Lue keskustelun säännöt.
Äitini väitti, että välittää minusta, vaikka nyt kun mietin asiaa, niin ei hän minusta välittänyt, eikä siitä, miltä minusta tuntuu, eikä tunteistani. Missä siis oli välittäminen?
Sairaan, luonnehäiriöisen äidin aikuinen lapsi
22.08.2017 |
Miksi jotkut äidit kuvittelevat, että lapsi kokee tulleensa välitetyksi, kun tälle tekee voileivät aamulla jne? Se ei ole vielä mitään ihmisen kokemuksissa siitä, välittääkö joku hänestä vai ei. Oikeaa välittämistä on miettiä, miltä oma käytös toisesta tuntuu ja miltä toisesta tuntuu ylipäätään.
Äidit ovat surkeita paskoja tässä. Kuinka moni oikeasti miettii, mille se oma käytös vaikuttaa lpsesta, vaan vaahtoavat tuolla turuilla ja toreilla suut vaahdossa, miten hyviä vanhempia ovatkaan, ja miten lapsissa on kaikki viat.
Esimerkiksi jos pieni lapsi pitkästyy kyläpaikassa ja sanoo, että mulla on tylsää, lähdetään kotiin, niin miten vanhempi kuvittelee välittävänsä lapsestaan, jos hän kotimatkalla autossa raivoaa ja huutaa lapselleen pää punaisena siitä, miten lapsi loukkasi illanvieton emäntää, ja käyttäytyi järkyttävän hirveällä tavalla? Onko tämä hyvä malli lapselle oikeasta käytöksestä, josta vanhemman tulisi olla esimerkkinä? Oikea tapa toimia olisi jo paikan päällä, jos näkisi emännän loukkaantuvan pahoitella lapsensa ajattelemattomuutta ja sanoa lapselle asiasta asiaäänensävyyn, ettei tuo ollut kohteliasta käytöstä.
Tai jos on niin kuin minun tapauksessani, että se illan emännän loukkaantuminen oli kuvitelmaa vain äiti-ihmisen päässä, eikä sitä siksi voi pahoitella, koska emäntä ois ihan että täääh, niin silloinkin voi asiasta sanoa autossa ihan asiallisesti, ei huutaa ja raivota lapselle, josta lapsi tietää, ettei äiti välitä minusta, vaan ainoastaan siitä, miltä muista tuntuu.
En nyt sitten ole oppinut ajattelemaan, että sillä, miltä minusta tuntuu on kellekään mitään väliä, koska ainoa, keiden tunteista äitini välitti olivat kaikki muut ihmiset, paitsi minä, isäni ja isän uusi vaimo. Ihme kyllä minun tunteeni menivät pääsääntöisesti sen edelle, mitä isä ja isän uusi vaimo mahdollisesti tunsivat.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi käytännössä se asia jota haluaisit? Sanot, että haluaisit tuntua, että tunteesi merkitsisivät jollekin. Miten tämä ihan arjessa näkyisi, käytännön tavoilla? Mitä esimerkiksi miehesi voisi tehdä, että tuntisit että tunteesi merkitsisivät hänelle jotakin? Jos terapia, ajatuksissasi asian käsittely tai tänne kirjoittelu ei auta, mitä pitäisi tapahtua, että pääsisit eteenpäin?
Lapsiltasihan et oikeastaan voi vaatia, että he arvostaisivat tunteitasi. Lapset kun eivät oikeastaan ole vanhemmilleen mitään velkaa, vaan vanhempien tehtävä on rakastaa lapsiaan kaikesta huolimatta. Lapsilta ei tuollaista voi vaatia, eivätkä lapset ole velvollisia validoimaan vanhempiensa tunteita.
Tuo kaikki kertomasi kuulostaa sinänsä abstraktilta. Mitä muutoksia haluaisit arjessa tapahtuvan, että alkaisit voida hyvin? Sillehän ei enää mitään voi, mitä lapsuudessasi on käynyt.
Ei niitä tarvita, mitään muutoksia arkeen. Tai no ehkä se, että mies osaisi sanoa, että se, mitä mä tunnen on tärkeää, eikä olettaisi, että se on mulle itsestään selvää. Mutta koska se ei ole hänen asiansa varsinaisesti ymmärtää tällaista, en toivo mitään. Se, miten saan itse käsiteltyä asiaani ja ongelmia, joita siitä on muodostunut, on tärkeintä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä sun tunteesi jätettiin huomiotta?
No se, mille tuntui tulla haukutuksi ja huudetuksi, että olen pahoittanut jonkun aikuisen mielen, kun tämä itse ei sanonut mitään ilmeelläkään tai eleelläkään.
Lisäksi kaikki ystävieni loukkaukset johtuivatkin minusta äidin mukaaan, enkä saanut lohtua jos mua oli loukattu, samoin kaikki muut epäreiluudet, joita kohtasin olivat mun syy äidin arvion mukaan.
Mun tunnetta siitä, etten ole tehnyt mitään pahaa tai ainakaan tarkoittanut ei huomioitu mitenkään. Saati, että olisin ikinä saanut tuntea, että olen oikeutetusti pahoittanut mieleni jos minua kohtaan toimittiin väärin.
apTuollaista saa muuten osakseen myös psykoanalyyttisesti suuntautuneissa psykoterapioissa. Niissä lähdetään siitä, että jos potilas väittää jonkun kohdelleen häntä huonosti, kyse on potilaan vinksahtaneesta tulkinnasta.
