Lue keskustelun säännöt.
Jos Rautavaaran äidiltä olisi yksikin kysynyt miten voit
24.07.2017 |
Esimerkiksi neuvolassa, olisiko hän ajautunut tekoon? Missä on neuvolan vastuu äitien ja perheiden jaksamisesta?
Kommentit (268)
Vaikka todellisuudessa se oli äidin oman lapsuuden peruja, asia, missä hän ei halunnut katsoa peiliin, että lapsuus hänet pilasi. Ei hän ainakaan onnellinen ollut, eikä se ole minun syyni millään lailla. Minä en ole vastuussa kenenkään muun onnellisuudesta, kuin itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Miksi isoäiti joutui olemaan se, joka kannusti ja auttoi terapiaan, kun mun äitini "niin kovasti koitti auttaa mua", voitko selittää, sinä yksi, jolla on mun terveyshostoriani kuvitelmissasi tiedossa, josta voit valehdellen napsia sellaisia "tietoja", jotka tukevat valheitasi, joilla selität itsellesi, että "en oo muuten yhtään uhri, enkä narsistinen"?
Miksei se ollut äiti????Enkö jo sanonut, ettei äidilläsi ollut eväitä auttaa sinua? Se ei kuitenkaan tee hänestä syyllistä ongelmiisi. Ehkä hän oli väsynyt ja toivoton? Kykenetkö hetkeäkään ajattelemaan hänen kannaltaan? Kaikki mitä olet itse taustastasi kertonut maalaa kuvaa lapsesta asti mielenterveysongelmasta kärsineestä ihmisestä.
Muut ihmiset eivät voi sinua parantaa.No eikö vanhempi, jolla ei ole eväitä auttaa lastaan missään asiassa, ole huono vanhempi? Paha lapselle. Ei hae edes apua, (koska ei tietenkään olisi itse osannut tehdä mitään se sydämetön paska), mutta ei voinut hakea apuakaan! Varmaan siksi, ettei kaikki katso, että mikäs äiti se siinä on, joka ei osaa lastaan kasvattaa. No ei kai, kun ei edes arvosta tätä.
Eipä sinun lapsuudessasi tainnut olla montakaan tahoa jolta apua pyytää? Kysyn uudestaan, kykenetkö asettumaan äitisi asemaan? Tilanteessa jossa oma lapsi osoittaa oireita mielenterveysongelmista? Mihin tahoon olisit ollut yhteydessä? Olisitko yrittänyt "säästää" lapsesi laitoshoidolta ja koittanut pärjätä omin voimin?
En tietenkään olisi yrittänyt säästää lasta hoidolta ja avulta! Millainen käsitys sinulla oikein on ihmisten hyvyydestä ja halusta auttaa? Että siltä pitää säästyä? Outoa. Kuka tahansa, joka olisi ymmärtämyt minua paremmin kuin äitini olisi ollut kultaakin kalliimpi. Mutta mietipäs mille se ois äidistä tuntunut? Hän ei ollutkaan se, jota kaikki sitten kehuu, kun joku muu taho kehtaisikin ymmärtää minua paremmin kuin hän!! Ei hän mulle sellaista halunnut.
Mutta eihän kukaan ikinä ymmärrä sinua? Aina ne on me muut, jotka emme vaan ymmärrä. Voisiko näin ollen edes hetken helliä ajatusta, että se ongelma on omien korvien välissä eikä aina jossakussa toisessa? Voisiko tätä villiä ideaa makustella edes pari minuuttia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille näille arvostuksen ansaitsijaluulijoille ja syntymäpahaväittäjille pitäisi antaa aikakone ja antaa heidän matkustaa lapsuuteensa ja vaihtaa sinne heidän vanhempiensa tilalle vanhemmat, jotka eväävät heiltä arvostuksen. Ja katsoa sitten, miten kovaa he vielä kehtaavat (tai haluavat) toitottaa noita upeita mielipiteitään.
Ei se ihan noin mene oikeassa maailmassa, että huonoon lapsuuteen vedoten saa tehdä mitä haluaa. Eihän meillä silloin tarvittaisi oikeuslaitostakaan. Kaikki raiskaajat, pahoinpitelijät ym saisivat vain ymmärrystä, koska heillä on ollut vaikea lapsuus.
