Äitini väitti, että välittää minusta, vaikka nyt kun mietin asiaa, niin ei hän minusta välittänyt, eikä siitä, miltä minusta tuntuu, eikä tunteistani. Missä siis oli välittäminen?

Ei minunkaan äitini osannut välittää minusta, vaikka puheillaan toista yrittikin väittää. Nyt nelikymppisenä olen vasta pystynyt terapian avulla käsittelemään asioita ja ottamaan lapsuuden traumat esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi käytännössä se asia jota haluaisit? Sanot, että haluaisit tuntua, että tunteesi merkitsisivät jollekin. Miten tämä ihan arjessa näkyisi, käytännön tavoilla? Mitä esimerkiksi miehesi voisi tehdä, että tuntisit että tunteesi merkitsisivät hänelle jotakin? Jos terapia, ajatuksissasi asian käsittely tai tänne kirjoittelu ei auta, mitä pitäisi tapahtua, että pääsisit eteenpäin?

Lapsiltasihan et oikeastaan voi vaatia, että he arvostaisivat tunteitasi. Lapset kun eivät oikeastaan ole vanhemmilleen mitään velkaa, vaan vanhempien tehtävä on rakastaa lapsiaan kaikesta huolimatta. Lapsilta ei tuollaista voi vaatia, eivätkä lapset ole velvollisia validoimaan vanhempiensa tunteita.

Tuo kaikki kertomasi kuulostaa sinänsä abstraktilta. Mitä muutoksia haluaisit arjessa tapahtuvan, että alkaisit voida hyvin? Sillehän ei enää mitään voi, mitä lapsuudessasi on käynyt.

Ei niitä tarvita, mitään muutoksia arkeen. Tai no ehkä se, että mies osaisi sanoa, että se, mitä mä tunnen on tärkeää, eikä olettaisi, että se on mulle itsestään selvää. Mutta koska se ei ole hänen asiansa varsinaisesti ymmärtää tällaista, en toivo mitään. Se, miten saan itse käsiteltyä asiaani ja ongelmia, joita siitä on muodostunut, on tärkeintä.

ap

Mitä sä sitten haluat? Miksi sä kirjoitat näitä vuodatuksia? Mikä sua auttaisi? Eli jos mies sanoisi, että hei kuule, se mitä sä tunnet on mulle tärkeää, parantuisit?

Ymmärrätkö kuinka typerältä kuulostat, kun ruikutat vuosi- ja sivu tolkulla asioistasi, mutta et edes osaa kertoa, mitä pitäisi tapahtua, että tuo vallitseva tilasi, jonkinlainen maaninen raivo äitisuhteestasi, miehestäsi ja lapsistasi lakkaisi sinua vaivaamasta.

Sanot, että se on tärkeintä miten itse käsittelet ongelmiasi. Ei tunnu kovin hedelmällisiltä nuo sun käsittelyt, kun tilanne jatkuu samana ikuisuuden. Asioita pitää käsitellä siksi, että niistä voi päästää irti ja jatkaa eteenpäin, ei siksi, että niissä voisi koko elämänsä velloa. Tai sitähän sä ilmeisesti haluat. Rypeä siinä, kuinka joku muu on pilannut sun elämän ja siksi sulla on oikeus olla niin kamala kusipää kuin haluat, eikä tarvitse kehittyä tai tehdä muutakaan mitä ei huvita. Tuolla tavalla voit poistaa kaiken vastuun tekemisistäsi itseltäsi. Se ei selvästi paranna sun oloa, mutta olet niin jumissa omassa sairaassa psyykessäsi, ettet edes näe sitä, vaan raivokkaasti puolustat omaa uhrina oloasi ja oikeuttasi jakaa samaa paskaa eteenpäin, kuin mitä (väität) sulle annetun. Jotta voisit loppuelämäsi olla tuollainen samanlainen p&ska, kuin väität äitisi olleen.

Maailmassa ei ole sellaista asiaa, joka muuttaisi sun menneisyyttä. Ja mitä siellä ikinä olikin, se, että sinä et ole valmis käyttäytymään kuin aikuinen ja ottamaan vastuuta itsestäsi, ei ole äitisi vika. Ihan turha selittää, ettet "voi olla sitä ja tätä kun ei sullekaan koskaan oltu". Maailmassa on miljoonia kaltoin kohdeltuja lapsia, joista monista tulee normaaleja aikuisia sekä hyviä ja rakastavia vanhempia. Kyllä sä voit opetella asioita, vaikkei sulla lapsena niitä ollutkaan. Ja jos sä et pysty, eroat ja annat huoltajuuden lasten isälle.

