Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies haluaa erota rahapulamme takia
12.07.2017 |
En käsitä tätä. Minun palkkani on isompi ja olen se, joka käyttää rahaa vähemmän. Meillä on pahasti pulaa rahasta, se on selvä. Ja mies on todella stressaantunut asiasta. Viikko sitten hän sanoi, että haluaa erota, koska ei enää jaksa rahapulaamme eikä näe sitä että asia muuttuisi tulevaisuudessa paremmaksi. Olen viikon verran nyt miettinyt tätä enkä vain käsitä. Mitään toisia miehiä tai toisia naisia ei kummallakaan ole, ainoastaan stressiä rahasta. Ei me siitä edes tapella, koska molemmat tietää rahatilanteen, ei siitä mitään riitaa ole tullut sinänsä, vaikka huono tilanne onkin. En vain ymmärrä miksi se nyt yhtäkkiä on eron syy (aiemmin emme ole puhuneet erosta vaan suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, molemmat yhtä paljon). Ja kun minä olen se jolla on isompi palkka ja pienemmät menot, niin miten ero edes ratkaisee rahapulaa? Surettaa vaan enkä tiedä mitä tekisin. Olen yrittänyt asiasta puhua "järkeä", mutta en jotenkin saa asiassa yhteyttä mieheen, hän ei halua siitä puhua. Osaako kukaan neuvoa?
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.
En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.
Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunuthan tuo mies on selvästi. Näköalattomuus ja toivottomuus tulevaisuuden suhteen jne...
Älä ota esiin eroa tai rahaongelmia vaan koita tukea, että lähtisi hakemaan apua masennukseen.
Miehellä on siis myös muita stressinaiheita kuin rahapula. Hänen vanhemmat ovat ikääntyviä ja sairaita. Olen käynyt lapsen kanssa hänen vanhempien kotona auttelemassa ilman miestäkin (siis kun mies oli vielä töissä, vauvan päiväunien aikana onnistui hyvin tuo auttaminen). Jos hän jättää minut niin menettää tuonkin avun. Ap.
Aika pulassa/loukussa tunnutte olevan: pieni vauva+työttömyys+korjausta vaativa talo+ikäntyvät vanhempanne. Onko mies myös ainoa poika tai lapsi joka voi auttaa vanhempiaan? Oletteko haukanneet ehkä liian ison palan, eli laskeneet omat resurssinne väärin. Ulkopuolisena on vaikea antaa oikeita ohjeita miten toimia ja sen takia ehdottomasti ulkopuolista apua ja tukea tarvitsette perheneuvolasta jne. Miehesi kokee että on loukussa josta ei ole ulospääsyä kuin sillä että jättää kaiken taakseen ja aloittamalla oman elämän. Tilanne tuntuu vakavalta ja sinun pitää ottaa se tosissasi. Kenties teidän kannattaisi tehdä isoja elämän muutoksia jotka tuottavat nopeasti stressin helpotusta. Jos olisin teidän tilanteessa niin aloittaisin ehkä siitä että myisin/vuokraisin remppatalon pois ja muuttaisin pieneen (halpaan vuokra-asuntoon) tilapäisesti. Tällöin saatte paremmin asuntotukea valtiolta. Omistusasuntoohan saa sitä kait vähemmän. Stressi talon korjauksesta jäisi pois. Mitä jos muuttaisitte isosta kaupungista pienepään lähikaupunkiin vaikka työmatkasi 6kk päästä pitenisi? Saisitte asumiskustannuksia alemmas näin. Muutaman vuoden asuisitte pienemmässä asunnossa (pieni lapsi ei paljoa tilaa vielä kaipaa) ja miehesi saisi töitä kun niitä tulee. Saisitte säästettyä kenties rahaa ja miettisitte miten siitä asumisen suhteen eteenpäin. Lapsi ja ikääntyvät (apua tarvitsevat vanhemmat) eivät tule tilanteena muuttumaan joten ne pysyy stabiilina stressiä tuottavana joka tapauksessa. Voit yrittää siis muuttaa muita ns "liikkuvia osia" teidän palapelissä eli elämässänne. Tsemppiä!
Se korjausta vaativasta (omakoti?)talosta tänne kirjoittanut oli joku muu, en minä. Meillä ei onneksi ole remonttihuolia! Vaikka muita huolia onkin. Joku hometalo tähän olisi ihan painajainen. Asumme pienessä melko hyväkuntoisessa omistusosakkeessa, ja lainamenot on juuri ja juuri hieman pienemmät kuin kaupunkimme vuokrataso. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunuthan tuo mies on selvästi. Näköalattomuus ja toivottomuus tulevaisuuden suhteen jne...
