Te joilla on ollut lahjakkaan oloinen lapsi alle kouluikäisenä

Olin itse tuollainen "lahjakas" lapsi alle kouluikäisenä. Opin itsenäisesti lukemaan ennen esikoulua, osasin plus, miinus, kerto ja jakolaskuja ennen 1. luokalle menoa, olin kiinnostunut luonnosta ja katsoin paljon dokumentteja erilaisista aiheista. Ala-aste meni liiankin helposti, samoin yläaste, koska ikinä ei tarvinnut mitään erityisesti opetella. Mitä ikinä sitten teinkin, oli se vanhempieni mielestä todella hienoa ja olin tosi fiksu ja parempi kuin muut jne.

Nykyään olen työtön, mielenterveysongelmainen alkoholisti ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

Meillä on kolme tavallista lasta, jotka kaikki oppivat lukemaan 4v iässä, menestyivät hyvin koulussa ja olivat pohjattoman uteliaita. Minusta heissä ei ollut mitään erityistä ennen kuin kuopuksen luokan vanhempainillassa yksi äiti totesi minulle, että "on syytä olla hiljaa, jos ei tiedä mitään tavallisten lasten koulunkäynnistä". Vasta silloin minulle valkeni, että läksyjen tekeminen, kohtelias käytös ja sovitun mukaan toimiminen ovat asioita, joita tavallisilta lapsilta ei edes odoteta.

Kaksi lapsistani on nyt lääkäreitä ja kuopus lukee oikeustiedettä. Omalla tavallaan jokainen on menestynyt hyvin, mutta sitä tärkeämpää minulle äitinä on heidän onnellisuutensa. Kouluvuodet eivät onnistuneet tuhoamaan uteliaisuutta eikä muiden vanhempien (ja edelleen lastensa) osoittama kummastelu oppimisen iloa kohtaan vähentänyt intoa opiskella.

Tyttö on nyt ihan tavallinen rivilääkäri. Pääsi kyllä heittämällä lääkikseen ekalla yrittämällä aikoinaan. Ja teki opintonsa todella nopeasti. Saa nähdä, ehkä kuulemme vielä lääketieteen innovaatioista. 

Tästä tuli mieleen Prisma-dokumentti ihmisten parantelusta. Siinähän joku hedelmällisyysklinikan pitäjä oli päättänyt jalostaa huippuälykkäitä ihmisiä. Otti huippuälykkäitä naisia keinohedelmöitykseen, ja isiksi kelpasivat vain todistetusti huippuälykkäät. 

Mitä lapsista tuli? Testien mukaan älykkäitä, kyllä. Osasta jopa huippuälykkäitä. Mutta hyvin harvaa heistä kiinnosti aikuisena menestyminen ihmisten mittapuulla. Paljon oli sellaisia vähän hippimäisiä tyyppejä, joille työ oli vain pakollinen välttämättömyys jolla maksetaan rento vapaa-ajan elämä. Yllättäen ne kaikkein korkeimman ÄO:n tyypit olivat todennäköisimmin kiinnostumattomia tekemään tiedettä tai menestymään, kun taas lähempänä keskitasoa olevissa oli joitakin jotka halusivat menestyä valitsemallaan alalla ja arvostivat esim. statusta tai rahaa.

Törmäsin sijaisuuden aikana päiväkodissa niin lahjakkaaseen lapseen, että oksat pois. 

Poika oli 2 vuotta ja kahdeksan kuukautta vanha. 

Leipomistilanteessa puhuin siinä vähän itsekseni ja lapsille tietysi myös, että nyt laitetaan vielä jauhoja puolitoista litraa. 

Poika totesi:'

Eli 1,5 litraa. Tätä tietysti pidin vain sattumana, että näin on oppinut. Mutta lähden kuitenkin kyselemään vähän tarkemmin. Paljastui, että osasi jo sujuvasti murtoluvut ja desimaalit. 

Olin äimän käkenä. Nimi on muistissa ja jotain kummallista saa totisesti sattua, ettei tämä nimi vielä elämässä eteen tule. 

Oli motorisestikin aivan omaa luokkaansa ikäryhmässään. Torjui pallopeleissä maalissa kuin ammattilainen ja ei voi sanoa kuin, että kertakaikkinen nero. 

Pääsi just huippulukioon 9,8:n keskiarvolla.

Kyllä, monilahjakas poikamme jo alle kouluikäisenä. Emme tehneet numeroa siitä. Paras kiitos opettajilta oli se, että poika sopeutuu hyvin ryhmään ja on huumorintajuinen.

Itse opin lukemaan ja kirjoittamaan 4-vuotiaana. Olin koko peruskoulun ajan kympin oppilas ja nyt oon se kaikkien parjaama lähihoitaja. Poikani taas kärsi lukivaikeuksista ja oppi kunnolla lukemaan kolmannella luokalla, oli peruskoulussa seiskan oppilas. Nyt on yliopistossa ja menestynyt hyvin, mm. lukio meni todella hienosti.

