Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?
11.08.2017 |
Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.
Jatkuu...
Kommentit (328)
Voi olla että osa aloittajan kuvaamista muutoksista on todellisia. Silti kun tuota pitkää vuodatusta lukee, nousee esiin edelleen hyvin mustavalkoinen ajattelu. "Ennen olin innovatiivinen luova ihminen - nyt elävä kuollut". No jos muistelet tarkemmin masennukseen sairastumistasi, todennäköisesti et juurikaan pystynyt hyödyntämään luovuuttasi ym. jos et pääse edes sängystä ylös tai koet kaiken olemisen tai tekemisen tarkoituksettomaksi tai turhaksi.
En kiellä etteikö masennuksesta nouseminen ole vaikeaa. Mutta et voi vain takertua lääkkeisiin ja syyttää niitä siitä, etteikö elämäsi nyt tunnu miltään. Jos olet päässyt irti lääkkeistä, sinulla on mahdollisuus palautua. Mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että mielessäsi vaikuttaa edelleen masentuneen ihmisen ajattelu. Moni masentunut puhuu samaa kieltä ja kiertelee ja kaartelee. Etsii tekosyitä sille miksi ei voisi elää. En viitsi aloittaa mitään uutta kun olen masentunut. Masennuksesta tulee osa identeteettiäsi. Eikä siitä ole helppoa päästää irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jos on hieman surullinen niin heti diagnosoidaan masennus. Sitten annetaan myrkkylääkkeitä ihmisille. Tämä on Illuminatin juonia, joka koskettaa koko maailmaa. Illuminatin kuuluu mm. Monien maiden poliitikkoja, kaikki isot lääkeyhtiöt sekä kansainvälinen pankkieliitti.--.
Illuminaatista en tiedä , mutta isojen lääkeyhtiöiden vaikutusvalta muun muassa psykiatristen diagnoosien keksimisessä ja hoitosuositusten tekemisessä on huomattava. Oikeita lääketieteellisiä sairauksiahan ei äänestetä sairauksiksi lääkeyhtiöden lahjomien psykiarien toimesta, mutta psykiatriassa tämä on käytäntö. Mielenterveyden häiriöitä määritellään yleisesti epämääräisin termein, jossa muun muassa tervettä on kulttuurisesti oikeutettu ja odotettu reaktio, johon ei liitty epämääräinen riski kuolemaan tai esim. merkittävään vapaudenmenetykseen. Siksi esimeriksi homoseksuaalisuus äänestettiin vuonna 1974 61 % äänimäärällä pois tautiluokituksesta, koska se ei ollut enää perversio eikä kulttuurisesti epäoikeutettu taipumus. Ehkä tämä "kulttuurinen oikeutus" on jopa vähentänyt hieman homoseksuaalisuuteen liittyvää kuolemanvaaraa, esim. itsemurhariskiä sekä riskiä vapaudenmenetykseen? (ironiaa) Jopa DSM-käsikirjaa kehittävän pitkäaikaisen puheenjohtajan Allan Francesin mielestä diagnooseja tehtaillaan aivan liikaa johtuen lääketeollisuuden rahavirroista. Hänen mukaansa esimerkiksi ADHD, autismin ja lapsuuden kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat vääriä diagnooseja, joiden tuottamat epidemiat ovat johtaneet turhaan ja terveyttä vaarantavaan lääkitykseen. Sinun loistava ironiantajusi ei ehkä tavoita kaikkia "myrkkylääkkeiden" haittavaikutuksia, mutta niillä ihan oikeasti voi olla ihan merkittäviä haittoja. Esimeriksi Eli Lily on maksanut 1.4 miljardia dollaria sakkoja markkinoituaan tutkimustuloksia vääristellen neuroleptiä nimeltä Zyprexa lukuisiin off label -käyttöaiheisiin, kuten Alzheimerin tautiin, masennukseen ja dementiaan, vaikka se aiheuttaa mm. diabetesta, sydämen vajaatoimintaa ja keuhkokuumetta , minkä lisäksi sen 30 % sen käyttäjistä lihoo tutkimusten mukaan vähintään 10 kg. Cochrane-keskuksen johtaja Peter Gotzsche on arvioinut, että pelkästään Zyprexa on tappanut 200 000, puhumattakaan muiden psykoosilääkkeiden aiheutttamista kuolemista. Ja kun tiedetään, että psykoosilääkkeet ovat jopa suurimmalle osalle skitsofreenikoista täysin tarpeettomia, voidaan puhua massamurhasta, joka kohdistuu kaikkein heikoimmassa oleviin ihmisiin. Myös masennuslääkkeiden tutkimuksiin ja markkinointiin liittyy paljon epäkohtia. Erityisesti kohonneen itsemurhariskin ja masennuslääkkeiden yhteyttä ollaan pyritty vähättelemään erilaisin keinoin mm. karsimalla koehenkiöistä pois masennuslääkkeitä huonosti sietävät potilaat ennen kokeen alkua sekä jättämällä rekisteröimättä lääkkeiden vieroitusoireisiin liittyvät haittatapahtumat ja jättämällä julkaisematta epätoivottuja tuloksia tuottavia tutkimuksia. Esimerkiksi Fergusson et al (2006) tekemän meta-analyysin mukaan SSRI-lääkkeitä syövillä koehenkilöillä oli kaksi kertaa enemmän itsemurhayrityksiä kuin lumelääkettä syövillä. Luku on todennäköisesti vieläkin suurempi, sillä tutkijat huomasivat lukuisten itsemurhayritysten jääneen pois tutkimustuloksista johtuen siitä, että niitä ei tutkimuksissa etsitty tai että ne vain jätettiin kertomatta tutkijoiden toimesta.
Vituttaa aina kun joku väittää, että ADHD on keksitty diagnoosi, vaikka muuten viestisi oli ihan asiallinen. ADHD voidaan kuvantaa aivoista muutoksina, eli ADHD-ihmisillä on erilaiset aivot kuin muilla. Lääkkeiden tehosta sen hoidossa en osaa sanoa, käsittääkseni hyvää lääkitystä joka sopisi kaikille ei ole keksitty. Olisi kiva tietää, että mikä näitä ihmisiä sitten vaivaa, jos kerta ADHD:ta ei ole olemassa?
