Kun hankkii lapsia, jostakin täytyy luopua. Kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa, eikä energiaa ole kellään määräänsä enempää. Kannattaa miettiä, onko saamassa lasten myötä elämäänsä enemmän ja parempaa kuin se, mistä luopuu

Mulla on vastuullinen työ missä voin kehittyä ja edetä ylemmäksi. Kaksi harrastusta, jotka tuovat elämääni upeita kokemuksia ja joissa voin kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Vapaus mennä ja tulla miten haluan työaikojeni ulkopuolella. Lapsi, no kyllähän se toisi uusia näkökulmia elämään, mutta silloin minun olisi luovuttava lähes kokonaan niistä asioista joista nyt eniten nautin elämässäni. Pelkään jos alankin kaipaamaan näitä aikoja ja miettimään kuinka pitkälle olisin elämässä päässyt ilman lasta. Vaikeita päätöksiä...

Siis SÖI sen huonekalun..ei pistänyt tylsyyteensä musaa päälle. # 59.

Sellaisina päivinä, joina töissä on mennyt vaikka klo kahdeksaan illalla ja tullut ihan rättiväsyneenä kotiin, olen kyllä miettinyt, miten lapset sopisivat kuvioon. Meillä kuitenkin olisi kaksi aikuista pyörittämässä perhearkea, joten pitkiä päiviä voisi vuorotellen puolison kanssa. Sitten on sekin, että on mulla todella paljon vapaa-aikaa keskimäärin, luppoaikaa suorastaan. Vaikka käyn urheilemassa kahtena iltana viikossa ja joskus menee töissä myöhään, ehdin myös katsoa televisiota ja möllöttää sohvalla. Joinain iltoina katson Netflixistä sarjaa kolmekin jaksoa putkeen. Ei varmaan haittaisi, jos tuota ei niin ehtisi?

Ottaen huomioon, että ap notkuu inttämässä juhannuksena vauvapalstalla, hänellä ei oikeasti ole mitään fantsua elämää, josta luopuminen olisi muille ihmisille jotenkin ongelmallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koe luopuneeni hirveästi juuri mistään. Tai no varmasti olen luopunut, mutta ei se tunnu siltä. Noh, ryypätä ei voi enää samalla tavalla kuin ennen lasta. Ihan plussaa kaiketi pidemmän päälle?

Jos tosiaan ainut tekeminen jota keksii on ryyppääminen niin ei varmaan joudu luopumaan mistään. Minua ainakin pelottaa, kun joudun vauvan takia luopumaan rauhallisista harrastusilloista, vaelluksista, matkustelusta ja vaikka ihan kaupunkipäivistä. Kohta joku tulee kertomaan miten vauvan kanssa voi tehdä kaikkea ihan niinkuin ennenkin. Kokeilkaapa vaikka viettää kesäpäivä Helsingissä shoppailen ja Suomenlinnan kallioilla uiden ja nauttien. Ei varmasti onnistu vauvan kanssa, tai ole ainakaan pätkän vertaa nautinnollista.

Niin mutta kun lapset!! Elämän valo!! Rakkaus!! Et voi tietää jos et ole kokenut!! Et saa nauttia shoppailusta!! Shoppailu on saatanasta!! Shoppailu ei ole arvokasta!! Eikä kesäpäivistä nauttiminen!! Ja voi sitä paitsi nauttia kesästä lapsen kanssa!! Voi kun kuulisit sen lapsen naurun ja riemun kiljahdukset!! Silloin et edes halua juoda mansikkamargaritaa ja kuunnella musiikkia auringossa!! Haluat vain uhrautua ja leikkiä hiekkakakkuleikkejä!! Nih!! Kyllä sinunkin pitäisi hankkia lapsia!! Sitten huomaat että elämäsi on paaaaaaaaljon arvokkaampaa lapsen kanssa!! Elämäsi on tällä hetkellä tyhjää!! TYHJÄÄ, KUULTIKO!!

