Jos Rautavaaran äidiltä olisi yksikin kysynyt miten voit

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Äiti joskus puhui kasvatuslaitoksesta. Ne vähäiset kokemukset, joita minulla oli sellaisista sosiaalipuolen työntekijöitä (joku seurakunnan leiri ja jotkut artikkelit) antoivat ajatella, että no, mennään vaan, ehkä ne kuuntelee ja ymmärtää minua. Enhän tahdo pahaa kellekään, suutun vain, kun minua kiusataan, mutta sitten kun äitini hqvaitsi, että saattaisin olla lähdössäkin sinne ja kuvittelen saaavni jotain apua, niin koska hän halusi minulle rangaistusta, niin hän sanoi, että ne eivät ole mitään kivoja mulle, että ne ovat mulle vielä kamalampia kuin hän (silleen, että "kun sä nyt ihan kohtuuttomasti pidät mua kamalana, oot varmaan joku teini").

No, sit mä tietysti sanoin, että ei mennä, eikä äidillä olllut kiinnostusta katsoa sitä korttia, eli ikinä ei minnekään menty.

Aika kivasti halusi mulle hyvää. Not.

Eli täysin perinteistä murrosikädraamaa? Melkein kaikillahan se noin meni. Montakohan kertaa olin itse "joutumassa koulukotiin".

Niin, mutt minä olisin kyllä halunnut jotain apua, voidakseni paremmin. Ollakseni onnellinen.

Niinhän minäkin olisin, me kaikki. Me muut vaan kasvoimme ja aikuistumme. Sinä et.

Et välittänyt siitä, että olisit onnellinen? Minä välitän. Muuten eläminen täällä on turhaa.

Sen aikuistumisen myötä kykenin olemaan onnellinen riippumatta siitä mitä lapsuudessani tapahtui.

Minust aikuistuminen ei ole avain tuohon. Van se, että saa ne asiat käsiteltyä. Ja juurihan kirjoitin, että olisin tarvinnut siihen apua, sitä, että minua ymmärretään. Sitä ei ole tähän päivään saakka tullut. Koska sitten jo huomasin, että ihmiset ovatkin pääsääntöisesti kusipäitä, joita ei kiinnosta ymmärtää kavereitaan eikä muitakaan, ehkä ystäviään, mutta sellaiseksi et pääse, ellet ensin ole se onnellinen jne. Niin vittuako mä sellaisiin paskiaisiin omissa asioissani ja murheissani yhtään luotan.

Siinä on nyt tekemistä löytää ihmisiä, joihin voi luottaa.

Kyllä se aikuistuminen on se avain. Tieto siitä, että Minä olen tätä, riippumatta muista. Narsistina sinä haluat muiden jatkuvaa vahvistusta itsestä ja kun et sitä saa koet olevasi rikki. Ei muiden tarvitse ymmärtää minua, riittää kunhan itse ymmärrän ja sitä kautta kykenen toimimaan maailmassa tavalla joka pitää minut onnellisena. Kukaan toinen ei sinua korjaa.

Etkö sinä osa lukea, että minä tarvitsin ymmärtäjää? Jos sinulla on ollut edes vapaus ymmärtää itse itseäsi, et ole kulkenut minun kengissäni. Sinä et ymmärrä narsismista mitään. Avainsana siinä, miksi et ymmärrä, et ymmärrä, miten vapaa olet ollut minuun verrattuna, jonka äiti oli narsistinen.

Lässynlässyn. Oman kertomasi perusteella sinulla on ymmärtäjiä ihan liikaa. Koko perheesi tassuttelee sairautesi ympärillä hengitystään pidätellen. Pilaat lomat, joulut, syntymäpäivät ja ihan sen normiarjen. Ja kaikki vaan häälyy nurkissa varomassa. Virtahepo olohuoneessa. Sinä tarvitset mahdollistajia ja niitä sinulla valitettavasti on.

Mikään mitä kerrot äidistäsi ei kerro narsismista, kaikki mitä kerrot itsestäsi kertoo.

Sinä olet juuri tällainen toisten hyvinvoinnista katkera; mahdollistaminenkin on sinusta paha asia. Henkiset ihmiset ajattelevat, että nimenomaan se on hyvä asia, jonka avulla minä paranen.

Se on totta, että lapsilta sitä ei saa ottaa, mutta minä koitan saada hyvinvointia itselleni nimenomaan ennemminkin lapsiani varten, en heistä irrottaen.

Todella yllättävää. Joku sanoo sinulle suoraan ja on automaattisesti katkera latistaja. Valitettavasti heppalehtitraumasi ei saa minua kyyneliin. En kykene mahdollistamaan sairauttasi. Kaltaisiasi on tullut vastaan riittävän monta. Ota vastuu itsestäsi ja teoistasi. Lopeta äitisi selän takana piilottelu.

