Mies haluaa erota rahapulamme takia

Voi herrajumala sentään mikä hyvinvointivaltio-ongelma! Mene Ap töihin (jotain töitä löytyy aina) ja mies kotiin lapsen kanssa. Jos mies ei suostu niin jätät sen. Toinen vaihtoehto on että myytte asunnon ja muutatte vuokralle. Sossu elättää! Yes! Maailmassa on niin paljon suurempiakin ongelmia että tämä keskustelu on ihan järjetön. Ja en vieläkään ymmärrä miten kaksi 40+ ihmistä ei ole saanut säästöjä kerättyä jos lapsikin tuli noin myöhään?? Lisäksi yksi lapsi ei kyllä mitenkään muuta parisuhdetta koska yhden lapsen saa aina mukaan lähes mihin vaan. Sitten kun lapsia on kaksi tai enemmän, sitten vasta elämä onkin mullin mallin. Yksi lapsi, ja vielä pieni sellainen, ei paljon kuluta. Saatte lapsilisän joka vallan mainiosti riittää lapsen ensimmäiset 10 vuotta. Teini-iässä lapset vasta maksavatkin! Älkää katsoko kaikki life-style ohjelmia rikkaista Hollywood-mammoista. Unohtakaa ne! Kirpparista ja netistä löytyy hyvinkin hienoja lastenvaatteita ja leluja. Lisäksi miehesi vanhemmat varmaan mielellään ostavat vähän arvokkaampia lahjoja jos siihen on tarvetta? Kun heillä kerran on rahaa ja onhan se lapsi kuitenkin heidän lapsenlapsi.

Mies on huonosti koulutettu ja haluaa kokea olevansa varakas?

On ostanut kalliin auton?

Ja asumiskulunne ovat kohtuulliset kerrostalossa?

Ja äijä on duunariammatistaan työttömänä?

Ja on ottanut paremmin toimeentulevan vaimon josta haluaa nyt erota, kun joutui työttömäksi?

Sano heipat ja pakkaa sen kamat siihen uuteen autoon ja toivota hyvää jatkoa.

Ongelma ei ole rahanpuute vaan miehen asenne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä varaa siis hankkia uusia huonekaluja yms uuteen asuntoonsa?

Ei tietenkään. Kumpikaan ei myöskään pysty ostamaan toista ulos tästä pääasiassa lainarahalla hankitusta omistusasunnostamme, joten jos eroamme niin molemmat joudumme vuokralle. Ap.

Milloin ostitte tuon asunnon? Voisiko osasyy miehen stressiin ollakin juuri niskassa painava asuntolaina? Vuokralla asuessa stressiä ei ehkä olisi näin paljon?

Asunto on ostettu pari vuotta sitten. Lainakulut on tosiaan hieman pienemmät kuin vuokra-asuntojen vuokrat kaupungissamme. Voi olla että se velka stressaa häntä. Silti en ymmärrä miksi ratkaisu siihen olisi ero? Ap.

Miten pitkä laina-aika? Tai siis minkä ikäinen mies on, kun laina on kokonaan maksettu pois? Taustallahan saattaa olla miehellä myös ajatus, että hän on velasta vapaa sitten, kun on jo liian vanha tekemään enää mitään. Vasta "vanhuksena". Ja kun nyt on jo elämän puoliväli ohitettu, niin loppuelämä olisi vain yhtä kituuttamista. Asuntolainan vuoksi myöskään ammatin vaihtaminen ei kiinnosta. Vuokralla asuessa sentään olisi mahdollisuus asumistukeen yms, jos tilanne äityisi kovin pahaksi. Sinä et ilmeisesti halua asua vuokralla, joten jospa ero onkin siis ainoa keino, jolla mies pääsisi eroon taakaksi kokemastaan asuntolainasta?

Vierailija kirjoitti:

Mies on huonosti koulutettu ja haluaa kokea olevansa varakas?

On ostanut kalliin auton?

Ja asumiskulunne ovat kohtuulliset kerrostalossa?

Ja äijä on duunariammatistaan työttömänä?

Ja on ottanut paremmin toimeentulevan vaimon josta haluaa nyt erota, kun joutui työttömäksi?

Sano heipat ja pakkaa sen kamat siihen uuteen autoon ja toivota hyvää jatkoa.

Miehellä on masennus ja ikäkriisi ja siksi se sekoilee tuollaista järjetöntä. Katuu kyllä karvaasti jälkeenpäin jos nyt menettää ap:n.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä varaa siis hankkia uusia huonekaluja yms uuteen asuntoonsa?

Ei tietenkään. Kumpikaan ei myöskään pysty ostamaan toista ulos tästä pääasiassa lainarahalla hankitusta omistusasunnostamme, joten jos eroamme niin molemmat joudumme vuokralle. Ap.

Milloin ostitte tuon asunnon? Voisiko osasyy miehen stressiin ollakin juuri niskassa painava asuntolaina? Vuokralla asuessa stressiä ei ehkä olisi näin paljon?