Todellisuudessa aikuinen ihminen on itse vastuussa tekemisistään.
Totta kai on vastuussa, mutta ei nämä tapaukset ikinä lopu, jos näitä ei tutkita laajemmin ja mietitä, mistä tämä kaikki juontaa. Mitä esim. voisimme tehdä sille, että jatkuvasti tuolla on ihmisiä, jotka voivat huonosti?
Uskallan väittää, että jos tässä maassa ruvettaisiin niinkin radikaaleihin toimenpiteisiin kuin keskustelemaan keskenämme, niin asiat järjestäytyisivät pikku hiljaa.
No. Esim. Kivikissaäidin kanssa on tällä palstalla keskusteltu jo ainakin vuosi. Kaikki keskustelukumppaninsa päätyvät samaan lopputulemaan. Lopputulema ei kivikissaäitiä miellytä. Kivikissääiti käy myös omien sanojensa mukaan terapiassa. Senkään lopputulema ei Kivikissaäitiä miellytä. Mitäs näiden kanssa tehdään? Paapotaan kunnes sairastutaan kaikki?
Musta on jännä nähdä narsisti tositoimissa keskustelupalstalla joten jatkakoon. Uhriutuminen pääsee aivan uudelle levelille.
Niin, etkö itse uskalla päästää uhria sinussa valloilleen? Olet se kuitenkin, halusit tai et. Ja kade muille, jotka ei yritä olla jotain muuta, kuin se, mistä ovat joutunet kärsimään, ennen kuin ovat aidosti saaneet apua. Sinussa en näe mitään apua saanutta, tasapainoista, hyvää muille jakavaa ja säteilevää ihmistä.
Ei oo ollu tapana lahjottaa valtaa muille kun kyseessä oma elämä. Uhriutumalla antaa toisille täyden kontrollin itseensä nähden.
Minä tappelin äidin kanssa saadakseni olla oma itseni, mutta äiti ei antanut. Hän kaasuvalotti ja valehteli minulle, miten jos minä olisin se kuka olen, minua halveksisi kaikki. Koska äiti ei arvostanut minua paskaakaan, mutta leikki niin arvostavaa. Että minä seurasin häntä, ja uskoisin häntä, ja minä (peloissani kai, että minut hylätään) tein niin. Ja menetin oman voimani ja itseni. Koska en tiennyt valinnoista, äitihän olisi saattanut yhtä hyvin olla oikeassa. Vasta myöhemmin selviää, että hän se siinä narsisti(nen) olikin.
Ja sinä kehtaatkin tulla sanomaan minulle jotain tällaista.Mä arvasin että vallasta puhuminen ja kenellä se on nostaa kierrokset kattoon. Et ole ensimmäinen narsisti jonka kanssa olen tekemisissä, otin siitä ensimmäisestä opikseni.
On tainnut sinullakin lapsuutesi pilata sinut. Kun olet tuollainen hapannaama...
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja voitko vilelä kertoa esimerkkejä, miten äitini koitti auttaa minua?
Miten autat miestäsi? Miten lapsiasi? Onko maailmassasi oikeasti muita kuin sinä?
Luuletko sinä, että jos minun lapseni saa vaikkapa pahan allergisen reaktion, niin minä istun vain vieressä katselemassa, miten se pahenee? Siis pitääkö sulle vastata ihan triviaaleista asioista, että autan viemällä lääkäriin, vai mitä hittoa haet? En miellä sitä edes avuksi, vaan kuka tahansa toimisi niin.
Sen perusteella mitä itsestäsi olet kertonut, miehesi hoitaisi lapsesi reaktiot samalla kun itse vauhkoat palstalla mite on äitisi syytä, ettet voi edes lääkärille soittaa. Ja perään vielä raivoaisit kuinka miehesi olisi pitänyt ihan erityisesti tässä tilanteessa huomioida sinuakin eikä vain keskittyä siihen puuduttavan tylsään pentuun.
