Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa

Vierailija kirjoitti:

Se mikä siinä on kivaa, on ne omat Lapset, se rakkaus joka on jotain käsittämätöntä ja ainutlaatuista.

Tuskin kukaan tekee lapsia jotta pääsee vaihtamaan kakkavaippoja, heräilemään pitkin yötä, ottamaan vastaan uhmaikäisen kiukuttelukiukutteluja jne jne. Nuo tuollaiset ovat vain homman ikäviä puolia (ja tosiaan ohimeneviä). Ne plussapuolet vaan voittavat miinukset. Itse vihaan ruuanlaittoa, siivousta, tylsistyn äkkiä pikkulasten kanssa, enkä tosiaan ole parhaimmillani univelkaisena. Silti olen erittäin onnellinen pikkulasten äiti enkä ikinä vaihtaisi takaisin entiseen elämääni lapsettomana.

No mä en ainakaan tunne mitään erityistä rakkautta omia lapsiani kohtaan. Mä saan vain nuo vaivat siitä. Ja sen, etten ole ihan yksin maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Kahden äiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/

Miksi? Sehän arjessa on parasta. Turvallisuus. Vaikka elämäni ei ole hohdokasta, olen joka päivä onnellinen siitä että olen terve, minulla on kaikki välttämätön tyydyttävään elämään, perhe ja ystäviä jotka voivat myös hyvin.

Miksi ei saa arvostaa näitä asioita? Miksi ei saa arvostaa sitä että kaikki perusasiat on itsellä ja läheisillä hyvin? Mun mielestä se on hirveän hyvä pohja onnentunteelle.

Eli sinä arvostat sitä, että elämä on ikävää???

"Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/"

Kun on tarpeeksi kokenut kaikkea kamalaa, osaa arvostaa pieniä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden äiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/

Miksi? Sehän arjessa on parasta. Turvallisuus. Vaikka elämäni ei ole hohdokasta, olen joka päivä onnellinen siitä että olen terve, minulla on kaikki välttämätön tyydyttävään elämään, perhe ja ystäviä jotka voivat myös hyvin.

Miksi ei saa arvostaa näitä asioita? Miksi ei saa arvostaa sitä että kaikki perusasiat on itsellä ja läheisillä hyvin? Mun mielestä se on hirveän hyvä pohja onnentunteelle.

Eli sinä arvostat sitä, että elämä on ikävää???

"Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/"

Kun on tarpeeksi kokenut kaikkea kamalaa, osaa arvostaa pieniä asioita.

Ei mene noinkaan. Kun kaikki menee päin veetä ei todellakaan osaa iloita pienistä asioista vaan jos josyain ihmeesyä jotain hyvää tapahtuu niin alan samantien pelätä. Pelkään mitä kauheaa nyt tapahtuu en iloitse. Olen paniikissa koko ajan!

Vierailija kirjoitti:

Kahden äiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/

Miksi? Sehän arjessa on parasta. Turvallisuus. Vaikka elämäni ei ole hohdokasta, olen joka päivä onnellinen siitä että olen terve, minulla on kaikki välttämätön tyydyttävään elämään, perhe ja ystäviä jotka voivat myös hyvin.

Miksi ei saa arvostaa näitä asioita? Miksi ei saa arvostaa sitä että kaikki perusasiat on itsellä ja läheisillä hyvin? Mun mielestä se on hirveän hyvä pohja onnentunteelle.

Eli sinä arvostat sitä, että elämä on ikävää???

"Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/"

No mun mielestä kukaan ei sanonut että arki lasten kanssa on pääosin ikävää. Se oli teidän oma tulkinta aiheesta, koska teillä on hyvin vahva ennakkoluulo lapsiperhe-elämästä. Ja joo, onhan se lapsen passaaminen tavallaan raskasta aika -ajoin. Mutta kun siinä on useimmilla myös mukana se hyvin vahva äidinrakkaus. Ja sitä on niin kovin hankala selittää lapsettomalle, mitä se saa tuntemaan ja millaisia voimia siitä ammentaa...

