Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Takertuvien vanhempien taakka
16.07.2017 |
Ostetaan teille sitten tuosta läheltä oma talo.
Tai jos haluatte rakentaa uuden niin autetaan teitä kyllä sitten ja ollaan raksalla vaikka päivittäin.
Ollaan muuten katottu teille jo hyvä talo, tulemme sitten maalailemaan ja tapetoimaan sinne tottakai, että saadaan viihtyisäksi teidän oma kotinne. Tuodaan huonekaluijakin ja mitä nyt tarvitte.
Lastenhoidossa tottakai autetaan , vaikka joka päivä.
Ostetaan vaatteet, lelut, haetaan ja viedään , ei tarvi kun soittaa.
Ei kai siinä nyt mitään ahdistavaa ole, että elämme teidän kautta, teidän elämää, kun omassa ei enää tapahdu muuten mitään.
(sitten ihmetellään kun nuoripari eroaa muutaman vuoden kuluttua vaikka kaikki oli ookoo.
Paitsi ettei nuoripari koskaan kasvanut yhteen perheenä yhteen hiileen puhaltaen ja pinnistellen, kun kaikki tehtiin eteen .)
Toisaalla parit jotka on joutuneet sinnittelemään pariskuntana läpi vaikeuksien pysyy kuin liimattuna kimpassa.
Kärjistettyä, mutta totta.
Tämä vain yksi tarina, muiden joukossa.
Kokemuksia?
Kommentit (150)
Me saatiin tonttiarvonnassa tontti ja rakennettiin omakotitalo.
Kyllä me tehtiin samalla vierashuone omalla sisäänkäynnillä, jossa on oma kylppäri ja pieni keittonurkkaus.
Kummankin vanhemmat myivät omakotitalonsa pois. Mies on ainoa lapsi, minulla 2 sisarusta, jotka kumpikin asuvat ulkomailla. Lopulta kummankin vanhemmat ostivat samasta taloyhtiöstä, kun oli uudisrakennus, saman kokoiset asunnot, n 5 km päässä meiltä.
Kaikilla on avain meille ja vähintään joku on meillä yötä kerran viikossa.
Ei tarvi kun äidille soittaa ja sanoa mulla menee pikkasen myöhään, jo ollaan matkalla.
Lapsilla mitä parhaat suhteet kaikkiin isovanhempiin ja vahtiminen ei ole rankkaa. Riittää että on läsnä.
Kyllä kun äitini joutui sairaalaan 3 kk, isäni muutti meille ja meiltä pääsi yhdellä bussilla sairaalaan . Isäni ei olisi edes syönyt kunnolla, ellei olisi ollut meillä.
Ja lahjat. Niistä ollaan päästy yksimielisyyteen. Lahjatoive saa olla max 50 euroa ja nelisteen sen maksavat. Ei mitään muuta saa tuoda mukanaan, korkeintaan leivän, jos on leiponut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kirjoitti:
Kuules ap, minun anoppini ja appiukkoni ovat kuolleet ja isäni on alkoholisoitunut erakko. Äitini on normaali, mutta ei häntäkään viitsi koko ajan pyytää apuun, kun hän on vielä työelämässä itsekkin ja lisäksi hän on ainoa varteenotettava lapsenvahti kaikille lastenlapsilleen, joten hänellä kyllä riittäisi hoidettavaa, jos koko ajan pyydettäisiin apuun.
Mielelläni ottaisin sinun appivanhempasi meille.
Siis ihan todellako?
Tosta noin vain, tuntematta millaisia paskiaisia mahtavat olla......?
Kunhan hoitaisivat muksujasi tarvittaessa.
Wt-kulttuuria omimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin tonttiarvonnassa tontti ja rakennettiin omakotitalo.
