Lue keskustelun säännöt.
Äitini väitti, että välittää minusta, vaikka nyt kun mietin asiaa, niin ei hän minusta välittänyt, eikä siitä, miltä minusta tuntuu, eikä tunteistani. Missä siis oli välittäminen?
Sairaan, luonnehäiriöisen äidin aikuinen lapsi
22.08.2017 |
Miksi jotkut äidit kuvittelevat, että lapsi kokee tulleensa välitetyksi, kun tälle tekee voileivät aamulla jne? Se ei ole vielä mitään ihmisen kokemuksissa siitä, välittääkö joku hänestä vai ei. Oikeaa välittämistä on miettiä, miltä oma käytös toisesta tuntuu ja miltä toisesta tuntuu ylipäätään.
Äidit ovat surkeita paskoja tässä. Kuinka moni oikeasti miettii, mille se oma käytös vaikuttaa lpsesta, vaan vaahtoavat tuolla turuilla ja toreilla suut vaahdossa, miten hyviä vanhempia ovatkaan, ja miten lapsissa on kaikki viat.
Esimerkiksi jos pieni lapsi pitkästyy kyläpaikassa ja sanoo, että mulla on tylsää, lähdetään kotiin, niin miten vanhempi kuvittelee välittävänsä lapsestaan, jos hän kotimatkalla autossa raivoaa ja huutaa lapselleen pää punaisena siitä, miten lapsi loukkasi illanvieton emäntää, ja käyttäytyi järkyttävän hirveällä tavalla? Onko tämä hyvä malli lapselle oikeasta käytöksestä, josta vanhemman tulisi olla esimerkkinä? Oikea tapa toimia olisi jo paikan päällä, jos näkisi emännän loukkaantuvan pahoitella lapsensa ajattelemattomuutta ja sanoa lapselle asiasta asiaäänensävyyn, ettei tuo ollut kohteliasta käytöstä.
Tai jos on niin kuin minun tapauksessani, että se illan emännän loukkaantuminen oli kuvitelmaa vain äiti-ihmisen päässä, eikä sitä siksi voi pahoitella, koska emäntä ois ihan että täääh, niin silloinkin voi asiasta sanoa autossa ihan asiallisesti, ei huutaa ja raivota lapselle, josta lapsi tietää, ettei äiti välitä minusta, vaan ainoastaan siitä, miltä muista tuntuu.
En nyt sitten ole oppinut ajattelemaan, että sillä, miltä minusta tuntuu on kellekään mitään väliä, koska ainoa, keiden tunteista äitini välitti olivat kaikki muut ihmiset, paitsi minä, isäni ja isän uusi vaimo. Ihme kyllä minun tunteeni menivät pääsääntöisesti sen edelle, mitä isä ja isän uusi vaimo mahdollisesti tunsivat.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
apOsoitat lapsillesi (jos sinulla niitä on) tai muille ihmisille, että sinä välität siitä, miltä heistä tuntuu. Ottamalla vastuun siitä, että lapsesi saavat tuntea sinun välittävän heistä. Sinullahan on oma kokemuksesi asiasta, käytä se nyt hyväksesi. Muistat ehkä, miten kaipasit hellyyttä, jota et saanut. Osoita sitä nyt lapsillesi. Antamalla saat, ilo sinulle tulee siitä, kun näet lapsesi ilon.
Aikuisena olet nyt vastuussa omista tunteistasikin. Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille.
Katkerat ajatukset eivät paranna oloasi, joten yritä tietoisesti korvata ne myönteisillä ajatuksilla. Se nyt vain toimii niin.
Tärkeätä sinulle itsellesi on antaa äidillesi anteeksi hänen puutteensa (omassa mielessäsi vain, ei ole pakko rakentaa mitään ihmissuhdetta siihen suuntaan, ellet tahdo). Et voi tietää, millaisia olivat äitisi tunteet ja kokemukset hänen käytöksensä takana. Hän ei vain osannut paremmin olla äiti.
Jos on paha olla, niin enpäs osoitakaan! Sä et pysty pakottamaan minua! Äitini teki minusta pahoinvoivan joka ikinen päivä asuessani hänen kanssaan, ettekä te muut ihmiset ole muutaneet sitä mihinkään! Mulla on edelleen paha olo, et voi pakottaa minua voimaan hyvin ja olemaan onnellinen ja säteilemään sitä lapsilleni. Eikä se saatanan lastensuojelijakaan voi. Eihän sen kollegat tehneet minun äidillenikään mitään, ei annettu apua. Ei äiti pyytänytkään, mutta hei, huostaanottoja voi tehdä äideiltä kysymättäkin!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kovin hedelmällistä keskustelu, jossa intät ettei äitisi välittänyt sinusta vaikka kasvattaminen, huolehtiminen ja voileipien tekeminen mitä suurimmassa määrin on välittämistä.
Äitisi on varmasti tehnyt virheitä, me kaikki teemme. Mutta on ihan turhaa jäädä vatvonaan niitä vuosikausiksi ja kerjätä myötätuntoa olematta kuitenkaan valmis näkemään mitään vikaa omassa käytöksessä tai olematta valmus muuttamaan sitä.
Hyvin harva auttaa pyyteettömästi, koska auttamisesta saa vähintään hyvän mielen. Minä olen sitä mieltä, wttä täällä yritetään auttaa sinua. Minäkin käytän aikaani ja näen vaivaa kurjoittaessani tämän viestin ha sinä tulkitset tämän tuomitsemiseksi.
Kurjoitin aiemmin, ettei äitini ole koskaan sanonut välittävänsä minusta, mutta tienneeni sen kuitenkin. Sinä kirjoitit siihen kommentiksi - että sinä et tiennyt. Minä tiesin sen niistä mulle tehdyistä voileivistä. Mulle on sanottu autossa mun käytöksestäni, että sai hävetä silmät päästään.
Mun äidilleni ei jelpaa ddelleenkään mikään mitä teen. Ei mun vaatteet, ei mun ulkonäkö, ei koti, lapsilkenikin olen valinnut väärät nimet. Kaikki on väärin, silti hän pitää mknusta omalla tavallaan ei osaa muuta. Ja minä osaan pitää itseni arvossa, halata lapsiani ja kertoa rakastavani heitä.
Sun äitisi on mikä on, sun tehtäväsi on olla sinä itse ja toimia toisin. Olla piiloutumatta joka asiassa äitisi taakse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
ap
Kenelle sillä pitäisi olla väliä? Meillekö? Uskon, että sinun tunteillasi on väliä miehellesi. Eikö se riitä? Ei normaali-ihmiselle tarvitse kertoa, että tunteillä on väliä. Osaatko sinä tulkita toisten reaktioita?
Se just! Mä oon vasta nyt, 49-v, tajunnu ett mun vanhemmat oli hyödyttömiä tunne-puolella niin lapsena kuin nyt aikuisena. Ja mä oon ollu vahva muidenkin puolesta. Valitettavasti en nyt jaksa niin tässä oon ja itken kun äitini toisella sohvalla katsoo televisiota. Voi juma tätä tilannetta taas!
Myös äidit ovat keskeneräisiä omassa kasvussaan. Opin ymmärtämään omia vanhempiani kun sain omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku on kaivanut esiin äitihullun vanhan ketjun.
Tällainen ihminen tuomitsija, ja kusipää. Mitähän sinäkin olet tehnyt muuta kuin aiheuttanut pahaa oloa ympäristöösi.
ap