Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa
12.06.2017 |
Tässä on lainaus toisesta ketjusta, jossa äiti kuvaili normaalia päiväänsä. Ketjussa aika moni vanhempi sanoi, että tämä lainattu osuus kuulosti oikein mukavalta ja kivalta tavalliselta arjelta lasten kanssa:
"Perheeseen kuuluu vauva, taapero, mies ja minä. Mies lähti aamulla töihin puoli kahdeksalta. Vauva herätti minut ja taaperon kahdeksan jälkeen. Laitoin lapsille aamupalaa. Vaihdoin vaipat. Itse en kerennyt juuri aamupalaa syömään. Vauva halusi sitten jo unille takaisin. Nukutin vauvan, esikoinen leikki. Aloin tehdä keittiössä ruokaa. Vauva heräsi kesken ruoanlaiton. Laskin esikoisen ikkunan alle leikkimään aidatulle alueelle ja laitoin vauvan rattaisiin katsomaan esikoista. Sain tehtyä ruoan loppuun ja laitettua uuniin. Menin ulos leikkimään lasten kanssa. Leikittiin reilu tunti. Kello oli jo puoli yksi, kun tultiin sisälle. Saatiin lämmintä ruokaa. Maistuu hyvältä, totesi esikoinen. Vauvakin sai uunista suoraan pehmeitä kasviksia, maustamattomia. Ruoan jälkeen vaipanvaihdot ja pottatoimet. Sitten rauhoituttiim sängyn päälle. Vauvaa nukutti, mutta esikoinen riehui. Yritin imettää vauvaa ja rauhoitella esikoista. Lopulta esikoinen alkoi katsella tabletilta piirettyjä, jotta sain vauvan syötettyä ja nukutettua. Lopulta otin tabletin esikoiselta pois. Huutoraivoa, mutta sitten se kömpi kainalooni. Kahdenkymmenen minuutin mankumisen ja inimisen jälkeen esikoinen nukahti. Minä myös. Nukuttiin reilu tunti. Otettiin välipalaa. Aloin pestä pyykkiä. Lähdettiin ulos. Loppuillan vauva halus viettää sylissä, esikoinen raivosi, kun ei saanut huomiota tarpeeksi. Vaihdeltiin kakkavaippoja, syötiin päiväruokaa ja iltapalaa, leikittiin, vietiin pyykkiä ulos kuivumaan, mutta ripustettiin myös sisälle. "
Voisiko joku vanhempi selittää, mikä tässä tarkalleen ottaen on kivaa ja mukavaa? Miksi kukaan haluaa elää tällä tavoin?
Kommentit (267)
Bingo! "Kaikki eivät todellakaan edes ahdistu rutiineista". Mutta arvaapa mitä? Toiset ahdistuvat. Ja sitä täällä on yritetty selittää.[/quote]
Mutta kun sinä taas et ymmärrä että tavallinen arki tavallisene arkirutiineineen on toisille sitä mukavaa ja helppoa elämää. Kysyttiin kuitenkin mikä aloitustekstissä on sitä mukavaa elämää. En vaadi kaikkia pitämään rutiineista. Irtiotto tekee itsellekin välillä hyvää.
Minä jatkan nyt töitä ja haen sitten lapsen päiväkodista ja illalla menee pari tuntia harrastuksessa. Mutta nauti sinä yksin hiljaisuudesta Netflixin kanssa. Tiedätkös sinun rutiinisi voi olla kauhistus minulle, mikä ikinä se sitten onkaan ;) kyllä me tänne kaikki mahdutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Bingo! "Kaikki eivät todellakaan edes ahdistu rutiineista". Mutta arvaapa mitä? Toiset ahdistuvat. Ja sitä täällä on yritetty selittää.
Mutta kun sinä taas et ymmärrä että tavallinen arki tavallisene arkirutiineineen on toisille sitä mukavaa ja helppoa elämää. Kysyttiin kuitenkin mikä aloitustekstissä on sitä mukavaa elämää. En vaadi kaikkia pitämään rutiineista. Irtiotto tekee itsellekin välillä hyvää.
Minä jatkan nyt töitä ja haen sitten lapsen päiväkodista ja illalla menee pari tuntia harrastuksessa. Mutta nauti sinä yksin hiljaisuudesta Netflixin kanssa. Tiedätkös sinun rutiinisi voi olla kauhistus minulle, mikä ikinä se sitten onkaan ;) kyllä me tänne kaikki mahdutaan.
Enhän mä oo sitä ihmetellytkään, etteikö joku tykkäisi lapsiperhearjesta! Tottakai ymmärrän että joku tykkää siitä. Lähinnä mun kommentti oli vaan noille, jotka sinnikkäästi sanoo, että "höpönpöpön, kaikkien elämässä on pakkoja". Ja niin on, mutta jokainen saa valita ne pakot itse, ja joidenkin elämään ei kuulu lapsipakko. Ja se on ihan ok. Ei siinä sen kummempaa.