Vierailija kirjoitti:

Ottaen huomioon, että ap notkuu inttämässä juhannuksena vauvapalstalla, hänellä ei oikeasti ole mitään fantsua elämää, josta luopuminen olisi muille ihmisille jotenkin ongelmallista.

Jaahas, ja mikäs sinä kuvittelet olevasi määrittelemään sen, mitä toinen henkilö elämässä pitää itselleen tärkeänä ja arvokkaana?

Kerro pois, odotan mielenkiinnolla vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastuullinen työ missä voin kehittyä ja edetä ylemmäksi. Kaksi harrastusta, jotka tuovat elämääni upeita kokemuksia ja joissa voin kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Vapaus mennä ja tulla miten haluan työaikojeni ulkopuolella. Lapsi, no kyllähän se toisi uusia näkökulmia elämään, mutta silloin minun olisi luovuttava lähes kokonaan niistä asioista joista nyt eniten nautin elämässäni. Pelkään jos alankin kaipaamaan näitä aikoja ja miettimään kuinka pitkälle olisin elämässä päässyt ilman lasta. Vaikeita päätöksiä...

Niinno. Kummasti lapsen myötä oppii priorisoimaan ja ehtimään. Minä esimerkiksi olen tv-reportteri, joka teen haastavaa vuorotyötä ja paljon juttukeikkoja ulkomaille. Todella aika mielenkiintoinen ja haastava työ siis.

Sen lisäksi harrastan lukemista, liikuntaa, kuvataidetta ja elokuvia ja olen luottamustehtävissä, kahdessa.

Ja minulla on kaksi lasta.

Mieti, tämäkin on täysin mahdollista. Jotkut ehtivät ja jaksavat, toiset eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaen huomioon, että ap notkuu inttämässä juhannuksena vauvapalstalla, hänellä ei oikeasti ole mitään fantsua elämää, josta luopuminen olisi muille ihmisille jotenkin ongelmallista.

Jaahas, ja mikäs sinä kuvittelet olevasi määrittelemään sen, mitä toinen henkilö elämässä pitää itselleen tärkeänä ja arvokkaana?

Kerro pois, odotan mielenkiinnolla vastausta.

Ohiksena: jos joku viettää tuntitolkulla vauva-palstalla inttämässä juhannuksena, ei hänellä kovin menevää ja hohdokasta elämää voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastuullinen työ missä voin kehittyä ja edetä ylemmäksi. Kaksi harrastusta, jotka tuovat elämääni upeita kokemuksia ja joissa voin kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Vapaus mennä ja tulla miten haluan työaikojeni ulkopuolella. Lapsi, no kyllähän se toisi uusia näkökulmia elämään, mutta silloin minun olisi luovuttava lähes kokonaan niistä asioista joista nyt eniten nautin elämässäni. Pelkään jos alankin kaipaamaan näitä aikoja ja miettimään kuinka pitkälle olisin elämässä päässyt ilman lasta. Vaikeita päätöksiä...

Ajattelen täysin samoin. Tähän vielä lisäksi se, että meillä on todella kiva parisuhde nyt ja haluaisin sen säilyttää samanlaisena. Lapsen myötä se muuttuu väkisinkin. Pelottaa riskeerata jotain niin hyvää ja toimivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaen huomioon, että ap notkuu inttämässä juhannuksena vauvapalstalla, hänellä ei oikeasti ole mitään fantsua elämää, josta luopuminen olisi muille ihmisille jotenkin ongelmallista.

Jaahas, ja mikäs sinä kuvittelet olevasi määrittelemään sen, mitä toinen henkilö elämässä pitää itselleen tärkeänä ja arvokkaana?

Kerro pois, odotan mielenkiinnolla vastausta.

Ohiksena: jos joku viettää tuntitolkulla vauva-palstalla inttämässä juhannuksena, ei hänellä kovin menevää ja hohdokasta elämää voi olla.

Ohis ohikseen: Mulla meni eilen aika kovaa. Siksi tänään ei todellakaan mene kovaa. En ole ap.