No jos ADHD-oireyhtymän "keksijä" nykyään jo avoimesti myöntää sen keksineensä, niin eiköhän se silloin keksitty ole! Kai käsität, että oireyhtymä voi lievimmillään olla kokoelma melkein luonteenpiirteitäkin. Aivokuvantamisilla nähdään monenlaisia asioita ja kyse on lähinnä niiden tulkinnasta. Keskittymisvaikeuksiin voi halutessaan popsia metyylifenidaattia tms. piristeitä, mutta keksitty se on. Ja tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Asia selviää googlaamalla, ettei tarvitse alapeukuttaa. Miksi ihmeessä kaikelle tarvitsee nykyään virallisen diagnoosin?
Tässä maassa diagnoosi tarvitaan, että ihmiset ymmärtävät sinua, eivätkä pidä hulluna/laiskana/tyhmänä jne. Diagnoosi voi myös auttaa ihmistä hyväksymään itsensä. Monet kokevat huonommuutta ja masennusta omasta erilaisuudestaan, kun eivät ymmärrä, mistä se johtuu.
En löydä mitään virallista ja luotettavaa lähdettä väitteelle, että ADHD:n "keksijä" olisi keksinyt sairauden päästään. Wikipedian mukaan vastaavaa sairautta on dokumentoitu jo 1700-luvulla, en tiedä kehen viittaat "keksijällä". Vaikka joku olisikin keksinyt sairauden päästään, se ei tarkoita, ettei sitä voisi olla oikeasti olemassa. Varsinkin, kun myöhemmät tutkimukset tukevat väitettä sairauden olemassaolosta. Mielenkiintoista sinänsä sivuttaa kaikki tutkimukset, kuvaukset sairaudesta, aivokuvat sekä henkilöiden omat kokemukset toteamalla, että kyseessä on keksitty sairaus ja kyse on vain siitä, miten aivokuvantamisia tulkitaan. Sun mielestä siis aivoilla ei ole mitään vaikutusta ihmiseen? Jos kerta erilaisilla aivokuvilla ei ole merkitystä? Vai mitä tästä pitäisi tulkita?
Mutta siis toki, pakkausselosteestahan ne on luettavissa, haittavaikutukset. Rivien välistä saa luettua että minkälaisesta lääkkeestä on kyse, ja mitä seurauksia sen käytöstä voi olla pitkin elimistöä. Se ettei alussa saa jotain haittavaikutusta, ei sulje pois ettei saa sitä esimerkiksi pitkässä käytössä tai annosta kasvattaessa. Kun käyttää useita lääkkeitä päällekkäin, haittojen mahdollisuus voi kasvaa entisestään. Mikä mielestäni on ongelmallista, on se että lääkepakettien haittavaikutuksiin on tullut lisäyksiä myöhemmin, kaikki haittavaikutukset ei tule raportoitua ja prosenttimäärät kelle niitä tulee voi olla hyvin vääristyneitä paketissa. Lisäksi paketissa ei kummemmin informoida esimerkiksi tunteiden latistumisesta ja leikkautumisesta, mitä monet käyttäneet valittaa. Kun kaikki pitää listata, olennaiset asiat voi jäädä pimentoon. Ihmisten tunne-elämän haitat ja kognitiiviset haitat voi jäädä pimentoon, sillä niitä on niin hankala todentaa. Psyykenlääkkeiden syöminen ja erityisesti hyvin pitkä syönti on riskipeliä, koekaniinina oloa. Venäläistä rulettia. Todelliset vaikutukset voi selvitä vasta vuosikymmenten päästä. Potilas joka kokee että lääkkeistä on tullut haittaa voi aina tulla leimatuksi masentuneeksi tai mielenterveysongelmaiseksi, miksi lausunnolle ei laiteta painoarvoa. Mitään korvauksia ei tule saamaan vaikka olisi muuttunut impotentiksi loppuelämäkseen lääkkeen syönnin myötä.
Se että sanotaan että ei niistä mitään haittaa tule vaikka söisi koko elämänsä on kyllä väite, mitä en heti menisi purematta nielemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työstäisin terapeutin luona tuota ylianalysoinnin tarvetta. Keskustelisin hoitavan ääkärin kanssa lääkeannoksen pienentämisestä, eli missä menee se raja että hyöty vielä saadaan, mutta muut sivuoireet ovat mahdollisimman pieniä. Kenenkään ei ole pakko syödä mitään lääkettä, vaan täysi-ikäinen saa päättää itse. Sitten vain pitää muistaa että hoitaa sitä sairauttaan ITSE,, eikä jätä lääkkeitä ensin pois, siis niitä jotka pitävät ihmisen pois osastolta, ja sitten ollaan haajamassa vähän väliä psykosastolle hoitoon kun se alamäki on niin pahan tuntoinen. Jos ei syö lääkkeitä, ei mielestäni tarvitse kuormittaa terveydenhuoltoakaan. Meillä ainakin on osastot täynnä, eikä sinne kaivata henkilöitä jotka eivt halua lääkkeitä, mutta haluavat muutaman kk:n välein päästä "turvaan" osastolle jossa kaikki kannetaan nenän eteen.
Söin lääkkeitä muutamia vuosia, ikävä kyllä päädyin lääkkeistä huolimatta osastolle vähän väliä. Lopetettuani en ole tarvinnut osastohoitoa seitsämään vuoteen. Ja näistä kohtalotovereista, jotka muuten edelleen niitä lääkkeitä syövät uskollisesti, sinne osastolle päätyy jokainen kerran vuodessa tai parissa. Moni myös useammin. Mikä minut sitten "ihmeparansi" lääkkeettömäksi? Sain vakieläkkeen, muutin kauas maaseudulle ja tadaa, ei huolia enää, ei lääkkeitä, ei toimeentulo-ongelmia ikuisen sairaspäiväraha-työttömyyspäiväraha- maksamattomat vuokrat-ei mitään tekemistä neukkukuutiossa, muita ihmisiä tapaat vaan ryhmäterapiassa tai baarissa...
Psykiatria näkee yleensä ongelmat yksilössä ja hänen aivoissaan, toisin kuin sen että yhteiskuntakin ja ihmisen ympäristö voi tietyllä tavalla olla se laukaiseva tekijä ongelmissa.