Mutta jää vaan tuohon maanisuuteesi makaamaan, sitähän sä haluat. Säälin lähelläsi olevia ihmisiä.

Loistavasti kiteytetty! Tämän selkeämmin tätä ei voi enää sanoa. Kiltti Kivikissaäiti, lue tämä teksti huolella ja printtaa vaikka jääkaapin oveen. Tätä sille on yritetty kaikki nämä vuodet selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi käytännössä se asia jota haluaisit? Sanot, että haluaisit tuntua, että tunteesi merkitsisivät jollekin. Miten tämä ihan arjessa näkyisi, käytännön tavoilla? Mitä esimerkiksi miehesi voisi tehdä, että tuntisit että tunteesi merkitsisivät hänelle jotakin? Jos terapia, ajatuksissasi asian käsittely tai tänne kirjoittelu ei auta, mitä pitäisi tapahtua, että pääsisit eteenpäin?

Lapsiltasihan et oikeastaan voi vaatia, että he arvostaisivat tunteitasi. Lapset kun eivät oikeastaan ole vanhemmilleen mitään velkaa, vaan vanhempien tehtävä on rakastaa lapsiaan kaikesta huolimatta. Lapsilta ei tuollaista voi vaatia, eivätkä lapset ole velvollisia validoimaan vanhempiensa tunteita.

Tuo kaikki kertomasi kuulostaa sinänsä abstraktilta. Mitä muutoksia haluaisit arjessa tapahtuvan, että alkaisit voida hyvin? Sillehän ei enää mitään voi, mitä lapsuudessasi on käynyt.

Ei niitä tarvita, mitään muutoksia arkeen. Tai no ehkä se, että mies osaisi sanoa, että se, mitä mä tunnen on tärkeää, eikä olettaisi, että se on mulle itsestään selvää. Mutta koska se ei ole hänen asiansa varsinaisesti ymmärtää tällaista, en toivo mitään. Se, miten saan itse käsiteltyä asiaani ja ongelmia, joita siitä on muodostunut, on tärkeintä.

ap

Mitä sä sitten haluat? Miksi sä kirjoitat näitä vuodatuksia? Mikä sua auttaisi? Eli jos mies sanoisi, että hei kuule, se mitä sä tunnet on mulle tärkeää, parantuisit?

Ymmärrätkö kuinka typerältä kuulostat, kun ruikutat vuosi- ja sivu tolkulla asioistasi, mutta et edes osaa kertoa, mitä pitäisi tapahtua, että tuo vallitseva tilasi, jonkinlainen maaninen raivo äitisuhteestasi, miehestäsi ja lapsistasi lakkaisi sinua vaivaamasta.

Sanot, että se on tärkeintä miten itse käsittelet ongelmiasi. Ei tunnu kovin hedelmällisiltä nuo sun käsittelyt, kun tilanne jatkuu samana ikuisuuden. Asioita pitää käsitellä siksi, että niistä voi päästää irti ja jatkaa eteenpäin, ei siksi, että niissä voisi koko elämänsä velloa. Tai sitähän sä ilmeisesti haluat. Rypeä siinä, kuinka joku muu on pilannut sun elämän ja siksi sulla on oikeus olla niin kamala kusipää kuin haluat, eikä tarvitse kehittyä tai tehdä muutakaan mitä ei huvita. Tuolla tavalla voit poistaa kaiken vastuun tekemisistäsi itseltäsi. Se ei selvästi paranna sun oloa, mutta olet niin jumissa omassa sairaassa psyykessäsi, ettet edes näe sitä, vaan raivokkaasti puolustat omaa uhrina oloasi ja oikeuttasi jakaa samaa paskaa eteenpäin, kuin mitä (väität) sulle annetun. Jotta voisit loppuelämäsi olla tuollainen samanlainen p&ska, kuin väität äitisi olleen.

Maailmassa ei ole sellaista asiaa, joka muuttaisi sun menneisyyttä. Ja mitä siellä ikinä olikin, se, että sinä et ole valmis käyttäytymään kuin aikuinen ja ottamaan vastuuta itsestäsi, ei ole äitisi vika. Ihan turha selittää, ettet "voi olla sitä ja tätä kun ei sullekaan koskaan oltu". Maailmassa on miljoonia kaltoin kohdeltuja lapsia, joista monista tulee normaaleja aikuisia sekä hyviä ja rakastavia vanhempia. Kyllä sä voit opetella asioita, vaikkei sulla lapsena niitä ollutkaan. Ja jos sä et pysty, eroat ja annat huoltajuuden lasten isälle.

