Lue keskustelun säännöt.
Meidän "ihana" uusperhe..
28.07.2017 |
Minulla on kaksi lasta, jotka ovat nyt 10v ja 13v. Miesystävällä on 14v ja 16v lapset. Myös exäni uudella naisystävällä on lapsia, alakouluikäisiä ja miesystäväni exän uudella on myös lapset. Tuntuu, että lapsia ja nuoria on yhtäkkiä joka puolella. Alkuun minun rooli äitipuolena ei ollut helppo, mutta nyt sekin alkaa onneksi jo sujua. Omat lapset ovat täysin uudenlaisessa tilanteessa, kun yhtäkkiä kummassakin kodissa on uusia lapsia tai nuoria.. Onneksi he ovat suhteellisen sopeutuvaisia. Kaikkea joutuu silti jatkuvasti muokkaamaan ja tuntuu, että me ei miesystävän kanssa pystytä viettämään aikaa ikinä kahdestaan, kun aina on jomman kumman lapset paikalla. Kauheaa sanoa näin, sillä omiani tietenkin rakastan yli kaiken ja näistä uusistakin lapsosista ja nuorista välitän. Elämä on kuitenkin jotenkin kauhean sekavaa ja kiireistä. Tuntuu, että kaikki omat aikataulut tai lasten menot pitää katsoa varmaan kymmenen ihmisen kautta, että onnistuuko. Olen jopa alkanut miettiä, että pitäisikö kuitenkin ottaa nuo omat lapset ja mennä elämään niiden kanssa itsekseen. Toisaalta en voisi kuvitella eroavani ihanasta miesystävästäni.. Stressaa vaan jotenkin tämä kiireinen elämä, johon yhtäkkiä kuuluu niin valtavasti uusia ihmisiä.. Miten teillä muilla sujuu uusperheissä?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta, jotka ovat nyt 10v ja 13v. Miesystävällä on 14v ja 16v lapset. Myös exäni uudella naisystävällä on lapsia, alakouluikäisiä ja miesystäväni exän uudella on myös lapset. Tuntuu, että lapsia ja nuoria on yhtäkkiä joka puolella. Alkuun minun rooli äitipuolena ei ollut helppo, mutta nyt sekin alkaa onneksi jo sujua. Omat lapset ovat täysin uudenlaisessa tilanteessa, kun yhtäkkiä kummassakin kodissa on uusia lapsia tai nuoria.. Onneksi he ovat suhteellisen sopeutuvaisia. Kaikkea joutuu silti jatkuvasti muokkaamaan ja tuntuu, että me ei miesystävän kanssa pystytä viettämään aikaa ikinä kahdestaan, kun aina on jomman kumman lapset paikalla. Kauheaa sanoa näin, sillä omiani tietenkin rakastan yli kaiken ja näistä uusistakin lapsosista ja nuorista välitän. Elämä on kuitenkin jotenkin kauhean sekavaa ja kiireistä. Tuntuu, että kaikki omat aikataulut tai lasten menot pitää katsoa varmaan kymmenen ihmisen kautta, että onnistuuko. Olen jopa alkanut miettiä, että pitäisikö kuitenkin ottaa nuo omat lapset ja mennä elämään niiden kanssa itsekseen. Toisaalta en voisi kuvitella eroavani ihanasta miesystävästäni.. Stressaa vaan jotenkin tämä kiireinen elämä, johon yhtäkkiä kuuluu niin valtavasti uusia ihmisiä.. Miten teillä muilla sujuu uusperheissä?
Ap - niin makaat kuin petaat! Olen melkein 50 vuotias, mutta edelleen muistan lapsuuteni täydellisen muutoksen, kun äitini meni naimisiin ja perusti uusperheen. Yhtäkkiä et olekaan kenellekään enää tärkeä vaan sen suuren rakkauden tiellä. Luuletko, ettei lapsi tajua ja vaistoa sitä. Miten luulet ydinperheessä olevan kahdenkeskistä aikaa? Sitä aina jaksan ihmetellä uusioperheiden vinkuessa oman ajan puutetta. Ei kuule niitä ydinperheenkään lapsia voi mihinkään lykätä.
