Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa
12.06.2017 |
Tässä on lainaus toisesta ketjusta, jossa äiti kuvaili normaalia päiväänsä. Ketjussa aika moni vanhempi sanoi, että tämä lainattu osuus kuulosti oikein mukavalta ja kivalta tavalliselta arjelta lasten kanssa:
"Perheeseen kuuluu vauva, taapero, mies ja minä. Mies lähti aamulla töihin puoli kahdeksalta. Vauva herätti minut ja taaperon kahdeksan jälkeen. Laitoin lapsille aamupalaa. Vaihdoin vaipat. Itse en kerennyt juuri aamupalaa syömään. Vauva halusi sitten jo unille takaisin. Nukutin vauvan, esikoinen leikki. Aloin tehdä keittiössä ruokaa. Vauva heräsi kesken ruoanlaiton. Laskin esikoisen ikkunan alle leikkimään aidatulle alueelle ja laitoin vauvan rattaisiin katsomaan esikoista. Sain tehtyä ruoan loppuun ja laitettua uuniin. Menin ulos leikkimään lasten kanssa. Leikittiin reilu tunti. Kello oli jo puoli yksi, kun tultiin sisälle. Saatiin lämmintä ruokaa. Maistuu hyvältä, totesi esikoinen. Vauvakin sai uunista suoraan pehmeitä kasviksia, maustamattomia. Ruoan jälkeen vaipanvaihdot ja pottatoimet. Sitten rauhoituttiim sängyn päälle. Vauvaa nukutti, mutta esikoinen riehui. Yritin imettää vauvaa ja rauhoitella esikoista. Lopulta esikoinen alkoi katsella tabletilta piirettyjä, jotta sain vauvan syötettyä ja nukutettua. Lopulta otin tabletin esikoiselta pois. Huutoraivoa, mutta sitten se kömpi kainalooni. Kahdenkymmenen minuutin mankumisen ja inimisen jälkeen esikoinen nukahti. Minä myös. Nukuttiin reilu tunti. Otettiin välipalaa. Aloin pestä pyykkiä. Lähdettiin ulos. Loppuillan vauva halus viettää sylissä, esikoinen raivosi, kun ei saanut huomiota tarpeeksi. Vaihdeltiin kakkavaippoja, syötiin päiväruokaa ja iltapalaa, leikittiin, vietiin pyykkiä ulos kuivumaan, mutta ripustettiin myös sisälle. "
Voisiko joku vanhempi selittää, mikä tässä tarkalleen ottaen on kivaa ja mukavaa? Miksi kukaan haluaa elää tällä tavoin?
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju kuvastaa hyvin nykyajan arvotyhjiötä, merkitystä on monille (kuten ap) vain omalla vapaudella levätä, mässätä, päättää, hillua milloin missäkin... Sitten ei ymmärretä miten jollekin elämä voi olla merkityksellistä juuri ihan tavallisten arkihommien, rakastamisen ja itsestään antamisen kautta.
Lapseton ei voi elää tavallista arkea? Ei voi rakastaa? Ei voi antaa itsestään?
Aina vaan absurdimmaksi menevät nämä kommentit.
Pointti olikin juuri se että lapsettomat vetoavat näissä keskusteluissa nimenomaan siihen kuinka siistiä on kun "on niin helppoa ja saa itse päättää kaikesta" ja vanhemmat selittävät arkensa mielekkyyttä rakkauteen viitaten. Tottakai voi lapseton yhtä lailla rakastaa ja antaa itsestään! Tein tämän analyysin vain niihin syihin pohjautuen mitä tässä keskustelussa tulee ilmi ja on selvää että nimenomaan helppous on se pääsyy lapsettomien elämän hehkutukseen, ei ole paljoa rakkaudesta puhuttu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju kuvastaa hyvin nykyajan arvotyhjiötä, merkitystä on monille (kuten ap) vain omalla vapaudella levätä, mässätä, päättää, hillua milloin missäkin... Sitten ei ymmärretä miten jollekin elämä voi olla merkityksellistä juuri ihan tavallisten arkihommien, rakastamisen ja itsestään antamisen kautta.