Älä ota esiin eroa tai rahaongelmia vaan koita tukea, että lähtisi hakemaan apua masennukseen.
Miehellä on siis myös muita stressinaiheita kuin rahapula. Hänen vanhemmat ovat ikääntyviä ja sairaita. Olen käynyt lapsen kanssa hänen vanhempien kotona auttelemassa ilman miestäkin (siis kun mies oli vielä töissä, vauvan päiväunien aikana onnistui hyvin tuo auttaminen). Jos hän jättää minut niin menettää tuonkin avun. Ap.
Aika pulassa/loukussa tunnutte olevan: pieni vauva+työttömyys+korjausta vaativa talo+ikäntyvät vanhempanne. Onko mies myös ainoa poika tai lapsi joka voi auttaa vanhempiaan? Oletteko haukanneet ehkä liian ison palan, eli laskeneet omat resurssinne väärin. Ulkopuolisena on vaikea antaa oikeita ohjeita miten toimia ja sen takia ehdottomasti ulkopuolista apua ja tukea tarvitsette perheneuvolasta jne. Miehesi kokee että on loukussa josta ei ole ulospääsyä kuin sillä että jättää kaiken taakseen ja aloittamalla oman elämän. Tilanne tuntuu vakavalta ja sinun pitää ottaa se tosissasi. Kenties teidän kannattaisi tehdä isoja elämän muutoksia jotka tuottavat nopeasti stressin helpotusta. Jos olisin teidän tilanteessa niin aloittaisin ehkä siitä että myisin/vuokraisin remppatalon pois ja muuttaisin pieneen (halpaan vuokra-asuntoon) tilapäisesti. Tällöin saatte paremmin asuntotukea valtiolta. Omistusasuntoohan saa sitä kait vähemmän. Stressi talon korjauksesta jäisi pois. Mitä jos muuttaisitte isosta kaupungista pienepään lähikaupunkiin vaikka työmatkasi 6kk päästä pitenisi? Saisitte asumiskustannuksia alemmas näin. Muutaman vuoden asuisitte pienemmässä asunnossa (pieni lapsi ei paljoa tilaa vielä kaipaa) ja miehesi saisi töitä kun niitä tulee. Saisitte säästettyä kenties rahaa ja miettisitte miten siitä asumisen suhteen eteenpäin. Lapsi ja ikääntyvät (apua tarvitsevat vanhemmat) eivät tule tilanteena muuttumaan joten ne pysyy stabiilina stressiä tuottavana joka tapauksessa. Voit yrittää siis muuttaa muita ns "liikkuvia osia" teidän palapelissä eli elämässänne. Tsemppiä!
Se korjausta vaativasta (omakoti?)talosta tänne kirjoittanut oli joku muu, en minä. Meillä ei onneksi ole remonttihuolia! Vaikka muita huolia onkin. Joku hometalo tähän olisi ihan painajainen. Asumme pienessä melko hyväkuntoisessa omistusosakkeessa, ja lainamenot on juuri ja juuri hieman pienemmät kuin kaupunkimme vuokrataso. Ap.
Mitäpä jos sopisitte pankin kanssa, että ainakin nyt hoitovapaasi ajan maksaisitte vain korkoja? Mahdollisesti pidempäänkin, jos miehellesi ei ala löytyä töitä? Näin jäisi enemmän rahaa käyttöön eikä kokoajan tarvitsisi pohtia raha-asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.
En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.
Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja.
Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunuthan tuo mies on selvästi. Näköalattomuus ja toivottomuus tulevaisuuden suhteen jne...
Älä ota esiin eroa tai rahaongelmia vaan koita tukea, että lähtisi hakemaan apua masennukseen.
Miehellä on siis myös muita stressinaiheita kuin rahapula. Hänen vanhemmat ovat ikääntyviä ja sairaita. Olen käynyt lapsen kanssa hänen vanhempien kotona auttelemassa ilman miestäkin (siis kun mies oli vielä töissä, vauvan päiväunien aikana onnistui hyvin tuo auttaminen). Jos hän jättää minut niin menettää tuonkin avun. Ap.
