Kun hankkii lapsia, jostakin täytyy luopua. Kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa, eikä energiaa ole kellään määräänsä enempää. Kannattaa miettiä, onko saamassa lasten myötä elämäänsä enemmän ja parempaa kuin se, mistä luopuu

Vierailija kirjoitti:

Mä en saanut matkustaa ja kouluttautua ennen lasta,koska olin 20. Mutta lapsen kanssa elämä on erilaista - opin nauttimaan erilaisista asioista kuin ennen, laittamaan toisen tarpeet omien eteen, kohtaamaan oman lapsuuteni kipukohdat, oppinut ongelmanratkaisua, empatiaa ja oppinut tuntemaan omia kykyjäni. Olen "menettänyt" rahaa ja aikaa, mutta kehittynyt sellaisessa, mitä ilman lasta en olisi kohdannut.

....

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Vierailija kirjoitti:

Mä en saanut matkustaa ja kouluttautua ennen lasta,koska olin 20. Mutta lapsen kanssa elämä on erilaista - opin nauttimaan erilaisista asioista kuin ennen, laittamaan toisen tarpeet omien eteen, kohtaamaan oman lapsuuteni kipukohdat, oppinut ongelmanratkaisua, empatiaa ja oppinut tuntemaan omia kykyjäni. Olen "menettänyt" rahaa ja aikaa, mutta kehittynyt sellaisessa, mitä ilman lasta en olisi kohdannut.

Mitä teit peruskoulun jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Elinkautinen vankeusrangaistus kestää vähemmän aikaa kuin lapsen itsenäistyminen. Miksi et sitten hakeudu vankilaan?

Tottakai joutuu luopumaan ja paljon saa tilalle. Parhaimmillaan se kantaa loppuelämän. Silloin jo koira kin on kuopattu. Jokainen tekee omia valintoja puoleen tai toiseen.

Lapsi ei parantaisi elämääni millään lailla, joten miksi hankkisin sellaisen? Yhteiskunnan tai omien vanhempieni mieliksi? Ei kiitos.

Minusta on outoa, että vielä nykyäänkin 80 % ihmisistä haluaa lapsia. Ymmärtäisin, jos luku olisi esimerkiksi 25 %, mutta han mahdoton ajatus, että niinkin haastava asia kuin vanhemmuus oikeasti sopisi melkein kaikille ihmisille. Kyllä vanhempien joukossa on pakostakin monta sellaista, jolle lapsettomuus olisi ollut parempi vaihtoehto.

Jos sitoutuu koiraan sitoutuu n. 10 vuodeksi huolehtimaan siitä. Jo parikuisena sen voi jättää yksin. 

Jos sitoutuu lapseen sitoutuu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai aina kannattaa miettiä valintojaan.

Haluaako hautaan asti vain olla möllötellä, ettei vaan joudu näkemään vaivaa minkään eteen? Oletko varma, että ratkaisusi tuntuu oikealta vielä silloinkin, kun on jo liian myöhäistä valita toisin?

Vai haluaako kokemuksia, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja uuden näkökulman elämään.

Kannattaa muistaa, että KAIKKI arvokas vaatii kompromisseja ja vähän vaivaa. Ei mitään elämässä saa täyson vain loikomalla ja toimimalla pelkästään omien mielihalujensa mukaan. Elämäsi mies? Joskus tulee riitoja, monesti toimit hänen mielikseen, vähän passaat ja autatkin tarvittaessa. Intohimoinen harrastus? Rahaa vaatii, vaivaa ja harjoittelua, vie aikaa. Unelmatyö? Vaatii koulutusta, perehtymistä, työmatkat jne. ja kyllä se kutsumusammattikin on loppupeleissä TYÖTÄ.

Joten kuten sanoin, ei tässä elämässä mikään tavoittelemisen arvoinen tule kuin manulle illallinen.

Miksi juuri lapsi olisi jotakin sellaista, minkä vuoksi kannattaisi nähdä vaivaa? Etenkin, kun juuri mikään lämänvalinta ei tuo elämään enempää vaivannäköä, ja rajoituksia kuin lapsen hankkiminen, eivätkä vanhemmat ole sen onnellisempia kuin lapsettomatkaan.

Miksi ei olisi? Poittihan oli, että kaikki arvokas vaatii vaivaa. Toki, voi pitäytyä joissakin muissa kokemuksissa, mutta omat lapset ovat myös kokemus, joka antaa elämässä eniten. Makuasia tietysti tämä, mutta en tunne yhtään vanhempaa, joka ei olisi tässä asiassa samaa mieltä kanssani.