Itselleni uusioperhe on kirosana. Lapset asetetaan aivan älyttömiin tilanteisiin vanhempien halujen mukaan. Onneksi oma isäpuoli on aivan ihana ihminen. Ja sisarukseni todella rakkaita ja läheisiä. Mutta silti olisin niin onnellinen, jos lapsuuteni olisi ollut toisenlainen.
Itse erosin kun lapset olivat varhaisteinejä. Olivat kyllä huomanneet kotona kireän ilmapiirin ja ero järjestettiin mahdollisimman pehmeästi, kaksi kotia lähekkäin. Seurustelen nykyään vakavasti miesystävän kanssa jolla jo aikuiset lapset. Mutta emme suunnittele yhteenmuuttoa ennen kuin viimeinenkin lapsistani on muuttanut omilleen. Tämä malli on hyvin toimiva, kaikki saavat rauhassa tutustua toisiinsa ja minulla paljon aikaa nyt jo täysi-ikäisten lasteni kanssa. Lapsilla ei ole mitään sitä vastaan, että muutamme joskus kokonaan yhteen, ja miehen aikuisten lapset hyväksyvät minut. Kiireemmällä tehtynä tilanne voisi olla hyvin toinen. Tällaisen mallin mahdollistaa oma tulotasoni: kykenen pyörittämään arkea ja maksamaan lainoja suht suuresta asunnosta itsenäisesti ilman tarvetta saada toista maksajaan arjen kuluille. Tuon toivoisi naisten hoksaavan: hyvä koulutus ja ammatti tuo itsenäisyyttä ja auttaa selviämään monenlaisissa elämäntilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totean tähän, että olen taas niin kiitollinen, että löysin aikoinani sen minulle tähtiin kirjoitetun kumppanin, jonka kanssa elän edelleen onnellisena.
Ei ole kummallakaan eksiä, eikä nyksiä. On vain ja ainoastaan me ja meidän lapset ja lapsenlapset.
Hienoa että teillä ei ole perhe hajonnut!
Mutta jotenkin kuulostat sellaiselta että teillä kaikki tehdään yhdessä ja vähintään vanhemmat liikkuu aina yhdessä. Not nice!
Kyllä, meillä on aina tehty miehen kanssa kaikki yhdessä ja tehdään edelleenkin. Tämä on meidän tapamme ja kun se on molempien mielestä se ainoa oikea tapa, niin miksi sitä muuttamaan.
Aikuiset lapsemme eivät tietenkään enää meidän kanssamme liiku, se ei kuulu kai enää kolmekymppisten perheellisten tavanomaiseen toimintaan.
Älkää ottako näitä käytettyjä ukkoja.
Hrrrhh.. kuulostaa kammottavalta hälinä-elämältä. Täynnä murkkuja ja lapsia. Voisitteko asua erilläinne?
Mielestäni kaksi aikuista ihmistä joilla on teini-ikäisiä lapsia voisivat säilyttää omat kotinsa, ihan niiden lasten vuoksi. Ei siinä kauaa mene kun lentävät pesästä, ja sitten voi rauhassa asua ihan kahdestaan.
Lapset tarvitsevat kodin joka tuntuu turvalliselta ja tutulta, ei mitään kymmenen ihmisen majataloa jossa on vanhemman uusi puoliso lapsineen, heidän puolisisarukset, omat puolisosarukset ynnä muut, joiden läsnäolo aivan varmasti vie energiaa.
Kyläillä voi puolin ja toisin, ja tehdä yhteisiä reissuja, mutta kodin täytyy olla rauhallinen.
Jos sinusta ap tuntuu tuolta mitä kirjoitat, niin eiköhän ne lapset koe tilanteen vähintään yhtä raskaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onhan taas ketju! Täällä kitisee ja provoaa pahaa oloaan jätetyksi tulleet ja uusioperheen arjessa kärvistelevät onnettomat naiset.Teillä ei se elämä mennyt, kuten suunnittelitte. Mutta syy siihen on selkeä, avioiduitte väärän kumppanin kanssa. Minä uskon vahvaan rakkauteen ja siihen, että pitkiä onnellisia liittoja on, kunhan se kumppani on oikea, molemmat on uskollisia ja tekevät yhdessä työtä onnensa eteen.
Kunnes kuolema meidät erottaa. Onnea kaikille meille, joilla näin on!