Aika pulassa/loukussa tunnutte olevan: pieni vauva+työttömyys+korjausta vaativa talo+ikäntyvät vanhempanne. Onko mies myös ainoa poika tai lapsi joka voi auttaa vanhempiaan? Oletteko haukanneet ehkä liian ison palan, eli laskeneet omat resurssinne väärin. Ulkopuolisena on vaikea antaa oikeita ohjeita miten toimia ja sen takia ehdottomasti ulkopuolista apua ja tukea tarvitsette perheneuvolasta jne. Miehesi kokee että on loukussa josta ei ole ulospääsyä kuin sillä että jättää kaiken taakseen ja aloittamalla oman elämän. Tilanne tuntuu vakavalta ja sinun pitää ottaa se tosissasi. Kenties teidän kannattaisi tehdä isoja elämän muutoksia jotka tuottavat nopeasti stressin helpotusta. Jos olisin teidän tilanteessa niin aloittaisin ehkä siitä että myisin/vuokraisin remppatalon pois ja muuttaisin pieneen (halpaan vuokra-asuntoon) tilapäisesti. Tällöin saatte paremmin asuntotukea valtiolta. Omistusasuntoohan saa sitä kait vähemmän. Stressi talon korjauksesta jäisi pois. Mitä jos muuttaisitte isosta kaupungista pienepään lähikaupunkiin vaikka työmatkasi 6kk päästä pitenisi? Saisitte asumiskustannuksia alemmas näin. Muutaman vuoden asuisitte pienemmässä asunnossa (pieni lapsi ei paljoa tilaa vielä kaipaa) ja miehesi saisi töitä kun niitä tulee. Saisitte säästettyä kenties rahaa ja miettisitte miten siitä asumisen suhteen eteenpäin. Lapsi ja ikääntyvät (apua tarvitsevat vanhemmat) eivät tule tilanteena muuttumaan joten ne pysyy stabiilina stressiä tuottavana joka tapauksessa. Voit yrittää siis muuttaa muita ns "liikkuvia osia" teidän palapelissä eli elämässänne. Tsemppiä!
Se korjausta vaativasta (omakoti?)talosta tänne kirjoittanut oli joku muu, en minä. Meillä ei onneksi ole remonttihuolia! Vaikka muita huolia onkin. Joku hometalo tähän olisi ihan painajainen. Asumme pienessä melko hyväkuntoisessa omistusosakkeessa, ja lainamenot on juuri ja juuri hieman pienemmät kuin kaupunkimme vuokrataso. Ap.
Mitäpä jos sopisitte pankin kanssa, että ainakin nyt hoitovapaasi ajan maksaisitte vain korkoja? Mahdollisesti pidempäänkin, jos miehellesi ei ala löytyä töitä? Näin jäisi enemmän rahaa käyttöön eikä kokoajan tarvitsisi pohtia raha-asioita.
Näin täytyy tehdä, kysehän ei kuitenkaan ole kuin kuudesta kuukaudesta. En kuitenkaan tiedä että ratkaiseeko se meidän tilannetta. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunuthan tuo mies on selvästi. Näköalattomuus ja toivottomuus tulevaisuuden suhteen jne...
Älä ota esiin eroa tai rahaongelmia vaan koita tukea, että lähtisi hakemaan apua masennukseen.
Miehellä on siis myös muita stressinaiheita kuin rahapula. Hänen vanhemmat ovat ikääntyviä ja sairaita. Olen käynyt lapsen kanssa hänen vanhempien kotona auttelemassa ilman miestäkin (siis kun mies oli vielä töissä, vauvan päiväunien aikana onnistui hyvin tuo auttaminen). Jos hän jättää minut niin menettää tuonkin avun. Ap.