Et sinä minun elämääni kommentillasi latistanut, vaan sinä itse vaikutat katkeralta muiden mahdollistajuussaamisiin. Eikä siinä mitään, ole vaan. Ja mitä sanoit suoraan, kun sanoit ihan pieleen. Minun tukemistani ei ole se, jos minua varotaan tai pelätään, kun niin sanoit, että mua aivan liikaakin tuetaan. En ole ikinä kertonut hevoslehtien poisantamisesta kyyneltesi takia, se oli vain esimerkki äidin vallankäytöstä minun elämässäni.

Jos heppalehtigate oli esimerkki jostain niin sinun sairaudestasi. Kukaan ei nähnyt tässä äitisi törkeyden peruspilarissa muuta kuin sinun järjettömän ylireagointisi.

Olen tukenut montakin ihmistä erinäisten kriisien keskellä. Sellaisia ,jotka ottavat vastuuta omasta osuudestaan ongelmistaan. Puhtaat narsistit saavat olla, teitä ei voi auttaa.

Taas esimerkki sinn itsepetoskyvystäsi. Sinä huusit siinä ketjussa, ettei äitini tehnyt mitään väärin, nyt yhtäkkiä kukaan ei nähnyt mitään törkeää äitini toiminnassa, vaikka enemmistö kylläkin tuomitsi äidin toimet, mutta sinä toki et, niin ethän sä mitään muuta rekisteröinytkään sitten.

Minä en itseasiassa kommentoinut varsinaiseen heppalehtiketjuun ollenkaan. Mutta hei, taudin kuvaan varmaankin kuuluu personoida kaikki vastustajat yhdeksi henkilöksi. Ehkä olenkin äitisi tai äitipuolesi tai kuka tahansa joka ei tanssi kiltisti tautisi tahtiin.

Btw, kukaan koskaan ei "tuominnut" äitiäsi traagisessa hevoslehtien serkulle lainaamisdraamassa. Vaikkakin tämä kiistattomasti traumatisoi sinua vielä 30 vuotta myöhemmin.

Et ole sairas, et ollenkaan.

Niin no, mistäs minä tiedän olitko se sinä, mutta ei sillä ole merkitystä, muistat asian kuitenkin väärin, todellakaan "kaikki" eivät olleet sitä mieltä, että ylireagoin, vaan sain tukea sille, että olin oikeassa, äiti väärässä. Ja se tuskin on sairauden merkki, jos ei anonyymillä nettipalstalla erota eri kirjoittajia toisostaan? Ja kyllä äitini toiminta tuomittiin minua kohtaan loukkaavana. Se ei sinänsä traumatisoi, mutta se oli esimerkki siitä, millainen ihminen ja äiti äitini oli.

Kukaan ei nähnyt äitisi käytöksessä mitään outoa. Ei kukaan. Niinkuin ei ole nähnyt yhdessäkään kertomassaSi esimerkissä. Voisko tästä päätellä jotain?

Vierailija kirjoitti:

Tapasin tämän lapsensa ja itsensä tappaneen rouvan pari kertaa lyhyesti. En saanut hänestä hyvää kuvaa (lievästi sanottuna). Hyvin vaikean oloinen henkilö. Vaikkei kuolleista pitäisikään puhua pahaa.

:( Millä lailla? Kumma, että kukaan rakastui.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Äiti joskus puhui kasvatuslaitoksesta. Ne vähäiset kokemukset, joita minulla oli sellaisista sosiaalipuolen työntekijöitä (joku seurakunnan leiri ja jotkut artikkelit) antoivat ajatella, että no, mennään vaan, ehkä ne kuuntelee ja ymmärtää minua. Enhän tahdo pahaa kellekään, suutun vain, kun minua kiusataan, mutta sitten kun äitini hqvaitsi, että saattaisin olla lähdössäkin sinne ja kuvittelen saaavni jotain apua, niin koska hän halusi minulle rangaistusta, niin hän sanoi, että ne eivät ole mitään kivoja mulle, että ne ovat mulle vielä kamalampia kuin hän (silleen, että "kun sä nyt ihan kohtuuttomasti pidät mua kamalana, oot varmaan joku teini").

No, sit mä tietysti sanoin, että ei mennä, eikä äidillä olllut kiinnostusta katsoa sitä korttia, eli ikinä ei minnekään menty.

Aika kivasti halusi mulle hyvää. Not.

Eli täysin perinteistä murrosikädraamaa? Melkein kaikillahan se noin meni. Montakohan kertaa olin itse "joutumassa koulukotiin".

