Lue keskustelun säännöt.
Jos Rautavaaran äidiltä olisi yksikin kysynyt miten voit
24.07.2017 |
Esimerkiksi neuvolassa, olisiko hän ajautunut tekoon? Missä on neuvolan vastuu äitien ja perheiden jaksamisesta?
Kommentit (268)
Vierailija kirjoitti:
Se nainenhan siellä bussissa pyysi jotain mieheltään. Ainakin apua. Ei saanut. Oli todella väärin tappaa lapset sen takia. Mies ei ollut naisen kannattelija. Ei ollut vastuussa. Surullinen tragedia.
Voi herranjumala... Isä oli matkalla TÖIHIN! Sanoisin että kannatteli ja kantoi vastuuta perheestä aika tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin juuri tässä yksi päivä tätä jostain syystä, ja tuli mieleen, että se nainen varmaan koki, ettei se mies arvostanut häntä yhtään, eikä kukaan muukaan. Niin päätti sitten kostaa. Ja samalla halusi lopettaa elämänsä ei-arvostettuna ihmisenä. Ja se, että lapset olivat mukana oli kostoa ja ajattelun hylänneen ihmisen päähänpistoa.
Mies varmaan tietää syvällä sisimmässään, ettei arvostanut naista, niin että syyttää varmaan itseään lopun elämäänsä osittain ratkaisusta sitten.No toivottavasti ei syytä. Tuo on varmaan mitä naisenkin toiveekkaassa päässä liikkui. Eiköhän surussa ole tarpeeksi kestettävää. Syyllisiä tässä oli vain yksi kappale.
Minäkin toivoisin, ettei tällaisen jälkeen syyttäisi, mutta kyllä mä uskon silti, ettei se mies arvostanut naista, eikä ehkä nähnyt että nainen koki sen itsensä mitätöivänä asiana sitten. Vastuu on silti naisen, mutta mitä se lohduttaa? Silti nainen vei mieheltä jotain supearvokasta.
Kerrotko vielä jonkun konkreettisen faktan tukemaan tuota sun spekulointia? Missään uutisissa ei nimittäin ole ollut mitään siihen liittyvää. Se, että äiti on kokenut olleensa lopun uupunut, ei vielä kerro miehen toiminnasta mitään. Mistä tiedät esimerkiksi, ettei mies ollut itsekin väsynyt tai masentunut tai äärimmäisessä stressissä? Siitäkö ettei hän rynnännyt julkisiin huutamaan? Vai siitä että hän ei tappanut lapsiaan?
Olen itsekin ollut aivan sekopäinen, väsynyt ja aggressiivinen, kun lapset olivat pieniä. Ikinä en vahingoittanut ketään, eikä sellainen käynyt mielessäkään, mutta voin kuvitella kuinka helppoa kaikkien olisi ollut syyttää miestä kaikista raivareistani, vaikka hän oli aivan esimerkillinen aviomies. Hormonit ja muut tekijät (stressi, unettomuus) saivat mut aivan sekaisin. Toki puolustuksekseni voi sanoa, että en ihan oikeasti ollut oma itseni. Enkä tosiaan tiedä mikä minuun meni. Tämä äitimyytti, jossa äiti voit tehdä mitä vaan ja mies on syyllinen, joutaa jo pikkuhiljaa romukoppaan. Miehellekin voi olla todella rankkaa elää tuollaista arkea ja ainoa mitä neuvolassa miehelle sanotaan on "muistathan antaa sitten äidin levätä ja passata äitiä"
Ja lisään vielä, että huomasin samalla miten minun olisi ollut mahdollista käyttää tuon äitimyytin avulla tarjottua asemaani todella väärällä tavalla hyväkseni. En niin tehnyt, pyrin aina olemaan oikeudenmukainen ja rehellinen.
No minä olen ainakin kärsinyt (äitinä) ihan oikeasti, enkä miettinyt, että minäpä voisin tässä käyttää (niin mitä???) hyväkseni. Jos sinä luulet, että vihaisia äitejä katsotaan hyvällä ja heistä välitetään ja heitä arvostetaan, niin oletpa hiukan piip, en sano mikä. Newsflash: heitä halveksitaan ja he ovat alinta pohjasakkaa ihmisinä.