Työskentelen muistisairaiden/monisairaiden vanhusten parissa. Se on auttanut minua ymmärtämään kuinka onnekas olen, kun minulla on terveet jalat (ei amputoitu diabeteksen takia), jalat kantavat alla (minua ei tarvitse siirrellä nostolaitteilla enkä tarvitse pyörätuolia alleni) pystyn puhumaan ja kommunikoimaan normaalisti muiden kanssa. En ole hiipumassa pois (pystyn syömään ja nielemään - taito joka muistisairailta katoaa) Koko maailma on avoinna ja auki. Maailmani ei rajoitu suljettuun osastoon, jossa harvoin pääsee edes ulos. Minulla ei ole fyysisiä tai sairauden aiheuttamia esteitä olla ja toteuttaa ihmisyyttäni sillä tavoin kuin haluan. Olen myös vapaa toimimaan itse enkä ole jatkuvasti riippuvainen muiden avusta.
Usein ihmisen pitää menettää jotain, ennen kuin tajuaa oman onnellisen tilanteensa. Valitettavaa mutta totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei Ap! Luin vain kolme ensimmäistä sivua, joten ehkä tämä on jo sanottu sinulle, mutta: olet kirjoittamasi perusteella todella älykäs ihminen, pohtiva ja jaksat jopa perehtyä alan tutkimuksiin. Yhdistelet lukemaasi luovasti. En epäile, ettei kertomasi olisi totta, varmasti on, mutta oletko huomannut, että aivosi toimivat ainakin noilta osin jopa paremmin kuin keskiverrot :)? Älä heitä kirvestä kaivoon, aivojen kapasiteetti on niin vajaakäytöllä ihmisillä, että ajan kuluessa joku osa aivoistasi voi korjata tuhoutuneita alueita.
Sinua kohtaan on tehty väärin: perheesi, ystäväsi, terapeuttisi jne. SItä on vaikea käsitellä. Et kuitenkaan vaikuta katkeroituneelta. Minusta sinulla on paljon annettavaa, älä luovuta!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole diagnosoitu mitään mielenterveysongelmaa enkä ole käyttänyt psyykenlääkkeitä, ei mitään perussairauksia. Silti olen aina ollut monella tapaa kuten ap:n kuvauksessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mikään koskettaa ja kunnianhimoa ei ole koskaan ollutkaan, mutta ylpeys ja rahatilanne ovat pakottaneet kouluun ja töihin. Motoriikan ongelmat ja tunteiden kuten ihastumisen häviäminen ovat tosiasioita. Ja minusta on aina tuntunut, että pala minusta puuttuu ja sen takia ihmisten seura on minulle raskasta.
Tämä. Osa tyhjyydentunteista ei todellakaan ole lääkkeistä vaan olosuhteista johtuvaa. Ikä tekee tehtävänsä, etenkin, jos elää yksin tai kovin tapahtumaköyhää elämää. Ei yksinkertaisesti ole kohteita suurille tunteille. Olen kokenut kaikki ap:n kuvaamat jähmeydet ja puutokset tunteissa sekä tyhjyydentunteet. SYynä ei mikään muu kuin elämä, jossa ei tapahdu mitään, yksinäinen arki, jossa ei ole ketään. Mutta: sitten tutustuin erääseen mieheen, rakastuin päättömästi (minä, jolla ei ollut tunteita, suorastaan kiehuin) ja jouduin huomaamaan, että kaikki se tyhjyys oli olosuhdesidonnaista. Kun olosuhteet muuttuivat, kylläpä löytyi tunteitakin! Olin pelännyt sitä ennen olevani jotenkin tunneköyhä ja alkoholin käytöllä ym. tunne-elämäni rikkonut ( en edes käyttänyt paljon alkoholia, mutta yritin löytää minkä tahansa selittävän syyn tunne- ja elämysköyhälle mielialalleni). AP:llakin osa oireista voi johtua jostain samasta. Osa tietty voi olla lääkjohdannaista, ehkä kaikkikin, mutta omaan korvaani vain kuulostaa kovasti samalta tuo syiden etsiminen lääkkeiden tuhoamista aivoista kuin itselläni oli se, että etsin syitä alkoholin käytön pilaamista aivoista.
Voihan sitä heitellä omia teorioitaan aloittajan tilanteesta, vähätellä, mitätöidä, spekuloida ja vääntää asiat muuksi kuin mitä ne ovat, mutta realiteetti on se että aloittaja itse tietää ne muutokset joita hänessä on tapahtunut, ei kukaan muu. Vain hän osaa verrata entistä, omien sanojensa funktionaalisempaa minäänsä tähän nykyiseen minäänsä. Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä etteikö hänen sanomansa olisi paikkansa pitävää. Ei hän todellakaan ainoaa laatuaan ole, samankaltaisia tapauksia on vaikka millä mitalla ja niitä on ihan tässäkin ketjussa listattu. Masennus oireilee mitä moninaisimmin tavoin, se on totta mutta on tiettyjä asioita joita pelkkä masentuneisuus ei selitä, kuten pysyvät persoonallisuuden muutokset tai kokonaan kadotettu libido. Nuo edellämainitut oireet nimenomaisesti ovat hyvinkin yleisiä psyykenlääkkeiden aiheuttamia, mahdollisesti jopa pysyviä vaurioita. Tämä aihe vain on niin tabu yhteiskunnassamme, ettei esimerkiksi valtamedia siitä juurikaan mainitse kuin aniharvoin ja silloinkin se informaatio on suodatettua. Suomessa on tällainen kulttuuri, että lääkehoitoa ei saisi kritisoida millään tavalla.
? Sinähän se tässä minun kommenttiani vähättelet. Kiitos vain kovasti lyttäysyrityksestä. Tiedoksi sinulle, että näitä ketjuja ei kirjoiteta vain ap:lle vaan yleisesti asiasta kiinnostuneille. Niihin yleensä ihmkiset toivovat monenlaisia näkemyksiä, koska jokin näkemys saattaa sopia itsen tilanteeseen vaikka se ei ap:n keissiin toisi mitään lisäarvoa.
Pidä ihan rauhassa kiinni siitä, että mielialalääkkeet tuhoavat ihmisten päänupin. Jos luet viestini uudelleen, voit ottaa peukun suusta ja lakata polkemasta lattiaa: huomaat jo nopeasti, ettei kukaan ollut kiisätmässä tätä asiaa ja ap:stakin sanottiin, että hänen tilanteensa voi olla eri.
