En jaksa käydä lapsiperheissä enää nykyään

Onneksi mun ainoa "lapsellinen" kaveri (hällä onkin niitä neljä) osaa komentaa ja kasvattaa. Lapsensa ovat huippuja ja nuorin on nykyään kovin mun perään, kun mennään heillä käymään. Tämä nuorin pyörii usein aikuisten luona, mutta äitikin on meiltä toivonut, että ei anneta lapsen keskeyttää vaan sanotaan lapselle mieluummin, "odota hetki, aikuiset puhuu" ja sitten kysytään, että mikäs oli asia.

Nukkumaanmenoajoista siellä pidetään kiinni ja on tämä pikkuneiti kerran äitinsä kainalossa itkien lähtenyt hampaanpesulle, kun ei meinannut muuten uskoa. Että kyllä siellä onneksi jöötä pidetään ja lapset suurimmaksi osaksi tottelee ja tietää, että nyt aikuiset haluaa olla keskenään.

Siinä kodissa on rajoja ja rakkautta.:)

Mä en taas oikein jaksa enää lapsettomia kavereita. Tosi monet on niin lapsellisia ja pinnallisia. Lapsettomat on mulle kyllä muutenkin niin raskaita sen ptopagandansa kanssa:D parempi kumpaankin suuntaan kun ei tarvi olla tekemisissä:)

Onpa moni ottanut nokkiinsa ja puhuu jotain itsekkäistä lapsettomista, hah :D Kaikkien lapsiperheiden viimeinen puolustuskeino on aina, että "no sinä et tiedä kun SINULLA EI OLE LAPSIA". Varsinkin kun on kyse erittäin räikeistä ongelmista.

Terv Äiti

En ymmärrä jos vieraat laitetaan lastenvahdeiksi, mutta en myöskään ymmärrä miten voi olettaa että lapsiperheessä se lapsi ei näkyisi millään muotoa? Oudompaa olisi jos lapset lukittaisiin johonkin huoneeseen siksi aikaa että vieras voi rauhassa kahvitella.

Joo tää kuulollaolo. Olin yksinhuoltaja ja ne harvat kerrat kun pääsin ilman lapsiani jonkun lapsellisen kaverin kanssa juttelemaan. Hänen lapsensa kiehnäsivät jaloissa koko ajan kuunnellen mitä puhutaan ja taas oltiin sitten suodattamassa omia sanoja. Tätä samaa tietysti jouduin tekemään omieni läsnäollessa ja oli puhe, että kaverin lapset ovat jossain että puhutaan rauhassa. Ei vaan toteutunut kun sitäjatätä ...kysyivät vielä puheistani eikä kaveri voinut sanoa että täällä puhutaan nyt aikuisten asioita että menepäs leikkimään omiasi. Mulla nämä juttelu tilaisuudet oli tosi harvassa, joten katkeroitti. Menin iloissani kylään että nyt vihdoin jutellaan aikuisten kesken, vein kukkia ja tulin pois päänsärkyä potien.

Kerran meidät kaikki kutsuttiin mökille. Ajoin sinne ja kaikki oli hujanhajan, pienempi lapsista itkuinen, äitinsä pinna kireällä ja koko fiilis oli huono. Kun lapset viimein saatiin nukkumaan niin kaveri meni melkein heti vaikka oltiin puhuttu että otetaan vähän viiniä ja jutellaan.

Oltiin pari yötä. Minä menin lasteni kanssa heti aamulla uimaan järveen eikä aikaakaan kun kaverin pienemmät lapset heräsivät ja tulivat mukaan jolloin sain vahtia heitäkin. Kaveri viipyili terassilla.

Ehdotin, että kaveri menisi itsekseen kauppaan ja kampaajalle nyt kun minäkin olin täällä. Tarjouduin sitten kun meni aamusta heti päivä pilalle kun hän niitä omiaan komensi ja itketti pinna kireällä. Läpsi lapsiaan. Ei ollut kiva katsoa.

En tiedä nyt sitä minäkään miksei lapsia voi kieltää nykyisin. Minä sanoin omilleni että okei saatte pari minuuttia kuunnella nyt juttuja, jotka ovat aikuisten välisiä, mutta sitten hopihopi lasten leikkeihin kauemmas. Ihan hyvin toimi. En huutanut vaan sanoin, että näissä jutuissa ei ole lapsille mitään kuultavaa.

