Joskus kuulee väitettävän, ettei lapsiperhe ehdi sitä tai tätä. Ehtii, jos halua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on terveet lapset? Saa erityinen ja päde sitten.

Keskimmäinen on erityislapsi ja pienluokalla.

Ap

Ihan mielenkiinnosta: mitkä harrastukset ovat teillä sellaisia, että erityinen jaksaa niissä käydä säännöllisesti? Meillä hoitotahon suosittelu oli, että yhtenä tai max kahtena iltana vkossa saisi olla harrastus kodin ulkopuolella, joten ainakin nämä tavoitteelliset liikuntaharrastukset eivät ole realistisia.

Tähän vielä vastaan. Erityisyyksiä on hyvin monenlaisia. Keskimmäisellä on yksi taideharrastus ja yksi erityislapsille tarkoitettu liikuntaharrastus. Hyvin jaksaa, ja siis juuri kahtena iltana viikossa. Asumme pk-seudulla, joten täällä kieltämättä on varmaan paremmat mahdollisuudet erityislapsille harrastaa.

Ap

Tämä kuulostaa jo toteutettavalta. Kuviskerhoon voisin saada erityisen maaniteltua ja liikuntaharrastus tulisi tarpeeseen nivelten löysyyden takia, mutta sen pitäisi tosiaan olla erityisille, että kehonhallinnan ja sosiaalisuuden puutteet huomioitaisiin. Tosin julkisilla pitäisi päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ne jotka ei "ehdi" ei ehkä halua eikä kiinnosta kuunnella muiden tarinoita siitä mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mitä sinua kiinnostaa kuka mitäkin tekee kun oma elämäsi kaikesta päätellen on sinulle täydellistä?

Samaa mieltä olen siitä että ihmiset saisivat sanoa suoraan asiat. Minun pitäisi varmasti tehdä jotain ikävää enemmän mutta en halua koska teen mieluummin jotain kivaa. Siksipä en vapaa-ajalla opiskele ranskaa mieheni kanssa.

Minä kerroin esimerkinomaisesti, että minä ainakin ehdin hyvin tehdä kaiken, mitä oikeasti haluan.

Sanoin ihan selvästi, että en tarkoita tuota miksikään ideaaliksi. Et ymmärrä, mitä tuo lause tarkoittaa? Se tarkoittaa, että en oleta kaikkien kopioivan tuota tai pitävän samoja asioita tärkeänä.

Eli ei, en oleta kaikkien pitävän kielen opiskelua kivana vapaa-ajan harrastuksena. Meille se on sitä, muttei likikään kaikille.

Jeesus, oikeasti. No, mies tuli jo ja olemme menossa yhdessä hoitamaan seuraavan kauppa-asian. En vastaile tämän enempää, toivottavasti harjaannutatte lukemisen ymmärrystä, koska ainakin sinulla on vakavia puutteita siinä.

Lisäksi hyvää viikonloppua kaikilla, itse valitsemienne tekemisten parissa. Opetelkaa kantamaan vastui valinnoista ja lopettakaa lapsien syyttäminen siitä, että ette ITSE halua jotakin tehdä.

Ap

Olipa kyllä turhanpäiväinen aloitus. Eikö näitä voisi vähän karsia? Täydellinen esimerkki miten äiti on toiselle äitille susi. "En sano että pitää ehtiä tehdä kaikkea mutta minä ehdin niin kyllä ehtii jos haluaa, mutta jos ei halua niin ei saa sanoa että ei ehdi kun se häiritsee minua". Okei. Tsemppiä sulle!

Häh, siis miten se aika lisääntyy haluamalla? Minä haluan lapsen päikkäreiden aikaan käydä suihkussa, syödä rauhassa ja surffata ainakin tunnin netissä. Lisäksi haluaisin tehdä ruoan valmiiksi ja siivota, pestä pyykit ja viikata ne rauhassa kaappiin. Kaikkea tota en kuitenkaan haluamisesta huolimatta ehdi siinä parissa tunnissa minkä lapsi päikkäreitä nukkuu.

Lisäksi olisi kiva miehen töiden jälkeen käydä iltasella mökillä piipahtamassa, mutta miten sen ehtisi kun nukkumaankin pitäisi ehtiä ajoissa.