Vierailija kirjoitti:

Törmäsin sijaisuuden aikana päiväkodissa niin lahjakkaaseen lapseen, että oksat pois. 

Poika oli 2 vuotta ja kahdeksan kuukautta vanha. 

Leipomistilanteessa puhuin siinä vähän itsekseni ja lapsille tietysi myös, että nyt laitetaan vielä jauhoja puolitoista litraa. 

Poika totesi:'

Eli 1,5 litraa. Tätä tietysti pidin vain sattumana, että näin on oppinut. Mutta lähden kuitenkin kyselemään vähän tarkemmin. Paljastui, että osasi jo sujuvasti murtoluvut ja desimaalit. 

Olin äimän käkenä. Nimi on muistissa ja jotain kummallista saa totisesti sattua, ettei tämä nimi vielä elämässä eteen tule. 

Oli motorisestikin aivan omaa luokkaansa ikäryhmässään. Torjui pallopeleissä maalissa kuin ammattilainen ja ei voi sanoa kuin, että kertakaikkinen nero. 

Ei tuossa välttämättä mitään niin kauhean ihmeellistä ole tuossa murtoluku- ja desimaaliasiassa. Itsekin osasin ne hyvin pienenä, koska insinööriäitini tykkäsi opettaa tuollaisia juttuja. Samoin tiesin juuri ja juuri puhumaan oppineena mm. elektroniikkakomponenttien nimiä. "Transistori", "prosessori", "resistori" höpötti meikäläinen siinä missä jotkut äitiä, pissaa ja kakkaa. Osasin myös purkaa ja koota erilaisia mekanismeja. Ei siksi että olisin ollut erityisen älykäs, vaan koska niitä oli ihan vauvasta asti mulle tuommoisia juttuja opetettu. 

Minusta sai irti myös muutaman vuoden iässä mielenkiintoisia tietoja kuten Neperin tai Avogadron luvut ja selityksen näiden merkityksestä. Oi autistiäidin lapsena kasvamisen autuutta :D Insinööri minustakin kyllä tuli, mutta ihan vaan semmoinen tavis keskinkertainen.

Ihan kamalaa kuulla että lapsuudessa älykkäät ovat syrjäytyneet ja työttöminä. Yhteiskunnan pitäisi osata yksilöllisemmin käsitellä ihmisiä jos koulusta ei saa haastetta ettei ihminen turhaudu. Varmasti olisi joku paikka jossa taitojanne tarvittaisiin ja vaikka kapinahenkeäkin! Voisitte muokata peruskoulusta vaikka paremman kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalaa kuulla että lapsuudessa älykkäät ovat syrjäytyneet ja työttöminä. Yhteiskunnan pitäisi osata yksilöllisemmin käsitellä ihmisiä jos koulusta ei saa haastetta ettei ihminen turhaudu. Varmasti olisi joku paikka jossa taitojanne tarvittaisiin ja vaikka kapinahenkeäkin! Voisitte muokata peruskoulusta vaikka paremman kaikille.

Välillä minäkin aina mietin, että vaikka en enää koe olevani esim. mitenkään luova vaan mieleltäni tylsistynyt, niin kai sille testien mukaan korkealle matemaattis-loogiselle älykkyydelle olisi jossain käyttöä. Tällä hetkellä olen osa-aikaisena kassa/myyjänä päivittäistavarakaupassa. Joskus haaveilen, että opettelisin vaikka koodaamaan. Mutta aina pessimistinen mieli torppaa kaiken: ihan turha yrittää, vanhakin jo olet mihinkään uuteen (33), ei kukaan sinua ota ilman muodollista koulutusta kumminkaan töihin. Ja kieltämättä, mulla on sopeutumisvaikeuksia edelleen erilaisiin mielestäni järjettömiin käytäntöihin ja pakkoihin mikä voisi tehdä asioista vaikeita esim. it-alalla. Olen kuullut siellä olevilta että on kaikenlaista monitoimikonttorihörhötystä ja lähinnä työntekijöitä kiusaamaan keksityltä vaikuttavia metodologioita.

- 14

Vierailija kirjoitti:

Ihan kamalaa kuulla että lapsuudessa älykkäät ovat syrjäytyneet ja työttöminä. Yhteiskunnan pitäisi osata yksilöllisemmin käsitellä ihmisiä jos koulusta ei saa haastetta ettei ihminen turhaudu. Varmasti olisi joku paikka jossa taitojanne tarvittaisiin ja vaikka kapinahenkeäkin! Voisitte muokata peruskoulusta vaikka paremman kaikille.

