Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisen lapsen epäkunnioittava käytös
Ihan paska äiti
26.07.2017 |
Mitä tehdä, kun jo aikuisenikäinen lapseni halveksii kaikkea sanomaani ja tekemääni?
Olipa kyse ihan mistä tahansa, hänen mielestään en tiedä mistään mitään ja teen kaiken väärin. Esimerkiksi että en osaa argumentoida, teen halveksittavaa työtä, kuulemma huutelen vaan jostain ylhäisyydestä neuvoja, jotka ovat ihan väärin. Hän puhuu mulle ivallisesti ja halveksuen ja on selkeästi kaunainen tai katkera. Yksi päivä suutuspäissään sanoi, että on minun vikani, etä hän on niin laiha, kun en antanut hänelle kunnon ruokaa, kun oli lapsi. Se ei kyllä pidä paikkansa, erityisesti ruuan kunnollisuudesta olin tosi tarkka! Ja laihuus tulee ihan hänen isänsä geeneistä, he ovat tosi laihaa sukua. Mutta siis tämän tasoisia juttuja.....
Olen koettanut puhua järkevästi hänen kanssaan, mutta ymmärrätte varmaan, ettei voi kauhean järkevästi puhua ihan järjettömistä syytteistä. Olen koettanut myös sanoittaa hänen tunteitaan, kuten pienelle lapselle, että huomaan, että sulla on paha olo jostain tai että sinua suututtaa ja se on ihan okei, kyllä saa kaikkia tunteita tuntea ja rakastan sinua silti. Tämän olen ajatellut olevan hyväksi, koska hän on ollut niin jotenkin masentunut ja tunteeton pitkän aikaa.
Mutta äsken multa sitten meni hermo, suutuin hänelle ja aloin kiljumaan kuten omat vanhempani ovat joskus, kun olin teini, kiljuneet mulle, että nyt kakara pidä suusi kiinni, ellei ole mitään hyvää sanottavana.
No teimpä tai sanoinpa mitä tahansa, niin mihinkään pahaamieltä parempaan lopputulemaan se ei ole johtanut.
Nyt kysynkin teiltä neuvoja, mitä mun kannattais tehdä?
Kommentit (112)
Täällä nuori aikuinen ja tunnistan käyttäytyneeni saman tapaisesti välillä. Tuon vaiheen jälkeen toivottavasti tulee vaihe jolloin vanhempi onkin ihan varteenotettava tai ok ja tietää jostain. Omalla kohdalla mahdollisia syitä tuolaiselle kiukulle voi olla epävarmuus omasta aikuistumisesta ja valinnoista, tieto siitä että minun pitää osata ja tietää asioita ja olla aikuinen ja samaan aikaan huomaan valintoja joita vanhempani ovat tehneet ja mietin mielessäni haluanko minä tuota? Pitääkö minunkin tehdä noin vai voiko tehdä jotenkin muuten? Sen jälkeen kun hyväksyin oman vastuun ja vapauden, olen varmaankin kohdellut vanhempiani kunnioittavammin. Eräs syy kiukulle voi olla toisalta se, että vanhempi tarjoaa valmiita vastauksia jotka hänelle ovat sopineet, mutta entä minulle? Myöhemmin voi sitten huomata, että hei, se ja se olikini han viisas neuvo tai sitten ei. Se synnyttää ehkä epävarmuutta tässä ajassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on aikuinen, niin käske hänen muuttaa omilleen. Pääsee sitten harjoittamaan omia parempia ideologioitaan. Mä en myöskään enää keskustelisi mitään. Laittaisin ruoan vain itselleni jne. Jos kaikki keskustelut ja ruoat ovat paskaa, niin keskustelkoon ja syököön muualla.
Tähän tyyliin sanoin suutuspäissäni. Mulle tuli siitä tosi kurja olo, mun vanhemmat tekivät mulle niin aikoinaan, en haluaisi jatkaa sitä perinnettä, vaikka onhan tuolla jo ikää paljon enemmän kuin mulla aikoinaan...
Ruuanlaiton lopetin jo jokinaika sitten.
