Kiusaaminen voi johtua myös kiusatusta itsestään- mitä mieltä olette?

Ennenvanhaan ryhmätyöt tehtiin vaihtuvissa sekaryhmissä enkä koe saaneeni niistä sen suurempia traumoja. Toisaalta silloin ryhmähenkikin oli parempi kuin nykyajan yltäkylläisyyden aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on, että ei aikuinenkaan halua kaveerata ärsyttävän ja ilkeän tyypin kanssa. Miksi ulkopuolelle jättämistä aina suoraan pidetään kiusaamisena?

Poika itki, kun pakotin kutsumaan kaikki pojat synttäreille, myös sen ärsyttävän. Kuka kiusaa ketä?

Jos kutsutaan kaikki luokalta tai vaikka harrastusryhmästä, niin silloin ei ketään (sitä pahistakaan) jätetä ulkopuolelle. 

Mutta jos kutsui sieltä täältä muutamia, niin ihmettelen, että pakotit. 

Lapsella on ihan sama oikeus kuin lapsillakin kutsua keitä haluavat juhliinsa. 

Jotkin kohteliaisuussäännöt kuitenkin pitävät. Ei voi kutsua kaikkia osastonsa työntekijöitä hauskoihin riemupartyihin ja jättää yksi ainoa kutsumatta, eikö vain... 

Kyllä voi, jos tällä yhdellä on tapana vetää änkyräkännit ja alkaa juovuspäissään solvaamaan muita juhliin osallistuneita. Tällaisestakin on kokemusta enkä ole kutsunut toiste. 

Piti tietysti laittaa, että lapsella on oikeus tähän kuten aikuisillakin :)

Mutta joo... jos joku aikuinen käyttäytyy törkeästi, niin hänet voi toki jättää kutsulistan ulkopuolelle. 

Lasten kanssa on vähän vaikeampaa, koska sitä törkeätä käytöstä ei voi laittaa niin suoraviivaisesti lapsen piikkiin. 

Eli se pahiskin kannattaa kutsua. Tai näin minä olen tehnyt. Tosin lapsiani ei koskaan ole kiusattu eikä minua itseänikään, joten en osaa välttämättä täysillä eläytyä tilanteeseen. 

Kiusaamista voi olla myös sellainen, että yhtä syytetään porukalla kiusaajaksi, hänen tekonsa aina kannellaan ja jätetään omat teot kertomatta. Porukasta on oikeutettua heivata "kiusaaja". Loppujen lopuksi aletaan jopa liiottelemaan asioista.

Kiusaaja voi myös tulla kiusatuksi.

Miksi kaikesta pitääkin tehdä niin vaikeaa? On tilanteita, joissa oman viihtymisen voi laittaa muun edelle ja toisaalta tilanteita, joissa tarvitaan itsekuria ja pitkäjännitteisyyttä (koulu, työpaikka yms.).

No jos olet opettaja ja voit itsekin myöntää ettei lapsista pitäminen ole työssäsi oleellista niin varmaan tajuat itsekin jo mitä puhut. Varmaan opettajan työssä olisi eduksi että edes jossain määrin pitää yleisesti ottaen lapsista?

"Kun sinä luetkin väärin valikoivasti" :D ei helvetti! Kenelle minä oikein kirjoitan...

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin on sadistisia piirteitä omaavia jotka kiusaavat pahuuttaan, mutta osa kiusatuista on sosiaalisesti vähemmän älykkäitä tai kyvykkäitä.

Itseä kiusattiin yläkoulussa, tulin tavallaan huonosta perheestä(kulissit ja talous kunnossa) ja olin kovin lapsenomainen. Kun vähän aikuistuin ja menin ammattikouluun niin tulin taas toimeen luokkatovereitteni kanssa.

Tietenkin hyvin kasvatetut eivät kiusaa koskaan.

Olen näin järkeillyt mutta syytänkö kuitenkin vain itseäni asiasta jolle en voinut mitään?

Olet väärillä jäljillä. Aina kiusataan jotain. ei tarvitse olla erilainen tai lapsenomainen, joskus se vaan sopii kiusaajalle. Herkkiä kiusataan herkemmin, jos kovakuori harva jaksaa kauaa kiusata. Kiusaaja tarvitsee palkkionsa jatkaakseen kiusaamista.

Tää on ihan tutkittu juttu. moni kiusaa vaan huvikseen.

Vierailija kirjoitti:

Ennenvanhaan ryhmätyöt tehtiin vaihtuvissa sekaryhmissä enkä koe saaneeni niistä sen suurempia traumoja. Toisaalta silloin ryhmähenkikin oli parempi kuin nykyajan yltäkylläisyyden aikana.

Miten ylätäkylläisyys ja ryhmähenki liittyvät toisiinsa?

Kiusaaminen on AINA kiusaajan vika.

