Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Takertuvien vanhempien taakka
16.07.2017 |
Ostetaan teille sitten tuosta läheltä oma talo.
Tai jos haluatte rakentaa uuden niin autetaan teitä kyllä sitten ja ollaan raksalla vaikka päivittäin.
Ollaan muuten katottu teille jo hyvä talo, tulemme sitten maalailemaan ja tapetoimaan sinne tottakai, että saadaan viihtyisäksi teidän oma kotinne. Tuodaan huonekaluijakin ja mitä nyt tarvitte.
Lastenhoidossa tottakai autetaan , vaikka joka päivä.
Ostetaan vaatteet, lelut, haetaan ja viedään , ei tarvi kun soittaa.
Ei kai siinä nyt mitään ahdistavaa ole, että elämme teidän kautta, teidän elämää, kun omassa ei enää tapahdu muuten mitään.
(sitten ihmetellään kun nuoripari eroaa muutaman vuoden kuluttua vaikka kaikki oli ookoo.
Paitsi ettei nuoripari koskaan kasvanut yhteen perheenä yhteen hiileen puhaltaen ja pinnistellen, kun kaikki tehtiin eteen .)
Toisaalla parit jotka on joutuneet sinnittelemään pariskuntana läpi vaikeuksien pysyy kuin liimattuna kimpassa.
Kärjistettyä, mutta totta.
Tämä vain yksi tarina, muiden joukossa.
Kokemuksia?
Kommentit (150)
Varakkaista perheistä on kyse, jos lapsille ostetaan talo ja lapsenlapsille satojen eurojen vaatteita ja leluja. Mitä nämä teidän "häirikkö" vanhempanne ovat ammatiltaan taimiten ovat niin omaisuutensa kartuttaneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Ex-miehen vanhemmat eivät olisi halunneet päästää miestä muuttamaan pois kotoa, vaikka hän oli opiskellut jo usean vuoden korkeakoulussa.
Tämän jälkeen mies uskollisesti kävi usean vuoden joka päivä opintojen/töiden jälkeen vanhempien luona iltaisin lojumassa. Ihmetteli suuresti kun muutaman kuukauden seurusteltuamme ymmärtänyt tätä.
Vanhemmat myös saattoivat soitella useaan kertaan iltaan jonninjoutavia. Tuntui että miehellä edelleen napanuora kiinni, sekä omasta että vanhempien halusta. Isoihin sekä pienempiin päätöksiin kysyttiin ensin vanhempien mielipide, sitten vasta minun.
Onneksi tulin järkiini, pari vuotta eron jälkeen taitaa edelleen tehdä samaa.
Vierailija kirjoitti:
Varakkaista perheistä on kyse, jos lapsille ostetaan talo ja lapsenlapsille satojen eurojen vaatteita ja leluja. Mitä nämä teidän "häirikkö" vanhempanne ovat ammatiltaan taimiten ovat niin omaisuutensa kartuttaneet?
Meillä miehen vanhemmat osteli tyttärille asunnot, ulkomaanmatkat, huonekalut. Ja ihan ovat duunareita.
Meilläkin anoppi ihan kirjaimellisesti alkoi tarkistaa ruokakaappeja. Ja poikansa siinä vaiheessa asunut jo 8 vuotta omillaan! Kauhea räyhääminen minulle, miten poika eli 26-vuotias DI näkee takiani nälkää. En olisi ikinä uskonut, ellen olisi itse kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissakin suvuissa "sukurakkauden" nimissä harrastetaan tämänkaltaista henkistä sitomista sukupolvesta toiseen.
Nuorelle parille aina lähistöltä tontti ja tupa, jne...on suku ja apu lähellä, mitä se elämä nyt muualla olisi , vieraiden keskellä, oman onnen nojassa.
Jo nuoresta aletaan muovailemaan tulevaan manipuloiden, perinteiden nimissä, kuinka naimisiin tulee mennä ja lapset kuuluu asiaan tiettyyn ikään mennessä jos on terve ihminen j
a se oma tupa ja lupa pitää olla....jne, jne,jne.