Asunto on ostettu pari vuotta sitten. Lainakulut on tosiaan hieman pienemmät kuin vuokra-asuntojen vuokrat kaupungissamme. Voi olla että se velka stressaa häntä. Silti en ymmärrä miksi ratkaisu siihen olisi ero? Ap.

Miten pitkä laina-aika? Tai siis minkä ikäinen mies on, kun laina on kokonaan maksettu pois? Taustallahan saattaa olla miehellä myös ajatus, että hän on velasta vapaa sitten, kun on jo liian vanha tekemään enää mitään. Vasta "vanhuksena". Ja kun nyt on jo elämän puoliväli ohitettu, niin loppuelämä olisi vain yhtä kituuttamista. Asuntolainan vuoksi myöskään ammatin vaihtaminen ei kiinnosta. Vuokralla asuessa sentään olisi mahdollisuus asumistukeen yms, jos tilanne äityisi kovin pahaksi. Sinä et ilmeisesti halua asua vuokralla, joten jospa ero onkin siis ainoa keino, jolla mies pääsisi eroon taakaksi kokemastaan asuntolainasta?

Laina-aika on 25 vuotta. Minulle kävisi vuokra-asuminen, mies halusi että ostamme asunnon eikä ole halunnut tätä myydä pois vaikka olen sanonut että se minulle kävisi. Kituuttamista se loppuelämä hänelle on ilman minuakin. Ap. 

Miestä ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään järkiratkaisut ja tyytyminen vähempään.

Vierailija kirjoitti:

Miestä ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään järkiratkaisut ja tyytyminen vähempään.

Selvästi näin. Mutta mistä ja miten se aikoo repiä sen enemmän joka riittää hänelle :D ???

Voin vaan kuvitella miten tämäkin ukkeli nyt roikottaa ap:tä löysässä hirressä ja naama norsunvitulla ärisee kotona ja ap hissuttelee hiljaa ja odottelee kauhuissaan että koska se lähtee.

Jos mies haluaa erota niin ei sitä voi väkisin pidellä vaan mies nyt sitten kertoo suunnitelmansa kuinka toimitaan...asunto myyntiin, kuka muuttaa mihinkin ja kuinka lapsi hoidetaan ym ym.

Mitä mä en nyt ymmärrä tässä?

Ap:n kuvailun mukaan mies on ihan täysi idiootti, mutta ap on kuitenkin ostanut asunnon velaksi sen kanssa sekä hankkinut lapsen, vaikka heillä on aina ollut rahaongelmia.

Mies ei halua olla köyhä mutta matalapalkkaisena, vuosien kituuttamisenkin jälkeen, hankkiutuu asuntovelalliseksi ja laittaa vaimonsa paksuksi ja lupailee pitkiä hoitovapaita kotona.

Tässä on nyt 3 vaihtoehtoa, mikä tämän selittää:

a) tämä on satua, ei totta

b) AP jättää tarkoituksella kertomatta olennaisia tietoja tilanteesta

c) hölmöläisiä koko joukko

Vierailija kirjoitti:

Mitä mä en nyt ymmärrä tässä?

Ap:n kuvailun mukaan mies on ihan täysi idiootti, mutta ap on kuitenkin ostanut asunnon velaksi sen kanssa sekä hankkinut lapsen, vaikka heillä on aina ollut rahaongelmia.

Mies ei halua olla köyhä mutta matalapalkkaisena, vuosien kituuttamisenkin jälkeen, hankkiutuu asuntovelalliseksi ja laittaa vaimonsa paksuksi ja lupailee pitkiä hoitovapaita kotona.

Tässä on nyt 3 vaihtoehtoa, mikä tämän selittää:

a) tämä on satua, ei totta

b) AP jättää tarkoituksella kertomatta olennaisia tietoja tilanteesta

c) hölmöläisiä koko joukko

Varmaan c. Ainakin itseäni pidän hyväuskoisena hölmönä kun olen tässä tilanteessa. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä varaa siis hankkia uusia huonekaluja yms uuteen asuntoonsa?

Ei tietenkään. Kumpikaan ei myöskään pysty ostamaan toista ulos tästä pääasiassa lainarahalla hankitusta omistusasunnostamme, joten jos eroamme niin molemmat joudumme vuokralle. Ap.

Milloin ostitte tuon asunnon? Voisiko osasyy miehen stressiin ollakin juuri niskassa painava asuntolaina? Vuokralla asuessa stressiä ei ehkä olisi näin paljon?

Asunto on ostettu pari vuotta sitten. Lainakulut on tosiaan hieman pienemmät kuin vuokra-asuntojen vuokrat kaupungissamme. Voi olla että se velka stressaa häntä. Silti en ymmärrä miksi ratkaisu siihen olisi ero? Ap.

Miten pitkä laina-aika? Tai siis minkä ikäinen mies on, kun laina on kokonaan maksettu pois? Taustallahan saattaa olla miehellä myös ajatus, että hän on velasta vapaa sitten, kun on jo liian vanha tekemään enää mitään. Vasta "vanhuksena". Ja kun nyt on jo elämän puoliväli ohitettu, niin loppuelämä olisi vain yhtä kituuttamista. Asuntolainan vuoksi myöskään ammatin vaihtaminen ei kiinnosta. Vuokralla asuessa sentään olisi mahdollisuus asumistukeen yms, jos tilanne äityisi kovin pahaksi. Sinä et ilmeisesti halua asua vuokralla, joten jospa ero onkin siis ainoa keino, jolla mies pääsisi eroon taakaksi kokemastaan asuntolainasta?

