa, sä kyllä raivaat sille töiltäs aikaa.
Ja oon alkanut miettiä että onko suurin intressi tälle miehelle kuitenkin seksi (joka on ihan super hyvää) vaikka hän sanookin että haluaa viettää mun kanssa aikaa ihan muutenkin, ja on tehtykin paljon ihan normi "pariskunnan" juttuja.
Ja mikä mun mieltä vielä enemmän sekottaa on se, että tää mies on aina se yhteyttä ottava osapuoli; kyselee kuulumisia kesken päivän, ehdottaa kaikenlaista tekemistä ja haluaa suunnitella päiviä eteenpäin niin että ehditään näkemään.
Te, jotka ootte ollu samanlaisessa tilanteessa, miten juttu eteni? Pitäiskö vaan jättää mies uppoutumaan töihinsä vai jatkaa tätä mahdollisesti ei mihinkään johtavaa kevyttä tapailua? Pelkään että satutan itteeni kun kiinnyn tähän tyyppiin liikaa.
Kommentit (253)
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ihan uskomaton tämä joidenkin vaatima tahti. Minulla ainakin karsiutuu heti tuollaiset hätähousut, jotka jo kahden viikon tuntemisen jälkeen ovat kyselemässä, mihin suhde on menossa. Tuntuu, että äkkiä vain halutaan joku suhteeseen eikä sillä tutustumisella ole mitään merkitystä. Olisi kiva tietää, millaisia suhteita näillä ihmisillä on takanaan. Johtaako tuollainen hätäily yleensä pitkiin parisuhteisiin?
Itse olen nainen ja harkitsen kyllä hyvin pitkään, keiden kanssa parisuhteeseen alan. Eikä minulla näitä parisuhteita takanani olekaan kuin kaksi (toinen kolme vuotta ja toinen 11 vuotta).
Nykyisin on niin paljon kaikenmaailman pelureita sun muita viheltäjiä liikenteessä, että se on pikkuisen pakkokin kysyä mitä toinen ylipäätään on hakemassa. Eikä se tarkoita sitä, että pitäisi suinpäin rynnätä pariskunnaksi tai yhteen asumaan vaan sitä että kumpikin on liikenteessä edes suurin piirtein samoin ajatuksin. Osa haluaa vain seksiä, osa tapailla lukuisia ihmisiä eikä osalla ole edes suunnitelmissa solmia parisuhdetta kenenkään kanssa. Päinvastoin, osa ei halua vakiintua koskaan eikä kenenkään kanssa, joten on melko hölmöä tapailla kuukausia ihmistä kysymättä "mikä tämä juttu oikein on?"
Sitten kun kumpikin tietää toisen ajatusmaailman/tulevaisuuden suunnitelmat ja jos edelleen ollaan samalla sivulla, niin sitten voi kaikessa rauhassa tutustua ja katsoa mihin asti rahkeet riittää.
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, mäkin seurustelin tuollaisen insinöörin kanssa. Innoissaan oli alussa, muttei luvannut mitään. Jossain vaiheessa puhui tyyliin jos menee joskus vielä naimisiin jne ja tajusin että ei suinkaan puhunut tyyliin jos me menemme joskus naimisiin.
No erohan siitä tuli ja olin ihan rikki pitkään.
Nyt tyypillä on uusi ja ollaan juteltu, hän ei ole vakavissaan tämän uudenkaan kanssa, vaikka tapailee tiheästi, vaan tämä uusi on vain ajanviete ja "se oikea" on vielä jossain.
En ainakaan kovin vakavasti ottaisi tätä, koska itse otan eron niin raskaasti..
Sama juttu, insinööri myöskin (insinööri oli myös edellinen samanlainen..). Oli aivan innoissaan alussa, halusi nähdä joka päivä ja laitteli päivän aikana viestejä. Tätä kesti kuukauden, kunnes minä sitten ajattelin, että lähdettäis kaveripariskunnan kanssa istumaan iltaa. Siitähän säikähti, keksi tekosyitä, ettei tarvitse ja sitten kävikin ilmi, ettei halua kuitenkaan seurustella kanssani, koska ei osannut vielä ajatella seurustelevansa kenenkään kanssa eronsa jälkeen (erosta oli puolisen vuotta). Siihen tyssäs se liiankin hyvin alkanut homma sitten. Harmittaa, kun itse alussa kannusti siihen, että nähtäisiin niin paljon, kun minä sitä epäröin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille, ketkä väittää työn olevan tekosyy: jotkut ottaa uransa vakavammin ja haluavat menestyä. Kaikkien työ ei ole 8-16, vaan oma työni vie paljon aikaa myös iltaisin ja vaatii paljon suunnittelua, tiedon etsintää, ajatustyötä yms.