Totta kai ihmisen onnellisuus on jotakuinkin samalla tasolla lapsettomana ja vanhempana, ei mikään mahtava asia nosta suhteellista onnellisuustasoa pitkäksi aikaa. Maailman rikkain ihminenkin Väsyy, tymåiintyy, ärsyyntyy....

Silti jos kysyy vanhemmilta, haluaisivatko he päästä eroon lapsistaan, jos se olisi mahdollista, juuri koskaan kukaan ei sano haluavansa. Toki voi joku sanoa, että jos saisi palata lapsettomaan elämään, aikaan ennen lapsia, niin sen voisi halutakin, mutta ei siis luopua jo syntyneistä lapsistaan - KOSKA he ihmisinä ovat kumminkin rakkaimpia maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

En koe luopuneeni hirveästi juuri mistään. Tai no varmasti olen luopunut, mutta ei se tunnu siltä. Noh, ryypätä ei voi enää samalla tavalla kuin ennen lasta. Ihan plussaa kaiketi pidemmän päälle?

Jos tosiaan ainut tekeminen jota keksii on ryyppääminen niin ei varmaan joudu luopumaan mistään. Minua ainakin pelottaa, kun joudun vauvan takia luopumaan rauhallisista harrastusilloista, vaelluksista, matkustelusta ja vaikka ihan kaupunkipäivistä. Kohta joku tulee kertomaan miten vauvan kanssa voi tehdä kaikkea ihan niinkuin ennenkin. Kokeilkaapa vaikka viettää kesäpäivä Helsingissä shoppailen ja Suomenlinnan kallioilla uiden ja nauttien. Ei varmasti onnistu vauvan kanssa, tai ole ainakaan pätkän vertaa nautinnollista.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai aina kannattaa miettiä valintojaan.

Haluaako hautaan asti vain olla möllötellä, ettei vaan joudu näkemään vaivaa minkään eteen? Oletko varma, että ratkaisusi tuntuu oikealta vielä silloinkin, kun on jo liian myöhäistä valita toisin?

Vai haluaako kokemuksia, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja uuden näkökulman elämään.

Kannattaa muistaa, että KAIKKI arvokas vaatii kompromisseja ja vähän vaivaa. Ei mitään elämässä saa täyson vain loikomalla ja toimimalla pelkästään omien mielihalujensa mukaan. Elämäsi mies? Joskus tulee riitoja, monesti toimit hänen mielikseen, vähän passaat ja autatkin tarvittaessa. Intohimoinen harrastus? Rahaa vaatii, vaivaa ja harjoittelua, vie aikaa. Unelmatyö? Vaatii koulutusta, perehtymistä, työmatkat jne. ja kyllä se kutsumusammattikin on loppupeleissä TYÖTÄ.

Joten kuten sanoin, ei tässä elämässä mikään tavoittelemisen arvoinen tule kuin manulle illallinen.

Melkein kaikki arvokas ja antoisa elämässä tulee helposti, melkein ilmaiseksi: kävely metsässä auringonlaskun aikaan, viinin juominen ystävän kanssa, runon kirjoittaminen, hyvät löylyt juoksulenkin jälkeen, koskettavan elokuvan katsominen, uuden oppiminen, ihmettely, pysähtyminen.

Nuo eivät nyt ole mitään mainitsemani laisia arvokkaita saavutuksia ja kokemuksia, vaan ihan arkista elämää. Eikä niitä lakkaa kokemasta, vaikka saakin lapsia.

Olisi kiva, jos et koettaisi muiden puolesta määritellä, mikä on heidän mielestään arvokasta. Ei minustakaan lapsen pakottaminen maailmaan ja sellaisen pitäminen hengissä ole millään lailla arvokas kokemus tai saavutus, mutta tiedän, että se voi olla sitä toiselle.

Suosittelen sinulle epikurolaiseen filosofiaan tutustumista. "What is good is easy to get."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai aina kannattaa miettiä valintojaan.

Haluaako hautaan asti vain olla möllötellä, ettei vaan joudu näkemään vaivaa minkään eteen? Oletko varma, että ratkaisusi tuntuu oikealta vielä silloinkin, kun on jo liian myöhäistä valita toisin?

Vai haluaako kokemuksia, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja uuden näkökulman elämään.

Kannattaa muistaa, että KAIKKI arvokas vaatii kompromisseja ja vähän vaivaa. Ei mitään elämässä saa täyson vain loikomalla ja toimimalla pelkästään omien mielihalujensa mukaan. Elämäsi mies? Joskus tulee riitoja, monesti toimit hänen mielikseen, vähän passaat ja autatkin tarvittaessa. Intohimoinen harrastus? Rahaa vaatii, vaivaa ja harjoittelua, vie aikaa. Unelmatyö? Vaatii koulutusta, perehtymistä, työmatkat jne. ja kyllä se kutsumusammattikin on loppupeleissä TYÖTÄ.