Tuommoinen on oikeestaan ihan hyvää elämää.
Ei kai sitä muualla pärjäis, vaikka olisihan sitä potentiaalia ja lahjoja,niin käyttämättä jääpi.
Ja omat voimat kottelematta.... mutta mihin ne omat rahkeet muka riittäis muualla näin hyvin kun on turvaverkko likillä.
aamen! Lähdin etelä-pohjanmaalta heti kirjoitusten jälkeen yo:lle ja vaihdossakin kävin ja ulkomaille töihin muutamaksi vuodeksi. Taisin kasvaa ihmisenä aika paljon noina vuosina. Oman ikäisistä muutama on jäänyt kotikonnuille ja talo rakennettu siihen puolen kisan päähän lapsuudenkodista tai ehkä ehkä kilsan. Kun sai ilmaisen tontin tai ainakin halvalla. Poikaystävä tai tyttöystävä on sama mikä rippikoulun jälkeen tavattiin ja suurinpiirtein samoilta kulmilta. Naimisiin nuorena ja anoppi ja äiti hoitaa lapsia ja kustantaa vauvan vaipoista lähtien. Itsenäistymisvaihe tulee tuossa 30v korvilla ja ei tiedetä kenestä pitäisi itsenäistystä puolisosta vai vanhemmista kun ei olla ikinä kasvettu aikuiseksi ja eikä todellakaan seisty omin jaloin. Sitten alkaa sinkkuvaihe siinä kylän ainoassa baarissa ja ne jotka jäivät ylä-asteen jälkeen kotikulmille niin monet elävät saa vaihetta ja sitten vaihdellaan keskenään. Koska silloin nuorena se tampere jahelsinki olivat niin suuria ja kaukana, parempi jäädä kotikylille se teininä tavatun jukan/marin kanssa. Nimimerkillä nämä jutut on niin nähty moneen kertaan
"Paljasjalkalaiset" paikkakuntalaiset jotka ei nuorena lähteny koittelemaan siipiään vaan jäivät sinne sukulaisten kainaloon kiehnäämään, niin voi hyvänen aika sentään. Joskus käyty kesäisin ja on niin kuin menisi takaisin 80-luvulle. Henkinen kehitys ja jutut jostain sieltä, samoja. Samaan sapluunaan sopeuduttu silloin nuorena ja sitten siihen juututtu, niihin ajatusmalleihin nyt aikuisena omat muksut kasvatetaan luontevasti, sukurakkauden ja sosiaalisen turvaverkon nimissä.
Monilla olisi (ollut) takuulla potentiaalia muuhunkin,kun pyöriä ikänsä samoilla kulmilla, mutta henkinen sitominen sielläkin on niin väkevän kiehtova liaani, että sen riuhtaisee irti vaan ne todelliset kovanaamat jotka uskaltaa lähteä koittamaan voimiaan muualla(kin).
Lähtijöitä kun yleensä kannustamisen sijaan syyllistetään ja varoitellaan (ettei muut karkaa perässä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Ex-miehen vanhemmat eivät olisi halunneet päästää miestä muuttamaan pois kotoa, vaikka hän oli opiskellut jo usean vuoden korkeakoulussa.
Tämän jälkeen mies uskollisesti kävi usean vuoden joka päivä opintojen/töiden jälkeen vanhempien luona iltaisin lojumassa. Ihmetteli suuresti kun muutaman kuukauden seurusteltuamme ymmärtänyt tätä.
Vanhemmat myös saattoivat soitella useaan kertaan iltaan jonninjoutavia. Tuntui että miehellä edelleen napanuora kiinni, sekä omasta että vanhempien halusta. Isoihin sekä pienempiin päätöksiin kysyttiin ensin vanhempien mielipide, sitten vasta minun.Onneksi tulin järkiini, pari vuotta eron jälkeen taitaa edelleen tehdä samaa.
"Äidin pikkupoika jäi nyt lempeäs vaille" vai miten se T.Kansa joskus lauloi...