Herään 6.30 hoitamaan taaperoa ja yritän siinä sivussa saada adhd-esikoiselle aamupalan naamaan, vaatteet päälle ja taksiin.  Kokkaan nopeasti jotain, yritän vähän siivota, käytän lasta ulkona ja kun tämä nukkuu minäkin nukun.  Kun esikoinen tulee koulusta, alkaa  perässä kulkeminen ja muistuttelu  ja jankkaus "mihin takki kuuluu? Läksyt? Veditkö vessan?"

Mies tulee töistä, syö ja lähtee salille. Palaa salilta auttamaan iltatoimissa ja   käymme hyvissä ajoin nukkumaan koko perhe. Aamulla päivä alkaa alusta..

Tiedostan hyvin olevani  lihava, homssuinen  enkä  muista milloin olen viimeeksi meikannut tai hoitanut  juurikasvuni . En jumalauta jaksa!   Kaikki energia menee arjen pyöritykseen. 

Ap teki  selväksi, että on syntynyt kultalusikka perseessä ja muut ovat tekosyitä esittäviä, säälittäviä luusereita. Tämän ketjun voi nyt lukita.

Mä en ehdi laiskotella riittävästi vaikka todella haluaisin :( 

Mä ehdin kyllä kaikkee kivaa ja pakollisetkin. Olen tehnyt elämästä mahdollisuuksien mukaan helppoa, ei irtotavaraa, toisaalta lelut saa olla olohuoneen lattiallakin. Lasten kanssa nukutaan pitkään viikonloput, katellaan sohvalla telkkaria, ulkoillaan kun huvittaa ja ollaan melkoisen aikatauluttomia. On aikaa lukea kirjaa, notkua netissä tai vaikka pelailla jotain yhdessä.Kaikki on tyytyväisiä ja kotiasiat ei stressaa. Töissä jaksan olla tehokas kun koti on lepoa varten. Lapset harrastaa, mutta lähellä ja harrastukset ei vie joka iltaa. Ei tarvita tiukkaa aikataulua kuten ap:lla, mutta kuka mistäkin tykkää.

Mä olen hieman allerginen ap:n tyyliselle aikataulutukselle, tuollaisia perheitä on hankala nähdä kun kaikki on kellontarkkaa ja kalenteriin suunniteltua jo kuukautta ennen, onneksi kaveripiiriin on päätynyt muitakin rentoja ex-tempore-ihmisiä.

Kyllä, on paljon asioita, joita en ehdi tehdä siksi, että minulla on lapsia. Tämä lause pitää ihan itsessään jo sisällään oman valintani asioiden tärkeysjärjestyksestä.

En esimerkiksi mitenkään ehdi tavata yhtä tuttavaani vähintään kerran joka viikko ja puhua hänen kanssaan kolmena iltana viikossa vähintään tuntia puhelimessa (huloimatta siitä, että tällaista kuulemma tarkoittaa ystävyys). Sen sijaan ehdin aivan loistavasti katsoa kolmena iltana viikossa teinieni toivomaa tv-sarjaa tuon tunnin kerrallaan.

En ehdi tehdä ruokaa pitkän kaavan mukaan raaka-aineista alusta asti joka päivä. Syödään jotain nopeasti valmista tai vaikka samaa ruokaa useampana päivänä peräkkäin. Sen sijaan ehdin loistavasti vaikkapa pyydystämään pokemoneja pikkukoululaisteni kanssa.

En ehdi omiin viikottaisiin treeneihini kuin ehkä kerran kuussa. Tuon matkoineen neljä tuntia vievän ajan ehdin loistavasti käyttää iltasatuun, rauhassa kaupassa käymiseen, miehen kanssa kuulumisien vaihtamiseen, koko perheen leffailtaan tms.

En ehdi siivota koko huushollia kiiltäväksi edes kerran viikossa. Sen sijaan ehdin loistavasti maata mahallani kolmivuotiaan kanssa keskellä olohuoneen lattiaa värittämässä värityskirjoja tai vaikka rakentaa lasten kanssa legoilla kaupunkia kuusi tuntia putkeen, kun on ensin porukalla vartissa raivattu legokaupungin vaatima tila.

Totta kai kerkiäisen vaikka mitä, jos haluaisin. Mutta näin ehdin loistavasti tehdä haluamani asiat lasten kanssa. Jos lapsia ei olisi, heihin menevä aika olisi luonnollisesti käytössä asioihin, joita nyt en ehdi tehdä. Jos sittenkään arvostaisin niitä asioita niin korkealle, että aikaani niihin laittaisin.