Vierailija kirjoitti:
Poika on siis 20v opiskelija ja asuu vielä kotona.
Muutto opiskelija-asuntoon? Itselleni teki hyvää, muutin 19 v. iässä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä nuori aikuinen ja tunnistan käyttäytyneeni saman tapaisesti välillä. Tuon vaiheen jälkeen toivottavasti tulee vaihe jolloin vanhempi onkin ihan varteenotettava tai ok ja tietää jostain. Omalla kohdalla mahdollisia syitä tuolaiselle kiukulle voi olla epävarmuus omasta aikuistumisesta ja valinnoista, tieto siitä että minun pitää osata ja tietää asioita ja olla aikuinen ja samaan aikaan huomaan valintoja joita vanhempani ovat tehneet ja mietin mielessäni haluanko minä tuota? Pitääkö minunkin tehdä noin vai voiko tehdä jotenkin muuten? Sen jälkeen kun hyväksyin oman vastuun ja vapauden, olen varmaankin kohdellut vanhempiani kunnioittavammin. Eräs syy kiukulle voi olla toisalta se, että vanhempi tarjoaa valmiita vastauksia jotka hänelle ovat sopineet, mutta entä minulle? Myöhemmin voi sitten huomata, että hei, se ja se olikini han viisas neuvo tai sitten ei. Se synnyttää ehkä epävarmuutta tässä ajassa.
Kiitos tästä vastauksesta! Tuo kuulostaa ihan loogiselta! Kasvukipuja... Jotain epävarmuutta olen ollut havaitsevinani hänellä olevan elämänvalintojensa suhteen, mutta hän ei ole niistä halunnut puhua, joten en ole sitten sen enempää yrittänyt jutella, enkä ainakaan neuvoa sellaisissa hänen omaa elämäänsä koskevissa asioissa! Ihan arkipäivän asioista ja myös ideologisista jutuista ne keskustelut on.
Mutta ihanan lohduttavaa kuulla, että tämä on vain vaihe ja toivoa on paremmasta! Kiitos!
Irtiottoa. Jonka olisi pitänyt tapahtua jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikasen on vain aika lentää pesästä! Eihän tuon selvempiä merkkejä olekaan. Nyt päästä irti siitä aikapojastasi, aika on tullut. Kuulostat hieman ripustautuvalta ja passiivis-aggressiiviselta!
Välit paranee kun muuttaa pois kotoa. Tuo kuuluu kehitykseen, aikuinen lapsesi yrittää kertoa sinulle että potkaise mut jo ulos mutsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina miettinyt, että vihaavatko ne kilttimiehet omia äitejäänkin, kun kaikki naiset ovat kerran niin kamalia. Näemmä kyllä.
Olet kasvattanut katkeran naisvihaisen lassukan. Otan syvästi osaa, tuo on käsittääkseni parantumaton sairaus. Toivottavasti sinulla on muitakin lapsia, että olisi edes joku normaali jälkeläinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina miettinyt, että vihaavatko ne kilttimiehet omia äitejäänkin, kun kaikki naiset ovat kerran niin kamalia. Näemmä kyllä.
Olet kasvattanut katkeran naisvihaisen lassukan. Otan syvästi osaa, tuo on käsittääkseni parantumaton sairaus. Toivottavasti sinulla on muitakin lapsia, että olisi edes joku normaali jälkeläinen.
Kiitti :(
Mulla on pari muutakin lasta, toinenkin poika, hänelläkin on vähän tuon tyyppistä käytöstä, mutta on muutamaa vuotta nuorempi kuin veljensä, että onkohan hänen tapauksessaan vielä mahdollista tehdä jotain, muuttaa kasvatusta jotenkin, näin niinkuin äitinä?
Isänsä ainakin vihaa äitejä, ei siis naisia, vaan äitejä, on sitä moneen kertaan julistanutkin. Voiko sellaisessa tapauksessa tehdä mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutsi hei, meniks sää nyt kysymään AV:ltä neuvoa?