No, sinulla on kapea näkemys minusta. Mies ei ymmärrä terveysasioista niin paljon kuin minä, lisäksi minulla ei ole puhelinkammoa ja kolmannekseen autan lapsia mielelläni, mikäli minusta on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Minulla on vain se käsitys minkä itsestäsi annat ja se käsitys huutaa narsistia. Äitisi oli varmasti perinteinen sota-aikojen ihmisten tunnekylmähkö jälkeläinen. Kuten suurin osa meidän 70-luvun lasten vanhemmista. Sinun ongelmasi on sinun mielenterveysongelmasi, ei äitisi.
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Miksi isoäiti joutui olemaan se, joka kannusti ja auttoi terapiaan, kun mun äitini "niin kovasti koitti auttaa mua", voitko selittää, sinä yksi, jolla on mun terveyshostoriani kuvitelmissasi tiedossa, josta voit valehdellen napsia sellaisia "tietoja", jotka tukevat valheitasi, joilla selität itsellesi, että "en oo muuten yhtään uhri, enkä narsistinen"?
Miksei se ollut äiti????Enkö jo sanonut, ettei äidilläsi ollut eväitä auttaa sinua? Se ei kuitenkaan tee hänestä syyllistä ongelmiisi. Ehkä hän oli väsynyt ja toivoton? Kykenetkö hetkeäkään ajattelemaan hänen kannaltaan? Kaikki mitä olet itse taustastasi kertonut maalaa kuvaa lapsesta asti mielenterveysongelmasta kärsineestä ihmisestä.
Muut ihmiset eivät voi sinua parantaa.No eikö vanhempi, jolla ei ole eväitä auttaa lastaan missään asiassa, ole huono vanhempi? Paha lapselle. Ei hae edes apua, (koska ei tietenkään olisi itse osannut tehdä mitään se sydämetön paska), mutta ei voinut hakea apuakaan! Varmaan siksi, ettei kaikki katso, että mikäs äiti se siinä on, joka ei osaa lastaan kasvattaa. No ei kai, kun ei edes arvosta tätä.
Eipä sinun lapsuudessasi tainnut olla montakaan tahoa jolta apua pyytää? Kysyn uudestaan, kykenetkö asettumaan äitisi asemaan? Tilanteessa jossa oma lapsi osoittaa oireita mielenterveysongelmista? Mihin tahoon olisit ollut yhteydessä? Olisitko yrittänyt "säästää" lapsesi laitoshoidolta ja koittanut pärjätä omin voimin?
En tietenkään olisi yrittänyt säästää lasta hoidolta ja avulta! Millainen käsitys sinulla oikein on ihmisten hyvyydestä ja halusta auttaa? Että siltä pitää säästyä? Outoa. Kuka tahansa, joka olisi ymmärtämyt minua paremmin kuin äitini olisi ollut kultaakin kalliimpi. Mutta mietipäs mille se ois äidistä tuntunut? Hän ei ollutkaan se, jota kaikki sitten kehuu, kun joku muu taho kehtaisikin ymmärtää minua paremmin kuin hän!! Ei hän mulle sellaista halunnut.
Mutta eihän kukaan ikinä ymmärrä sinua? Aina ne on me muut, jotka emme vaan ymmärrä. Voisiko näin ollen edes hetken helliä ajatusta, että se ongelma on omien korvien välissä eikä aina jossakussa toisessa? Voisiko tätä villiä ideaa makustella edes pari minuuttia?
Minä en käsitä, miksi ei. Te näette minussa valmiiksi vikoja. Jos en halua, että äitini määräilee, se on minun vikani, koska annan hänen jne. (ekan ketjuni aihe)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja voitko vilelä kertoa esimerkkejä, miten äitini koitti auttaa minua?
Miten autat miestäsi? Miten lapsiasi? Onko maailmassasi oikeasti muita kuin sinä?
Luuletko sinä, että jos minun lapseni saa vaikkapa pahan allergisen reaktion, niin minä istun vain vieressä katselemassa, miten se pahenee? Siis pitääkö sulle vastata ihan triviaaleista asioista, että autan viemällä lääkäriin, vai mitä hittoa haet? En miellä sitä edes avuksi, vaan kuka tahansa toimisi niin.
