Kun hankkii lapsia, jostakin täytyy luopua. Kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa, eikä energiaa ole kellään määräänsä enempää. Kannattaa miettiä, onko saamassa lasten myötä elämäänsä enemmän ja parempaa kuin se, mistä luopuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kaikki eivät suinkaan koe tuollaista rakkautta. Oma tätini on kertonut että on katunut lasten hankkimista koko ikänsä. Vielä silloinkin kun lapset olivat jo aikuisia. Olisi halunnut tehdä elämällään ihan muuta. Eräs kaverini taas on muuttunut lasten myötä oikeaksi kiukkupussiksi. Kiukkuaa lapsille, kiukkuaa kaikille. Ei ole selvästikään yhtään tyytyväinen elämäänsä nykyään. Kerran minulle suuttuessaan myönsikin, että on vain kateellinen kun minulla on mahdollisuuksia tehdä tiettyjä asioita mitä hänellä ei lasten takia enää ole.

Lapsia on helppo syyttää omista tekemättä jättämisistä ja kyvyttömyydestä.

Tuskin tätisikään olisi halunnut lapsistaan eroon päästä, vaan palata aikaan ennen lapsia. Kaksi eri asiaa.

Nytheihaloo kirjoitti:

Juurikin näin! Tuntuu että ihmiset "tekevät" lapsia liian heppoisin perustein. Koska on jo "kaikki" muu. Se kun vaan on fakta että jokainen joka päättää ryhtyä vanhemmaksi pitää ymmärtää, että se on loppuelämän päätös, joka muuttaa koko elämäsi. Sinä olet päättänyt saattaa lapsen tähän maailmaan. On kyse elävästä ihmisestä josta pitää kasvattaa yhteiskuntakelpoinen kansalainen. Se on todella suuri vastuu ja elämänmittainen tehtävä. Mikään muu ei sydäntä kylmää niin paljon kun viattomaan ihmislapsea koskeva vääryys. Oli se minkälaista tahansa. Jos sitä aattelee että voi elää samallailla kuin ennen lasta on väärässä. Pitäisi miettiä tarkemmin seurauksia ja olla oikeasti aikuinen. Koska sinä olet lapsellesi koko maailma vain pienen hetken ajan. Ja kaikkea lapsen kokemia asioita (turvallisuuden tunnetta, hyväksymistä, epäonnistumisia, harmituksia...) se ammentaa elämässään aikuisena.

Ärsyttää tämä nykyaikainen tyyli että aina väsyttää ja ollaan poikki ja mieskään ei tajua mitään. Sitten erotaan ja sama rumba jonkun toisen kanssa. Mihin on jäänyt arvot ja kunniallisuus? Maalaisjärki ja toisten huomioon ottaminen?

Sori paasauksesta. Ja ei en ole uskovainen tai mikään pappi. Olen 23vuotias yhden lapsen äiti ja miehen omistava kokki, jolla on se surullisen harvinainen maalaisjärki.

Sä olet aivan lapsi vielä. Jätä tuollainen paasaaminen niille, joilla on oikeasti sitä elämänkokemusta jonka avulla on helpompi nähdä asioita erilaisista näkökulmista, tuomitsematta ja yleistämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

Koiran voi jättää työpäivän ajaksi heti pennusta lähtien, voiko lapsen jättää yksin vauvasta lähtien? Koira syö 1-2 kertaa päivässä, ei sotke, ei kiukuttele, helppo viedä hoitoon, helppo ottaa mukaan automatkalle tai metsään patikoimaan. Ymmärtää kymmeniä eri sanoja pennusta lähtien ja lähes aina tottelee niitä ilman vastalauseita.

Lapsi taas... No, lukekaa tätä palstaa ja väsyneiden äitien tekemiä aloituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koe luopuneeni hirveästi juuri mistään. Tai no varmasti olen luopunut, mutta ei se tunnu siltä. Noh, ryypätä ei voi enää samalla tavalla kuin ennen lasta. Ihan plussaa kaiketi pidemmän päälle?

Jos tosiaan ainut tekeminen jota keksii on ryyppääminen niin ei varmaan joudu luopumaan mistään. Minua ainakin pelottaa, kun joudun vauvan takia luopumaan rauhallisista harrastusilloista, vaelluksista, matkustelusta ja vaikka ihan kaupunkipäivistä. Kohta joku tulee kertomaan miten vauvan kanssa voi tehdä kaikkea ihan niinkuin ennenkin. Kokeilkaapa vaikka viettää kesäpäivä Helsingissä shoppailen ja Suomenlinnan kallioilla uiden ja nauttien. Ei varmasti onnistu vauvan kanssa, tai ole ainakaan pätkän vertaa nautinnollista.

