En jaksa käydä lapsiperheissä enää nykyään

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä ainakin lapsia pidetään perheen täysivaltaisina jäseninä. Ei jonain ylimääräisinä metripätkinä, joiden tulisi olla häiritsemättä aikuisia, kun aikuiset nyt tässä puhuu tärkeitä asioita. Ei täällä eletä enää mitään 70-80-lukua, jolloin lapset eivät saaneet sen enempää kuulua kuin näkyä 😡

"Suvi-Petteri, tuuha kuuntelee missä kaikissa asennoissa tätis sai eilen munaa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kyläilemissäni perheissä lapset ei edes halua pyöriä siinä ympärillä. Vähän aikaa ovat tohkeissaan mutta sitten haluavat mennä omiin juttuihinsa, suurin osa aikuisten jutuistahan on itse asiassa aika tylsiä. Millä ihmeen tavalla noi kuvaamanne kiusankappaleet on kasvatettu?

Ainakin mun mielestä lapsena oli tylsää kuunnella aikuisten juttuja, mieluummin lähti leikkimään kun oli tervehtinyt, paitsi jossain kylässä jossa ei ollut lapsia, oli pakko kuunnella. Ja se oli tylsää.

Kaverilla on outo salakuuntelijalapsi. Vaikka sillä olisi omia kavereita huone täynnä, se hiipii jonkun kulman taakse kuuntelemaan aikuisten juttuja.

Kertokaas nyt te, jotka haluatte etta lapsenne on KAIKKIEN huomion keskipiste ja hanen mielipiteensa otetaan AINA huomioon, missa iassa alatte vierottamaan hanta tasta harhasta? Nimittain ymmartanette, etta elamassa tulee aikoja (hyvinkin pian), jossa nain ei ole ja jossain vaiheessa muu maailma ei enaa annakaan anteeksi itsekeskeista kaytosta ian vuoksi. Olisi ehka jarkevampaa aloittaa se pienessa maarin ja lempeasti jo nuorella ialla (mm niin etta joskus sanoo etta mene leikkimaan etta aiti ja vieras saavat jutella).

Eipa silti, on naita aikuisiakin nahty, jotka oikeasti luulevat etta heidan hyvinvointinsa on ihan jokaisen ihmisen elaman johtotahti. Vastenmielisia tyyppeja.

Meillä on kaveriporukassa pariskunta, jolla on vauva. Minua ei ainakaan voisi vähempääkään kiinnostaa Anneli-Petterin neuvolakäynnit tai kehitysasteet pätkääkään, jos olemme iltaa viettämässä. Pahimmillaan hilaavat kakaransa mukaan, vaikka tietävät, että varsinkin minulla on ikävä olla vauvojen seurassa. Tekee aina mieli jättäytyä pois kokoontumisista, varsinkin kun ukko ihailee tätä iltatähteä, eikä tunnut ymmärtävän, ettei minua kiinnosta

Meillä kävi joskus kylässä tuttavaperhe, ja näiden tapaamisten ainoa puheenaihe oli heidän lapsi, 12 v. Koko illan saimme aina kuulla hänen harrastuksistaan jne, ei mitään vastavuoroisuutta kommunikaatiossa. Jossakin vaiheessa saimme vain yksinkertaisesti tarpeeksemme, emmekä enää jaksaneet kutsua heitä kylään. Mielestäni tämä oli jo jotenkin sairasta tuon ikäisen teinin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ykkönen on mun perhe, muut tulee sitten siinä sivussa. Näin on ja tulee olemaan.

Mullekin on oma perhe ykkönen, mutta osaan ja haluan huomioida silti muitakin ihmisiä, kuten esimerkiksi niitä ystäviäni ja sukulaisiani, joita meille kylään kutsun. He eivät ole kyläillessään mitään sivutuotteita, vaan rakkaita ihmisiä, joiden kuulumisista olen kiinnostunut ja joiden kanssa haluan jutella ihan aikuisten kesken myös. Minä en ole esittämässä, pelleilemässä ja toimimassa seremoniamestarina silloin, kun jollakulla perheeni jäsenistä on omia kavereita kylässä. Ja vastaavasti haluan hiukan omaa rauhaa olla ystäväni kanssa silloin, kun sellainen on meillä kylässä.

Mun ystäväni 5- ja 6-kesäiset lapset ovat tällaisia oman perheensä äänitorvia, päällepäsmäreitä ja seremoniamestareita. Viimeksi kun olin heillä ystävääni tapaamassa, jututin tyttöjä sillä aikaa kun ystäväni sai kahvipöydän katettua. Ei siinä mitään, kyllä minusta perheen lapsiakin voi sen verran huomioida, että sen vartin aikaansa antaa.

