Kun hankkii lapsia, jostakin täytyy luopua. Kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa, eikä energiaa ole kellään määräänsä enempää. Kannattaa miettiä, onko saamassa lasten myötä elämäänsä enemmän ja parempaa kuin se, mistä luopuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä nyt äkkiseltään keksi mistä sellaisesta olisin luopunut josta en haluaisi luopua 🤔 ehkä pitkistä yöunista ensimmäiseksi vuodeksi.

Mitä ihmettä teit ennen lapsia?

Olen eri, mutta miksi koet tarvetta vähätellä toisten elämää? Että juu helppo sinun oli hankkia lapsia kun et selvästi tehnyt elämälläsi mitään aiemminkaan. Vai? Miksi sinunkin on niin vaikea uskoa etteivät jotkut koe luopuneensa juuri mistään lasten takia (muuta kuin väliaikaisesti vauva-aikana)?

Vierailija kirjoitti:

Josjajos. Jos en olisi päättänyt pitää lastani, jota aloin odottaa 17-v., en olisi jämähtänyt kurjaan suhteeseen jossa huolta piti kantaa myös lapsen isästä. En olisi elättänyt häntä, elänyt suhdetta pohjia myöten. Olisin kokenut täysillä sen oikean nuoruuden rakkauden, joka väsyi odottamaan.

Paitsi että jossain vaiheessa hänelläkin alkoi pykiä. Vaikka kuinka olisin tukenut, neurologisille erityispiirteille ei mahda mitään.

Jos suhde olisi ideaalina toteutunut, minulla ei olisi vallan mainiota, elämässään menestyvää jälkeläistä. Exäni ei ollut isänä huono. Hän sai jotain hyvää aikaiseksi. En olisi tutustunut tiettyihin kivoihin ihmisiin, lamavuosina elämä olisi ollut ehkä tyhjää.

Jos olisin jäänyt suhde 2: seen, en olisi kokenut kaikkea sitä kivaa mitä poikamistyttönä koin. En olisi päässyt kotikulmilta kauemmas niin kuin muut. Jos olisimme menneet kimppaan kun hän siitä haaveili, lapseni olisi kärsinyt tuplaten koska isälläkään ei aina mennyt hyvin.

Voisin olla 2-miehen kanssa paljon huonommissa väleissä kuin nyt, kun joskus tavatessa voidaan olla kavereita ja muistella hiukan menneitä. Jos olisimme hankkineet yhteisen lapsen, hän ei ehkä meidän molempien geeneillä olisi ollut ihan kunnossa.

Enkä olisi tavannut nykyistä ihanaa miestäni, jonka kanssa ollaan muutettu, tehty ja koettu yhdessä ja tullaan vielä kokemaan.

Elämä kääntää aina uuden lehden, yleensä lopulta puhtaan sellaisen.

Kauniisti sanottu. Tuo viimeinen lause.

I

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Niinno, voiko kukaan koskaan ymmärtää toista ihmistä, jos noin ajattelee?

Ei oikeastaan. Eikä omia reaktioita tai tunteitaan asiaan jota ei ole itselle koskaan tapahtunut voi myöskään ennalta tietää. Silti täällä vaan jankataan kuinka "minä kyllä tiedän!" et voi tietää.

Ihminen tuntee itsensä. Toki mieli voi muuttua asioiden suhteen ja ihminen on sopeutuvainen, eli silloin kun on pakko jossakin tilanteessa pärjätä, niin silloin myös pärjää. Mutta ei ihminen tee tieten tahtoen sellaisia valintoja, jotka hän tietää että hänen perusluonteensa ei sitä kestä.

Esimerkkinä ammatti. Ei kukaan lähde opiskelemaan ammattia, josta tietää että ei tykkäisi vaikka ei ole päivääkään työtä tehnyt. Minä en lähtenyt opiskelemaan kampaajaksi, koska tiesin, että en tulisi nauttimaan kyseisestä työstä. En ole päivääkään tehnyt kampaajan töitä, joten miten voin tietää tämän? Samalla lailla vietän paljon aikaa lasten parissa ja tiedän, että en halua lapsia.

