Kun hankkii lapsia, jostakin täytyy luopua. Kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa, eikä energiaa ole kellään määräänsä enempää. Kannattaa miettiä, onko saamassa lasten myötä elämäänsä enemmän ja parempaa kuin se, mistä luopuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä.

Paras tilanne on, jos pääsee seuraamaan lapsiperheen toimintaa läheltä. Saa aika hyvän käsityksen siitä minkälaisia muutoksia voi tapahtua elämässä, ajankäytössä, muutos naisen roolissa äidiksi ja miehen isäksi. Minkälaisia muutoksia se tarkoittaa parisuhteeseen ja keskenäiseen kanssakäymiseen. Minkälaisista asioista joutuu luopumaan.

Jostain syystä kun seuraan lapsiperheen arkea sivusta, se saa minut kääntymään lapsettomuuden kannalle. Minusta ei ehkä ole äidiksi, koska en ole valmis uhraamaan itsestäni niin paljon.

Mitä ihmeen puhetta luopumisesta? Ei ihminen mitään menetä, kun saa jotain tilalle. En mäkään ole mistään luopunut, vaikka olen ollut perheellinen alle 20-vuotiaasta ja aluksi aika karulla reseptillä. /quote]

Heh. Se, että olet saanut lapsen teininä, on juuri se syy, miksi et ole luopunut mistään. Ei sinulla ollut mitään itsenäistä, aikuista elämää, josta olisit voinut luopua.

Tilanne on aika toisenlainen yli kolmikymppisellä miehellä tai naisella, jolla on hyvä parisuhde, kehittyvä ura, paljon harrastuksia ja intohmoja, laaja ystäväpiiri, halua matkustella ja nähdä maailmaa, kiinnostusta vapaaehtoistyöhön... Tässä tilanteessa on ihan selvää, että jos lapsen haluaa, ei riitä enää aika eikä energia kaikkeen siihen, mitä haluaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

 Jos sä mietit kaikkea panostusta minkä lapseen laitat, ja koiraan laitat, ekan 10 vuoden aikana niin se ero on aika huikea. Siksi moni kokee olevansa valmis koiraan, vaikka ei ole valmis lapseen.

Mikä on aika älytöntä. Niin on myös yletön lemmikin tuunaus. Kuka käskee ylisuorittaa kumpaakaan? Lapseen panostaminen tuo pitkällä aikavälillä myös paljon takaisin, mutta tavallinen lapsi ei todellisuudessa tarvitse mitään ihmeellisyyksiä. Lemmikikin antaa paljon, mutta menee muutaman vuoden päästä uurnaan. Ja saa siihenkin rahaa uppoamaan, jos haluaa. Lapselle esim. tarjotaan yhteiskunnan taholta rokotukset, lemmikille ei.

Siis susta on älytöntä, että lapsiin panostetaan enemmän kuin koriin, mutta yletön lemmikin tuunaus on älytöntä? Siis tuo 10 vuottahan kattaa kummankin "pentuajan", eli lapsella nimenomaan sen pikkulapsiajan, jolloin siihen on todella hyvä panostaa siihen lapseen? Ja paljon. "Pitkällä aikavälillä" lapsi on edelleen olemassa, koira ei. Tavallinen lapsi ei tarvitse todellisuudessa mitään ihmeellisyyksiä, mutta koiraan verrattuna tarvitsee. Nimenomaan jos miettii seuraavaa 10 vuotta. Jos mun ovelle tupsahtaisi nyt vauva tai koiranpentu josta mun ois pakko huolehtia, niin mä väitän, että se koira ois todella paljon helpompi keissi kuin se lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

 Jos sä mietit kaikkea panostusta minkä lapseen laitat, ja koiraan laitat, ekan 10 vuoden aikana niin se ero on aika huikea. Siksi moni kokee olevansa valmis koiraan, vaikka ei ole valmis lapseen.

Mikä on aika älytöntä. Niin on myös yletön lemmikin tuunaus. Kuka käskee ylisuorittaa kumpaakaan? Lapseen panostaminen tuo pitkällä aikavälillä myös paljon takaisin, mutta tavallinen lapsi ei todellisuudessa tarvitse mitään ihmeellisyyksiä. Lemmikikin antaa paljon, mutta menee muutaman vuoden päästä uurnaan. Ja saa siihenkin rahaa uppoamaan, jos haluaa. Lapselle esim. tarjotaan yhteiskunnan taholta rokotukset, lemmikille ei.

Rahako sen ratkaisee kumpi on hyödyllisempi eli toisin sanoen edullisempi? "Koiran rokotus maksaa, lapsen ei, hanki siis lapsi." Ja joku vielä miettii miksi lapsia huostaanotetaan huonoista perheistä niin paljon tässäkin maassa.

