Te joilla on ollut lahjakkaan oloinen lapsi alle kouluikäisenä

No ei se nuorena oppiminen oikeasti ole mitään sen kummempaa usein tarkoittanut. Tiedän pari ihmistä, jotka oppivat 4-vuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt jo aikuisia, toisella insinöörin paperit ja toinen on luokanopettaja.

Omasta lapsesta en osaa vielä sanoa kun on vasta 3v, mutta olin itse tuollainen joka oppi todella aikaisin lukemaan ja laskemaan ja ihan tavis minusta silti tuli.

Meillä on kaikki lapset oppineet lukemaan nelivuotiaina ja ovat muissakin taidoissa (esim. kellon tunteminen) olleet vuosia keskimääräistä edellä. 

Kaikki ovat nyt aikuisia. Yksi on menestynyt alallaan erittäin hyvin. Kaksi muuta ovat ihan tavallisia -- yliopistossa kummatkin, mutta sehän nyt ei mitään erityistä todellakaan ole. 

Eli sanoisin, että totta kai lapsen varhaiset taidot tulevat kertomaan helposta opintopolusta. Varsinaisessa menestyksessä ratkaisee kuitenkin määrätietoisuus ja tahto tehdä.

Ja elämän varrella voi tapahtua mitä vain -- on näitä masentuneita työkyvyttömiä päihteiden käyttäjiä paljonkin näissä alun perin hyvin lahjakkaissa ihmisissä. Ehkä yliedustuskin. 

Lahjakkuus ja erityinen älykkyys tuo helposti muassaan ulkopuolisuutta. 

Mullakin on tuo kokemus, että kyse on aika paljon siitä, mitä lapsen kanssa on puuhailtu. Mutta eipä se tietenkään poissulje sitä, että lapsi olisikin erityisen lahjakas! Win-win teillä.

Oman pienen kokemuksen mukaan ei tarkoita mitään. 

Meillä tytär oli tuollainen nuorena oppiva. En edes opettanut lukemaan, mutta hän oli itsekseen yhdistänyt äänteet ja satukirjoissa näkemänsä kirjaimet, kun hänelle luettiin, niin että 4-vuotiaana yllätti lukemalla itse. Hän myös oli kiinnostunut erikoisista asioista jo ennen kouluikää: luki tietokirjoja, tykkäsi opetella ulkoa lukusarjoja kuten piin desimaaleja, oli kiinnostunut eri kielistä.

Poika oli ihan toista maata. Hitaampi  ja rauhallisempi temperamentti kaikin puolin ja hitaampi oppimaan niin fyysisiä kuin älyllisiäkin taitoja. Ei hänellä ollut edes kiinnostusta lukemiseen juurikaan ennen kouluikää. 

Tuo "hidas" poika silti on se, joka vaikuttaa nykyisin poikkeuksellisen älykkäältä. Tuntuu olevan varsinkin matemaattisesti hyvin lahjakas. Tytärkin voisi teoriassa olla yhtä älykäs, mutta hän on aika vaikea temperamentti noin koulunkäynnin kannalta: kärsimätön, herkästi kyllästyvä ja turhautuva, "tyhmiä" asioita vastaan kapinoiva. Joten poika menestyy koulussa erinomaisesti, tytär vain jotenkuten koska ei välitä koulusta joka on "tyhmä pakko" ja jossa ei opeteta mitään kiinnostavaa.

Haluat siis kuulla, että olette vanhempina tehneet jotain poikkeuksellisen oikein, koska lapsenne lukee sujuvasti, kirjoittaa jonkin verran ja laskee vähän. 

Se on paljolti kiinni itse lapsesta ja ihan sattumasta. Meillä keskimmäinen lapsi oppi lukemaan keskellä hektisintä vauva-arkea. Oppi vähän kuin varkain, kun isoveljensä aloitti koulun ja opetteli näitä taitoja. Oli viisivuotias. Menee nyt eskariin, ja lukee todella hyvin, kirjoittaa hyvin ja laskee hyvin. On motorisesti taitava ja rohkea, ja kaiken lisäksi vielä kauniskin. 

Mutta meille hän on ennen kaikkea rakas lapsi, joka kaipaa apua aivan samanlaisissa asioissa kuin ikätoverinta, joka ansaitsee saada rohkaisua ja jonka tulee myös välillä oppia, että kaikessa ei voi olla paras. Hän on sellainen hieman rämäpää kympintyttö. Oma pelkoni on, että hän ei halua edes opetella jos jokin ei suju heti, ja että hän tuudittautuu siihen ettei minkään eteen tarvitse tehdä mitään. En myöskään pidä siitä ajatuksesta, että ns. taitavien lasten vanhemmat nostavat omansa jalustalle ja vaativat erioikeuksia (aivan kuten jotkut erityislasten vanhemmat tekevät). 