Kyllä me tehtiin samalla vierashuone omalla sisäänkäynnillä, jossa on oma kylppäri ja pieni keittonurkkaus.Kummankin vanhemmat myivät omakotitalonsa pois. Mies on ainoa lapsi, minulla 2 sisarusta, jotka kumpikin asuvat ulkomailla. Lopulta kummankin vanhemmat ostivat samasta taloyhtiöstä, kun oli uudisrakennus, saman kokoiset asunnot, n 5 km päässä meiltä.
Kaikilla on avain meille ja vähintään joku on meillä yötä kerran viikossa.
Ei tarvi kun äidille soittaa ja sanoa mulla menee pikkasen myöhään, jo ollaan matkalla.
Lapsilla mitä parhaat suhteet kaikkiin isovanhempiin ja vahtiminen ei ole rankkaa. Riittää että on läsnä.
Kyllä kun äitini joutui sairaalaan 3 kk, isäni muutti meille ja meiltä pääsi yhdellä bussilla sairaalaan . Isäni ei olisi edes syönyt kunnolla, ellei olisi ollut meillä.
Ja lahjat. Niistä ollaan päästy yksimielisyyteen. Lahjatoive saa olla max 50 euroa ja nelisteen sen maksavat. Ei mitään muuta saa tuoda mukanaan, korkeintaan leivän, jos on leiponut.
Hienoa että teillä kaikki ookoo.
Ja miten tämä liittyy päällepäsmäröiviin ja ahdistaviin vanhempiin ?
</p>
<p>On todella tuhoisaa, jos ihminen ei pääse itsenäistymään vanhemmistaan.
</p>
<p>Silloin hän ei pysty sitoutumaan kenenkään muuhun, luomaan
</p>
<p>aitoa parisuhdetta
</p>
<p>ja perustamaan
</p>
<p>omaa
</p>
<p>perhettä.
</p>
<p>[/quote kirjoitti:Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin suvuissa "sukurakkauden" nimissä harrastetaan tämänkaltaista henkistä sitomista sukupolvesta toiseen.
Nuorelle parille aina lähistöltä tontti ja tupa, jne...on suku ja apu lähellä, mitä se elämä nyt muualla olisi , vieraiden keskellä, oman onnen nojassa.
Jo nuoresta aletaan muovailemaan tulevaan manipuloiden, perinteiden nimissä, kuinka naimisiin tulee mennä ja lapset kuuluu asiaan tiettyyn ikään mennessä jos on terve ihminen j
a se oma tupa ja lupa pitää olla....jne, jne,jne.
Tuommoinen on oikeestaan ihan hyvää elämää.
Ei kai sitä muualla pärjäis, vaikka olisihan sitä potentiaalia ja lahjoja,niin käyttämättä jääpi.
Ja omat voimat kottelematta.... mutta mihin ne omat rahkeet muka riittäis muualla näin hyvin kun on turvaverkko likillä.
aamen! Lähdin etelä-pohjanmaalta heti kirjoitusten jälkeen yo:lle ja vaihdossakin kävin ja ulkomaille töihin muutamaksi vuodeksi. Taisin kasvaa ihmisenä aika paljon noina vuosina. Oman ikäisistä muutama on jäänyt kotikonnuille ja talo rakennettu siihen puolen kisan päähän lapsuudenkodista tai ehkä ehkä kilsan. Kun sai ilmaisen tontin tai ainakin halvalla. Poikaystävä tai tyttöystävä on sama mikä rippikoulun jälkeen tavattiin ja suurinpiirtein samoilta kulmilta. Naimisiin nuorena ja anoppi ja äiti hoitaa lapsia ja kustantaa vauvan vaipoista lähtien. Itsenäistymisvaihe tulee tuossa 30v korvilla ja ei tiedetä kenestä pitäisi itsenäistystä puolisosta vai vanhemmista kun ei olla ikinä kasvettu aikuiseksi ja eikä todellakaan seisty omin jaloin. Sitten alkaa sinkkuvaihe siinä kylän ainoassa baarissa ja ne jotka jäivät ylä-asteen jälkeen kotikulmille niin monet elävät saa vaihetta ja sitten vaihdellaan keskenään. Koska silloin nuorena se tampere jahelsinki olivat niin suuria ja kaukana, parempi jäädä kotikylille se teininä tavatun jukan/marin kanssa. Nimimerkillä nämä jutut on niin nähty moneen kertaan
"Paljasjalkalaiset" paikkakuntalaiset jotka ei nuorena lähteny koittelemaan siipiään vaan jäivät sinne sukulaisten kainaloon kiehnäämään, niin voi hyvänen aika sentään. Joskus käyty kesäisin ja on niin kuin menisi takaisin 80-luvulle. Henkinen kehitys ja jutut jostain sieltä, samoja. Samaan sapluunaan sopeuduttu silloin nuorena ja sitten siihen juututtu, niihin ajatusmalleihin nyt aikuisena omat muksut kasvatetaan luontevasti, sukurakkauden ja sosiaalisen turvaverkon nimissä.