Toki jos joku minut puukolla uhaten pakottaa kampaajaksi, niin menisin ja oppisin kyllä nauttimaan. Ja samoin jos joku minut äidiksi pakottaa (:D) niin huolehtisin lapsista kyllä ja sopeutuisin ja nauttisin heidän seurastaan, mutta ei se tarkoita, että haluaisin vapaaehtoisesti äidiksi tai että tieten tahtoen hankkisin lapsia, koska tiedän, että perusluonteeni takia en nauti äitinä olosta.

Vierailija kirjoitti:

Ensiksikin, en ollut enää teini, väännettäköön teen- etymologiasta mitä vain, vaan täysi-ikäinen ihminen... luovuin mm. haaveesta matkustaa ulkomaille töihin, muualle lisäopiskeluihin, vapaasti toteutuneesta oikeasta rakkaussuhteesta jne...mutta en ottanut sitä niin. Vaikka itsenäinen elämä siinä tavallaan meni, minusta se vain muutti muotoaan. Vaikka lama-aikaa elettiin, niin Tulevaisuuden haaveet jne siinsi mullakin edessä. Lykkäsin niitä vain hiukan eteenpäin. Muutaman vuoden olin totaaliyh joten todella itsenäistä elämää tuli kokeiltua. Ja hyvin me pärjäsimme.

Toisekseen olen saanut lapsen myös liki 30-vuotiaana ihan hyvään suhteeseen. Uraihminen en ole, mutta eipä ole tämä toinenkaan lapsi meitä estänyt elämästä saati hapatanut suhdettamme, vaikka vähän vaativa hoidettava olikin. Nyt hän on kohta aikuinen, ja hänen kanssaan voi tehdä vaikka mitä. Vaikka matkustella. Pääsemme myös kahdestaan menemään jos haluamme. Odotan kyllä jo aikaa, kun hän itsenäistyy. Saa nähdä itä vielä keksimme. Sama juttu nykyisellä tuttavapiirillä. Vaikka lapset olisi tehty minkö iköisen tahansa, ei se ole ketään estänyt elämästä vaan lapset on siinä mukana.

Minusta on aika eri asia luopua kaukaisuudessa siintävistä haaveista kuin toteutuneista haaveista, joiden eteen on ponnistellut ja joista parhaillaan nauttii. Ja on eri asia sopeutua vahnkoraskauteen kuin tehdä tietoinen päätös siitä, että alkaa tavoitella vanhemmuutta.

Jos olit 18-vuotias, olit teini. Opetan tuon ikäisiä työkseni, ja ihan lapsiahan he vielä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastuullinen työ missä voin kehittyä ja edetä ylemmäksi. Kaksi harrastusta, jotka tuovat elämääni upeita kokemuksia ja joissa voin kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Vapaus mennä ja tulla miten haluan työaikojeni ulkopuolella. Lapsi, no kyllähän se toisi uusia näkökulmia elämään, mutta silloin minun olisi luovuttava lähes kokonaan niistä asioista joista nyt eniten nautin elämässäni. Pelkään jos alankin kaipaamaan näitä aikoja ja miettimään kuinka pitkälle olisin elämässä päässyt ilman lasta. Vaikeita päätöksiä...

Niinno. Kummasti lapsen myötä oppii priorisoimaan ja ehtimään. Minä esimerkiksi olen tv-reportteri, joka teen haastavaa vuorotyötä ja paljon juttukeikkoja ulkomaille. Todella aika mielenkiintoinen ja haastava työ siis.

Sen lisäksi harrastan lukemista, liikuntaa, kuvataidetta ja elokuvia ja olen luottamustehtävissä, kahdessa.

Ja minulla on kaksi lasta.

Mieti, tämäkin on täysin mahdollista. Jotkut ehtivät ja jaksavat, toiset eivät.

Toki, hienoa sinulle. Mutta kun itse olen jo nyt aivan uupunut jos tulee jotakin ylimääräistä. Välillä menen suoraan töistä tullessani nukkumaan ja herään kun on lähdettävä taas töihin. Työpäiväni kestää matkoineen 11h joka päivä, vuodesta toiseen. Harrastukset ovat asioita joista en halua luopua, niiden avulla pystyn purkamaan stressiä, rentoutumaan, onnistumaan. Työroolianikaan en haluaisi vaihtaa, koska en koskaan kuvitellut pääseväni näin "pitkälle" vaikka olenkin vain esimiestason alimmassa kastissa. Haluaisin vain vuorokauteen enemmän tunteja, luopumatta mistään...