Aika pulassa/loukussa tunnutte olevan: pieni vauva+työttömyys+korjausta vaativa talo+ikäntyvät vanhempanne. Onko mies myös ainoa poika tai lapsi joka voi auttaa vanhempiaan? Oletteko haukanneet ehkä liian ison palan, eli laskeneet omat resurssinne väärin. Ulkopuolisena on vaikea antaa oikeita ohjeita miten toimia ja sen takia ehdottomasti ulkopuolista apua ja tukea tarvitsette perheneuvolasta jne. Miehesi kokee että on loukussa josta ei ole ulospääsyä kuin sillä että jättää kaiken taakseen ja aloittamalla oman elämän. Tilanne tuntuu vakavalta ja sinun pitää ottaa se tosissasi. Kenties teidän kannattaisi tehdä isoja elämän muutoksia jotka tuottavat nopeasti stressin helpotusta. Jos olisin teidän tilanteessa niin aloittaisin ehkä siitä että myisin/vuokraisin remppatalon pois ja muuttaisin pieneen (halpaan vuokra-asuntoon) tilapäisesti. Tällöin saatte paremmin asuntotukea valtiolta. Omistusasuntoohan saa sitä kait vähemmän. Stressi talon korjauksesta jäisi pois. Mitä jos muuttaisitte isosta kaupungista pienepään lähikaupunkiin vaikka työmatkasi 6kk päästä pitenisi? Saisitte asumiskustannuksia alemmas näin. Muutaman vuoden asuisitte pienemmässä asunnossa (pieni lapsi ei paljoa tilaa vielä kaipaa) ja miehesi saisi töitä kun niitä tulee. Saisitte säästettyä kenties rahaa ja miettisitte miten siitä asumisen suhteen eteenpäin. Lapsi ja ikääntyvät (apua tarvitsevat vanhemmat) eivät tule tilanteena muuttumaan joten ne pysyy stabiilina stressiä tuottavana joka tapauksessa. Voit yrittää siis muuttaa muita ns "liikkuvia osia" teidän palapelissä eli elämässänne. Tsemppiä!
Se korjausta vaativasta (omakoti?)talosta tänne kirjoittanut oli joku muu, en minä. Meillä ei onneksi ole remonttihuolia! Vaikka muita huolia onkin. Joku hometalo tähän olisi ihan painajainen. Asumme pienessä melko hyväkuntoisessa omistusosakkeessa, ja lainamenot on juuri ja juuri hieman pienemmät kuin kaupunkimme vuokrataso. Ap.
Todella helpottavaa kuulla että asuminen on kunnossa! Ylemmän kirjoitta olen siis. Remppatalot on sellainen asia joka helposti pistää suhteen poikki oli lapsia tai ei. Ulkopuolista apua ehdotan teille haettavaksi jotta pääsette takaisin jaloillenne. Tsemppiä!
Ai teillä on asuntolaina. No nyt äkkiä pankkiin ja 6kk lyhennysvapaata asuntolainaan eli maksatte vain korot. Kun menet töihin niin voitte palata normaaliin lainanmaksuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.
En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.
Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja.
Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.
Miehellesi ei kuitenkaan taida riittää se, että ei nälkään kuole? Olen se kommentoija, joka itsekin on aikoinaan kokenut vastaavan ahdistumisen. Jos joku olisi silloin yrittänyt lohduttaa kolmekymppistä minua , että enhän mä nyt kuitenkaan seuraavan 20 vuoden aikana nälkään kuole, olisin varmaan tirvaissut nyrkillä nenään :D Silloin olisin ajatellut, että kumpa kuolisinkin, koska musta tuntui, että koko elämäni oli ohi. Jokainen päivä sen jälkeen olisi vain kurjuutta ja kärsimystä. Toivo paremmasta oli se, mikä sai mut jaksamaan. Ja se toivo edellytti, että mulla oli suunnitelmia ja myös tahtoa toteuttaa ne suunnitelmat. Valoa tunnelin päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.
En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.
Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja.
Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.
Miehellesi ei kuitenkaan taida riittää se, että ei nälkään kuole? Olen se kommentoija, joka itsekin on aikoinaan kokenut vastaavan ahdistumisen. Jos joku olisi silloin yrittänyt lohduttaa kolmekymppistä minua , että enhän mä nyt kuitenkaan seuraavan 20 vuoden aikana nälkään kuole, olisin varmaan tirvaissut nyrkillä nenään :D Silloin olisin ajatellut, että kumpa kuolisinkin, koska musta tuntui, että koko elämäni oli ohi. Jokainen päivä sen jälkeen olisi vain kurjuutta ja kärsimystä. Toivo paremmasta oli se, mikä sai mut jaksamaan. Ja se toivo edellytti, että mulla oli suunnitelmia ja myös tahtoa toteuttaa ne suunnitelmat. Valoa tunnelin päässä.
Mikä se suunnitelma sitten sinulla oli? Olen esimerkiksi sanonut jo aiemmin miehelle, että jos haluaa opiskella vielä uuden ammatin, niin tuen häntä siinä ja voi mennä opiskelemaan, vaikka yli 40 jo onkin. Ei kuulemma halua. Olen yrittänyt keksiä hänelle niitä suunnitelmia mutta hän ei innostu niistä, kuulemma ne on hölmöjä ja mahdottomia. Miten minä voin keksiä keinon taikoa rahaa? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehän elätte ihan normaalia pikkulapsiperhe-elämää jos kuitenkin saatte asumisen, ruuan ja laskut maksettua! Sellaista se oli meilläkin ja ikinä ei ostettu itselle mitään eikä harrastettu mitään kallista ym. Mutta ei se meitä lannistanut vaan päin vastoin lähensi perheenä ja se oli oma valinta että minäkin olin hoitovapaalla. Kaikkea ei saa aina ja heti.