Mutta jää vaan tuohon maanisuuteesi makaamaan, sitähän sä haluat. Säälin lähelläsi olevia ihmisiä.

Loistavasti kiteytetty! Tämän selkeämmin tätä ei voi enää sanoa. Kiltti Kivikissaäiti, lue tämä teksti huolella ja printtaa vaikka jääkaapin oveen. Tätä sille on yritetty kaikki nämä vuodet selittää.

Samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sun nyt pitää vaan hyväksyä, että menneet on menneitä ja että susta kyllä välitettiin. Jos et puhu tunteistasi ei kukaan niitä huomioi, koska emme ole ajatusten lukijoita. Voisit vaikka itse kertoa äidillesi näistä tunteista ja päästä yli, autossa huutaminen jättää jäljet lapseen ja nyt sinulla on yhä paha mieli tuosta huutamisesta. Paitsi että huutamalla äitisi ilmaisi välittävänsä sinusta ja siitä, että osaat käyttäytyä kyläpaikassa, ehkä olit vain sellainen rasittava vaativa lapsi.

Voisit kertoa miehellesi ajatuksistasi ja korostaa kuinka tunnet nyt näin. Kyllä tunteista pitää puhua kun se on niin subjektiivista, ei toinen ymmärrä jos ei kerro. Paitsi että toisen ymmärtäminen on täysin kiinni siitä, jaksaako hän ymmärtää sinua, joten jos miehesi ei siitä huolimatta ymmärrä eikä äitisi, ehkä sinun argumentaatiosi on huonoa. Voisiko johtua lapsuudesta, opitko sanoittamaan tunteitasi vai syyllistettiinkö siitäkin.

Mä olen äidilleni kertonutkin ja sehän se haavoitti vain lisää, kun hän siinä ensinnäkin kielsi huutaneensa ja toisekseen alkoi taas huutaa että minä käyttäydyin huonosti. Vaikka siis jos käyttäydyinkin, niin siksi, koska olin lapsi, joka ei osaa olla kuin aikuiset ja en tarkoittanut tietenkään loukata ketään. Sen sijaan minua sai kyllä loukata sillä, ettei myönnä edes loukanneensa ja väittää minun ansainneen sen, että minuun sattui se huuto.

Miehelle taas en osaa edes sanoa, mitä haluan, koska se on lapsena niin nuijittu vääräksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi käytännössä se asia jota haluaisit? Sanot, että haluaisit tuntua, että tunteesi merkitsisivät jollekin. Miten tämä ihan arjessa näkyisi, käytännön tavoilla? Mitä esimerkiksi miehesi voisi tehdä, että tuntisit että tunteesi merkitsisivät hänelle jotakin? Jos terapia, ajatuksissasi asian käsittely tai tänne kirjoittelu ei auta, mitä pitäisi tapahtua, että pääsisit eteenpäin?

Lapsiltasihan et oikeastaan voi vaatia, että he arvostaisivat tunteitasi. Lapset kun eivät oikeastaan ole vanhemmilleen mitään velkaa, vaan vanhempien tehtävä on rakastaa lapsiaan kaikesta huolimatta. Lapsilta ei tuollaista voi vaatia, eivätkä lapset ole velvollisia validoimaan vanhempiensa tunteita.

Tuo kaikki kertomasi kuulostaa sinänsä abstraktilta. Mitä muutoksia haluaisit arjessa tapahtuvan, että alkaisit voida hyvin? Sillehän ei enää mitään voi, mitä lapsuudessasi on käynyt.

Ei niitä tarvita, mitään muutoksia arkeen. Tai no ehkä se, että mies osaisi sanoa, että se, mitä mä tunnen on tärkeää, eikä olettaisi, että se on mulle itsestään selvää. Mutta koska se ei ole hänen asiansa varsinaisesti ymmärtää tällaista, en toivo mitään. Se, miten saan itse käsiteltyä asiaani ja ongelmia, joita siitä on muodostunut, on tärkeintä.

ap

Mitä sä sitten haluat? Miksi sä kirjoitat näitä vuodatuksia? Mikä sua auttaisi? Eli jos mies sanoisi, että hei kuule, se mitä sä tunnet on mulle tärkeää, parantuisit?

