Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka ovat vaurioituneet mielialalääkkeiden takia pysyvästi?
11.08.2017 |
Tuntuu että sisältäni on kadonnut jokin tärkeä, ihmisyyden esanssi tai tekijä. Tätä olotilaa on todella vaikeaa lähteä kuvailemaan sanoin mutta yritän jotenkin selittää tämän teille, että ymmärrätte mitä haen takaa. Tämä masennus näiden lääkkeiden käytön jäljiltä ei ole sellainen tyypillinen masentuneisuuteen kuuluva alakuloisuus tai surumielisuus, joka saattaa vaihdella riippuen päivästä. Se ei ole sellainen tyhjyyden tunne tai saamattomuus, vaan sellainen olotila, että ikäänkuin persoonasi ja sielusi olisi kadonnut ihan jäljettömiin. Mikään ei tunnu enää miltään, et kykene saamaan nautintoa asioista, joita ennen rakastit sydämesi kyllyydestä ja joita kohtaan tunsit palavaa intohimoa. Minun masennuskauteni ennen lääkkeiden käyttöä eivät olleet tällä tavalla kroonistuneita, kuin ne ovat nykyään. Silloin minulla oli vielä kokonainen ja ehjä tunne-elämä, en ollut kuin elävä kuollut. Oli hyviä jaksoja ja sitten niitä huonompia, joskus käytiin pohjallakin mutta aina sieltä noustiin ylös. Nykyään tuntuu siltä kuin olisin pudonnut pohjattomaan mustaan kuiluun tai kuin minut olisi imaistu mustaan aukkoon, josta ei ole ulospääsyä. Olen täysin anhedoninen, väsyn helposti jopa pienistäkin fyysisistä ja henkisistä ponnisteluista, olen rättiväsynyt vaikka nukkuisin 10-12 tuntia putkeen. En saa sellaista aitoa ilon tunnetta yhtään mistään, mikään ei tunnu miltään. Kuin elämästäni olisi kadonnut päävärit, kaikki on muuttunut samaksi harmaaksi, merkityksettömäksi ja tasapaksuksi massaksi, josta mikään ei erotu tai nouse ylitse muiden. Olen myös hitaamman ja tyhmemmän oloinen kuin ennen, en ymmärrä vitsejä yhtä nopeasti, uusien asioiden oppiminen tuottaa suuria vaikeuksia, mikään ei yksinkertaisesti jää mieleen, ei vaikka sen toistaisi kuinka monta kertaa. Olen aina ollut hieman hajamielinen, mutta nykyään muistini on äärettömän huono, unohtelen ihan yksinkertaisiakin asioita. Jopa muutamassa minuutissa saataan unohtaa, että minne laitoin jonkin esineen.
Jatkuu...
Kommentit (328)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso Aku Kopakkalan sivuilta ja SSRI deaths - sivuilta.
Jatkoa vielä (pahoitteluni viestin kokonaispituudesta).
Olen totaalisen passivoitunut. Aiemmin haaveissani oli opiskella itselleni ammatti, hankkia työpaikka ja mahdollisesti matkustella. Enää en edes haaveile mistään, mikään ei kiinnosta. Kaikesta on tullut yhdentekevää minulle. Ironisesti, mielialalääkkeiden tarkoitus on tehdä ihmisestä toimintakykyinen mutta minun kohdallani tarkoitus kääntyi täysin päinvastaiseksi. Lääkkeiden aiheuttamien vaurioiden takia, olen tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja tulen mahdollisesti olemaan vielä pitkään, kenties jopa koko loppuelämäni ajan.