Haluan keskittyä kunnolla uraani, ja se menee tällä hetkellä kaiken ohi, en todellakaan ehdi (enkä halua) viettää treffailua 24/7. Myöhemmin sillekin on aikansa, kunhan nyt työkiireet tehdään pois alta.
Ehkä olette vaan liian erilaisia, en voisi tapailla henkilöä, joka ei ymmärrä miksi haluan panostaa uraani.
Mutta vaikka työ ja ura olisi ihmiselle hyvin tärkeitä, niin kyllä hän oikeasti rakastuessaan sanoo, että haluan sinusta vakavan suhteen, mutta toivottavasti ymmärrät, että aikani menee silti paljon työhön.
Ap:n mies oli sanonut, että hän ei halua mitään vakavaa työn takia.
Ura ei poissulje vakavaa parisuhdetta, jos vakavan parisuhteen haluaa.
1. Kukaan ei rakastu kahdessa viikossa
2. Mies ei sanonut, että hän ei halua mitään vakavaa vaan että hän ei voi luvata mitään vakavaa.
3. Mies on sanonut, ettei hänellä ole tarvetta tavata muita -> on sitoutunut olemaan nyt vain ap:n kanssa.
Action always prove why words mean nothing.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, mäkin seurustelin tuollaisen insinöörin kanssa. Innoissaan oli alussa, muttei luvannut mitään. Jossain vaiheessa puhui tyyliin jos menee joskus vielä naimisiin jne ja tajusin että ei suinkaan puhunut tyyliin jos me menemme joskus naimisiin.
No erohan siitä tuli ja olin ihan rikki pitkään.
Nyt tyypillä on uusi ja ollaan juteltu, hän ei ole vakavissaan tämän uudenkaan kanssa, vaikka tapailee tiheästi, vaan tämä uusi on vain ajanviete ja "se oikea" on vielä jossain.
En ainakaan kovin vakavasti ottaisi tätä, koska itse otan eron niin raskaasti..
Sama juttu, insinööri myöskin (insinööri oli myös edellinen samanlainen..). Oli aivan innoissaan alussa, halusi nähdä joka päivä ja laitteli päivän aikana viestejä. Tätä kesti kuukauden, kunnes minä sitten ajattelin, että lähdettäis kaveripariskunnan kanssa istumaan iltaa. Siitähän säikähti, keksi tekosyitä, ettei tarvitse ja sitten kävikin ilmi, ettei halua kuitenkaan seurustella kanssani, koska ei osannut vielä ajatella seurustelevansa kenenkään kanssa eronsa jälkeen (erosta oli puolisen vuotta). Siihen tyssäs se liiankin hyvin alkanut homma sitten. Harmittaa, kun itse alussa kannusti siihen, että nähtäisiin niin paljon, kun minä sitä epäröin.
Fiksu mies. Jos erosta on vasta puoli vuotta, uutta suhdetta ei oikeasti kannata vielä aloittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on käynyt tismalleen samalla lailla kun ap ekassa viestissään kertoi. Vaikea se on lähteä noin lyhyen ajan jälkeen, "jos se muuttaakin mielensä", "ehkä tästä sittenkin vielä jotain tulee" yms. Mutta pakko lähteä. Omien kokemusteni perusteella mies ei tule muuttamaan mieltään.
Ikinä ei kannata ajatella (toivoa), että josko se toinen muuttaisikin mielensä. Sen sijaan pitää miettiä voiko itse muuttaa mielensä. Yleensä ei voi, joten miksi ihmeessä se toinenkaan muuttaisi?
Parempi pistää vaan kantapäät vastakkain ja etsiä uutta seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille, ketkä väittää työn olevan tekosyy: jotkut ottaa uransa vakavammin ja haluavat menestyä. Kaikkien työ ei ole 8-16, vaan oma työni vie paljon aikaa myös iltaisin ja vaatii paljon suunnittelua, tiedon etsintää, ajatustyötä yms.
Haluan keskittyä kunnolla uraani, ja se menee tällä hetkellä kaiken ohi, en todellakaan ehdi (enkä halua) viettää treffailua 24/7. Myöhemmin sillekin on aikansa, kunhan nyt työkiireet tehdään pois alta.