Sen perusteella mitä itsestäsi olet kertonut, miehesi hoitaisi lapsesi reaktiot samalla kun itse vauhkoat palstalla mite on äitisi syytä, ettet voi edes lääkärille soittaa. Ja perään vielä raivoaisit kuinka miehesi olisi pitänyt ihan erityisesti tässä tilanteessa huomioida sinuakin eikä vain keskittyä siihen puuduttavan tylsään pentuun.
No, sinulla on kapea näkemys minusta. Mies ei ymmärrä terveysasioista niin paljon kuin minä, lisäksi minulla ei ole puhelinkammoa ja kolmannekseen autan lapsia mielelläni, mikäli minusta on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Minulla on vain se käsitys minkä itsestäsi annat ja se käsitys huutaa narsistia. Äitisi oli varmasti perinteinen sota-aikojen ihmisten tunnekylmähkö jälkeläinen. Kuten suurin osa meidän 70-luvun lasten vanhemmista. Sinun ongelmasi on sinun mielenterveysongelmasi, ei äitisi.
Minull ei ole mt-ongelmaa an sich. Minun ongelmani muodosti äitini. Minä käsittelen sitä käsittelemällä asioita, joita äitini teki. Ja muutkin epävalmiit, epäkypsät, minua tuomaroivat ihmiset. Älä tuomite, niin sinua ei tuomita.
Oikeastaan nyt sain kiinni yhdestä tärkeästä asiasta, jonka olinkin kokonaan unohtanut. Nimittäin siitä, miten paljon äiti nimenomaan varoi sitä, että minua olisi ymmärretty. Koska se olisi automaattisesti heikentänyt hänen valtaansa minuun (joka oli siis manipuloivaa). Se on varmasti yksi iso syy, miksei hän hakenut apua meidän riitoihimme, joissa hän siis oli tasan yhtä paljon osallisena kuin minäkin.
Olisi ollut hirveää, kun ne lastensuojelijat olisi atkin sanoneet, että he ymmärtää minua ja haluavat opettaa hiukan äitiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa vaan, että vaikka hän oli osallisena saman verran, niin hän oli aina aivan ylivoimainen vanhemman asemallaan ja manipulaatiokykyisyydelläänkin.
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja voitko vilelä kertoa esimerkkejä, miten äitini koitti auttaa minua?
Miten autat miestäsi? Miten lapsiasi? Onko maailmassasi oikeasti muita kuin sinä?
Luuletko sinä, että jos minun lapseni saa vaikkapa pahan allergisen reaktion, niin minä istun vain vieressä katselemassa, miten se pahenee? Siis pitääkö sulle vastata ihan triviaaleista asioista, että autan viemällä lääkäriin, vai mitä hittoa haet? En miellä sitä edes avuksi, vaan kuka tahansa toimisi niin.
Sen perusteella mitä itsestäsi olet kertonut, miehesi hoitaisi lapsesi reaktiot samalla kun itse vauhkoat palstalla mite on äitisi syytä, ettet voi edes lääkärille soittaa. Ja perään vielä raivoaisit kuinka miehesi olisi pitänyt ihan erityisesti tässä tilanteessa huomioida sinuakin eikä vain keskittyä siihen puuduttavan tylsään pentuun.
No, sinulla on kapea näkemys minusta. Mies ei ymmärrä terveysasioista niin paljon kuin minä, lisäksi minulla ei ole puhelinkammoa ja kolmannekseen autan lapsia mielelläni, mikäli minusta on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Minulla on vain se käsitys minkä itsestäsi annat ja se käsitys huutaa narsistia. Äitisi oli varmasti perinteinen sota-aikojen ihmisten tunnekylmähkö jälkeläinen. Kuten suurin osa meidän 70-luvun lasten vanhemmista. Sinun ongelmasi on sinun mielenterveysongelmasi, ei äitisi.