Joten kuten sanoin, ei tässä elämässä mikään tavoittelemisen arvoinen tule kuin manulle illallinen.

Miksi juuri lapsi olisi jotakin sellaista, minkä vuoksi kannattaisi nähdä vaivaa? Etenkin, kun juuri mikään lämänvalinta ei tuo elämään enempää vaivannäköä, ja rajoituksia kuin lapsen hankkiminen, eivätkä vanhemmat ole sen onnellisempia kuin lapsettomatkaan.

Miksi ei olisi? Poittihan oli, että kaikki arvokas vaatii vaivaa. Toki, voi pitäytyä joissakin muissa kokemuksissa, mutta omat lapset ovat myös kokemus, joka antaa elämässä eniten.

Kaikki arvokas ei todellakaan vaadi vaivaa, eikä pelkkä vaivalloisuus tee mistään asiasta yhtään sen arvokkaampaa kuin se on. Miksi sinulle on niin mahdoton asia kuvitella, että kaikille ihmisille vanhemmuus ei anna elämässä eniten?

Vierailija kirjoitti:

Totta kai aina kannattaa miettiä valintojaan.

Haluaako hautaan asti vain olla möllötellä, ettei vaan joudu näkemään vaivaa minkään eteen? Oletko varma, että ratkaisusi tuntuu oikealta vielä silloinkin, kun on jo liian myöhäistä valita toisin?

Vai haluaako kokemuksia, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ja uuden näkökulman elämään.

Kannattaa muistaa, että KAIKKI arvokas vaatii kompromisseja ja vähän vaivaa. Ei mitään elämässä saa täyson vain loikomalla ja toimimalla pelkästään omien mielihalujensa mukaan. Elämäsi mies? Joskus tulee riitoja, monesti toimit hänen mielikseen, vähän passaat ja autatkin tarvittaessa. Intohimoinen harrastus? Rahaa vaatii, vaivaa ja harjoittelua, vie aikaa. Unelmatyö? Vaatii koulutusta, perehtymistä, työmatkat jne. ja kyllä se kutsumusammattikin on loppupeleissä TYÖTÄ.

Joten kuten sanoin, ei tässä elämässä mikään tavoittelemisen arvoinen tule kuin manulle illallinen.

Nimenomaan. Jollain tavalla se elämä aina muuttuu. Vaivaa näkevät kaikki, mutta esim. työelämän kanssa pysyy paremmin suhteellisuudentaju. Kotielämän ja hössötyksen kanssa sitä on välillä saanut hakea, eiköhän tasapaino ole vuosien saatossa löytynyt.

Meillä on henkistä ja vähän fyysistäkin pääomaa eteenpäin annettavaksi, ei mitään omaisuuksia mutta ainakin lapsemme voivat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kaikki eivät suinkaan koe tuollaista rakkautta. Oma tätini on kertonut että on katunut lasten hankkimista koko ikänsä. Vielä silloinkin kun lapset olivat jo aikuisia. Olisi halunnut tehdä elämällään ihan muuta. Eräs kaverini taas on muuttunut lasten myötä oikeaksi kiukkupussiksi. Kiukkuaa lapsille, kiukkuaa kaikille. Ei ole selvästikään yhtään tyytyväinen elämäänsä nykyään. Kerran minulle suuttuessaan myönsikin, että on vain kateellinen kun minulla on mahdollisuuksia tehdä tiettyjä asioita mitä hänellä ei lasten takia enää ole.

Juurikin näin! Tuntuu että ihmiset "tekevät" lapsia liian heppoisin perustein. Koska on jo "kaikki" muu. Se kun vaan on fakta että jokainen joka päättää ryhtyä vanhemmaksi pitää ymmärtää, että se on loppuelämän päätös, joka muuttaa koko elämäsi. Sinä olet päättänyt saattaa lapsen tähän maailmaan. On kyse elävästä ihmisestä josta pitää kasvattaa yhteiskuntakelpoinen kansalainen. Se on todella suuri vastuu ja elämänmittainen tehtävä. Mikään muu ei sydäntä kylmää niin paljon kun viattomaan ihmislapsea koskeva vääryys. Oli se minkälaista tahansa. Jos sitä aattelee että voi elää samallailla kuin ennen lasta on väärässä. Pitäisi miettiä tarkemmin seurauksia ja olla oikeasti aikuinen. Koska sinä olet lapsellesi koko maailma vain pienen hetken ajan. Ja kaikkea lapsen kokemia asioita (turvallisuuden tunnetta, hyväksymistä, epäonnistumisia, harmituksia...) se ammentaa elämässään aikuisena.

