Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa

Vierailija kirjoitti:

En osaisi ajatella itselleni tuollaista. Mulla ei siis ole lapsia. Aika kauheelta kuulostaa. Mun tää päivä on tähä mennessä menny jokseenkin näin:

Heräsin 11.30 ja pohdin että nousisko vai ei. No nousin kummiskin ja menin keittelemään kahvia ja lämmittämään itse tehtyjä sämpylöitä uunissa.  Laitoin kissoille ruokaa. Söin "aamupalani" rauhassa katsellen samalla viaplaysta criminal mindsia. Avopuoliso teki jotain omia juttujaan. Hän heräsi joskus aikasemmin kuin mä. Kun olin jakson katsellut niin lähin tunnin pituselle kävelylle jonka jälkeen kävin avopuolison kanssa kaupassa. Sitten siivoilin vähäsen kotona. Jossain välissä taisin leikittää kissojakin. Vähän aikaa sitten laitoin pyykkiä koneeseen ja nyt mietin että tekiskö ruokaa vai tilaisko jotain. Illemmalla meinattiin avopuolison kanssa katsella leffaa. Huomenna pitäis mennä iltavuoroon töihin. Kaveria vois nähä ennen töitä. 

Yök. Täydellisesti elämättä jäänyt elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.

Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.

Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.

Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.

Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.

Just. Mitään muuta kehittävää maailmasta ei löydy kuin lapset.

Itse luen. Teen ja kuuntelen musiikkia. Käyn arki-iltana expat-tapaamisessa. Opin heiltä eri kulttuureista. Asun ulkomailla. Opiskelen kieliä. Ylenen urallani kansainvälisessä yrityksessä. Leivon. Maalaan. Teen käsitöitä. Käyn vaeltamassa. Voin lauantaiaamuna hypätä junaan ja lähteä Unescon kohteeseen päiväretkelle. Opettelen tekemään drinkkejä. Luen alani tieteellisiä julkaisuja. Katselen elokuvia. Kävelen iltaisin vanhankaupungin läpi. Tapaan ihania miehiä. Syön herkkuja maailman keittiöistä. Kokkaan myös itse. Käyn viikonloppumatkoilla Euroopassa niin usein kun haluan. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Kunnostan ja sisustan kotiani. Käyn kahvilassa katselemassa maailman menoa. Pidän peli-iltoja kavereiden kanssa. Tutustun niihin kavereihin aina vain syvemmin. Nukun pitkään ja teen brunssin. Olen mukana lasten läksykerhossa. Opetan suomea. Yritän olla hyvä ystävä ja sukulainen.

Mutta mikään näistä ei ole kehittävää eikä anna sisältöä elämään. Ilman lasta nämä kaikki ovat vaan vuodesta toiseen saman hinkkaamista, ai että,kun olisi se lapsi vierellä näitä tehdessä - vasta sitten olisin autuas.

Mikään tuossa ei ole sellaista etteikö perheellinenkin voisi sitä tehdä. Elämänsisällöksi ei tuosta ole. Omat lapseni ovat nyt teinejä ja teemme montaakin asiaa listaltasi yhdessä. Paitsi toi seurakunta ei kyl kiinnosta, kun ollaan älykkäitä.

Mikä tekee yllämainittujen asioiden tekemisestä lasten kanssa jotenkin parempaa? Vai oliko ne lapset nyt se elämän sisältö? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaisi ajatella itselleni tuollaista. Mulla ei siis ole lapsia. Aika kauheelta kuulostaa. Mun tää päivä on tähä mennessä menny jokseenkin näin:

Heräsin 11.30 ja pohdin että nousisko vai ei. No nousin kummiskin ja menin keittelemään kahvia ja lämmittämään itse tehtyjä sämpylöitä uunissa.  Laitoin kissoille ruokaa. Söin "aamupalani" rauhassa katsellen samalla viaplaysta criminal mindsia. Avopuoliso teki jotain omia juttujaan. Hän heräsi joskus aikasemmin kuin mä. Kun olin jakson katsellut niin lähin tunnin pituselle kävelylle jonka jälkeen kävin avopuolison kanssa kaupassa. Sitten siivoilin vähäsen kotona. Jossain välissä taisin leikittää kissojakin. Vähän aikaa sitten laitoin pyykkiä koneeseen ja nyt mietin että tekiskö ruokaa vai tilaisko jotain. Illemmalla meinattiin avopuolison kanssa katsella leffaa. Huomenna pitäis mennä iltavuoroon töihin. Kaveria vois nähä ennen töitä. 