Muut ihmiset eivät juurikaan kiinnosta minua, ajatuskin sosialisoinnista on puuduttava. En osaa olla ihmisten seurassa, en keksi mitään järkevää sanottavaa, en kykene ylläpitämään mielenkiintoista ja stimuloivaa keskustelua. Olen kuin tyhjä kuori. Ainoa mitä haluan, on kuolla pois. Tämä ei ole ihmisarvoista elämää, olemassa olollani ei ole minkäänlaista merkitystä. Ajatus kuolemasta on äärimmäisen lohdullinen. Ei tämä elämäni ollut muutenkaan mitenkään ihanaa, olen ollut kiusattu ihan tarhaikäisestä lähtien, sama kiusaaminen jatkui ala-asteella, ylä-asteella ja ammattikoulussa, jonka sittemmin keskeytin. Kaiken huipuksi, vanhempani ja sisarukseni kiusasivat minua, kuten myös silloiset ns. ystäväni. Tämän takia sairastuin masennukseen, paniikkihäiriöön, ahdistuneisuushäiriöön, hypokondriaan ja syömishäiriöön. Kehonkuvani on aina ollut vääristynyt, ja itsetuntoni ihan äärimmäisen huono. Muiden ihmisten minulle aiheuttaman tuskan ja kärsimyksen takia, minua rankaistiin psykiatrisilla lääkkeillä. Minut täytyi lääkitä "yhteiskuntakelpoiseksi" ja "normaaliksi" mutta samaan aikaan, täysin sairaat ja kieroutuneet ihmiset saavat kuleksia vapaana, ottamatta vastuuta teoistaan. Tunnen oloni katkeraksi, ja niin totaalisen pettyneeksi, mitä pahaa minä tein ansaitakseni kaiken tämän tuskan? Toivon nyt etten koskaan olisi mennyt yhdenkään psykiatrin vastaanotolle, he tuhosivat elämäni täysin. Kaikesta kokemastani paskasta huolimatta, olin fyysisesti ja henkisesti terve, ja täysin normaali ennen näiden puoskarien astumista mukaan kuvioihin. Sen jälkeen elämäni on mennyt tasaista vauhtia alamäkeen, ja loppua sille ei näy. Olen tullut tieni päähän, ja ainoa keino ulos tästä on kuolema mutta en uskalla tappaa itseäni, sillä ajatuskin pysyvästi invaliditeetista, esimerkiksi neliraajahalvaantuneena on kammottava.
Vähän oot kyllä ylianalysoinu itseäsi. Ei siinä mitään. Minä en nykyään inspiroidu oikeastaan mistään, vaikka ennen oli mielenkiinnonkohteita paljonkin. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono juttu... Jäi kyllä lukematta aika paljon aloittajan tekstistäkin.. Alkoholi kyllä vähän omalla kohdalla auttaa inpiroitumaan, mutta ei oikeastaan lääkityksen kanssa hyvä.
Oireet mista 1.viestissasi kerrot voivat olla myos hypotyreoosin oireita.ja sinulla on tai on myos kilpirauhasen vajaatoiminta.mita laaketta soit ja miten paljon ja kuinka kauan.mika oli diagnoosisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään jos on hieman surullinen niin heti diagnosoidaan masennus. Sitten annetaan myrkkylääkkeitä ihmisille. Tämä on Illuminatin juonia, joka koskettaa koko maailmaa. Illuminatin kuuluu mm. Monien maiden poliitikkoja, kaikki isot lääkeyhtiöt sekä kansainvälinen pankkieliitti. Kun Illuminati on tyhmentänyt ja laiskistanut ihmisiä riittävästi voidaan aloittaa maailmanlaajuinen vallankumous. Silloin olemme jo mennyttä.
Mutta ei huolta. Oikeamieliset Herraan Jeesukseen uskovat pääsevät taivaaseen ikuisesta elämästä nauttimaan senkin jälkeen, kun Maailmanloppu on saapunut ja pyyhkinyt elämän maan päältä.
Tuttua. Kannabis auttaa palauttamaan edes osan vanhasta minästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska lopetit lääkkeet? palautuminen voi viedä aikaa! Hakeudun oikeaan psykoterapiaan, ei julkisen puolen keskusteluapuun!
Minulle on myös kaikki tuo, mitä sinulla. Söin erilaisia psyykenlääkkeitä muutaman vuoden, lopetin jo 6 vuotta sitten, mutta en ole palautunut entisekseni. Toisaalta pääsin pysyvästi eläkkeelle, en edes piittaa mistään enää. Elän kunnes kuolen, toivottavasti ei siihen mene vuosikymmeniä sentään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti jää pohtimaan sitä että tällaisia tapauksissa ihminen tarvitsisi rakastavaa ympäristöä, joka tukisi paranemaan. Nykyisin ihmiset ovat eksyneitä ja juurettomia.