Juuri näin, aivan järkyttävää!!! Jos olisin tiennyt tämän en olisi tuhlannut isoäitini ti yhteiskunnan rahoja kognitiiviseen terapiaani.
Nykyinen terapeuttini on sanonut, että hänelle tulee useita aikaisempien terapioiden syyllistämiä potilaita toipumaan. Minä en osannut kokea terapiaani varsinaisesti syyllistäväksi, koska äitini oli tehnyt sen jo kaikkien puolesta, mutta apu jäi todella vajaaksi sieltä itse perusongelmiin.
ap
Jotkut ihmiset eivät osaa kertoa välittävänsä. Kyllä se voileivänkin tekeminen on välittämistä. Lapsen kasvattaminen on myös välittämistä - siis lapsen huonon käytösen oikaiseminen autossa. Huutaminen ei tietenkään ole korrektia käytöstä.
Mun äiti ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua, en ole koskaan myöskään tuntenut olevani hänelle riittävän hyvä. Silti tiedän, että äitini välitto ja välittää minusta. Vaikka onkin kaikessa marttyyri
Vierailija kirjoitti:
Ap, minä välitän. Tässä vain ja ainoastaan sinulle laadittu kyssäri:
- tunnetko, että joku sinulle läheinen on tehnyt sinulle suurta vääryyttä?
- onko sinulle läheinen ihminen syyllinen siihen, ettet voi olla paras versio itsestäsi?
- oletko turhautunut tai jopa vihainen siitä, ettei sinua huomioida?Jos vastasit kahteen tai useampaan kysymykseen "kyllä" - onneksi olkoon, olet narsisti. Kanssasi on mahdoton elää. Tarvitset apua, muttet ymmärrä sitä itse. Vika on sinussa.
Mitä? Etkö siis usko, että luonnehäiriöisen kanssa kasvaminen voi aiheuttaa esimerkiksi kakkoskohdan kaltaista tunnetta? Eihän lapselle kukaan kerro, että komentajasi on luonnehäiriöinen, koska se ei välttämättä näy ulospäin muille. Kyllä he osaavat puhua muille esim. että lapsen käytös loukkasi heidän ystäväänsä, ja lapsen reaktio siitä sanomisen oli kohtuuton (eli lapsi on hullu) kun totuus on se, että lasta on loukattu sanomalla asioita, jotka eivät pidä paikkaansa ja lapsen suuttuessa tästä leimataan lapsi luonnehäiriöiseksi. Niin miten minä olen narsisti, kun kärsin tästä?
ap
Ja siis kerrottuaan, että heidän lapsessaaan on viiaa, koska se reagoi asioihin sekopäisesti ihmiset uskovat sen, koska kuvittelevat, että lasta on kohdeltu reilusti, ja lapsen reaktio oli kohtuuton. Näin toimii narsisti luonnehäiriöinen. Jos lapsi siinä murtuu, ja käyttäytyy näitä ihmisiä kohtaan vihamielisesti, niin ei ole lapsen syy.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sitten lasta torutaan ja moititaan, se saa lapsen entistä enemmän vihaamaan ympäristöään. Mutta koska hän on kiltti lapsi nämä tuntemukset ovat väärin ja lapsi alkaa syyllistää itseään muiden mukana, vaikka ainoa syypää on sekopää lastaan rakastamaton äiti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
apOsoitat lapsillesi (jos sinulla niitä on) tai muille ihmisille, että sinä välität siitä, miltä heistä tuntuu. Ottamalla vastuun siitä, että lapsesi saavat tuntea sinun välittävän heistä. Sinullahan on oma kokemuksesi asiasta, käytä se nyt hyväksesi. Muistat ehkä, miten kaipasit hellyyttä, jota et saanut. Osoita sitä nyt lapsillesi. Antamalla saat, ilo sinulle tulee siitä, kun näet lapsesi ilon.
Aikuisena olet nyt vastuussa omista tunteistasikin. Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille.
Katkerat ajatukset eivät paranna oloasi, joten yritä tietoisesti korvata ne myönteisillä ajatuksilla. Se nyt vain toimii niin.
Tärkeätä sinulle itsellesi on antaa äidillesi anteeksi hänen puutteensa (omassa mielessäsi vain, ei ole pakko rakentaa mitään ihmissuhdetta siihen suuntaan, ellet tahdo). Et voi tietää, millaisia olivat äitisi tunteet ja kokemukset hänen käytöksensä takana. Hän ei vain osannut paremmin olla äiti.
"Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille."
Millälailla tämä on sinusta tasapainoinen tilanne?
apTarkoitan, että saada olla rakkauden kohteena on ihan ylimääräinen bonus elämältä.
Pääsääntöisesti aikuinen vastaa itse elämänsä laadusta. Jos siis tahdot hyvää itsellesi, tee sitä ensin muille. Ei sekään mikään automaatti ole, mutta olet ainakin yrittänyt. Jos autat tarvitsevaa, kyllä hän yleensä avusta ilahtuu. Avaa vaikka painava kaupan ovi heikolle vanhukselle, niin näet ihmisen, joka ilahtuu sinun kohtaamisestasi vaikka sen pienen hetken.