Eroa hakevat useimmiten naiset, joten he eivät monestikaan ole jätettyjä. Hienoa, jos suhteessa menee hyvin. Tuntuu vain olevan todistelun makua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalainen sarja Bonusperhe kuvasi hyvin uusperheiden haasteita komiikankin keinoin. Vaikuttaa olevan näistä uusperhekuvioista lukeneena ja sivusta seuranneena just persauksesta kuin tuossa sarjassa. En ikinä lähtisi tuohon helvettiin. Jos ero tulisi, niin oma koti olisi vähintään siihen asti kun lapset asuvat kotona. Todennäköisesti pidempäänkin.
Olen itse asunut lähes koko lapsuuteni ja nuoruuteni uusperheissä vuoroviikoin, joten aloin seurata sarjaa mielenkiinnolla. Omassa lapsuudessani asiat eivät menneet ihan kohdilleen ja minusta tulikin se heittopussi, jota kukaan ei oikeasti halunnut - esim. jos oli määrä vaihtaa kotia jonain päivänä, sehän tapahtui riippumatta siitä, onko 40 asteen kuumeessa tai jalkapalloleirillä, koska minut piti saada pois nurkista pyörimästä toisten rasitteeksi.
Vaikka sarja oli luokiteltu komediaksi, itkin vain räkä poskella koko ajan sitä katsoessani eikä naurattanut muuten yhtään. Olen nyt jo itsenäisesti asuva aikuinen, mutta menin sarjasta aivan pois tolaltani, näin painajaisia, joissa olin taas lapsi, ja jouduin kasaamaan itseäni ennen ulos menemistä. Vaikka eihän siinä sarjassa edes ollut mitään tosi pahoja juttuja ja vanhemmat käyttäytyivät lapsia kohtaan pääosin reilusti.
Silti olen sitä mieltä, että sarjaa on hyvä katsoa. Se ei ainakaan anna liian myönteistä kuvaa siitä, mitä uusperhekuviosta seuraa. Seuraa, vaikka vanhemmat aidosti yrittäisivät olla hyviä vanhempia.
Muistan hyvin nuo ajat uusperheen äitinä, olin ihan hajalla siitä, että ihmisiä tuli ja meni kuin vilkkaassa majatalossa konsanaan, etkä koskaan voinut tietää etukäteen, onko huomenna meitä kotosalla kaksi vai neljä henkilöä esimerkiksi. Tämä vaikeutti jo ihan ruokakaupassa käyntiäkin. Mieheni ei koskaan etukäteen kertonut minulle, milloin hänen lapset (toisinaan myös lapsien kaverit) tulee; he vain yhtäkkiä tulivat meille, yhdeksi yöksi tai viikoksi-aina yllätys. Jos kysyin asiasta, hän ymmärsi sen niin, etten pidä lapsistaan. Onneksi lapset kasvoivat ja muuttivat omiin koteihinsa. Voin sanoa, että elämä tuntuu todella ihanalta nyt, kun omassa kodissa on oma rauha. Toki poikkeavat joskus kylään tai yöksikin joskus, mutta tilanne rauhoittunut ihanasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalainen sarja Bonusperhe kuvasi hyvin uusperheiden haasteita komiikankin keinoin. Vaikuttaa olevan näistä uusperhekuvioista lukeneena ja sivusta seuranneena just persauksesta kuin tuossa sarjassa. En ikinä lähtisi tuohon helvettiin. Jos ero tulisi, niin oma koti olisi vähintään siihen asti kun lapset asuvat kotona. Todennäköisesti pidempäänkin.
Olen itse asunut lähes koko lapsuuteni ja nuoruuteni uusperheissä vuoroviikoin, joten aloin seurata sarjaa mielenkiinnolla. Omassa lapsuudessani asiat eivät menneet ihan kohdilleen ja minusta tulikin se heittopussi, jota kukaan ei oikeasti halunnut - esim. jos oli määrä vaihtaa kotia jonain päivänä, sehän tapahtui riippumatta siitä, onko 40 asteen kuumeessa tai jalkapalloleirillä, koska minut piti saada pois nurkista pyörimästä toisten rasitteeksi.