Ja täällä sinäkin vaan luuserina keskustelet! Myönnät siis julistuksesi myötä, että ihan paska elämä sinullakin on, eikö?

Lapsenhankkimisesta tulee mieleen ns Tukholman syndrooma. Ei jää vaihtoehtoa muuta kun rakastaa jotta molemmat (äiti+lapsi, perhe) säilyvät hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Niin ne naiset aina sanoo. Todellisuudessa hormonitoiminta muuttuu raskauden aikana siten, että lapsen tai itsesi vahingoittamisesta tulee hyvin vaikeaa.

Hmm, mä oon eri, mutta jännä juttu, että olen silti tehnyt abortin vaikka sinun mukaasi se pitäisi olla vaikeaa :)

Ei mun mielestä tarvitse luopua jos perheessä on kaksi aikuista, jotka jakaa vastuun.

Antakaa ihmisten tehdä omat valintansa ja kunnioittakaa niitä. Olen kiireinen. Se että olen kiireinen juuri nyt, ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö minulla olisi oikeutta haluta lasta juuri nyt. Se ei myöskään tarkoita sitä, ettenkö pystyisi olemaan läsnä lapselle tämän tultua maailmaan. Se ei tarkoita sitä, että olisin huono vanhempi tai että tällä hetkellä kiireinen puolisoni olisi huono vanhempi. Lapsen hankinta on henkilökohtainen asia ja sitä ulkopuolelta rajoittavien mentaliteetti on tyrannian mentaliteettia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

 Jos sä mietit kaikkea panostusta minkä lapseen laitat, ja koiraan laitat, ekan 10 vuoden aikana niin se ero on aika huikea. Siksi moni kokee olevansa valmis koiraan, vaikka ei ole valmis lapseen.

Mikä on aika älytöntä. Niin on myös yletön lemmikin tuunaus. Kuka käskee ylisuorittaa kumpaakaan? Lapseen panostaminen tuo pitkällä aikavälillä myös paljon takaisin, mutta tavallinen lapsi ei todellisuudessa tarvitse mitään ihmeellisyyksiä. Lemmikikin antaa paljon, mutta menee muutaman vuoden päästä uurnaan. Ja saa siihenkin rahaa uppoamaan, jos haluaa. Lapselle esim. tarjotaan yhteiskunnan taholta rokotukset, lemmikille ei.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu pahalta ajatella, ettei omat voimavarat ehkä riitä kuin yhteen lapseen. Olisinpa energisempi ja terveempi.

Haluaisin kaksi lasta, mutta en tiedä uskallanko ryhtyä siihen souviin. Ja meneekö tavallaan elämä pilalle, jos kaikki on sitten vain selviytymistä hetkestä toiseen.

Täällä täysin samat ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.

Etkö lue viestejä, joita lainaat? En sanonut "tietäväni täysin", minkälaista elämäni olisi, jos minut pakotettaisiin hankkimaan lapsia, mutta tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se ei lisää minun onnellisuuttani. Niin tietävät monet muutkin, jotka eivät lapsia halua. Ihan niin kuin en tiedä tarkalleen, minkälaista on sairastua aggressiiviseen syöpään, mutta tiedän kyllä, että pitäisi siitä.

Ja tiedän myös, että jos minulle sysättäisiin lapsi, josta en voisi päästä eroon, joutuisin luopumaan mm. nykyisestä parisuhteesta elämäni rakkauteen, vapaudestani ja tilanteesta, jossa en ole kenestäkään vastuussa. Joten en oikein ymmärrä tuota väitettä, etten tietäisi, mistä luovun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaen huomioon, että ap notkuu inttämässä juhannuksena vauvapalstalla, hänellä ei oikeasti ole mitään fantsua elämää, josta luopuminen olisi muille ihmisille jotenkin ongelmallista.

Jaahas, ja mikäs sinä kuvittelet olevasi määrittelemään sen, mitä toinen henkilö elämässä pitää itselleen tärkeänä ja arvokkaana?