Jos tahdot hyvää itsellesi ei kyllä mitenkään korreloi sen kanssa, että sitä saa, kun tekee hyvää muille!!!! Sitäpaitsi siinä asettaa muut älyttömään asemaan, johonkin vitun kiitollisuuden velkaan minulle, joka haluan vain niin apljon hyvää!! Se on itseasiassa toisilta varastamista, enkä hyväksy sitä ollenkaan. Muiden on itse haluttava olla hyviä minulle, ei sen vuoksi, että tein jotakin. Voin siis tehdä, mutta sen odottaminen, että se mummo sitten hymyilee on yksinkertaisesti itsekästä.
Sillä mummolla voi olla vaikka mitä tahansa vaivoja elämässään, minkä takia hän ei halua tai jaksa ilahduttaa minua pätkääkään. En tarvitse sellaista. Eikä se mummokaan. En jaksa olla maailmassa vain muita varten.
apMinä puolestani en jaksa jäädä katsomaan, miten se rollaattoria käyttävä vanhus selviää sinne kauppaan sisälle. Mieluummin avaan heti oven, niin säästyy molempien aikaa ja vanhukselta todellista vaivaa. En tee sitä odotuksella, että hänen tarvitsisi ryhtyä kiitolliseksi ja ilahduttamaan minua vastapalvelukseksi. Mutta poikkeuksetta siitä koituu molemminpuolinen hetken ilo, ja ihan ilman taka-ajatuksia. En edes muista sitä jälkeenpäin, koska se on vain normaalia, jokapäiväiseen elämään kuuluvaa huomaavaisuutta.
Mutta jos jättäisin oven avaamatta, en varmaan nukkuisi seuraavana yönä kun häpeäisin tylyä, julmaa käytöstäni.
"Minä puolestani en jaksa jäädä katsomaan, miten se rollaattoria käyttävä vanhus selviää sinne kauppaan sisälle. Mieluummin avaan heti oven, niin säästyy molempien aikaa "
Eli käytännössä ajattelet tuossa vain itseäsi. Se on ihan ok, niin se pitääkin tehdä. Mä en ajattelisi siinä noin, että mulla on kiire, vaan avaan oven miettimättä, että oh my god, kun autoin häntä ja olen hieno ihminen. Mä vaan meen, jos mulla on kiire ja jos siinä mua auttaa pitää ovea hänelle auki, niin voin sen tehdä. Niinhän säkin teet ja naamioit sen ihme hyveeksi. Miten tuo siis attaa minua kokemaan, että tunteistani välitetään?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
apOsoitat lapsillesi (jos sinulla niitä on) tai muille ihmisille, että sinä välität siitä, miltä heistä tuntuu. Ottamalla vastuun siitä, että lapsesi saavat tuntea sinun välittävän heistä. Sinullahan on oma kokemuksesi asiasta, käytä se nyt hyväksesi. Muistat ehkä, miten kaipasit hellyyttä, jota et saanut. Osoita sitä nyt lapsillesi. Antamalla saat, ilo sinulle tulee siitä, kun näet lapsesi ilon.
Aikuisena olet nyt vastuussa omista tunteistasikin. Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille.
Katkerat ajatukset eivät paranna oloasi, joten yritä tietoisesti korvata ne myönteisillä ajatuksilla. Se nyt vain toimii niin.
Tärkeätä sinulle itsellesi on antaa äidillesi anteeksi hänen puutteensa (omassa mielessäsi vain, ei ole pakko rakentaa mitään ihmissuhdetta siihen suuntaan, ellet tahdo). Et voi tietää, millaisia olivat äitisi tunteet ja kokemukset hänen käytöksensä takana. Hän ei vain osannut paremmin olla äiti.
"Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille."
Millälailla tämä on sinusta tasapainoinen tilanne?
apTarkoitan, että saada olla rakkauden kohteena on ihan ylimääräinen bonus elämältä.
Pääsääntöisesti aikuinen vastaa itse elämänsä laadusta. Jos siis tahdot hyvää itsellesi, tee sitä ensin muille. Ei sekään mikään automaatti ole, mutta olet ainakin yrittänyt. Jos autat tarvitsevaa, kyllä hän yleensä avusta ilahtuu. Avaa vaikka painava kaupan ovi heikolle vanhukselle, niin näet ihmisen, joka ilahtuu sinun kohtaamisestasi vaikka sen pienen hetken.
Jos tahdot hyvää itsellesi ei kyllä mitenkään korreloi sen kanssa, että sitä saa, kun tekee hyvää muille!!!! Sitäpaitsi siinä asettaa muut älyttömään asemaan, johonkin vitun kiitollisuuden velkaan minulle, joka haluan vain niin apljon hyvää!! Se on itseasiassa toisilta varastamista, enkä hyväksy sitä ollenkaan. Muiden on itse haluttava olla hyviä minulle, ei sen vuoksi, että tein jotakin. Voin siis tehdä, mutta sen odottaminen, että se mummo sitten hymyilee on yksinkertaisesti itsekästä.