Niin, mutt minä olisin kyllä halunnut jotain apua, voidakseni paremmin. Ollakseni onnellinen.

Niinhän minäkin olisin, me kaikki. Me muut vaan kasvoimme ja aikuistumme. Sinä et.

Et välittänyt siitä, että olisit onnellinen? Minä välitän. Muuten eläminen täällä on turhaa.

Sen aikuistumisen myötä kykenin olemaan onnellinen riippumatta siitä mitä lapsuudessani tapahtui.

Minust aikuistuminen ei ole avain tuohon. Van se, että saa ne asiat käsiteltyä. Ja juurihan kirjoitin, että olisin tarvinnut siihen apua, sitä, että minua ymmärretään. Sitä ei ole tähän päivään saakka tullut. Koska sitten jo huomasin, että ihmiset ovatkin pääsääntöisesti kusipäitä, joita ei kiinnosta ymmärtää kavereitaan eikä muitakaan, ehkä ystäviään, mutta sellaiseksi et pääse, ellet ensin ole se onnellinen jne. Niin vittuako mä sellaisiin paskiaisiin omissa asioissani ja murheissani yhtään luotan.

Siinä on nyt tekemistä löytää ihmisiä, joihin voi luottaa.

Kyllä se aikuistuminen on se avain. Tieto siitä, että Minä olen tätä, riippumatta muista. Narsistina sinä haluat muiden jatkuvaa vahvistusta itsestä ja kun et sitä saa koet olevasi rikki. Ei muiden tarvitse ymmärtää minua, riittää kunhan itse ymmärrän ja sitä kautta kykenen toimimaan maailmassa tavalla joka pitää minut onnellisena. Kukaan toinen ei sinua korjaa.

Etkö sinä osa lukea, että minä tarvitsin ymmärtäjää? Jos sinulla on ollut edes vapaus ymmärtää itse itseäsi, et ole kulkenut minun kengissäni. Sinä et ymmärrä narsismista mitään. Avainsana siinä, miksi et ymmärrä, et ymmärrä, miten vapaa olet ollut minuun verrattuna, jonka äiti oli narsistinen.

Lässynlässyn. Oman kertomasi perusteella sinulla on ymmärtäjiä ihan liikaa. Koko perheesi tassuttelee sairautesi ympärillä hengitystään pidätellen. Pilaat lomat, joulut, syntymäpäivät ja ihan sen normiarjen. Ja kaikki vaan häälyy nurkissa varomassa. Virtahepo olohuoneessa. Sinä tarvitset mahdollistajia ja niitä sinulla valitettavasti on.

Mikään mitä kerrot äidistäsi ei kerro narsismista, kaikki mitä kerrot itsestäsi kertoo.

Sinä olet juuri tällainen toisten hyvinvoinnista katkera; mahdollistaminenkin on sinusta paha asia. Henkiset ihmiset ajattelevat, että nimenomaan se on hyvä asia, jonka avulla minä paranen.

Se on totta, että lapsilta sitä ei saa ottaa, mutta minä koitan saada hyvinvointia itselleni nimenomaan ennemminkin lapsiani varten, en heistä irrottaen.

Todella yllättävää. Joku sanoo sinulle suoraan ja on automaattisesti katkera latistaja. Valitettavasti heppalehtitraumasi ei saa minua kyyneliin. En kykene mahdollistamaan sairauttasi. Kaltaisiasi on tullut vastaan riittävän monta. Ota vastuu itsestäsi ja teoistasi. Lopeta äitisi selän takana piilottelu.

Et sinä minun elämääni kommentillasi latistanut, vaan sinä itse vaikutat katkeralta muiden mahdollistajuussaamisiin. Eikä siinä mitään, ole vaan. Ja mitä sanoit suoraan, kun sanoit ihan pieleen. Minun tukemistani ei ole se, jos minua varotaan tai pelätään, kun niin sanoit, että mua aivan liikaakin tuetaan. En ole ikinä kertonut hevoslehtien poisantamisesta kyyneltesi takia, se oli vain esimerkki äidin vallankäytöstä minun elämässäni.

Jos heppalehtigate oli esimerkki jostain niin sinun sairaudestasi. Kukaan ei nähnyt tässä äitisi törkeyden peruspilarissa muuta kuin sinun järjettömän ylireagointisi.

Olen tukenut montakin ihmistä erinäisten kriisien keskellä. Sellaisia ,jotka ottavat vastuuta omasta osuudestaan ongelmistaan. Puhtaat narsistit saavat olla, teitä ei voi auttaa.