Mun 15-vuotias haluaisi ottaa koiran, mutta mä en halua koska seuraavan 10 vuoden aikana tytön pitäis esimerkiksi muuttaa pois kotoa ja se on helpompaa jos ei ole koiraa. Mutta täytyykin ehdottaa hänelle että hankkii vauvan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Vierailija kirjoitti:

Sellaisina päivinä, joina töissä on mennyt vaikka klo kahdeksaan illalla ja tullut ihan rättiväsyneenä kotiin, olen kyllä miettinyt, miten lapset sopisivat kuvioon. Meillä kuitenkin olisi kaksi aikuista pyörittämässä perhearkea, joten pitkiä päiviä voisi vuorotellen puolison kanssa. Sitten on sekin, että on mulla todella paljon vapaa-aikaa keskimäärin, luppoaikaa suorastaan. Vaikka käyn urheilemassa kahtena iltana viikossa ja joskus menee töissä myöhään, ehdin myös katsoa televisiota ja möllöttää sohvalla. Joinain iltoina katson Netflixistä sarjaa kolmekin jaksoa putkeen. Ei varmaan haittaisi, jos tuota ei niin ehtisi?

Itse tiedät tietenkin omat tarpeesi parhaiten, mutta kyllä minua ainakin haittaisi TODELLA paljon, jos en ehtisi rauhoittua iltaisin edes kolmen jakson verran Netflixin ääressä. En tule toimeen ilman sellaista aikaa, että voin itse puuhastella mitä tykkään – tai olla puuhastelematta – kenenkään häiritsemättä ja vaatimatta minulta mitään. Olisi aivan kamalaa, jos vapaa-aikakin pitäisi aikatauluttaa, ja rentoutuminen muuttuisi harvinaiseksi luksukseksi.

Pikkulapsivaihe oli alussa raskasta mutta sitten helpotti. Yksi lapsi riittää monestakin eri syystä: terveys, ikä, jaksaminen, talous...Elämä tuntuisi tyhjältä ilman lasta, ja toivoin lasta kovasti. Kaikille sitä ei suoda, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Ei minun tarvitse ymmärtää, minkälaista sinun äitiytesi on tai mikälaisia rakkauden tunteita mahdollisesti tunnet omaa lastasi kohtaan. Ei se kiinnosta minua lainkaan. Minulle riittää tieto siitä, että olisin paljon onnettomampi vanhemmaksi pakotettuna kuin lapsettomana, ja se riittää. Tuskin sinäkään huvittelet kuvittelemalla, minkälaista olisi "tarkalleen" joutua kokemaan jotakin todella ikävää ja vastenmielistä.

Josjajos. Jos en olisi päättänyt pitää lastani, jota aloin odottaa 17-v., en olisi jämähtänyt kurjaan suhteeseen jossa huolta piti kantaa myös lapsen isästä. En olisi elättänyt häntä, elänyt suhdetta pohjia myöten. Olisin kokenut täysillä sen oikean nuoruuden rakkauden, joka väsyi odottamaan.

Paitsi että jossain vaiheessa hänelläkin alkoi pykiä. Vaikka kuinka olisin tukenut, neurologisille erityispiirteille ei mahda mitään.

Jos suhde olisi ideaalina toteutunut, minulla ei olisi vallan mainiota, elämässään menestyvää jälkeläistä. Exäni ei ollut isänä huono. Hän sai jotain hyvää aikaiseksi. En olisi tutustunut tiettyihin kivoihin ihmisiin, lamavuosina elämä olisi ollut ehkä tyhjää.

Jos olisin jäänyt suhde 2: seen, en olisi kokenut kaikkea sitä kivaa mitä poikamistyttönä koin. En olisi päässyt kotikulmilta kauemmas niin kuin muut. Jos olisimme menneet kimppaan kun hän siitä haaveili, lapseni olisi kärsinyt tuplaten koska isälläkään ei aina mennyt hyvin.

Voisin olla 2-miehen kanssa paljon huonommissa väleissä kuin nyt, kun joskus tavatessa voidaan olla kavereita ja muistella hiukan menneitä. Jos olisimme hankkineet yhteisen lapsen, hän ei ehkä meidän molempien geeneillä olisi ollut ihan kunnossa.

Enkä olisi tavannut nykyistä ihanaa miestäni, jonka kanssa ollaan muutettu, tehty ja koettu yhdessä ja tullaan vielä kokemaan.