Joku sellainen, joka pelkää saaneensa aivovaurioin mielialalääkkeistä, voi sen sijaan saada toivoa saadessaan lukea, että tunnetyhjyysdelle voi olla sellaisiakin syitä, jotka muuttavat tilanteen, joten peli ei ehkä ole vielä menetetty. Ja sanonpa nyt kaiken uhalla senkin, että kaikesta huolimatta tunteiden voima saattaa olla niin voimakas, että jopa ap saattaa ne joskus vielä löytää, kunhan katalyytti on tarpeeksi voimakas. Pilaako se sitten päiväsi? Siinäkin vaiheessa saat edelleen uskoa siihen, että mielialalääkkeet tekevät peruuttamatonta tuhoa ihmisissä, ja kaikki on tietyn pisteen jälkeen totaalisesti menetetty. Itse en halua noin epätoivoista kuvaa luoda kenellekään. Mielialalääkkeitä en suosittele kenellekään, mutta en myöskään terpapiaa. sen tehokkuus on tutkimuksissa todettu erittäin heikoksi.
Kyllä lääkkeistä aivot paljon lisäksi yrittää palautua, kun oikeita rakennuspalikoita saavat. Onhan se totta, että niistä voi jäädä jälkiä ja ne voi muokata ihmistä, mutta uskon, että paljon palautumista voi tapahtua vaikkakin se voi ottaa runsaasti aikaa. Ihminen voi myös sabotoida paremmin voimistaan, jos alkaa itse uskoa, että on saanut pysyvää haittaa ja asettaa rajoitteita itselleen sen takia. En viittaa, että aloittaja niin olisi siis tehnyt ja sanon tämän yleisellä tasolla. Toki jos lääke on esim aiheuttanut seksuaalipuolen ongelmia niin se voi itsessään aiheuttaa rajoitteen tunnetta esimerkiksi tunteeseen että voiko esim parisuhdetta muodostaa ja muitakin rajoitteen tunteita elämään mitkä voi saada pysymään siinä omassa tunteessa että on saanut vaurioita kun tuntuu että tällainen osa elämästä on leikkaantunut pois.Mutta kannattaa olla varovainen käyttäessään sanaa pysyvä.
Itse olen lueskellut paljon Beyond Meds - blogia, jonka pitäjä vieroittautui 6:n yhtäaikaisen lääkkeen käytöstä joita oli käyttänyt n.20 vuotta. Hän kuvaa blogissaan hyvin vaurioita mitä on saanut, mutta toisaalta blogi on hyvin optimistinenkin ja hän on nykyään monta vuotta lopetuksesta jo paljon paremmassa jamassa.[/quote
Kirjoitat asiaa, mutta kirjoituksessasi ihmetyttää miten korostat ihmisen omaa ajattelua ja rajoitteiden asettamista, ikään kuin oma ajattelu olisi ainoa parantumista estävä tekijä. Lisäksi kirjoitat pelkästään lääkkeiden haitoista ja mahdollisista vaurioista ihan kuin psyyke"lääkkeiden" haitat olisivat ainoa ongelma, mikä psyykkisistä häiriöistä kärsivällä on.
Ensinnäkin pitäisi ymmmärtää syitä miksi ihmiset hakeutuvat psykiatrin pakeille. Onko kyseessä esim. perheväkivaltaa, koulukiusaamista, seksuaalista hyväksikäyttöä yms. lapsuudessa kokenut, vai esim. aikuisena kokenut kriisin, mihin hakee apua. Väittäisin, että suurella osalla ihmisistä kyseessä on traumaattiset kokemukset tai huonot ihmissuhteet, mitkä alkavat jossain vaiheessa näkyä psyykkisenä oireiluna.
Jos jo valmiiksi traumatisoitunut ihminen alkaa käyttämään psyykepillereitä, tilanne pahenee helposti. Monesti tällöin ajautuu sairaslomalle ja jos sairasloma jatkuu tarpeeksi pitkään, eikä saa kunnollista apua, syrjäytymisriski on iso. Lisäksi, pakkohoitoon joutuminen ja pakkotoimille altistuminen on erittäin todennäköistä. Psykiatriset pakkotoimet ovat erittäin traumaattisia.
Jos kaikesta huolimatta onnistuu vieroittautumaan psyykehuumeista, on tällaisessa jamassa olevan ihmisen hyvin vaikea saada elämäänsä kuntoon. Johtuuko se negatiivisesta asenteesta ja halusta jäädä syrjäytyneeksi ja siitä, ettei tee mitään asioiden eteen? Ei johdu. Jo psyykepillereistä vieroittautuminen osoittaa vahvuutta ja halua päästä eteenpäin. Se on ensimmäinen askel.
Jos psyyken"lääkkeitä" on käyttänyt tarpeksi pitkään, se on ehtinyt vaurioittaa monin tavoin. Totta kai olisi hyvä pitää yllä toivoa, mutta jos on paljon muitakin ongelmia, tilanteen paraneminen voi olla vaikeaa. Lääkkeiden haitoista palautumiseen vaikuttaa varmasti myös henkinen puoli. Ei terveelliset elämäntavatkaan riitä, jos ei tiedä mihin suuntaan voi elämäänsä viedä.
Psyykepillereiden vaurioita ei tule heti edes ajatelleeksi, vaan saattaa ajatella psyyken aiheuttamiksi oireiksi, joita yrittää hoitaa vuosikaudet. Jos tuloksia ei näy, jossain vaiheessa saattaa tulla epäusko. Ehkä myös pettymys ja katkeruus muita ihmisiä ja yhteiskuntaa kohtaan vaikuttaa. Se, etteivät väärin tekijät joudu koskaan vastuuseen teoistaan ja että on alempana muita. Toivoa kannattaa pitää yllä, mutta kannattaa olla myös realistinen. Hyväksyä sen mille ei voi mitään, mutta tehdä sen minkä voi. Tällaistä ajatusta kannatan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen muistisairaiden/monisairaiden vanhusten parissa. Se on auttanut minua ymmärtämään kuinka onnekas olen, kun minulla on terveet jalat (ei amputoitu diabeteksen takia), jalat kantavat alla (minua ei tarvitse siirrellä nostolaitteilla enkä tarvitse pyörätuolia alleni) pystyn puhumaan ja kommunikoimaan normaalisti muiden kanssa. En ole hiipumassa pois (pystyn syömään ja nielemään - taito joka muistisairailta katoaa) Koko maailma on avoinna ja auki. Maailmani ei rajoitu suljettuun osastoon, jossa harvoin pääsee edes ulos. Minulla ei ole fyysisiä tai sairauden aiheuttamia esteitä olla ja toteuttaa ihmisyyttäni sillä tavoin kuin haluan. Olen myös vapaa toimimaan itse enkä ole jatkuvasti riippuvainen muiden avusta.