Tuo on just sitä mistä aiemmin mainitsin, että perheellisenä pysyy tolkku työelämän kanssa. Joku pelkää "hukkuvansa äitiyteen", vaikka ihmiset enemmänkin hukkuvat työelämään. Kuitenkaan se työelämä ei välitä ihmisistä ja ennemmin tai myöhemmin siitä on luovuttava. Perheen kanssa on parhaimmillaan ihan toisin päin.

Hieno avaus, no shit. Tottakai elämä muuttuu kun lapsia tulee. Jotain saa ja jotain menettää. Asiat muuttuu koko ajan, kun lapsi kasvaa. Elämä on täysin erilaista 1 v, 5 v tai 10 v lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaisina päivinä, joina töissä on mennyt vaikka klo kahdeksaan illalla ja tullut ihan rättiväsyneenä kotiin, olen kyllä miettinyt, miten lapset sopisivat kuvioon. Meillä kuitenkin olisi kaksi aikuista pyörittämässä perhearkea, joten pitkiä päiviä voisi vuorotellen puolison kanssa. Sitten on sekin, että on mulla todella paljon vapaa-aikaa keskimäärin, luppoaikaa suorastaan. Vaikka käyn urheilemassa kahtena iltana viikossa ja joskus menee töissä myöhään, ehdin myös katsoa televisiota ja möllöttää sohvalla. Joinain iltoina katson Netflixistä sarjaa kolmekin jaksoa putkeen. Ei varmaan haittaisi, jos tuota ei niin ehtisi?

Itse tiedät tietenkin omat tarpeesi parhaiten, mutta kyllä minua ainakin haittaisi TODELLA paljon, jos en ehtisi rauhoittua iltaisin edes kolmen jakson verran Netflixin ääressä. En tule toimeen ilman sellaista aikaa, että voin itse puuhastella mitä tykkään – tai olla puuhastelematta – kenenkään häiritsemättä ja vaatimatta minulta mitään. Olisi aivan kamalaa, jos vapaa-aikakin pitäisi aikatauluttaa, ja rentoutuminen muuttuisi harvinaiseksi luksukseksi.

Tämä.

Huvittaa kun monet sanoo, että "kyllä sitä omaa aikaa saa, onhan meitä kaksi vanhempaa ja lastenhoitajankin saa yhdellä puhelinsoitolla." Ehkä joo, mutta se pointti onkin siinä, että se oma vapaa-aika pitää suunnitella. Ja sopia ja sumplia ja soitella ja yhtälailla pitää sopia että se toinenkin vanhempi saa sitä omaa aikaa jolloin itse pitää katsoa lasten perään. Ei voi vaan spontaanisti lähteä sinne rannalle. Lapset myös saattaisi olla hieman närkästyneitä kun heitä ei oteta mukaan rannalle. Ja sittenhän se rentoutuminen onkin tosi rentouttavaa, kun pitää katsoa lasten perään ;)

Yhtä huvittavia on myös ne vanhemmat, jotka sanoo, että "en mä tarvitse mitään omaa aikaa, lasten kanssa olo on omaa aikaa, mä rakastan lapsiani ja haluan viettää 24/7 lapseni kanssa". Hei kivat sulle, mutta mulle toi kuulostaa kamalalta vankilalta.

Ja sitten kun/jos ei ota lapsia mukaan sinne uimarannalle, lapselle tulee paha mieli. Ja sitten tulee itsellekin paha mieli kun tulee ajateltua ja mietittyä sitä lapselle aiheutettua pahaa mieltä.

Kun yksin lähtee uimarannalle saa olla täysin hyvin omatunnoin, kun ei ole toiminnallaan aiheuttanut kenellekään pahaa oloa vaan itselleen hyvän mielen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Niinno, voiko kukaan koskaan ymmärtää toista ihmistä, jos noin ajattelee?