En minä silti koskaan ole ollut seksuaalinen ihminen. Koskaan. En pidä seksistä. En ole koskaan oikeasti juurikaan pitänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No moni varmaan mieluummin ssri-lääkkeiden avulla hieman tunneköyhempänä kuin ilman niitä hirveän ahdistuksen ja tuskaisuuden hallitsemana.
Vierailija kirjoitti:
Oireet mista 1.viestissasi kerrot voivat olla myos hypotyreoosin oireita.ja sinulla on tai on myos kilpirauhasen vajaatoiminta.mita laaketta soit ja miten paljon ja kuinka kauan.mika oli diagnoosisi?
Kilpirauhasarvoni mitattiin viime syksynä, ne olivat täysin normaalit eli minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa, tai ainakaan tutkimuksissa ei ilmennyt mitään normaalista poikkeavaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No moni varmaan mieluummin ssri-lääkkeiden avulla hieman tunneköyhempänä kuin ilman niitä hirveän ahdistuksen ja tuskaisuuden hallitsemana.
Siihen tuskaan ja ahdistukseen voi saada myös tehokasta hoitoa; psykoterapiaa.
Kuten poistetussa kommentissani kerroin, että vuoden Venlafaxiini-kuuri teki minusta impotentin. Vuosi lääkkeen lopettamisesta, eikä alakerrassa tapahdu yhtikäs mitään...
M 38
Vierailija kirjoitti:
No moni varmaan mieluummin ssri-lääkkeiden avulla hieman tunneköyhempänä kuin ilman niitä hirveän ahdistuksen ja tuskaisuuden hallitsemana.
Väärin! Normaalien elämän tunnekuohujen ja ajan mittaan ohimenevien, ja terapian avulla ratkaistavissa olevien tunne-elämän ongelmien lääkitseminen ja tukahduttaminen aivojen kemiaa sekoittavilla, ja jopa pysyvästi muuttavilla kemiallisilla aineilla ei ole mikään ratkaisu. Päinvastoin, se tuo mukanaan vain lisäharmeja, jotka olisi voitu välttää yksinkertaisesti panostamalla potilaan hoitoon enemmän, eikä menemällä sieltä mistä aita on matalin eli kirjoitetaan resepti, ja ohjataan potilas ulos vastaanotolta. Asiantuntijoiden mukaan lievissä -ja keskivaikeissa masennustapauksissa ei edes tulisi käyttää lääkehoitoa, koska se ei ole tarpeen. Itse käytin yhtä SNRI-lääkettä jonkin aikaa, mutta enimmäksen antipsykootteja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuten poistetussa kommentissani kerroin, että vuoden Venlafaxiini-kuuri teki minusta impotentin. Vuosi lääkkeen lopettamisesta, eikä alakerrassa tapahdu yhtikäs mitään...
M 38
Oletko puhunut asiasta lääkärissä? Olen lukenut vastaavia tarinoita netissä ja he ovat asian suhteen hoidon piirissä. Lääkäri on ihan tosissaan yrittänyt auttaa ongelman suhteen.
Onko kyse pelkästään kyvystä vai oletko myös haluton?
Vierailija kirjoitti:
Kuten poistetussa kommentissani kerroin, että vuoden Venlafaxiini-kuuri teki minusta impotentin. Vuosi lääkkeen lopettamisesta, eikä alakerrassa tapahdu yhtikäs mitään...
M 38
Hui hitto miten kamalaa, olen todella pahoillani puolestasi. Kunpa voisin jotenkin auttaa sinua :(
Sama itselläni, en saa masturbaatiosta yhtään minkäänlaista nautintoa, eikä seksi kiinnosta minua enää.
Ap
Jos mulla olisi vastaava tila, niin menisin varmaan Hollantiin tai väli-Amerikkaan Ayahuasca "seremoniaan". Hollannissakin ne on laillisia. Eli ayahuasca, maailman vahvin psykedeeli, käytetty jo tuhansia vuosia shamaanien jutuissa.