Usein ihmisen pitää menettää jotain, ennen kuin tajuaa oman onnellisen tilanteensa. Valitettavaa mutta totta.
Oletko taas näitä ketkä viittaavat että ap:n ongelmat on pieniä ja hänen pitäisi olla kiitollinen mitä hänellä on jäljellä? En siis tiedä motiivia kirjoittamasti takana. Siis toki pitää olla aina kiitollinen kaikesta mitä on. Mutta.. Ensinnäkin a. Ihmisellä loppujenlopuksi ei ole kuin se mitä hänen päänsä sisällä on. Kaikki elämykset mitä ihmisen elämässä, hienot tapahtuvat tapahtuvat vain ja ainoastaan hänen päänsä sisällä
b. Jos lääkitys on leikannut ihmisen kykyä olla se ihminen kuka on ollut, kykyä bondata muiden kanssa, kykyä muistaa, kykyä tuntea, kykyä jopa toimia, kykyä muodostaa rakkautta ja parisuhteita, niin kyllä kyse voi olla hyvin vakavasta vammasta siinä missä aivovammakin voi olla jollekin rajoittava tila. Psyykenlääkkeillä ihmisestä voi tulla täysi zombi jolla ei ole mitään elämänlaatua ja joskus elämästä voi tulla täyttä kidutusta aineiden vaikutuksen takia. Toki itse mielen ongelmatkin voivat leikata ihmisen elinpiirin hyvin pieneen ja suppeuttaa aivotoiminnan jopa niin, että hän vain apaattisena kököttää maailman sammuessa hänen sisältään, siinä missä joku dementiapotilas on rappeutunut asteelle että vain makaa tuijottaen tyhjyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sietääkin olla masentunut, jos haukkuu ilkeästi toista empatiakyvyttömäksi.
Et ole tosissasi? Anteeksi vain mutta on olemassa ihmisiä, joilla ei ole myötäelämisen kykyä mitä tulee muiden ihmisten tuntemaan tuskaan. Jos todella luulet, että olemalla rehellinen, on aloittajan kärsimys ansaittua, olet totaalisen pihalla asioista. Viestisi on eittämättä ketjun yksi naurettavimpia vailla minkäänlaista logiikkaa.
Rehellinen? Sinä et kuule tiedä mun myötäelämisen taidoista tai yhtään mistään muustakaan mun ajatuksista yhtään mitään, mut tuolla tavalla jos hyökit toisten silmille irlkin, niin en yhtään ihmettele et masentaa. Kyllä tunsin myötätuntoa, enää en tiedä.
Olisi tärkeä opetella sitä sisälukutaitoa. Tässä viitattiinkin ketjun aiempiin kommentteihin, joista mm. yhdessä todettiin kuinka on aloittajan vika että hän on tuossa tilanteessa kuin nyt on. Tuo jos mikä on tahallista ilkeyttä. Mitä sinä tähän ketjun tulit uhriutumaan? Jos aihe ei kiinnosta, ole hyvä ja poistu. Sulje kone ja tee jotain muuta. Ei täällä ole pakko olla, ja yrittää itsekkäästi kääntää huomiota omaan itseensä ja sanoa toiselle ihmiselle, jota ei edes tunne että kuinka heidän tulisi elää, ajatella ja tuntea. Lue ketju läpi, täällä osa kommentoijista on ihan helvetin törkeitä aloittajaa kohtaan. Nyt järki käteen, aikuiset ihmiset. T:eri.
Niimpä, ole hyvä ja poistu. Tottakai minä tiedän, miten kuuluu elää ja ajatella ettei masennu. Olenhan itsekin ollut masentunut. Ensimmäiseks olis hyvä lopettaa hanuri homeessa netissä istuminen, koska täällä ne vastaukset voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Siitä on turhaa loukkaantua. Täällä kirjoittelee alkoholistitenu ja sieniensyöjärepa. Turhaa sinne terapiankaan on mennä, jos ei kestä sitä mitä siellä sanotaan, eli ihan samoja asioita kun täälläkin on sanottu. Ei masennukseen ole mitään valmista vastausta räätälöitynä juuri sinulle. Se vastaus on kaikille lähes sama. Se, mikä sitä aiheuttaa, se sun täytyy itse selvittää, terapiassakin. Elämä on kovaa, tsemppiä.
Mahdatkohan olla sama tyyppi eräästä masennusketjusta, joka patsasteli omalla parantumisellaan ja nyt kun oli niin parantunut niin tiesi heti kaikki oikeat vastaukset jokaisen mielenterveysongelmaisen tilanteeseen. Ja luonnollisestikin syyllisti muita sairaita että oma vika. Koska sellaiselta sinä kuulostat. Todellisuudessa olen varma että et tiedä mikä auttoi sinua paranemaan (mutta toisaalta jätti vittumaisuutesi ja huonon itsetunnon). Se voi olla aika, oikean ihmisen tapaaminen tai ylipäätään monen asian sattuma. Ihmisille on niin tärkeää kokea hallitsevansa omaa elämäänsä että näiden olemassa olo unohdetaan lähes tarkoituksella. Siksi aina puhutaan "omista valinnoista" kun puhutaan siitä miten on elänyt elämäänsä.
Miksi haukut minua jonkun toisen kirjoitusten perusteella? En ole koskaan tajunnut tätä "oletko se sama". Miksi olisin ja mitä sitten vaikka olisin. En ole. Voisitko sinä kertoa, mitä tuolla vainoharhaisella nivomisella haetaan, kun se ei mulle aukea? Elätkö sä täällä netissä vai mitä ihmettä. En todellakaan ole istunu hanuri homeessa jossain netissä viikosta toiseen. Itse olet paha ihminen, kun haukut muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan noita haittoja jo todettu, kuinkahan monta koekaniinia tarvittiin ennen kuin selvisi että lääkkeet voivat aiheuttaa niinkin invalidisoivan ongelman kun tardiivi dyskinesia?