Koska jos olivat oman vieraaksi kimpussa, sanoin että kuulkaas nyt: tämä on minun vieraaksi ja haluan jutella yksin hänen kanssaan ja että enhän minä teidän vierailemaan ala höpistä vaan saatte itse pitää vieraanne, joita tietysti autan jos tarvitsee.

En todellakaan ole menossa lapsiperheisiin kylään.

Nyt eilen ilmeni uusi juttu. Eräs kaverini, jolla on ollut vaikeuksia ja jota olen kuunnellut paljon. Nuorimmat kummankin lapsista ovat intissä. Laitoin kaverille viestin, että tule vaan kesäkahville puutarhaamme vaikka heti jos liikut täällä päin. Hän vastasi olevansa nuorimpansa kanssa asioilla, ei voi. No - illalla kuulin omaltani että tämä toinen intissä olija oli kysynyt omaltani onko hän lomilla että tultaisiin kimpassa meille äidin kanssa. Omani tuli intistä vasta illalla. Mä olin vähän typertynyt, koska olin äitiään pyytänyt kahville enkä muita. Sitten ei voinut tulla kun toiselle aikuiselle ei ollut seuraa. Siinä olisi pitänyt taas varoa sanojaan. Se että kutsuu yhden kahville, ei tarkoita sitä että aikuiset lapsetkin on kutsuttu!

Vierailija kirjoitti:

Onpa moni ottanut nokkiinsa ja puhuu jotain itsekkäistä lapsettomista, hah :D Kaikkien lapsiperheiden viimeinen puolustuskeino on aina, että "no sinä et tiedä kun SINULLA EI OLE LAPSIA". Varsinkin kun on kyse erittäin räikeistä ongelmista.

Terv Äiti

Miksei lapseton muka voi olla itsekäs siinä missä kuka tahansa muukin..?

Olen ihmetellyt, mikä joillakin aikuisilla tuttavilla on hätänä, kun puhuvat päälle, vetävät koko ajan jotakin pellen roolia ja pyrkivät joka tilaisuuden keskipisteeksi. Lienevätkö olleet tuollaisia lapsia tuollaisine vanhempineen.

En itse lapsettomana todellakaan odota ettei lapsia näy tai kuulu kun vierailen lapsiperheessä, mutta entä tällainen: 

Menin pitkästä aikaa toisessa kaupungissa asuvan ystäväni luokse kylään. Aika lailla heti kun menin, kaverin nelivuotias pyysi että menen hänen kanssaan hänen huoneeseensa leikkimään. Kieltäydyin kohteliaasti. Lapsi alkoi itkeä ja huutaa kovaäänisesti, että minun _täytyy_ tulla leikkimään. Olin todella hämmentynyt ja odotin aikani, että vieressä oleva kaverini reagoisi jotenkin. Ei reagoinut. Lapsi huusi, kunnes lopulta myönnyin. Siellä sitten suljetun oven takana leikimme lapsen kanssa hyvän tovin.

En sano ettenkö voisi lapsen kanssa leikkiä, mutta tuollainen pakottaminen tuntuu ahdistavalta. En ole sen jälkeen käynyt, joskus ollaan nähty kaverin kanssa muualla.

Näissä vierailutilanteissa lasten kanssa leikkimisessä hankalimmalta tuntuu minusta se, että kun siihen kerran ryhtyy, tilanteesta irtautuminen on vaikeaa...

Omat lapset ovat jo teinejä, mutta muistan vielä hyvin ne ajat, kun he olivat alle kouluikäisiä. En mitenkään odottanut, että vieras olisi vierailunsa aikana keskittynyt minun lapsiini,,mutta fakta on, että pienet lapset nyt vaan pyörivät siinä ympärillä. Haluavat näyttää jotain, pyytävät katsomaan jotain. Ja vaikka niille sanoo, että äiti tulee myöhemmin, niin kohta ne tulevat pyytämään taas. Meteliä ja keskeytyksiä tulee. Ja jos vieraalla on omat lapset mukana, niin jonkin aikaa leikit sujuvat ja sitten tulee jotain: riitaa, erimielisyyttä, joku loukkaa itsensä, ei keksitä tekemistä tai halutaan näyttää aikuisille joku yhdessä tehty juttu. Mun mielestä täysin normaalia lapsiperheen arkea. Mutta koska joskus on ihanaa istua täysin ilman keskeytyksiä ja puhua siitä, mistä itse haluaa, muistan tavanneeni noihin aikoihin ystäviä enimmäkseen kahviloissa. Kyllä nämäkin harmittavaiset asiat muuttuvat, kun lapset kasvavat. Teini-ikäisiä ei paljon enää kotona edes näy.