Elämä kääntää aina uuden lehden, yleensä lopulta puhtaan sellaisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Olen varmaan nähnyt unta lukiessani uutisista kuinka äidit pakastavat lapsensa, yrittävät polttaa elävältä, tappavat, hylkäävät sairaalan porteille tai roskiksiin jne.

Ps. En ole pitänyt omaan äitiini yhteyttä sen päivän jälkeen kun täytin 18. Voitko kertoa enemmänkin tuosta äidin rakkaudesta lastaan kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Niinno, voiko kukaan koskaan ymmärtää toista ihmistä, jos noin ajattelee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Ei minun tarvitse ymmärtää, minkälaista sinun äitiytesi on tai mikälaisia rakkauden tunteita mahdollisesti tunnet omaa lastasi kohtaan. Ei se kiinnosta minua lainkaan. Minulle riittää tieto siitä, että olisin paljon onnettomampi vanhemmaksi pakotettuna kuin lapsettomana, ja se riittää. Tuskin sinäkään huvittelet kuvittelemalla, minkälaista olisi "tarkalleen" joutua kokemaan jotakin todella ikävää ja vastenmielistä.

Itseasiassa Minulla on kokemusta kyllä. Pelkäsin ja vihasin lapsena koiria, kuitenkin muu perhe päätti ottaa koiran. Tiedätkö mitä tapahtui? :) niin. Rakastuin siihen koiraan. Lenkitin sitä Vesisateessa jotta sillä olisi hyvä olla ja se nukkui vieressäni. Se koira mitä en ikimaailmassa halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

No kyllä mä ainakin sata kertaa mielummin opettaisin koiran tavoille kuin lapsen. On se kuitenkin niin paljon helpompaa.

Kymmenessä vuodessa koirasta on tullut hyvin kasvatettu toisin kuin monesta lapsesta samassa ajassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koe luopuneeni hirveästi juuri mistään. Tai no varmasti olen luopunut, mutta ei se tunnu siltä. Noh, ryypätä ei voi enää samalla tavalla kuin ennen lasta. Ihan plussaa kaiketi pidemmän päälle?

Jos tosiaan ainut tekeminen jota keksii on ryyppääminen niin ei varmaan joudu luopumaan mistään. Minua ainakin pelottaa, kun joudun vauvan takia luopumaan rauhallisista harrastusilloista, vaelluksista, matkustelusta ja vaikka ihan kaupunkipäivistä. Kohta joku tulee kertomaan miten vauvan kanssa voi tehdä kaikkea ihan niinkuin ennenkin. Kokeilkaapa vaikka viettää kesäpäivä Helsingissä shoppailen ja Suomenlinnan kallioilla uiden ja nauttien. Ei varmasti onnistu vauvan kanssa, tai ole ainakaan pätkän vertaa nautinnollista.

Toki vauva-aikana ei voi tehdä kaikkea mitä haluaa, mutta onhan sillä lapsella isäkin? Miksi et voisi vauvan kasvettua lähteä vaellukselle tai muihin aktiviteetteihin?

Sen takia juuri en koe luopuvani, kun kaksi vanhempaa mahdollistaa myös omat menot ja harrastukset.

Ryyppäämisen mainitsin sen takia, että ennen lasta tuli joskus nollattua päätä sillä tavalla että pari kertaa vuodessa tuli baarista kotiin ihan kanttuvei. Tätä en todellakaan enää tee, vaikka lapsen saisikin hoitoon.

Ja se kokemus luopumisesta, niin. Matkustus lapsen kanssa ei ole samanlaisia kuin ilman lasta, mutta en koe että sen pitäisikään olla. Ennen lasta kiersin ihan tarpeeksi maailmaa sillä tavalla kuin halusin. Nyt voin kiertää maailmaa lapsen kanssa lapsen näkökulmasta. Tulee nähtyä erilaisia juttuja ja matkustukseen tulee se omanlaisensa uusi puoli - kun näkee miten lapsikin nauttii ja oppii eri kulttuureista jne. Kun voi tarjota lapselleen elämyksiä joiden aiheuttaman riemun pääsee itse todistamaan.