Miksi kutsut arvotyhjiöksi sitä, että jollakulla on erilaiset arvot kuin sinulla? AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaikki on suhteellista. Jos kirjoittaisit lapsettomasta arjestasi yhtä lakoniseen tapaan, se tuskin kuulostaisi sen fantsummalta.
Arki harvoin ON kamalan hohdokasta ja haasteellista. Tässä mun arkinen päiväni:
-Heräsin seitsemältä, laittauduoin valmiiksi, söin aamupalan ja säntäsin junaan.
-Junamatkalla luin työsähköpostin. Töissä klo 9
-Aamukokous. Pomon yksisilmäisyys ja hiostus sai pään särkemään heti aamusta.
-Kova kiire. Sain vaikean työtehtävän, jonka toteuttamista pähkin vähän liiankin pitkään, tuli kova kiire. Kävin hotkaisemassa lounaan vartissa, mihinkään kahvipausseihin ei tänään ollut aikaa.
-Ylitöissä, kotiin pääsin lähtemään kuudelta.
-Kotimatkalla kävin ruokakaupassa.
- Kotona seitsemältä, umpiuupuneena. Mies laittoi leipiä, kunnon ruokaa ei nyt jaksa alkaa laittaa. Pesen koneellisen pyykkiä, syön pari leipää ja nukahdan telkun ääreen klo 21.30.Wau. Eikö ollutkin todella PALJON hohdokkaampi päivä? Vai oliko sittenkään.... tuo aloituksessa ollut nuori äiti sai seurata maailman rakkaimpien ihmistensä päivää ja kasvua, sai nukkua aamulla rauhassa, ottaa päiväunet. Tehdä merkityksellistä työtä.
Jos ei tykkää lapsista, ei kasvatustakaan tietenkään arvosta. Minä arvostan, pedagogiikasta on ihan professuurejakin, samoin lastenpsykiatriasta. Aika ikävää, jos jonkun mielestä samat asiat muuttuvat puuduttavaksi ja joutavaksi puuhasteluksi sillä, että kasvattaa omia lapsiaan.
Jos tuo olisi minulle tyypillinen päivä, pitäisin tuollaistakin elämää erittäin ikävänä ja pidemmällä aikavälillä hyvin tuhoisana oman onnellisuuteni kanssa. Samanlainen henkilökohtainen helvetti kuin tuo aloitus se ei kuitenkaan olis, koska saisin töiden jälkeen sentään levätä tekemättä mitään. Mutta onneksi tyypillinen päiväni ei ole tuollainen. AP
Joo, sinähän et ole tässä ketjussa vielä uskaltanut omasta päivästäsi kertoakaan, koska ymmärrät varmaan itsekin, että se näyttäisi tasan yhtä tylsältä kuin muidenkin arkiset päivät. Sitä se arki ap kuules vaan ON, aika lailla puuhailua ja velvollisuuksia.
Munkin päiväni vaikuttaa tuossa tylsältä som fan, mutta olen tv-toimittaja ja työni on itse asiassa hyvinkin jännää ja jopa kadehdittua. Koska arvasin, että riennät heti mollaamaan, en viitisinyt heti kertoa. Ähäkutti.... ;-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaikki on suhteellista. Jos kirjoittaisit lapsettomasta arjestasi yhtä lakoniseen tapaan, se tuskin kuulostaisi sen fantsummalta.
Arki harvoin ON kamalan hohdokasta ja haasteellista. Tässä mun arkinen päiväni:
-Heräsin seitsemältä, laittauduoin valmiiksi, söin aamupalan ja säntäsin junaan.
-Junamatkalla luin työsähköpostin. Töissä klo 9
-Aamukokous. Pomon yksisilmäisyys ja hiostus sai pään särkemään heti aamusta.
-Kova kiire. Sain vaikean työtehtävän, jonka toteuttamista pähkin vähän liiankin pitkään, tuli kova kiire. Kävin hotkaisemassa lounaan vartissa, mihinkään kahvipausseihin ei tänään ollut aikaa.
-Ylitöissä, kotiin pääsin lähtemään kuudelta.
-Kotimatkalla kävin ruokakaupassa.