Omat lapset ovat jo aikuisia, joten en osaa sanoa kovasti nykypäivän menosta. Ennen ainakin oli selkeästi aikuisten jutut ja lapset omissa oloissaan. 

Ne kyläpaikat pikkulapseneen kuitenkin ovat olleet ihan ok, joissa olen ollut viime aikoina. Ei ole kukaan pyytänyt saati vaatinut leikkimään. Kai sitten olen lähtökohtaisesti niin tympeän näköinen, etteivät lapset edes lähesty sillä mielellä :)

Mä toimin lapsiperheissä vieraillessani siten, että sanon lapsille, että voin vaikka hetken lukea heille kirjaa tai vaikka piirtää heidän kanssaan ja sen jälkeen menen juttelemaan äidin kanssa. Leikkiä en tykkää, se on mulle vaan todella luonnoton olotila ja uskon kyllä, että lapsetkin sen huomaisi jos väkisin yrittää jotain soheltaa. Mun kaverit ovat onneksi aina lapsilleen ilmaisseet, että äitin kaveri tulee nyt äitiä tapaamaan. Jos ovat tulleet jotain koheltamaan ja keskeyttelemään kauheesti, ovat saattaneet todeta lapsilleen, että "mitä sä Maija tykkäisit, jos äiti tulee ensi kerralla kun sulla on kaveri kylässä keskeyttämään teidän leikit koko ajan?". On tehonnut aika hyvin, tosin kyseessä onkin 4 vuotiaasta ylöspäin olevat lapset.

Vierailija kirjoitti:

En itse lapsettomana todellakaan odota ettei lapsia näy tai kuulu kun vierailen lapsiperheessä, mutta entä tällainen: 

Menin pitkästä aikaa toisessa kaupungissa asuvan ystäväni luokse kylään. Aika lailla heti kun menin, kaverin nelivuotias pyysi että menen hänen kanssaan hänen huoneeseensa leikkimään. Kieltäydyin kohteliaasti. Lapsi alkoi itkeä ja huutaa kovaäänisesti, että minun _täytyy_ tulla leikkimään. Olin todella hämmentynyt ja odotin aikani, että vieressä oleva kaverini reagoisi jotenkin. Ei reagoinut. Lapsi huusi, kunnes lopulta myönnyin. Siellä sitten suljetun oven takana leikimme lapsen kanssa hyvän tovin.

En sano ettenkö voisi lapsen kanssa leikkiä, mutta tuollainen pakottaminen tuntuu ahdistavalta. En ole sen jälkeen käynyt, joskus ollaan nähty kaverin kanssa muualla.

Näissä vierailutilanteissa lasten kanssa leikkimisessä hankalimmalta tuntuu minusta se, että kun siihen kerran ryhtyy, tilanteesta irtautuminen on vaikeaa...

No älä ryhdy! Lapselle voi sanoa, ettei aio leikkiä, tulin kahvittelemaan äitisi kanssa. Kannattaa myös pidättäytyä päätöksessään. Tilanteessa olisi tietysti ollut fiksua lapsen äidin noukkia huutava muksu kainaloonsa eikä vain hymistellä vieressä.

Mitenkäs se vanha kanssa tuossa asetelmassa sanoi? Lasten pitää näkyä, ei kuulua.

Vierailija kirjoitti:

En itse lapsettomana todellakaan odota ettei lapsia näy tai kuulu kun vierailen lapsiperheessä, mutta entä tällainen: 

Menin pitkästä aikaa toisessa kaupungissa asuvan ystäväni luokse kylään. Aika lailla heti kun menin, kaverin nelivuotias pyysi että menen hänen kanssaan hänen huoneeseensa leikkimään. Kieltäydyin kohteliaasti. Lapsi alkoi itkeä ja huutaa kovaäänisesti, että minun _täytyy_ tulla leikkimään. Olin todella hämmentynyt ja odotin aikani, että vieressä oleva kaverini reagoisi jotenkin. Ei reagoinut. Lapsi huusi, kunnes lopulta myönnyin. Siellä sitten suljetun oven takana leikimme lapsen kanssa hyvän tovin.

En sano ettenkö voisi lapsen kanssa leikkiä, mutta tuollainen pakottaminen tuntuu ahdistavalta. En ole sen jälkeen käynyt, joskus ollaan nähty kaverin kanssa muualla.

Näissä vierailutilanteissa lasten kanssa leikkimisessä hankalimmalta tuntuu minusta se, että kun siihen kerran ryhtyy, tilanteesta irtautuminen on vaikeaa...

