Mikä yleinen elämäntapa olisi sinulle painajainen?

Lapseton, loputtoman tylsä ja arvattavissa oleva elämä, jonka sisältönä on joku harrastus ja ulkomaanlomat.

Ei siinä, matkustellaan mekin, mutta se ei käy kyllä elämän sisällöksi.

En tiedä, ovatko nämä yleisiä elämäntapoja, mutta ainakin tuttavapiiristäni näitä löytyy:

- Lapsiperhe-elämä kolmen tai useamman lapsen kanssa. Etenkin se jos kolmekymppisenä tehdään pari lasta ja nelikymppisenä tehdään pari lisää. Aivan kammottavaa. Juuri kun vanhemmat lapset on saatu omatoimisiksi, aloitetaan sama rumba uudestaan. Eletään koko ajan pikkulapsiarkea.

- Lapsen hankkiminen yksin. Nostan hattua näille äideille. Läheltä seuraamani äiti vaikuttaa onnelliselta, mutta itse tulen joka kerta tavattuamme ahdistuneeksi. Koko elämä pyörii lapsen ympärillä, 24/7. Ei parisuhdetta, ei sosiaalista elämää, ei harrastuksia, ei matkailua, ei ravintolailtoja, ei helvetti mitään. Rahat koko ajan tiukalla.

- Sellainen elämä, jossa kumppani ja kaveripiiri on pysynyt lukiosta asti samana. Aina samat sosiaaliset ympyrät, sama rooli siinä samassa kaveriporukassa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Ei osata eikä uskalleta tutustua koskaan uusiin ihmisiin.

- Koko elämä pyörii nelikymppisenä dokaamisen ja bilettämisen ympärillä. Viikonloput menee ryypätessä, ja avoimesti selvitetään töissä työkavereille milloin mitäkin kännäysreissua. Jos olet tällaisen henkilön kanssa juhlimassa, hän patistaa sinua juomaan enemmän ja nopeammin, painostaa tulemaan etkoille ja jäämään jatkoille jne. Hienoimmat muistot ovat niitä, kun on oltu niin vitun kännissä jossakin ja mieluiten monta päivää putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Lapseton, loputtoman tylsä ja arvattavissa oleva elämä, jonka sisältönä on joku harrastus ja ulkomaanlomat.

Ei siinä, matkustellaan mekin, mutta se ei käy kyllä elämän sisällöksi.

Kertoisitko vielä miksi ei? Käyhän se joillekin vaikka elämäntavaksi ja ammatiksikin. Millaisia reissuja olet tehnyt? Pari viikkoa all inclusivea turistirysässä? Siellä matkoilla kun voi elää kovin monenlaista elämää ihan niin kuin kotosallakin.

Salilla käyminen ja niistä käynneistä julkinen raportoiniti.

Konserteissa käyminen ja etenkin niistä julkinen raportointi.

Matkailu ja siitä julkinen raportointi.

Tatuoinnit elämäntapana.. Boring

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Painajaiseni olisi kirjoitti:

Koira perheessä, hyh. Mulla menisi hermot siihen jatkuvaan haukkumiseen ja ulinaan, p*skan keräämiseen ja karvoihin. Ideaalilemmikkini on kala, mukavan hiljainen eikä häiritse muiden kanssaihmisten elämää.

Koirasta on enemmän riesaa kuin lapsista. Lasta ei tarvitse viedä pakkasella tai räntäsateella ulos puoleksi tunniksi, kun itse on sairaana.

Koiraa mäkään en missään nimessä halua, koska se sitoo niin paljon. Pentukoira on yhtä vaivalloinen kuin pieni vauvakin, mutta sitä varten ei saa töistä vapaata. Koiralle tarvitsee aina hoitajan, sitä ei voi ottaa mukaan hotelliin, ravintolaan, kesälomareissuun, kyläilemään... Lasta voi kuljettaa kuitenkin suht monessa paikassa mukana. En tajua niitä, jotka ei halua lapsia, koska ne vie vapauden, mutta ottavat sit kuitenkin koiran.

Jännää, minulla taas on ihan erilaisia kokemuksia. Minulle on tulossa koiranpentu parin viikon päästä, saan töistä sitä varten palkallista lomaa vaikka kesälomia ei ole vielä kertynyt, lisäksi kun menen takaisin töihin saan ottaa koiran sinne mukaan niin halutessani (enkä ole edes töissä eläimiin liittyvällä alalla). En myöskään tunne ihmisiä, joiden luokse en koiraani (oikeastaan koiriani, koska niitä on pian kaksi) saisi ottaa kyläilemään ja koiran saa kyllä viedä hotelliin ainakin pientä lisämaksua vastaan. Minua ei siis hierrä että joku ei halua koiraa, mielestäni olisi vain parempi jos entistä harvempi jättäisi koiran ottamatta sillä huonosti koulutettuja koiria on ihan liikaa. Puutuin vain noihin seikkoihin jotka itse koen kovin eri tavalla.

Ja vastaanpa vielä aloitukseen, minulle nimenomaan lapsiperhe-elämä, edes yksi lapsi, olisi maanpäällinen helvetti. Myöskään esimerkiksi sellainen puoli vuotta töitä-puoli vuotta matkustelua kuluttaen kaikki töissä tienatut rahat ei sopisi minulle.