Monilla olisi (ollut) takuulla potentiaalia muuhunkin,kun pyöriä ikänsä samoilla kulmilla, mutta henkinen sitominen sielläkin on niin väkevän kiehtova liaani, että sen riuhtaisee irti vaan ne todelliset kovanaamat jotka uskaltaa lähteä koittamaan voimiaan muualla(kin).
Lähtijöitä kun yleensä kannustamisen sijaan syyllistetään ja varoitellaan (ettei muut karkaa perässä).
Minusta olisi kyllä tärkeää asua riittävän lähellä lapsuudenperhettään, jos vain voi. Onhan se hyvä, että isovanhemmat saavat elää lähellä lapsenlapsiaan ja toisaalta isovanhemmille on turvaa omista lapsistaan, kun ovat oikein vanhoja.
Surullista sellaiset vanhukset, joiden luona ei kukaan koskaan käy tai käy vain harvoin. Hoitsu ei ehdi syöttää kunnolla, mutta joillain käy omainen syöttämässä päivittäin.
Muuttamista tapahtuu, mutta se ei saisi olla itseisarvo ja tavoite.
Vuosituhannet ovat perheet asuneet monta sukupolvea yhdessä. Nykyaika on plikkeusaikaa ja sekin vain kehittyneissä maissa. Se luonnollinen on se, että huolehditaan isompana perheenä lapsista ja vanhuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me saatiin tonttiarvonnassa tontti ja rakennettiin omakotitalo.
Kyllä me tehtiin samalla vierashuone omalla sisäänkäynnillä, jossa on oma kylppäri ja pieni keittonurkkaus.Kummankin vanhemmat myivät omakotitalonsa pois. Mies on ainoa lapsi, minulla 2 sisarusta, jotka kumpikin asuvat ulkomailla. Lopulta kummankin vanhemmat ostivat samasta taloyhtiöstä, kun oli uudisrakennus, saman kokoiset asunnot, n 5 km päässä meiltä.
Kaikilla on avain meille ja vähintään joku on meillä yötä kerran viikossa.
Ei tarvi kun äidille soittaa ja sanoa mulla menee pikkasen myöhään, jo ollaan matkalla.
Lapsilla mitä parhaat suhteet kaikkiin isovanhempiin ja vahtiminen ei ole rankkaa. Riittää että on läsnä.
Kyllä kun äitini joutui sairaalaan 3 kk, isäni muutti meille ja meiltä pääsi yhdellä bussilla sairaalaan . Isäni ei olisi edes syönyt kunnolla, ellei olisi ollut meillä.
Ja lahjat. Niistä ollaan päästy yksimielisyyteen. Lahjatoive saa olla max 50 euroa ja nelisteen sen maksavat. Ei mitään muuta saa tuoda mukanaan, korkeintaan leivän, jos on leiponut.
Hienoa että teillä kaikki ookoo.
Ja miten tämä liittyy päällepäsmäröiviin ja ahdistaviin vanhempiin ?
