Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Takertuvien vanhempien taakka
16.07.2017 |
Ostetaan teille sitten tuosta läheltä oma talo.
Tai jos haluatte rakentaa uuden niin autetaan teitä kyllä sitten ja ollaan raksalla vaikka päivittäin.
Ollaan muuten katottu teille jo hyvä talo, tulemme sitten maalailemaan ja tapetoimaan sinne tottakai, että saadaan viihtyisäksi teidän oma kotinne. Tuodaan huonekaluijakin ja mitä nyt tarvitte.
Lastenhoidossa tottakai autetaan , vaikka joka päivä.
Ostetaan vaatteet, lelut, haetaan ja viedään , ei tarvi kun soittaa.
Ei kai siinä nyt mitään ahdistavaa ole, että elämme teidän kautta, teidän elämää, kun omassa ei enää tapahdu muuten mitään.
(sitten ihmetellään kun nuoripari eroaa muutaman vuoden kuluttua vaikka kaikki oli ookoo.
Paitsi ettei nuoripari koskaan kasvanut yhteen perheenä yhteen hiileen puhaltaen ja pinnistellen, kun kaikki tehtiin eteen .)
Toisaalla parit jotka on joutuneet sinnittelemään pariskuntana läpi vaikeuksien pysyy kuin liimattuna kimpassa.
Kärjistettyä, mutta totta.
Tämä vain yksi tarina, muiden joukossa.
Kokemuksia?
Kommentit (150)
Kuulostaa niin tutulta. Appivanhemmat ovat tuollaisia. Nyt kun vihdoinkin tehdään irtiottoa heistä ja heidän kontrollistaan, niin nyt sitten onkin helvetti irti. "Kaikkemme ollaan tehty ja tämmöistä saadaan niskaan. Mihinkään ette ole tyytyväisiä jne jne..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai onko niinkin, että ei viitsi sanoa mitään, ettei käy niin että lahjonta ja auttaminen loppuu? On teillä ongelmat. Sanokaa, että nyt vuosi ilman yhtäkään lahjaa. Piste.
Että ihan vuosikausia tekisi mieli sanoa, on suorastaan kielen päällä, että älkääs nyt, please, ostako uutta autoa ja kodinkoneita, haluan tulla toimeen ite, mutta jotenkin se tarttuu kitalakeen. Enhän halua loukata ketään. Niih.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin toiseen kaupunkiin juuri sen takia, että itsenäistyisin ja ettei vanhemmat oo ihan vieressä jos apua tarvitsisin. Oppisin elämään itse.
Nyt sitten asutaan lähellä miehen vanhempia, jotka nyt kokoajan kesäloman aikana varsinkin puuttuu meidän elämään ja mies on koko loman sitten vanhempien nurkissa ja mä kotona itekseni.
Mies on suuttunut mulle, kun mä en halua olla kokoajan tekemisissä hänen vanhempiensa kanssa. Mua taas ärsyttää, kun meillä ei oo "normaalia" perhe-elämää, kun appivanhemmat ovat siinä kokoajan ylimääräisenä lisänä.
No olkoon mies miten paljon tahansa vanhempiensa helmoissa, mä en sinne mene. Meneehän tää loma näinkin. Saanpahan omaa aikaa. 👍🏼
Olisin voinut kirjoittaa tuon tekstin. Huoh. En siis ole ainoa. On nää kesät vaan raskaita mutta mieluummin olen yksin kuin anopin silmän alla.
...Kesälomat tulee ja isot karvaperce-ukot kuin pikkupojat kipittävät kilvan äiskän mansikkamaitokupin luokse...
Missä ne suomiviikingit on....
Eivät suomalaiset olleet viikinkejä. Toisekseen valtaosa ketjun vastaajista valittaa omista vanhemmistaan, ja kun parilla syylliset ovatkin appivanhemmat niin alkaa lällättely miehille? Mitä tässä nyt on tullut seurattua, niin enemmän ne naiset ovat äideissään kiinni, kuin miehet.