Sinusta se ei ole nautinnollista, minusta taas todella kivaa. Pieni vauva makaa siinä, mihin hänet asettaa, välillä imetät ja vaihdat vaipan ja sitten taas seuraat pienen ihmisen hampaatonta hymyä ja jokeltelua.

Huomaa: sinä puhut jostakin, josta et oikeasti tiedä mitään.

Minä taas olen elänyt pitkälle kolmekymppiseksi asti tuota lapsettoman elämää. Matkustelua olemme harrastaneet aina, lasten kanssa. Shoppailua ja mitä vaan voi harrastaa lasten synnyttyäkin mainiosti, meitä vanhempia kun on kaksi ja lastenvahdin saa puhelinsoitolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

Koiran voi jättää työpäivän ajaksi heti pennusta lähtien, voiko lapsen jättää yksin vauvasta lähtien? Koira syö 1-2 kertaa päivässä, ei sotke, ei kiukuttele, helppo viedä hoitoon, helppo ottaa mukaan automatkalle tai metsään patikoimaan. Ymmärtää kymmeniä eri sanoja pennusta lähtien ja lähes aina tottelee niitä ilman vastalauseita.

Lapsi taas... No, lukekaa tätä palstaa ja väsyneiden äitien tekemiä aloituksia.

Juuei. Koira jää haukkumaan ja aikaansaa häädön. Lapsen itkun takia häätöä taas ei voi saada.

Koira järsii pilalle kalliit kengät ja kuseksii itämaisen silkkimaton pilalle. Koira karkaa, sekoilee ja käy muiden koirien kimppuun. Voi sitkeästi pahoin autossa. Ei opi simppelejäkään käskyjä. On pakko käyttää pissalenkillä neljä, viisi kertaa päivässä.

On näitä.

Vauva taas on vuodessa huomattavasti älykkäämpi ja ymmärtää puhettakin melko paljon. Kahdessa vuodessa puhuu jo kuin ruuneperi, ja on arkipäivät hoidossa.

Ja mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän opettaa sinulle elämästä. Minä esimerkiksi olen lasteni takia perehtynyt moniin urheilulajeihin, populaarikulttuuriin ja nykymusiikkiin paremmin kuin kukaan tuttavapiirin lapseton keski-ikäinen. Olen kerrannut peruskoulun oppimäärän kuulustellessani lasten koealueita. Ja niin edelleen...

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä.

Paras tilanne on, jos pääsee seuraamaan lapsiperheen toimintaa läheltä. Saa aika hyvän käsityksen siitä minkälaisia muutoksia voi tapahtua elämässä, ajankäytössä, muutos naisen roolissa äidiksi ja miehen isäksi. Minkälaisia muutoksia se tarkoittaa parisuhteeseen ja keskenäiseen kanssakäymiseen. Minkälaisista asioista joutuu luopumaan.

Jostain syystä kun seuraan lapsiperheen arkea sivusta, se saa minut kääntymään lapsettomuuden kannalle. Minusta ei ehkä ole äidiksi, koska en ole valmis uhraamaan itsestäni niin paljon.

Mitä ihmeen puhetta luopumisesta? Ei ihminen mitään menetä, kun saa jotain tilalle. En mäkään ole mistään luopunut, vaikka olen ollut perheellinen alle 20-vuotiaasta ja aluksi aika karulla reseptillä. Muutokset, ne alkujaan menetyksen näköiset, on lopulta kääntyneet parhain päin. Uhrautumiset ja vaivannäöt on olleet kannattavia sijoituksia. Minulla on niiden ansiosta terveet lapset, vakaa elämä ja kaunis koti. Ihan sopivan vapaasti olen voinut itseäni toteuttaa, ja odotan nuoremman lapsen aikuistuttua taas uusia mahdollisuuksia.

Koska olen ns. aina ollut äitinä, ja nykyinen miehenikin tuli puolivalmiiseen pöytään pian isäksi päätyen, ei meidän mies-naisroolit ole järisyttävästi muuttuneet. Isyys ja äitiys on vain maustaneet elämää. Näin on mun lähipiirissä muillakin. Ehkä se näyttää erilaiselta toisesta suunnasta.