Ehkä olette vaan liian erilaisia, en voisi tapailla henkilöä, joka ei ymmärrä miksi haluan panostaa uraani.
Mutta vaikka työ ja ura olisi ihmiselle hyvin tärkeitä, niin kyllä hän oikeasti rakastuessaan sanoo, että haluan sinusta vakavan suhteen, mutta toivottavasti ymmärrät, että aikani menee silti paljon työhön.
Ap:n mies oli sanonut, että hän ei halua mitään vakavaa työn takia.
Ura ei poissulje vakavaa parisuhdetta, jos vakavan parisuhteen haluaa.
Niin, onko kahden viikon jälkeen rakastunut vai vasta ihastunut.
Ja eikö tuo sanonut, ettei halua luvata mitään, mitä ei voi työkiireiden vuoksi pitää?
Ovela mies, tuohon (työ)kiireeseen voi kätevästi vedota aina kun ei hotsitakaan nähdä/on parempaa tekemistä ja silti nainen odottaa valittamatta ja antaa p*llua tarvittaessa.
Juokse ap.
Ihmiset, jotka sanoo, että työkiireiden takia niillä ei ole lähikuukausina tilaa millekään vakavammalle parisuhteelle, eivät ole kovin ihastuneita. Jos olisi ihastunut, niin työkiireistä huolimatta haluaisi sovittaa sen parisuhteen sinne työn lomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh, mikä työkiire muka estää parisuhteen ja rakastumisen?
Ai jos päivystää lääkärinä sairaalassa? Tai joutuu tekemään pari ulkomaan työmatkaa kuukaudessa? Tai ainiin jos on projektityössä it-konsulttina ja deadline luvattu asiakkaalle kuukauden päähän?
Ehtii sitä silti parina iltana viikossa ja jompana kumpana viikonlopun päivänä näkemään. Hittolainen, ihastunut ihminenhän haluaa nähdä vaikka vain puolen tunnin kohtaamisen takia, yhteinen lounas jossain, tai yhteinen työmatka samalla autolla töistä kotiin (toisen heittäen) tms.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mies vaikuttaa kunnolliselta ja hyvältä mieheltä. Mistä erottaa kunnollisen miehen ja pelimiehen? Kunnollinen mies on rehellinen ja sanoo, miten asiat ovat. Kunnollinen mies ei lupaa naiselle mitään, mitä ei voi varmuudella toteuttaa. Pelimies taas vastaa naiselle aina kuten nainen haluaa miehen vastaavan. Ei ole mitään väliä, onko se totta vai ei. Pelimies lupaa naiselle ummet ja lammet ilman aikomustakaan pitää lupauksiaan. Ja juuri tästä syystä pelimiehillä on enemmän naisia kuin kunnollisilla miehillä eikä pelimiesten omaatuntoa kolkuta tipan tippaa jälkeensä jääneet särkyneet sydämet. Kunnollinen mies taas ei halua pahoittaa kenenkään mieltä valheilla ja katteettomilla lupauksilla.
Huoh. Erityisen taitava ja kokenut peluri osaa esiintyä kunnollisena miehenä, koska noita lipeviä naistennaurattajia eli juurikin peruspelureita naiset osaa varoa yleensä ihan kertakokemuksen jälkeen. Siitä kun saa ne parhaimmat kiksit että naista saa kusetettua ihan 6-0, seksi ei ole pääasia vaikka erityisesti palstan kilttimiehet niin luuleekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko sitä keksii keinon nähdä tai sitten keksii selityksen miksi ei nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Kerrankin mies, joka pystyy sanomaan suoraan! Itselläni on tullut valitettavasti vastaan näitä, jotka palvovat, kehuvat, lässyttävät, kuinka täydellinen nainen olen ja jotka kuitenkin muutaman kuukauden tiiviin tapailun jälkeen katoavat sanomatta sanaakaan :D kyllä osaan jo kiertää nämä munattomat miehet kaukaa.
Niin. Nyt osaat kiertää pelkän p*llun perässä juoksevat, suulaat naistennaurattajat mutta edelleenkään et tunnista pelimiestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha totuus on kyllä se, että ihastunut mies haluaa nähdä usein ja haluaa järjestää aikaa tapaamiselle. Sen sijaan mies, joka ei ole kovin ihastunut, ei laita tapaamisia kovin korkealle elämänsä prioriteettijärjestyksessä.
Joten sanoisin ap, että He's Just Not That Into You.