Luepa uudestaan. Ei ole syytä alkaa toista haukkumaan, varsinkin kun itse käänsit asiat miten sattuu. Et näköjään ole halukas ymmärtämään pointtiani tai keskustelemaan asiallisesti.
Mutta kirjoitit, että olisit voinut käyttää, niin mitä? hyväksesi. Omaa vihaisuuttasiko? Sorry, en kyllä sitä muutoin ymmärtänyt. Minusta äitinä (eikä kyllä ihminen muutenkaan) ei voi ikinä käyttää omaa huonotuulisuuttaan hyväkseen mitenkään. Päinvastoin, se on kamala taakka.
Sehän oli kamala taakka, mutta ei pelkästään minulle! Siis jos yhtään ajatuksella luit aikaisemmat kommenttini, niin asia selviää. Mielestäki olin aika selkeäsanaisen.
Neuvolassa miehelle annettiin ainoastaan neuvoja miten huomioida äitiä. Aina lähtökohtana kaikessa on äidin hyvinvointi ja äidin jaksaminen, vaikka äiti osaa omalla käytöksellään kuormittaa muita aika tavalla. Kaiken voi laittaa väsymyksen piikkiin. Kyllä se vastuu pitää silti kantaa ja kaikkien voida perheessä hyvin.
Vastuu, jos on väsynyt, niin että vain huutaa, niin mikä vastuu siinä siis pitää kantaa? Voitko täsmentää? Että enpäs nyt huuda ja olen mukava, vai?
Anteeksi, mutta en oikeesti voi nyt hyväksyä sitä, että nuo minun aiemmat kommentit olivat jotenkin noin hankalasti ymmärrettävissä.
Vastustan tasa-arvon aikana edelleen elävää äitimyyttiä, joka voi antaa perusteetonta etua ja toisaalta vahingoittaa. Äitimyytillä tarkoitan sitä, että äiti olisi automaattisesti aina vain olosuhteiden uhri ja auttamisen kohde, eikä aktiivinen toimija ja vastuunkantaja -pitää siis huolen myös siitä omasta hyvinvoinnista. Tarkoitin myös sitä, että isä voi myös joutua elämään aika äärimmäisissä oloissa tuossa tilanteessa ja sekin olisi hyvä huomioida.
Kannattaa myös huomioida asiayhteys, jossa ensimmäisen kerran kommentoin asiaa. (Se on aivan oleellinen tulkinnassa!) Se oli siinä kun eräs aktiivinen henkilö täällä yrittää koko ajan perustella tätä kamalaa tekoa äidin arvostuksen puutteen kokemuksella (josta ei ole todellista tietoa) ja vierittää näin myös isän niskoille vastuuta...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä koen niin. Ihminen valitsee hyvän jos saa vlita, mutta kaikkien lapsuudessa ei saa.
Sä voit kokea mitä haluat. Tässä faktaa: http://www.porttivapauteen.fi/tietoa/tietopankki/2455/mista_rikollisuus… nn
No tuohan on juuri sitä mitä minä sanoin. En silti usko vanhempien pelkkään kontrolliin, josta tuossa puhuttiin, vaan siihen, että se nimenomaan tukee lasta päättämään hyvän puolesta. Se, että silti haluaa tehdä pahaa, vaikka päättää tehdä hyvää on minusta jo hieman ongelmallista... Kyllä parasta on saada itsensä vanhempien tuella haluamaan sitä hyvää ja nähdä, että se on tie omaan onnellisuuteen. Kun siis samalla osaa pitää puolensa jne. Hyvät vanhemmat eivät hyväksy pahuutta, ja opettavat lapselle sen, ettei sille ole tekosyitä. Mutta epäonnistumisen olla hyvä jälkeen ihminen olisi silti syytä hyväksyä. Ei se teko, mutta ihminen. Kaikissa kodeissa ei ole niinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen surmaajat on narsistisia ja kostonhaluisia. Eilen näin videon jossa mustasukkainen isä hirtti itsensä ja pienen 11kk tytön. Tyttö vain itki lohduttomasti kun isä ensin kokeili ja veti tytön takaisin :(
Mitä?? Missä sä oikein liikut ja tuollaisia videoita oikein katselet? Saitko hyvät adrenaliinisävärit siitä?