Laina-aika on 25 vuotta. Minulle kävisi vuokra-asuminen, mies halusi että ostamme asunnon eikä ole halunnut tätä myydä pois vaikka olen sanonut että se minulle kävisi. Kituuttamista se loppuelämä hänelle on ilman minuakin. Ap. 

Kokonaiskuva alkaa vähitellen selkiintyä. Hyvätuloisen perheen poika, joka valinnut itselleen matalapalkkaisen ammatin. Mitään ei ole oikein saatu säästöön eikä hankittua ennenkuin nelikymppisenä ostaa ensiasunnon 25 vuoden laina-ajalla ja hankkii pienituloisen naisen kanssa lapsen. Status on siis nyt periaatteessa kunnossa, kun vielä päälle on hankittu miestä miellyttävä auto (omistusasunto, vaimo, lapsi ja auto). Ikävä kyllä rahat eivät oikein riitäkään tähän tai riittävät, mutta ei sitten mihinkään muuhun. Ja tätä pitäisi jaksaa vanhuuseläkkeelle asti. Mies huomaa, että nuo hänen haluamansa asiat eivät sittenkään tuota hänelle sitä iloa, mitä oli kuvitellut niiden tuottavan. Kaduttaa. Ja nyt sitten mies työttömänä, keski-iän kriisissä ja jatkuvasta penninvenytyksestä stressaantuneena tuumaa, että koko paskasta pääsee eroon, kun ottaa avioeron. Kulissit kaatuu, joten antaa sitten kaatua kerralla ja kunnolla. Kaiken, mitä vaimo ehdottaa, mies tyrmää. Ei jaksa, ei halua, ei kykene eikä kiinnosta. Pidä tunkkis.

Kyllähän te oikeasti taidatte tarvita ammattiapua parisuhteenne asioiden selvittämiseen. Mies on odottanut perhe-elämältänne jotain ihan muuta. Nyt tarvitaan joku, joka auttaisi teitä selvittämään, onko kuitenkin parisuhteessanne silti asioita, jotka riittäisivät pitämään suhteenne kasassa. Jos ei ole, niin eipä sille mitään voi. Syy ei kuitenkaan ole sinun, koska miehesi odotukset ovat alusta alkaen olleet ylimitoitettuja reursseihinne nähden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä varaa siis hankkia uusia huonekaluja yms uuteen asuntoonsa?

Ei tietenkään. Kumpikaan ei myöskään pysty ostamaan toista ulos tästä pääasiassa lainarahalla hankitusta omistusasunnostamme, joten jos eroamme niin molemmat joudumme vuokralle. Ap.

Milloin ostitte tuon asunnon? Voisiko osasyy miehen stressiin ollakin juuri niskassa painava asuntolaina? Vuokralla asuessa stressiä ei ehkä olisi näin paljon?

Asunto on ostettu pari vuotta sitten. Lainakulut on tosiaan hieman pienemmät kuin vuokra-asuntojen vuokrat kaupungissamme. Voi olla että se velka stressaa häntä. Silti en ymmärrä miksi ratkaisu siihen olisi ero? Ap.

Miten pitkä laina-aika? Tai siis minkä ikäinen mies on, kun laina on kokonaan maksettu pois? Taustallahan saattaa olla miehellä myös ajatus, että hän on velasta vapaa sitten, kun on jo liian vanha tekemään enää mitään. Vasta "vanhuksena". Ja kun nyt on jo elämän puoliväli ohitettu, niin loppuelämä olisi vain yhtä kituuttamista. Asuntolainan vuoksi myöskään ammatin vaihtaminen ei kiinnosta. Vuokralla asuessa sentään olisi mahdollisuus asumistukeen yms, jos tilanne äityisi kovin pahaksi. Sinä et ilmeisesti halua asua vuokralla, joten jospa ero onkin siis ainoa keino, jolla mies pääsisi eroon taakaksi kokemastaan asuntolainasta?

Laina-aika on 25 vuotta. Minulle kävisi vuokra-asuminen, mies halusi että ostamme asunnon eikä ole halunnut tätä myydä pois vaikka olen sanonut että se minulle kävisi. Kituuttamista se loppuelämä hänelle on ilman minuakin. Ap. 