"kun tunnettu 2 viikkoa" buahaha...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette tunteneet KAKSI VIIKKOA. Lakkaa takertumasta!
Ap kirjoitti että kaksi kuukautta sitten tutustunut. Opettele lukemaan.
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku määritellä vakavan? Voiko seurustella vakavasti tai olla vakavassa parisuhteessa, jos ei halua koskaan avoliittoon, avioliittoon eikä lapsia?
Kyllä vakavuuden voi määritellä jokainen joka ei halua elää vakavasti sitoutuen.
Ap haluaa sitoutua ja mies tahtoo jotain vähemmän vakavaa. Jos mies tahtoo pelkästään hengailla ja paneskella niin ehkä sen kannattaa etsiä nainen jota toi kiinnostaa.
Ja ei, en tarkoita mitään kihlojen ostamista tai rakkauden tunnustamista. Itse elän vapaassa suhteessa joten on tärkeää tietää mitä kumppani haluaa ja mikä on suhteen tila. Jos paneskellaan ja nautitaan niin siinä ei ole mitään vikaa, kuten ei siinäkään että toinen haluaa vain kumppanin itselleen.
Minun vinkki ap.lle on että nosta kytkintä. Te tahdotte eri asioita. Oleellista on että olet onnellinen, etkä koita elää kuten sinulle sanotaan (lue ketju).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen puhunut muutamille miehille vähän samalla lailla kuin ap:n tapaama mies ap:lle. Tilanteissa, joissa olen tykästynyt mieheen, viihtynyt hänen seurassaan, tykännyt miehen persoonasta, kokenut että meillä riittää hyvin juttua yhdessä ja on hauskaa jne, MUTTA en ole kuitenkaan kokenut, että tässä on elämäni mies eli en ole ihastunut täysillä. Syyt sille ovat olleet eri joka kerta, mutta jotain olennaista on puuttunut kuitenkin. Kerran koin, että mies yrittää turhan omapäisesti toteuttaa itse suunnittelemaansa tulevaisuuden kaavaa, ja minun tulevaisuuden toiveilla ei ole siinä sijaa. Kerran taas en kokenut meidän välillä olevan riittävän kovaa seksuaalista himoa. Kerran taas koin että työ ja harrastukset tuntuvat tärkeämmiltä juuri nyt kuin kyseinen mies. Totuus on kuitenkin joka kerta pohjimmiltaan ollut se, että en ihastunut riittävän paljon vaikka ihastuin vähän. Olen kuitenkin "roikottanut" noita miehiä jonkunlaisessa kevytsuhteessa (en ole halunnut tapailla muita) koska olen toivonut, että tunteeni jotenkin syvenisi tai himo lisääntyisi. Pohjimmiltaan olen kuitenkin tiennyt, että niin ei varmaan tule käymään ja olen ollut "silmät auki" kaikille vastaantuleville miehille samalla, eräällä lailla haku jäänyt päälle vaikka en olekaan käynyt muiden kanssa treffeillä tms.
Sitten kohtasin miehen, jonka kanssa minulle tuli OLO, että tämän kanssa haluan olla ja tämän kanssa haluan jäädä. Hänessä oli useita "vikoja", hän oli jopa paperilla "huonompi" kuin ne joita tapailin aiemmin eli mitään täydellisyyttä en etsinyt enkä halunnut. Mutta hänen kanssaan minulla oli vahva tunne siitä, että olen vihdoin tullut kotiin. Kuuntelin tuota tunnettani ja heittäydyin täysillä tutustumiseen hänen kanssaan, enää ei tehnyt mieli vilkuilla sivuille. Ja minulla oli kiireinen työ, se ei haitannut. Eli sanoisin, että ap:n tapaamalla miehellä ei ole tullut sellaista oloa, että ap on se oikea, vaikka mies varmasti pitää ap:sta todella paljon.
Joo juuri näin! Kun tapasin mieheni, se oli (kliseisesti) selvää ensimmäisestä illasta alkaen, vaikkei silloin tietenkään mitään rakkautta tunnustettu. Ihmettelen suuresti näitä, jotka tapailevat kuukausitolkulla ja haluavat tutustua ja analysoida ja pohtia kaiken aiiiivan juurta jaksain ennen kuin osaavat päättää, alkavatko seurustelemaan kyseisen ihmisen kanssa. Ei kuulosta kovin romanttiselta eikä miltään suurelta rakkaudelta, ja ymmärrän sen vatvomisen juuri niin, ettei olla varmoja yhteensopivuudesta.