Kiusaaminen on aina kiusaajan vika ja siihen tulee puuttua eikä rakentaa mitään positiivista ajatusrakennelmaa kiusaajan puolesta

Oma lapseni on menossa ysille ja vielä tosi lapsellinen ikäisekseen. Oman luokan tyttöjen kanssa ei tunnu olevan mitään yhteistä kun muut puhuvat pojista, meikkaavat yms. Minun tyttöni vielä leikkii. Lapsi itse pitää muita tyttöjä kiusaajina mutta toisaalta ymmärrän niitä muitakin tyttöjä kun ei vaan ole mitään yhteistä minun lapseni kanssa. Tyttöni ystävät ovat 4-6 luokkalaisia. Tuntuvat olevan jutuiltaan ja muilta leikeiltään samalla tasolla minun tyttöni kanssa. Oman luokan tytöt eivät varsinaisesti kiusaa mutta lapseni ajattelee että kun eivät leiki hänen kanssaan niin se on kiusaamista. Mielestäni ajattelee monista asioista vielä kuten monet pikkutytöt, kantelee jatkuvasti muiden tekemisistä, ei selvästi ymmärrä että muut eivät enää leiki. Tutkimuksissa on käyty vielä kun oli alakoulussa mutta mitään diagnoosia ei koskaan saatu. Kehittyy selkeästi muita hitaammin. Koulua on käynyt noin 7 keskiarvolla ja vain matikka yksilöllistetty ja englannissa osittain erityisopetuksessa mutta kuitenkin koko ajan ikänsä mukaisella luokalla. Syksyllä alkava yhteiskuntaoppi vähän hirvittää äitiä kun pelottaa etukäteen että on auttamatta liian vaikeaa. Ei minulla ole äitinä käynyt mielessä että nuo luokan muut tytöt pitää pakottaa ottamaan tyttöni mukaan porukkaan. Lapsella on kuitenkin kavereita eli ei ole aina yksin, ne kaverit vaan on nuorempia. Asumme pienellä paikkakunnalla eikä täällä ole mitään erityisluokkia tai vaihtoehtoja koulun suhteen. Vaikeita asioita ja kaikella on aina kaksi puolta.

mutta jotkut kiusatut alistuvat sen takia, että kotona ovat tottuneet saamaan huomiota vain kielteisissä tilanteissa. on huudettu, haukuttu ja miksei lyötykin. sama mekanismi jolla tehdään masokisteja. nämä ihmiset eivät usko olevansa minkään arvoisia muuten. kiusaajat eivät läheskään aina ole mitenkään häiriintyneitä: se on vaan joukkovoima, mikä vie mukanaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun kouluajan koulukiusattu oli tällainen: hidasälyinen, ylipainoinen, huono koulussa ja liikunnassa, hyväuskoinen. Asiaa ei auttanut se, että vanhemmat vielä yritti tasoittaa kuoppaista tietä ostelemalla merkkivaatteita ja hemmottelemalla, tästä tuli tälle enemmän hyväksikäyttöä kuin hyväksyntää samanikäisiltä. Että moni piirre teki tästä henkilöstä hyvän uhrin. Silti kiusaaminen vaan on väärin ja minusta tuntuu pahalta, että kiusaaminen kesti hänellä koko kouluajan ja jätti elinikäiset jäljet.

Itselläni homma lähti v*tuiksi siitä syystä, että vanhemmat olivat alkkiksia eivätkä osanneet opettaa itsensä puolustamista ja siinä sitä sitten meni kouluaika ja vähän pidempäänkin, kun en tajunnut, miksi muut huomioon ottavaa kiusataan, vaikka en tehnyt mitään pahaa kellekään:(((((

Onneksi tajusin myöhemmin, että nämä ovat itse jostakin ongelmaisesta perheestä ja priorisoivat omaa pahaa oloaan tällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että samoja ihmisiä kiusataan koulun vaihtamisesta huolimatta. Silloin herää epäilys johtuisiko kiusaaminen kiusatusta itsestään?

Siis mitä ihmettä minä juuri luin.

Onhan näitä esimerkkejä että some-aikakaudella pitkin nettiä facetetaan rajattomasti täysin järkyttäviä herjoja kohteeksi valikoidusta uhrista,joka yrittänyt vaihtaa paikkakuntaa, koulua,jne---- uhri pahimmillaan riistänyt henkensä.

Senkin jälkeen vielä herjaus jatkunut.

Kiusaajat ovat ihmiskunnan syöpä.

Joissain tapauksissa ihan kiusatun oma vika. Näkisin kuitenkin, että valtaosin syy ei ole kiusatussa itsessään (tai sillälailla että voisi siihen vaikuttaa). Mutta jos on suoraan sanottuna kusipää, niin ei ole ihme jos kiusataan. Muistan pari tällaista. Agressiivisia, mistään ei jousteta, tahallaan pilataan muiden iloa ja sitten itketään kun kukaan ei leiki tai häntä aletaan kiusaamaan..