Kokonaiskuva alkaa vähitellen selkiintyä. Hyvätuloisen perheen poika, joka valinnut itselleen matalapalkkaisen ammatin. Mitään ei ole oikein saatu säästöön eikä hankittua ennenkuin nelikymppisenä ostaa ensiasunnon 25 vuoden laina-ajalla ja hankkii pienituloisen naisen kanssa lapsen. Status on siis nyt periaatteessa kunnossa, kun vielä päälle on hankittu miestä miellyttävä auto (omistusasunto, vaimo, lapsi ja auto). Ikävä kyllä rahat eivät oikein riitäkään tähän tai riittävät, mutta ei sitten mihinkään muuhun. Ja tätä pitäisi jaksaa vanhuuseläkkeelle asti. Mies huomaa, että nuo hänen haluamansa asiat eivät sittenkään tuota hänelle sitä iloa, mitä oli kuvitellut niiden tuottavan. Kaduttaa. Ja nyt sitten mies työttömänä, keski-iän kriisissä ja jatkuvasta penninvenytyksestä stressaantuneena tuumaa, että koko paskasta pääsee eroon, kun ottaa avioeron. Kulissit kaatuu, joten antaa sitten kaatua kerralla ja kunnolla. Kaiken, mitä vaimo ehdottaa, mies tyrmää. Ei jaksa, ei halua, ei kykene eikä kiinnosta. Pidä tunkkis.

Kyllähän te oikeasti taidatte tarvita ammattiapua parisuhteenne asioiden selvittämiseen. Mies on odottanut perhe-elämältänne jotain ihan muuta. Nyt tarvitaan joku, joka auttaisi teitä selvittämään, onko kuitenkin parisuhteessanne silti asioita, jotka riittäisivät pitämään suhteenne kasassa. Jos ei ole, niin eipä sille mitään voi. Syy ei kuitenkaan ole sinun, koska miehesi odotukset ovat alusta alkaen olleet ylimitoitettuja reursseihinne nähden. 

Ja kaikki on tietenkin miehen mielestä vaimon vika, koska ei osannut olla sellainen kuin hän halusi vaimon olevan (rikas, menestyvä jne) ja koska vaimo ei osannut toteuttaa miehen utopistisiä unelmia. Syy on vaimon, joten eroon vaimosta.

Luin keskustelun, mutta vielä ei valjennut taustaa tuolle "mies kuluttaa enemmän rahaa" -asialle. Harrastus? Vaatteet? Impulssiostokset? Ja onko teillä vain yhteinen tili?

Menojen kirjausta suosittelen minäkin. Ja ulkopuolista keskusteluapua. Tuossa juuri edellä oli mielestäni annettujen tietojen perusteella hyvä analyysi/profilointi. Joudutko usein hieman toppuuttelemaan miehen hankintoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellä varaa siis hankkia uusia huonekaluja yms uuteen asuntoonsa?

Ei tietenkään. Kumpikaan ei myöskään pysty ostamaan toista ulos tästä pääasiassa lainarahalla hankitusta omistusasunnostamme, joten jos eroamme niin molemmat joudumme vuokralle. Ap.

Milloin ostitte tuon asunnon? Voisiko osasyy miehen stressiin ollakin juuri niskassa painava asuntolaina? Vuokralla asuessa stressiä ei ehkä olisi näin paljon?

Asunto on ostettu pari vuotta sitten. Lainakulut on tosiaan hieman pienemmät kuin vuokra-asuntojen vuokrat kaupungissamme. Voi olla että se velka stressaa häntä. Silti en ymmärrä miksi ratkaisu siihen olisi ero? Ap.

Miten pitkä laina-aika? Tai siis minkä ikäinen mies on, kun laina on kokonaan maksettu pois? Taustallahan saattaa olla miehellä myös ajatus, että hän on velasta vapaa sitten, kun on jo liian vanha tekemään enää mitään. Vasta "vanhuksena". Ja kun nyt on jo elämän puoliväli ohitettu, niin loppuelämä olisi vain yhtä kituuttamista. Asuntolainan vuoksi myöskään ammatin vaihtaminen ei kiinnosta. Vuokralla asuessa sentään olisi mahdollisuus asumistukeen yms, jos tilanne äityisi kovin pahaksi. Sinä et ilmeisesti halua asua vuokralla, joten jospa ero onkin siis ainoa keino, jolla mies pääsisi eroon taakaksi kokemastaan asuntolainasta?

Laina-aika on 25 vuotta. Minulle kävisi vuokra-asuminen, mies halusi että ostamme asunnon eikä ole halunnut tätä myydä pois vaikka olen sanonut että se minulle kävisi. Kituuttamista se loppuelämä hänelle on ilman minuakin. Ap. 

Kokonaiskuva alkaa vähitellen selkiintyä. Hyvätuloisen perheen poika, joka valinnut itselleen matalapalkkaisen ammatin. Mitään ei ole oikein saatu säästöön eikä hankittua ennenkuin nelikymppisenä ostaa ensiasunnon 25 vuoden laina-ajalla ja hankkii pienituloisen naisen kanssa lapsen. Status on siis nyt periaatteessa kunnossa, kun vielä päälle on hankittu miestä miellyttävä auto (omistusasunto, vaimo, lapsi ja auto). Ikävä kyllä rahat eivät oikein riitäkään tähän tai riittävät, mutta ei sitten mihinkään muuhun. Ja tätä pitäisi jaksaa vanhuuseläkkeelle asti. Mies huomaa, että nuo hänen haluamansa asiat eivät sittenkään tuota hänelle sitä iloa, mitä oli kuvitellut niiden tuottavan. Kaduttaa. Ja nyt sitten mies työttömänä, keski-iän kriisissä ja jatkuvasta penninvenytyksestä stressaantuneena tuumaa, että koko paskasta pääsee eroon, kun ottaa avioeron. Kulissit kaatuu, joten antaa sitten kaatua kerralla ja kunnolla. Kaiken, mitä vaimo ehdottaa, mies tyrmää. Ei jaksa, ei halua, ei kykene eikä kiinnosta. Pidä tunkkis.