Persoonallisuushäiriöisenä, tunne-elämältään epävakaana wannabe-taiteilijana eläminen. Kun oikeasti on vaan mielenterveysongelmainen ja kykenemätön työelämään. Ainaisena selityksenä "koska olen niin spontaani tunneihminen, lapsuudessa traumatisoitunut, luova ja kykenemätön rationaaliseen ajatteluun. Mä vaan oon tälläinen enkä voi muuttua". Esim. rahankäytössä ainainen selitys "en vaan osaa käyttää rahaa".

Menisin navetan taa ja potkisin itseäni päähän.

*entistä useampi siis, ei harvempi. Ajatusvirhe.

Syntikkahevi, kauhtuneet bändipaidat(myös tribaali/kuuta ulvovat sudet käy), huono hygienia, pakastebroilerin värinen iho+akne, ohuet mustat pitkät suorat rasvaiset hiukset runsaalla juurikasvulla. Yök!

Ns. perinteinen tie: tavata joku 20-30 vuotiaana, mennä naimisiin, perustaa perhe ja elää 20 vuotta sitä arkea - työ, kotityöt, perhe, työt, kotityöt, perhe ja joskus etelänloma. Se olisi painajainen itselleni enkä näkisi itseäni tällaisessa skenaariossa. 

En todellakaan halveksi tai koe mitään ylemmyyttä heitä kohtaan, jotka näin haluavat elää, mutta heillä tuntuu joillain taas olevan ongelma oman elämäntapani kanssa. Onneksi en kuule enää usein näitä "pitäisikö sinunkin asettua aloillesi" ja "pitäisi alkaa miettimään perhettä" juttuja. Jokainen tavallaan ja mielestäni tästä yhdestä ainoasta elämästä pitääkin tehdä omanlaisensa.

Minulle olisi kauhistus elää ulkonäköpainotteisessa maailmassa. Että esim. töihin mennessä olisi uskottavuuden takia pakko olla viimeisen päälle kalliit vaatteet, suortuvalleen asetellut hiukset ja meikki. Ja että pitäisi olla koti, johon voisi (pitäisi) kutsua työihmisiä illallisille ymv. Huh, vaikka siitä saisi kuinka paljon liksaa, ei sopisi minulle. 

Huomiohuo**us. Eli kaikki kuvataan ja jaetaan somessa. Tietysti kuvakulmien, filttereiden, sommittelun jne. kera. Tästä tekee entistäkin typerämpää se, että tietää näitä henkilöitä ja miten tyhjää heidän elämänsä on ruokakuvista huolimatta, tai juuri niiden vuoksi.

Avioliitto insinööri tmv. miehen kanssa, kaksi lasta, kultainennoutaja, farmarivolvo, talolaina... elämäni tehnyt kaikkeni etten päädy tuollaiseen.

Lapsettoman koiraihmisen elämä. Ei varmaan tartte enempää kuvailla. 

Olematon koulutus ja huono palkka (alle 2,5k€ bruttona) tyyliin kaupan kassalta, sekä ahdas ja rumasti sisustettu talo, joka täynnä turhaa roinaa. Räväkkä kouvolatukka, pari huonosti tehtyä tähtitatuointia ja mauttomia ja siiderin turvottamalle vartalolle epäsopivia vaatteita, mies aivan yhtä juntti. Perheen auto joku 15v vanha fordin farmariauto, jonka takalasissa pari huumoritarraa ja kyljessä ruosteläikkä. Kolme täysin kuritonta lasta pienin ikäeroin, jokainen eri miehelle tietenkin. Vuoden villein irtiotto, kun lähdetään viikonlopuksi Tallinnaan ja lapset heitetään hoitoon mummolaan.

Intohimoton elämä. Siis aivan sama mitä tekee, kunhan on jotain paloa siihen hommaan. Minusta olisi kamalaa elää niin, että kuljen vain päivästä toiseen samaa rataa ja odotan ehkä kesälomaa tai jotain lomamatkaa. 

Ihana ketju. :D Tai siis olen aina ajatellut olevani harvinainen, kun en haaveile perus keskiluokkaisista omakotitalo-mökki-lapsi elämästä. En ainakaan tällä hetkellä. Haluan nauttia vapaudesta <3 Ei velkavankilaa talonostosta, ei parkuvaa lasta aina vaatimassa jotain. Haluan vain elää, kokea ja matkustella.

Juu ei kiitos sitä keskiluokkaista elämää! Tyyliin omakotitalo jollain pellolle rakennetulla asuinalueella, jättimäinen asuntolaina, kitkutusta vuodesta toiseen. Lapsia kyllä kiitos ja rentoa maalaiselämää kotieläimineen :).

Kerrostaloasunto Helsingin keskustasta, jota saa maksaa takaisin seuraavat 50v. 

Julkkispissiksenä eläminen. Botoxilla, silikonilla ja hiustenpidennyksillä "paranneltu" ulkonäkö.Ainoana tavoitteena löytää varakas mies ja pystyä pitämään hänet. Elämä jossa opiskelemaan lähteminen ja elämänmuutos tarkoittavat kosmetologin tai kampaajan opintoja.

Kuvissa tekoripsien takana hyväksyntää hakeva katse ja sen katseen takana harmaa aivosolu etsii toista vaan ei löydä...