En ole tuon kirjoittaja, mutta tuo on hyvä kirjoitus hyvin onnistuneesta sukupolvien yhteiselosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin suvuissa "sukurakkauden" nimissä harrastetaan tämänkaltaista henkistä sitomista sukupolvesta toiseen.
Nuorelle parille aina lähistöltä tontti ja tupa, jne...on suku ja apu lähellä, mitä se elämä nyt muualla olisi , vieraiden keskellä, oman onnen nojassa.
Jo nuoresta aletaan muovailemaan tulevaan manipuloiden, perinteiden nimissä, kuinka naimisiin tulee mennä ja lapset kuuluu asiaan tiettyyn ikään mennessä jos on terve ihminen j
a se oma tupa ja lupa pitää olla....jne, jne,jne.
Tuommoinen on oikeestaan ihan hyvää elämää.
Ei kai sitä muualla pärjäis, vaikka olisihan sitä potentiaalia ja lahjoja,niin käyttämättä jääpi.
Ja omat voimat kottelematta.... mutta mihin ne omat rahkeet muka riittäis muualla näin hyvin kun on turvaverkko likillä.
aamen! Lähdin etelä-pohjanmaalta heti kirjoitusten jälkeen yo:lle ja vaihdossakin kävin ja ulkomaille töihin muutamaksi vuodeksi. Taisin kasvaa ihmisenä aika paljon noina vuosina. Oman ikäisistä muutama on jäänyt kotikonnuille ja talo rakennettu siihen puolen kisan päähän lapsuudenkodista tai ehkä ehkä kilsan. Kun sai ilmaisen tontin tai ainakin halvalla. Poikaystävä tai tyttöystävä on sama mikä rippikoulun jälkeen tavattiin ja suurinpiirtein samoilta kulmilta. Naimisiin nuorena ja anoppi ja äiti hoitaa lapsia ja kustantaa vauvan vaipoista lähtien. Itsenäistymisvaihe tulee tuossa 30v korvilla ja ei tiedetä kenestä pitäisi itsenäistystä puolisosta vai vanhemmista kun ei olla ikinä kasvettu aikuiseksi ja eikä todellakaan seisty omin jaloin. Sitten alkaa sinkkuvaihe siinä kylän ainoassa baarissa ja ne jotka jäivät ylä-asteen jälkeen kotikulmille niin monet elävät saa vaihetta ja sitten vaihdellaan keskenään. Koska silloin nuorena se tampere jahelsinki olivat niin suuria ja kaukana, parempi jäädä kotikylille se teininä tavatun jukan/marin kanssa. Nimimerkillä nämä jutut on niin nähty moneen kertaan
"Paljasjalkalaiset" paikkakuntalaiset jotka ei nuorena lähteny koittelemaan siipiään vaan jäivät sinne sukulaisten kainaloon kiehnäämään, niin voi hyvänen aika sentään. Joskus käyty kesäisin ja on niin kuin menisi takaisin 80-luvulle. Henkinen kehitys ja jutut jostain sieltä, samoja. Samaan sapluunaan sopeuduttu silloin nuorena ja sitten siihen juututtu, niihin ajatusmalleihin nyt aikuisena omat muksut kasvatetaan luontevasti, sukurakkauden ja sosiaalisen turvaverkon nimissä.
Monilla olisi (ollut) takuulla potentiaalia muuhunkin,kun pyöriä ikänsä samoilla kulmilla, mutta henkinen sitominen sielläkin on niin väkevän kiehtova liaani, että sen riuhtaisee irti vaan ne todelliset kovanaamat jotka uskaltaa lähteä koittamaan voimiaan muualla(kin).
Lähtijöitä kun yleensä kannustamisen sijaan syyllistetään ja varoitellaan (ettei muut karkaa perässä).
Minusta olisi kyllä tärkeää asua riittävän lähellä lapsuudenperhettään, jos vain voi. Onhan se hyvä, että isovanhemmat saavat elää lähellä lapsenlapsiaan ja toisaalta isovanhemmille on turvaa omista lapsistaan, kun ovat oikein vanhoja.