- Kotona seitsemältä, umpiuupuneena. Mies laittoi leipiä, kunnon ruokaa ei nyt jaksa alkaa laittaa. Pesen koneellisen pyykkiä, syön pari leipää ja nukahdan telkun ääreen klo 21.30.Wau. Eikö ollutkin todella PALJON hohdokkaampi päivä? Vai oliko sittenkään.... tuo aloituksessa ollut nuori äiti sai seurata maailman rakkaimpien ihmistensä päivää ja kasvua, sai nukkua aamulla rauhassa, ottaa päiväunet. Tehdä merkityksellistä työtä.
Jos ei tykkää lapsista, ei kasvatustakaan tietenkään arvosta. Minä arvostan, pedagogiikasta on ihan professuurejakin, samoin lastenpsykiatriasta. Aika ikävää, jos jonkun mielestä samat asiat muuttuvat puuduttavaksi ja joutavaksi puuhasteluksi sillä, että kasvattaa omia lapsiaan.
Jos tuo olisi minulle tyypillinen päivä, pitäisin tuollaistakin elämää erittäin ikävänä ja pidemmällä aikavälillä hyvin tuhoisana oman onnellisuuteni kanssa. Samanlainen henkilökohtainen helvetti kuin tuo aloitus se ei kuitenkaan olis, koska saisin töiden jälkeen sentään levätä tekemättä mitään. Mutta onneksi tyypillinen päiväni ei ole tuollainen. AP
Joo, sinähän et ole tässä ketjussa vielä uskaltanut omasta päivästäsi kertoakaan, koska ymmärrät varmaan itsekin, että se näyttäisi tasan yhtä tylsältä kuin muidenkin arkiset päivät. Sitä se arki ap kuules vaan ON, aika lailla puuhailua ja velvollisuuksia.
Munkin päiväni vaikuttaa tuossa tylsältä som fan, mutta olen tv-toimittaja ja työni on itse asiassa hyvinkin jännää ja jopa kadehdittua. Koska arvasin, että riennät heti mollaamaan, en viitisinyt heti kertoa. Ähäkutti.... ;-D
En oo ap, mutta tottakai jokaisen arki on arkea. Lapsettoman ja lapsellisen arjessa on vaan se hienonhieno ero, että lapseton on vapaa. Eikä se tarkoita (välttämättä) mitään benjihyppyjä ja vuorikiipeilyä vaan henkisesti vapaa tekemään arjen asiat silloin kun huvittaa tai olla tekemättä. Hänen ei ole pakko tehdä niitä lasten takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaisi ajatella itselleni tuollaista. Mulla ei siis ole lapsia. Aika kauheelta kuulostaa. Mun tää päivä on tähä mennessä menny jokseenkin näin:
Heräsin 11.30 ja pohdin että nousisko vai ei. No nousin kummiskin ja menin keittelemään kahvia ja lämmittämään itse tehtyjä sämpylöitä uunissa. Laitoin kissoille ruokaa. Söin "aamupalani" rauhassa katsellen samalla viaplaysta criminal mindsia. Avopuoliso teki jotain omia juttujaan. Hän heräsi joskus aikasemmin kuin mä. Kun olin jakson katsellut niin lähin tunnin pituselle kävelylle jonka jälkeen kävin avopuolison kanssa kaupassa. Sitten siivoilin vähäsen kotona. Jossain välissä taisin leikittää kissojakin. Vähän aikaa sitten laitoin pyykkiä koneeseen ja nyt mietin että tekiskö ruokaa vai tilaisko jotain. Illemmalla meinattiin avopuolison kanssa katsella leffaa. Huomenna pitäis mennä iltavuoroon töihin. Kaveria vois nähä ennen töitä.
Yök. Täydellisesti elämättä jäänyt elämä.
niin tämähän oli siis YKSI päivä. eikai joka päivä pidä olla menossa ja tehdä kaikkea mahollista. tää päivä oli tällänen rentoilupäivä. vai meinaatko että elämättä jäänyt elämä on siksi että minulla ei ole niitä itkeviä ja vinkuvia penskoja joita paapoa 24/7? mitä sä teet kun ei tarvitse tehdä mitään?
Ohiksena kommentoin, että sinähän tässä olet tai ainakin joku kaltaisesi ottanut asiakseen äimistellä YHTÄ päivää jonkun äidin elämässä. Että voi voi kun on tylsää.
Ja kun pilkka osuu omaan nilkkaan, sitten yhtäkkiä onkin kohtuutonta ja uli uli uli.