Lapset kasvoi, asuntolaina loppui ja nykyään on rahaa käytettäväksi itseenkin ja matkusteluun.
Meille se oli itsestäänselvyys että rahaa oli vähän kun lapset oli pieniä. Tosin mies ei ollut työtön vaikka oli välillä lomautettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunuthan tuo mies on selvästi. Näköalattomuus ja toivottomuus tulevaisuuden suhteen jne...
Älä ota esiin eroa tai rahaongelmia vaan koita tukea, että lähtisi hakemaan apua masennukseen.
Miehellä on siis myös muita stressinaiheita kuin rahapula. Hänen vanhemmat ovat ikääntyviä ja sairaita. Olen käynyt lapsen kanssa hänen vanhempien kotona auttelemassa ilman miestäkin (siis kun mies oli vielä töissä, vauvan päiväunien aikana onnistui hyvin tuo auttaminen). Jos hän jättää minut niin menettää tuonkin avun. Ap.
Aika pulassa/loukussa tunnutte olevan: pieni vauva+työttömyys+korjausta vaativa talo+ikäntyvät vanhempanne. Onko mies myös ainoa poika tai lapsi joka voi auttaa vanhempiaan? Oletteko haukanneet ehkä liian ison palan, eli laskeneet omat resurssinne väärin. Ulkopuolisena on vaikea antaa oikeita ohjeita miten toimia ja sen takia ehdottomasti ulkopuolista apua ja tukea tarvitsette perheneuvolasta jne. Miehesi kokee että on loukussa josta ei ole ulospääsyä kuin sillä että jättää kaiken taakseen ja aloittamalla oman elämän. Tilanne tuntuu vakavalta ja sinun pitää ottaa se tosissasi. Kenties teidän kannattaisi tehdä isoja elämän muutoksia jotka tuottavat nopeasti stressin helpotusta. Jos olisin teidän tilanteessa niin aloittaisin ehkä siitä että myisin/vuokraisin remppatalon pois ja muuttaisin pieneen (halpaan vuokra-asuntoon) tilapäisesti. Tällöin saatte paremmin asuntotukea valtiolta. Omistusasuntoohan saa sitä kait vähemmän. Stressi talon korjauksesta jäisi pois. Mitä jos muuttaisitte isosta kaupungista pienepään lähikaupunkiin vaikka työmatkasi 6kk päästä pitenisi? Saisitte asumiskustannuksia alemmas näin. Muutaman vuoden asuisitte pienemmässä asunnossa (pieni lapsi ei paljoa tilaa vielä kaipaa) ja miehesi saisi töitä kun niitä tulee. Saisitte säästettyä kenties rahaa ja miettisitte miten siitä asumisen suhteen eteenpäin. Lapsi ja ikääntyvät (apua tarvitsevat vanhemmat) eivät tule tilanteena muuttumaan joten ne pysyy stabiilina stressiä tuottavana joka tapauksessa. Voit yrittää siis muuttaa muita ns "liikkuvia osia" teidän palapelissä eli elämässänne. Tsemppiä!
Selvittäkää nyt ensin onko sille rakennusvirheelle edes kiire tai ylipäätään todellista syytä tehdä mitään. Se on vanha talo joka on kestänyt varmaan kymmeniä vuosia niin se käsiin hajoa jollei nyt katto vuoda tai perustukset uppoa. Miehen kannattaa ruveta hakemaan sitä uutta työtä nyt heti oli se nyt vaikka sitten pienipalkkainenkin. Niin kauan kuin on töissä on enemmän liikkumavaraa kuin työttömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tehän elätte ihan normaalia pikkulapsiperhe-elämää jos kuitenkin saatte asumisen, ruuan ja laskut maksettua! Sellaista se oli meilläkin ja ikinä ei ostettu itselle mitään eikä harrastettu mitään kallista ym. Mutta ei se meitä lannistanut vaan päin vastoin lähensi perheenä ja se oli oma valinta että minäkin olin hoitovapaalla. Kaikkea ei saa aina ja heti.
Lapset kasvoi, asuntolaina loppui ja nykyään on rahaa käytettäväksi itseenkin ja matkusteluun.