Ihminen voi olla älykäs, ja silti pelätä koulunkäyntiä. Voi olla älykäs ja todella fiksu, ja silti tulla rikotuksi jo lapsena esimerkiksi omien vanhempien toimesta. Ei älykkyys poissulje suorituskammoa tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Näihin ei Suomessa apua saa, sen olen joutunut itse huomaamaan. Enkä edes ole huippuälykäs, mutta en tyhmäkään vaikka niin minulle koko peruskoulu hoettiin. Uskoin sen silloin, ja miksi olisin edes yrittänyt? 

Sama varmasti myös, että pidetään niin hyvänä ettei ymmärretä, että myös hyvän on opeteltava asioita ja että eteen tulee tilanteita kun ei osaakaan. Siinä voi mennä moni kipsiin, ja tarpeeksi tällaisia tilanteita ja meillä on jälleen yksi alisuoriutuvua yhteiskunnan jäsen, jonka taidot ja osaaminen jää näkemättä. Kun ei mahduta siihen yhteen muottiin.

Kaikki älykkäät kun eivät kapinoi ja ole niin kuin mikään ei kiinnostaisi. Joku on ujo ja joku todella pelokas.

Tyttäreni oli lapsena oikea monilahjakkuus. Harrasti kilpatelinevoimistelua ja treenasi itseään monta vuotta vanhempien kanssa, koska oli heidän kanssaan samalla tasolla. Voimistelun loputtua aloitti yleisurheilun ja oli siinäkin ikäluokkansa parhaita Suomessa. Lisäksi harrasti ratsastusta ja menestyi myöskin siinä erittäin hyvin. Liikunnan lisäksi oli ja on edelleen hyvä sosiaalisissa suhteissa ja niiden luomisessa. Koulumenestys aina ollut erittäin hyvä.

Nykään tytär on päälle parikymppinen ja valmistunut sairaanhoitajaksi. Työelämässä pidetty henkilö ja on tämänkin vuoden puolella saanut useita työtarjouksia. Nyt opiskelee yliopistossa terveystieteitä. Hyvin ylpeä äiti olen mutta yhtä ylpeä myös niistä lapsistani, jotka eivät ole samanlailla "menestyneet". Kaikki yhtä rakkaita.

Oli  edelleen koulussa lahjakkaampi  kuin muut. Pienestä saakka leikin varjolla opetettiin, lakkaispäivänä sateli stipendeja yms juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Oli  edelleen koulussa lahjakkaampi  kuin muut. Pienestä saakka leikin varjolla opetettiin, lakkiaispäivänä sateli stipendeja yms juttuja.

Edit.typo

"Ihminen voi olla älykäs, ja silti pelätä koulunkäyntiä."

Mulle kävi noin. Ja osaltaan syynä oli se ihmelapsihöpötys. Mä jotenkin onnistuin lapsena käsittämään niin, että mua rakastetaan koska osoitan älykkyyttä ja nopeaa oppimista. Nyt aikuisena tiedän että ei vanhempani niin tarkoittaneet, he ovat oikeasti hyviä ihmisiä ja rakastaisivat yhtä lailla vähemmän älykästä lasta. Mutta kun kerran aina kehuttiin ja kiitettiin ja katsottiin ylpeästi, kun osoitti älyä, niin lapsen päässä se jotenkin tarkoitti että nämä on asioita joilla mun pitää ansaita vanhempieni rakkaus. Vanhemmillani ei ollut tästä mitään hajuakaan, joten eivät ymmärtäneet muuttaa tyyliään. 

Lopputulos oli että  jo koulun alkaessa minä pelkäsin älyllisiä haasteita. Olin nimittäin jo törmännyt joskus asioihin, joita en osannut heti täydellisesti, ja minulle sellainen tarkoitti vaaraa joutua vanhempien hylkäämäksi. Niinpä aloin välttää edes haasteiden yrittämistä, etten jäisi kiinni siitä etten oikeasti olekaan älykäs vaan tyhmä. Kehitin uhmakkaan luonteen välttääkseni todellisen tyhmyyteni paljastavia haasteita. Kyllä mä osaisin, mutta kun ei huvita! Lopulta en oikein enää itsekään tiedostanut tätä kuviota miten olin yhdistänyt älykkyyden osoitus = vanhempien välittäminen, vaan tunsin vaan epämääräistä kauhua ja kyvyttömyyttä tarttua toimeen kaikkien älyllisten haasteiden edessä. Vasta nelikymppisenä terapiassa oivaltsin tämän kuvioni.