Surullista sellaiset vanhukset, joiden luona ei kukaan koskaan käy tai käy vain harvoin. Hoitsu ei ehdi syöttää kunnolla, mutta joillain käy omainen syöttämässä päivittäin.
Muuttamista tapahtuu, mutta se ei saisi olla itseisarvo ja tavoite.
Vuosituhannet ovat perheet asuneet monta sukupolvea yhdessä. Nykyaika on plikkeusaikaa ja sekin vain kehittyneissä maissa. Se luonnollinen on se, että huolehditaan isompana perheenä lapsista ja vanhuksista.
Entisaikoina elämä oli kamppailua ja ankarampaa. Mahdollisuuksia oli vähän, perinteet saneli paljon mihin (kansan luokkaan) synnyit.
Suku ja perhe toi turvaa.
Itsenäisesti oli suorastaan mahdoton pärjätä.
Rohkeammat lähtivät "ameriikkaan".
Nykyään on rutkasti enemmän mahdollisuuksia nuorilla muovata sitä elämänpiiriään .
Suvun puolelta, sukulaisuuden varjolla tapahtuva, tervehenkisen tuen asemesta tapahtuva henkinen sitominen "auttamisen" livulla kyllä torpedoi ne mahdollisuudet tehokkaasti.
En haluaisi että vanhana lapsenlapsi pitelisi kädestäni ja syöttäisi dementikolle puuroa sen sijaan että valloittaisi maailmasta itselleen palan oman näköistä elämää, sellaista elämää missä kukoistaisi ja olisi onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]
Minusta olisi kyllä tärkeää asua riittävän lähellä lapsuudenperhettään, jos vain voi.
[/quote]
Pystytkö kuitenkin ymmärtämään heitä, jotka löytävät mieluisamman asuinpaikan perheelleen omaa lapsuuspihapiiriään kauempaa? Esimerkiksi toisesta maasta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä asiassa on puolensa ja puolensa. Itse tulen köyhemmästä perheestä, miehen vanhemmilla on ollut vara auttaa. Emme asuisi omassa (pankin..) asunnossa ilman heitä. Lapsilla on vähän tyylikkäämpiäkin vaatteita markettivaatteiden rinnalla. Paljosta olemme kiitollisia.
Avun saaminen koko ajan kasvattaa kuitenkin mielessäni laskemaani kiitollisuusvelkaa, joka on niin suuri, etten ilman lottovoittoa siitä selviä. Pelkään, että lasten kasvattaminen meidän tavalla tai muu erimielisyys saa heidät tuntemaan olonsa hyväksikäytetyksi. Itsehän toki olen päähäni saanut, että lapsenlapset tai muu ovat vastine avustaan, eli pitää mennä oman pään sisään ja ehkä opetella keskustelemaan appivanhempien kanssa.
Mutta siis ajatuksena ihailen auttavia vanhempia.
Mä kans ihailen auttavia isovanhempia kun mulla on ihan päinvastaisia kokemuksia. Tietysti rajansa kaikella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä kehtaat valittaa! Olisit onnellinen että sulla on ihana perhe. Kaikilla ei ole.
En nyt tiiä oliko AP:n kuvaus kovin ihana.
Joku viisas, elämää nähnyt ja elämää ymmärtävä, huumorintajuinen ja seurallinen persoonallinen mummo tai paappa olisi ihana.
Niuhottava, katkera , valittava ja joka asiaa arvosteleva ja siihen puuttuva pisteliäs narsisti puolestaan ......no toisenlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä kehtaat valittaa! Olisit onnellinen että sulla on ihana perhe. Kaikilla ei ole.
En nyt tiiä oliko AP:n kuvaus kovin ihana.
ihanan tukahduttava.