Ja kun pyysit ystävääsi sanomaan lapselle huonosta käytöksestä niin mitä hän sanoi?

Öö, mä olen lapseton ja näköjään osaan olla tarpeeksi tylsä ja tyly ettei lapset mun perässä juokse mankumassa leikkikaveria tai jos on seuraan tunkeneet väärällä hetkellä niin oon sanonu, että nyt on aikuisten juttuja, sori. Mikä tässä on joillekin niin hemmetin vaikeeta tajuta, että aikuiset kertoo lapsille miten missäkin pitää olla ja käyttäytyä eikä ihan kaikki voi pyöriä lasten loputtomien tarpeiden ympärillä ?!?

Minulla on itselläkin kolme lasta ja silti inhoan lapsiperheissä kyläilyä juuri tässä ketjussa mainituista syistä. Niin että ei tarvitse olla lapseton inhotakseen noita vierailuja.

Vierailija kirjoitti:

Ei me perheelliset osata sitten tätäkään hommaa :( ei osata olla oikein kaupassa, ravintolassa, kylässä, leikkikentillä eikä edes omissa kodeissamme.

Mutta onneksi on velat. He osaavat. Etenkin kasvattaa lapsia.

Olet niin oikeassa! Ja kovasti on alapeukuttajiin kolahtanut.

:D ap kuulostaa tyhmältä ja yksinkertaiselta. Millainen aikuinen ihminen kiukuttelee tuolla lailla eikä osaa keskustella lapsen kanssa: jos lapsi haluaa leikkiä piilosta ja sinä et, niin käytät reippaasti sanoja ja kerrot hänelle "minä en halua leikkiä piilosta". Jos hän jatkaa kysymistä niin pysyt rauhallisena ja käytät edelleen niitä sanoja. Kaikenlaisia rassukoita se maa päällään kantaa.

Vierailija kirjoitti:

En itse lapsettomana todellakaan odota ettei lapsia näy tai kuulu kun vierailen lapsiperheessä, mutta entä tällainen: 

Menin pitkästä aikaa toisessa kaupungissa asuvan ystäväni luokse kylään. Aika lailla heti kun menin, kaverin nelivuotias pyysi että menen hänen kanssaan hänen huoneeseensa leikkimään. Kieltäydyin kohteliaasti. Lapsi alkoi itkeä ja huutaa kovaäänisesti, että minun _täytyy_ tulla leikkimään. Olin todella hämmentynyt ja odotin aikani, että vieressä oleva kaverini reagoisi jotenkin. Ei reagoinut. Lapsi huusi, kunnes lopulta myönnyin. Siellä sitten suljetun oven takana leikimme lapsen kanssa hyvän tovin.

En sano ettenkö voisi lapsen kanssa leikkiä, mutta tuollainen pakottaminen tuntuu ahdistavalta. En ole sen jälkeen käynyt, joskus ollaan nähty kaverin kanssa muualla.

Näissä vierailutilanteissa lasten kanssa leikkimisessä hankalimmalta tuntuu minusta se, että kun siihen kerran ryhtyy, tilanteesta irtautuminen on vaikeaa...

Mulla on 4-vuotias, ja hänen voisi kuvitella käyttäytyvän noin siinä tapauksessa, että ennen vieraan tuloa äiti on "lupaillut" jotain siihen suuntaan, että vieras leikkisi hetken myös lapsen kanssa. Muuten lapsi ei edes olettaisi sitä. Joten äiti on saattanut luvata tällaista, ja siksi ei voi oikein torua lasta hänen vaatiessaan vierasta leikkimään. Itse toimin lapsettoman vieraan tullessa kylään niin, että kerron lapselle etukäteen, että äidille tulee vieras, jonka kanssa äiti juttelee aikuisten juttuja. Lisäksi ehdotan jotain kivaa tekemistä lapselle siksi aikaa, lapsi saa vaikka tehdä jotain mitä ei yleensä tehdä. Katsoa leffan tai pelata tabletilla. Näin on onnistunut hyvin yli 3-vuotiaan kanssa, sitä nuoremman kanssa ei onnistunut mikään, vaan lapsi kiehnäsi sylissä joka tapauksessa ;)

Tuntuu välillä, että moni kaveri (äiti) loukkaantuu, jos ei jaksa olla kiinnostunut koko ajan lapsen jutuista, tekemisistä ja tempuista.

Äideillä tottakai kaikki pyörii lapsen ympärillä, mutta pitäisi muistaa, että vierailla on muitakin kiinnostuksen kohteita.