Taas esimerkki sinn itsepetoskyvystäsi. Sinä huusit siinä ketjussa, ettei äitini tehnyt mitään väärin, nyt yhtäkkiä kukaan ei nähnyt mitään törkeää äitini toiminnassa, vaikka enemmistö kylläkin tuomitsi äidin toimet, mutta sinä toki et, niin ethän sä mitään muuta rekisteröinytkään sitten.

Minä en itseasiassa kommentoinut varsinaiseen heppalehtiketjuun ollenkaan. Mutta hei, taudin kuvaan varmaankin kuuluu personoida kaikki vastustajat yhdeksi henkilöksi. Ehkä olenkin äitisi tai äitipuolesi tai kuka tahansa joka ei tanssi kiltisti tautisi tahtiin.

Btw, kukaan koskaan ei "tuominnut" äitiäsi traagisessa hevoslehtien serkulle lainaamisdraamassa. Vaikkakin tämä kiistattomasti traumatisoi sinua vielä 30 vuotta myöhemmin.

Et ole sairas, et ollenkaan.

Niin no, mistäs minä tiedän olitko se sinä, mutta ei sillä ole merkitystä, muistat asian kuitenkin väärin, todellakaan "kaikki" eivät olleet sitä mieltä, että ylireagoin, vaan sain tukea sille, että olin oikeassa, äiti väärässä. Ja se tuskin on sairauden merkki, jos ei anonyymillä nettipalstalla erota eri kirjoittajia toisostaan? Ja kyllä äitini toiminta tuomittiin minua kohtaan loukkaavana. Se ei sinänsä traumatisoi, mutta se oli esimerkki siitä, millainen ihminen ja äiti äitini oli.

Kukaan ei nähnyt äitisi käytöksessä mitään outoa. Ei kukaan. Niinkuin ei ole nähnyt yhdessäkään kertomassaSi esimerkissä. Voisko tästä päätellä jotain?

Kyllä sitä moitittiin. Sekin oli itseasiassa esimerkki ymmärtämättömyydestä. Hyvät vanhemmat (joita siinä ketjussa oli) haluavat ymmärtää lapsiaan ja kunnioittavat näiden omaisuutta, älä nyt koita vääristellä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Se, joka pystyy toisen tappamaan, jopa omat lapsensa, on tunteeton narsisti/psykopaatti/sosiopaatti, joka ei rakasta ketään, ei edes itseään, saamansa hirveän kasvatuksen seurauksena. Sääliksi käy ne tuhannet ja sadat tuhannet ihmiset, jotka joka päivä sortuvat ollaisiin hirviöihin ja pahaa aavistamatta luottavat heihin jopa niin paljon, että perustavat perheen. Kun totuus paljastuu, on jo liian myöhäistä. Kouluissa pitäisi opettaa kaiken hömpän sijaan psykologiaa, jotta ihmiset tuntisivat itsensä ja muut. Se olisi valtava pääoma tulevaisuutta varten.

Koko perhettä voi sääliä, tosin eri syistä kutakin perheenäsentä.

Sosiaalityön pääsykokeissa pitäisi olla psykologiset testit sekä opinnoissa myös psykologiaa. Narsisteja ei edelleenkään tunnisteta.

Vierailija kirjoitti:

Se, joka pystyy toisen tappamaan, jopa omat lapsensa, on tunteeton narsisti/psykopaatti/sosiopaatti, joka ei rakasta ketään, ei edes itseään, saamansa hirveän kasvatuksen seurauksena. Sääliksi käy ne tuhannet ja sadat tuhannet ihmiset, jotka joka päivä sortuvat ollaisiin hirviöihin ja pahaa aavistamatta luottavat heihin jopa niin paljon, että perustavat perheen. Kun totuus paljastuu, on jo liian myöhäistä. Kouluissa pitäisi opettaa kaiken hömpän sijaan psykologiaa, jotta ihmiset tuntisivat itsensä ja muut. Se olisi valtava pääoma tulevaisuutta varten.

Koko perhettä voi sääliä, tosin eri syistä kutakin perheenäsentä.

Samaa mieltä, moni "hirviö" voisi saada psykologiasta apua ymmärtää itseään, ja olla kuormittamatta toisia omilla virheillään.

Säälin sinua, Kivis. Toivottavasti parannut joku päivä.

Vierailija kirjoitti:

Säälin sinua, Kivis. Toivottavasti parannut joku päivä.

Toivon, että eheydyn.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin tämän lapsensa ja itsensä tappaneen rouvan pari kertaa lyhyesti. En saanut hänestä hyvää kuvaa (lievästi sanottuna). Hyvin vaikean oloinen henkilö. Vaikkei kuolleista pitäisikään puhua pahaa.

Kerro lisää.