Meille se oli itsestäänselvyys että rahaa oli vähän kun lapset oli pieniä. Tosin mies ei ollut työtön vaikka oli välillä lomautettu.
Minun mielestä me elämme melko tavallista elämää, jossa rahasta on kyllä hyvin tiukkaa mutta niin on monella muullakin. Miehen mielestä elämme hirveässä köyhyydessä, joka sairastuttaa hänet tai jotain yhtä pahaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentunuthan tuo mies on selvästi. Näköalattomuus ja toivottomuus tulevaisuuden suhteen jne...
Älä ota esiin eroa tai rahaongelmia vaan koita tukea, että lähtisi hakemaan apua masennukseen.
Miehellä on siis myös muita stressinaiheita kuin rahapula. Hänen vanhemmat ovat ikääntyviä ja sairaita. Olen käynyt lapsen kanssa hänen vanhempien kotona auttelemassa ilman miestäkin (siis kun mies oli vielä töissä, vauvan päiväunien aikana onnistui hyvin tuo auttaminen). Jos hän jättää minut niin menettää tuonkin avun. Ap.
Aika pulassa/loukussa tunnutte olevan: pieni vauva+työttömyys+korjausta vaativa talo+ikäntyvät vanhempanne. Onko mies myös ainoa poika tai lapsi joka voi auttaa vanhempiaan? Oletteko haukanneet ehkä liian ison palan, eli laskeneet omat resurssinne väärin. Ulkopuolisena on vaikea antaa oikeita ohjeita miten toimia ja sen takia ehdottomasti ulkopuolista apua ja tukea tarvitsette perheneuvolasta jne. Miehesi kokee että on loukussa josta ei ole ulospääsyä kuin sillä että jättää kaiken taakseen ja aloittamalla oman elämän. Tilanne tuntuu vakavalta ja sinun pitää ottaa se tosissasi. Kenties teidän kannattaisi tehdä isoja elämän muutoksia jotka tuottavat nopeasti stressin helpotusta. Jos olisin teidän tilanteessa niin aloittaisin ehkä siitä että myisin/vuokraisin remppatalon pois ja muuttaisin pieneen (halpaan vuokra-asuntoon) tilapäisesti. Tällöin saatte paremmin asuntotukea valtiolta. Omistusasuntoohan saa sitä kait vähemmän. Stressi talon korjauksesta jäisi pois. Mitä jos muuttaisitte isosta kaupungista pienepään lähikaupunkiin vaikka työmatkasi 6kk päästä pitenisi? Saisitte asumiskustannuksia alemmas näin. Muutaman vuoden asuisitte pienemmässä asunnossa (pieni lapsi ei paljoa tilaa vielä kaipaa) ja miehesi saisi töitä kun niitä tulee. Saisitte säästettyä kenties rahaa ja miettisitte miten siitä asumisen suhteen eteenpäin. Lapsi ja ikääntyvät (apua tarvitsevat vanhemmat) eivät tule tilanteena muuttumaan joten ne pysyy stabiilina stressiä tuottavana joka tapauksessa. Voit yrittää siis muuttaa muita ns "liikkuvia osia" teidän palapelissä eli elämässänne. Tsemppiä!
Selvittäkää nyt ensin onko sille rakennusvirheelle edes kiire tai ylipäätään todellista syytä tehdä mitään. Se on vanha talo joka on kestänyt varmaan kymmeniä vuosia niin se käsiin hajoa jollei nyt katto vuoda tai perustukset uppoa. Miehen kannattaa ruveta hakemaan sitä uutta työtä nyt heti oli se nyt vaikka sitten pienipalkkainenkin. Niin kauan kuin on töissä on enemmän liikkumavaraa kuin työttömänä.
Se rakennusvirheinen oli joku muu tyyppi, joka tuli tähän ketjuun kertomaan omasta tilanteestaan. Meillä ei onneksi ole rakennusvirheitä. Ja mies siis aktiivisesti etsii uutta työtä ja luulen kyllä että ennen pitkää sellaisen myös löytää (hän ei itse siihen kai usko, mutta minä uskon). Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso osa pienten lasten perheistä elää "kädestä suuhun" eli tulee juuri ja juuri toimeen eikä silti eroa.
Varsinkin jos toinen on hoitovapaalla niin se on oma valinta ja homma vaan pitää saada pyörimään.
Miksi työpaikkalounas? Ihan järetön menoerä, jos muutenkin jo tiukkaa. Paljon teidän tulot on? Entä paljon olivat kun olitte molemmat töissä?