Yök. Täydellisesti elämättä jäänyt elämä.

Miten se on elämättä jäänyt elämä? Millainen olisi eletty elämä?

Eikös tämä ketju jo lässähtänyt? Kaksi "opiskelijaa" enää yrittää saada pöhinää aikaan, ei oikein lennä. Mitäs muualla tapahtuu..

Perhe-elämässä on ihanaa, kun saa välillä myös omaa aikaa itselleen, kun lapset kasvavat, niin 5 tunnin yöunetkin ovat ihan parhautta <3.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua, miten tuota "äkkiä se viisi vuotta menee" tarjoillaan aina ikäänkuin hyvänä puolena. Minusta kun ajatus siitä, että elämästä menisi viisi (tai kymmenenkin) vuotta ihan hujauksessa, on vain kammottava! Kuolema on viisi vuotta lähempänä ennen kuin huomaatkaan, jee?! Sehän vain tekee tilanteesta vielä kauheamman!

No kyllähän kaikkien elämä menee ihan hujauksessa, elämä on lyhyt. Se yleensä tarkoittaa lapsiin liittyen sitä, että lapset kasvaa koko ajan, vauva on vauva vain vuoden ajan, ja kun ajattelet elämääsi, niin kyllä se vuosi on ihan helvetin lyhyt aika. Jos mietit omaa elämääsi vaikka sitä minkälainen oli se vuosi kun olit neljännellä luokalla koulussa, menikö aika silloin nopeasti? Muistatko sen kuinka hyvin päivästä päivään? 

Lapsettomalla menee usein elämä ohi vielä nopeammin kun ajan kulua ei näe kasvavissa lapsissaan, lapsettomat tätini ja hänen miehensä sanovat että se oli kauhea tunne kun täytti 50v kun ei yhtäkkiä tajunnut mihin 30 vuotta elämästä oli hujahtanut. Setäni väitti että oli nähnyt minun tyttäreni ihan pienenä vaikka ei ollut, vaan hän oli nähnyt minut yli 20 vuotta aikaisemmin, sekoitti meidät kun oltiin aika samannäköisiä, ja ne 20 vuotta oli sulautunut niin yhteen kun heidän elämänsä on ollut aina sitä samaa, töitä, kotona, mökillä, harrastuksissa-rataa.

Olen kyllä täysin eri mieltä. Elämässäni ei ole aikuisuuden (eli kun olen itse saanut päättää mitä teen) yhtä ainoaa 5v ajanjaksoa joka olisi mennyt hujauksessa. Viimeisen vuodenkin aikana on tapahtunut aivan kamalasti! Lapselliset sen sijaan aina hokevat kuinka aika menee nopeasti, ja nyt jo lapsi menee kouluun (ja minä ihmettelen että nytkö vasta, sehän on ollut heillä ikuisuuden!).

Aika kuluu nopeasti, kun on kivaa.

Taas täysin eri mieltä. Esim viikon ulkomaan matka täynnä ohjelmaa tuntuu jälkikäteen paljon pidemmältä, kuin viikko flunssassa sängyn pohjalla. Kyse on siitä, kuinka erilaisia muistijälkiä hankkii. Jos päivät toistavat samoja rutiineja vuodesta toiseen,ei niitä jälkikäteen erota toisistaan,vaan vuosi tuntuu olleen "sama yksi päivä". Jos tekee uusia asioita ja hankkii paljon kokemuksia, on vuoden ajalta paljon erilaisia asioita muistettavana eikä vain sitä yhtä ainoaa "samaa päivää".