Mieheni on syyllistämällä kasvatettu ja muutenkin tutulta kuulostaa moni kommentti. "Apua" aina kaadetaan niskaan pääosin meille täysin turhakkeiden ja heidän taloudelleen turhan hintavien hankintojen muodossa. Ja tottakai suututaan ja itketään sitten kun ollaan (miniä on) niin kiittämättömiä vaikka kaikkensa yrittävät hyväksemme tehdä. On myös sanottu etten piittaa mieheni hyvinvoinnista kun en suostuisi ottamaan vastaan näitä apuja... Itse olen saanut kotoa terveet opit ja hyvän itseluottamuksen joten minuun ei tuo valitusvirsi pure mutta mieheni on vielä aika heikoilla, vaikka terapiassakin asiaa jo puidaan.
Onneksi sentään eivät ihan nurkalla asu. Kovasti on viime aikoina ihmetelty ku en ole "ehtinyt" kylään miehen mukana.
Ärsyttää nuo kommentit joista paistaa se ettei ymmärretä yhtään sitä sielunmaisemaa joka lapsesta saakka sairain henkisen väkivallan ja manipulaation keinoin murjotulla ihmisellä voi olla. Helppo se on huudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on syyllistämällä kasvatettu ja muutenkin tutulta kuulostaa moni kommentti. "Apua" aina kaadetaan niskaan pääosin meille täysin turhakkeiden ja heidän taloudelleen turhan hintavien hankintojen muodossa. Ja tottakai suututaan ja itketään sitten kun ollaan (miniä on) niin kiittämättömiä vaikka kaikkensa yrittävät hyväksemme tehdä. On myös sanottu etten piittaa mieheni hyvinvoinnista kun en suostuisi ottamaan vastaan näitä apuja... Itse olen saanut kotoa terveet opit ja hyvän itseluottamuksen joten minuun ei tuo valitusvirsi pure mutta mieheni on vielä aika heikoilla, vaikka terapiassakin asiaa jo puidaan.
Onneksi sentään eivät ihan nurkalla asu. Kovasti on viime aikoina ihmetelty ku en ole "ehtinyt" kylään miehen mukana.
Ärsyttää nuo kommentit joista paistaa se ettei ymmärretä yhtään sitä sielunmaisemaa joka lapsesta saakka sairain henkisen väkivallan ja manipulaation keinoin murjotulla ihmisellä voi olla. Helppo se on huudella.
...sitten kun nämä "syyllistämällä kasvatetut" häjyt raavaina miehinä kun saa viinaa kitusiinsa , niin sieltä purkautuu kyllä vuosisatojen kasvatustraditioiden aiheuttaman henkisen taakan verran hieman hevimpää settiä -- häissä saa morsio turpaan ja traktori ajetaan alassuin, ellei suorastaan hirttoköyttä ettitä ellei joku ehdi pitää henkseleistä kiinni, "sussiunakkoon ! mikä sill ny tuli" kuuluu tiiviistä sukulaisten muodostamasta muurista takavasempaa.
Kyllä se perheeseen astunut köyhyys aiheuttaa enemmän eroja, kuin rikkaat ja anteliaat appivanhemmat. En kyllä tunne yhtään pariskuntaa, jolle joku olisi ostanut asunnon pk-seudulta vastoin hirviöminiän toiveita. Varakkaissa perheissä on kyllä tapana antaa sitä varallissuutta eteenpäin. Onhan sitten niitäkin, jotka haluaa asua kunnan vuokra-asunnossa ihan välttämättä, en vain ole koskaan tavannut sellaista lapsiperhettä. Ap -taitaa olla se, jolle ei kukaan ole mitään arvokasta antamassa, mutta katkerana arvostelee muita. Onhan se hirveä häpeä olla se rikas, siellä teillä päin.