Ompa masentava ketju. Äkkiä pois tai sekoaa itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen muistisairaiden/monisairaiden vanhusten parissa. Se on auttanut minua ymmärtämään kuinka onnekas olen, kun minulla on terveet jalat (ei amputoitu diabeteksen takia), jalat kantavat alla (minua ei tarvitse siirrellä nostolaitteilla enkä tarvitse pyörätuolia alleni) pystyn puhumaan ja kommunikoimaan normaalisti muiden kanssa. En ole hiipumassa pois (pystyn syömään ja nielemään - taito joka muistisairailta katoaa) Koko maailma on avoinna ja auki. Maailmani ei rajoitu suljettuun osastoon, jossa harvoin pääsee edes ulos. Minulla ei ole fyysisiä tai sairauden aiheuttamia esteitä olla ja toteuttaa ihmisyyttäni sillä tavoin kuin haluan. Olen myös vapaa toimimaan itse enkä ole jatkuvasti riippuvainen muiden avusta.
Usein ihmisen pitää menettää jotain, ennen kuin tajuaa oman onnellisen tilanteensa. Valitettavaa mutta totta.
Oletko taas näitä ketkä viittaavat että ap:n ongelmat on pieniä ja hänen pitäisi olla kiitollinen mitä hänellä on jäljellä? En siis tiedä motiivia kirjoittamasti takana. Siis toki pitää olla aina kiitollinen kaikesta mitä on. Mutta.. Ensinnäkin a. Ihmisellä loppujenlopuksi ei ole kuin se mitä hänen päänsä sisällä on. Kaikki elämykset mitä ihmisen elämässä, hienot tapahtuvat tapahtuvat vain ja ainoastaan hänen päänsä sisällä
b. Jos lääkitys on leikannut ihmisen kykyä olla se ihminen kuka on ollut, kykyä bondata muiden kanssa, kykyä muistaa, kykyä tuntea, kykyä jopa toimia, kykyä muodostaa rakkautta ja parisuhteita, niin kyllä kyse voi olla hyvin vakavasta vammasta siinä missä aivovammakin voi olla jollekin rajoittava tila. Psyykenlääkkeillä ihmisestä voi tulla täysi zombi jolla ei ole mitään elämänlaatua ja joskus elämästä voi tulla täyttä kidutusta aineiden vaikutuksen takia. Toki itse mielen ongelmatkin voivat leikata ihmisen elinpiirin hyvin pieneen ja suppeuttaa aivotoiminnan jopa niin, että hän vain apaattisena kököttää maailman sammuessa hänen sisältään, siinä missä joku dementiapotilas on rappeutunut asteelle että vain makaa tuijottaen tyhjyyteen.
Sisäisellä kidutuksella viittaan niin lääkkeiden haittoihin kuin esimerkiksi vieroitukseen liittyviin oireisiin, mutta myös sen tiedostamiseen että lääkkeet ovat muuttaneet jotain sisällä, oma maailma ei tunnu enää omalta, oma itse ei tunnu enää omalta, oma keho ei tuota enää tuttuja tuntemuksia. Omat elämykset ovat laimentuneet, ja voi tuntea itsensä pystyyn kuolleeksi. Siinä missä joku aivovaurioitunut tai dementikko voi kokea syvää tuskaa ja turhautumista siitä ettei kykene toimimaan kuin ennen, joku lääkkeitä käyttänyt voi kokea tuskaa siitä jos kokee että oma tunne-elämä, ja kognitio on jotenkin muuttunut.
Tätä ei voi ymmärtää jos ei sitä ole kokenut.
Aika perusteellisesti ap analysoi tuntemuksiaan, kun ottaa huomioon, että hän kokee tunne-elämänsä puutteelliseksi.
Itse en varmaan pystyisi kirjoittamaan vastaavasta aiheesta tolkullista tekstiä viittä lausetta enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen muistisairaiden/monisairaiden vanhusten parissa. Se on auttanut minua ymmärtämään kuinka onnekas olen, kun minulla on terveet jalat (ei amputoitu diabeteksen takia), jalat kantavat alla (minua ei tarvitse siirrellä nostolaitteilla enkä tarvitse pyörätuolia alleni) pystyn puhumaan ja kommunikoimaan normaalisti muiden kanssa. En ole hiipumassa pois (pystyn syömään ja nielemään - taito joka muistisairailta katoaa) Koko maailma on avoinna ja auki. Maailmani ei rajoitu suljettuun osastoon, jossa harvoin pääsee edes ulos. Minulla ei ole fyysisiä tai sairauden aiheuttamia esteitä olla ja toteuttaa ihmisyyttäni sillä tavoin kuin haluan. Olen myös vapaa toimimaan itse enkä ole jatkuvasti riippuvainen muiden avusta.
Usein ihmisen pitää menettää jotain, ennen kuin tajuaa oman onnellisen tilanteensa. Valitettavaa mutta totta.
Oletko taas näitä ketkä viittaavat että ap:n ongelmat on pieniä ja hänen pitäisi olla kiitollinen mitä hänellä on jäljellä? En siis tiedä motiivia kirjoittamasti takana. Siis toki pitää olla aina kiitollinen kaikesta mitä on. Mutta.. Ensinnäkin a. Ihmisellä loppujenlopuksi ei ole kuin se mitä hänen päänsä sisällä on. Kaikki elämykset mitä ihmisen elämässä, hienot tapahtuvat tapahtuvat vain ja ainoastaan hänen päänsä sisällä
b. Jos lääkitys on leikannut ihmisen kykyä olla se ihminen kuka on ollut, kykyä bondata muiden kanssa, kykyä muistaa, kykyä tuntea, kykyä jopa toimia, kykyä muodostaa rakkautta ja parisuhteita, niin kyllä kyse voi olla hyvin vakavasta vammasta siinä missä aivovammakin voi olla jollekin rajoittava tila. Psyykenlääkkeillä ihmisestä voi tulla täysi zombi jolla ei ole mitään elämänlaatua ja joskus elämästä voi tulla täyttä kidutusta aineiden vaikutuksen takia. Toki itse mielen ongelmatkin voivat leikata ihmisen elinpiirin hyvin pieneen ja suppeuttaa aivotoiminnan jopa niin, että hän vain apaattisena kököttää maailman sammuessa hänen sisältään, siinä missä joku dementiapotilas on rappeutunut asteelle että vain makaa tuijottaen tyhjyyteen.Sisäisellä kidutuksella viittaan niin lääkkeiden haittoihin kuin esimerkiksi vieroitukseen liittyviin oireisiin, mutta myös sen tiedostamiseen että lääkkeet ovat muuttaneet jotain sisällä, oma maailma ei tunnu enää omalta, oma itse ei tunnu enää omalta, oma keho ei tuota enää tuttuja tuntemuksia. Omat elämykset ovat laimentuneet, ja voi tuntea itsensä pystyyn kuolleeksi. Siinä missä joku aivovaurioitunut tai dementikko voi kokea syvää tuskaa ja turhautumista siitä ettei kykene toimimaan kuin ennen, joku lääkkeitä käyttänyt voi kokea tuskaa siitä jos kokee että oma tunne-elämä, ja kognitio on jotenkin muuttunut.