Surullisinta nämä, kun poika/tyttö olisi ihana kumppani, mutta kaupan päälle tulevat vanhemmat/suku niin persiestä ettei uskalla ottaa riskiä taakakseen loppuelämää pilaamaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varakkaista perheistä on kyse, jos lapsille ostetaan talo ja lapsenlapsille satojen eurojen vaatteita ja leluja. Mitä nämä teidän "häirikkö" vanhempanne ovat ammatiltaan taimiten ovat niin omaisuutensa kartuttaneet?
Meillä miehen vanhemmat osteli tyttärille asunnot, ulkomaanmatkat, huonekalut. Ja ihan ovat duunareita.
Niinpä. Ja onhan sitä ollut lehtijuttujakin, kuinka vanhat ihmiset velkaantuu ja jopa luottotiedot menee, kun tukevat lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varakkaista perheistä on kyse, jos lapsille ostetaan talo ja lapsenlapsille satojen eurojen vaatteita ja leluja. Mitä nämä teidän "häirikkö" vanhempanne ovat ammatiltaan taimiten ovat niin omaisuutensa kartuttaneet?
Minun vanhempani olivat työttömiä ja joskus tekivät pätkätöitä. Jos on omistautunut maanisesti lapsilleen niin rahankuluminen ei ole este. Sehän se elämäntarkoitus on ja siihen kulutetaan vaikka viimeiset pennit sukanvarresta. Sen jälkeen voikin ryhtyä marttyyriksi.
Meillä on ollut parin viimeisen vuoden aikana jonkin verran hankalia tilanteita, kuten esikoisen ja miehen sairaalareissuja ja minun työpaikkani konkurssi. Emme ole tarvinneet taloudellista tukea vaan enemmän isovanhempien läsnäoloa, sitä, että joku katsoisi lapsia joskus.
Ja mitä tekevät minun vanhempani? Raahaavat meille kielloista huolimatta valmiiksi liian pieniä lastenvaatteita (tyyliin kesämekkoja ja shortseja jouluna) ja tyyliimme sopimatonta sisustussälää. Sitten ne vielä kyttäävät, etten vaan olisi myynyt turhia tavaroita kirppiksellä (no en ole, kun eivät ne kelpaa edes ilmaiseksi).
Minun toiveillani tai tarpeillani ei ole heille yhtään mitään väliä. Olen vasta aikuisena oppinut ajattelemaan, mitä MINÄ haluan. Kasvoin miettimään, mitä äiti tahtoisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai meidänkö jatkuva joka asiaan sekaantuminen pilas muka teitin liiton?
Höpsis.
Hyväähän me vaan tarkoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut parin viimeisen vuoden aikana jonkin verran hankalia tilanteita, kuten esikoisen ja miehen sairaalareissuja ja minun työpaikkani konkurssi. Emme ole tarvinneet taloudellista tukea vaan enemmän isovanhempien läsnäoloa, sitä, että joku katsoisi lapsia joskus.
Ja mitä tekevät minun vanhempani? Raahaavat meille kielloista huolimatta valmiiksi liian pieniä lastenvaatteita (tyyliin kesämekkoja ja shortseja jouluna) ja tyyliimme sopimatonta sisustussälää. Sitten ne vielä kyttäävät, etten vaan olisi myynyt turhia tavaroita kirppiksellä (no en ole, kun eivät ne kelpaa edes ilmaiseksi).
Minun toiveillani tai tarpeillani ei ole heille yhtään mitään väliä. Olen vasta aikuisena oppinut ajattelemaan, mitä MINÄ haluan. Kasvoin miettimään, mitä äiti tahtoisi.
Minä sain listoja siitä mikä kaikki on tehty väärin ja puutteellisesti ja syytöksiä siitä lapsen sairaus on minun syyni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma on valinta.
Itse pystyy omalla puheella ja toiminnalla vaikuttamaan kaikkeen. Virheistä opitaan.
Itse muutin toiseen kaupunkiin juuri sen takia, että itsenäistyisin ja ettei vanhemmat oo ihan vieressä jos apua tarvitsisin. Oppisin elämään itse.