Ei se kuule KENENKÄÄN arki kauhean hohdokasta ole. On koti siivottava, ruokarahat ansaittava, syötävä, nukuttava, käytävä paskalla.
Sä tykkäät mieluummin hoitaa haisevia idiootteja kissoja, joku toinen haisevia itkeviä lapsia. Makuasia, mistä tykkää. Sun ei tartte hankkia lapsia, muiden ei tartte hankkia katteja. Hyvä niin.
Voisitte velat lopettaa tuon älyttömän äitien lyttäämisen, varsinkin kun tulette tekemään sitä varta vasiten Vauva-lehden nettiin. Vaikutatte hiukan katkerilta ja epävarmoilta oman elämänne suhteen, kun noin pitää kovaan ääneen todistella valintojensa paremmuutta...
;-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaikki on suhteellista. Jos kirjoittaisit lapsettomasta arjestasi yhtä lakoniseen tapaan, se tuskin kuulostaisi sen fantsummalta.
Arki harvoin ON kamalan hohdokasta ja haasteellista. Tässä mun arkinen päiväni:
-Heräsin seitsemältä, laittauduoin valmiiksi, söin aamupalan ja säntäsin junaan.
-Junamatkalla luin työsähköpostin. Töissä klo 9
-Aamukokous. Pomon yksisilmäisyys ja hiostus sai pään särkemään heti aamusta.
-Kova kiire. Sain vaikean työtehtävän, jonka toteuttamista pähkin vähän liiankin pitkään, tuli kova kiire. Kävin hotkaisemassa lounaan vartissa, mihinkään kahvipausseihin ei tänään ollut aikaa.
-Ylitöissä, kotiin pääsin lähtemään kuudelta.
-Kotimatkalla kävin ruokakaupassa.
- Kotona seitsemältä, umpiuupuneena. Mies laittoi leipiä, kunnon ruokaa ei nyt jaksa alkaa laittaa. Pesen koneellisen pyykkiä, syön pari leipää ja nukahdan telkun ääreen klo 21.30.Wau. Eikö ollutkin todella PALJON hohdokkaampi päivä? Vai oliko sittenkään.... tuo aloituksessa ollut nuori äiti sai seurata maailman rakkaimpien ihmistensä päivää ja kasvua, sai nukkua aamulla rauhassa, ottaa päiväunet. Tehdä merkityksellistä työtä.
Jos ei tykkää lapsista, ei kasvatustakaan tietenkään arvosta. Minä arvostan, pedagogiikasta on ihan professuurejakin, samoin lastenpsykiatriasta. Aika ikävää, jos jonkun mielestä samat asiat muuttuvat puuduttavaksi ja joutavaksi puuhasteluksi sillä, että kasvattaa omia lapsiaan.
Jos tuo olisi minulle tyypillinen päivä, pitäisin tuollaistakin elämää erittäin ikävänä ja pidemmällä aikavälillä hyvin tuhoisana oman onnellisuuteni kanssa. Samanlainen henkilökohtainen helvetti kuin tuo aloitus se ei kuitenkaan olis, koska saisin töiden jälkeen sentään levätä tekemättä mitään. Mutta onneksi tyypillinen päiväni ei ole tuollainen. AP
Joo, sinähän et ole tässä ketjussa vielä uskaltanut omasta päivästäsi kertoakaan, koska ymmärrät varmaan itsekin, että se näyttäisi tasan yhtä tylsältä kuin muidenkin arkiset päivät. Sitä se arki ap kuules vaan ON, aika lailla puuhailua ja velvollisuuksia.
Munkin päiväni vaikuttaa tuossa tylsältä som fan, mutta olen tv-toimittaja ja työni on itse asiassa hyvinkin jännää ja jopa kadehdittua. Koska arvasin, että riennät heti mollaamaan, en viitisinyt heti kertoa. Ähäkutti.... ;-DEn oo ap, mutta tottakai jokaisen arki on arkea. Lapsettoman ja lapsellisen arjessa on vaan se hienonhieno ero, että lapseton on vapaa. Eikä se tarkoita (välttämättä) mitään benjihyppyjä ja vuorikiipeilyä vaan henkisesti vapaa tekemään arjen asiat silloin kun huvittaa tai olla tekemättä. Hänen ei ole pakko tehdä niitä lasten takia.