Tätä ei voi ymmärtää jos ei sitä ole kokenut.
Puheen tuottamisen vaikeutta löytyy ja vähän muisti pätkii, mut en tiedä johtuuko välttämättä lääkkeistä. Jokatapauksessa tiedän, etten ilmankaan voi olla. Onneks itse syön aika pientä annosta ja vaan yhtä lääkettä.
Vierailija kirjoitti:
Aika perusteellisesti ap analysoi tuntemuksiaan, kun ottaa huomioon, että hän kokee tunne-elämänsä puutteelliseksi.
Itse en varmaan pystyisi kirjoittamaan vastaavasta aiheesta tolkullista tekstiä viittä lausetta enempää.
Niin, tuohan se on ongelmana, jos haluaa apua johonkin sairauteen ennen kuin on toinen jalka haudasssa niin kukaan ei ota todesta tai jos olet itse lääkäriä älykkäämpi niin ei mitään voi olla vialla, koska olet skarppi ja virtaa riittää, vaikka se virta on ehkä kohdistettu juuri siihen ongelman selvittämiseen ja sitä kautta parantumiseen takaisin omaksi itseksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sietääkin olla masentunut, jos haukkuu ilkeästi toista empatiakyvyttömäksi.
Et ole tosissasi? Anteeksi vain mutta on olemassa ihmisiä, joilla ei ole myötäelämisen kykyä mitä tulee muiden ihmisten tuntemaan tuskaan. Jos todella luulet, että olemalla rehellinen, on aloittajan kärsimys ansaittua, olet totaalisen pihalla asioista. Viestisi on eittämättä ketjun yksi naurettavimpia vailla minkäänlaista logiikkaa.
Rehellinen? Sinä et kuule tiedä mun myötäelämisen taidoista tai yhtään mistään muustakaan mun ajatuksista yhtään mitään, mut tuolla tavalla jos hyökit toisten silmille irlkin, niin en yhtään ihmettele et masentaa. Kyllä tunsin myötätuntoa, enää en tiedä.
Olisi tärkeä opetella sitä sisälukutaitoa. Tässä viitattiinkin ketjun aiempiin kommentteihin, joista mm. yhdessä todettiin kuinka on aloittajan vika että hän on tuossa tilanteessa kuin nyt on. Tuo jos mikä on tahallista ilkeyttä. Mitä sinä tähän ketjun tulit uhriutumaan? Jos aihe ei kiinnosta, ole hyvä ja poistu. Sulje kone ja tee jotain muuta. Ei täällä ole pakko olla, ja yrittää itsekkäästi kääntää huomiota omaan itseensä ja sanoa toiselle ihmiselle, jota ei edes tunne että kuinka heidän tulisi elää, ajatella ja tuntea. Lue ketju läpi, täällä osa kommentoijista on ihan helvetin törkeitä aloittajaa kohtaan. Nyt järki käteen, aikuiset ihmiset. T:eri.
Niimpä, ole hyvä ja poistu. Tottakai minä tiedän, miten kuuluu elää ja ajatella ettei masennu. Olenhan itsekin ollut masentunut. Ensimmäiseks olis hyvä lopettaa hanuri homeessa netissä istuminen, koska täällä ne vastaukset voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Siitä on turhaa loukkaantua. Täällä kirjoittelee alkoholistitenu ja sieniensyöjärepa. Turhaa sinne terapiankaan on mennä, jos ei kestä sitä mitä siellä sanotaan, eli ihan samoja asioita kun täälläkin on sanottu. Ei masennukseen ole mitään valmista vastausta räätälöitynä juuri sinulle. Se vastaus on kaikille lähes sama. Se, mikä sitä aiheuttaa, se sun täytyy itse selvittää, terapiassakin. Elämä on kovaa, tsemppiä.
Mahdatkohan olla sama tyyppi eräästä masennusketjusta, joka patsasteli omalla parantumisellaan ja nyt kun oli niin parantunut niin tiesi heti kaikki oikeat vastaukset jokaisen mielenterveysongelmaisen tilanteeseen. Ja luonnollisestikin syyllisti muita sairaita että oma vika. Koska sellaiselta sinä kuulostat. Todellisuudessa olen varma että et tiedä mikä auttoi sinua paranemaan (mutta toisaalta jätti vittumaisuutesi ja huonon itsetunnon). Se voi olla aika, oikean ihmisen tapaaminen tai ylipäätään monen asian sattuma. Ihmisille on niin tärkeää kokea hallitsevansa omaa elämäänsä että näiden olemassa olo unohdetaan lähes tarkoituksella. Siksi aina puhutaan "omista valinnoista" kun puhutaan siitä miten on elänyt elämäänsä.
Miksi haukut minua jonkun toisen kirjoitusten perusteella? En ole koskaan tajunnut tätä "oletko se sama". Miksi olisin ja mitä sitten vaikka olisin. En ole. Voisitko sinä kertoa, mitä tuolla vainoharhaisella nivomisella haetaan, kun se ei mulle aukea? Elätkö sä täällä netissä vai mitä ihmettä. En todellakaan ole istunu hanuri homeessa jossain netissä viikosta toiseen. Itse olet paha ihminen, kun haukut muita.