Sinkkuna eri miehiä tapaillessani tiesin kyllä jo about ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen, ettei tästä mitään ihmeellistä tule. Silti jos oli mukavaa eikä miehessä sinänsä mitään vikaa, sitä saattoi jatkaa tapailua jonkin aikaa esim. läheisyyden ja seksin vuoksi. Karusti sanottuna "parempaa odotellessa", mutta eihän sitä siinä vaiheessa tiedä, osuuko sellainen onni ikinä kohdalle. Deittailukulttuuri nykyään on mielestäni jokseenkin kamalaa ja tällaista esiintyy suht paljon. Vaikea sanoa, onko ap:n tapauksessa kyse tästä vai oikeasti työesteistä.
Ja teidän kaltaisenne kirjoittavat tänne palstalle aloituksia joihin ei voi vastata muuta kuin "miksi helvetissä teit lapsia tai muutit yhteen kyseisen miehen kanssa". Ei se ole mitään ylianalysointia jos haluaa tutustua ihmiseen, on naiivia olettaa että tuollaisessa seuranhakutilanteessa ihminen olisi 100% rehellinen eikä vähintäänkin kaunistele asioita. Jos nyt tästä lähdetään niin mutuilisin kyllä että parisuhteet joissa esimerkiksi seurustellaan ennen naimisiinmenoa ja lapsia vaikka 5-10 vuotta kestävät pitempään kuin ne joissa mennään intuitiolla ja hankitaan koko yhteinen elämä 6kk-2 vuoden seurustelun jälkeen. Ihmekö kun nykyisin näitä "minun, sinun ja meidän lapset" -perheitä on niin tolkuttomasti.
Pahoittelen, että sinulla on noin ikäviä kokemuksia tai perustat kaiken tietämäsi vauvapalstan kirjoituksiin. Voin kertoa, että edelleen 6 vuoden jälkeen emme ole kiirehtineet emmekä hankkineet tarkoittamaasi "koko yhteistä elämää" vaan edelleen nautimme vain toistemme seurasta. Kokemukseni mukaan myöskään se, että "tuntee" ja "tietää" intuitiolla toisen olevan se oikea, ei poista järjellistä ajattelukykyä.
Voisiko olettaa, että tuo, mistä kirjoitat, ei kerro ylipäätään sellaisten ihmisten hyvästä intuitiosta tms. vaan yksinkertaisesti huonoista elämänhallintataidoista?
Perustatko yleisesti muitakin olettamuksia n-määrään 1 eli itseesi? Jos jo kahden viikon jälkeen pitää olla tiedossa haluaako viettää ko. Henkilön kanssa loppuelämän niin kyllä kovasti pidän todennäköisyytenä sitä että tulevaisuudessa on ongelmia liian nopean sitoutumisen vuoksi. Todennäköisesti näitä ajan myötä paljastuvia negatiivisia puolia myös selitellään itselleen parhain päin koska alkuhuuman tunne eikä halua tunnustaa olleensa väärässä. Täällä palstalla sekä muualla (olen erikoistumassa psykiatriaan) näkee paljon pariskuntia jotka ovat niin merkittävällä tavalla erilaisia että elämä on yhtä taistelua toisen perään. Esimerkiksi mieslapsista valittavat perheenäidit jotka eivät halua tunnustaa että itseasiassa se mies oli ihan yhtä saamaton ja siivoton jo seurustellessa.
Jos tunnot ja intuitio olisivat niin oikeassa kuin tahdot antaa ymmärtää niin Suomen kaltaisessa maassa jossa jokainen saa mennä naimisiin kenen kanssa tahansa ei ero-% olisi 50. Vai oletko sitä mieltä että yli puolet kansasta kärsii elämänhallintaongelmista?
Minähän vastasin itselleni annettuun hivenen typerään ja kärjistettyyn kommenttiin. Olenko esittänyt kovastikin olettamuksia? Mielestäni kerroin oman kokemuksen. Esitinkö, että sen loppuelämän kumppanin pitää tiedossa 2 viikon jälkeen? En tietenkään, itse kyllä tiesin. Sitä lähinnä mietin/kummastelin, miten jotkut voivat arpoa asiaa kovinkin pitkään. Ilmeisesti tämä nyt jostain syystä v*tuttaa sellaisia, jotka eivät vastaavaa varmuutta ole kokeneet. Kovasti pahoittelen.