Deathaddict sivustolta löytyy sensuroimatonta materiaalia onnettomuuksista, tapoista, itsareista mielinmäärin maailmalta. Videoita ja kuvia. Siellä on paljon myös ihmisiä omilla kasvoillaan kommentoimassa niitä (jenkkejä yleensä). En tiedä miksi kiusaan itseäni katselemalla noita. Kuvotus tulee jälkeen päin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä, joka täällä arvostelet isää siitä, ettei hän arvostanut tätä murhaajaa tarpeeksi (tai ollenkaan?) Et ole osannut osoittaa yhtä ainuttakaan perustetta epäilyllesi.
Tajuatko yhtään, että puhut oikeasta, elävästä ihmisestä, jolla on tunteet??! Ihmisestä, joka on menettänyt ja kärsinyt paljon.
Aivan kuin et edes ottaisi sitä huomioon, että saatat hyvinkin olla väärässä. Mitä jos olet? Etkö häpeä yhtään? Sulla ei ole mitään järkiperustetta väittää mitä väität. Silti teet niin, vahingoittaen muita. Ikävää, että sulla on henkilökohtaisia traumoja, mut se ei oikeuta sua loukkaamaan muita!
Jos luet tarkasti, niin olen puhunut siitä, mitä nainen koki. (Siis oletuksena, en tiedä asiaa). Se on eri asia, kuin mitä mies oli. Tosin ihmettelen, että mieheltä on mennyt niin isosti ohi se, mitä toinen kokee. Mikä parisuhde se sellainen on. Huono. Mieskin oli sen osa kuitenkin.
"Mies varmaan tietää syvällä sisimmässään, ettei arvostanut naista, "
Tääkö ei ole sun kirjoittama?
No on. Jos mies tietää sisimmässään, että arvosti naista, niin silloin katumusta ei varmaankaan juuri ole, sehän olisi turhaa. Surua toki. Toivon tätä ihan hänen itsensä vuoksi.
Mutta kusisempaa on, jos mies mieltää, (ja niin oli, sitähän me emme voi tietää), ettei sitä itsekään ehkä tullut toimittua kuten piti. Ihmettelen, jos mieltää ihan näin. Koska miten ei sitten nähnyt, miten lujilla kumppani oli?
Oikeesti sä olet inhottava ihminen. Anna jo olla. Sun traumat on sun traumoja! Ne ei liity tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kestä näitä jotka tällaista selittelee.
Niin, koska on paljon helpompi vain vihata kuin miettiä.
Ei ole kyse vihasta, vaan vastuun kantamisesta. Täällä sitä yritetään vierittää kaikkien muiden päälle kuin sen, jolle se oikeesti kuuluisi. Sellainen on vahingollista ja väärin.
Se että asiaa pohtii muustakin näkökulmasta kuin "se vaan oli paha", ei ole vastuun siirtoa minnekään. Miten penäät vastuuta kuolleelta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin juuri tässä yksi päivä tätä jostain syystä, ja tuli mieleen, että se nainen varmaan koki, ettei se mies arvostanut häntä yhtään, eikä kukaan muukaan. Niin päätti sitten kostaa. Ja samalla halusi lopettaa elämänsä ei-arvostettuna ihmisenä. Ja se, että lapset olivat mukana oli kostoa ja ajattelun hylänneen ihmisen päähänpistoa.
Mies varmaan tietää syvällä sisimmässään, ettei arvostanut naista, niin että syyttää varmaan itseään lopun elämäänsä osittain ratkaisusta sitten.No toivottavasti ei syytä. Tuo on varmaan mitä naisenkin toiveekkaassa päässä liikkui. Eiköhän surussa ole tarpeeksi kestettävää. Syyllisiä tässä oli vain yksi kappale.