Tällä hetkellä esikoinen vielä mahassa, ja niin jo odotan että pääsen häntä hoivaamaan ja rakastamaan. Tykkään muidenkin ihmisten lapsista, mielestäni se on ihmisen kauneinta aikaa. Joidenkin aikuisten kyynisyys ja epäluuloisuus on rasittavaa, en jaksaisi elää vain "aikuisten maailmassa" koko ajan. Olen töissäkin varhaiskasvatusalalla.

Minunkaan mielestäni ihmisten jotka eivät saa iloa lapsistaan tai pidä lapsuutta arvokkaana, ei pitäisi saada lapsia. 18 vuotta lapsen vanhempana on kuitenkin pitkä aika kärsiä, lapsen kasvettua toki helpottaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

 Jos sä mietit kaikkea panostusta minkä lapseen laitat, ja koiraan laitat, ekan 10 vuoden aikana niin se ero on aika huikea. Siksi moni kokee olevansa valmis koiraan, vaikka ei ole valmis lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

Koiran voi jättää työpäivän ajaksi heti pennusta lähtien, voiko lapsen jättää yksin vauvasta lähtien? Koira syö 1-2 kertaa päivässä, ei sotke, ei kiukuttele, helppo viedä hoitoon, helppo ottaa mukaan automatkalle tai metsään patikoimaan. Ymmärtää kymmeniä eri sanoja pennusta lähtien ja lähes aina tottelee niitä ilman vastalauseita.

Lapsi taas... No, lukekaa tätä palstaa ja väsyneiden äitien tekemiä aloituksia.

Juuei. Koira jää haukkumaan ja aikaansaa häädön. Lapsen itkun takia häätöä taas ei voi saada.

Koira järsii pilalle kalliit kengät ja kuseksii itämaisen silkkimaton pilalle. Koira karkaa, sekoilee ja käy muiden koirien kimppuun. Voi sitkeästi pahoin autossa. Ei opi simppelejäkään käskyjä. On pakko käyttää pissalenkillä neljä, viisi kertaa päivässä.

On näitä.

Vauva taas on vuodessa huomattavasti älykkäämpi ja ymmärtää puhettakin melko paljon. Kahdessa vuodessa puhuu jo kuin ruuneperi, ja on arkipäivät hoidossa.

Ja mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän opettaa sinulle elämästä. Minä esimerkiksi olen lasteni takia perehtynyt moniin urheilulajeihin, populaarikulttuuriin ja nykymusiikkiin paremmin kuin kukaan tuttavapiirin lapseton keski-ikäinen. Olen kerrannut peruskoulun oppimäärän kuulustellessani lasten koealueita. Ja niin edelleen...

Ehkä sinä et osannut kasvattaa koiraasi mikäli sinulla on noin negatiivisia kokemuksia koiran elämästä? Yksikään naapurini ei ole kertaakaan kuullut koirani haukkuvan, eikä kyllä kukaan muukaan. Minä en ole löytänyt kotoani yhtäkään järsittyä huonekalua tai koiran toimesta rikottua esinettä. Eli mistäköhän sinä nyt mahdat puhua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Niin ne naiset aina sanoo. Todellisuudessa hormonitoiminta muuttuu raskauden aikana siten, että lapsen tai itsesi vahingoittamisesta tulee hyvin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Tämä.

Lapsettomat aina tulevat näihin ketjuihin sanomaan "no voitko lähteä NYT kuukaudeksi ryyppäämään Thaimaaseen?? Et voi, eli olet joutunut luopumaan siitä." :,D joo o..

Kotiäitinä olis ihan jees olla, mutta uran luominen ja muksujen kasvattaminen tuntuu hitusen hankalalta ajatukselta.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai aina kannattaa miettiä valintojaan.

Haluaako hautaan asti vain olla möllötellä, ettei vaan joudu näkemään vaivaa minkään eteen? Oletko varma, että ratkaisusi tuntuu oikealta vielä silloinkin, kun on jo liian myöhäistä valita toisin?

Vai haluaako kokemuksia, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja uuden näkökulman elämään.