En usko, että olet erikoistumassa psykiatriaan, mutta eiköhän kuka tahansa tunnusta hätiköidysti tehdyn sitoutumisen riskit. En tiedä, kannattaako tähän keskusteluun tuoda nämä alkuhuumassa tehdyt virhevalinnat. Jotkut nyt menevät elämässä minkä tahansa oikun tai ajatuksen perässä. Olen itsekin valinnut väärin aiemmin, ja näen niin, että ennemmin kuin alkuhuumasta, se on johtunut paljon monisyisemmistä asioista esim. nuoruudessa. Mutta siis ehdottomasti jos ei ole kokemusta, ei tunne itseään kovin hyvin ja pelkkä tunne/intuitio vie (ilman sitä järkeä), niin sitten kannattaa kaikki potentiaaliset kumppanit syynätä aivan pirun tarkkaan. Onneksi joskus on hiukan helpompi prosessi (eikä vieläkään tarvitse vääntää mistään yllättävistä negatiivisista asioista).
Se uskotko sinä koulutustani on yhdentekevää. Ihan yhtä yhdentekevää on myös sinun parisuhteesi ellet sitten naiiviudessasi lähtisi neuvomaan muita tajuamatta että se että sinun ensi-intuitiosi on osunut oikeaan on melko marginaalista. Pääasia että pääsit nostamaan itsesi muita ylemmäs, viimeinen kappale sen todistaa. Sinusta siis jos ei heti tavatessa osaa sanoa onko kyseessä _se_oikea_ ei tunne itseään ja on kokematon. Kirsikkana kakun päällä omahyväinen "mahtaa vituttaa" heitto jos on sitä mieltä että neuvosi intuition noudattamisesta ja pelkästään siihen luottamisesta on osittain typerä.
Jos olisit malttanut lukea vähääkään alusta, olisit huomannut, etten lähtenyt neuvomaan ketään. Itse asiassa enemmän kuin ap:lle vastasin eräälle toiselle, jolla oli sama kokemus kuin itsellä. Oman kokemuksen yhteydessä kun on tullut toki mietittyä tätä, miten nykyisin ihmiset "vain" tapailevat paljon ja hartaasti. Tämä oli ihan vain oma kummastuksen aiheeni. En todellakaan ole kehottanut ketään noudattamaan pelkkää intuitiotaan parinmuodostuksessa - tosin, niin monella eri tavalla voi mennä vikaan omanlaistaan ihmistä etsiessä, että en aivan ymmärrä tuostakaan raivoamista. Jokainen lähtee omista lähtökohdistaan parisuhdetta etsimään ja luomaan, tämä on selvää.
Jos psykiatriaan erikoistuvat henkilöt eivät tässä maassa osaa vähääkään edes luetun ymmärtämistä ja sisäistämistä, olemme todella pulassa.
No kiirettä on tuntunu kyllä pitävän, että siinä mielessä oli rehellinen :D
Vierailija kirjoitti:
Juu, jätin tuollaisen. Häntäheikki olikin loppupeleissä, n. vuosi eromme jälkeen hän oli kerrennyt muuttaa yhteen naisen kanssa, tehdä hänelle lapsen, ja muuttaa pois uuteen suhteeseen. Hän ei vissiin tässä uusimmassakaan suhteessa tiedävielä mitä haluaa, ja mitä "kerkeää". Nähtävästi aika paljon on ainakin kerennyt tehdä, vaikka minulle sanoi olevansa kiireinen mies :D
Tää lainaus piti olla siis jo edellisessä viestissä :)
Minäkin tapailen tällä hetkellä miestä, joka sanoi samoin: töiden takia ei ehdi usein näkemään, mutta ei tapaile muita ja haluaa katsoa, mitä tästä tulee. Mielestäni nämä olivat hänen suustaan sanottuna aikamoista paskapuhetta. Mies on muuten sen verran mukava tyyppi, että välillä on kiva hengailla. Itse kyllä olen niinkin mulkku, että tilaisuuden tullen käyn muidenkin kanssa treffeillä. En usko, että tapailemani mieskään jättää tilaisuuksia käyttämättä, vaikka muuta väittää - puheet ja teot eivät vaan kohtaa. Olen valmis keskittymään tähän tapailemaani mieheen heti, kun hänkin aidosti on.
Ap:n tilanteeseen en voi muuta sanoa kuin kuuntele sydäntäsi ja mieti, mitä oikeasti haluat. Itse en jaksa tällä hetkellä väkisin sitoutua, joten kevyt tapailu riittää.
Varattu...?