Siis teillä oli jo aikaisemmin rahapula ja päätitte hankkia lapsen? Miten tyhmiä ihmiset voi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.
En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.
Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja.
Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.
Miehellesi ei kuitenkaan taida riittää se, että ei nälkään kuole? Olen se kommentoija, joka itsekin on aikoinaan kokenut vastaavan ahdistumisen. Jos joku olisi silloin yrittänyt lohduttaa kolmekymppistä minua , että enhän mä nyt kuitenkaan seuraavan 20 vuoden aikana nälkään kuole, olisin varmaan tirvaissut nyrkillä nenään :D Silloin olisin ajatellut, että kumpa kuolisinkin, koska musta tuntui, että koko elämäni oli ohi. Jokainen päivä sen jälkeen olisi vain kurjuutta ja kärsimystä. Toivo paremmasta oli se, mikä sai mut jaksamaan. Ja se toivo edellytti, että mulla oli suunnitelmia ja myös tahtoa toteuttaa ne suunnitelmat. Valoa tunnelin päässä.
Mikä se suunnitelma sitten sinulla oli? Olen esimerkiksi sanonut jo aiemmin miehelle, että jos haluaa opiskella vielä uuden ammatin, niin tuen häntä siinä ja voi mennä opiskelemaan, vaikka yli 40 jo onkin. Ei kuulemma halua. Olen yrittänyt keksiä hänelle niitä suunnitelmia mutta hän ei innostu niistä, kuulemma ne on hölmöjä ja mahdottomia. Miten minä voin keksiä keinon taikoa rahaa? Ap.
Mulla oli montakin suunnitelmaa, mutta ensimmäisenä halusin tietää, mihin rahani menevät ja miten voisi jostain nipistää. Eli laadin budjetin ja pidin tarkkaa kirjaa kaikista hankinnoistani. Ensimmäisenä lähti auto ja tilalle tuli polkupyörä. Tämän jälkeen mietin, miten voisin saada lisää rahaa. Hoitovapaalla aloin tehdä silloin tällöin keikkahommia. Opettelin myös ompelemaan ja tein kaikki lasten ja omat vaatteeni itse siihen asti, kun lapset menivät kouluun. Kun lapset olivat menneet kouluun ja tiedostin, että muutaman vuoden päästä mulla on kaksi teiniä teini-ikäisten tarpeineen, lähdin työn ohessa opiskelemaan paremmin palkatulle alalle. Olin tuolloin nelikymppinen. Muutin myös edullisempaan asuntoon. Vanhasta työpaikasta irtisanouduin, kun olin saanut uudelta alalta työpaikan. Tällä alalla on voinut luoda myös uraa (mitä ei aiemmassa ammatissani oikeastaan voinut tehdä) ja olen edennyt ihan mukavasti urallani. Lopulta päädyin parin kollegani kanssa yrittäjäksi. Mikään ei tietenkään ole tapahtunut hetkessä eikä ilman ponnisteluja, mutta suunta on kuitenkin ollut alusta lähtien eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.
En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.
Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja.
Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.
Miehellesi ei kuitenkaan taida riittää se, että ei nälkään kuole? Olen se kommentoija, joka itsekin on aikoinaan kokenut vastaavan ahdistumisen. Jos joku olisi silloin yrittänyt lohduttaa kolmekymppistä minua , että enhän mä nyt kuitenkaan seuraavan 20 vuoden aikana nälkään kuole, olisin varmaan tirvaissut nyrkillä nenään :D Silloin olisin ajatellut, että kumpa kuolisinkin, koska musta tuntui, että koko elämäni oli ohi. Jokainen päivä sen jälkeen olisi vain kurjuutta ja kärsimystä. Toivo paremmasta oli se, mikä sai mut jaksamaan. Ja se toivo edellytti, että mulla oli suunnitelmia ja myös tahtoa toteuttaa ne suunnitelmat. Valoa tunnelin päässä.
Mikä se suunnitelma sitten sinulla oli? Olen esimerkiksi sanonut jo aiemmin miehelle, että jos haluaa opiskella vielä uuden ammatin, niin tuen häntä siinä ja voi mennä opiskelemaan, vaikka yli 40 jo onkin. Ei kuulemma halua. Olen yrittänyt keksiä hänelle niitä suunnitelmia mutta hän ei innostu niistä, kuulemma ne on hölmöjä ja mahdottomia. Miten minä voin keksiä keinon taikoa rahaa? Ap.