Höpön pöpön.
Sun on pakko ansaita, sun on pakko hoitaa ystävyyssuhteita, on velvollisuuksia puolisoa kohtaan - jos sulla sellainen on - on pakko maksaa verot, on pakko noudattaa lakeja, on pakko hankkia ammatti...
Meidän jokaisen elämä on täynnä jonkinasteisia pakkoja.
Lapset ovat itsevalittu pakko siinä missä vaikka ne sun lemmikkikatitkin. Koetko sä ne jotenkin vapauttaviksi otuksiksi? Pakko nekin on ruokkia ja hoitaa.
Sä puhut kovin suurella suulla jostakin, josta et mitään tiedä. Me äidit sen sijaan tiedämme, millaista on olla lapseton. Se ero tässä on.
Minä, kahden lapsen äiti, heräsin kymmeneltä. Söin aamiaisen, herättelin lapsia puolilta päivin. Mietin, mitä tekisi mieli tehdä. Satoi, lueskelin nettiä ja sanomalehtiä. Kävin esikoisen kanssa ostoksilla. Luin lisää ja katsoin Our girlin viimeisen osan Areenasta. Leivoin esikoisen kanssa kakun. Tein ruokaa. Ruokin kuopuksen kanssa kuopuksen liskon. Syötiin koko perhe miehen tultua duunista. Katsoin leffan Netflixistä.
Kylläpä olikin tylsä arkipäivä. Tuommoisiakin on kumminkin kiva lomalla viettää, oleilupäiviä. Lapset eivät tuossa minua rajoittaneet kyllä millään tavalla. Kas kun lapset eivät pysy ikuisesti vauvoina/taaperoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinulla ei ole lapsia, olet oman elämäsi tärkein ihminen. Jos sinulla on, et ole. Siinäpä se vapausero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaikki on suhteellista. Jos kirjoittaisit lapsettomasta arjestasi yhtä lakoniseen tapaan, se tuskin kuulostaisi sen fantsummalta.
Arki harvoin ON kamalan hohdokasta ja haasteellista. Tässä mun arkinen päiväni:
-Heräsin seitsemältä, laittauduoin valmiiksi, söin aamupalan ja säntäsin junaan.
-Junamatkalla luin työsähköpostin. Töissä klo 9
-Aamukokous. Pomon yksisilmäisyys ja hiostus sai pään särkemään heti aamusta.
-Kova kiire. Sain vaikean työtehtävän, jonka toteuttamista pähkin vähän liiankin pitkään, tuli kova kiire. Kävin hotkaisemassa lounaan vartissa, mihinkään kahvipausseihin ei tänään ollut aikaa.
-Ylitöissä, kotiin pääsin lähtemään kuudelta.
-Kotimatkalla kävin ruokakaupassa.
- Kotona seitsemältä, umpiuupuneena. Mies laittoi leipiä, kunnon ruokaa ei nyt jaksa alkaa laittaa. Pesen koneellisen pyykkiä, syön pari leipää ja nukahdan telkun ääreen klo 21.30.Wau. Eikö ollutkin todella PALJON hohdokkaampi päivä? Vai oliko sittenkään.... tuo aloituksessa ollut nuori äiti sai seurata maailman rakkaimpien ihmistensä päivää ja kasvua, sai nukkua aamulla rauhassa, ottaa päiväunet. Tehdä merkityksellistä työtä.
Jos ei tykkää lapsista, ei kasvatustakaan tietenkään arvosta. Minä arvostan, pedagogiikasta on ihan professuurejakin, samoin lastenpsykiatriasta. Aika ikävää, jos jonkun mielestä samat asiat muuttuvat puuduttavaksi ja joutavaksi puuhasteluksi sillä, että kasvattaa omia lapsiaan.
Jos tuo olisi minulle tyypillinen päivä, pitäisin tuollaistakin elämää erittäin ikävänä ja pidemmällä aikavälillä hyvin tuhoisana oman onnellisuuteni kanssa. Samanlainen henkilökohtainen helvetti kuin tuo aloitus se ei kuitenkaan olis, koska saisin töiden jälkeen sentään levätä tekemättä mitään. Mutta onneksi tyypillinen päiväni ei ole tuollainen. AP
Joo, sinähän et ole tässä ketjussa vielä uskaltanut omasta päivästäsi kertoakaan, koska ymmärrät varmaan itsekin, että se näyttäisi tasan yhtä tylsältä kuin muidenkin arkiset päivät. Sitä se arki ap kuules vaan ON, aika lailla puuhailua ja velvollisuuksia.