Meillä oli luokalla tyyppi jota porukka kiusasi. Mutta se oli vähän kakspiippuinen asia koska hän itsekin kiusasi kaikkia ihmisiä, käyttäytyi jopa väkivaltaisesti muita kohtaan. Hänestä tuli sitten meidän luokan hylkiö oman käyttäytymisen takia. Mun mielestä opettajien ja vanhempien olisi pitänyt ottaa enemmän vastuuta tilanteesta. Ei kukaan oikein yrittänyt kunnolla puuttua tilanteeseen vaikka selvästi tällä tyypillä ei kaikki ollut ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on tultu, koska lasten tehtäväksi on jätetty toisten lasten - yleensä vielä ikätovereidensa -  perässävetäminen. Aikuisille on tietenkin helppoa tuupata lapsi vain johonkin lapsiporukkaan mukaan ja odottaa, että muut lapset hoitavat homman. Tai vaikka vain yhdenkin lapsen seuraan ja odottaa, että tuo lapsi huolehtii toisen lapsen sosiaalistumisesta. Kun lapsi/lapset toistuvasti huomaavat tämän yhden olevan vain jarruna ja taakkana toiminnalle, jota muut lapset haluaisivat tehdä, lapsi/lapset turhautuvat ja kyllästyvät. Eikä enää haluta tätä yhtä lasta mukaan. 

Tekstistä paljastuu hieman ylimielinen asennoituminen toisiin ihmisiin. Koulussa on kuitenkin tultava toimeen kaikkien kanssa, kun taas kotona voi olla tekemisissä ihan kenen kanssa sattuukaan lystäämään.

Voit pitää asennettani ylimielisenä, jos haluat. Tämä ongelma kuitenkin korostuu erityisesti koulussa, jossa samana vuonna syntyneet lapset ovat toistensa kanssa tekemisissä. Ei näillä lapsilla ole mitään erityisiä sosiaalisia ja pedagogisia taitoja sen paremmin kuin tietoa kehityspsykologiastakaan. Aikuisten eli opettajien tehtävänä on huolehtia, että tämä yksi lapsi ei aiheuta muille lapsille turhautumista, kyllästymistä eikä perässävetämisen tunnetta. Vastaukseksi näille muille lapsille ei ihan oikeasti riitä, että "kaikkien kanssa pitää tulla toimeen". Aikuisten pitää kertoa, millä tavalla tämän lapsen kanssa pitää olla, jotta noita tunteita ei syntyisi. Ja lisäksi ohjata tätä yhtä lasta siten, että hän pysyy porukassa mukana ilman, että muiden lasten tarvitsee tuntea vetävänsä häntä perässään. Kasvattaminen, neuvominen, ohjaaminen ja sosiaalistaminen on aikuisten tehtävä eikä sitä voi jättää lapsille. Varsinkaan lapsille, jotka ovat kaikki samanikäisiä. 

Lisään tähän vielä, että omassa lapsuudessani sosiaalisia taitoja, erilaisten leikkien ja pelien sääntöjä sekä ryhmässä toimimista opittiin toisilta lapsilta. Mutta ei ikätovereilta vaan isommilta. Siihen aikaan pihat ja leikkipuistot olivat vielä täynnä lapsia. Kun leikittiin kirkonrottaa tai pelattiin keinupehvistä, isommat lapset ikänsä tuomalla auktoriteetillä sanoivat pienemmille, että "et sä noin voi tehdä, se on vastoin sääntöjä", ja kertoivat leikin säännöt. Mutta jos ei lasta sääntöjen noudattaminen kiinnostanut, niin se oli pois pelistä ja siinähän oli sitten yksin . Nykyisin lapset ovat suurimmaksi osaksi tekemisissä vain ikäistensä kanssa ja sen vuoksi aikuisten täytyy tässä asiassa ottaa tuo isompien lasten rooli. 

No itse koulussa olen havainnut, että osa lapsista tahallaan ärsyttää muita ja kun sitten muut suuttuvat, alahuuli alkaa väpättää ja huutavat pää punaisena opettajaa apuun ja syyttelevät muita. Sama kaava toistuu viikosta toiseen. Itseäkin jo ärsyttää nämä tapaukset. Ja ärsyttämisellä tarkoitan, että lällätellään, härnätään jne.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että samoja ihmisiä kiusataan koulun vaihtamisesta huolimatta. Silloin herää epäilys johtuisiko kiusaaminen kiusatusta itsestään?

Pätee täydellisesti myös "työpaikkakiusaamiseen"..

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamisen saattaa laukaista jokin kiusatun piirre, johon on helppo tarttua. Tästä syystä koulun vaihtaminen ei aina suinkaan auta kiusattua, vaan kiusaaminen alkaa uudessa koulussa alusta.

Se, että kiusattu omaa jonkin piirteen, johon on helppo tarttua, ei tarkoita, että häntä saisi kiusata. Kiusaaminen on väärin ja kaikkien on opittava, että ihmistä ei saa kiusata, vaikka tämä olisi minkälainen tahansa.

Tämä varmaan kuulostaa hiusten halkomiselta etkä luultavasti edes tarkoittanut sitä näin, mutta minusta tuo ilmaus "kiusaamisen saattaa laukaista" esittää asian kiusaajan kannalta liian passiivisena.

Kiusaamista ei laukaise muu kuin kiusaaja itse, joka valitsee ryhtyä kiusaamaan.