Kyllähän te oikeasti taidatte tarvita ammattiapua parisuhteenne asioiden selvittämiseen. Mies on odottanut perhe-elämältänne jotain ihan muuta. Nyt tarvitaan joku, joka auttaisi teitä selvittämään, onko kuitenkin parisuhteessanne silti asioita, jotka riittäisivät pitämään suhteenne kasassa. Jos ei ole, niin eipä sille mitään voi. Syy ei kuitenkaan ole sinun, koska miehesi odotukset ovat alusta alkaen olleet ylimitoitettuja reursseihinne nähden. 

Ja kaikki on tietenkin miehen mielestä vaimon vika, koska ei osannut olla sellainen kuin hän halusi vaimon olevan (rikas, menestyvä jne) ja koska vaimo ei osannut toteuttaa miehen utopistisiä unelmia. Syy on vaimon, joten eroon vaimosta.

Juuri näin!

Joillekkin miehille on vielä tänäpäivänäkin kova pala jos vaimo/tyttöystävä tienaa enemmän tai on muuten vain varakkaampi, vaikka kyse olisi vain muutamasta satasesta.

Tätä olen joutunut todistamaan useamman kerran - en pelkästään omissa suhteissa, mutta kavereidenikin. Oli jopa sellainenkin tapaus kun eräällä kaverillani on erittäin varakkaat vanhemmat jotka vähän väliä auttoivat laskuissa (koska opiskelijan elämä on välillä tiukkaa), niin tämä oli kaverini poikaystävälle liian iso pala purtavaksi. Suhteen loppuvaihe meni sitten siihen että jätkä mökötti ja piikitteli kaveriani jatkuvasti vain siksi, että kaverillani ei ollut tuolloin rahahuolia vaikkei itse rikas ollutkaan. Ja jos esim. osti uuden paidan vaikka tavallisesta henkkamaukasta käyttäen omia vähäisiä säästöjä, niin auta armias sitä huutoa. Että taas sitä rahaa törsätään ja heitetään hukkaan ja pappa betalar ja mokomakin prinsessa!

Nuorempana luulin että tällainen ilmiö on edellisen sukupolven murhe, mutta ei se niin menekkään.

n27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.

En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.

Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja. 

Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.

Miehellesi ei kuitenkaan taida  riittää se, että ei nälkään kuole? Olen se kommentoija, joka itsekin on aikoinaan kokenut vastaavan ahdistumisen. Jos joku olisi silloin yrittänyt lohduttaa kolmekymppistä minua , että enhän mä nyt kuitenkaan seuraavan 20 vuoden aikana nälkään kuole,  olisin varmaan tirvaissut nyrkillä nenään :D Silloin olisin  ajatellut, että kumpa kuolisinkin, koska musta tuntui, että koko elämäni oli ohi. Jokainen päivä sen jälkeen olisi vain kurjuutta ja kärsimystä. Toivo paremmasta oli se, mikä sai mut jaksamaan. Ja se toivo edellytti, että mulla oli suunnitelmia ja myös tahtoa toteuttaa ne suunnitelmat. Valoa tunnelin päässä.

Mikä se suunnitelma sitten sinulla oli? Olen esimerkiksi sanonut jo aiemmin miehelle, että jos haluaa opiskella vielä uuden ammatin, niin tuen häntä siinä ja voi mennä opiskelemaan, vaikka yli 40 jo onkin. Ei kuulemma halua. Olen yrittänyt keksiä hänelle niitä suunnitelmia mutta hän ei innostu niistä, kuulemma ne on hölmöjä ja mahdottomia. Miten minä voin keksiä keinon taikoa rahaa? Ap.

Mulla oli montakin suunnitelmaa, mutta ensimmäisenä halusin tietää, mihin rahani menevät ja miten voisi jostain nipistää. Eli laadin budjetin ja pidin tarkkaa kirjaa kaikista hankinnoistani. Ensimmäisenä lähti auto ja tilalle tuli polkupyörä. Tämän jälkeen mietin, miten voisin saada lisää rahaa. Hoitovapaalla aloin tehdä silloin tällöin keikkahommia. Opettelin myös ompelemaan ja tein kaikki lasten ja omat vaatteeni itse siihen asti, kun lapset menivät kouluun. Kun lapset olivat menneet kouluun ja tiedostin, että muutaman vuoden päästä mulla on kaksi teiniä teini-ikäisten tarpeineen, lähdin työn ohessa opiskelemaan paremmin palkatulle alalle. Olin tuolloin nelikymppinen. Muutin myös edullisempaan asuntoon. Vanhasta työpaikasta irtisanouduin, kun olin saanut uudelta alalta työpaikan. Tällä alalla on voinut luoda myös uraa (mitä ei aiemmassa ammatissani oikeastaan voinut tehdä) ja olen edennyt ihan mukavasti urallani. Lopulta päädyin parin kollegani kanssa yrittäjäksi.  Mikään ei tietenkään ole tapahtunut hetkessä eikä ilman ponnisteluja, mutta suunta on kuitenkin ollut alusta lähtien eteenpäin. 