Munkin päiväni vaikuttaa tuossa tylsältä som fan, mutta olen tv-toimittaja ja työni on itse asiassa hyvinkin jännää ja jopa kadehdittua. Koska arvasin, että riennät heti mollaamaan, en viitisinyt heti kertoa. Ähäkutti.... ;-DEn oo ap, mutta tottakai jokaisen arki on arkea. Lapsettoman ja lapsellisen arjessa on vaan se hienonhieno ero, että lapseton on vapaa. Eikä se tarkoita (välttämättä) mitään benjihyppyjä ja vuorikiipeilyä vaan henkisesti vapaa tekemään arjen asiat silloin kun huvittaa tai olla tekemättä. Hänen ei ole pakko tehdä niitä lasten takia.
Höpön pöpön.
Sun on pakko ansaita, sun on pakko hoitaa ystävyyssuhteita, on velvollisuuksia puolisoa kohtaan - jos sulla sellainen on - on pakko maksaa verot, on pakko noudattaa lakeja, on pakko hankkia ammatti...
Meidän jokaisen elämä on täynnä jonkinasteisia pakkoja.
Lapset ovat itsevalittu pakko siinä missä vaikka ne sun lemmikkikatitkin. Koetko sä ne jotenkin vapauttaviksi otuksiksi? Pakko nekin on ruokkia ja hoitaa.
Sä puhut kovin suurella suulla jostakin, josta et mitään tiedä. Me äidit sen sijaan tiedämme, millaista on olla lapseton. Se ero tässä on.
Mulla ei oo lemmikkejä.
Mutta asiaan: lapset on nimenomaan itsevalittu pakko. Mä en halua sitä lisäpakkoa mun elämään. Lapsiin kohdistuu paljon enemmän pakkoja kuin lapsettoman elämään. Lapset on pakko ruokkia, yleensä samaan aikaan päivästä ja lapsi pitää saada nukkumaan, yleensä samaan aikaan. Lapsi tarvitsee rutiineja. Lapsen takia on pakko tehdä asioita. Tämä pakko on minulle vankila.
Jos mua ei tänään huvita olla yhteydessä mun kavereihin, mun ei ole pakko. Meidän ystävyys kyllä odottaa.
Jos mua ei tänään huvita harrastaa seksiä, mun ei ole pakko. Mies ymmärtää kyllä, ja vastaavasti minä ymmärrän jos hän ei jonain iltana jaksa.
Töissäkään ei ole pakko käydä; aina voi jättäytyä yhteiskunnan tuettavaksi. Mutta onneksi mulla on kiva työ, joka tuntuu enemmänkin harrastukselta.
Ja nuo muut sun luettelemat pakot on ihan yhtälailla keksimällä keksittyjä lapsiperhearkeen verrattuna. On pakko noudattaa lakia? :D Öö niin on, mutta en taistele päivittäin sen asian kanssa, että no voi himputti kun on tänäänkin pakko noudattaa lakia :D Jos olisi lapsia, niin mun olisi pakko sisällyttää elämääni pakkorutiineja. Niiden lasten takia. Nyt voin vaikka olla koko illan nälässä tai tilata pizzaa jos en jaksa laittaa ruokaa, mutta lapsi tarvitsee ravitsevaa ruokaa.
Ymmärsitkö jo?
Sä voit kokea lapsiperhe-elämän ihanana, ja se on mulle ihan fine. Mutta mulle se olisi vankila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma että mä kerkiän syömään ja juomaan ja pesulle ja laittaan ruoan ja siivoileen vaikka neljä lasta muutaman vuoden eroilla. Ehkä meillä just siks on neljä lasta.
Kyllä se on omasta asenteesta, reippaudesta ja taidoista kiinni, ikävä kyllä.
Turhapa niiden jotka väsyy jo yhden kanssa eikä kerkiä mitään, on oikeastaan tulla ihmettelemään ja jeesustelemaan.. Kaikista ei vaan ole tähän.