Nyt sitten asutaan lähellä miehen vanhempia, jotka nyt kokoajan kesäloman aikana varsinkin puuttuu meidän elämään ja mies on koko loman sitten vanhempien nurkissa ja mä kotona itekseni.
Mies on suuttunut mulle, kun mä en halua olla kokoajan tekemisissä hänen vanhempiensa kanssa. Mua taas ärsyttää, kun meillä ei oo "normaalia" perhe-elämää, kun appivanhemmat ovat siinä kokoajan ylimääräisenä lisänä.
No olkoon mies miten paljon tahansa vanhempiensa helmoissa, mä en sinne mene. Meneehän tää loma näinkin. Saanpahan omaa aikaa. 👍🏼
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on vahnemmat ahdistelleet myös talon ostamisella läheltä tai voitte tuohon meidän tontille rakentaa oman talon. ARgggggggggh just joo onneksi vaikka nuori olinkin niin hälytyskellot soi päässä ja muutin naapurikaupunkiin. Tarpeeksi lähellä itselle ja tarpeeksi kaukana heille.
Tosin eipä sekään auttanut aina aika ajoin on muistutettu että josko nyt jo rakentaisitte tuohon sen oman talon - juu EI, en halua omakotitaloa, asun kerrostalossa.
Varmaan sekin, että toiset ihmiset ovat pärjääjiä ja sellaset haluu itse päättää minkänäköisen elämän rakentavat itselleen -- ja pystyvät sen myös tekemään ja toteuttamaan, vaikka he eivät saisikaan ylimääräistä apua tai kaikkea heti vaan joutuvat ponnistelemaan tavoitteiden eteen.
Sitten jotkut voi olla ihan avuttomia tapauksia vaikka on lapset ja oma perhe, niin soitetaan tyyliin "isille" että uskallettaiskohan me ostaa pesukone osamaksulla vai autaksää meitä.... Tällaiset ei yksinkertaisesti pärjäisi omillaan, kun ovat tottuneet että puhelinsoiton päässä (tai tien toisella puolella ) on ratkaisu.
Just, eiköhän näissä avuttomissa ole se kasvatus mennyt alun alkaenkin pieleen.
Aika avutonta myös syyllistyä vanhemmistaan, jotka pyytämättä tai jopa kiellettyinä auttavat, ja sitten koittavat syyllistää :D
Kylläpä täällä nyt itseään itsenäisiksi kehuvat ihmiset, jotka syyllistyvät siitä, kun joku toinen toimii käytännössä vain itseään, ei heitä, vastaan :D Siis mitä te siinä menetätte, kun ette hypi vanhempienne pillin mukaan, vaikka nämä niin koittavatkin vaatia? Lisäksi miksi ihmeessä syyllistytte siitä, että kun kielsitte, niin joku silti rasittaa itseään tai kukkaroaan? :D vöi vöi pikkuiset, koittakaa nyt kestää rankkaa elämäänne :DD
Voi kunpa meilläkin olisi tuollaista kuin AP kuvailee! Siis että vanhemmat ja/tai appivanhemmat osallistuisivat ja auttaisivat!
Me ollaan jouduttu tekemään, ostamaan, suunnittelemaan, päättämään, rakentamaan, remppaamaan jne. aina kaikki itse. Aina. Kaikki.
Lukuisia kertoja olen katkerana itkenyt ja suorastaan kateellisena katsellut, miten muiden vanhemmat auttavat ja osallistuvat lastensa elämään. Miten paljon se elämää helpottaisikaan. Olisi kiva ylipäätään kokea olevansa osa jonkinlaista sukupolvien ketjua, jatkaa perinteitä tai edes oppia niistä jotakin. Tehdä asioita yhdessä edellisen sukupolven kanssa.
Ei meillä vaan ole ollut sellaista mahdollisuutta tai apua. Raskasta on ollut. Työlästä. Rahallisesti tiukkaa. Hidasta. Kaikki on aina tehty kantapään kautta ja itse alusta asti oppien. Vaihtaisin ihan milloin vaan osani AP:n kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Oma on valinta.