Ei oikeastaan. Eikä omia reaktioita tai tunteitaan asiaan jota ei ole itselle koskaan tapahtunut voi myöskään ennalta tietää. Silti täällä vaan jankataan kuinka "minä kyllä tiedän!" et voi tietää.

Ihminen tuntee itsensä. Toki mieli voi muuttua asioiden suhteen ja ihminen on sopeutuvainen, eli silloin kun on pakko jossakin tilanteessa pärjätä, niin silloin myös pärjää. Mutta ei ihminen tee tieten tahtoen sellaisia valintoja, jotka hän tietää että hänen perusluonteensa ei sitä kestä.

Esimerkkinä ammatti. Ei kukaan lähde opiskelemaan ammattia, josta tietää että ei tykkäisi vaikka ei ole päivääkään työtä tehnyt. Minä en lähtenyt opiskelemaan kampaajaksi, koska tiesin, että en tulisi nauttimaan kyseisestä työstä. En ole päivääkään tehnyt kampaajan töitä, joten miten voin tietää tämän? Samalla lailla vietän paljon aikaa lasten parissa ja tiedän, että en halua lapsia.

Toki jos joku minut puukolla uhaten pakottaa kampaajaksi, niin menisin ja oppisin kyllä nauttimaan. Ja samoin jos joku minut äidiksi pakottaa (:D) niin huolehtisin lapsista kyllä ja sopeutuisin ja nauttisin heidän seurastaan, mutta ei se tarkoita, että haluaisin vapaaehtoisesti äidiksi tai että tieten tahtoen hankkisin lapsia, koska tiedän, että perusluonteeni takia en nauti äitinä olosta.

Minä en kyllä huolehtisi lapsesta, sopeutuisi tai nauttisi lapsen seurasta, jos minut pakotettaisiin äidiksi. Ja sekin nimenomaan perusluonteeni ansiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä nyt äkkiseltään keksi mistä sellaisesta olisin luopunut josta en haluaisi luopua 🤔 ehkä pitkistä yöunista ensimmäiseksi vuodeksi.

Mitä ihmettä teit ennen lapsia?

Opiskelin, ryyppäsin ja rellestin. Sitten menin töihin ja muutin jossain vaiheessa ulkomaille. Matkustelin muutenkin paljon, juhlin paljon ja nautin nuoruudesta :) sitten kyllästyin tuohon kaikkeen ja mietin että elämässä on oltava jotain muutakin, sitten sain parin vuoden päästä lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Niinno, voiko kukaan koskaan ymmärtää toista ihmistä, jos noin ajattelee?

Ei oikeastaan. Eikä omia reaktioita tai tunteitaan asiaan jota ei ole itselle koskaan tapahtunut voi myöskään ennalta tietää. Silti täällä vaan jankataan kuinka "minä kyllä tiedän!" et voi tietää.

Ihminen tuntee itsensä. Toki mieli voi muuttua asioiden suhteen ja ihminen on sopeutuvainen, eli silloin kun on pakko jossakin tilanteessa pärjätä, niin silloin myös pärjää. Mutta ei ihminen tee tieten tahtoen sellaisia valintoja, jotka hän tietää että hänen perusluonteensa ei sitä kestä.

Esimerkkinä ammatti. Ei kukaan lähde opiskelemaan ammattia, josta tietää että ei tykkäisi vaikka ei ole päivääkään työtä tehnyt. Minä en lähtenyt opiskelemaan kampaajaksi, koska tiesin, että en tulisi nauttimaan kyseisestä työstä. En ole päivääkään tehnyt kampaajan töitä, joten miten voin tietää tämän? Samalla lailla vietän paljon aikaa lasten parissa ja tiedän, että en halua lapsia.

Toki jos joku minut puukolla uhaten pakottaa kampaajaksi, niin menisin ja oppisin kyllä nauttimaan. Ja samoin jos joku minut äidiksi pakottaa (:D) niin huolehtisin lapsista kyllä ja sopeutuisin ja nauttisin heidän seurastaan, mutta ei se tarkoita, että haluaisin vapaaehtoisesti äidiksi tai että tieten tahtoen hankkisin lapsia, koska tiedän, että perusluonteeni takia en nauti äitinä olosta.