Kannattaa muistaa, että KAIKKI arvokas vaatii kompromisseja ja vähän vaivaa. Ei mitään elämässä saa täyson vain loikomalla ja toimimalla pelkästään omien mielihalujensa mukaan. Elämäsi mies? Joskus tulee riitoja, monesti toimit hänen mielikseen, vähän passaat ja autatkin tarvittaessa. Intohimoinen harrastus? Rahaa vaatii, vaivaa ja harjoittelua, vie aikaa. Unelmatyö? Vaatii koulutusta, perehtymistä, työmatkat jne. ja kyllä se kutsumusammattikin on loppupeleissä TYÖTÄ.

Joten kuten sanoin, ei tässä elämässä mikään tavoittelemisen arvoinen tule kuin manulle illallinen.

Hahah, mulle taas olla möllöttäminen ja elämästä nauttiminen on se elämän tarkoitus :D En halua miestä tai lapsia sen takia etten halua passata ketään enkä jaksa kompromisseja yms. Harrastelen aina vähän milloin mitäkin, mutta heti kun harrastus alkaa maistua puulta, lopetan. En näe siinä mitään arvokasta että pitäisi raivolla jotain harrastaa. Työpaikkaa en ole koulutuksestani huolimatta onnistunut saamaan ja tarkemmin ajateltuna hyvä niin. Jääpähän enemmän aikaa elämästä nauttimiseen kun yhteiskunnalta saadut rahat voi käyttää matkusteluun, hyvin syömiseen ja ystävien ja sukulaisten kanssa ajan viettämiseen :)

Ollaan vietetty ihana juhannus nyt jo teini-ikää lähestyvien lasten kanssa koko suvun voimin. Vaikea kuvitella elämää ilman lapsia, lapset just tuo sitä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Rakkauden mukana tulee myös huoli. Ainainen huoli siitä miten lapsi pärjää, eihän häntä kiusata, ei kai hän jää auton alle, saako hän opiskelupaikan yms. Mua ei kiinnosta tämä huoli tippaakaan.

Eikä myöskään ne velvollisuudet mitä lapsen kasvattamiseen kuuluu. Mulle nämä haitat ovat suuremmat kuin "hyödyt". Minun mielestäni jokainen lapsi ansaitsee vanhemman, joka on hänet halunnut. Minä en olisi tällainen vanhempi: siksi en lasta hanki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai aina kannattaa miettiä valintojaan.

Haluaako hautaan asti vain olla möllötellä, ettei vaan joudu näkemään vaivaa minkään eteen? Oletko varma, että ratkaisusi tuntuu oikealta vielä silloinkin, kun on jo liian myöhäistä valita toisin?

Vai haluaako kokemuksia, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja uuden näkökulman elämään.

Kannattaa muistaa, että KAIKKI arvokas vaatii kompromisseja ja vähän vaivaa. Ei mitään elämässä saa täyson vain loikomalla ja toimimalla pelkästään omien mielihalujensa mukaan. Elämäsi mies? Joskus tulee riitoja, monesti toimit hänen mielikseen, vähän passaat ja autatkin tarvittaessa. Intohimoinen harrastus? Rahaa vaatii, vaivaa ja harjoittelua, vie aikaa. Unelmatyö? Vaatii koulutusta, perehtymistä, työmatkat jne. ja kyllä se kutsumusammattikin on loppupeleissä TYÖTÄ.

Joten kuten sanoin, ei tässä elämässä mikään tavoittelemisen arvoinen tule kuin manulle illallinen.

Melkein kaikki arvokas ja antoisa elämässä tulee helposti, melkein ilmaiseksi: kävely metsässä auringonlaskun aikaan, viinin juominen ystävän kanssa, runon kirjoittaminen, hyvät löylyt juoksulenkin jälkeen, koskettavan elokuvan katsominen, uuden oppiminen, ihmettely, pysähtyminen.

Nuo eivät nyt ole mitään mainitsemani laisia arvokkaita saavutuksia ja kokemuksia, vaan ihan arkista elämää. Eikä niitä lakkaa kokemasta, vaikka saakin lapsia.

Eli sulle lapsi on arvokas saavutus? Joku josta kehuskella sukujuhlissa? Huhhuh.

Eiköhän jokainen halua elää omannäköistään elämää. Jos siihen elämään ei kuulu lapsista huolehtiminen, niin silloin ei kuulu, etkä sinä voi arvostella toista ihmistä siitä kuinka hän elää elämänsä väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Niin ne naiset aina sanoo. Todellisuudessa hormonitoiminta muuttuu raskauden aikana siten, että lapsen tai itsesi vahingoittamisesta tulee hyvin vaikeaa.