Minull ei ole mt-ongelmaa an sich. Minun ongelmani muodosti äitini. Minä käsittelen sitä käsittelemällä asioita, joita äitini teki. Ja muutkin epävalmiit, epäkypsät, minua tuomaroivat ihmiset. Älä tuomite, niin sinua ei tuomita.
Äitisi teki/tekee samaa mitä meidän kaikkien äidit teki/tekee. Mutta sinä vellot niissä. Käytät niitä tekosyynä kaikkeen. Luistelet täysin vastuusta kaikessa, koska äiti antoi heppalehdet serkulle. Et sinä käsittele asioita, sinä mässäät niillä. Narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin kaivannut lapsena niin paljon ymmärrystä, ja olen melko katkera "lastensuojelulle", jonka kanssa en siis kylläkään ole ollut missään tekemisissä ikinä, ettei ne näe lasten kauhuja kodeissaan. Uskotaan aikuisia jos on matot siististi lattioilla, ettei lapsetkaan voi voida pahoin. Hyi helvetti mikä perustelu.
Lukijalle pieni vinkki, tämä tyyppi ON narsisti oikeasti. Eikö ole kiva terapoida sitä 200 viestin verran, että jaksaa trollata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Miksi isoäiti joutui olemaan se, joka kannusti ja auttoi terapiaan, kun mun äitini "niin kovasti koitti auttaa mua", voitko selittää, sinä yksi, jolla on mun terveyshostoriani kuvitelmissasi tiedossa, josta voit valehdellen napsia sellaisia "tietoja", jotka tukevat valheitasi, joilla selität itsellesi, että "en oo muuten yhtään uhri, enkä narsistinen"?
Miksei se ollut äiti????Enkö jo sanonut, ettei äidilläsi ollut eväitä auttaa sinua? Se ei kuitenkaan tee hänestä syyllistä ongelmiisi. Ehkä hän oli väsynyt ja toivoton? Kykenetkö hetkeäkään ajattelemaan hänen kannaltaan? Kaikki mitä olet itse taustastasi kertonut maalaa kuvaa lapsesta asti mielenterveysongelmasta kärsineestä ihmisestä.
Muut ihmiset eivät voi sinua parantaa.No eikö vanhempi, jolla ei ole eväitä auttaa lastaan missään asiassa, ole huono vanhempi? Paha lapselle. Ei hae edes apua, (koska ei tietenkään olisi itse osannut tehdä mitään se sydämetön paska), mutta ei voinut hakea apuakaan! Varmaan siksi, ettei kaikki katso, että mikäs äiti se siinä on, joka ei osaa lastaan kasvattaa. No ei kai, kun ei edes arvosta tätä.
Eipä sinun lapsuudessasi tainnut olla montakaan tahoa jolta apua pyytää? Kysyn uudestaan, kykenetkö asettumaan äitisi asemaan? Tilanteessa jossa oma lapsi osoittaa oireita mielenterveysongelmista? Mihin tahoon olisit ollut yhteydessä? Olisitko yrittänyt "säästää" lapsesi laitoshoidolta ja koittanut pärjätä omin voimin?
En tietenkään olisi yrittänyt säästää lasta hoidolta ja avulta! Millainen käsitys sinulla oikein on ihmisten hyvyydestä ja halusta auttaa? Että siltä pitää säästyä? Outoa. Kuka tahansa, joka olisi ymmärtämyt minua paremmin kuin äitini olisi ollut kultaakin kalliimpi. Mutta mietipäs mille se ois äidistä tuntunut? Hän ei ollutkaan se, jota kaikki sitten kehuu, kun joku muu taho kehtaisikin ymmärtää minua paremmin kuin hän!! Ei hän mulle sellaista halunnut.
Mutta eihän kukaan ikinä ymmärrä sinua? Aina ne on me muut, jotka emme vaan ymmärrä. Voisiko näin ollen edes hetken helliä ajatusta, että se ongelma on omien korvien välissä eikä aina jossakussa toisessa? Voisiko tätä villiä ideaa makustella edes pari minuuttia?
Minä en käsitä, miksi ei. Te näette minussa valmiiksi vikoja. Jos en halua, että äitini määräilee, se on minun vikani, koska annan hänen jne. (ekan ketjuni aihe)
En näe sinussa vikoja, näen mielenterveyslngelman.