Sillä mummolla voi olla vaikka mitä tahansa vaivoja elämässään, minkä takia hän ei halua tai jaksa ilahduttaa minua pätkääkään. En tarvitse sellaista. Eikä se mummokaan. En jaksa olla maailmassa vain muita varten.
apMinä puolestani en jaksa jäädä katsomaan, miten se rollaattoria käyttävä vanhus selviää sinne kauppaan sisälle. Mieluummin avaan heti oven, niin säästyy molempien aikaa ja vanhukselta todellista vaivaa. En tee sitä odotuksella, että hänen tarvitsisi ryhtyä kiitolliseksi ja ilahduttamaan minua vastapalvelukseksi. Mutta poikkeuksetta siitä koituu molemminpuolinen hetken ilo, ja ihan ilman taka-ajatuksia. En edes muista sitä jälkeenpäin, koska se on vain normaalia, jokapäiväiseen elämään kuuluvaa huomaavaisuutta.
Mutta jos jättäisin oven avaamatta, en varmaan nukkuisi seuraavana yönä kun häpeäisin tylyä, julmaa käytöstäni.
Siis häpeäisit sitä, etet jaksanut antaa vanhukselle tilaa olla oman elämänsä herra vai sitä, ettet auttanut itseäsi pääsemää nopeammin minne olitkaan menossa?
En tykkää kun ihmisiä holhotaan ja siitä kiitokseks taputetaan itseä päähän. Kaikki apu ei tietenkään ole holhoamista, mutta ei kuule kenenkään vanhuksen elämä ole sun hyveellisyydestäsi kiinni. Varsinkin, kun motiivisi oli oma kiireesi, ihan hyvä motiivi sinänsä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset eivät osaa kertoa välittävänsä. Kyllä se voileivänkin tekeminen on välittämistä. Lapsen kasvattaminen on myös välittämistä - siis lapsen huonon käytösen oikaiseminen autossa. Huutaminen ei tietenkään ole korrektia käytöstä.
Mun äiti ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua, en ole koskaan myöskään tuntenut olevani hänelle riittävän hyvä. Silti tiedän, että äitini välitto ja välittää minusta. Vaikka onkin kaikessa marttyyri
No, mä en tiennyt, mä tiesin, että kaikissa asioissa äidillä menee minun edelleni muiden, vieraiden ihmisten, tunteet.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reilu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
apOsoitat lapsillesi (jos sinulla niitä on) tai muille ihmisille, että sinä välität siitä, miltä heistä tuntuu. Ottamalla vastuun siitä, että lapsesi saavat tuntea sinun välittävän heistä. Sinullahan on oma kokemuksesi asiasta, käytä se nyt hyväksesi. Muistat ehkä, miten kaipasit hellyyttä, jota et saanut. Osoita sitä nyt lapsillesi. Antamalla saat, ilo sinulle tulee siitä, kun näet lapsesi ilon.
Aikuisena olet nyt vastuussa omista tunteistasikin. Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille.
Katkerat ajatukset eivät paranna oloasi, joten yritä tietoisesti korvata ne myönteisillä ajatuksilla. Se nyt vain toimii niin.
Tärkeätä sinulle itsellesi on antaa äidillesi anteeksi hänen puutteensa (omassa mielessäsi vain, ei ole pakko rakentaa mitään ihmissuhdetta siihen suuntaan, ellet tahdo). Et voi tietää, millaisia olivat äitisi tunteet ja kokemukset hänen käytöksensä takana. Hän ei vain osannut paremmin olla äiti.
"Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille."
Millälailla tämä on sinusta tasapainoinen tilanne?
apTarkoitan, että saada olla rakkauden kohteena on ihan ylimääräinen bonus elämältä.
Pääsääntöisesti aikuinen vastaa itse elämänsä laadusta. Jos siis tahdot hyvää itsellesi, tee sitä ensin muille. Ei sekään mikään automaatti ole, mutta olet ainakin yrittänyt. Jos autat tarvitsevaa, kyllä hän yleensä avusta ilahtuu. Avaa vaikka painava kaupan ovi heikolle vanhukselle, niin näet ihmisen, joka ilahtuu sinun kohtaamisestasi vaikka sen pienen hetken.
"Tarkoitan, että saada olla rakkauden kohteena on ihan ylimääräinen bonus elämältä."
Ai? Lapsellekinko?
En voi mitenkään jakaa tyhmää ajatustasi.
apNyt puhutaan sinun tämänhetkisestä aikuisuudestasi. Siitähän sinäkin puhut, miltä nyt tuntuu. Jos sinulla on onni kokea miehesi rakkaus, se on se ylimääräinen bonus, eikä mikään itsestäänselvä taivaan lahja. Edellyttää yleensä vastavuoroisuutta.
Tekisi jo mieli sanoa, että unohda se lapsuutesi. Irrota kynnet ja hampaat ikävistä lapsuusmuistoista, jotta pääset elämään aikuisuuttasi ja rakentamaan se hyväksi itsellesi ja perheellesi.
Miten voin kokea mieheni rakastavan minua, jos hän ei tunne minua sen vertaa, että näkisi sen, etten tunne, että minun tunteeni merkitsevät mitään ja koita vakuuttaa ja tukea, että se oli vain sairaan äitini luonnehäiriöistä paskaa? Tai jätä minua, koska ei osaa rakastaa minua.
ap"Hän ei tunne minua sen vertaa, että näkisi..." Tuossa kohtaa on se ajattelumalli jota työstämällä voisit saada suhteestanne sen mitä tarvitset. Kommunikointiongelmat ovat iso syy miksi suhteet kariutuvat. Kukaan meistä ei ole ajatustenlukija ja olen sen itsekin oppinut kantapään kautta. Kertomalla omista tarpeistasi voit saada mieheltä juuri oikeanlaista tukea. Jos mies ei osaa rakastaa sinulle oikealla tavalla, opeta häntä. Anna hänen myös opettaa sinua ja pyri tarjoamaan hänelle se mitä hän tarvitsee.