Olen ehdotellut miehelle kulujen karsimista entisestään vähäisemmäksi, auton vaihtamista halvempaan ja vanhempaan jne. Vähän kuin sinä vaihdoit auton polkupyörään. Siinä se ongelma taitaakin olla, hän inhoaa köyhyyttä ja kaikkea mikä muistuttaa köyhyydestä ja nuo puheeni vain ärsyttävät häntä. Meidän nykyinen vähän uudempi auto on kai viimeisiä asioita joiden avulla voi kuvitella että olisi hyvin toimeentuleva tms. Kaikki asiat jotka liittyvät rahan vähyyteen ahdistavat ja siksi myös tuollaiset suunnitelmat ahdistavat. Ehkä koko meidän nykyinen elämä muistuttaa häntä siitä että hän ei ole rikas ja siksi haluaa erota? Ap.

Ongelma voi olla myös siinä, että miehesi on jo ylittänyt elämänsä puolivälin eikä omasta mielestään ole vieläkään saanut mitään aikaan. Siis mitään sellaista, mitä olisi halunnut. Tyytymättömyys rahatilanteeseen ei liene koko totuus  vaan taustalla on myös tyytymättömyyttä itseensä. Tuo neljänkympin rajapyykki on oikeasti sellainen, että jos vielä mielii kääntää elämänsä suuntaa, se on tehtävä nyt eikä joskus viiden vuoden päästä. 

Onko mies ollut joskus aiemmin varakkaampi? Kenties varakkaasta perheestä tai ollut aiemmin parisuhteessa, jossa rahaa riitti paremmin? Vaikka eroaisittekin, niin varakkaaksihan hän ei tule, jos ei aio mitään edes yrittää tehdä asian eteen. 

40 vuotiaana pitäisi olla jo velaton. On mielisairasta ottaa vekaa niin että 40 vuotiaana on vielä velkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.

En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.

Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja. 

Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.

Miehellesi ei kuitenkaan taida  riittää se, että ei nälkään kuole? Olen se kommentoija, joka itsekin on aikoinaan kokenut vastaavan ahdistumisen. Jos joku olisi silloin yrittänyt lohduttaa kolmekymppistä minua , että enhän mä nyt kuitenkaan seuraavan 20 vuoden aikana nälkään kuole,  olisin varmaan tirvaissut nyrkillä nenään :D Silloin olisin  ajatellut, että kumpa kuolisinkin, koska musta tuntui, että koko elämäni oli ohi. Jokainen päivä sen jälkeen olisi vain kurjuutta ja kärsimystä. Toivo paremmasta oli se, mikä sai mut jaksamaan. Ja se toivo edellytti, että mulla oli suunnitelmia ja myös tahtoa toteuttaa ne suunnitelmat. Valoa tunnelin päässä.

Mikä se suunnitelma sitten sinulla oli? Olen esimerkiksi sanonut jo aiemmin miehelle, että jos haluaa opiskella vielä uuden ammatin, niin tuen häntä siinä ja voi mennä opiskelemaan, vaikka yli 40 jo onkin. Ei kuulemma halua. Olen yrittänyt keksiä hänelle niitä suunnitelmia mutta hän ei innostu niistä, kuulemma ne on hölmöjä ja mahdottomia. Miten minä voin keksiä keinon taikoa rahaa? Ap.

Mulla oli montakin suunnitelmaa, mutta ensimmäisenä halusin tietää, mihin rahani menevät ja miten voisi jostain nipistää. Eli laadin budjetin ja pidin tarkkaa kirjaa kaikista hankinnoistani. Ensimmäisenä lähti auto ja tilalle tuli polkupyörä. Tämän jälkeen mietin, miten voisin saada lisää rahaa. Hoitovapaalla aloin tehdä silloin tällöin keikkahommia. Opettelin myös ompelemaan ja tein kaikki lasten ja omat vaatteeni itse siihen asti, kun lapset menivät kouluun. Kun lapset olivat menneet kouluun ja tiedostin, että muutaman vuoden päästä mulla on kaksi teiniä teini-ikäisten tarpeineen, lähdin työn ohessa opiskelemaan paremmin palkatulle alalle. Olin tuolloin nelikymppinen. Muutin myös edullisempaan asuntoon. Vanhasta työpaikasta irtisanouduin, kun olin saanut uudelta alalta työpaikan. Tällä alalla on voinut luoda myös uraa (mitä ei aiemmassa ammatissani oikeastaan voinut tehdä) ja olen edennyt ihan mukavasti urallani. Lopulta päädyin parin kollegani kanssa yrittäjäksi.  Mikään ei tietenkään ole tapahtunut hetkessä eikä ilman ponnisteluja, mutta suunta on kuitenkin ollut alusta lähtien eteenpäin. 