Tässä esim. yksi hollantilainen
Jatkoa:
Unohtelen ihmisten nimet hyvin helposti mutta saatan muista miltä he näyttävät, tai jos muistan heidän nimen, aivoni eivät pysty yhdistämään siihen yhtälöön kasvoja. Tai sitten on niin, että molemmat unohtuvat. Myös luovuuteni on kadonnut, en ole enää sellainen innovatiivinen ihminen kuten ennen. Kuin pääni olisi tyhjä ajatuksista ja ideoista. Olen hyvin elottoman oloinen. Koska en juuri tunne mitään, eivät kasvonikaan mitään kykene ilmaisemaan. Jos hymyilen, on se täysin pakotettu hymy, muistuttaen enemmänkin irvistystä. Kasvojeni lihakset ovat myös hyvin jähmeät, kuin Parkinsonin tautia sairastavilla potilailla, sellaiset vahamaiset ja liikkumattomat. Kehoni koordinaatio ja hienomotoriikka on myös muuttunut huonompaan suuntaan, koko kehoni on kauttaaltaan hyvin jäykkä, kuin vanhuksella. Tuntuu kuin niveleni olisivat kalkkeutuneet, en kykene esimerkiksi liikuttamaan jalkojani kunnolla kävellessäni. Kehoni liikkeet ovat hitaammat kuin ennen ja saatan menettää tasapainoni todella nopeasti, joten kaatumisriski on suuri. Kiinnostuksemme asioita ja ihmisiä kohtaan juontaa juurensa tunne-elämästämme, mielihyvän ja nautinnon tuntemista säätelevä alue sijaitsee aivojen etuotsalohkossa, limbisessä järjestelmässä. Jos tämä kyseinen aivojen osa-alue vaurioituu pysyvästi, mikään asia ei saa aikaan mielihyvän tunnetta aivoissamme, koska limbisessä järjestelmässä sijaitsevat ihmisen tietoisuus sekä tunne -ja mielihyväkeskus. Tunnekokemukseni ja maailmani on pysyvästi vaurioitettu, tunnehuiput on leikattu pois neuroleptisillä lääkkeillä. Kyseessä on siis kemiallinen lobotomia, kun totean tämän, ei se ole liioittelua ollenkaan. Tällaisten lääkkeiden vaikutus on täsmälleen sama, kuin sen alkuperäisen, eri kirurgisin instrumentein suoritettu lobotomia, jossa aivojen etuotsalohkon yhteydet taaemmas aivoihin katkaistaan. Tämä johtaa tunnemaailman pysyvään kapenemiseen, jopa absenssiin. Sama koskee persoonaa, ihminen muuttuu ihan erilaiseksi. Olen lukenut useita, mm. auto-onnettomuudessa vammautuneiden aivovauriopotilaiden kertomuksia, vamman aiheuttaman aivovaurion oireet täsmäävät omaan tilanteeseeni ihan täysin. Persoonani on muuttunut täysin, tunne-elämäni on huomattavan kapea tätä nykyä mutta toisaalta persoonallisuuteni on yksinkertaisempi, lapsenomaisempi, pragmaattisempi, kummallinen, estoton. Suutun hyvin helposti ja olen myös hyvin välinpitämätön asioita, ja muita ihmisiä kohtaan. En kykene tuntemaan ihastumisen enkä rakastumisen tunteita laisinkaan, se perhosia vatsassa-tunne on minulle täysin vieras. Olen vähemmän empaattisempi kuin aiemmin. Nämä lääkkeet myös vaurioittivat seksuaalisuuttani pysyvästi, aiemmin sensuaalisesta ja hyvin seksuaalisesta ihmisestä tuli lähes täysin aseksuaali. En kykene kiihottumaan kunnolla, ja kun joskus harvoin kiihotun, se ei ole kovin voimakasta. Itsetyydytys ei tuota minkäänlaista nautintoa, en saa enää niitä tajunnan räjäyttäviä ja huumaavan euforisen tunteen aiheuttavia orgasmeja. Alapääni on turta. Koska olen apaattinen ja kykenemätön kiinnostumaan mistään, ei minulla ole tulevaisuuden suhteen mitään sunnitelmia.