Vierailija kirjoitti:
Välit paranee kun muuttaa pois kotoa. Tuo kuuluu kehitykseen, aikuinen lapsesi yrittää kertoa sinulle että potkaise mut jo ulos mutsi!
Että silleenkö ne lapset pitää ppotkaista kotoa? Eikö niille pitäis tulla ihan itelleen semmonen halu lähteä omilleen ja itsenäistyä? Tuntuu kyl aika kauheelta!
Mun vanhemmat hoki tota, että saan kyl muuttaa himasta heti kun täytän 16. Ihan omatoimisesti muutin kuitenkin jo 15-vuotiaana ja kauas. Sen jälkeen, enkä kyl oikeestaan sitä ennenkään ole vanhempieni taloa kodikseni tuntenut. Mutta sekin on kai luonnollista? Ettei ns. lapsuudenkotia, jonne aina saa tulla ja puurokattilat on lämpiminä, ei semmoista idylliä kai sitten ole kuin saduissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"TEHNYT KUUNTELUA"?!
Jotenkin ymmärrän lastasi...
Eikös nuoren itsenäistymiseen kuulu juuri se, että kyseenalaistaa vanhempiensa ajatukset. En usko, että kyse on mistään muusta...Itselläni samanikäinen tytär ja ihan samalla lailla meille tulee riitaa/hän kyseenalaistaa mielipiteeni koko ajan ja sanoo rumasti. (Isälleen paljon vähemmän.)Mutta olen kyllä huomannut, että ns. tiukan paikan tullen neuvot kelpaavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselle tuli mieleen että olet ollut liian lepsu. Eli olet kuunnellut ja yrittänyt ymmärtää, vaikka nuori on jo aikapäiviä sitten ohittanut murrosiän. Murkkuikäisen irtiotoilta tuo nimittäin kuulostaa. Ja siltä, että hänellä on jäänyt tämä vanhempien auktoriteetin kyseenalaistamisen vaihe päälle. Nyt kannattaa ottaa ihan toisenlainen asenne. Keskustele rauhallisesti poikasi kanssa ja sano että hän on jo niin iso, ettet ota enää kiukuttelua vastaan. Voisit kysyä huomaako hän, miten huonosti hän kohtelee sinua ja onko hän ajatellut ollenkaan että aikuisena hän on itse vastuussa siitä, että kohtelee kanssaihmisiään asiallisesti. Mikäli suunsoittoa vielä keskustelun jälkeen tulee, niin voit kipakasti sanoa vastaan. Esim tuo ruuasta valittaminen on ihan käsittämätöntä, itse olisin tuossa tilanteessa laittanut nuoren itse kokkaamaan. Mutta olenkin niin pahankurinen itse, ettei mun silmille hypitä. Ja huom, esim. ruuan liiasta suolasta huomauttaminen on eri asia, kuin epäkunnioittava ilkkuminen, jollaisesta oletan ap:n tapauksessa olevan kyse.
Olen kans välillä ollut ilkeä äidilleni aikuisiässä. Syitä on varmasti monia, mutta yksi on mallin ottaminen, isäpuoleni puhui loukkaavasti välillä hänelle. Oma masennus, huono olo elämässä. Lähin ihminen, siihenhän se yleensä purkautuu. Olin kuin hirviö omalle äidilleni kun sain oman lapsen, univajeessa ja syn.jälk. masennuksen kourissa. Katkeruus kumpusi siitä, että sain huonoja malleja elämääni kasoittain omilta vanhemmilta ja itsenäistyminen niistä oli uuvuttavaa, kun koitin korjata jälkiä seuraavalle sukupolvelle. Irtaantuminen/itsenäistyminen käy ilmi monesti juurikin tuolla huonolla käytöksellä. Olet varmasti kuitenkin korvaamaton lapsellesi, kuten äitini minulle.