Samaa voit soveltaa ystävyyssuhteissa. Ole kuuntelija heille ja tunne mukana heidän ilonsa ja surunsa. Silloin he tekevät saman sinulle. Aikuiselämän suhteet ovat vastavuoroisia, ja valitettavasti pyyteettömän rakkauden saamisen aika on meillä tullut ja mennyt jo.
Toivon sulle kaikkea hyvää ap.
Ai kertomalla tarpeistani, joista minua on aina syyllistetty???? Miten sä tyhmä pässi kuvittelet, että tässä mitään ongelmaa olisikaan, jos mulla ois apu, minkä tarviin niiden oikeutukseen????!!!! Juuri siksi en kerro, kun oikeuksiani en tunne, eli niitä ei ole ollut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset eivät osaa kertoa välittävänsä. Kyllä se voileivänkin tekeminen on välittämistä. Lapsen kasvattaminen on myös välittämistä - siis lapsen huonon käytösen oikaiseminen autossa. Huutaminen ei tietenkään ole korrektia käytöstä.
Mun äiti ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua, en ole koskaan myöskään tuntenut olevani hänelle riittävän hyvä. Silti tiedän, että äitini välitto ja välittää minusta. Vaikka onkin kaikessa marttyyri
Sitäpaitsi, ei tässä ole kysymys siitä, ettei äitini osannut kertoa välittävänsä, vaan siitä, että hän kaikin tavoin kertoi minulle toiminnallaan, että minusta ei välitä kukaan!!!! Että kaikkien muiden tunteet ovat niitä, joihin kiinnitämme huomion, se, mitä minä tunnen ei merkitse mitään, paskaakaan, varsinkaan äidilleni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, luepa sellaisesta kuin huomionhakuinen persoonallisuushäiriö ja katso sitten peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
apOsoitat lapsillesi (jos sinulla niitä on) tai muille ihmisille, että sinä välität siitä, miltä heistä tuntuu. Ottamalla vastuun siitä, että lapsesi saavat tuntea sinun välittävän heistä. Sinullahan on oma kokemuksesi asiasta, käytä se nyt hyväksesi. Muistat ehkä, miten kaipasit hellyyttä, jota et saanut. Osoita sitä nyt lapsillesi. Antamalla saat, ilo sinulle tulee siitä, kun näet lapsesi ilon.
Aikuisena olet nyt vastuussa omista tunteistasikin. Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille.
Katkerat ajatukset eivät paranna oloasi, joten yritä tietoisesti korvata ne myönteisillä ajatuksilla. Se nyt vain toimii niin.
Tärkeätä sinulle itsellesi on antaa äidillesi anteeksi hänen puutteensa (omassa mielessäsi vain, ei ole pakko rakentaa mitään ihmissuhdetta siihen suuntaan, ellet tahdo). Et voi tietää, millaisia olivat äitisi tunteet ja kokemukset hänen käytöksensä takana. Hän ei vain osannut paremmin olla äiti.
"Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille."
Millälailla tämä on sinusta tasapainoinen tilanne?
apTarkoitan, että saada olla rakkauden kohteena on ihan ylimääräinen bonus elämältä.
Pääsääntöisesti aikuinen vastaa itse elämänsä laadusta. Jos siis tahdot hyvää itsellesi, tee sitä ensin muille. Ei sekään mikään automaatti ole, mutta olet ainakin yrittänyt. Jos autat tarvitsevaa, kyllä hän yleensä avusta ilahtuu. Avaa vaikka painava kaupan ovi heikolle vanhukselle, niin näet ihmisen, joka ilahtuu sinun kohtaamisestasi vaikka sen pienen hetken.
Jos tahdot hyvää itsellesi ei kyllä mitenkään korreloi sen kanssa, että sitä saa, kun tekee hyvää muille!!!! Sitäpaitsi siinä asettaa muut älyttömään asemaan, johonkin vitun kiitollisuuden velkaan minulle, joka haluan vain niin apljon hyvää!! Se on itseasiassa toisilta varastamista, enkä hyväksy sitä ollenkaan. Muiden on itse haluttava olla hyviä minulle, ei sen vuoksi, että tein jotakin. Voin siis tehdä, mutta sen odottaminen, että se mummo sitten hymyilee on yksinkertaisesti itsekästä.
Sillä mummolla voi olla vaikka mitä tahansa vaivoja elämässään, minkä takia hän ei halua tai jaksa ilahduttaa minua pätkääkään. En tarvitse sellaista. Eikä se mummokaan. En jaksa olla maailmassa vain muita varten.
apMinä puolestani en jaksa jäädä katsomaan, miten se rollaattoria käyttävä vanhus selviää sinne kauppaan sisälle. Mieluummin avaan heti oven, niin säästyy molempien aikaa ja vanhukselta todellista vaivaa. En tee sitä odotuksella, että hänen tarvitsisi ryhtyä kiitolliseksi ja ilahduttamaan minua vastapalvelukseksi. Mutta poikkeuksetta siitä koituu molemminpuolinen hetken ilo, ja ihan ilman taka-ajatuksia. En edes muista sitä jälkeenpäin, koska se on vain normaalia, jokapäiväiseen elämään kuuluvaa huomaavaisuutta.