Hankin lapsen kun tunsin olevani valmis elämänmuutokseen. Koin olevani valmis jättämään yhden elämänvaiheen taakseni ja aloittamaan ihan uuden erilaisen vaiheen. Halusin muutosta jonka lapsi tuo, joten en kokenut luopuvani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaisina päivinä, joina töissä on mennyt vaikka klo kahdeksaan illalla ja tullut ihan rättiväsyneenä kotiin, olen kyllä miettinyt, miten lapset sopisivat kuvioon. Meillä kuitenkin olisi kaksi aikuista pyörittämässä perhearkea, joten pitkiä päiviä voisi vuorotellen puolison kanssa. Sitten on sekin, että on mulla todella paljon vapaa-aikaa keskimäärin, luppoaikaa suorastaan. Vaikka käyn urheilemassa kahtena iltana viikossa ja joskus menee töissä myöhään, ehdin myös katsoa televisiota ja möllöttää sohvalla. Joinain iltoina katson Netflixistä sarjaa kolmekin jaksoa putkeen. Ei varmaan haittaisi, jos tuota ei niin ehtisi?

Itse tiedät tietenkin omat tarpeesi parhaiten, mutta kyllä minua ainakin haittaisi TODELLA paljon, jos en ehtisi rauhoittua iltaisin edes kolmen jakson verran Netflixin ääressä. En tule toimeen ilman sellaista aikaa, että voin itse puuhastella mitä tykkään – tai olla puuhastelematta – kenenkään häiritsemättä ja vaatimatta minulta mitään. Olisi aivan kamalaa, jos vapaa-aikakin pitäisi aikatauluttaa, ja rentoutuminen muuttuisi harvinaiseksi luksukseksi.

Tämä.

Huvittaa kun monet sanoo, että "kyllä sitä omaa aikaa saa, onhan meitä kaksi vanhempaa ja lastenhoitajankin saa yhdellä puhelinsoitolla." Ehkä joo, mutta se pointti onkin siinä, että se oma vapaa-aika pitää suunnitella. Ja sopia ja sumplia ja soitella ja yhtälailla pitää sopia että se toinenkin vanhempi saa sitä omaa aikaa jolloin itse pitää katsoa lasten perään. Ei voi vaan spontaanisti lähteä sinne rannalle. Lapset myös saattaisi olla hieman närkästyneitä kun heitä ei oteta mukaan rannalle. Ja sittenhän se rentoutuminen onkin tosi rentouttavaa, kun pitää katsoa lasten perään ;)

Yhtä huvittavia on myös ne vanhemmat, jotka sanoo, että "en mä tarvitse mitään omaa aikaa, lasten kanssa olo on omaa aikaa, mä rakastan lapsiani ja haluan viettää 24/7 lapseni kanssa". Hei kivat sulle, mutta mulle toi kuulostaa kamalalta vankilalta.

Vierailija kirjoitti:

Kotiäitinä olis ihan jees olla, mutta uran luominen ja muksujen kasvattaminen tuntuu hitusen hankalalta ajatukselta.

Suomessa on varsin hyvin toimiva päivähoito.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Olen varmaan nähnyt unta lukiessani uutisista kuinka äidit pakastavat lapsensa, yrittävät polttaa elävältä, tappavat, hylkäävät sairaalan porteille tai roskiksiin jne.

Ps. En ole pitänyt omaan äitiini yhteyttä sen päivän jälkeen kun täytin 18. Voitko kertoa enemmänkin tuosta äidin rakkaudesta lastaan kohtaan?

Mielenterveysongelmaisia löytyy myös äideistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Niin. Nimenomaan. Et ymmärrä. Et voi ymmärtää jos et ole äiti. Voit kuvitella ja spekuloida, mutta täysin et voi ymmärtää ennenkuin rakastat sitä omaa lastasi.

Ei minun tarvitse ymmärtää, minkälaista sinun äitiytesi on tai mikälaisia rakkauden tunteita mahdollisesti tunnet omaa lastasi kohtaan. Ei se kiinnosta minua lainkaan. Minulle riittää tieto siitä, että olisin paljon onnettomampi vanhemmaksi pakotettuna kuin lapsettomana, ja se riittää. Tuskin sinäkään huvittelet kuvittelemalla, minkälaista olisi "tarkalleen" joutua kokemaan jotakin todella ikävää ja vastenmielistä.

Itseasiassa Minulla on kokemusta kyllä. Pelkäsin ja vihasin lapsena koiria, kuitenkin muu perhe päätti ottaa koiran. Tiedätkö mitä tapahtui? :) niin. Rakastuin siihen koiraan. Lenkitin sitä Vesisateessa jotta sillä olisi hyvä olla ja se nukkui vieressäni. Se koira mitä en ikimaailmassa halunnut.

Kamala perhe sulla.

Ja nää "lapset kasvaa nopeesti" niin mitä ihmettä? :D Jos mä en ehdottomasti halua koiraa, niin en mä tosiaankaan hanki koiraa sen takia, että "se elää VAIN 10 vuotta, sehän on nopeesti ohi!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

 Jos sä mietit kaikkea panostusta minkä lapseen laitat, ja koiraan laitat, ekan 10 vuoden aikana niin se ero on aika huikea. Siksi moni kokee olevansa valmis koiraan, vaikka ei ole valmis lapseen.