En edes tunne yhtään miestä jolla olisi ns. Napanuora katkaisematta, naisia sen sijaan tunnen useammankin jotka kysyvät jatkuvasti äitinsä mielipidettä jne. Kai se sitten on niin ettei mies saisi nähdä ollenkaan vanhempiaan jottei vaimo tunne riittämättömyyttä.
No musta taas tuntuu, että vaimot, naiset ovat yleensä niitä itsenäisempiä, jotka haluavat muuttaa kauemmas vanhemmistaan. Miehet taas jää nysväämään lähelle vanhempiensa kotia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annas olla kuule. Jotkut isovanhemmat ostavat salaa kilometrin päästä talon kertomatta siitä itse perheelle mitään. Sitten esittelevät asian yllätyksenä, kun huonekalut on jo muutettu sisään. Sairasta. Niin sairasta.
Mun appivanhemmat yritti saada meidät muuttamaan heidän naapuriinsa. Mä oisin kuollu jos se olis onnistunut. Nyt asutaan jopa 300m päästä heistä, jippii!
Just huomasin, että anoppi on ostanut pihapöydällemme mieleisensä kukan. Mies on ottanut sen vastaan mun selkäni takana. Mies ottaa kaiken vastaan, mitä hänen vanhempansa vaan antaa. 😳
Anoppi osti pihapöydälle kukan? ZOMG!
Onhan tämä provo, onhan?
Ei ole. Mun mielestä ei kuulu pätkääkään anopille, minkälaiset pihakukat meillä on. Ostakoon itselleen mitä lystää. Meidän puutarhaa ei tarvitse tulla "sisustamaan" omin nokkineen oman mielensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vai onko niinkin, että ei viitsi sanoa mitään, ettei käy niin että lahjonta ja auttaminen loppuu? On teillä ongelmat. Sanokaa, että nyt vuosi ilman yhtäkään lahjaa. Piste.
Että ihan vuosikausia tekisi mieli sanoa, on suorastaan kielen päällä, että älkääs nyt, please, ostako uutta autoa ja kodinkoneita, haluan tulla toimeen ite, mutta jotenkin se tarttuu kitalakeen. Enhän halua loukata ketään. Niih.
Niih, käykö mielessä, että on sanottu. On sanottu moneen kertaan eri tavoilla. Ei ole minkäänlaista vaikutusta. Lähinnä vastassa on aina marttyyrivastaus "kaikkemme ollaan annettu ja ei kelpaa".
Ja sitten kun ei ole otettu vastaan jotain tavaraa/asiaa niin muutaman viikon päästä huomaat, että lastenhuoneeseen on sittenkin ilmaantunut se vaatekassi lapsille tai autotalliin on tullut kallis moottorisaha mistä on kieltäydytty. Kun tässä ketjussa ei olekaan kyse ns. normaalista lapsi-vanhempi -suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annas olla kuule. Jotkut isovanhemmat ostavat salaa kilometrin päästä talon kertomatta siitä itse perheelle mitään. Sitten esittelevät asian yllätyksenä, kun huonekalut on jo muutettu sisään. Sairasta. Niin sairasta.
Mun appivanhemmat yritti saada meidät muuttamaan heidän naapuriinsa. Mä oisin kuollu jos se olis onnistunut. Nyt asutaan jopa 300m päästä heistä, jippii!
Just huomasin, että anoppi on ostanut pihapöydällemme mieleisensä kukan. Mies on ottanut sen vastaan mun selkäni takana. Mies ottaa kaiken vastaan, mitä hänen vanhempansa vaan antaa. 😳
Anoppi osti pihapöydälle kukan? ZOMG!
Onhan tämä provo, onhan?
Ei ole. Mun mielestä ei kuulu pätkääkään anopille, minkälaiset pihakukat meillä on. Ostakoon itselleen mitä lystää. Meidän puutarhaa ei tarvitse tulla "sisustamaan" omin nokkineen oman mielensä mukaan.
Ihmisellä, joka ei kestä anopin tuomaa kukkaa pöydällä, täytyy olla todella paha issue ihan itsensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annas olla kuule. Jotkut isovanhemmat ostavat salaa kilometrin päästä talon kertomatta siitä itse perheelle mitään. Sitten esittelevät asian yllätyksenä, kun huonekalut on jo muutettu sisään. Sairasta. Niin sairasta.