Lapsen on hyvä saada olla lapsi, saada kuulla että osaa ja pystyy, ja saada luottamusta siihen että vaikka ei osaisi ja pystyisi, voi kaiken aina yrittää opetella. Vertaaminen on ihan tavallista omassa päässä, mutta kyllä se vahvistus omalle vanhemmuudelle pitäisi tulla jostain muusta kuin siitä, että oma lapsi on parempi kuin muut. Se kun ei välttämättä riipu ap sinusta mitenkään. 

Minä opin lukemaan ja kirjoittamaan nelivuotiaana, matikassa sain parina ekana kouluvuonna lähinnä piirrellä omaan vihkooni, koska osasin jo opetettavat aihealueet. Jne, jne... Nyt 27-vuotiaana olen viittä vaille syrjäytynyt, mielenterveysongelmainen, paskapalkkaisessa osa-aikaduunissa ja koulut kesken :D Eli se siitä loistavasta tulevaisuudesta. Äo:lla pääsisin Mensan jäseneksi mutta eipä siitä mitään hyötyä ole ollut, kun muuten olen ihan latvasta laho.

Meillä suurin ongelma helposti oppivan lapsen kanssa, ettei osaa harjoitella, opiskella. Lukeminen, laskeminen tuli itsekseen ennen eskaria, joten se oppimisen oppiminen tuottaa epätoivoa. Jos ei asia onnisti parista kerrasta mieleenkiinto katoaa.

Pidän tuota harjoittelun ja puurtamisen oppimista erittäin tärkeänä, ei sillä lahjakkuudella muuten paljoa tee. Ikuisesti asiat ei mee päähän mitään tekemättä.

Minulla ei ollut minkäänlaista lasta alle kouluikäisenä, joten en taida kuulua tämän ketjun kohderyhmään.

Meillä ei lasta kiinnostanut 4 v. lukeminen tai laskeminen enkä niitä hänelle erikseen opettanut. Aika meni leikkiessä. Lukemaan lapsi oppi 1. luokan syyslomaan mennessä, koulussa tehtävissä Allu-testeissä saa tulokseksi lukee yli oman ikätason tuloksia.

Koulu on mennyt todella hyvin. Toisaalta alakoulu on niin helppo, ettei siitä voi vetää vielä johtopäätösiä tulevaisuuden suhteen.

Äitiäsi voisit hieman rauhoitella ja tuo serkusten vertailu on aina vastenmielistä. Itse olin se paremmin pärjäävä serkku, mutta lasten ei tarvitsisi kuunnella sitä leimaamista ja vertailua.

Älä kehu lasta fiksuksi – saatat tehdä karhunpalveluksen

http://www.is.fi/perhe/art-2000005030643.html

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut minkäänlaista lasta alle kouluikäisenä, joten en taida kuulua tämän ketjun kohderyhmään.

Heh.. aina näitä jarlamaisia viisastelijoita riittää. 

Suomen kieli on metka siitä, että toisin kuin muissa osaamissani kielissä, aivan korrekti ilmaisu voidaan tulkita toisin tai jopa kolmannellakin tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Haluat siis kuulla, että olette vanhempina tehneet jotain poikkeuksellisen oikein, koska lapsenne lukee sujuvasti, kirjoittaa jonkin verran ja laskee vähän. 

Se on paljolti kiinni itse lapsesta ja ihan sattumasta. Meillä keskimmäinen lapsi oppi lukemaan keskellä hektisintä vauva-arkea. Oppi vähän kuin varkain, kun isoveljensä aloitti koulun ja opetteli näitä taitoja. Oli viisivuotias. Menee nyt eskariin, ja lukee todella hyvin, kirjoittaa hyvin ja laskee hyvin. On motorisesti taitava ja rohkea, ja kaiken lisäksi vielä kauniskin. 

Mutta meille hän on ennen kaikkea rakas lapsi, joka kaipaa apua aivan samanlaisissa asioissa kuin ikätoverinta, joka ansaitsee saada rohkaisua ja jonka tulee myös välillä oppia, että kaikessa ei voi olla paras. Hän on sellainen hieman rämäpää kympintyttö. Oma pelkoni on, että hän ei halua edes opetella jos jokin ei suju heti, ja että hän tuudittautuu siihen ettei minkään eteen tarvitse tehdä mitään. En myöskään pidä siitä ajatuksesta, että ns. taitavien lasten vanhemmat nostavat omansa jalustalle ja vaativat erioikeuksia (aivan kuten jotkut erityislasten vanhemmat tekevät). 