Huoh. Jos kuitenkin jonkun sattuman kautta päädyt ammattiin jota luulit vihaavasi, niin saatatkin tajuta että pidätkin siitä. Ei ihminen itseään niin läpeensä tunne, hirveä ajatuskin.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on luopunut ainakin kotiaskareiden tekemisestä ja hymyilemisestä.

Näin myös meillä, sekä seksialoitteiden tekemisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä nyt äkkiseltään keksi mistä sellaisesta olisin luopunut josta en haluaisi luopua 🤔 ehkä pitkistä yöunista ensimmäiseksi vuodeksi.

Mitä ihmettä teit ennen lapsia?

Olen eri, mutta miksi koet tarvetta vähätellä toisten elämää? Että juu helppo sinun oli hankkia lapsia kun et selvästi tehnyt elämälläsi mitään aiemminkaan. Vai? Miksi sinunkin on niin vaikea uskoa etteivät jotkut koe luopuneensa juuri mistään lasten takia (muuta kuin väliaikaisesti vauva-aikana)?

Olen eri, mutta ainakin minun on vaikea kuvitella tuollaista, koska minun nykyisestä elämästäni ei jäisi jäljelle juuri mitään, jos vastuuleni sysättäisii nyt lapsi tai pari. Parisuhde päättyisi, joutuisin muuttamaan pois ihanneasuinpaikastani, joutuisin luopumaan molemmista taiteellisista harrastuksistani, en saisi olla vapaa ja huoleton, minun pitäisi muuttaa elämäntapojani ja vuorokausirytmiäni... Eipä tule mieleen oikein mitään, mikä jäisi ennalleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Niinno, voiko kukaan koskaan ymmärtää toista ihmistä, jos noin ajattelee?

Ei oikeastaan. Eikä omia reaktioita tai tunteitaan asiaan jota ei ole itselle koskaan tapahtunut voi myöskään ennalta tietää. Silti täällä vaan jankataan kuinka "minä kyllä tiedän!" et voi tietää.

Ihminen tuntee itsensä. Toki mieli voi muuttua asioiden suhteen ja ihminen on sopeutuvainen, eli silloin kun on pakko jossakin tilanteessa pärjätä, niin silloin myös pärjää. Mutta ei ihminen tee tieten tahtoen sellaisia valintoja, jotka hän tietää että hänen perusluonteensa ei sitä kestä.

Esimerkkinä ammatti. Ei kukaan lähde opiskelemaan ammattia, josta tietää että ei tykkäisi vaikka ei ole päivääkään työtä tehnyt. Minä en lähtenyt opiskelemaan kampaajaksi, koska tiesin, että en tulisi nauttimaan kyseisestä työstä. En ole päivääkään tehnyt kampaajan töitä, joten miten voin tietää tämän? Samalla lailla vietän paljon aikaa lasten parissa ja tiedän, että en halua lapsia.

Toki jos joku minut puukolla uhaten pakottaa kampaajaksi, niin menisin ja oppisin kyllä nauttimaan. Ja samoin jos joku minut äidiksi pakottaa (:D) niin huolehtisin lapsista kyllä ja sopeutuisin ja nauttisin heidän seurastaan, mutta ei se tarkoita, että haluaisin vapaaehtoisesti äidiksi tai että tieten tahtoen hankkisin lapsia, koska tiedän, että perusluonteeni takia en nauti äitinä olosta.

Huoh. Jos kuitenkin jonkun sattuman kautta päädyt ammattiin jota luulit vihaavasi, niin saatatkin tajuta että pidätkin siitä. Ei ihminen itseään niin läpeensä tunne, hirveä ajatuskin.

Kyllähän tuntee, monikin. Se, että sinulla on huono itsetuntemus, ei tarkoita, että kaikilla ihmisillä olisi. Joillekin meistä se on keskeisimpiä vahvuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä nyt äkkiseltään keksi mistä sellaisesta olisin luopunut josta en haluaisi luopua 🤔 ehkä pitkistä yöunista ensimmäiseksi vuodeksi.

Mitä ihmettä teit ennen lapsia?