Vierailija kirjoitti:

Herään 6.30 hoitamaan taaperoa ja yritän siinä sivussa saada adhd-esikoiselle aamupalan naamaan, vaatteet päälle ja taksiin.  Kokkaan nopeasti jotain, yritän vähän siivota, käytän lasta ulkona ja kun tämä nukkuu minäkin nukun.  Kun esikoinen tulee koulusta, alkaa  perässä kulkeminen ja muistuttelu  ja jankkaus "mihin takki kuuluu? Läksyt? Veditkö vessan?"

Mies tulee töistä, syö ja lähtee salille. Palaa salilta auttamaan iltatoimissa ja   käymme hyvissä ajoin nukkumaan koko perhe. Aamulla päivä alkaa alusta..

Tiedostan hyvin olevani  lihava, homssuinen  enkä  muista milloin olen viimeeksi meikannut tai hoitanut  juurikasvuni . En jumalauta jaksa!   Kaikki energia menee arjen pyöritykseen. 

Jos minulla olisi näin, sopisin jonkun vanhan kaverin tai vaikka anopin kanssa, että käydään EDES kerran viikossa yhdessä kuntosalilla tai missä tahansa kivassa harrastuksessa. EI kertakaikkiaan olisi mahdollista, että mieheni, yhteisten lastemme isä, ei pitäisi huolta siitä, että myös minä pääsin välillä tapaamaan muitä ihmisiä ja tekemään jotain mieluista.

(Kirosana), mistä tuollaisia miehiä oikein löytyy?! Ovatko miehet tosiaan niin itsekkäitä ja/tai sokeita, etteivät näe vaimonsa tarpeita?

Juu, olen valinnut käydä töissä, nukkua ja viettää aikaa lasteni kanssa. Nämä ovat prioriteetit. Vähentämällä mitä hyvänsä näistä, saan aikaa itselleni, parisuhteelle ja kotitöille. Jokaisen prioriteetin vähentämisellä on kuitenkin epämieluisat seuraukset.

Onneksi olkoon ap. Olet terve, samoin lapsesi , miehesi ja vanhempasi. rahatilanteenne on ilmeisen hyvä. 

Mutta tiesitkö mitä? KAIKKI EIVÄT OLE YHTÄ ONNEKKAITA.

Minulla on fibro, miehellä itsemurhapäänsärky, iäkkäällä äidilläni alkaa terveys pettää ja ainoana lapsena minä hoidan äidin asioita. Olen usein  niin kipeä etten meinaa sängystä päästä, ja silti on vain tsempattava! 

Äidin asioiden lisäksi tappelen myös omasta puolestani Kelan kanssa, sillä minua pidetään täysin työkykyisenä. Ja sitten on kolmen lapsen läksyt, Wilma/Daisy-viestit, vanhempainillat.... Välillä meillä ei imuroida viikkoon ja ruoka on usein kotiin tilattua pitsaa tai makaronia ja ketsuppia. Välillä kahvi on loppu, tai vessanpaperi. Ja välillä ovat rahat lopussa.

Kyllä se aloittaja on sitten hieno ihminen ja äiti!

Itse en ole kyllä varsinaisesti valinnut vuorotyötä, tai olen, sen ja työttömyyden välillä kun oman alani töitä en voi tehdä eikä muuta ole kouluttamattomalle meillä päin tarjolla. Mieluummin tekisinkin 8-16 työtä. Onneksi ei ole lapsia. Olen jokatapauksessa niin väsynyt työvuoron jälkeen, ettei mikään väkisin suorittaminen kiinnosta pätkääkään. Hatun nosto kaikille arkea pyörittäville vanhemmille, en ymmärrä miten jaksatte.

Tarinan opetus: Ap on hyvä vaimo, jonka hautakiveen voidaan myöhemmin kaivertaa "No, ainakin hän siivosi paljon." Mies sen sijaan nautti elämästä ja toteutti itseään.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole kyllä varsinaisesti valinnut vuorotyötä, tai olen, sen ja työttömyyden välillä kun oman alani töitä en voi tehdä eikä muuta ole kouluttamattomalle meillä päin tarjolla. Mieluummin tekisinkin 8-16 työtä. Onneksi ei ole lapsia. Olen jokatapauksessa niin väsynyt työvuoron jälkeen, ettei mikään väkisin suorittaminen kiinnosta pätkääkään. Hatun nosto kaikille arkea pyörittäville vanhemmille, en ymmärrä miten jaksatte.