Tätä mä olen pohtinut paljon. Siis biologian roolia äidiksi haluamisessa. Kuinka suuri osa siinä on sitä että biologia ohjaa meitä äidiksi ja paljonko sitä että oikeasti sitä haluamme. Ja mitä on se "oikeasti haluaminen".

Miksi on joskus (usein?) niin että mitä vanhemmaksi lapseton tulee, sitä houkuttelevammalta lapsettomuus kuulostaa. Olen keskustellut tästä lapsettomien ystävieni kanssa ja yllätyin että olimme kokeneet samankaltaisia ajatusten muutoksia. Noin 20v-29v sitä aina ajattelee että varmasti hankkii lapsia, mutta sitten joskus. 30v+ alkaa mieleen tulla ajatuksia lapsettomuudesta, ehkä äitiys ei olekaan minua varten? Ehkä elämä voi olla ihan täyttä ilman lapsiakin? Lapsien hankkiminen ei enää olekaan itsestäänselvyys. Samankaltaisia kokemuksia muilla?

Mietin vain, että paljonko hormonitoiminta ohjaa tätä "äitiyshalua"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

Koiran voi jättää työpäivän ajaksi heti pennusta lähtien, voiko lapsen jättää yksin vauvasta lähtien? Koira syö 1-2 kertaa päivässä, ei sotke, ei kiukuttele, helppo viedä hoitoon, helppo ottaa mukaan automatkalle tai metsään patikoimaan. Ymmärtää kymmeniä eri sanoja pennusta lähtien ja lähes aina tottelee niitä ilman vastalauseita.

Lapsi taas... No, lukekaa tätä palstaa ja väsyneiden äitien tekemiä aloituksia.

Mä olen ollut äitinä yli 26 vuotta, enkä vaihtaisi sitä kokemusta helposti käskytettävään orjaan josta pääsee piikillä eroon 10-vuotiaana, näin kärjistäen, VAIKKA nuorempi lapseni oli vuosia vaativa tapaus ja ensimmäisen isä oli mikä oli. Lisäksi heillä on iso ikäero joten olen aloittanut kertaalleen alusta.

Minäkin pidän koirista, mutta koen minkä tahansa lemmikin hoidon olevanomalla tavallaan rankempaa. Lemmikki vaatii toisenlaista huolenpitoa koko elinkaarensa ajan, ei se tule vanhainkotiin itsenäisesti moikkaamaan tai auta käytännön asioissa ( miinus palveluskoirat tms, jotka nekin elävät lyhyesti ). Tietenkin se on tavallaan palkitsevaa, mutta lapsen hoidossa on se hyvä puoli, että siinä tekee itsensä tarpeettomaksi. Jos ei kestä sitä, ettei joku automaattisesti heti tottele, onkin parempi olla hankkimatta lapsia.

Paitsi että pentua ei pitäisi jättää yksin, ei se lapsen mukaan ottaminen ole sen hankalampaa. Samalla tavalla koiraakin pitää vahtia ettei se jää jälkeen tai auton alle. Lasta ei tarvitse ruokkia vauva-ajan jälkeen koko ajan, 1-vuotias ymmärtää puhetta, isomman kanssa voi keskustella ja väsyt, sotkut sekä kiukut on ohimeneviä. Koirasta on toisenlainen vastuu, koska se ei opi huolehtimaan ikinä itsestään ihmisen lailla. Tietääkseni nekin sotkee ja pitää ääntä - oli sydäntäsärkevää kuunnella ex-mänttinaapurien pennun ulvontaa koko päivän. Lähisukulaisen koira soi tylsyyteensä sohvan, vaikka kuinka kiellettiin.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Sehän se siinä just on hienoa!

Kun oot kerran koiran opettanut tavoille, se tottelee aina. Lapselle pitää koko ajan opettaa uusia taitoja ja sitä pitää kasvattaa koko ajan.

Koira myös rakastaa sua ehdoitta. Aina ja ikuisesti. Tulee joka ikinen päivä ovelle vastaan häntä heiluen. Koiralla ei ole huonoa päivää tai suruja. Se ei kiukuttele. Lapsi kiukuttelee. Lapsi muuttuu. Lapsi ei välttämättä rakastakaan sua ehdoitta (varsinkin teini-ikäisenä kun äiti on ihan tyhmä).