Ymmärrätkö kuinka typerältä kuulostat, kun ruikutat vuosi- ja sivu tolkulla asioistasi, mutta et edes osaa kertoa, mitä pitäisi tapahtua, että tuo vallitseva tilasi, jonkinlainen maaninen raivo äitisuhteestasi, miehestäsi ja lapsistasi lakkaisi sinua vaivaamasta.

Sanot, että se on tärkeintä miten itse käsittelet ongelmiasi. Ei tunnu kovin hedelmällisiltä nuo sun käsittelyt, kun tilanne jatkuu samana ikuisuuden. Asioita pitää käsitellä siksi, että niistä voi päästää irti ja jatkaa eteenpäin, ei siksi, että niissä voisi koko elämänsä velloa. Tai sitähän sä ilmeisesti haluat. Rypeä siinä, kuinka joku muu on pilannut sun elämän ja siksi sulla on oikeus olla niin kamala kusipää kuin haluat, eikä tarvitse kehittyä tai tehdä muutakaan mitä ei huvita. Tuolla tavalla voit poistaa kaiken vastuun tekemisistäsi itseltäsi. Se ei selvästi paranna sun oloa, mutta olet niin jumissa omassa sairaassa psyykessäsi, ettet edes näe sitä, vaan raivokkaasti puolustat omaa uhrina oloasi ja oikeuttasi jakaa samaa paskaa eteenpäin, kuin mitä (väität) sulle annetun. Jotta voisit loppuelämäsi olla tuollainen samanlainen p&ska, kuin väität äitisi olleen.

Maailmassa ei ole sellaista asiaa, joka muuttaisi sun menneisyyttä. Ja mitä siellä ikinä olikin, se, että sinä et ole valmis käyttäytymään kuin aikuinen ja ottamaan vastuuta itsestäsi, ei ole äitisi vika. Ihan turha selittää, ettet "voi olla sitä ja tätä kun ei sullekaan koskaan oltu". Maailmassa on miljoonia kaltoin kohdeltuja lapsia, joista monista tulee normaaleja aikuisia sekä hyviä ja rakastavia vanhempia. Kyllä sä voit opetella asioita, vaikkei sulla lapsena niitä ollutkaan. Ja jos sä et pysty, eroat ja annat huoltajuuden lasten isälle.

Mutta jää vaan tuohon maanisuuteesi makaamaan, sitähän sä haluat. Säälin lähelläsi olevia ihmisiä.

Missä mä vaadin, että mun pitää saada kohdella muita huonosti? Se pointti vaan on se, että auta armias, jos käyttäydyn huonosti, niin minut tuomitaan, totta kai ymmärrän, että se satuttaa ja että se on väärin, mutta miksi minut tuomitaan siitä? Se satuttaa minua, koska minä en haluaisi satuttaa ketään, mutta ei ihminen aina tee sitä mitä haluaa, vaan tekee tyhmyyksiä. Minusta on raukkamaista ja inhottavaa tuomita minut siitä, syystä, ettei ajattele, miten minua on kohdeltu.

ap

Ja kun se tuomitseminen vielä ei auta mitään. Se on tyhmää ja ilkeää käytöstä. Se kumpuaa tuomitsijan tarpeesta en tiedä mihin, kuvitella itse itsensä olevan hyveellinen ihana ihminen? Minä vihaan kaikia tuomitsijoita, ja silti he ovat tässä maailmassa niitä kiusaajia, joita massat kumartelee. Äitini hovia.

ap

Tuomitseminen vain hidastaa minun paranemistani, mutta sitähän tuomitsijat nimenomaan haluavat. He haluavat, että maailmassa on lankeavia, heikkoja ihmisiä, joita ei tueta, että heille itselleen jäisi enemmän valtaa ja ties mitä. Heitä pelottaa ajatus heitä heikomman ihmisen (näennäisesti) noususta heidän yläpuolelleen, tai mikä heille näyttää yläpuolelle nousulta, vaikkei sitä olisikaan.

Jos minua haluaa joku auttaa ja minusta välittää (enkä sano, että kenenkään täytyy), niin tuoitseminen on viimeinen asia, joka minua auttaa, ja josta tulee välitetty olo. On ihan omaa syytänne, jos mikään ei auta, koska teillä on tuomitsemisvaihde silmässä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minä välitän. Tässä vain ja ainoastaan sinulle laadittu kyssäri:

- tunnetko, että joku sinulle läheinen on tehnyt sinulle suurta vääryyttä?