Minäkin toivoisin, ettei tällaisen jälkeen syyttäisi, mutta kyllä mä uskon silti, ettei se mies arvostanut naista, eikä ehkä nähnyt että nainen koki sen itsensä mitätöivänä asiana sitten. Vastuu on silti naisen, mutta mitä se lohduttaa? Silti nainen vei mieheltä jotain supearvokasta.
Kerrotko vielä jonkun konkreettisen faktan tukemaan tuota sun spekulointia? Missään uutisissa ei nimittäin ole ollut mitään siihen liittyvää. Se, että äiti on kokenut olleensa lopun uupunut, ei vielä kerro miehen toiminnasta mitään. Mistä tiedät esimerkiksi, ettei mies ollut itsekin väsynyt tai masentunut tai äärimmäisessä stressissä? Siitäkö ettei hän rynnännyt julkisiin huutamaan? Vai siitä että hän ei tappanut lapsiaan?
Olen itsekin ollut aivan sekopäinen, väsynyt ja aggressiivinen, kun lapset olivat pieniä. Ikinä en vahingoittanut ketään, eikä sellainen käynyt mielessäkään, mutta voin kuvitella kuinka helppoa kaikkien olisi ollut syyttää miestä kaikista raivareistani, vaikka hän oli aivan esimerkillinen aviomies. Hormonit ja muut tekijät (stressi, unettomuus) saivat mut aivan sekaisin. Toki puolustuksekseni voi sanoa, että en ihan oikeasti ollut oma itseni. Enkä tosiaan tiedä mikä minuun meni. Tämä äitimyytti, jossa äiti voit tehdä mitä vaan ja mies on syyllinen, joutaa jo pikkuhiljaa romukoppaan. Miehellekin voi olla todella rankkaa elää tuollaista arkea ja ainoa mitä neuvolassa miehelle sanotaan on "muistathan antaa sitten äidin levätä ja passata äitiä"
Ja lisään vielä, että huomasin samalla miten minun olisi ollut mahdollista käyttää tuon äitimyytin avulla tarjottua asemaani todella väärällä tavalla hyväkseni. En niin tehnyt, pyrin aina olemaan oikeudenmukainen ja rehellinen.
No minä olen ainakin kärsinyt (äitinä) ihan oikeasti, enkä miettinyt, että minäpä voisin tässä käyttää (niin mitä???) hyväkseni. Jos sinä luulet, että vihaisia äitejä katsotaan hyvällä ja heistä välitetään ja heitä arvostetaan, niin oletpa hiukan piip, en sano mikä. Newsflash: heitä halveksitaan ja he ovat alinta pohjasakkaa ihmisinä.
Luepa uudestaan. Ei ole syytä alkaa toista haukkumaan, varsinkin kun itse käänsit asiat miten sattuu. Et näköjään ole halukas ymmärtämään pointtiani tai keskustelemaan asiallisesti.
Mutta kirjoitit, että olisit voinut käyttää, niin mitä? hyväksesi. Omaa vihaisuuttasiko? Sorry, en kyllä sitä muutoin ymmärtänyt. Minusta äitinä (eikä kyllä ihminen muutenkaan) ei voi ikinä käyttää omaa huonotuulisuuttaan hyväkseen mitenkään. Päinvastoin, se on kamala taakka.
Sehän oli kamala taakka, mutta ei pelkästään minulle! Siis jos yhtään ajatuksella luit aikaisemmat kommenttini, niin asia selviää. Mielestäki olin aika selkeäsanaisen.
Neuvolassa miehelle annettiin ainoastaan neuvoja miten huomioida äitiä. Aina lähtökohtana kaikessa on äidin hyvinvointi ja äidin jaksaminen, vaikka äiti osaa omalla käytöksellään kuormittaa muita aika tavalla. Kaiken voi laittaa väsymyksen piikkiin. Kyllä se vastuu pitää silti kantaa ja kaikkien voida perheessä hyvin.