Minäkö paha kun itse haukut sairaita "hanuri homeessa istumisesta". Olen entinen koulukiusattu ja jopa puolustin toisia kiusattuja vaikka jouduin pahaan pinteeseen. Sen vuoksi niskakarvani aina nousevat pystyy sellaisista ihmisistä jotka syyllistävät ihmisiä, joilla on jo paha olla ja olo on muutenkin eksynyt. Toisekseen: miksi sinä nyt loukkaannut siitä mitä minä sanoin kun itsekin sanoit että vastaukset täällä voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ja siitä on turha loukkaantua? Et taida pysyä itsekään sanomisiesi perässä. PS. otin esimerkin siksi koska et ole ainoa joka parantumisen myötä muuttuu kaikkitietäväksi.
Vierailija kirjoitti:
No ei sitä apua täältä löydy.
Vertaistukea löytyy, mutta vain siihen asti kunnes kaikki asiaan kuulumattomatkin haluavat päästä ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sietääkin olla masentunut, jos haukkuu ilkeästi toista empatiakyvyttömäksi.
Et ole tosissasi? Anteeksi vain mutta on olemassa ihmisiä, joilla ei ole myötäelämisen kykyä mitä tulee muiden ihmisten tuntemaan tuskaan. Jos todella luulet, että olemalla rehellinen, on aloittajan kärsimys ansaittua, olet totaalisen pihalla asioista. Viestisi on eittämättä ketjun yksi naurettavimpia vailla minkäänlaista logiikkaa.
Rehellinen? Sinä et kuule tiedä mun myötäelämisen taidoista tai yhtään mistään muustakaan mun ajatuksista yhtään mitään, mut tuolla tavalla jos hyökit toisten silmille irlkin, niin en yhtään ihmettele et masentaa. Kyllä tunsin myötätuntoa, enää en tiedä.
Olisi tärkeä opetella sitä sisälukutaitoa. Tässä viitattiinkin ketjun aiempiin kommentteihin, joista mm. yhdessä todettiin kuinka on aloittajan vika että hän on tuossa tilanteessa kuin nyt on. Tuo jos mikä on tahallista ilkeyttä. Mitä sinä tähän ketjun tulit uhriutumaan? Jos aihe ei kiinnosta, ole hyvä ja poistu. Sulje kone ja tee jotain muuta. Ei täällä ole pakko olla, ja yrittää itsekkäästi kääntää huomiota omaan itseensä ja sanoa toiselle ihmiselle, jota ei edes tunne että kuinka heidän tulisi elää, ajatella ja tuntea. Lue ketju läpi, täällä osa kommentoijista on ihan helvetin törkeitä aloittajaa kohtaan. Nyt järki käteen, aikuiset ihmiset. T:eri.
Niimpä, ole hyvä ja poistu. Tottakai minä tiedän, miten kuuluu elää ja ajatella ettei masennu. Olenhan itsekin ollut masentunut. Ensimmäiseks olis hyvä lopettaa hanuri homeessa netissä istuminen, koska täällä ne vastaukset voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Siitä on turhaa loukkaantua. Täällä kirjoittelee alkoholistitenu ja sieniensyöjärepa. Turhaa sinne terapiankaan on mennä, jos ei kestä sitä mitä siellä sanotaan, eli ihan samoja asioita kun täälläkin on sanottu. Ei masennukseen ole mitään valmista vastausta räätälöitynä juuri sinulle. Se vastaus on kaikille lähes sama. Se, mikä sitä aiheuttaa, se sun täytyy itse selvittää, terapiassakin. Elämä on kovaa, tsemppiä.
Mahdatkohan olla sama tyyppi eräästä masennusketjusta, joka patsasteli omalla parantumisellaan ja nyt kun oli niin parantunut niin tiesi heti kaikki oikeat vastaukset jokaisen mielenterveysongelmaisen tilanteeseen. Ja luonnollisestikin syyllisti muita sairaita että oma vika. Koska sellaiselta sinä kuulostat. Todellisuudessa olen varma että et tiedä mikä auttoi sinua paranemaan (mutta toisaalta jätti vittumaisuutesi ja huonon itsetunnon). Se voi olla aika, oikean ihmisen tapaaminen tai ylipäätään monen asian sattuma. Ihmisille on niin tärkeää kokea hallitsevansa omaa elämäänsä että näiden olemassa olo unohdetaan lähes tarkoituksella. Siksi aina puhutaan "omista valinnoista" kun puhutaan siitä miten on elänyt elämäänsä.
Miksi haukut minua jonkun toisen kirjoitusten perusteella? En ole koskaan tajunnut tätä "oletko se sama". Miksi olisin ja mitä sitten vaikka olisin. En ole. Voisitko sinä kertoa, mitä tuolla vainoharhaisella nivomisella haetaan, kun se ei mulle aukea? Elätkö sä täällä netissä vai mitä ihmettä. En todellakaan ole istunu hanuri homeessa jossain netissä viikosta toiseen. Itse olet paha ihminen, kun haukut muita.
Minäkö paha kun itse haukut sairaita "hanuri homeessa istumisesta". Olen entinen koulukiusattu ja jopa puolustin toisia kiusattuja vaikka jouduin pahaan pinteeseen. Sen vuoksi niskakarvani aina nousevat pystyy sellaisista ihmisistä jotka syyllistävät ihmisiä, joilla on jo paha olla ja olo on muutenkin eksynyt. Toisekseen: miksi sinä nyt loukkaannut siitä mitä minä sanoin kun itsekin sanoit että vastaukset täällä voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ja siitä on turha loukkaantua? Et taida pysyä itsekään sanomisiesi perässä. PS. otin esimerkin siksi koska et ole ainoa joka parantumisen myötä muuttuu kaikkitietäväksi.
Niin minäkin.
Alue: Aihe vapaa
Söin lääkkeitä muutamia vuosia, ikävä kyllä päädyin lääkkeistä huolimatta osastolle vähän väliä. Lopetettuani en ole tarvinnut osastohoitoa seitsämään vuoteen. Ja näistä kohtalotovereista, jotka muuten edelleen niitä lääkkeitä syövät uskollisesti, sinne osastolle päätyy jokainen kerran vuodessa tai parissa. Moni myös useammin. Mikä minut sitten "ihmeparansi" lääkkeettömäksi? Sain vakieläkkeen, muutin kauas maaseudulle ja tadaa, ei huolia enää, ei lääkkeitä, ei toimeentulo-ongelmia ikuisen sairaspäiväraha-työttömyyspäiväraha- maksamattomat vuokrat-ei mitään tekemistä neukkukuutiossa, muita ihmisiä tapaat vaan ryhmäterapiassa tai baarissa...