Olen eri, mutta miksi koet tarvetta vähätellä toisten elämää? Että juu helppo sinun oli hankkia lapsia kun et selvästi tehnyt elämälläsi mitään aiemminkaan. Vai? Miksi sinunkin on niin vaikea uskoa etteivät jotkut koe luopuneensa juuri mistään lasten takia (muuta kuin väliaikaisesti vauva-aikana)?

Olen eri, mutta ainakin minun on vaikea kuvitella tuollaista, koska minun nykyisestä elämästäni ei jäisi jäljelle juuri mitään, jos vastuuleni sysättäisii nyt lapsi tai pari. Parisuhde päättyisi, joutuisin muuttamaan pois ihanneasuinpaikastani, joutuisin luopumaan molemmista taiteellisista harrastuksistani, en saisi olla vapaa ja huoleton, minun pitäisi muuttaa elämäntapojani ja vuorokausirytmiäni... Eipä tule mieleen oikein mitään, mikä jäisi ennalleen.

Ja et pysty ymmärtämään ettei kaikilla ole taiteellisia harrastuksia tai miestä joka ei halua lapsia tai asuvat jo valmiiksi isossa talossa maalla?

Ap vois opetella lyhentämään otsikoita. Antais fiksumman vaikutelman susta sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensiksikin, en ollut enää teini, väännettäköön teen- etymologiasta mitä vain, vaan täysi-ikäinen ihminen... luovuin mm. haaveesta matkustaa ulkomaille töihin, muualle lisäopiskeluihin, vapaasti toteutuneesta oikeasta rakkaussuhteesta jne...mutta en ottanut sitä niin. Vaikka itsenäinen elämä siinä tavallaan meni, minusta se vain muutti muotoaan. Vaikka lama-aikaa elettiin, niin Tulevaisuuden haaveet jne siinsi mullakin edessä. Lykkäsin niitä vain hiukan eteenpäin. Muutaman vuoden olin totaaliyh joten todella itsenäistä elämää tuli kokeiltua. Ja hyvin me pärjäsimme.

Toisekseen olen saanut lapsen myös liki 30-vuotiaana ihan hyvään suhteeseen. Uraihminen en ole, mutta eipä ole tämä toinenkaan lapsi meitä estänyt elämästä saati hapatanut suhdettamme, vaikka vähän vaativa hoidettava olikin. Nyt hän on kohta aikuinen, ja hänen kanssaan voi tehdä vaikka mitä. Vaikka matkustella. Pääsemme myös kahdestaan menemään jos haluamme. Odotan kyllä jo aikaa, kun hän itsenäistyy. Saa nähdä itä vielä keksimme. Sama juttu nykyisellä tuttavapiirillä. Vaikka lapset olisi tehty minkö iköisen tahansa, ei se ole ketään estänyt elämästä vaan lapset on siinä mukana.

Minusta on aika eri asia luopua kaukaisuudessa siintävistä haaveista kuin toteutuneista haaveista, joiden eteen on ponnistellut ja joista parhaillaan nauttii. Ja on eri asia sopeutua vahnkoraskauteen kuin tehdä tietoinen päätös siitä, että alkaa tavoitella vanhemmuutta.

Jos olit 18-vuotias, olit teini. Opetan tuon ikäisiä työkseni, ja ihan lapsiahan he vielä ovat.

Kuten sanoin, en ollut mielestäni teini. En elänyt kliseisen teinisti. En siis ollut teini, mikä on Suomen oloissa eri asia kuin esim. Amerikassa missä termi on luotu.

Mikä vahinkoraskaus? Ehkä yllätys,korkeintaan, vaikka mitä se asia kenellekään kuuluu. Mä olin vähän erilaisista, vaativista oloista kuin muut ja varmaan aika kaukana opetettavistasi... ammattikoulutuksen hankkinut ihminen. En mikään avuton tipu. Kotoa muuttamassa. Pääsy ulkomaille tms ei ollut mikään "kaukainen haave" vaan ihan konkretiaa monelle sen ikäiselle jo silloin, mahdollista lähitulevaisuutta.

Moni ikäiseni perusti silloin perheitä, ja pärjäsi ihan hyvin. Kyllähän se lapsen saaminen aina kypsyttää, jos on vähääkään terve mieli.