Minä taas valitsin vuorotyön ja arki on paljon kevyempää kuin se oli 8-16 työssä. Ihmiset ovat erilaisia.

Minä en ehdi enkä jaksa treenata, nytkin mieluummin makaan sängyssä ja luen tätä palstaa. Ja mies on yhden(!) lapsen kanssa ulkona. Viimeksi sanoin ettemme ehdi tädin luo vierailulle tänä aamuna, sillä ei yksinkertaisesti kiinnosta mennä sinne jäykistelemään ja kuuntelemaan esim miten meidän nyt vain pitäisi tehdä se toinenkin lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä pitää tehdä valintoja. Lapsia on helppo käyttää tekosyynä, jos ei HALUA tehdä jotakin. Mutta useimmat meistä äideistä tietävät, että kyllä.ehtii, jos on aitoa halua jotakin tehdä. Ei tarvitse edes olla mikään supertehokas tai yliahkera, ainoastaan miettiä, mitä haluaa ja karsia lillikanvarret pois.

Itse asiassa ainakin minä olen kehittynyt haahuilevasta elämäntyylistä melko organisoiduksi pakkaukseksi nimenomaan lasten syntymän myötä.

Tässä ihan vaan esimerkinomaisesti minun tyypillinen arkipäiväni. En tarkoita tätä miksikään ideaaliksi, jokaisella päivä on erilainen, koska tarpeetkin ovat erilaisia. Mutta näin minä elän, ja ehdin kaiken, mitä haluan.

Herään klo 5. Peseydyn, meikkaan puen. Muu perhe herää klo 7, sitä ennen ehdin järjestellä alakerran (asumme omakotitalossa, jossa makuuhuoneet ovat yläkerrassa, alakerrassa on olohuone, eteinen ja keittiö ja kylpyhuone, sauna ja kodinhoitohuone on kellarissa), robotti-imuri on imuroinut sen yön aikana. Kun olen herännyt, panen ensi töikseni pyykkiä koneeseen pyörimään ja laitan illalla pesemään jääneet kuivuriin. Silitän päivän vaatteet perheelle, maksan tarvittaessa laskuja ja hoitan nettijuttuja, teen aamupalan valmiiksi. Herätän lapset (3kpl, kaksi koululaista ja yksi tarhaikäinen) noin seitsemältä, katson aamutoimet ja passitan koululaisista matkaan ne, jotka menevät kahdeksaksi. Mies vie kuopuksen tarhaan ja vahtii myöhempään menevät, koska joustava työaika. Minä menen töihin, jossa klo 8-16. Kotimatkalla haen kuopuksen tarhasta ja käyn kaupassa. Laitan iltaruuan, jonka syömme miehen kotiuduttua noin klo 17.30. Mies kuskaa lapsia harrastuksiin (jokaisella on pari), minä autan tarvittaessa läksyissä. Illalla ehdin hyvin vielä käydä 5 km lenkillä noin klo 19 ja katsoa miehen kanssa yhdessä televisiota hetken tai vaikkapa pelata tai lukea lasten kanssa. Nukkumaan menen siinä noin puoli kymmeneltä arkisin.

Yhtenä iltana viikossa harrastamme miehen kanssa, käymme yhdessä ranskan tunnilla. Silloin en käy lenkillä.

Muutenkin aikataulu joustaa kyllä, ja viikonloppuisin hoidetaan yhdessä viikkosiivous ja puutarha ja käydään kulttuuririennoissa. Käydään vaikkapa katsomassa anoppia tai kavereita. Mies kalastaa ja lenkkeilee viikonloppuisin ja käy punttisalilla kahtena iltana viikossa.

Se, mitä emme tee on notku baareissa tai juo alkoholia humalaan saakka. Viikonloppuisinkin herään aika aikaisin, viimeistään seitsemältä, koska olen aamuvirkku ja tykkään puuhailla omaan tahtiin kotitöitä rauhassa ennen muun perheen heräämistä.

Lopputulos: olen hyvässä kunnossa, koti on aina siisti, lapsilla siistit vaateet ja koulutyöt tehtynä, ruoka on itsetehtyä, lapsilla ja meillä aikuisilla on harrastuksia, miehen kanssa menee hyvin. Aikaa on kaikkeen tarvittavaan.