Mun appivanhemmat yritti saada meidät muuttamaan heidän naapuriinsa. Mä oisin kuollu jos se olis onnistunut. Nyt asutaan jopa 300m päästä heistä, jippii!
Just huomasin, että anoppi on ostanut pihapöydällemme mieleisensä kukan. Mies on ottanut sen vastaan mun selkäni takana. Mies ottaa kaiken vastaan, mitä hänen vanhempansa vaan antaa. 😳
Anoppi osti pihapöydälle kukan? ZOMG!
Onhan tämä provo, onhan?
Ei ole. Mun mielestä ei kuulu pätkääkään anopille, minkälaiset pihakukat meillä on. Ostakoon itselleen mitä lystää. Meidän puutarhaa ei tarvitse tulla "sisustamaan" omin nokkineen oman mielensä mukaan.
Ihmisellä, joka ei kestä anopin tuomaa kukkaa pöydällä, täytyy olla todella paha issue ihan itsensä kanssa.
Ja sinä et ymmärrä sitä, että anopin tuoma kukka ei ole kuin se jäävuorenhuippu siinä mitä edellä kerrotuissa tarinoissa tapahtuu. Jos se olisikin ns. terveessä anoppi-miniä -suhteessa tuotu kukkanen niin mikäs siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä apuvaatimus kulki vuosikausia appivanhempiin päin. Viis meidän elämästä. Joka viikoloppu olisi pitänyt ajaa suuntaansa yli 100 km tekemään sitä ja tätä appivanhemmille. Niin kuin poika ja vaimo olisivat olleet olemassa vain heidän tarpeitaan varten. Saapumisiltana aina alkoivat työt ja jatkuivat heti herättyä aina kotiinlähtöön asti. Olin paska kun en suostunut apen yritykseen palkattomaan työhön näinä viikonloppuina, mieheni korjatessa ja rakentaessa aamusta iltaan jotain apen juttuja. Palkkana kotiin viemiseksi vanhentunutta ruokaa pakastiimista ja kaapeista. Ja sitä syyllistämisen määrää kun ravaamista ruvettiin vähentämään! Toisin päin ei mitään apua mihinkään.
Huikea ketju!
Meillä oli vaihdettu kattovalaisimet yhdellä lapsenvahtikeikalla. "Kun täällä ei nähnyt mitään!" mukamas ja tietenkin marssittu ekaan Jyskiin, Tarjoustaloon tai vastaavaan ja ostettu halvimmat ja rumimmat mitä löytyy.
Alue: Aihe vapaa
Kiitos tästä ketjusta! Tunnistin omat vanhempani, heidän takertuvuutensa (pyytämättä tarjotun) avunannon varjolla, oman kiitollisuudenvelasta nousevan syyllisyydentunteeni, sen etten osaa/uskalla panna heille rajoja, etten vieläkään keski-iässä tiedä mitä elämässäni haluan tai mistä unelmoin oikeasti - vaan mietin, mitä äitini asiasta on mieltä...
Asiaa pahentaa se, että olen ainut lapsi. Vanhempani tulevat duunaritaustoista. He haluavat auttaa, koska heitä ei aikoinaan autettu "kun eihän silloin ollut millä auttaa, töihin mentiin jo rippikouluikäisinä". Minä maksan siitä avusta menetetyllä itsenäisyydelläni.
Pahinta on, että olen perheellinen ja etsin töitä. Äitini sekaantuu tähän joka päivä puheluineen, että jokos olen löytänyt hommia ja onko sellaisia paikkoja auki, joita voisin hakea ja kuinka monta hakemusta olen lähettänyt ja minne. Sitten hän arvostelee, onko kyseinen paikka minulle sopiva.
Tälle manipuloinnille avun/materian kautta on näköjään jo nimikin. Jotenkin huojentavaa kuulla, että muillakin voi olla aivan samoin. Ja tästä asiasta on vaikea jutella vanhemmilleen, koska ei halua loukatakaan heitä olemalla kiittämätön.