Vaikka sarja oli luokiteltu komediaksi, itkin vain räkä poskella koko ajan sitä katsoessani eikä naurattanut muuten yhtään. Olen nyt jo itsenäisesti asuva aikuinen, mutta menin sarjasta aivan pois tolaltani, näin painajaisia, joissa olin taas lapsi, ja jouduin kasaamaan itseäni ennen ulos menemistä. Vaikka eihän siinä sarjassa edes ollut mitään tosi pahoja juttuja ja vanhemmat käyttäytyivät lapsia kohtaan pääosin reilusti.
Silti olen sitä mieltä, että sarjaa on hyvä katsoa. Se ei ainakaan anna liian myönteistä kuvaa siitä, mitä uusperhekuviosta seuraa. Seuraa, vaikka vanhemmat aidosti yrittäisivät olla hyviä vanhempia.
Varmasti näin. Seurasin surullisena pojan kaveria jonka molemmat vanhemmat perustivat uusioperheitä, uusia lapsia - ja erosivat uudestaan. Poika oli niin heitteillä, että tuli usein meille ihan aikuisen turvan takia vaikka oma poikani ei ollut edes paikalla. Peiliinkatsominen on raskasta, mutta ehkä kannattaisi omien lasten vuoksi, miten saada elämästä sellainen kompromissi jossa lapsillakin hyvä elää?
Uusperhe on syvältä perseestä. Kun perheessä on tyttö, jonka verisiä siteitä joutuu näkemään milloin missäkin niin ei se ole mitenkään kivaa. Kun tytön äiti pääsee kaikesta kuin koira veräjästä koska alkoholistina ei kykene mihinkään eikä kukaan edes enää odota sitä, on äitipuolen rooli syvältä perseestä. Kun tytön mummo puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu ja vaatii äitipuolelta asioita, joiden pitäisi kuulua äidille (mummon tyttärelle), on äitipuolelta asema syvältä perseestä.
Eli lopputulos on se, että uusperhe on syvältä perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan hyvin nuo ajat uusperheen äitinä, olin ihan hajalla siitä, että ihmisiä tuli ja meni kuin vilkkaassa majatalossa konsanaan, etkä koskaan voinut tietää etukäteen, onko huomenna meitä kotosalla kaksi vai neljä henkilöä esimerkiksi. Tämä vaikeutti jo ihan ruokakaupassa käyntiäkin. Mieheni ei koskaan etukäteen kertonut minulle, milloin hänen lapset (toisinaan myös lapsien kaverit) tulee; he vain yhtäkkiä tulivat meille, yhdeksi yöksi tai viikoksi-aina yllätys. Jos kysyin asiasta, hän ymmärsi sen niin, etten pidä lapsistaan. Onneksi lapset kasvoivat ja muuttivat omiin koteihinsa. Voin sanoa, että elämä tuntuu todella ihanalta nyt, kun omassa kodissa on oma rauha. Toki poikkeavat joskus kylään tai yöksikin joskus, mutta tilanne rauhoittunut ihanasti.
Tuo täytyy vain hyväksyä. Ainakin minä äitinä haluan lasteni olevan aina tervetulleita kotiin, ei tarvitse etukäteen sopia. Suurin osa äideistä on kanssani samaa mieltä, ja onneksi myös monet isät. Meillä kulkivat eron jälkeen päivittäin kahden kodin väliä vaikka periaatteessa vuoroviikot olikin, pyörähtivät moikkaamassa koulun jälkeen, hakivat kamojaan, sopivat treffit jonkun kaverinsa kanssa. Ainakin itsellä lapset tulevat ensin, sitten uusi parisuhde, siksi emme olekaan muuttaneet vielä yhteen. Aina löytyy sen verran ruokaa ja kaupasta saa lisää, että lapset saa ruokittua.
väsynyt äitipuoli kirjoitti:
Uusperhe on syvältä perseestä. Kun perheessä on tyttö, jonka verisiä siteitä joutuu näkemään milloin missäkin niin ei se ole mitenkään kivaa. Kun tytön äiti pääsee kaikesta kuin koira veräjästä koska alkoholistina ei kykene mihinkään eikä kukaan edes enää odota sitä, on äitipuolen rooli syvältä perseestä. Kun tytön mummo puuttuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu ja vaatii äitipuolelta asioita, joiden pitäisi kuulua äidille (mummon tyttärelle), on äitipuolelta asema syvältä perseestä.