Lapsen on hyvä saada olla lapsi, saada kuulla että osaa ja pystyy, ja saada luottamusta siihen että vaikka ei osaisi ja pystyisi, voi kaiken aina yrittää opetella. Vertaaminen on ihan tavallista omassa päässä, mutta kyllä se vahvistus omalle vanhemmuudelle pitäisi tulla jostain muusta kuin siitä, että oma lapsi on parempi kuin muut. Se kun ei välttämättä riipu ap sinusta mitenkään. 

Itse en saanut tällaista kuvaa ap:n tekstistä. Haluatko kertoa missä kohdin tällainen vaikutelma syntyi?

Siskoni on lahjakas, aloitti koulun erityisluvalla 5-vuotiaana. Kirjoitti kaikista ainaista laudaturit, opiskeli kaksi tutkintoa yliopistosta. 

St. syrjäytynyt, pois työelämästä, ei perhettä, käytännön taidot nolla.

Vierailija kirjoitti:

Minä opin lukemaan ja kirjoittamaan nelivuotiaana, matikassa sain parina ekana kouluvuonna lähinnä piirrellä omaan vihkooni, koska osasin jo opetettavat aihealueet. Jne, jne... Nyt 27-vuotiaana olen viittä vaille syrjäytynyt, mielenterveysongelmainen, paskapalkkaisessa osa-aikaduunissa ja koulut kesken :D Eli se siitä loistavasta tulevaisuudesta. Äo:lla pääsisin Mensan jäseneksi mutta eipä siitä mitään hyötyä ole ollut, kun muuten olen ihan latvasta laho.

Vähän samanlainen historia. Olin pienenä "ihmelapsi" kaikkien mielestä. Lukemaan opin vähän vaille nelivuotiaana, ja sitten luinkin raskaampaa tavaraa. Kansojen historiaa, uskonnoista ja niiden uskomuksista, avaruus kiinnosti myös kovasti. Minua ihasteltiin kovasti, kun olin paitsi älykäs myös luova. Jos luin vaikka jostain kansojen historiasta inkoista, seuraavaksi saatoin piirtää lapsen piirrokseksi ihan käsittämättömän taitavia kuvia temppeleistä ja uhripaikoista ja -menoista joista olin lukenut. Loin lukemani historian perusteella kokonaisen mielikuvitusmaailman, joka alkoi elää mielessäni ja pulppusi ulos tarinoina ja piirroksina. Ne oli niin eläviä, että jonkun muistan sanoneen, että jos uskoisi jälleensyntymään, sanoisi että tuo tyttö on elänyt tuossa kulttuurissa ja muistaa. 

Koulu kuitenkin... Ekat vuodet oli kaltaiselleni pitkästyttäviä. Osasin jo lukea ja laskea. Englannin kieli joka tuli 3. luokalla oli eka taito jota en jo osannut ennestään. Mutta siinä vaiheessa minun aina levoton ja herkästi pitkästyvä mieleni oli jo tuominnut koulun pitkästyttäväksi lasten pakkosäilytyspaikaksi, joka ei kiinnosta. Kapinoin sitä vääryyttä kohtaan, että kouluun oli pakko mennä, minusta se oli ihan yhtä kamalaa kuin orjuus josta olin lukenut kirjoista. Ja vielä omat vanhemmat oli minua vastaan, ja pakottivat sinne kouluun, sen sijaan että oltaisiin lähdetty vaikka metsiin karkuun yhteiskunnan hirmuvaltaa. Eipä se koulu kummoisesti mennyt kun henkisesti vastustin koko paskaa ja osoitin mieltäni kaikin tavoin: lintsaamalla, töhrimällä seiniä, vastailemalla opettajalle törkeyksiä, joskus vetämällä koepaperin päälle rastin ihan vaan mielenosoitukseksi.

Eipä minusta mitään ihmeellistä tällä asenteella tullut. En itse asiassa aikuisena enää uskonutkaan olevani mitenkään älykäs, mutta halusin selvittää asian koska lapsena olin ollut kaikkien mielestä niin poikkeuksellinen. Mensan testin mukaan olin älykkäämpi kuin 99,7% testissä käyneistä ja siis kirkkaasti pääsin jäseneksi. Paljonpa siitä älystä on iloa ollut. Peruskoulun jälkeen jätin koulunkäynnit ja sen jälkeen olen työskennellyt kokoonpanossa tehtaassa, kaupan myyjänä, työttömänäkin ollut. Eikä mulla enää ole edes mitään luovuutta tai erityistä kiinnostusta mihinkään, joten elämäni tuntuu tyhjältä. Tyhjyyttä lääkitsen alkoholin tissuttelemisella.

Vierailija kirjoitti:

Oliko lapsi sitten lopulta sen lahjakkaampi ja taitavampi kuin muut? Vai kasvoiko ihan tavikseksi?