Mutta jos jättäisin oven avaamatta, en varmaan nukkuisi seuraavana yönä kun häpeäisin tylyä, julmaa käytöstäni.
Siis häpeäisit sitä, etet jaksanut antaa vanhukselle tilaa olla oman elämänsä herra vai sitä, ettet auttanut itseäsi pääsemää nopeammin minne olitkaan menossa?
En tykkää kun ihmisiä holhotaan ja siitä kiitokseks taputetaan itseä päähän. Kaikki apu ei tietenkään ole holhoamista, mutta ei kuule kenenkään vanhuksen elämä ole sun hyveellisyydestäsi kiinni. Varsinkin, kun motiivisi oli oma kiireesi, ihan hyvä motiivi sinänsä.
ap
Taitaa olla melko hedelmätöntä ajatuksenvaihtoa, joten totean vain lopuksi, etten tee ongelmaa asiasta, joka ei ongelma ole, enkä analysoi oven avaamismotiivejani sen pidemmälle - riittää kun ovi avataan, silloin kun ovi on avattava. - Ja kiitän iloisesti silloin, kun joku avaa minulle oven.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sun nyt pitää vaan hyväksyä, että menneet on menneitä ja että susta kyllä välitettiin. Jos et puhu tunteistasi ei kukaan niitä huomioi, koska emme ole ajatusten lukijoita. Voisit vaikka itse kertoa äidillesi näistä tunteista ja päästä yli, autossa huutaminen jättää jäljet lapseen ja nyt sinulla on yhä paha mieli tuosta huutamisesta. Paitsi että huutamalla äitisi ilmaisi välittävänsä sinusta ja siitä, että osaat käyttäytyä kyläpaikassa, ehkä olit vain sellainen rasittava vaativa lapsi.
Voisit kertoa miehellesi ajatuksistasi ja korostaa kuinka tunnet nyt näin. Kyllä tunteista pitää puhua kun se on niin subjektiivista, ei toinen ymmärrä jos ei kerro. Paitsi että toisen ymmärtäminen on täysin kiinni siitä, jaksaako hän ymmärtää sinua, joten jos miehesi ei siitä huolimatta ymmärrä eikä äitisi, ehkä sinun argumentaatiosi on huonoa. Voisiko johtua lapsuudesta, opitko sanoittamaan tunteitasi vai syyllistettiinkö siitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
apOsoitat lapsillesi (jos sinulla niitä on) tai muille ihmisille, että sinä välität siitä, miltä heistä tuntuu. Ottamalla vastuun siitä, että lapsesi saavat tuntea sinun välittävän heistä. Sinullahan on oma kokemuksesi asiasta, käytä se nyt hyväksesi. Muistat ehkä, miten kaipasit hellyyttä, jota et saanut. Osoita sitä nyt lapsillesi. Antamalla saat, ilo sinulle tulee siitä, kun näet lapsesi ilon.
Aikuisena olet nyt vastuussa omista tunteistasikin. Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille.
Katkerat ajatukset eivät paranna oloasi, joten yritä tietoisesti korvata ne myönteisillä ajatuksilla. Se nyt vain toimii niin.
Tärkeätä sinulle itsellesi on antaa äidillesi anteeksi hänen puutteensa (omassa mielessäsi vain, ei ole pakko rakentaa mitään ihmissuhdetta siihen suuntaan, ellet tahdo). Et voi tietää, millaisia olivat äitisi tunteet ja kokemukset hänen käytöksensä takana. Hän ei vain osannut paremmin olla äiti.
"Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille."
Millälailla tämä on sinusta tasapainoinen tilanne?
apTarkoitan, että saada olla rakkauden kohteena on ihan ylimääräinen bonus elämältä.
Pääsääntöisesti aikuinen vastaa itse elämänsä laadusta. Jos siis tahdot hyvää itsellesi, tee sitä ensin muille. Ei sekään mikään automaatti ole, mutta olet ainakin yrittänyt. Jos autat tarvitsevaa, kyllä hän yleensä avusta ilahtuu. Avaa vaikka painava kaupan ovi heikolle vanhukselle, niin näet ihmisen, joka ilahtuu sinun kohtaamisestasi vaikka sen pienen hetken.
Jos tahdot hyvää itsellesi ei kyllä mitenkään korreloi sen kanssa, että sitä saa, kun tekee hyvää muille!!!! Sitäpaitsi siinä asettaa muut älyttömään asemaan, johonkin vitun kiitollisuuden velkaan minulle, joka haluan vain niin apljon hyvää!! Se on itseasiassa toisilta varastamista, enkä hyväksy sitä ollenkaan. Muiden on itse haluttava olla hyviä minulle, ei sen vuoksi, että tein jotakin. Voin siis tehdä, mutta sen odottaminen, että se mummo sitten hymyilee on yksinkertaisesti itsekästä.