Tais olla tv-sarja Harvoin tarjolla, jossa esiintyi myös tällaiset "auttavat " vanhemmat :D tuli vaan mieleen
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tunne yhtään pariskuntaa, jolle joku olisi ostanut asunnon pk-seudulta vastoin hirviöminiän toiveita. Varakkaissa perheissä on kyllä tapana antaa sitä varallissuutta. Ap -taitaa olla se, jolle ei kukaan ole mitään arvokasta antamassa, mutta katkerana arvostelee muita. Onhan se hirveä häpeä olla se rikas, siellä teillä päin.
Tästähän tässä olikin kyse koko keskustelussa:
1. Varakkaista perheistä joilla on tapana antaa varallisuutta (hah hah pahimpia pihiperseitä juuri nämä "varakkaat")
2. katkeruudesta kun ei ole mitään "arvokasta" saamassa. (mammonahan se on arvokkainta elämässä, vahinko ettei käärinliinoissa ole taskuja)
Kuinka traagisen väärin voi toisen ihmisen keskustelunavauksen (tahalleen) ymmärtää.
Mutta se taitaa vastaavasti olla varsin yleistä siellä "teillä päin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin toiseen kaupunkiin juuri sen takia, että itsenäistyisin ja ettei vanhemmat oo ihan vieressä jos apua tarvitsisin. Oppisin elämään itse.
Nyt sitten asutaan lähellä miehen vanhempia, jotka nyt kokoajan kesäloman aikana varsinkin puuttuu meidän elämään ja mies on koko loman sitten vanhempien nurkissa ja mä kotona itekseni.
Mies on suuttunut mulle, kun mä en halua olla kokoajan tekemisissä hänen vanhempiensa kanssa. Mua taas ärsyttää, kun meillä ei oo "normaalia" perhe-elämää, kun appivanhemmat ovat siinä kokoajan ylimääräisenä lisänä.
No olkoon mies miten paljon tahansa vanhempiensa helmoissa, mä en sinne mene. Meneehän tää loma näinkin. Saanpahan omaa aikaa. 👍🏼
Olisin voinut kirjoittaa tuon tekstin. Huoh. En siis ole ainoa. On nää kesät vaan raskaita mutta mieluummin olen yksin kuin anopin silmän alla.
...Kesälomat tulee ja isot karvaperce-ukot kuin pikkupojat kipittävät kilvan äiskän mansikkamaitokupin luokse...
Missä ne suomiviikingit on....
Eivät suomalaiset olleet viikinkejä. Toisekseen valtaosa ketjun vastaajista valittaa omista vanhemmistaan, ja kun parilla syylliset ovatkin appivanhemmat niin alkaa lällättely miehille? Mitä tässä nyt on tullut seurattua, niin enemmän ne naiset ovat äideissään kiinni, kuin miehet.
En edes tunne yhtään miestä jolla olisi ns. Napanuora katkaisematta, naisia sen sijaan tunnen useammankin jotka kysyvät jatkuvasti äitinsä mielipidettä jne. Kai se sitten on niin ettei mies saisi nähdä ollenkaan vanhempiaan jottei vaimo tunne riittämättömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annas olla kuule. Jotkut isovanhemmat ostavat salaa kilometrin päästä talon kertomatta siitä itse perheelle mitään. Sitten esittelevät asian yllätyksenä, kun huonekalut on jo muutettu sisään. Sairasta. Niin sairasta.
Mun appivanhemmat yritti saada meidät muuttamaan heidän naapuriinsa. Mä oisin kuollu jos se olis onnistunut. Nyt asutaan jopa 300m päästä heistä, jippii!
Just huomasin, että anoppi on ostanut pihapöydällemme mieleisensä kukan. Mies on ottanut sen vastaan mun selkäni takana. Mies ottaa kaiken vastaan, mitä hänen vanhempansa vaan antaa. 😳
Anoppi osti pihapöydälle kukan? ZOMG!
Onhan tämä provo, onhan?
Alue: Aihe vapaa
Siis ihan todellako?
Tosta noin vain, tuntematta millaisia paskiaisia mahtavat olla......?
Kunhan hoitaisivat muksujasi tarvittaessa.