Kerro pois, odotan mielenkiinnolla vastausta.

Ohiksena: jos joku viettää tuntitolkulla vauva-palstalla inttämässä juhannuksena, ei hänellä kovin menevää ja hohdokasta elämää voi olla.

Tuota noin... miksi jostain luopumisen pitäisi tarkoitta sitä, että se "jotain" on "menevää ja hohdokasta"? Mä oon eri kommentoija, mutta mä oon äärimmäisen paljon rauhaa ja omaa tilaa rakastava ihminen. En ikinä, ikinä voisi hankkia lapsia. Ajatuskin saa mut epätoivon partaalle, koska en pystyisi ikinä luopumaan mun oman rauhan ja tilan tarpeesta ja olla koko ajan jonkun käytettävissä. Toki ne lapset aikuistuu, mutta siihen asti kokisin olevani henkisesti kuin vanki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastuullinen työ missä voin kehittyä ja edetä ylemmäksi. Kaksi harrastusta, jotka tuovat elämääni upeita kokemuksia ja joissa voin kehittyä vaikka kuinka hyväksi. Vapaus mennä ja tulla miten haluan työaikojeni ulkopuolella. Lapsi, no kyllähän se toisi uusia näkökulmia elämään, mutta silloin minun olisi luovuttava lähes kokonaan niistä asioista joista nyt eniten nautin elämässäni. Pelkään jos alankin kaipaamaan näitä aikoja ja miettimään kuinka pitkälle olisin elämässä päässyt ilman lasta. Vaikeita päätöksiä...

Niinno. Kummasti lapsen myötä oppii priorisoimaan ja ehtimään. Minä esimerkiksi olen tv-reportteri, joka teen haastavaa vuorotyötä ja paljon juttukeikkoja ulkomaille. Todella aika mielenkiintoinen ja haastava työ siis.

Sen lisäksi harrastan lukemista, liikuntaa, kuvataidetta ja elokuvia ja olen luottamustehtävissä, kahdessa.

Ja minulla on kaksi lasta.

Mieti, tämäkin on täysin mahdollista. Jotkut ehtivät ja jaksavat, toiset eivät.

Toki, hienoa sinulle. Mutta kun itse olen jo nyt aivan uupunut jos tulee jotakin ylimääräistä. Välillä menen suoraan töistä tullessani nukkumaan ja herään kun on lähdettävä taas töihin. Työpäiväni kestää matkoineen 11h joka päivä, vuodesta toiseen. Harrastukset ovat asioita joista en halua luopua, niiden avulla pystyn purkamaan stressiä, rentoutumaan, onnistumaan. Työroolianikaan en haluaisi vaihtaa, koska en koskaan kuvitellut pääseväni näin "pitkälle" vaikka olenkin vain esimiestason alimmassa kastissa. Haluaisin vain vuorokauteen enemmän tunteja, luopumatta mistään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

 Jos sä mietit kaikkea panostusta minkä lapseen laitat, ja koiraan laitat, ekan 10 vuoden aikana niin se ero on aika huikea. Siksi moni kokee olevansa valmis koiraan, vaikka ei ole valmis lapseen.

Mikä on aika älytöntä. Niin on myös yletön lemmikin tuunaus. Kuka käskee ylisuorittaa kumpaakaan? Lapseen panostaminen tuo pitkällä aikavälillä myös paljon takaisin, mutta tavallinen lapsi ei todellisuudessa tarvitse mitään ihmeellisyyksiä. Lemmikikin antaa paljon, mutta menee muutaman vuoden päästä uurnaan. Ja saa siihenkin rahaa uppoamaan, jos haluaa. Lapselle esim. tarjotaan yhteiskunnan taholta rokotukset, lemmikille ei.

Rahako sen ratkaisee kumpi on hyödyllisempi eli toisin sanoen edullisempi? "Koiran rokotus maksaa, lapsen ei, hanki siis lapsi." Ja joku vielä miettii miksi lapsia huostaanotetaan huonoista perheistä niin paljon tässäkin maassa.