Eli lopputulos on se, että uusperhe on syvältä perseestä.
Miksi menit yksiin jo lapsia tehneen miehen kanssa? Etkö ajatellut mitä se tuo tullessaan? Erityisesti jos tiesit tytön äidin olevan alkoholisti? Aika ankea suhtautuminen tyttöön jolla elämä ei muutenkaan taida olla helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalainen sarja Bonusperhe kuvasi hyvin uusperheiden haasteita komiikankin keinoin. Vaikuttaa olevan näistä uusperhekuvioista lukeneena ja sivusta seuranneena just persauksesta kuin tuossa sarjassa. En ikinä lähtisi tuohon helvettiin. Jos ero tulisi, niin oma koti olisi vähintään siihen asti kun lapset asuvat kotona. Todennäköisesti pidempäänkin.
Olen itse asunut lähes koko lapsuuteni ja nuoruuteni uusperheissä vuoroviikoin, joten aloin seurata sarjaa mielenkiinnolla. Omassa lapsuudessani asiat eivät menneet ihan kohdilleen ja minusta tulikin se heittopussi, jota kukaan ei oikeasti halunnut - esim. jos oli määrä vaihtaa kotia jonain päivänä, sehän tapahtui riippumatta siitä, onko 40 asteen kuumeessa tai jalkapalloleirillä, koska minut piti saada pois nurkista pyörimästä toisten rasitteeksi.
Vaikka sarja oli luokiteltu komediaksi, itkin vain räkä poskella koko ajan sitä katsoessani eikä naurattanut muuten yhtään. Olen nyt jo itsenäisesti asuva aikuinen, mutta menin sarjasta aivan pois tolaltani, näin painajaisia, joissa olin taas lapsi, ja jouduin kasaamaan itseäni ennen ulos menemistä. Vaikka eihän siinä sarjassa edes ollut mitään tosi pahoja juttuja ja vanhemmat käyttäytyivät lapsia kohtaan pääosin reilusti.
Silti olen sitä mieltä, että sarjaa on hyvä katsoa. Se ei ainakaan anna liian myönteistä kuvaa siitä, mitä uusperhekuviosta seuraa. Seuraa, vaikka vanhemmat aidosti yrittäisivät olla hyviä vanhempia.
Varmasti näin. Seurasin surullisena pojan kaveria jonka molemmat vanhemmat perustivat uusioperheitä, uusia lapsia - ja erosivat uudestaan. Poika oli niin heitteillä, että tuli usein meille ihan aikuisen turvan takia vaikka oma poikani ei ollut edes paikalla. Peiliinkatsominen on raskasta, mutta ehkä kannattaisi omien lasten vuoksi, miten saada elämästä sellainen kompromissi jossa lapsillakin hyvä elää?
Äääh ja nyt tääkin alkoi itkettää mua. Muistan meidän jalkkisjoukkueesta yhden iskän, joka oli mun mielestä aika pelottava, sellainen pitkä parrakas kahden joukkueen tytön isä. Se aina huolehti siitä, että joku tulee mutkin hakemaan leireiltä ja harkoista. Itse olisin vähin äänin kävellyt kotiin pitkien matkojen päästä (joskus kävelinkin, puolitoista tuntia taisi olla pisin retki), mutta tämä iskä soitti vaan kännykällä mun isälle, että nyt sopis tulla hakemaan eikä lähtenyt tyttärineen mihinkään, ennen kuin niin tapahtui. Vasta aikuisena tajusin, että se yritti pitää mun puolia eikä ollut vain joku kontrollifriikki.