Ärsyttää tämä nykyaikainen tyyli että aina väsyttää ja ollaan poikki ja mieskään ei tajua mitään. Sitten erotaan ja sama rumba jonkun toisen kanssa. Mihin on jäänyt arvot ja kunniallisuus? Maalaisjärki ja toisten huomioon ottaminen?

Sori paasauksesta. Ja ei en ole uskovainen tai mikään pappi. Olen 23vuotias yhden lapsen äiti ja miehen omistava kokki, jolla on se surullisen harvinainen maalaisjärki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat vain hetken pieniä.

Jostain syystä osa ihmisistä on valmiimpia hankkimaan koiran kun lapsen, koira ei aikuistu ikinä ja on koko ikänsä sinusta aina riippuvainen.

Koiran riippuvaisuus on huomattavasti vähäisempää kuin lapsen :D Ja koiran elinikäkin on keskimäärin melko paljon lyhyempi kuin lapsen. Jos miettii koiran 0-10 ikävuosia ja lapsen 0-10 ikävuosia niin kumpi sitoo enemmän? Tottakai olen valmiimpi hankkimaan koiran. On niin paljon kevyempää olla hyvä koiranomistaja kuin hyvä äiti.

10 v -ja nuorempikin- lapsi osaa mennä itse ulos ja käydä tarpeillaan. Tietysti lapset on riippuvaisia, mutta jokainen meistä on ajallaan aikuistunut. Vai onko joltakulta pyyhitty pylly vielä kouluun mennessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kaikki eivät suinkaan koe tuollaista rakkautta. Oma tätini on kertonut että on katunut lasten hankkimista koko ikänsä. Vielä silloinkin kun lapset olivat jo aikuisia. Olisi halunnut tehdä elämällään ihan muuta. Eräs kaverini taas on muuttunut lasten myötä oikeaksi kiukkupussiksi. Kiukkuaa lapsille, kiukkuaa kaikille. Ei ole selvästikään yhtään tyytyväinen elämäänsä nykyään. Kerran minulle suuttuessaan myönsikin, että on vain kateellinen kun minulla on mahdollisuuksia tehdä tiettyjä asioita mitä hänellä ei lasten takia enää ole.

Katkerat narisijat saisivat mennä itseensä. Ihan kuin olisi lasten vika olla olemassa? Asioista pitäisi seuloa ne, mitkä on todella järkeviä ideoita, ja haudata rauhassa muut.

Miksei tätisi tehnyt toteuttamiskelpoisia juttujaan myöhemmin? Kertoo siitä, että iso osa on ollut lähinnä haaveilua ja haihattelua. Hän ei ole osannut nauttia siitä, mitä on saanut. Olisiko sitten nauttinut siitä, mitä ei saanut?

En kyllä nyt äkkiseltään keksi mistä sellaisesta olisin luopunut josta en haluaisi luopua 🤔 ehkä pitkistä yöunista ensimmäiseksi vuodeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää, ennen kuin sen kokee. Mahdotonta edes aavistaa.

Todellakin joidenkin ihmisten on mahdollista tietää etukäteen, ettei heidän kannata hankkia lapsia. Minä olen tällainen ihminen. Se on kyllä totta, ettei kukaan voi olla varma siitä, että vanhemmuus kannattaa. Mutta siitä voi olla varma, ettei se kannata.

Ei pidä paikkaansa. Et voi koskaan tietää sitä rakkauden määrää, jonka omia lapsiaan kohtaan tuntee. Et, vaikka siitä sinulle kuinka kerrottaisiin, sen voi tietää vain kokemalla itse.

Kärsit sellaisesta harhasta, että kuvittelet kaikkien ihmisten olevan samanlaisia kuin sinä.

Minä hankin lapsia vain, jos minut kidnapataan, saatetaan raskaaksi ja pakotetaan kantamaan ja synnyttämään lapsi jatkuvassa valvonnassa ja vahvasti lääkittynä niin, etten pysty aiheuttamaan itselleni keskenmenoa tai tappamaan itseäni. Noilla sinun rakkauspuheilla ei ole mitään merkitystä.

Joten joo, kyllä vain osa ihmisistä tietää etukäteen, että lapsi ei lisää heidän onnellisuuttaan. On typerää väittää muuta vain siksi, että oma kokemus asioista on niin rajallinen.

Et ymmärtänyt sitä, mitä kirjoitin.

Et voi tietää, mistä luovut. Toki, voi olla, että moni lapsiin liittyvä on sinulle niin vastenmielistä, että et halua lapsia vaikka saisit mitä ihanaa tahansa. Minäkään en esimerkiksi haluaisi olla törkeän rikas, koska siihen liittyy huolta ja pelkoa. Mutta toisaalta en voi tietää täysin, millaista se olisi.

Eli et voi tietää, mistä luovut.