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja voitko vilelä kertoa esimerkkejä, miten äitini koitti auttaa minua?
Miten autat miestäsi? Miten lapsiasi? Onko maailmassasi oikeasti muita kuin sinä?
Luuletko sinä, että jos minun lapseni saa vaikkapa pahan allergisen reaktion, niin minä istun vain vieressä katselemassa, miten se pahenee? Siis pitääkö sulle vastata ihan triviaaleista asioista, että autan viemällä lääkäriin, vai mitä hittoa haet? En miellä sitä edes avuksi, vaan kuka tahansa toimisi niin.
Sen perusteella mitä itsestäsi olet kertonut, miehesi hoitaisi lapsesi reaktiot samalla kun itse vauhkoat palstalla mite on äitisi syytä, ettet voi edes lääkärille soittaa. Ja perään vielä raivoaisit kuinka miehesi olisi pitänyt ihan erityisesti tässä tilanteessa huomioida sinuakin eikä vain keskittyä siihen puuduttavan tylsään pentuun.
No, sinulla on kapea näkemys minusta. Mies ei ymmärrä terveysasioista niin paljon kuin minä, lisäksi minulla ei ole puhelinkammoa ja kolmannekseen autan lapsia mielelläni, mikäli minusta on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Minulla on vain se käsitys minkä itsestäsi annat ja se käsitys huutaa narsistia. Äitisi oli varmasti perinteinen sota-aikojen ihmisten tunnekylmähkö jälkeläinen. Kuten suurin osa meidän 70-luvun lasten vanhemmista. Sinun ongelmasi on sinun mielenterveysongelmasi, ei äitisi.
Minull ei ole mt-ongelmaa an sich. Minun ongelmani muodosti äitini. Minä käsittelen sitä käsittelemällä asioita, joita äitini teki. Ja muutkin epävalmiit, epäkypsät, minua tuomaroivat ihmiset. Älä tuomite, niin sinua ei tuomita.
Äitisi teki/tekee samaa mitä meidän kaikkien äidit teki/tekee. Mutta sinä vellot niissä. Käytät niitä tekosyynä kaikkeen. Luistelet täysin vastuusta kaikessa, koska äiti antoi heppalehdet serkulle. Et sinä käsittele asioita, sinä mässäät niillä. Narsisti.
Tekikö todella?
Välttelikö siis sinunkin äitisi sitä, että kukaan ois ymmärtänyt sinua, koska se olisi heikentänyt hän manipulatiivista eli valheella otettua asemaansa sinun silmissäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini suuttui, jos/kun sain ymmärrystä ihmisenä ja lapsena (persoonana) isältä tai isän äidiltä, tai keneltä tahansa isän puolen suvulta. Hän haukkui minulle heidät samantien. Ja minut siinä samalla tietenkin myös. Minä en siis saanut tukeutua oikeastaan keneenkään. Hän ei kaivannut minun tukeutumista myöskään itseensä, eikä se oikein olisi ollut mahdollistakaan, koska hän oli niin ilkeä, etten mä sellaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Miksi isoäiti joutui olemaan se, joka kannusti ja auttoi terapiaan, kun mun äitini "niin kovasti koitti auttaa mua", voitko selittää, sinä yksi, jolla on mun terveyshostoriani kuvitelmissasi tiedossa, josta voit valehdellen napsia sellaisia "tietoja", jotka tukevat valheitasi, joilla selität itsellesi, että "en oo muuten yhtään uhri, enkä narsistinen"?
Miksei se ollut äiti????Enkö jo sanonut, ettei äidilläsi ollut eväitä auttaa sinua? Se ei kuitenkaan tee hänestä syyllistä ongelmiisi. Ehkä hän oli väsynyt ja toivoton? Kykenetkö hetkeäkään ajattelemaan hänen kannaltaan? Kaikki mitä olet itse taustastasi kertonut maalaa kuvaa lapsesta asti mielenterveysongelmasta kärsineestä ihmisestä.