- onko sinulle läheinen ihminen syyllinen siihen, ettet voi olla paras versio itsestäsi?

- oletko turhautunut tai jopa vihainen siitä, ettei sinua huomioida?

Jos vastasit kahteen tai useampaan kysymykseen "kyllä" - onneksi olkoon, olet narsisti. Kanssasi on mahdoton elää. Tarvitset apua, muttet ymmärrä sitä itse. Vika on sinussa.

Tosi ilkeä kommentti :( narsistit tekee just tällaista : annetaan toivoa hyvästä ja kun se pieni toivon kipinä syttyy, runnotaan paskaksi.

Onneksi en enää tässä iässä usko kaikkea, mitä joku niin syvällisesti (muahhahhah) laittaa. Mihinköhän tuonkin kirjoittajan mahtava väite perustuu? Ensin se, kiitos, iin mietitään sitten oisko tuossa siteeksikään sisältöä.

ap

Jos minua olisi kohdeltu reilusti, tuomitseminenkin olisi ihan ok. Mutta kun ei ole, niin te tuomitsijat teette väärin, ettekä edes mene itse sinne peilin eteen ja sano itsellenne, että te teette väärin. Oikeasti ennen kuin tuomitsee jonkun olisi tunnettava hänet perkeleen hyvin.

ap

Eikä se vielä, että ei tuomitse, mutta kun oikeasti kuuluisi auttaa, jos näkee jotakuta satutetun. Ja jos sei siitä näe, että tämä on sekaisin kuin seinäkello joissain asioissa, vaan määrittelee henkilön pahaksi, saati persoonallisuushäiriöiseksi, niin se kertoo vain teidän kyynisyydestänne. Okei, siihen on ihmisellä oikeus, mutta aika hirveää elää tällaisessa joukossa.

ap

Aitisi on tehnyt ne virheet, mita on tehnyt, niita ei saa enaa tekemattomiksi. Juuri tuohon perustuu suomalaisten huono itsetunto, kun aina vahatellaan, ja verrataan muihin. 

Onneksi olet tuon tiedostanut, aitisi vaaranlaisen suhtautumisen. Kuitenkin, uskon niin, etta aitisi rakasti sinua tavallaan. Han ei vain osannut tuoda positiivisia tunteitaan esiin. kuitenkin han sinut synnytti ja kasvatti taitojensa mukaan. Anna aidillesi anteeksi.

Ps. Meilla on Taivaallinen Isa, joka rakastaa meita jokaista. <3

Miten olisi auttaa hankalaa ihmistä? Tai olla hiljaa, kun ei osaa auttaa?? Oletteko koskaan ajatelleet, että sillälailla maailmasta tulisi parempi paikka, ei tuomitsemalla? Se on niin helppoa.

ap

Sitäpaitsi, mitä pahaa minä olin tehnyt, kun hirveä lauma kamalia tuomitsijoita hyökkäsi palstalla kimppuuni, kun kirjoitin, etten tiedä, miten saan äitini ei-tulemaan meille, kun olin halunnnut katkaista välini häneen ja hän kutsui itseään meille siskonsa kanssa?!? Mitä pahaa olin ehnyt, millä täällä jok oikeutti itsensä tuomitsemman minut???? Siitä nimenomaan tuli niin paha mieli, että huusinpa vähän lapsillenikin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Aitisi on tehnyt ne virheet, mita on tehnyt, niita ei saa enaa tekemattomiksi. Juuri tuohon perustuu suomalaisten huono itsetunto, kun aina vahatellaan, ja verrataan muihin. 

Onneksi olet tuon tiedostanut, aitisi vaaranlaisen suhtautumisen. Kuitenkin, uskon niin, etta aitisi rakasti sinua tavallaan. Han ei vain osannut tuoda positiivisia tunteitaan esiin. kuitenkin han sinut synnytti ja kasvatti taitojensa mukaan. Anna aidillesi anteeksi.