En haluaisi olla oppilaasi, jos sinulla on noin valmis ja ylimielinen asenne. Onnekseni en olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Niinno, voiko kukaan koskaan ymmärtää toista ihmistä, jos noin ajattelee?

Ei oikeastaan. Eikä omia reaktioita tai tunteitaan asiaan jota ei ole itselle koskaan tapahtunut voi myöskään ennalta tietää. Silti täällä vaan jankataan kuinka "minä kyllä tiedän!" et voi tietää.

Ihminen tuntee itsensä. Toki mieli voi muuttua asioiden suhteen ja ihminen on sopeutuvainen, eli silloin kun on pakko jossakin tilanteessa pärjätä, niin silloin myös pärjää. Mutta ei ihminen tee tieten tahtoen sellaisia valintoja, jotka hän tietää että hänen perusluonteensa ei sitä kestä.

Esimerkkinä ammatti. Ei kukaan lähde opiskelemaan ammattia, josta tietää että ei tykkäisi vaikka ei ole päivääkään työtä tehnyt. Minä en lähtenyt opiskelemaan kampaajaksi, koska tiesin, että en tulisi nauttimaan kyseisestä työstä. En ole päivääkään tehnyt kampaajan töitä, joten miten voin tietää tämän? Samalla lailla vietän paljon aikaa lasten parissa ja tiedän, että en halua lapsia.

Toki jos joku minut puukolla uhaten pakottaa kampaajaksi, niin menisin ja oppisin kyllä nauttimaan. Ja samoin jos joku minut äidiksi pakottaa (:D) niin huolehtisin lapsista kyllä ja sopeutuisin ja nauttisin heidän seurastaan, mutta ei se tarkoita, että haluaisin vapaaehtoisesti äidiksi tai että tieten tahtoen hankkisin lapsia, koska tiedän, että perusluonteeni takia en nauti äitinä olosta.

Huoh. Jos kuitenkin jonkun sattuman kautta päädyt ammattiin jota luulit vihaavasi, niin saatatkin tajuta että pidätkin siitä. Ei ihminen itseään niin läpeensä tunne, hirveä ajatuskin.

Kyllähän tuntee, monikin. Se, että sinulla on huono itsetuntemus, ei tarkoita, että kaikilla ihmisillä olisi. Joillekin meistä se on keskeisimpiä vahvuuksia.

Kannattaa lukea joskus vaikka ihan huvikseen psykologiaa, saatat oppia jotain uutta itsestäsi :) ai mutta sinähän tunnet ja tiedät itsesi jo läpeensä, ok ei sitten mitään.

En vaan ymmärrä tätä vääntöä. Jos ei ole halua saada lasta, ei sellaista kannata yrittää saada. Jos jo valmiiksi ahdistaa vanhemmuuden sitovuus, ei pidä yrittää lasta. Minä olen sitä tyyppiä, joka on lapsesta asti halunnut olla äiti. Sainkin kolme lasta. Tunnen hyvin ihmisiä, joille elämäni olisi kauhistus. Hyvin tullaan juttuun silti. Monen lapsen myötä menettää paljon rahaa, parisuhdeajan (esim romanttiset lomat), yöunet moneksi vuodeksi, rauhallisen kodin, pitää huolehtia tosi monesta asiasta ja eläytyä monen lapsen ongelmiin ja asioihin sekä huomioida kaikki yksilönä. Elämä on antoisaa näin, mutta se ei varmasti kaikille sovi. Elämä voi olla antoisaa jollekin lapsettomana :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä nyt äkkiseltään keksi mistä sellaisesta olisin luopunut josta en haluaisi luopua 🤔 ehkä pitkistä yöunista ensimmäiseksi vuodeksi.

Mitä ihmettä teit ennen lapsia?

Olen eri, mutta miksi koet tarvetta vähätellä toisten elämää? Että juu helppo sinun oli hankkia lapsia kun et selvästi tehnyt elämälläsi mitään aiemminkaan. Vai? Miksi sinunkin on niin vaikea uskoa etteivät jotkut koe luopuneensa juuri mistään lasten takia (muuta kuin väliaikaisesti vauva-aikana)?