Varmaan jonkun mielestä tuo kuulostaa kamalan aikataulutetulta, muttei se sitä ole, ei minulla mitään lukujärjestystä ole seinällä, vaan teen, mitä ehdin ja haluan. Tuo on vain esimerkki, joinain päivinä en siivoile aamulla vaan vaikkapa leivon kakun myyjäisiin.

Ja luppoaikaakin toki on, nytkin piipahdan täällä odotellessani miestä rautakaupasta.

Jos mä sanoisin sulle ap. että miksi et tee joka ilta tuntia-paria käsitöitä, mitä vastaisit?

Vastaisitko että et ehdi?Vai että et tykkää? Vai että et priorisoi niitä kovin korkealle?

Ihan sama se on jonkun treenaamisen kanssa ( mikä rivien välissä selvästi oli se sun pointtisi tuoda esiin): kaikki ei jaksa tai halua, ei priorisoi korkealle. 

Ja se on ihan ok, sitä ei tarvitse sulle kenenkään perustella. Se kummemmin. Se " en ehdi koska lapset" on ihan tarpeeksi pätevä selitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on terveet lapset? Saa erityinen ja päde sitten.

Keskimmäinen on erityislapsi ja pienluokalla.

Ap

Ihan mielenkiinnosta: mitkä harrastukset ovat teillä sellaisia, että erityinen jaksaa niissä käydä säännöllisesti? Meillä hoitotahon suosittelu oli, että yhtenä tai max kahtena iltana vkossa saisi olla harrastus kodin ulkopuolella, joten ainakin nämä tavoitteelliset liikuntaharrastukset eivät ole realistisia.

Tähän vielä vastaan. Erityisyyksiä on hyvin monenlaisia. Keskimmäisellä on yksi taideharrastus ja yksi erityislapsille tarkoitettu liikuntaharrastus. Hyvin jaksaa, ja siis juuri kahtena iltana viikossa. Asumme pk-seudulla, joten täällä kieltämättä on varmaan paremmat mahdollisuudet erityislapsille harrastaa.

Ap

Tämä kuulostaa jo toteutettavalta. Kuviskerhoon voisin saada erityisen maaniteltua ja liikuntaharrastus tulisi tarpeeseen nivelten löysyyden takia, mutta sen pitäisi tosiaan olla erityisille, että kehonhallinnan ja sosiaalisuuden puutteet huomioitaisiin. Tosin julkisilla pitäisi päästä.

Meillä harrastaa partiota mielellään. Oli myös kaksi vuotta kuviskerhossa, mutta nyt kyllästyi, osin ehkä siksi, että oli ainoa poika siellä.

Täälläpä on hypätty takajaloille. Viesti oli perin ärsyttävästi kirjoitettu, mutta kyllä minä sen punaisesta langasta sain kiinni ja olen jopa samaa mieltä.

Se, että organisoi/rutinoi arkensa tehokkaasti ei tarkoita sitä että ei tee muuta kuin hiki päässä siivoaa kotiaan. Päinvastoin, tarkoitus on omien elämän reunaehtojen sisällä hoitaa pakolliset hommat mahdollisimman vähällä vaivalla niin että sohvalla istuskeluun jää loppujen lopuksi enemmän aikaa.

Joku moitti sitä ettei halua olla äiti joka ei voi keskeyttää siivousta jos lapsi haluaa lukea kirjaa. Ok. Kärjistäen voisin sanoa että minä haluan olla äiti jota ei tarvitse tulla pyytämään leikkiin kotitöiden keskeltä koska ne hommat on hoidettu jo.

Ainakin jokainen vähänkään vaativampaa työtä tekevä ymmärtää, että samat työtehtävät voi hoitaa monella tapaa. Toisella on varaa leppoisiin kahvitaukoihin ja normaaleihin työaikoihin, kun toinen puuskuttaa stressaantuneena ylitöitä. Ei ole mikään häpeä ja suorittajan merkki organisoida myös arkeansa koska niin sinne saa myös enemmän vapaata aikaa.

Olen kahden lapsen totaali yksinhuoltaja ja toinen lapsista kilpaurheilee, toisella kanssa harrastus. Käyn töissä 8-16, asiantuntijatyö. Lisäksi meillä on koira. Ei tukiverkkoja. En ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisin, vaikka herään kello 5. En ehdi enkä jaksa. Aina ei ole kaikki ruoat itsetehtyjäkään. Kesälomalla sain tehtyä muutaman jutun, joita halusin.