Olen ehdotellut miehelle kulujen karsimista entisestään vähäisemmäksi, auton vaihtamista halvempaan ja vanhempaan jne. Vähän kuin sinä vaihdoit auton polkupyörään. Siinä se ongelma taitaakin olla, hän inhoaa köyhyyttä ja kaikkea mikä muistuttaa köyhyydestä ja nuo puheeni vain ärsyttävät häntä. Meidän nykyinen vähän uudempi auto on kai viimeisiä asioita joiden avulla voi kuvitella että olisi hyvin toimeentuleva tms. Kaikki asiat jotka liittyvät rahan vähyyteen ahdistavat ja siksi myös tuollaiset suunnitelmat ahdistavat. Ehkä koko meidän nykyinen elämä muistuttaa häntä siitä että hän ei ole rikas ja siksi haluaa erota? Ap.

Ongelma voi olla myös siinä, että miehesi on jo ylittänyt elämänsä puolivälin eikä omasta mielestään ole vieläkään saanut mitään aikaan. Siis mitään sellaista, mitä olisi halunnut. Tyytymättömyys rahatilanteeseen ei liene koko totuus  vaan taustalla on myös tyytymättömyyttä itseensä. Tuo neljänkympin rajapyykki on oikeasti sellainen, että jos vielä mielii kääntää elämänsä suuntaa, se on tehtävä nyt eikä joskus viiden vuoden päästä. 

Onko mies ollut joskus aiemmin varakkaampi? Kenties varakkaasta perheestä tai ollut aiemmin parisuhteessa, jossa rahaa riitti paremmin? Vaikka eroaisittekin, niin varakkaaksihan hän ei tule, jos ei aio mitään edes yrittää tehdä asian eteen. 

40 vuotiaana pitäisi olla jo velaton. On mielisairasta ottaa vekaa niin että 40 vuotiaana on vielä velkaa. 

Aika moni löytää puolisonkin, jonka kanssa mitään asuntolainaa voi ottaa, vasta kolmekymppisenä. Asunnot ovat myös niin kalliita, ettei niitä oikein saa kymmenessä vuodessa maksettua. Varsinkaan, jos niihin vuosiin pykää muutaman tenavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko sinä kenties ottanut usein puheeksi raha-asioita ja voiko mies olla uupunut niiden vatvomiseen? Voiko mies olla väsynyt asian suhteen vellomiseen (ja samalla tavalla haavekeskusteluihin yms), ja haluaisi vain elää päivittäistä elämää? Yksin olisi rahaton, mutta siit ei tarvitsisi keskustella ja olisi sen suhteen emotionaalisesti helpompaa. Tämä tuli tuosta reaktiosta mieleen.

En ole ottanut usein puheeksi, mies on se joka niistä ääneen vatvoo enemmän. Minä yritän puhua niistä vain kun on joku konkreettinen raha-asia puhuttavana, mies taas ottaa usein puheeksi sellaista ahdistunutta ja vihaista juttua rahapulaan ylipäätään. Luulen että se saattaa velloa rahapula-asiassa melkein joka tunti vaikka olen yrittänyt luoda uskoa että selviämme. Ap.

Miten? Kerroit tuolla aiemmin, että teillä oli jatkuva rahapula jo silloin, kun molemmat olitte töissä eikä ollut vielä lastakaan. Mikä on se "uusi juttu", jonka myötä rahapulanne loppuu, kunhan molemmat ovat taas töissä? Sun pitää kertoa miehellesi ne konkreettiset asiat, joilla tuosta tilanteesta mielestäsi pääsette pois. Muussa tapauksessa miehen on vaikea uskoa vakuutteluitasi, koska teidän työssäkäyntinne ei ole aiemminkaan poistanut rahapulaanne. Nyt on vielä kasvava lapsi kuluttamassa tienaamianne rahoja. 

Rahamme ovat kuitenkin aina jotenkin riittäneet asumiskuluihin, ruokaan ym. Koskaan ei ole jäänyt yhtään ruokakaupassakäyntiä tekemättä siksi, että ei olisi missään penniäkään. Minä olen tavallaan hyväksynyt sen, että matalapalkka-ammattiemme takia elämämme melko köyhää elämää, vaikka emme nälkään kuolekaan. Se rahapula näkyy niin, että ei voi hankkia mitään isoa, kaikissa ylimääräisissä hankinnoissa joutuu miettimään aina onko rahaa vai ei ja yleensä jättää ne tekemättä, emme voi harrastaa paljoa rahanpuutteen vuoksi ja lapsi ei varmaan voi saada mitään kalliita harrastuksia emmekä voi esim. ostaa omakotitaloa tms. Rahaa joutuu koko ajan miettimään kaikessa, koska sitä ei ole yhtään mihinkään ylimääräiseen eikä mihinkään hienoon, asiat pitää ostaa käytettynä yleensä jne. Ei minulla ole konkreettista keinoa tuohon muuta kuin tilanteen hyväksyminen. Siihen yritän luoda uskoa, että emme nälkään sentään kuole. Ap.