Siksi voin hyvinkin joka ilta katsoa lapsiani suurella onnentunteella ja todeta että päivä oli ehkä syystä tai toisesta raskas, mutta piru vie olen onnessani noista kahdesta ja siitä että ne voi hyvin. Enempää en tarvitse enkä kaipaa. Jos nuo kaksi katoaisi, mun elämältä putoisi pohja ja merkitys. Ja ei, en tarkoita että lapsettoman elämällä ei ole pohjaa tai merkitystä. Vaan että vanhempana sitä väkisin katsoo maailmaa toisilla laseilla kuin lapsettomana.

En kyllä edes tajua aloituksen pointtia. Miksi pitää väheksyä toisten elämää, koska sehän selvästi oli tämän aloituksen aikalailla ainoa pointti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.

Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.

Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.

Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.

Päivääkään en vaihtaisi pois.

Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.

Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?

Hmmm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.

Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.

Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.

Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.

Päivääkään en vaihtaisi pois.

Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.

Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?

En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.

Tuossa esimerkissä

Lapset nukkuvat pitkään

Syövät hyvin

Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla

Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin

Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään

Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.

Kaikki nukkuvat päikkärit

Äiti saa kotitöitäkin tehtyä

Kuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.

Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.

Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jne

Hyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD

Se riippuu ihan omasta vireystilastakin onko tuollainen päivä mukava. Jos olet väsynyt ja/tai pänsäryssä jokainen uhmaikäisen kiukku pistää hermot kireälle. Jos taas on virkeä itse eikä mikään muukaan paina on tuo iha ok päivä.

Ja omien lasten kanssa ajan vietto on mielekästä vaikka ne näyttävätkin kaikki tunteensa myös ne negatiiviset. Pienet asiat tekevät päivästä mukavan. Se että ihailet taaperon kanssa kukkia tai tutkitte muurahaisia voi olla hauskaa. Ylipäätään se että näet oman lapsen tyytyväisenä ja innostuneena tuo hyvän mielen. Ei sitä ennen OMAA lasta ymmärrä.

Miks aina täytyy tapella tästä aiheesta? Mä uskon että kaikessa on puolensa. Jokainen meistä ei nauti samoista asioista. Asiat eivät ole mustavalkoisia.

Mulla ei ole omia lapsia, mutta mun miehellä on pari. Lapset ovat meillä aina välillä. Tykkään niistä lapsista, he ovat kivoja ja meille on tullut läheinen suhde. On hetkiä kun meillä on tosi mukavaa ja nautin aidosti puuhailusta lasten kanssa. On hetkiä kun kaikki ärsyttää, lapset kiukuttelee ja on ärsyttäviä, isällänsä menee hermot ja minulla on pinna kireellä. Pyykkiä kertyy valtavasti ja koko ajan täytyy olla tekemässä ruokaa ja välipaloja. Niiden lasten kanssa ei ole aina kivaa, eikä niiden kanssa ole aina kamalaa. Tästä huolimatta en halua vielä lisäksi omia lapsia, tässä on minulle ihan tarpeeksi. Ei siinä ole mun mielestä mitään ihmeellistä että joku oikeasti nauttii lapsiperhearjesta. Vaikka se ei itselleni ole se houkuttelevin vaihtoehto, pystyn silti ymmärtämään miksi joku siitä nauttii. Harva varmaan nauttii siitä ripuloivasta kuumeisesta kiukuttelevasta lapsesta, mutta ei pidä ajatella niin rajoittuneesti ja kapeakatseisesti.

Vierailija kirjoitti:

Hmmm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.

Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.

Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.

Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.

Päivääkään en vaihtaisi pois.

Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.

Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?

En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.

Kukas lapseton siellä naamioituu vanhemmaksi. Rakastanko? - on se keskeisin kysymys kun tulee vanhemmaksi. Rakasti tai ei, sitä ei voi olla miettimättä. Etenkin naisella ne pohdinnat alkaa jo raskausaikana tai nousee tunteita pintaan.

Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset asia erikseen. Jos on nuppi tarpeeksi sekaisin, saattaa lipua ohi elämän miettimättä juuri mitään.

Lapsi on sisältö elämään, vaikka oiskin vähän paskempi sisältö :) Oon ainakin mieluummin "äiti", kuin joku säälittävä lapseton aikuinen. On monia kohtia elämässä, jossa huokaan, että onneksi olen äiti, enkä yksi niistä osattomista, vaikken lapsiani kohtaan niin suurta rakkautta tunnekaan. Osattomat eivät tiedä, mille tuntuu kasvattaa jotakita, se on kuitenkin aika mielenkiintoinen prosessi. Mutta lapset on melkoisia idiootteja ja natural born häiriköitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.

Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.

Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.

Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.

Päivääkään en vaihtaisi pois.

Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.

Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?

En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.

Kukas lapseton siellä naamioituu vanhemmaksi. Rakastanko? - on se keskeisin kysymys kun tulee vanhemmaksi. Rakasti tai ei, sitä ei voi olla miettimättä. Etenkin naisella ne pohdinnat alkaa jo raskausaikana tai nousee tunteita pintaan.

Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset asia erikseen. Jos on nuppi tarpeeksi sekaisin, saattaa lipua ohi elämän miettimättä juuri mitään.

No ei mulle tosiaan. Katsos kaikki naiset eivät ole keskenkasvuisilla limbisillä aivoilla varustettuja pikkukikattelijoita. Mä ihan järkisyillä valitsin tulla äidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.

Tuossa esimerkissä

Lapset nukkuvat pitkään

Syövät hyvin

Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla

Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin

Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään

Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.

Kaikki nukkuvat päikkärit

Äiti saa kotitöitäkin tehtyä

Kuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.

Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.

Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jne

Hyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD

Aha. Mites se sun 10/10 naiseus sitten tulee paremmin esille? Äitiys on osa naiseutta. Yksi upeimmista osista siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.

Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.

Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.

Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.

Päivääkään en vaihtaisi pois.

Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.

Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?

En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.

Kukas lapseton siellä naamioituu vanhemmaksi. Rakastanko? - on se keskeisin kysymys kun tulee vanhemmaksi. Rakasti tai ei, sitä ei voi olla miettimättä. Etenkin naisella ne pohdinnat alkaa jo raskausaikana tai nousee tunteita pintaan.

Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset asia erikseen. Jos on nuppi tarpeeksi sekaisin, saattaa lipua ohi elämän miettimättä juuri mitään.

No ei mulle tosiaan. Katsos kaikki naiset eivät ole keskenkasvuisilla limbisillä aivoilla varustettuja pikkukikattelijoita. Mä ihan järkisyillä valitsin tulla äidiksi.

Keksit näköjään paljonkin asioita päästäsi. Onko sulla myös paljon harhoja vai tyydytkö pelkkään sepittelyyn?

N29 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.

Tuossa esimerkissä

Lapset nukkuvat pitkään

Syövät hyvin

Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla

Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin

Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään

Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.

Kaikki nukkuvat päikkärit

Äiti saa kotitöitäkin tehtyä

Kuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.

Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.

Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jne

Hyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD

Aha. Mites se sun 10/10 naiseus sitten tulee paremmin esille? Äitiys on osa naiseutta. Yksi upeimmista osista siitä.

En kerro ympäri palstoja, miten oon tyytyväinen ikävään elämään :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.

Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.

Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.

Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.

Päivääkään en vaihtaisi pois.

Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.

Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?

En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.

Kukas lapseton siellä naamioituu vanhemmaksi. Rakastanko? - on se keskeisin kysymys kun tulee vanhemmaksi. Rakasti tai ei, sitä ei voi olla miettimättä. Etenkin naisella ne pohdinnat alkaa jo raskausaikana tai nousee tunteita pintaan.

Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset asia erikseen. Jos on nuppi tarpeeksi sekaisin, saattaa lipua ohi elämän miettimättä juuri mitään.

No ei mulle tosiaan. Katsos kaikki naiset eivät ole keskenkasvuisilla limbisillä aivoilla varustettuja pikkukikattelijoita. Mä ihan järkisyillä valitsin tulla äidiksi.

Keksit näköjään paljonkin asioita päästäsi. Onko sulla myös paljon harhoja vai tyydytkö pelkkään sepittelyyn?

Niin, katsokaa, limbisillä aivoilla ainoastaan varustettu nainen ei pysty käsittämään, että lapsia on muillakin kuin hänenlaisillaan perseillä. Kaksi lasta on ja olen ylpeä siitä, että saan olla äiti.

Vierailija kirjoitti:

N29 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.

Tuossa esimerkissä

Lapset nukkuvat pitkään

Syövät hyvin

Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla

Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin

Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään

Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.