Mutta tämä selvästi on monille lapsellisille vaikea ymmärtää,kun he luulevat lapsettomankin elävän samanlaisessa itseään toistavassa limbossa kuin he itse elävät. Ajatus siitä, että joka päivä voisi tehdä eri asioita on aivan absurdi...

Absurdia sullekin tuntuu olevan ajatus siitä, että niiden lasten kanssa voi tehdä samaa kuin lapsettomatkin tekee.

Mulla on vaan yksi lapsi ja ei tuo kuulosta minustakaan yhtään kivalta, yhden lapsen kanssa on ollut niin erilaista, ihan rauhallista ja tosi kivaa minusta. Mut niin se kai on kuten kommentoija 3 hyvin toi esille, että ulkopuolinen ei vain kerta kaikkiaan huomaa niitä kivoja juttuja, mitä toisen arjessa on. Varmaan minunkin elämä vaikuttaisi jonkun muun mielestä tylsältä, mutta itse tykkään oikein kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma että mä kerkiän syömään ja juomaan ja pesulle ja laittaan ruoan ja siivoileen vaikka neljä lasta muutaman vuoden eroilla. Ehkä meillä just siks on neljä lasta.

Kyllä se on omasta asenteesta, reippaudesta ja taidoista kiinni, ikävä kyllä.

Turhapa niiden jotka väsyy jo yhden kanssa eikä kerkiä mitään, on oikeastaan tulla ihmettelemään ja jeesustelemaan.. Kaikista ei vaan ole tähän.

Kaikki ei halua neljää lasta.😂 Olen itse nelilapsisesta perheestä ja siksi minulla on kaksi lasta.

Ja en edes ihan tajunnut missä tässä puhutaan lapsiin väsymisestä...[/quikinä

Ihanan alentuva asenne..

Kyse onkin vähän siitä että monilapsisten perheiden vanhemmat välillä vähän väsyy tuohon jeesusteluun ja asenteeseen.

Sun ei tarvi haluta neljää lasta mutta jotkut haluaa ja jaksaa ja kerkiää kummasti eikä sun kaltaisten tarvi aina olla sitä arvostelemassa sen perusteella ettet itse jaksa etkä kerkiä edes kahden kanssa.

Sitten tehdään johtopäätökset sen oman elämän perusteella.

Eihän tietenkään nelilapsisissa perheissä ole parisuhdeaikaa eikä kunnon ruokaa eikä siistiä eikä aikaa lapsille, äiti ei ole käynyt sitten 4jään viikkoon suihkussa kun yhden kanssa ei kerkee viikkoon ja äidit ei syö eikä juo eikä nuku ikinä kun joku osaamaton ja taitamaton ei pysty yhden kanssa..

Öh. Itse ylensit itsesi muiden yläpuolelel pelkällä lapsiluvulla. En minä jättänyt lapsilukuani kahteen siksi, että en ehtisi tai jaksaisi. Vaan koska en halunnut enempää. Ikävää jos luulit että tää on jokin määräkilpailu.😂

En ole ylentänyt, vaan kertonut että täällä on meitä jotka jaksaa lapsien kanssa ja joilla taidot ja jaksaminen riittää, eikä meitä tarvi vertailla niihin jotka ei meinaa jaksaa yhdenkään kanssa. Kukaan ei halua suurta perhettä jos se ei matkan varrella tunnu hyvältä.. Sitten riittää näitä " voi että kun mulla ei riitä aika/ jaksaminen/ rahat/ voimat kunnolla yhteenkään niin ei kellään pidä olla montaa lasta.

Ja nää aloitukset ettei kerkee aamiaista syömään kun on 2 lasta, no minusta ihan pirun naurettavia.

Suomi olisi täynnä nälkään kuolleita, näivettyneitä ja haisevia vanhempia jos se olisi kaikille noin vitun hankalaa, tämä sinulle ap.