Sillä mummolla voi olla vaikka mitä tahansa vaivoja elämässään, minkä takia hän ei halua tai jaksa ilahduttaa minua pätkääkään. En tarvitse sellaista. Eikä se mummokaan. En jaksa olla maailmassa vain muita varten.
ap
Mä vähän jaan sun kanssa tätä ajatusta. on väärin auttaa muita jotta saa kiitosta. Aito auttaminen on sitä että auttaa vaikka ei saisi siitä edes kiitosta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, minä välitän. Tässä vain ja ainoastaan sinulle laadittu kyssäri:
- tunnetko, että joku sinulle läheinen on tehnyt sinulle suurta vääryyttä?
- onko sinulle läheinen ihminen syyllinen siihen, ettet voi olla paras versio itsestäsi?
- oletko turhautunut tai jopa vihainen siitä, ettei sinua huomioida?Jos vastasit kahteen tai useampaan kysymykseen "kyllä" - onneksi olkoon, olet narsisti. Kanssasi on mahdoton elää. Tarvitset apua, muttet ymmärrä sitä itse. Vika on sinussa.
Tosi ilkeä kommentti :( narsistit tekee just tällaista : annetaan toivoa hyvästä ja kun se pieni toivon kipinä syttyy, runnotaan paskaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, nyt kun olet aikuinen (?), käsittele lapsuustraumasi itsesi kanssa ja jätä se sitten taaksesi ja ala elää omaa elämääsi.
Olipa äitisi mielestäsi menetellyt miten typerästi tahansa, ei sinun tarvitse kärsiä siitä koko loppuelämääsi. Aikuisena päätät ihan itse, millaista elämäsi on.
Jos saat lapsia, voit heidän kanssaan tietoisesti "korjata" äitisi virheet välttämällä tekemästä niitä itse. Parhaasi mukaan - kokemuksesta tiedän, että menneisyyden vaikutus puskee esille jatkuvasti. Mutta kosta paha hyvällä, se on parasta terapiaa itsellesi ja tuntuu mukavalta ympäristöstä.
Millähänlailla voin lasteni kanssa korjata sen, etten ole saanut koskaan tuntea sen, mille minusta tuntuu merkitsevän paskaakaan muille?
apOsoitat lapsillesi (jos sinulla niitä on) tai muille ihmisille, että sinä välität siitä, miltä heistä tuntuu. Ottamalla vastuun siitä, että lapsesi saavat tuntea sinun välittävän heistä. Sinullahan on oma kokemuksesi asiasta, käytä se nyt hyväksesi. Muistat ehkä, miten kaipasit hellyyttä, jota et saanut. Osoita sitä nyt lapsillesi. Antamalla saat, ilo sinulle tulee siitä, kun näet lapsesi ilon.
Aikuisena olet nyt vastuussa omista tunteistasikin. Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille.
Katkerat ajatukset eivät paranna oloasi, joten yritä tietoisesti korvata ne myönteisillä ajatuksilla. Se nyt vain toimii niin.
Tärkeätä sinulle itsellesi on antaa äidillesi anteeksi hänen puutteensa (omassa mielessäsi vain, ei ole pakko rakentaa mitään ihmissuhdetta siihen suuntaan, ellet tahdo). Et voi tietää, millaisia olivat äitisi tunteet ja kokemukset hänen käytöksensä takana. Hän ei vain osannut paremmin olla äiti.
"Jos sinulla on joku, joka haluaa tehdä sinut onnelliseksi, ok. Ellei ole, tee kuitenkin sitä hyvää oloa muille."
Millälailla tämä on sinusta tasapainoinen tilanne?
apTarkoitan, että saada olla rakkauden kohteena on ihan ylimääräinen bonus elämältä.
Pääsääntöisesti aikuinen vastaa itse elämänsä laadusta. Jos siis tahdot hyvää itsellesi, tee sitä ensin muille. Ei sekään mikään automaatti ole, mutta olet ainakin yrittänyt. Jos autat tarvitsevaa, kyllä hän yleensä avusta ilahtuu. Avaa vaikka painava kaupan ovi heikolle vanhukselle, niin näet ihmisen, joka ilahtuu sinun kohtaamisestasi vaikka sen pienen hetken.
Jos tahdot hyvää itsellesi ei kyllä mitenkään korreloi sen kanssa, että sitä saa, kun tekee hyvää muille!!!! Sitäpaitsi siinä asettaa muut älyttömään asemaan, johonkin vitun kiitollisuuden velkaan minulle, joka haluan vain niin apljon hyvää!! Se on itseasiassa toisilta varastamista, enkä hyväksy sitä ollenkaan. Muiden on itse haluttava olla hyviä minulle, ei sen vuoksi, että tein jotakin. Voin siis tehdä, mutta sen odottaminen, että se mummo sitten hymyilee on yksinkertaisesti itsekästä.
Sillä mummolla voi olla vaikka mitä tahansa vaivoja elämässään, minkä takia hän ei halua tai jaksa ilahduttaa minua pätkääkään. En tarvitse sellaista. Eikä se mummokaan. En jaksa olla maailmassa vain muita varten.
apMä vähän jaan sun kanssa tätä ajatusta. on väärin auttaa muita jotta saa kiitosta. Aito auttaminen on sitä että auttaa vaikka ei saisi siitä edes kiitosta.
Kysymyshän on normaalista kohteliaisuudesta. Siitä vain väkisinkin aiheutuu hyvää mieltä kaikille osapuolille.