Mikä on aika älytöntä. Niin on myös yletön lemmikin tuunaus. Kuka käskee ylisuorittaa kumpaakaan? Lapseen panostaminen tuo pitkällä aikavälillä myös paljon takaisin, mutta tavallinen lapsi ei todellisuudessa tarvitse mitään ihmeellisyyksiä. Lemmikikin antaa paljon, mutta menee muutaman vuoden päästä uurnaan. Ja saa siihenkin rahaa uppoamaan, jos haluaa. Lapselle esim. tarjotaan yhteiskunnan taholta rokotukset, lemmikille ei.

Siis susta on älytöntä, että lapsiin panostetaan enemmän kuin koriin, mutta yletön lemmikin tuunaus on älytöntä? Siis tuo 10 vuottahan kattaa kummankin "pentuajan", eli lapsella nimenomaan sen pikkulapsiajan, jolloin siihen on todella hyvä panostaa siihen lapseen? Ja paljon. "Pitkällä aikavälillä" lapsi on edelleen olemassa, koira ei. Tavallinen lapsi ei tarvitse todellisuudessa mitään ihmeellisyyksiä, mutta koiraan verrattuna tarvitsee. Nimenomaan jos miettii seuraavaa 10 vuotta. Jos mun ovelle tupsahtaisi nyt vauva tai koiranpentu josta mun ois pakko huolehtia, niin mä väitän, että se koira ois todella paljon helpompi keissi kuin se lapsi.

Siis mun pointti oli, että lapseen kannattaa panostaa, mutta liika on liikaa siinäkin. Tavallinen perushoito riittää ja jotain ekstraa päälle, lapsen luonteesta ja tarpeista riippuen. Lisäksi yhteiskunta tulee joissakin asioissa vastaan kuten rokotuksissa ja neuvoloissa. Lemmikin kohdalla niistä pitää huolehtia ja maksaa enemmän itse.

Jotkut ihmiset kohottaa lemmikkinsä puolijumalan asemaan ja maksaa siitä ja sen elämisestä älyttömät summat, vaikka muutamassa vuodessa se on vanhus joka ei todnäk.elä omistajansa jälkeen ja huolehdi tästä -näin ei tee jotkut jälkeläisetkään, mutta tämä on oletus . Samoin jotkut painostaa lapsiaan liikaa ja odottavat esim. huippusuorituksia, ikään kuin palkintoina siitä että tämän hankkivat. Aika tyhmää kumpikin.

Silti molemoien tarpeista on huolehdittava. Ei koiraakaan voi hoitaa miten sattuu itselleen sopimaan, en koe sitä niinkään helpoksi vaikka se yksinkertaiset käskyt oppiikin. Puhumaan se ei opi, eikä esim. tekemään omia aterioitaan itse. Se ei itsenäisty kotoa pois. Mutta pääseehän siitä nopeammin toki eroon, ja aina voi ottaa uuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastuullinen työ missä voin kehittyä ja edetä ylemmäksi. Kaksi harrastusta, jotka tuovat elämääni upeita kokemuksia ja joissa voin kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Vapaus mennä ja tulla miten haluan työaikojeni ulkopuolella. Lapsi, no kyllähän se toisi uusia näkökulmia elämään, mutta silloin minun olisi luovuttava lähes kokonaan niistä asioista joista nyt eniten nautin elämässäni. Pelkään jos alankin kaipaamaan näitä aikoja ja miettimään kuinka pitkälle olisin elämässä päässyt ilman lasta. Vaikeita päätöksiä...

Niinno. Kummasti lapsen myötä oppii priorisoimaan ja ehtimään. Minä esimerkiksi olen tv-reportteri, joka teen haastavaa vuorotyötä ja paljon juttukeikkoja ulkomaille. Todella aika mielenkiintoinen ja haastava työ siis.

Sen lisäksi harrastan lukemista, liikuntaa, kuvataidetta ja elokuvia ja olen luottamustehtävissä, kahdessa.

Ja minulla on kaksi lasta.

Mieti, tämäkin on täysin mahdollista. Jotkut ehtivät ja jaksavat, toiset eivät.

Sulle tuli yllätyksenä, että kaikilla ihmisillä ei ole samaa määrää jaksamista, ja että meillä on erilaisia tarpeita levon, oman ajan, rauhan, yksityisyyden ja sosiaalisen elämän suhteen? Aika erikoista ihmistuntemuksen puutetta reportterilta.