Kaikki ei halua neljää lasta.😂 Olen itse nelilapsisesta perheestä ja siksi minulla on kaksi lasta.
Ja en edes ihan tajunnut missä tässä puhutaan lapsiin väsymisestä...[/quikinä
Ihanan alentuva asenne..
Kyse onkin vähän siitä että monilapsisten perheiden vanhemmat välillä vähän väsyy tuohon jeesusteluun ja asenteeseen.
Sun ei tarvi haluta neljää lasta mutta jotkut haluaa ja jaksaa ja kerkiää kummasti eikä sun kaltaisten tarvi aina olla sitä arvostelemassa sen perusteella ettet itse jaksa etkä kerkiä edes kahden kanssa.
Sitten tehdään johtopäätökset sen oman elämän perusteella.
Eihän tietenkään nelilapsisissa perheissä ole parisuhdeaikaa eikä kunnon ruokaa eikä siistiä eikä aikaa lapsille, äiti ei ole käynyt sitten 4jään viikkoon suihkussa kun yhden kanssa ei kerkee viikkoon ja äidit ei syö eikä juo eikä nuku ikinä kun joku osaamaton ja taitamaton ei pysty yhden kanssa..Öh. Itse ylensit itsesi muiden yläpuolelel pelkällä lapsiluvulla. En minä jättänyt lapsilukuani kahteen siksi, että en ehtisi tai jaksaisi. Vaan koska en halunnut enempää. Ikävää jos luulit että tää on jokin määräkilpailu.😂
En ole ylentänyt, vaan kertonut että täällä on meitä jotka jaksaa lapsien kanssa ja joilla taidot ja jaksaminen riittää, eikä meitä tarvi vertailla niihin jotka ei meinaa jaksaa yhdenkään kanssa. Kukaan ei halua suurta perhettä jos se ei matkan varrella tunnu hyvältä.. Sitten riittää näitä " voi että kun mulla ei riitä aika/ jaksaminen/ rahat/ voimat kunnolla yhteenkään niin ei kellään pidä olla montaa lasta.
Ja nää aloitukset ettei kerkee aamiaista syömään kun on 2 lasta, no minusta ihan pirun naurettavia.
Suomi olisi täynnä nälkään kuolleita, näivettyneitä ja haisevia vanhempia jos se olisi kaikille noin vitun hankalaa, tämä sinulle ap.aika hauskaa, kun mulla on yksi ja en silti ehdi syömään välillä. Siinä sulle hauskaa ajateltavaa sinne lastenhoidon lomaan :)
No kyllä sitten täytyy ihmetellä mitä sä teet kun se lapsi syö.
Kakkavaippoja lukuun ottamatta nämä IT-konsultin hommat asiakkaiden kanssa on melko pitkälti samaa settiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla itselläni ei ole lapsia, mutta vastaan silti että minusta tuo kuulosti tavallisen mukavalta pikkulasten äidin päivältä/arjelta. Tuossahan oli hyvin lakonisesti lueteltu vain tapahtumat, ei kuvailtu mitään tunteita tms, mutta niitä on epäilemättä mukaan sisältynyt paljonkin ja laidasta toiseen. Jo se tekee elämästä mielekästä - se että saa elää itselleen rakkaiden, tärkeiden ja läheisten ihmisten kanssa ja kokea kaikkia siihen kuuluvia tunteita ja kasvaa samalla ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa ei ollut mukavaa, rauhallista kotoilua, parasta.
Kun mietin rauhallista kotoiluani ajalta ennen lapsia, niin en voi ymmärtää, että sanot elämää lasten kanssa rauhaksi ikinä.
Todellakin järkyttävää, että ihmiset kehuvat tuota päivää siksi, ettei ollut mitään kaameampaa tapahtunut, kuten noroa tai kellään käsi poikki. Mun elämä oli ainakin niin mukavaa ennen lastensaantia, että mun mielestä melkein kaikki lasten kanssa on ollut hirveää pettymystä. Ei elämän kuulu olla kriisistä kriisiin tai mitähän kamalaa seuraavaksi tapahtuu -miettimistä, jolloin paskastakin nautitaan, koska ei ole ripulipaskaa.