Onko se nyt niin vaikeaa sovittaa että lapset ovat yhtenävkl teillä ja toisen toisellA ? Ja saman tekisi muutkin ? Isovanhemmat / tuttavaperhe vahtimaan? Vai onko niin riitaisat välit ettei pysty. Minun tyttärellä ei ole isää elossa ja en silti valita ettei ole omaa aikaa vaan perheaika tuntuu puuttuvan. Minä ainakin osaan pyytää apua että saan kerran puoleen vuoteen vapaapäivän. Lisäksi teil on varmaan mahdollisuus sosiaalihuollon apuun siitä vaan kysymään. Ei se häoeä ole mutta älkää tehkö yhtään enää lisää jos ette osaa järjestellä asioita. Lisäksi jos teidän lapsilla on harrastuksia niin harrastuskavereiden vanhemmat varmaan osaa kyydittää lapsia tai isommat voi mennä julkisilla. Tsiisus teidän kanssa vanhemmat jotka ei keksi yhteistä aikaa. Esim lenkille menkää yms ei siel pariah kauempaa tartte olla.
Kauhea tilanne, tulisin hulluki, samoin introvertit lapseni...
Vaikeita ja hankalia tarinfota löytyy sekä ydinperheistä että uusperheiden, yhtä lailla molemmista. Ydinperhe ei ole millään tavalla suojassa ongelmilta yhtään enempää kuin uusperheet. Se minkälaisiksi mikäkin perhe muokkautuu on hyvin pitkälle kiinni siitä, millaisia aikuisia niissä on. Lapset eivät ole koskaan syyllisiä mihinkään, aikuisilla on vastuu käyttäytyä kaikenlaisissa perheissä kunnioittavasti toisia kohtaan. Ydinperheissä voi olla lapsille hyvä juttu, mutta aivan yhtä hyvä juttu on uusperhe, jossa aikuiset ovat rakastavia ja ajattelevat aidosti lasten parasta.
Vierailija kirjoitti:
Totean tähän, että olen taas niin kiitollinen, että löysin aikoinani sen minulle tähtiin kirjoitetun kumppanin, jonka kanssa elän edelleen onnellisena.
Ei ole kummallakaan eksiä, eikä nyksiä. On vain ja ainoastaan me ja meidän lapset ja lapsenlapset.
Olipa naiivi kommentti. Ihanko tosissasi luulet että kukaan menee naimisiin ja perustaa perheen miettien, että ehkä uusperhe olisi kuitenkin kiva eli varmaan eroan kyllä ennemmin tai myöhemmin? Toivo sydämestäsi, ettei miehesi löydä parempaa!
Ja muuten, minä tosiaan löysin sen tähtiin kirjoitetun kumppanin vasta toisella yrityksellä. Nyt elämme erittäin onnellista uusperhearkea. Joka toinen viikko kaksin, joka toinen viikko lasten kanssa. Exiä on, mutta välit heihin hyvät ja kaikesta lapsiin liittyvästä sovitaan lasten etu edellä. Minun lapsillani on neljä läheistä aikuista, kaksi biologista ja kaksi varavanhempaa, joihin he voivat turvautua kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi tullut ero kun lapset olivat pieniä tai teinejä niin en olisi ikinä päivänä mitään uusperhettä alkanut pyörittämään. Ihan jo siitäkin syystä että olisin kamala äitipuoli.
Miksi ei voi vain seurustella ja asua lapsineen omissa kodeissa? Ja onko aina pakko vääntää joku ukon ja akan kanssa se rakkauslapsi?
Miksi uusperheelliset aina rääkyy sen oman/parisuhdeajan perään. Ei ydinperheessäkään lapsia heitetä ulos joka toinen viikko. Jos tekee lapsia niin silloin on tarkoitus elää lapsiperhe-elämää. Elämä on valintoja. Jos lapsia ei jaksa niin valitsee lapsettoman elämän.
Ihan tiedoksi vaan, että en heitä lapsiani ulos joka toinen viikko, vaan isälleen. Joka on tasaveroinen vanhempi heille. Sääli että sinun kumppanisi on niin huono vanhempi, ettet eron tullen uskaltaisi antaa lapsia hänen hoiviinsa. Olisi ehkä kannattanut valita kumppani vähän paremmin?
Minulla on samanlainen lapsuudenkokemus. Uusperheessä ei ikinä saanut viettää aikaa kaksin oman vanhemman kanssa. Kyllä tuollainen kuvio on lapsille raskain. Äiti- ja isäpuoli kohtelivat piikana, minun piti vanhimpana tehdä paljon kotitöitä, jotta aikuiset saivat sitä yhteistä aikaa. Pienille puolisisaruksille piti toimia ilmaisena lapsenvahtina.