Mulla oli montakin suunnitelmaa, mutta ensimmäisenä halusin tietää, mihin rahani menevät ja miten voisi jostain nipistää. Eli laadin budjetin ja pidin tarkkaa kirjaa kaikista hankinnoistani. Ensimmäisenä lähti auto ja tilalle tuli polkupyörä. Tämän jälkeen mietin, miten voisin saada lisää rahaa. Hoitovapaalla aloin tehdä silloin tällöin keikkahommia. Opettelin myös ompelemaan ja tein kaikki lasten ja omat vaatteeni itse siihen asti, kun lapset menivät kouluun. Kun lapset olivat menneet kouluun ja tiedostin, että muutaman vuoden päästä mulla on kaksi teiniä teini-ikäisten tarpeineen, lähdin työn ohessa opiskelemaan paremmin palkatulle alalle. Olin tuolloin nelikymppinen. Muutin myös edullisempaan asuntoon. Vanhasta työpaikasta irtisanouduin, kun olin saanut uudelta alalta työpaikan. Tällä alalla on voinut luoda myös uraa (mitä ei aiemmassa ammatissani oikeastaan voinut tehdä) ja olen edennyt ihan mukavasti urallani. Lopulta päädyin parin kollegani kanssa yrittäjäksi. Mikään ei tietenkään ole tapahtunut hetkessä eikä ilman ponnisteluja, mutta suunta on kuitenkin ollut alusta lähtien eteenpäin.
Olen ehdotellut miehelle kulujen karsimista entisestään vähäisemmäksi, auton vaihtamista halvempaan ja vanhempaan jne. Vähän kuin sinä vaihdoit auton polkupyörään. Siinä se ongelma taitaakin olla, hän inhoaa köyhyyttä ja kaikkea mikä muistuttaa köyhyydestä ja nuo puheeni vain ärsyttävät häntä. Meidän nykyinen vähän uudempi auto on kai viimeisiä asioita joiden avulla voi kuvitella että olisi hyvin toimeentuleva tms. Kaikki asiat jotka liittyvät rahan vähyyteen ahdistavat ja siksi myös tuollaiset suunnitelmat ahdistavat. Ehkä koko meidän nykyinen elämä muistuttaa häntä siitä että hän ei ole rikas ja siksi haluaa erota? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Siis teillä oli jo aikaisemmin rahapula ja päätitte hankkia lapsen? Miten tyhmiä ihmiset voi olla?
Vain rikkaat saavat lisääntyä.
Alue: Aihe vapaa
Aika pulassa/loukussa tunnutte olevan: pieni vauva+työttömyys+korjausta vaativa talo+ikäntyvät vanhempanne. Onko mies myös ainoa poika tai lapsi joka voi auttaa vanhempiaan? Oletteko haukanneet ehkä liian ison palan, eli laskeneet omat resurssinne väärin. Ulkopuolisena on vaikea antaa oikeita ohjeita miten toimia ja sen takia ehdottomasti ulkopuolista apua ja tukea tarvitsette perheneuvolasta jne. Miehesi kokee että on loukussa josta ei ole ulospääsyä kuin sillä että jättää kaiken taakseen ja aloittamalla oman elämän. Tilanne tuntuu vakavalta ja sinun pitää ottaa se tosissasi. Kenties teidän kannattaisi tehdä isoja elämän muutoksia jotka tuottavat nopeasti stressin helpotusta. Jos olisin teidän tilanteessa niin aloittaisin ehkä siitä että myisin/vuokraisin remppatalon pois ja muuttaisin pieneen (halpaan vuokra-asuntoon) tilapäisesti. Tällöin saatte paremmin asuntotukea valtiolta. Omistusasuntoohan saa sitä kait vähemmän. Stressi talon korjauksesta jäisi pois. Mitä jos muuttaisitte isosta kaupungista pienepään lähikaupunkiin vaikka työmatkasi 6kk päästä pitenisi? Saisitte asumiskustannuksia alemmas näin. Muutaman vuoden asuisitte pienemmässä asunnossa (pieni lapsi ei paljoa tilaa vielä kaipaa) ja miehesi saisi töitä kun niitä tulee. Saisitte säästettyä kenties rahaa ja miettisitte miten siitä asumisen suhteen eteenpäin. Lapsi ja ikääntyvät (apua tarvitsevat vanhemmat) eivät tule tilanteena muuttumaan joten ne pysyy stabiilina stressiä tuottavana joka tapauksessa. Voit yrittää siis muuttaa muita ns "liikkuvia osia" teidän palapelissä eli elämässänne. Tsemppiä!