Kahvipöydässä sitten ystäväni ehdotuksesta vaihdeltiin kuulumisia, eli ystäväni kertoi lastensa kuulumisia ja kehotti lapsia kertomaan sitä ja näyttämään tuota ja esittelemään tätä. Tytöt juoksivat ees taas kakkupalat kourassa hakemassa milloin mitäkin piirustusta tai barbia näytille, mutustivat välillä herkkuja pöydästä ja keskeyttivät, jos minä ja ystäväni yhtään yritimme keskenään puhua. Minun kuulumiseni oli parilla lauseella kuitattu.

Kahvin jälkeen siirryimme terassille istumaan jotta lapset voisivat leikkiä pihalla. Minusta se kuulosti hyvältä. Heillä on siinä suht suuri ja mukava oma piha, jossa tytöillä on leikkimökki, hiekkalaatikko ja muita pihaleluja. Ajattelin että me voimme ystäväni kanssa rupatella puutarhakeinussa terassilla ja lapset touhuavat omia leikkejään siinä pihassa. Mutta neidit päättivätkin järjestää meille ohjelmaa. Niinpä me istuimme ja katsoimme kun tytöt vuoronperään esittivät juuri päästään keksimiään tanssiesityksiä ja sirkusnäytöksiä. En ihan aluksi siitäkään vielä pahastunut. Muistan oikein hyvin, että omakin lapseni halusi pienempänä esiintyä vieraille toisinaan. Silloin aina lupasin, että hän saa esittää kaksi esitystä ja sitten pitää mennä omiin leikkeihin. Näin ei kuitenkaan nyt ystäväni luona sujunutkaan, vaan siinä vaiheessa, kun lasten improvisaatioteatteri oli kestänyt reilun tunnin, minä aloin tekemään kotiinlähtöä. Ystäväni hämmentyi, että eihän me olla ehditty vielä edes juttelemaan kunnolla. No ei niin, mistähän mahtoi johtua? Mutta kaipa tämä on joidenkin käsitys siitä, että oma perhe on ykkönen ja muut menevät siinä sivussa.

En ole kovin usein tämän ystäväni luona päässyt käymään pitkän välimatkan takia. Vuosi sitten me muutimme lähemmäs ja ollaan yritetty nähdä useammin. Ja aina kun hänen lapsensa ovat läsnä, homma menee tähän. Minua kieltämättä ärsyttää ja kummastuttaa, mutta ystäväni ei tunnu tajuavan mistä kiikastaa, vaikka vaikuttaa kaipaavan itsekin aikuista seuraa.

Kun lapseton tulossa kylään yritän omille lapsille kertoa että aikuiset on olkkarissa, olkaa te omissa leikeissänne. Kahvipöydässä on mehua ja herkkuja saa tulla syömään mutta ei saa huutaa eikä melskata mutta lähes aina kahvittelun jälkeen muksut valuu olkkariiin selittämään jotain vieraalle tai esittelemään lelua yms. Yritän aina vielä sanoa väliin että jos menisitte leikkimään, turhaan.

Yksi mun kaveri sanoikin että meillä on super sosiaaliset lapset. Mutta itsestään tuntuu inhottavaa kun lapset pomppii siinä ja selittää ei pysty enään kokonaan keskittymään vieraaseen. Onneksi useimmilla kavereilla on lapsia eli tapaamme koko perhe.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaveriporukassa pariskunta, jolla on vauva. Minua ei ainakaan voisi vähempääkään kiinnostaa Anneli-Petterin neuvolakäynnit tai kehitysasteet pätkääkään, jos olemme iltaa viettämässä. Pahimmillaan hilaavat kakaransa mukaan, vaikka tietävät, että varsinkin minulla on ikävä olla vauvojen seurassa. Tekee aina mieli jättäytyä pois kokoontumisista, varsinkin kun ukko ihailee tätä iltatähteä, eikä tunnut ymmärtävän, ettei minua kiinnosta

Kuulostat kyllä äärimmäisen itsekeskeiseltä ihmiseltä.

Ehkä tuota pariskuntaa ei kiinnosta pätkääkään sinun juttusi.

Se vauva on nyt heidän keskeinen elämänsisältönsä josta he haluavat ainakin jotakin puhua. Sinulla se on jokin muu. Miksi luulet en sinun juttusi on kiinnostavampaa?

Ja taas sama juttu. Nyt saa kertakaikkiaan perheelliset ystävät jäädä, tai tulevat sitten minun luo kyläilemään. Lapsia ei kutsuta.