Tytär osasi kirjaimet jo kaksivuotiaana, lukemaan oppi vasta 5 v, kun vähän yritettiin jarrutella. Oli psykologisten testien perusteella niin selvästi edellä ikäluokkaansa, että aloitti koulun jo 6-vuotiaana. Nyt menee ysille, edelleen paras keskiarvo. Hyvä kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluat siis kuulla, että olette vanhempina tehneet jotain poikkeuksellisen oikein, koska lapsenne lukee sujuvasti, kirjoittaa jonkin verran ja laskee vähän. 

Se on paljolti kiinni itse lapsesta ja ihan sattumasta. Meillä keskimmäinen lapsi oppi lukemaan keskellä hektisintä vauva-arkea. Oppi vähän kuin varkain, kun isoveljensä aloitti koulun ja opetteli näitä taitoja. Oli viisivuotias. Menee nyt eskariin, ja lukee todella hyvin, kirjoittaa hyvin ja laskee hyvin. On motorisesti taitava ja rohkea, ja kaiken lisäksi vielä kauniskin. 

Mutta meille hän on ennen kaikkea rakas lapsi, joka kaipaa apua aivan samanlaisissa asioissa kuin ikätoverinta, joka ansaitsee saada rohkaisua ja jonka tulee myös välillä oppia, että kaikessa ei voi olla paras. Hän on sellainen hieman rämäpää kympintyttö. Oma pelkoni on, että hän ei halua edes opetella jos jokin ei suju heti, ja että hän tuudittautuu siihen ettei minkään eteen tarvitse tehdä mitään. En myöskään pidä siitä ajatuksesta, että ns. taitavien lasten vanhemmat nostavat omansa jalustalle ja vaativat erioikeuksia (aivan kuten jotkut erityislasten vanhemmat tekevät). 

Lapsen on hyvä saada olla lapsi, saada kuulla että osaa ja pystyy, ja saada luottamusta siihen että vaikka ei osaisi ja pystyisi, voi kaiken aina yrittää opetella. Vertaaminen on ihan tavallista omassa päässä, mutta kyllä se vahvistus omalle vanhemmuudelle pitäisi tulla jostain muusta kuin siitä, että oma lapsi on parempi kuin muut. Se kun ei välttämättä riipu ap sinusta mitenkään. 

Itse en saanut tällaista kuvaa ap:n tekstistä. Haluatko kertoa missä kohdin tällainen vaikutelma syntyi?

Enkä todella tarkoittanutkaan antaa tällaista kuvaa, mitä ensimmäinen lainattu on saanut. Meillä lapselle on "opetettu" kirjaimia ja lukemista, koska se on lasta kiinnostanut. Laskemisen on oppinut kuin itsestään esim. Ruokaa laittaessa, kun on pohdittu kuinka monta perunaa keitetään ja kuinka monta jokainen sitten saa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä opin lukemaan ja kirjoittamaan nelivuotiaana, matikassa sain parina ekana kouluvuonna lähinnä piirrellä omaan vihkooni, koska osasin jo opetettavat aihealueet. Jne, jne... Nyt 27-vuotiaana olen viittä vaille syrjäytynyt, mielenterveysongelmainen, paskapalkkaisessa osa-aikaduunissa ja koulut kesken :D Eli se siitä loistavasta tulevaisuudesta. Äo:lla pääsisin Mensan jäseneksi mutta eipä siitä mitään hyötyä ole ollut, kun muuten olen ihan latvasta laho.

Älä vielä heitä kirvestä kaivoon! Olet vielä nuori, on elämää edessä :)

Kiitos :) Välillä tuntuu siltä, että olen jo käyttänyt kaikki mahdollisuuteni, mutta ehkä tuo on vain masennukseni ääni joka väittää mulle noin... Mahdollisesti tuo "lahjakkuuteni" lapsena sai aikaan sen, etten oikein ole tottunut näkemään vaivaa ja tekemään töitä oppiakseni? Lukiokin meni lukematta läpi ja kirjoituksista ällää ja eetä, pelkästään sen avulla että mulla on hirveän hyvä muisti. Päädyin yliopistoon, koska multa tavallaan odotettiin sitä, olinhan kovin fiksu ja tykkäsin lukemisesta. Hah, sielläpä olisikin pitänyt oppia kirjoittamaan monimutkaista akateemista esseetä ja argumentoimaan uskottavasti. Olen miettinyt ihan muun alan opintoihin hakeutumista, mutta pelottaa, että alisuoriudun ja munaan taas.

Kirjoittaa siis vain vähän? Täysin normi tapaus. Muissa maissahan kouluun mennään aiemmin, tämä Suomi nyt on tällainen, että mennään vasta seitsemänvuotiaana ja vasta silloin muka opeteltaisiin lukemaan...

Sööttiä on mielestäni, kun kolmevuotias lukee megapitkiä ja vaikeita yhdyssanoja ja kirjoittaa, mitä haluaa.

Ei tarkoita mitään. Koulussa ei välttämättä halua opiskella vaadittuja asioita.