Olen eri, mutta ainakin minun on vaikea kuvitella tuollaista, koska minun nykyisestä elämästäni ei jäisi jäljelle juuri mitään, jos vastuuleni sysättäisii nyt lapsi tai pari. Parisuhde päättyisi, joutuisin muuttamaan pois ihanneasuinpaikastani, joutuisin luopumaan molemmista taiteellisista harrastuksistani, en saisi olla vapaa ja huoleton, minun pitäisi muuttaa elämäntapojani ja vuorokausirytmiäni... Eipä tule mieleen oikein mitään, mikä jäisi ennalleen.

Ja et pysty ymmärtämään ettei kaikilla ole taiteellisia harrastuksia tai miestä joka ei halua lapsia tai asuvat jo valmiiksi isossa talossa maalla?

Sanoin, että minun on vaikea kuvitella, että joku ei joutuisi luopumaan mistään. Ymmärryksestä ei ole kysymys. Tietenkin näinkin väkirikkaalla planeetalla sellaisia ihmisiä pakostakin on, mutta kaikki lapsia hankkineet tuttavani ovat korkeasti koulutettuja kolmikymppisiä kaupunkilaisia, ja kaikki heistä ovat joutuneet luopumaan asioista lapsen hankinnan takia. Siksi tuollaisesta "En koe joutuneeni luopumaan mistään" -puheesta tulee mieleen lähinnä, että joku koettaa psyykata itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Niinno, voiko kukaan koskaan ymmärtää toista ihmistä, jos noin ajattelee?

Ei oikeastaan. Eikä omia reaktioita tai tunteitaan asiaan jota ei ole itselle koskaan tapahtunut voi myöskään ennalta tietää. Silti täällä vaan jankataan kuinka "minä kyllä tiedän!" et voi tietää.

Ihminen tuntee itsensä. Toki mieli voi muuttua asioiden suhteen ja ihminen on sopeutuvainen, eli silloin kun on pakko jossakin tilanteessa pärjätä, niin silloin myös pärjää. Mutta ei ihminen tee tieten tahtoen sellaisia valintoja, jotka hän tietää että hänen perusluonteensa ei sitä kestä.

Esimerkkinä ammatti. Ei kukaan lähde opiskelemaan ammattia, josta tietää että ei tykkäisi vaikka ei ole päivääkään työtä tehnyt. Minä en lähtenyt opiskelemaan kampaajaksi, koska tiesin, että en tulisi nauttimaan kyseisestä työstä. En ole päivääkään tehnyt kampaajan töitä, joten miten voin tietää tämän? Samalla lailla vietän paljon aikaa lasten parissa ja tiedän, että en halua lapsia.

Toki jos joku minut puukolla uhaten pakottaa kampaajaksi, niin menisin ja oppisin kyllä nauttimaan. Ja samoin jos joku minut äidiksi pakottaa (:D) niin huolehtisin lapsista kyllä ja sopeutuisin ja nauttisin heidän seurastaan, mutta ei se tarkoita, että haluaisin vapaaehtoisesti äidiksi tai että tieten tahtoen hankkisin lapsia, koska tiedän, että perusluonteeni takia en nauti äitinä olosta.

Huoh. Jos kuitenkin jonkun sattuman kautta päädyt ammattiin jota luulit vihaavasi, niin saatatkin tajuta että pidätkin siitä. Ei ihminen itseään niin läpeensä tunne, hirveä ajatuskin.

Kyllähän tuntee, monikin. Se, että sinulla on huono itsetuntemus, ei tarkoita, että kaikilla ihmisillä olisi. Joillekin meistä se on keskeisimpiä vahvuuksia.

Kannattaa lukea joskus vaikka ihan huvikseen psykologiaa, saatat oppia jotain uutta itsestäsi :) ai mutta sinähän tunnet ja tiedät itsesi jo läpeensä, ok ei sitten mitään.

Olen opiskellut psykologiaa ja luen edelleen paljon psykologista kirjallisuutta ihan mielenkiinnon vuoksi. Olen myös tehnyt valtavan määrän psykologista työtä, jonka ansiosta itsetuntemukseni on niin hyvä kuin se on. Siksi nuo kommenttisi kuulostavat hölmöiltä ja vähän loukkaaviltakin.