JOO SAMA,kun ystävät saaneet lapsia niin ne katoaa ja kaikki liittyy siihen lapseen.Ne jotenkin kadottaa itsensä.Sääliksi käy kun he kuskaavat vapaalla kakaroitansa ylihintaisiin harrastuksiin ja loppuajat ovat väsyneitä toivoen että saisi joskus levätä.Ei kiitos.Ei minun haaveeni ja päämääräni ole lapset.Parisuhde niin ihanaa kaksin,saa nähdä kestääkö sini arielin liitto kun saavat lapsen ja mies eisitä olisi halunnut.Ihana pari ja toivottavasti kestää.

JOO SAMA,kun ystävät saaneet lapsia niin ne katoaa ja kaikki liittyy siihen lapseen.Ne jotenkin kadottaa itsensä.Sääliksi käy kun he kuskaavat vapaalla kakaroitansa ylihintaisiin harrastuksiin ja loppuajat ovat väsyneitä toivoen että saisi joskus levätä.Ei kiitos.Ei minun haaveeni ja päämääräni ole lapset.Parisuhde niin ihanaa kaksin,saa nähdä kestääkö sini arielin liitto kun saavat lapsen ja mies eisitä olisi halunnut.Ihana pari ja toivottavasti kestää.

liittyy tänään

Tästä syystä en enää juurikaan käy perheellisten luona, aikuisten jutuista ei tule mitään kun lapsi saa keskeyttää keskustelut niin monta kertaa kuin haluaa. Näiden tapaamisten jälkeen huomaa, että ei ole onnistunut vaihtamaan kuulumisia juuri lainkaan, vaan on lähinnä leikkinyt lasten kanssa. Onneksi näin ei tapahdu kaikilla lapsiperheillä, heitä näen edelleen mielelläni. 

Meille tuli ystäväperhe kylään. Ovat miehen vanhoja opiskelukavereita ja siksi hänen kanssaan läheisempiä. Olen kuitenkin tuntenut heidät 12 vuotta ja koen, että olemme ystäviä. No, eräs viikonloppu aamu he soittavat, että ovat lähellä, että voisivatko tulla lapsineen kylään. Olin vähän hämillään, enkä kehdannut sanoa ei.

He pölähtävät paikalle ennen kymmentä. (Yleensä nukumme kymmeneen viikonloppuisin.) Oneksi soittivat ja minulla oli pakkasessa pullia, jotka sulatin tarjottavaksi. Perhe tuli ja marssi suoraan pöytään. Lapset jätettiin minulle, niin että mieheni ja pariskunta sai rauhassa vaihtaa kuulumisia. Siinä minä sitten yritin kolmea lasta viihdyttää omassa kodissani! Eipä olla kutsuttu heitä kylään sen jälkeen. 

Vanha ketju mutta ajankohtainen aihe edelleen. 

Ystäväni asuu 300km päässä ja minulta menee tuohon matkaan paljon aikaa sekä rahaakin. En ymmärrä miksi ei voi kunnioittaa aikaani sen verran että varaisi edes osan vierailuajasta siihen että saamme olla vain kaksin. Rakastan tätä ystävääni mutta neljän lapsen kodissa vierailu (hänen toiveestaan siellä ja totta kai tuon kokoisen porukan liikuttaminen onkin vaivalloista) väsyttää ihan älyttömästi ja tuntuu että ystävien välinen vastavuoroisuus on ollut täysin hukassa kohta 10 vuotta. 

Joka kerta isä häviää kuin pieru saharaan ja ystäväni on koko vierailuni ajan vastuussa kaikista neljästä lapsesta 24/7. He ovat ehkä sopineetkin näin mutta minusta tuntuu kurjalta olla lapsien viihdykkeenä iso osa vierailun ajasta. Onneksi ehdotuksiini ulkoilusta ja edes kahvilakäynneistä on usein suostuttu, mutta kovin kuluttavia tällaiset vierailut. Ja jos joku sanoo että miksi menet niin rakas ystävä kyseessä ja ei nähdä montaa kertaa vuodessa. 

Missäköhän iässä tämä alkaa helpottaa? Vanhin lapsista on 10v ja nuorin 8kk. Keskimmäiset kaksi ovat super villejä ja heille ei vain voi antaa tarpeeksi huomiota kukaan. 

Ja vaikka tällä ei pitäisi olla aiheen kannalta väliä: itselläni on kaksi lasta, ovat vain hyvin rauhallisia kumpikin ja eivät kovin kiinnostuneita vieraista ylipäätään.