Heitän sulle ajatuksen. jos pystyt ajatusleikkiin, palaa mielessäsi niihin tilanteisiin joissa sua on kohdeltu väärin ja muuta se tilanne mielessäsi sellaiseksi kuin sen olisi Pitänyt olla. Aluksi se voi tuntua että on höhlää, mutta saattaa toimiakin.
Toisenlainen ajatus ois sellanen, että ryhdyt äidiksi itsellesi. En tiedä osaanko selittää, mutta alat antamaan itsellesi myötätuntoa jota et lapsena saanut.
Toivon, että onnistut oikeuttamaan tunteesi itsellesi!
Minusta on väärin, että aikuisen tunteet menee lapsen tunteiden edelle. Kuten tässä kuvaamassasi kyläilyjutussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä olisi käytännössä se asia jota haluaisit? Sanot, että haluaisit tuntua, että tunteesi merkitsisivät jollekin. Miten tämä ihan arjessa näkyisi, käytännön tavoilla? Mitä esimerkiksi miehesi voisi tehdä, että tuntisit että tunteesi merkitsisivät hänelle jotakin? Jos terapia, ajatuksissasi asian käsittely tai tänne kirjoittelu ei auta, mitä pitäisi tapahtua, että pääsisit eteenpäin?
Lapsiltasihan et oikeastaan voi vaatia, että he arvostaisivat tunteitasi. Lapset kun eivät oikeastaan ole vanhemmilleen mitään velkaa, vaan vanhempien tehtävä on rakastaa lapsiaan kaikesta huolimatta. Lapsilta ei tuollaista voi vaatia, eivätkä lapset ole velvollisia validoimaan vanhempiensa tunteita.
Tuo kaikki kertomasi kuulostaa sinänsä abstraktilta. Mitä muutoksia haluaisit arjessa tapahtuvan, että alkaisit voida hyvin? Sillehän ei enää mitään voi, mitä lapsuudessasi on käynyt.
Ei niitä tarvita, mitään muutoksia arkeen. Tai no ehkä se, että mies osaisi sanoa, että se, mitä mä tunnen on tärkeää, eikä olettaisi, että se on mulle itsestään selvää. Mutta koska se ei ole hänen asiansa varsinaisesti ymmärtää tällaista, en toivo mitään. Se, miten saan itse käsiteltyä asiaani ja ongelmia, joita siitä on muodostunut, on tärkeintä.
ap
Mitä sä sitten haluat? Miksi sä kirjoitat näitä vuodatuksia? Mikä sua auttaisi? Eli jos mies sanoisi, että hei kuule, se mitä sä tunnet on mulle tärkeää, parantuisit?
Ymmärrätkö kuinka typerältä kuulostat, kun ruikutat vuosi- ja sivu tolkulla asioistasi, mutta et edes osaa kertoa, mitä pitäisi tapahtua, että tuo vallitseva tilasi, jonkinlainen maaninen raivo äitisuhteestasi, miehestäsi ja lapsistasi lakkaisi sinua vaivaamasta.
Sanot, että se on tärkeintä miten itse käsittelet ongelmiasi. Ei tunnu kovin hedelmällisiltä nuo sun käsittelyt, kun tilanne jatkuu samana ikuisuuden. Asioita pitää käsitellä siksi, että niistä voi päästää irti ja jatkaa eteenpäin, ei siksi, että niissä voisi koko elämänsä velloa. Tai sitähän sä ilmeisesti haluat. Rypeä siinä, kuinka joku muu on pilannut sun elämän ja siksi sulla on oikeus olla niin kamala kusipää kuin haluat, eikä tarvitse kehittyä tai tehdä muutakaan mitä ei huvita. Tuolla tavalla voit poistaa kaiken vastuun tekemisistäsi itseltäsi. Se ei selvästi paranna sun oloa, mutta olet niin jumissa omassa sairaassa psyykessäsi, ettet edes näe sitä, vaan raivokkaasti puolustat omaa uhrina oloasi ja oikeuttasi jakaa samaa paskaa eteenpäin, kuin mitä (väität) sulle annetun. Jotta voisit loppuelämäsi olla tuollainen samanlainen p&ska, kuin väität äitisi olleen.
Maailmassa ei ole sellaista asiaa, joka muuttaisi sun menneisyyttä. Ja mitä siellä ikinä olikin, se, että sinä et ole valmis käyttäytymään kuin aikuinen ja ottamaan vastuuta itsestäsi, ei ole äitisi vika. Ihan turha selittää, ettet "voi olla sitä ja tätä kun ei sullekaan koskaan oltu". Maailmassa on miljoonia kaltoin kohdeltuja lapsia, joista monista tulee normaaleja aikuisia sekä hyviä ja rakastavia vanhempia. Kyllä sä voit opetella asioita, vaikkei sulla lapsena niitä ollutkaan. Ja jos sä et pysty, eroat ja annat huoltajuuden lasten isälle.
Mutta jää vaan tuohon maanisuuteesi makaamaan, sitähän sä haluat. Säälin lähelläsi olevia ihmisiä.
Tuollaista saa muuten osakseen myös psykoanalyyttisesti suuntautuneissa psykoterapioissa. Niissä lähdetään siitä, että jos potilas väittää jonkun kohdelleen häntä huonosti, kyse on potilaan vinksahtaneesta tulkinnasta.