Vastuu, jos on väsynyt, niin että vain huutaa, niin mikä vastuu siinä siis pitää kantaa? Voitko täsmentää? Että enpäs nyt huuda ja olen mukava, vai?
Anteeksi, mutta en oikeesti voi nyt hyväksyä sitä, että nuo minun aiemmat kommentit olivat jotenkin noin hankalasti ymmärrettävissä.
Vastustan tasa-arvon aikana edelleen elävää äitimyyttiä, joka voi antaa perusteetonta etua ja toisaalta vahingoittaa. Äitimyytillä tarkoitan sitä, että äiti olisi automaattisesti aina vain olosuhteiden uhri ja auttamisen kohde, eikä aktiivinen toimija ja vastuunkantaja -pitää siis huolen myös siitä omasta hyvinvoinnista. Tarkoitin myös sitä, että isä voi myös joutua elämään aika äärimmäisissä oloissa tuossa tilanteessa ja sekin olisi hyvä huomioida.
Kannattaa myös huomioida asiayhteys, jossa ensimmäisen kerran kommentoin asiaa. (Se on aivan oleellinen tulkinnassa!) Se oli siinä kun eräs aktiivinen henkilö täällä yrittää koko ajan perustella tätä kamalaa tekoa äidin arvostuksen puutteen kokemuksella (josta ei ole todellista tietoa) ja vierittää näin myös isän niskoille vastuuta...
Se ei ole isän syy, että kumppani on saattanut (en tiedä) kokea itsensä arvottomaksi. Enkä myöskään vastuuta isää kohentamaan kumppaninsa oloja. Ainoa, mikä minua kiinnostaa on se, että olisiko mies voinut hiukan paremmin nähdä jostain, mitä kumppani kokee, tai ettei tuollainen ole normaalia, ja sillä lailla ehkä(??) jättää naistakaan selviytymään vaan ja siis joku vihjaili jopa pettämisestä. Jos pettäminen olisi totta, niin etkö näe miehellä olleen sellaista vaikutusta itse tilenteeseen, josta joutui kärsimään, sitä mä mietin. Että aina sitten pitää silittää sitä, joka ei tehnyt sitä finaalia kamalinta tekoa. Siihen saakka saa olla vajeellinen kuitenkin ihan rauhassa. Vaikka kiusatuksi tulemisen kokemukseen tarvitaan muitakin kuin se äiti. Voi olla ihan muut ihmiset, kuin ne siinä hetkessä hänen kanssaan elävät. Miksi eivät näe, että kiusaamme silti?
Ihan paska neuvo se onkin, että miehen tulee vihaista naista paapoa. Pitäisi nähdä ensin syy, miksi paapoisin. Yksi hyvä pariterapiamuoto, ainakin sen teoria, siihen on tunnekeskeinen parisuhdeterapia. Tosin ainoa ongelma on sen saatavuus ja sen osaavien terapeuttien puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin juuri tässä yksi päivä tätä jostain syystä, ja tuli mieleen, että se nainen varmaan koki, ettei se mies arvostanut häntä yhtään, eikä kukaan muukaan. Niin päätti sitten kostaa. Ja samalla halusi lopettaa elämänsä ei-arvostettuna ihmisenä. Ja se, että lapset olivat mukana oli kostoa ja ajattelun hylänneen ihmisen päähänpistoa.
Mies varmaan tietää syvällä sisimmässään, ettei arvostanut naista, niin että syyttää varmaan itseään lopun elämäänsä osittain ratkaisusta sitten.Tällaisia kommentteja ei tule kun mies surmaa lapsensa.
Miehet on rakentuneet eri tavalla. Jos mies kokee, ettei nainen arvosta häntä, he ryyppää ja/tai menee vieraisiin. Joku muu asia taas on miehille kimmoke perhesurmaan.