Itse pystyy omalla puheella ja toiminnalla vaikuttamaan kaikkeen. Virheistä opitaan.
On se kyllä niinkin, että monet puhuvat mutta "kuuroille" korville.
Aivan varmasti alkaa pitemmän päälle risomaan jos saa avioliiton lisämausteena joka ainoaan asiaan mielipiteensä sanovat appivanhemmat - ja aviomieheksi ikuisen pojan josta ei koskaan kasva miestä, hän kun on ja pysyy ikuisesti avioparin kyljessä (kuin pahkakasvain puussa) olevien appivanhempien poikana, heidän suojaisessa varjossaan.
Emme menettäneet poikaamme vaan saimme tyttären.
Ei, ette saaneet.
Poikanne otti vaimon ja vaimon ottaa mies.
Teidän tulee kohdella miniää mieheksi kasvaneen poikanne vaimona.
Ei tyttärenänne, jota tulee kasvattaa ja paapoa.
Kivikissäiti kirjoitti:
Kylläpä täällä nyt itseään itsenäisiksi kehuvat ihmiset, jotka syyllistyvät siitä, kun joku toinen toimii käytännössä vain itseään, ei heitä, vastaan :D Siis mitä te siinä menetätte, kun ette hypi vanhempienne pillin mukaan, vaikka nämä niin koittavatkin vaatia? Lisäksi miksi ihmeessä syyllistytte siitä, että kun kielsitte, niin joku silti rasittaa itseään tai kukkaroaan? :D vöi vöi pikkuiset, koittakaa nyt kestää rankkaa elämäänne :DD
Hehe, joku on katkera kun omat vanhemmat eivät antaneet mitään ;) . Aihe kuitenkin oikeastaan liittyy manipulointiin ja psykologiseen hyväksikäyttöön vaikka puhuttaisiinkin asuntojen ja tavaroiden ostamisesta. Ja ainakin omalla kohdalla tätä ilmeni toisessa muodossa jo lapsuudessa että annettiin tavaroita ja sillä syyllistettiin, mutta jätettiin kuitenkin kasvatuksen puolelta vajaaksi eikä vastattu henkisiin tarpeisiin. Sitä ei tajunnut kuin vasta vanhemmiten kun päältäpäin asiat näyttivät normaaleilta.
Nää on varmaan näitä, jotka on lapsinakin olleet tohkeissaan, että "minä itte"! Nytkin kehutaan itseä itsenäiseksi, vaikka vaikuttaa ihan tavalliselta kehityskululta, että mmm-m, oot muuttanut omilles.
Alue: Aihe vapaa
Jeps.
Ollaan oltu juhlissa, missä suvun (ja varmaan koko paikkakunnan) viisainta ja oppineinta naista surkuteltiin supisten selän takana jotenkin vajaaksi kun ei ollut "onnistunut" itselleen hankkimaan miestä ja lapsia. Sipistelijöiden oma ääoo varmaan 60......
Kaveri myös muutti yhteen aikoinaan nuorena rakastuneena pojan kanssa, jonka äiti teki heti ensimmöisellä viikolla jääkaappitarkastuksen . Toi sitten pakastimen täyteen pojan "lemppariruokaa" ettei kultsimuru kuole nälkään ja saa syödäkseen ravitsevaa ruokaa.
Muistutti samalla kovaan ääneen mennessään "älkää ny sitte ainakaan vauvoja alkakao pykäämään kun ette edes itsestänne raasut osaa vielä huolehtia".
Siinä sitä oli äiti joka osasi tukea nuorta paria oikein oman elämän alkuun.
2 vuotta kesti nuori morsio pojan äipän pistokokeita. Sitten tuli ero , ilmiselvästä keskinäisestä rakkaudesta huolimatta.
Kyllä voi pilata toisten suhteen just tuollaisella päsmäröinnillä ja sekaantumisella toisten asioihin, sillä nuoret (ja miksei tosiaan vanhemmatkin )on ihan vietävissä ja aseettomia kun ei heillä ole elämänkokemusta vielä.