Ps. Meilla on Taivaallinen Isa, joka rakastaa meita jokaista. <3

Taivaallinen isä, joka rakastaa, no, mitäs hän on minun hyväkseni tehnyt?

ap

Vierailija kirjoitti:

Sitäpaitsi, mitä pahaa minä olin tehnyt, kun hirveä lauma kamalia tuomitsijoita hyökkäsi palstalla kimppuuni, kun kirjoitin, etten tiedä, miten saan äitini ei-tulemaan meille, kun olin halunnnut katkaista välini häneen ja hän kutsui itseään meille siskonsa kanssa?!? Mitä pahaa olin ehnyt, millä täällä jok oikeutti itsensä tuomitsemman minut???? Siitä nimenomaan tuli niin paha mieli, että huusinpa vähän lapsillenikin.

ap

Missäs se taivaallinen isä oli tästäkin hetkestä minua lohduttamassa, etten menisi ja huutaisi lapsilleni, kun minua kohtaan oltiin täällä niin inhottavia? Missä? Ei näkynyt mailla, ei halmeilla.

ap

Ja kun ei ole oltu vain täällä inhottavia, vaan kaikki se painolasti menneisyydestä, missä minulle inhottavia ihmisä ei ole moitittu, eikä minun tunteistani siinä ole välitetty.

ap

Vierailija kirjoitti:

Aitisi on tehnyt ne virheet, mita on tehnyt, niita ei saa enaa tekemattomiksi. Juuri tuohon perustuu suomalaisten huono itsetunto, kun aina vahatellaan, ja verrataan muihin. 

Onneksi olet tuon tiedostanut, aitisi vaaranlaisen suhtautumisen. Kuitenkin, uskon niin, etta aitisi rakasti sinua tavallaan. Han ei vain osannut tuoda positiivisia tunteitaan esiin. kuitenkin han sinut synnytti ja kasvatti taitojensa mukaan. Anna aidillesi anteeksi.

Ps. Meilla on Taivaallinen Isa, joka rakastaa meita jokaista. <3

Voisitko vastata ihan konkreettisesti, mitä tämä taivaallinen isä on tehnyt minun hyväkseni? Koska minä en näe mitään. Missä on ollut tuki, apu ja lohdutus, minkä olisin tarvinnut, missä???? Mitä perkelettä tuollaisella tekee, eikö ole vain täyttä mielikuvitusta, kunnuskoo, että se auttaa, niin siinä on se vitun apu!!! No, miksi mä olisin uskonut jonkun vitun kuvan puolustavan mua, kun mua haukutaan vasemmalta ja oikealta?? (Lapsuus).

Koitin hakea 12-vuotiaana kirkosta apua, arvaa sainko??!!

ap

Voit asiallisesti ja kiihkotta sanoa aidillesi, etta haluat vahan pitaa nyt valia haneen, eli olla omissa oloissasi. Pieni "hengahdystauko" varmaan paikallaan. Kuitenkaan ei ole sinullekaan hyvaksi katkaista kokonaan valeja aitiin. Hanen apuaan voi viela monesti tarvita. On ihmisia, joilla ei ole aitia, ja he olisivat valmiit maksamaan maltaita, etta saisivat viela aidin takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitäpaitsi, mitä pahaa minä olin tehnyt, kun hirveä lauma kamalia tuomitsijoita hyökkäsi palstalla kimppuuni, kun kirjoitin, etten tiedä, miten saan äitini ei-tulemaan meille, kun olin halunnnut katkaista välini häneen ja hän kutsui itseään meille siskonsa kanssa?!? Mitä pahaa olin ehnyt, millä täällä jok oikeutti itsensä tuomitsemman minut???? Siitä nimenomaan tuli niin paha mieli, että huusinpa vähän lapsillenikin.

ap

Missäs se taivaallinen isä oli tästäkin hetkestä minua lohduttamassa, etten menisi ja huutaisi lapsilleni, kun minua kohtaan oltiin täällä niin inhottavia? Missä? Ei näkynyt mailla, ei halmeilla.

ap

Jos tämän palstan kirjoittajat saavat sinut harmistumaan niin paljon, että kostat sen viattomille lapsillesi, niin kannattaisiko sun oikeasti lopettaa täällä jaagaaminen? Mitä hyötyä sinulle tai läheisillesi on siitä, että kerjäät täällä huomiota ja paasaat samoista asioista vuodesta toiseen?

Eikö yp saa tätä häiriintynyttä ap:ta pois palstalta?

Mene ap vaikka narsistien uhrien tuen sivuille jos olet vertaistukea vailla. Jos taas haluat vain kirjoittaa monologia ja saada huomiota, perusta blogi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!