Tai persoonat on rakentuneet eri tavalla. Tyttöjä ja poikia kohdellaan edelleen lapsuuden aikana hyvin eri tavoilla, joten tiettyä sukupuolittumista persoonallisuuden rakenteissa tulee sitäkin kautta. Hormonaalisista syistä myös. Kaltoinkohtelu, tarpeiden ja kehitysvaiheiden laiminlöynti ja muu sairaalloinen kohtelu tuottaa häiriötasoista persoonaa. Lapsuuden aikana kehittynyt resilienssi vaikuttaa myös eriasteisten haasteiden kohtaamiseen ja kestämiseen elämässä.
"Pitäisi nähdä ensin syy, miksi paapoisin."
Jatkan vielä, että se voi olla todella syvällä ja vaikea nähdä, mutta sitä juuri on rakkaus, että se tulisi näkyväksi. Se vihainen ei välttämättä itsekään tiedä, mistä se tulee. Niin eihän muutkaan voi sitä nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä, joka täällä arvostelet isää siitä, ettei hän arvostanut tätä murhaajaa tarpeeksi (tai ollenkaan?) Et ole osannut osoittaa yhtä ainuttakaan perustetta epäilyllesi.
Tajuatko yhtään, että puhut oikeasta, elävästä ihmisestä, jolla on tunteet??! Ihmisestä, joka on menettänyt ja kärsinyt paljon.
Aivan kuin et edes ottaisi sitä huomioon, että saatat hyvinkin olla väärässä. Mitä jos olet? Etkö häpeä yhtään? Sulla ei ole mitään järkiperustetta väittää mitä väität. Silti teet niin, vahingoittaen muita. Ikävää, että sulla on henkilökohtaisia traumoja, mut se ei oikeuta sua loukkaamaan muita!
Jos luet tarkasti, niin olen puhunut siitä, mitä nainen koki. (Siis oletuksena, en tiedä asiaa). Se on eri asia, kuin mitä mies oli. Tosin ihmettelen, että mieheltä on mennyt niin isosti ohi se, mitä toinen kokee. Mikä parisuhde se sellainen on. Huono. Mieskin oli sen osa kuitenkin.
"Mies varmaan tietää syvällä sisimmässään, ettei arvostanut naista, "
Tääkö ei ole sun kirjoittama?
No on. Jos mies tietää sisimmässään, että arvosti naista, niin silloin katumusta ei varmaankaan juuri ole, sehän olisi turhaa. Surua toki. Toivon tätä ihan hänen itsensä vuoksi.
Mutta kusisempaa on, jos mies mieltää, (ja niin oli, sitähän me emme voi tietää), ettei sitä itsekään ehkä tullut toimittua kuten piti. Ihmettelen, jos mieltää ihan näin. Koska miten ei sitten nähnyt, miten lujilla kumppani oli?Oikeesti sä olet inhottava ihminen. Anna jo olla. Sun traumat on sun traumoja! Ne ei liity tähän.
Sinä olet mielestäsi inhottava ihminen, koska et voi nähdä toisissa sellaista, mitä sinussa itsessäsi ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä, joka täällä arvostelet isää siitä, ettei hän arvostanut tätä murhaajaa tarpeeksi (tai ollenkaan?) Et ole osannut osoittaa yhtä ainuttakaan perustetta epäilyllesi.
Tajuatko yhtään, että puhut oikeasta, elävästä ihmisestä, jolla on tunteet??! Ihmisestä, joka on menettänyt ja kärsinyt paljon.
Aivan kuin et edes ottaisi sitä huomioon, että saatat hyvinkin olla väärässä. Mitä jos olet? Etkö häpeä yhtään? Sulla ei ole mitään järkiperustetta väittää mitä väität. Silti teet niin, vahingoittaen muita. Ikävää, että sulla on henkilökohtaisia traumoja, mut se ei oikeuta sua loukkaamaan muita!
Jos luet tarkasti, niin olen puhunut siitä, mitä nainen koki. (Siis oletuksena, en tiedä asiaa). Se on eri asia, kuin mitä mies oli. Tosin ihmettelen, että mieheltä on mennyt niin isosti ohi se, mitä toinen kokee. Mikä parisuhde se sellainen on. Huono. Mieskin oli sen osa kuitenkin.