Itse olin samanlainen joskaan en omasta mielestäni ihan tyhjästä esittänyt kärkkäitä mielipiteitä. Ja vaikka olen väleissä nyt kun olen muuttanut pois niin silti olen laittanut "aidan" siihen väliin. Suurinpana syynä se että hän ei ymmärtänyt minua - mikä ei tietenkään ole hänen vikansa - mutta se että hän oli ymmärtävinään, tuntui kipeältä. Tässä minun edessäni on ihminen joka ei koskaan ole nähnyt minua sellaisena kuin olen eikä koskaan tule näkemäänkään. Myös valmiiden vastausten antaminen on aina ollut hänen helmasyntinsä. Mutta siis pystyn jo aloituksesta näkemään että sinä ja lapsesi olette samalla tavalla erilaisia ja se ymmärtämättömyyden aiheuttama yksinäisyys voi hieman kärjistää niitä itsenäistymiseen liittyviä tunteita.
Kotona asumiseen liittyy häpeää ja nuoreen ikään aina epävarmuutta. Teillä katkaistaan napanuoraa ja tehdän äidinmurhaa. Vaihe on sietämätön, mutta koita kestää. Kaverit asuu omillaan ja nuoret vertaa taukoamatta itseään muihin. Lähes mikä vaan syy saa tuntemaan luuseriksi ja se on niin epämukava tunne, että sille täyttyy löytää syntipukki. Juuri siihen Sinä kelpaat!
Myös meillä on haukuttu kaikki, toissalta lohduttaa se, että ehkä noilla ei vielä ole oikeaa kokemuspohjaa siihen, kuinka kurjaa tai hyvää lapsuutta ovat eläneet. Luota omiin tuntemuksiin, älä kinaa, myönnä nuorelle, että susta nyt tuntuu tuolta. Se ei voi tunteilleen mitään, mutta oppii.
Odotan, että esikoinen muuttaa pian. Hetken jaksan vielä :D
Kiitos näistä lohduttavista vastauksista! Ihan normaali itsenäistymisenvaihe siis, pitää vaan jaksaa ja kestää.
Ne, jotka tekivät samaa, olisiko ollut jokin käytösmalli, jota olisitte toivoneet äitinne noudattavan? Ja entäs joku mitä ei missään nimessä?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos näistä lohduttavista vastauksista! Ihan normaali itsenäistymisenvaihe siis, pitää vaan jaksaa ja kestää.
Ne, jotka tekivät samaa, olisiko ollut jokin käytösmalli, jota olisitte toivoneet äitinne noudattavan? Ja entäs joku mitä ei missään nimessä?
Kuria. Äitini ei koskaan itsenäistynyt ja se näkyi siinä, että hän ei ollut rakentanut itsetuntoansa omalla tahollaan vaan arvostuksensa hän peilasi muilta opituilta tavoilla. Hän ei tykännyt koskaan riidellä kenenkään kanssa ja vältteli konflikteja viimiseen asti, näinollen hän ei koskaan sanonut mitään takaisin kun loukkasin. Mä sinuna napsahduksen siivittämänä pistäisin säännöt talossa uusiksi. Sinua pitää kunnioittaa ja arvostaa (toki sinun täytyy itse kunnioittaa ja arvostaa itseäsi, ennen kun voit vaatia sitä muilta), mikäli kohtelu on ala-arvoista voit tehdä jääkaapin kylkeen vaikka ruksilistan jossa evätään vaihe vaiheelta jokin asia pois ja viimeisenä listassa kodista muuttaminen. Otsikkona punaisella viimeinen mahdollisuus. Ota asia esille kun poikasi on mieleltään epävarma.
Ole sinä jämpti ja itsevarma.
Nuo listat ovat vain ehdotuksia, löydät varmasti sopivan keinon teidän perheelle.
Älä suvaitse keneltäkään huonoa käytöstä.
-Se joka loukkasi varsinkin vauva-aikanaan
Alue: Aihe vapaa
Tämä on hyvä kysymys... Isänsä kohteli minua vähän samaan malliin... Siksi tuli erokin, mutta siitä on jo toistakymmentä vuotta aikaa! Ja sen jälkeen on ollut pari ihan erilaista, huomattavasti parempaa miehenmallia, joissa ei ole ollut minua halveksivaa käytöstä, vaan suhteet ovat kaatuneet ihan muista syistä.