Näin yhden 11 kuukauden ikäisen taaperoitumassa olevan vauvan kanssa on pakko ihmetellä samaa kuin ap. Mulla on se, että tää aika alkaa olemaan aika pian ohi (älkää manatko että kestää vielä helvetin pitkään..) ja mietin et luojan kiitos pääsen syksyllä takaisin opiskelemaan ja tulee jokin rytmi. Ei puhettakaan rauhassa juodusta aamukahvista, saisi lukea edes uutiset rauhassa tai saisin edes vartin hetkeä olla rauhaksiin kun lapsi on hereillä! Jos olisi vielä toinen tulossa kaupan päälle, niin sekoaisin varmasti, koska olen ihminen joka tarvitsee paljon aikaa ja hitaat heräämiset. En kestä myöskään tätä rytmillistä rytmittömyyttä. En todellakaan ole niin hullu, että tekisin tähän joukkoon toisen ja kolmannen, koska nyt jo ollaan sieto- ja kantokyvyn rajoilla. 

Lisäksi luin facebookin vauvaryhmästä, miten jotkut äidit nukkuvat yössä vain kuusi tuntia, koska esikoinen menee sänkyyn yhdeksältä ja vauva nukahtaa vasta puolenyön aikaan ja esikoinen herättää kuudelta. Mä olen aivan sekaisin noin lyhyistä unista ja onneksi miehellä on joustava työ, joten hän pystyy toisinaan tekemään duunia himassa että saan itseni kasattua rauhassa. Lisäksi tuntuu oudolta lukea niitä fb-ryhmienkin lastenkasvatusjuttuja, koska ne äidit ei edes tunnu kyseenalaistavan miehensä osallistumattomuutta lastenhoitoon. Mietin usein, miten meidän aikana vanhemmat jatkoivat aamulla vielä nukkumista kun me lapset nousimme hipihiljaa katsomaan piirrettyjä ja odottamaan vanhempien heräämistä. Siinä samalla joskus keiteltiin kahvit, ja yleensä se ääni houkutteli äidin keittiöön nopeammin - ja olimme siis alle kouluikäisiä tuolloin. Voisiko osa tästä väsymyksestä olla sitäkin, että nykyisin vastuu kannetaan niin 110% eikä sillä kasariajan menttaliteetilla "siinä ne lapset menee"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se kumma että mä kerkiän syömään ja juomaan ja pesulle ja laittaan ruoan ja siivoileen vaikka neljä lasta muutaman vuoden eroilla. Ehkä meillä just siks on neljä lasta.

Kyllä se on omasta asenteesta, reippaudesta ja taidoista kiinni, ikävä kyllä.

Turhapa niiden jotka väsyy jo yhden kanssa eikä kerkiä mitään, on oikeastaan tulla ihmettelemään ja jeesustelemaan.. Kaikista ei vaan ole tähän.

Kaikki ei halua neljää lasta.😂 Olen itse nelilapsisesta perheestä ja siksi minulla on kaksi lasta.

Ja en edes ihan tajunnut missä tässä puhutaan lapsiin väsymisestä...[/quikinä

Ihanan alentuva asenne..

Kyse onkin vähän siitä että monilapsisten perheiden vanhemmat välillä vähän väsyy tuohon jeesusteluun ja asenteeseen.

Sun ei tarvi haluta neljää lasta mutta jotkut haluaa ja jaksaa ja kerkiää kummasti eikä sun kaltaisten tarvi aina olla sitä arvostelemassa sen perusteella ettet itse jaksa etkä kerkiä edes kahden kanssa.

Sitten tehdään johtopäätökset sen oman elämän perusteella.

Eihän tietenkään nelilapsisissa perheissä ole parisuhdeaikaa eikä kunnon ruokaa eikä siistiä eikä aikaa lapsille, äiti ei ole käynyt sitten 4jään viikkoon suihkussa kun yhden kanssa ei kerkee viikkoon ja äidit ei syö eikä juo eikä nuku ikinä kun joku osaamaton ja taitamaton ei pysty yhden kanssa..