"Mies varmaan tietää syvällä sisimmässään, ettei arvostanut naista, "
Tääkö ei ole sun kirjoittama?
No on. Jos mies tietää sisimmässään, että arvosti naista, niin silloin katumusta ei varmaankaan juuri ole, sehän olisi turhaa. Surua toki. Toivon tätä ihan hänen itsensä vuoksi.
Mutta kusisempaa on, jos mies mieltää, (ja niin oli, sitähän me emme voi tietää), ettei sitä itsekään ehkä tullut toimittua kuten piti. Ihmettelen, jos mieltää ihan näin. Koska miten ei sitten nähnyt, miten lujilla kumppani oli?Oikeesti sä olet inhottava ihminen. Anna jo olla. Sun traumat on sun traumoja! Ne ei liity tähän.
Sinä olet mielestäsi inhottava ihminen, koska et voi nähdä toisissa sellaista, mitä sinussa itsessäsi ei ole.
Tai siis sinussa ei välttämättä ole inhottavuutta, vaan sinä vain näet, että sinussa on. Siksi näet, että minussakin on. Varmaan kyllä onkin, jonkin verran, mutta ei sen enempää, kuin sinussakaan. Eri asioissa ehkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nainenhan siellä bussissa pyysi jotain mieheltään. Ainakin apua. Ei saanut. Oli todella väärin tappaa lapset sen takia. Mies ei ollut naisen kannattelija. Ei ollut vastuussa. Surullinen tragedia.
Voi herranjumala... Isä oli matkalla TÖIHIN! Sanoisin että kannatteli ja kantoi vastuuta perheestä aika tavalla.
Puhuin henkisistä tunnepuolen seikoista ja asioista. Niissä toisen, rakkaan kannattelemisesta ja välittämisestä. Mutta siis ei kukaan ole vastuussa toisista niissäkään.
Ei kannata jankata tuon yhden kanssa. Se on kivikissaäiti, joka on itse hyvin voimakkaasti narsistinen ihminen. Vihaa lapsiaan ja miestään, kohtelee niitä kaltoin, koska kivikissan äiti oli kymmeniä vuosia sitten paha. Ja kerta kivikissalla oli ikävä lapsuus, niin muillakaan ei saa olla hyvä elämä. Kaikkien pitää kärsiä vähintään yhtä paljon mitä kivikissa.
Tuo hebkilö rypee itsesäälissä ja koko elämä pyörii vain hänen ympärillään. Hänen tunteet, hänen tarpeet, hänen lapsuus, hän sitä ja hän tätä. Luultavasti toinen kirjoittaja osui hyvinkin oikeaan siinä, että tämä henkilö todennäköisesti ainakin jollain tasolla fantasioi samantyylisestä teosta. Koska tuollaisella teolla saa huomiota, jota tämä henkilö lähes lapsenomaisesti vaatii.
Valitettavasti persoonallisuushäiriöisiä ei voida hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen surmaajat on narsistisia ja kostonhaluisia. Eilen näin videon jossa mustasukkainen isä hirtti itsensä ja pienen 11kk tytön. Tyttö vain itki lohduttomasti kun isä ensin kokeili ja veti tytön takaisin :(
Mitä?? Missä sä oikein liikut ja tuollaisia videoita oikein katselet? Saitko hyvät adrenaliinisävärit siitä?
Deathaddict sivustolta löytyy sensuroimatonta materiaalia onnettomuuksista, tapoista, itsareista mielinmäärin maailmalta. Videoita ja kuvia. Siellä on paljon myös ihmisiä omilla kasvoillaan kommentoimassa niitä (jenkkejä yleensä). En tiedä miksi kiusaan itseäni katselemalla noita. Kuvotus tulee jälkeen päin
Okei, hyi helvetti. Toi on jotain mitä mä en tarvii.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata jankata tuon yhden kanssa. Se on kivikissaäiti, joka on itse hyvin voimakkaasti narsistinen ihminen. Vihaa lapsiaan ja miestään, kohtelee niitä kaltoin, koska kivikissan äiti oli kymmeniä vuosia sitten paha. Ja kerta kivikissalla oli ikävä lapsuus, niin muillakaan ei saa olla hyvä elämä. Kaikkien pitää kärsiä vähintään yhtä paljon mitä kivikissa.