Mutta on lasten hankkimisessa hyviäkin puolia, elämäni olisi luultavasti tyhjempää ilman lapsia. Kun lapset ovat jo 7 ja 9 v. niin heistä ei ole niin paljon vaivaa kuin ennen. Mutta se vaiva on kyllä melkein kuluttanut mut kuoliaaksi. Että kiva kiva sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?
En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP
Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/
Mä oon jättänyt lastenhoidon miehelle ja käyn itse töissä. Lisäksi ajattelin käynnistellä erästä toista ansaitsemistoimintaa, paljon mieluummin sitä, kuin lapsia. Äitinä oleminen on ihan vitun tyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika on tosi nopeasti ohi menevä vaihe. Eikä jokaisella lapsettomalla työssäkäyvällä voi jokainen arkipäivä olla aina yhtä juhlaa? Ei minunkaan ollut, kyllä v*tutti monesti herätä töihin kuudelta stressin keskelle tuntikausiksi. Illalla sitten ne kaupassakäynnit ja siivoukset ym. Toki oli vapaampaa ja omalla tavallaan rennompaa ja kivempaa elämää, mutta myös henkisesti paljon tyhjempää.
Näin minä koen, jokaisella on toki oikeus elää elämänsä niin kuin itse tahtoo, onneksi.
Kun on lapsia, niin elämä on tuota samaa mutta lisähankaluutena lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?
En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP
Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/
Miksi? Sehän arjessa on parasta. Turvallisuus. Vaikka elämäni ei ole hohdokasta, olen joka päivä onnellinen siitä että olen terve, minulla on kaikki välttämätön tyydyttävään elämään, perhe ja ystäviä jotka voivat myös hyvin.
Miksi ei saa arvostaa näitä asioita? Miksi ei saa arvostaa sitä että kaikki perusasiat on itsellä ja läheisillä hyvin? Mun mielestä se on hirveän hyvä pohja onnentunteelle.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sanoit että tuo olisi sinun helvetti. Ymmärrätkö että toisille se on taivas sen takia että siinä on ne omat lapset, ne joita rakastaa yli kaiken ja joiden eteen on valmis vaikka antamaan henkensä?
Kun oma lapsi on sylissä tuhisemassa ja katsot häntä siinä, kaikessa rauhassa, ja tunnet sydäntä pakahduttavaa rakkautta, siinä ei mieti mitään kakkavaippojen vaihtoa tms. Tämä on se asia mitä ei voi lapsettomalle mitenkään selittää, kuinka voimakas se tunne nimenomaan omaa lasta kohtaan on, siskon lastakin voi rakastaa, mutta ei samalla tavalla kuin omaa. Vierasta lasta voi hoitaa hyvin ja hellitellä, mutta sitä rakkautta ei tule mitä tuntee omaa lasta kohtaan. Se on biologiaa, ja se toimii myös eläimillä, joten miksi ei ihmisillä. Jopa kasvit antavat henkensä jälkeläistensä eteen, elämän tarkoitus on elämän jatkuminen, omien geenien saattaminen eteenpäin.
En mä ainakaan tunne, ja mulla on lapsia. Lisäksi mulle muiden lapset ovat yhtä rakkaita kuin omat. Sinä olet kauhea natsipaska, häivy Suomesta fasisti. Varmaan kuljet Leijona kaulassa ja omistat paksuniskaisen ruman (itsesi näköisen) koiran. Hyi helvetti.
Kahden äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?
En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP
Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/
Miksi? Sehän arjessa on parasta. Turvallisuus. Vaikka elämäni ei ole hohdokasta, olen joka päivä onnellinen siitä että olen terve, minulla on kaikki välttämätön tyydyttävään elämään, perhe ja ystäviä jotka voivat myös hyvin.
Miksi ei saa arvostaa näitä asioita? Miksi ei saa arvostaa sitä että kaikki perusasiat on itsellä ja läheisillä hyvin? Mun mielestä se on hirveän hyvä pohja onnentunteelle.
Eli sinä arvostat sitä, että elämä on ikävää???
"Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/"
Alue: Aihe vapaa
Ihanaa tuossa on ainakin se, että kaikki nukahtivat päiväunille.
T. Kuopuksen kanssa liikaa valvonut