Öh. Itse ylensit itsesi muiden yläpuolelel pelkällä lapsiluvulla. En minä jättänyt lapsilukuani kahteen siksi, että en ehtisi tai jaksaisi. Vaan koska en halunnut enempää. Ikävää jos luulit että tää on jokin määräkilpailu.😂

En ole ylentänyt, vaan kertonut että täällä on meitä jotka jaksaa lapsien kanssa ja joilla taidot ja jaksaminen riittää, eikä meitä tarvi vertailla niihin jotka ei meinaa jaksaa yhdenkään kanssa. Kukaan ei halua suurta perhettä jos se ei matkan varrella tunnu hyvältä.. Sitten riittää näitä " voi että kun mulla ei riitä aika/ jaksaminen/ rahat/ voimat kunnolla yhteenkään niin ei kellään pidä olla montaa lasta.

Ja nää aloitukset ettei kerkee aamiaista syömään kun on 2 lasta, no minusta ihan pirun naurettavia.

Suomi olisi täynnä nälkään kuolleita, näivettyneitä ja haisevia vanhempia jos se olisi kaikille noin vitun hankalaa, tämä sinulle ap.

aika hauskaa, kun mulla on yksi ja en silti ehdi syömään välillä. Siinä sulle hauskaa ajateltavaa sinne lastenhoidon lomaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaisi ajatella itselleni tuollaista. Mulla ei siis ole lapsia. Aika kauheelta kuulostaa. Mun tää päivä on tähä mennessä menny jokseenkin näin:

Heräsin 11.30 ja pohdin että nousisko vai ei. No nousin kummiskin ja menin keittelemään kahvia ja lämmittämään itse tehtyjä sämpylöitä uunissa.  Laitoin kissoille ruokaa. Söin "aamupalani" rauhassa katsellen samalla viaplaysta criminal mindsia. Avopuoliso teki jotain omia juttujaan. Hän heräsi joskus aikasemmin kuin mä. Kun olin jakson katsellut niin lähin tunnin pituselle kävelylle jonka jälkeen kävin avopuolison kanssa kaupassa. Sitten siivoilin vähäsen kotona. Jossain välissä taisin leikittää kissojakin. Vähän aikaa sitten laitoin pyykkiä koneeseen ja nyt mietin että tekiskö ruokaa vai tilaisko jotain. Illemmalla meinattiin avopuolison kanssa katsella leffaa. Huomenna pitäis mennä iltavuoroon töihin. Kaveria vois nähä ennen töitä. 

Yök. Täydellisesti elämättä jäänyt elämä.

niin tämähän oli siis YKSI päivä. eikai joka päivä pidä olla menossa ja tehdä kaikkea mahollista. tää päivä oli tällänen rentoilupäivä. vai meinaatko että elämättä jäänyt elämä on siksi että minulla ei ole niitä itkeviä ja vinkuvia penskoja joita paapoa 24/7? mitä sä teet kun ei tarvitse tehdä mitään?

Meijä 2,5v lapsi on tosi mukavaa seuraa ja sen kanssa on tosi rentoo käyä eri paikoissa. Jutellaan paljon asioista ja koen että vuorovaikutus, normaali arki on hänen kanssa ihmeellistä ja antoisaa. Ihan parasta aikaa on ollu, ennen lasta oli aika tylsää ja tasaista. Ei me haluta kahta pientä lasta tosin, tehään toine ku tää eka on koulussa jo.

Ei se varmaan olekaan mukavaa. Mutta ehkä vanhempien mielessä siintää ajatus palkinnosta, joka on rakastava lapsi.

Itselleni tämä olisi pahin painajainen, koska tarvitsen sen ehdottoman vapauden, josta tuolla "Lapseton, kerrotko normaalista päivästäsi" -ketjussakin puhutaan. Mutta vaikka mulle lapset olisi painajainen, niin ymmärrän, että jollekin toiselle he ovat elämän täyttymys ja sisältö.