Kaikki nukkuvat päikkärit

Äiti saa kotitöitäkin tehtyä

Kuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.

Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.

Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jne

Hyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD

Aha. Mites se sun 10/10 naiseus sitten tulee paremmin esille? Äitiys on osa naiseutta. Yksi upeimmista osista siitä.

En kerro ympäri palstoja, miten oon tyytyväinen ikävään elämään :D

Eli ei mitenkään. Sun naisellisuudessa ei ole mitään upeampaa kuin näillä äideillä täällä. Äitiys ei vähennä naiseutta. Oksettavaa että edes puhut tuollaisia. Et tunnu olevan ihan sinut itsesi kanssa, kun haukut muita.

N29 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N29 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.

Tuossa esimerkissä

Lapset nukkuvat pitkään

Syövät hyvin

Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla

Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin

Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään

Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.

Kaikki nukkuvat päikkärit

Äiti saa kotitöitäkin tehtyä

Kuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.

Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.

Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jne

Hyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD

Aha. Mites se sun 10/10 naiseus sitten tulee paremmin esille? Äitiys on osa naiseutta. Yksi upeimmista osista siitä.

En kerro ympäri palstoja, miten oon tyytyväinen ikävään elämään :D

Eli ei mitenkään. Sun naisellisuudessa ei ole mitään upeampaa kuin näillä äideillä täällä. Äitiys ei vähennä naiseutta. Oksettavaa että edes puhut tuollaisia. Et tunnu olevan ihan sinut itsesi kanssa, kun haukut muita.

Olen mä äiti, mutta niillä 10/10 äideillä ei ole IKÄVÄ elämä, jota ne pitää hyvänä ;D Minusta lasten kanssa on aika ikävää, mutta en kehu sitä kivaksi kun ei ole vielä hirveämpää! Vaan sanon sitä siksi, mitä se on; paskaa! Koska en tykkää olla pallo jalassa sidottuna elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmmm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.

Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.

Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.

Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.

Päivääkään en vaihtaisi pois.

Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.

Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?

En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.

Kukas lapseton siellä naamioituu vanhemmaksi. Rakastanko? - on se keskeisin kysymys kun tulee vanhemmaksi. Rakasti tai ei, sitä ei voi olla miettimättä. Etenkin naisella ne pohdinnat alkaa jo raskausaikana tai nousee tunteita pintaan.

Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset asia erikseen. Jos on nuppi tarpeeksi sekaisin, saattaa lipua ohi elämän miettimättä juuri mitään.

No ei mulle tosiaan. Katsos kaikki naiset eivät ole keskenkasvuisilla limbisillä aivoilla varustettuja pikkukikattelijoita. Mä ihan järkisyillä valitsin tulla äidiksi.

Keksit näköjään paljonkin asioita päästäsi. Onko sulla myös paljon harhoja vai tyydytkö pelkkään sepittelyyn?

Niin, katsokaa, limbisillä aivoilla ainoastaan varustettu nainen ei pysty käsittämään, että lapsia on muillakin kuin hänenlaisillaan perseillä. Kaksi lasta on ja olen ylpeä siitä, että saan olla äiti.

Itse kerrot ettet rakasta lapsiasi, et koskaan ole rakastanut. Silti hankit lisää. Ja perustelet asiaa järkisyillä. Ulosanti kuin alkoholisoituneella merimiehellä. Ja vielä ylpeä itsestään...

N29 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N29 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.

Tuossa esimerkissä

Lapset nukkuvat pitkään

Syövät hyvin

Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla

Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin

Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään

Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.

Kaikki nukkuvat päikkärit

Äiti saa kotitöitäkin tehtyä

Kuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.

Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.

Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jne

Hyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD

Aha. Mites se sun 10/10 naiseus sitten tulee paremmin esille? Äitiys on osa naiseutta. Yksi upeimmista osista siitä.

En kerro ympäri palstoja, miten oon tyytyväinen ikävään elämään :D

Eli ei mitenkään. Sun naisellisuudessa ei ole mitään upeampaa kuin näillä äideillä täällä. Äitiys ei vähennä naiseutta. Oksettavaa että edes puhut tuollaisia. Et tunnu olevan ihan sinut itsesi kanssa, kun haukut muita.

Herkkähipiäinen limbisaivoäiti hermostui!