Muut ihmiset eivät voi sinua parantaa.No eikö vanhempi, jolla ei ole eväitä auttaa lastaan missään asiassa, ole huono vanhempi? Paha lapselle. Ei hae edes apua, (koska ei tietenkään olisi itse osannut tehdä mitään se sydämetön paska), mutta ei voinut hakea apuakaan! Varmaan siksi, ettei kaikki katso, että mikäs äiti se siinä on, joka ei osaa lastaan kasvattaa. No ei kai, kun ei edes arvosta tätä.
Eipä sinun lapsuudessasi tainnut olla montakaan tahoa jolta apua pyytää? Kysyn uudestaan, kykenetkö asettumaan äitisi asemaan? Tilanteessa jossa oma lapsi osoittaa oireita mielenterveysongelmista? Mihin tahoon olisit ollut yhteydessä? Olisitko yrittänyt "säästää" lapsesi laitoshoidolta ja koittanut pärjätä omin voimin?
En tietenkään olisi yrittänyt säästää lasta hoidolta ja avulta! Millainen käsitys sinulla oikein on ihmisten hyvyydestä ja halusta auttaa? Että siltä pitää säästyä? Outoa. Kuka tahansa, joka olisi ymmärtämyt minua paremmin kuin äitini olisi ollut kultaakin kalliimpi. Mutta mietipäs mille se ois äidistä tuntunut? Hän ei ollutkaan se, jota kaikki sitten kehuu, kun joku muu taho kehtaisikin ymmärtää minua paremmin kuin hän!! Ei hän mulle sellaista halunnut.
Mutta eihän kukaan ikinä ymmärrä sinua? Aina ne on me muut, jotka emme vaan ymmärrä. Voisiko näin ollen edes hetken helliä ajatusta, että se ongelma on omien korvien välissä eikä aina jossakussa toisessa? Voisiko tätä villiä ideaa makustella edes pari minuuttia?
Minä en käsitä, miksi ei. Te näette minussa valmiiksi vikoja. Jos en halua, että äitini määräilee, se on minun vikani, koska annan hänen jne. (ekan ketjuni aihe)
En näe sinussa vikoja, näen mielenterveyslngelman.
Jaa. No, minusta se on vika.
Kivikissaäiti kirjoitti:
Olisin kaivannut lapsena niin paljon ymmärrystä, ja olen melko katkera "lastensuojelulle", jonka kanssa en siis kylläkään ole ollut missään tekemisissä ikinä, ettei ne näe lasten kauhuja kodeissaan. Uskotaan aikuisia jos on matot siististi lattioilla, ettei lapsetkaan voi voida pahoin. Hyi helvetti mikä perustelu.
Mitä kauhuja? Sinun kohdallasi? Anna edes yksi kunnon esimerkki. Perinteiset "ollaan eri mieltä ja huudetaan teiniangstissa" ei käy. Tuliko turpaan, viikottain? Suljettiinko koko kesälomaksi kellariin? Oliko huoneessasi pelkkä sänky ikävuodet 10-16? Paniko äidin poikaystävät pakolla 13v eteenpäin kunnes karkasit? Ihan vaan esimerkkeinä tuttujen lapsuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja voitko vilelä kertoa esimerkkejä, miten äitini koitti auttaa minua?
Miten autat miestäsi? Miten lapsiasi? Onko maailmassasi oikeasti muita kuin sinä?
Luuletko sinä, että jos minun lapseni saa vaikkapa pahan allergisen reaktion, niin minä istun vain vieressä katselemassa, miten se pahenee? Siis pitääkö sulle vastata ihan triviaaleista asioista, että autan viemällä lääkäriin, vai mitä hittoa haet? En miellä sitä edes avuksi, vaan kuka tahansa toimisi niin.
Sen perusteella mitä itsestäsi olet kertonut, miehesi hoitaisi lapsesi reaktiot samalla kun itse vauhkoat palstalla mite on äitisi syytä, ettet voi edes lääkärille soittaa. Ja perään vielä raivoaisit kuinka miehesi olisi pitänyt ihan erityisesti tässä tilanteessa huomioida sinuakin eikä vain keskittyä siihen puuduttavan tylsään pentuun.