Vierailija kirjoitti:

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Huomiosi ovat oikeita, tuollaisessa elämässä ei ole mitään kivaa. Se on kärsimystä, kivaa siinä on se jos kärsimystä on välillä vähemmän. Ja joo, olen itse perheellinen.

Tää ketju kuvastaa hyvin nykyajan arvotyhjiötä, merkitystä on monille (kuten ap) vain omalla vapaudella levätä, mässätä, päättää, hillua milloin missäkin... Sitten ei ymmärretä miten jollekin elämä voi olla merkityksellistä juuri ihan tavallisten arkihommien, rakastamisen ja itsestään antamisen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju kuvastaa hyvin nykyajan arvotyhjiötä, merkitystä on monille (kuten ap) vain omalla vapaudella levätä, mässätä, päättää, hillua milloin missäkin... Sitten ei ymmärretä miten jollekin elämä voi olla merkityksellistä juuri ihan tavallisten arkihommien, rakastamisen ja itsestään antamisen kautta.

Lapseton ei voi elää tavallista arkea? Ei voi rakastaa? Ei voi antaa itsestään?

Aina vaan absurdimmaksi menevät nämä kommentit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju kuvastaa hyvin nykyajan arvotyhjiötä, merkitystä on monille (kuten ap) vain omalla vapaudella levätä, mässätä, päättää, hillua milloin missäkin... Sitten ei ymmärretä miten jollekin elämä voi olla merkityksellistä juuri ihan tavallisten arkihommien, rakastamisen ja itsestään antamisen kautta.

Lapseton ei voi elää tavallista arkea? Ei voi rakastaa? Ei voi antaa itsestään?

Aina vaan absurdimmaksi menevät nämä kommentit.

Ei tietenkään voi rakastaa kuin omia lapsiaan! Eihän lapseton tiedä rakkaudesta ennen kuin on omia lapsia!

En mäkään pysty käsittämään lapsiperheajrjen auvoa. Musta on kummallista haluta synnyttää itselleen uusi ihminen elämän tarkoitukseksi. Mulla on jo elämän tarkoitus ja tuntuu keinotekoiselta tavallaan siirtää vastuu merkityksellisyyden kokemuksesta toisen harteille.

Vanhemmat valittavat jatkuvasti väsymystä, kiirettä, sairauksia, omaa huolittelematonta olemusta ja oman elämänsä puuduttavuutta joka puolella jatkuvasti. Lapsettomien suusta ei kuule juuri koskaan samanlaista valitusta.

Ne omat lapset tietenkin. Ja saa olla kotona, hoivata, pyörittää huushollia, ei ole kiirettä.. paljon positiivisia puolia.

Jos ei olisi rahasta kiinni niin tekisin tuon vielä kolmannenkin kerran. <3

Mä tiedän tuon apn tunteen, ajattelin ihan samalla tavalla. Nyt kahden pienen äitinä ovat ajatukset vähän muuttuneet, mutta monet noista jutuista mitä ap sanoi on tuttuja. Mielestäni parasta arjessa on se, että tuntee elävänsä joka hetki. Kokee lasten kanssa tunteita laidasta laitaan tosi voimakkaana. Joskus päivän jälkeen on niin poikki että vaan kaatuu sänkyyn ja sitten vauva herättää tunnin päästä. Mutta sellaista se on. Toisaalta on oppinut itsestään ja oppii koko ajan tosi paljon. Samalla kun lapset kasvaa niin myls itse kasvaa ja saavuttaa asioita. En ole mikään lapsirakas, mutta omat lapset ovat eri asia ja tätä en aikaisemmin ymmärtänyt. Kaikkien ei tarvitse hankkia lapsia, eikä se sovi kaikille. Elämästä saa paljon irti ilman lapsiakin. Mutta jos haluaa, niin mielestäni lapset ovat sellainen seikkailu ettei toista, ne on niitä juttuja joita kerrotaan keinutuolissa.