Miehellesi ei kuitenkaan taida  riittää se, että ei nälkään kuole? Olen se kommentoija, joka itsekin on aikoinaan kokenut vastaavan ahdistumisen. Jos joku olisi silloin yrittänyt lohduttaa kolmekymppistä minua , että enhän mä nyt kuitenkaan seuraavan 20 vuoden aikana nälkään kuole,  olisin varmaan tirvaissut nyrkillä nenään :D Silloin olisin  ajatellut, että kumpa kuolisinkin, koska musta tuntui, että koko elämäni oli ohi. Jokainen päivä sen jälkeen olisi vain kurjuutta ja kärsimystä. Toivo paremmasta oli se, mikä sai mut jaksamaan. Ja se toivo edellytti, että mulla oli suunnitelmia ja myös tahtoa toteuttaa ne suunnitelmat. Valoa tunnelin päässä.

Mikä se suunnitelma sitten sinulla oli? Olen esimerkiksi sanonut jo aiemmin miehelle, että jos haluaa opiskella vielä uuden ammatin, niin tuen häntä siinä ja voi mennä opiskelemaan, vaikka yli 40 jo onkin. Ei kuulemma halua. Olen yrittänyt keksiä hänelle niitä suunnitelmia mutta hän ei innostu niistä, kuulemma ne on hölmöjä ja mahdottomia. Miten minä voin keksiä keinon taikoa rahaa? Ap.

Mulla oli montakin suunnitelmaa, mutta ensimmäisenä halusin tietää, mihin rahani menevät ja miten voisi jostain nipistää. Eli laadin budjetin ja pidin tarkkaa kirjaa kaikista hankinnoistani. Ensimmäisenä lähti auto ja tilalle tuli polkupyörä. Tämän jälkeen mietin, miten voisin saada lisää rahaa. Hoitovapaalla aloin tehdä silloin tällöin keikkahommia. Opettelin myös ompelemaan ja tein kaikki lasten ja omat vaatteeni itse siihen asti, kun lapset menivät kouluun. Kun lapset olivat menneet kouluun ja tiedostin, että muutaman vuoden päästä mulla on kaksi teiniä teini-ikäisten tarpeineen, lähdin työn ohessa opiskelemaan paremmin palkatulle alalle. Olin tuolloin nelikymppinen. Muutin myös edullisempaan asuntoon. Vanhasta työpaikasta irtisanouduin, kun olin saanut uudelta alalta työpaikan. Tällä alalla on voinut luoda myös uraa (mitä ei aiemmassa ammatissani oikeastaan voinut tehdä) ja olen edennyt ihan mukavasti urallani. Lopulta päädyin parin kollegani kanssa yrittäjäksi.  Mikään ei tietenkään ole tapahtunut hetkessä eikä ilman ponnisteluja, mutta suunta on kuitenkin ollut alusta lähtien eteenpäin. 

Olen ehdotellut miehelle kulujen karsimista entisestään vähäisemmäksi, auton vaihtamista halvempaan ja vanhempaan jne. Vähän kuin sinä vaihdoit auton polkupyörään. Siinä se ongelma taitaakin olla, hän inhoaa köyhyyttä ja kaikkea mikä muistuttaa köyhyydestä ja nuo puheeni vain ärsyttävät häntä. Meidän nykyinen vähän uudempi auto on kai viimeisiä asioita joiden avulla voi kuvitella että olisi hyvin toimeentuleva tms. Kaikki asiat jotka liittyvät rahan vähyyteen ahdistavat ja siksi myös tuollaiset suunnitelmat ahdistavat. Ehkä koko meidän nykyinen elämä muistuttaa häntä siitä että hän ei ole rikas ja siksi haluaa erota? Ap.

Ongelma voi olla myös siinä, että miehesi on jo ylittänyt elämänsä puolivälin eikä omasta mielestään ole vieläkään saanut mitään aikaan. Siis mitään sellaista, mitä olisi halunnut. Tyytymättömyys rahatilanteeseen ei liene koko totuus  vaan taustalla on myös tyytymättömyyttä itseensä. Tuo neljänkympin rajapyykki on oikeasti sellainen, että jos vielä mielii kääntää elämänsä suuntaa, se on tehtävä nyt eikä joskus viiden vuoden päästä. 

Onko mies ollut joskus aiemmin varakkaampi? Kenties varakkaasta perheestä tai ollut aiemmin parisuhteessa, jossa rahaa riitti paremmin? Vaikka eroaisittekin, niin varakkaaksihan hän ei tule, jos ei aio mitään edes yrittää tehdä asian eteen. 

40 vuotiaana pitäisi olla jo velaton. On mielisairasta ottaa vekaa niin että 40 vuotiaana on vielä velkaa. 

No eipä onnistu ainakaan pk-seudun asuntojen hinnoilla.

Mies haaveilee samasta elintasosta kuin vanhemmillaan. Ei auta kuin koulun penkille tai sitten joku loistava liikeidea ja yrittäjäksi.

Mun mielestä ei oo aapeen velvollisuus toteuttaa miehensä rahaunelmaa, jos ap on itse nykyiseen elintasoon ihan tyytyväinen. Siis ap saa itse päättää milloin jatkaa työelämää, turha hänen miettiä sitä miehen stressin takia.