No, sinulla on kapea näkemys minusta. Mies ei ymmärrä terveysasioista niin paljon kuin minä, lisäksi minulla ei ole puhelinkammoa ja kolmannekseen autan lapsia mielelläni, mikäli minusta on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Minulla on vain se käsitys minkä itsestäsi annat ja se käsitys huutaa narsistia. Äitisi oli varmasti perinteinen sota-aikojen ihmisten tunnekylmähkö jälkeläinen. Kuten suurin osa meidän 70-luvun lasten vanhemmista. Sinun ongelmasi on sinun mielenterveysongelmasi, ei äitisi.
Minull ei ole mt-ongelmaa an sich. Minun ongelmani muodosti äitini. Minä käsittelen sitä käsittelemällä asioita, joita äitini teki. Ja muutkin epävalmiit, epäkypsät, minua tuomaroivat ihmiset. Älä tuomite, niin sinua ei tuomita.
Äitisi teki/tekee samaa mitä meidän kaikkien äidit teki/tekee. Mutta sinä vellot niissä. Käytät niitä tekosyynä kaikkeen. Luistelet täysin vastuusta kaikessa, koska äiti antoi heppalehdet serkulle. Et sinä käsittele asioita, sinä mässäät niillä. Narsisti.
Tekikö todella?
Välttelikö siis sinunkin äitisi sitä, että kukaan ois ymmärtänyt sinua, koska se olisi heikentänyt hän manipulatiivista eli valheella otettua asemaansa sinun silmissäsi?
Tämähän on taas täysin oma tulkintasi. Muitten tulkinta kenties jotain muuta. Konkreettisempi esimerkki kiitos.
Äiti joskus puhui kasvatuslaitoksesta. Ne vähäiset kokemukset, joita minulla oli sellaisista sosiaalipuolen työntekijöitä (joku seurakunnan leiri ja jotkut artikkelit) antoivat ajatella, että no, mennään vaan, ehkä ne kuuntelee ja ymmärtää minua. Enhän tahdo pahaa kellekään, suutun vain, kun minua kiusataan, mutta sitten kun äitini hqvaitsi, että saattaisin olla lähdössäkin sinne ja kuvittelen saaavni jotain apua, niin koska hän halusi minulle rangaistusta, niin hän sanoi, että ne eivät ole mitään kivoja mulle, että ne ovat mulle vielä kamalampia kuin hän (silleen, että "kun sä nyt ihan kohtuuttomasti pidät mua kamalana, oot varmaan joku teini").
No, sit mä tietysti sanoin, että ei mennä, eikä äidillä olllut kiinnostusta katsoa sitä korttia, eli ikinä ei minnekään menty.
Aika kivasti halusi mulle hyvää. Not.
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin juuri tässä yksi päivä tätä jostain syystä, ja tuli mieleen, että se nainen varmaan koki, ettei se mies arvostanut häntä yhtään, eikä kukaan muukaan. Niin päätti sitten kostaa. Ja samalla halusi lopettaa elämänsä ei-arvostettuna ihmisenä. Ja se, että lapset olivat mukana oli kostoa ja ajattelun hylänneen ihmisen päähänpistoa.
Mies varmaan tietää syvällä sisimmässään, ettei arvostanut naista, niin että syyttää varmaan itseään lopun elämäänsä osittain ratkaisusta sitten.
Oma mies reissasi tosi paljon, kun meillä oli alle 2-v ja vauva. Välillä ketutti, varsinkin kun ei saanut nukkua. Mutta ikimaailmassa ei olisi tullut mieleen tehdä lapsille mitään, vaikka omaa kuolemaa toivoin. Enemmänkin olen hengissä siksi, että mulla ei ollut oikein ketään, kenelle olisin voinut lapset "testamentata", kun mummot eivät täyttäneet "vaatimuksiani": alkoholimiti toinen ja toinen kiireinen yrittäjä.
Nyt tääl on tää: "mä, mun, mulle"-tyyppi. Tietysti on vaikee puhua ns. yleisellä tasolla , kun oon MÄ!