Meillä on nelivuotias lapsi, joka on monessa akateemisessa taidossa edellä kouluun menevää serkkuaan. Osaa lukea, kirjoittaa vähän ja laskee sujuvasti + ja - laskuja. Minusta kyse on vain siitä, että meillä on ollut aikaa vastailla lapsen kysymyksiin ja opetella lukemista ja laskemista hänen kanssaan. Oma äitini taas hehkuttaa, että lapsi on joku poikkeuslahjakkuus.

Mitä mieltä te olette? Ei kai aikainen lukeminen ja laskeminen tarkoita vielä mitään sen kummempaa?

Ei tarkoita, itseasiassa voi tarkoittaa aivan päinvastaista, kun asiat ovat alkuun tuleet helposti. Luulee itsekkin, että on joku erityislahjakkuus ja että mitään ei tarvitse minkään eteen tehdä, joten ei sitten tee.. ja yläkoulu kyntää...

Vierailija kirjoitti:

Minä opin lukemaan ja kirjoittamaan nelivuotiaana, matikassa sain parina ekana kouluvuonna lähinnä piirrellä omaan vihkooni, koska osasin jo opetettavat aihealueet. Jne, jne... Nyt 27-vuotiaana olen viittä vaille syrjäytynyt, mielenterveysongelmainen, paskapalkkaisessa osa-aikaduunissa ja koulut kesken :D Eli se siitä loistavasta tulevaisuudesta. Äo:lla pääsisin Mensan jäseneksi mutta eipä siitä mitään hyötyä ole ollut, kun muuten olen ihan latvasta laho.

Älä vielä heitä kirvestä kaivoon! Olet vielä nuori, on elämää edessä :)

Nuorin lukemaan oppinut, jonka henkilökohtaisesti tunnen oli kolmivuotias. Tarkemmin 3, 5. 

Todensin tämän ihan itse. Sen varhaisempaa en ole nähnyt. 

Tyttö on nyt ihan tavallinen rivilääkäri. Pääsi kyllä heittämällä lääkikseen ekalla yrittämällä aikoinaan. Ja teki opintonsa todella nopeasti. Saa nähdä, ehkä kuulemme vielä lääketieteen innovaatioista. On vähän introvertti, menestyminen nykymaailmassa vaatii usein sosiaalista luonnetta ja verkostoitumista. 

Hyvin skarppi keskusteluissa, ei tarvitse todellakaan selittää mitään. Miellyttävä persoon eli en käyttänyt tätä introvertti-käsitettä ollenkaan negatiivisesti. 

Meillä myös 4v lukee, kirjoittaa, laskee, osaa ajatella asioita todella monipuolisesti. En pidä erityislahjakkaana. Pidän vain taitavana ikäisekseen. Itse opin myös lukemaan ollessani 4v, luinkin todella paljon. Kyllähän nuo lukemiset ym tasoittuu sitten ajan kanssa kun muut oppivat samat asiat.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni on lahjakas, aloitti koulun erityisluvalla 5-vuotiaana. Kirjoitti kaikista ainaista laudaturit, opiskeli kaksi tutkintoa yliopistosta. 

St. syrjäytynyt, pois työelämästä, ei perhettä, käytännön taidot nolla.

Joo, näitä lisää! Mikään ei lämmitä niin suomalaisen mieltä kuin tällaiset tarinat. "Hähhähhää... Ei tuokaan saanut kaikkea!"

Ei välttämättä kannata vielä tehdä tilaa nobelin palkintopystille kirjakaappiin. Mutta saa lapsestaan ylpeä olla, kunhan muistaa pitää jalat maassa :) Kannustakaa lastanne lukemaan (kirjojen maailma on rikkaus) mutta ei kannata tehdä suurta numeroa hänen taidoistaan. Koulussa hänelle toivottavasti löytyy myös haastetta, sillä muuten voi käydä niin ettei lapsi opi tekemään työtä opintomenestyksensä eteen, jos siis kaikki oppiminen käy ihan itsestään.

Yritä hillitä äitisi hehkuttelua ainakin muiden kuin sinun kuullen. Lapset kun ottavat nuo niin helposti itseensä. Lapsesi serkku saattaa päätellä ihan aiheetta olevansa tyhmä ja se voi vaikuttaa negatiivisesti koko hänen koulu-uraansa. Ja miltä tuntuu tämän serkun vanhemmista jos heidän kuullen hehkutetaan sinun lapsesi neroutta?

Minun lähisuvussa on ollut lapsia jotka oppivat pienenä lukemaan ja laskemaan ja joille peruskoulu ja vielä lukiokin on ollut todella helppoa. Kaikki me ollaan päädytty aika tavallisiin AMK- tai yliopistokoulutuksen vaativiin ammatteihin, mutta kenestäkään ei ole tullut mitään neroa.