Tuo hebkilö rypee itsesäälissä ja koko elämä pyörii vain hänen ympärillään. Hänen tunteet, hänen tarpeet, hänen lapsuus, hän sitä ja hän tätä. Luultavasti toinen kirjoittaja osui hyvinkin oikeaan siinä, että tämä henkilö todennäköisesti ainakin jollain tasolla fantasioi samantyylisestä teosta. Koska tuollaisella teolla saa huomiota, jota tämä henkilö lähes lapsenomaisesti vaatii.
Valitettavasti persoonallisuushäiriöisiä ei voida hoitaa.
En fantasioi. Fantasioin siitä, että minä voisin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nainenhan siellä bussissa pyysi jotain mieheltään. Ainakin apua. Ei saanut. Oli todella väärin tappaa lapset sen takia. Mies ei ollut naisen kannattelija. Ei ollut vastuussa. Surullinen tragedia.
Voi herranjumala... Isä oli matkalla TÖIHIN! Sanoisin että kannatteli ja kantoi vastuuta perheestä aika tavalla.
Puhuin henkisistä tunnepuolen seikoista ja asioista. Niissä toisen, rakkaan kannattelemisesta ja välittämisestä. Mutta siis ei kukaan ole vastuussa toisista niissäkään.
Meinaatko että se henkinen puoli olisi paremmalla tolalla jos mies ei olisi käynyt töissä?
Voisi fantasioida myös siitä, että tuo rautavaaralais vai mikä nurmeslainen äiti olisi voinut hyvin. Niin tätäkään tarinaa ei olisi koskaan syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
"Pitäisi nähdä ensin syy, miksi paapoisin."
Jatkan vielä, että se voi olla todella syvällä ja vaikea nähdä, mutta sitä juuri on rakkaus, että se tulisi näkyväksi. Se vihainen ei välttämättä itsekään tiedä, mistä se tulee. Niin eihän muutkaan voi sitä nähdä.
Mies halusi erota siitä naisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata jankata tuon yhden kanssa. Se on kivikissaäiti, joka on itse hyvin voimakkaasti narsistinen ihminen. Vihaa lapsiaan ja miestään, kohtelee niitä kaltoin, koska kivikissan äiti oli kymmeniä vuosia sitten paha. Ja kerta kivikissalla oli ikävä lapsuus, niin muillakaan ei saa olla hyvä elämä. Kaikkien pitää kärsiä vähintään yhtä paljon mitä kivikissa.
Tuo hebkilö rypee itsesäälissä ja koko elämä pyörii vain hänen ympärillään. Hänen tunteet, hänen tarpeet, hänen lapsuus, hän sitä ja hän tätä. Luultavasti toinen kirjoittaja osui hyvinkin oikeaan siinä, että tämä henkilö todennäköisesti ainakin jollain tasolla fantasioi samantyylisestä teosta. Koska tuollaisella teolla saa huomiota, jota tämä henkilö lähes lapsenomaisesti vaatii.
Valitettavasti persoonallisuushäiriöisiä ei voida hoitaa.
En fantasioi. Fantasioin siitä, että minä voisin hyvin.
Ei narsisti voi koskaan hyvin. Varsinkaan sellainen, joka ei edes yritä muuttaa itseään ja lopettaa loputtomassa itsesäälissä vellomista ja lastensa ja miehensä vahingoittamista. Ja sinähän et lopeta, vaan suorastaan rakastat tätä saman jankkaamista ja säälin kerjäämistä ainoastaan itsellesi vuodesta toiseen.
Voihan se olla, että mies näki, että kumppani on lujilla, mutta ei tiennyt syytä, ja silti arvostus pysyi... Mulla vaan on se kokemus ihmisistä, että kumppanin alkaessa voida huonosti toinen ei enää arvosta.