Mulla on lapsi, mutta monina päivinä tuntuu siltä että en vaan jaksaisi, haluisin vaan nukkua niin pitkään kun huvittaa (ja on mahdollisuus töiden puolesta) ja tehdä just niin kun mä haluan. En tajunnut ennen lapsen saamista että kuinka paljon oikeastaan kaipasinkaan ja kaipaankaan sitä ettei ole mitään velvollisuuksia eikä pakkoja tehdä mitään ellei huvita. Joinain aamuina (teen vuorotyötä) lasken vaan tunteja siihen että voin viedä lapsen hoitoon ja saan pari tuntia aikaa itselleni ennen työiltaa. Minulla on siis tavallaan ihan hauskaa lapsen kanssa aamupäivisin ja teemme erinäisiä juttuja, leikimme ja luemme ja pelleilemme ja käymme ulkona, mutta.. Jokin siinä vaan välillä on, ettei vaan jaksais.
Toisina hetkinä taas on ihanaa potkia palloa lapsen kanssa, huomata kuinka hän oivaltaa uusia juttuja, kertoo mitä ihmeellisimpiä tarinoita.. <3 Ja onhan se nukkuva lapsi maailman suloisimman näköinen asia.
Melkosta tunteiden vuoristorataa mulla tää isänä oleminen. Uskon ainakin että toista lasta en halua, vaan nautin täysin siemauksin siitä että velvollisuudet vähenevät/muuttavat muotoaan lapsen kasvaessa. Mietin monesti oisinko onnellisempi ilman lasta tässä elämäntilanteessa, ja en pääse oikeastaan minkäänlaiseen lopputulokseen pohdinnoissani. Ei vaan voi tietää. Elämäntilanteeni oli muutenkin erilainen kun saimme lapsen, opiskelua ja epäselviä työpäiviä, nyt vakityössä. En ylipäätään tiedä haluaisinko olla sinkku vai parisuhteessa ilman lasta. Vaikeeta tää elämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin kai kenenkään arkipäivä on mitään suurta ja hienoa. Lasten kanssa kyllä on parasta juuri tuollainen arki, se on ihmeitä täynnä. Aikuinenkin huomaa ihmetellä miten kummassa se hiekkalaatikon hiekka onkin pienen pieniä eri värisä kiviä.
Tämän oudon argumentin olen kuullut ennenkin. On se arki ihmeitä täynnä ja hiekassa eri värisiä kiviä ilman lapsiakin. Ehkä joku sitten ei huomaa näitä yksityiskohtia ilman lasta.
En minä niin huomannut. Joku muu ehkä huomaa. Vuodenaikojen vaihtuminen on käynyt tosi paljon selvemmäksi kun viettää päivät lasten kanssa osin ulkoillen eikä virka-aikatyössä ja omissa harrastuksissa, ja ai että siitä osaa nyt nauttia! En minä havaitse perhosia, leppäkerttuja tai etanoita ollenkaan yhtä usein itse kuin nuo 3v ja 5v niitä mulle osoittavat. Saatoin huomata että katulampun alla satava pakkaslumi kimaltaa mutta jostain syystä en ennen lapsia pysähtynyt sitä ihailemaan - nykyään pysähdyn olin yksin tai lasten kanssa. En osannut katsoa omaa kehoani niin että maha on "ihanan pehmeä ja lämmin" tai että muutaman tikin arvet ovat "hymykuoppia". Lapsilla on sellaista vilpitöntä intoa, uteliaisuutta ja onnistumisen riemua jonka itse olin kadottanut (joku muu ehkä ei) ja jonka olen lasten myötä saanut takaisin ja niillekin elämänalueille joita lapset eivät hallitse. Tää on mahtavaa, mulle siis.
Ihana kirjoitus.
Sama juttu. Olin kaikista yrityksistä huolimatta hävittänyt kyvyn katsella maailmaa "lapsen silmin". Ei sitä ehtinyt kuin töissä ja harrastuksissa juoksemaan. Kun lapsi tupsahti maailmaa ihmettelemään, ihmetellään yhdessä. Mieleen palautui omat lapsuuden ajan ihmettelyt siinä samalla. Maailman monimuotoisuus kaikkine ihmeineen avautui taas eteen. Lapsien tapa nähdä asioita on tavoittelemisen arvoista, se on niin myönteistä ja positiivista. Poissa on kaikki kyynisyys ja julmuus.
Suorituskeskeisessä aikuisten maailmassa olin muuttunut jo kyyniseksi kyynerpäät edellä tyypiksi. Lasten myötä pehmenin, aika hidastui ja päivät tuli täyteen kaikenlaista ihmeellistä. Miten pienistä asioista voi ja kannattaa olla kiitollinen, miten mikään ei ole itsestään selvää. Suhtautumiseni toisiin ihmisiin muuttui lapsien myötä positiiviseksi. Ei ole enää kiirettä elää kun elämä on tässä, sen voi kokea paikallaan kuten lapsi, tässä ja nyt. Huomasin ikävöineeni tätä läsnäolon kykyä ja kiireettömyyttä mikä lasten mukana tuli takaisin. On lupa vain olla.
Ennen lapsia näin lasten hankinnan rasitteena. Alunperin en lapsia edes halunnut, tuntui että lisäävät vain kiirettä ja arjen työtaakkaa entisestään. Ehkä siksi elämä muuttuikin paremmaksi lasten myötä kun ennakkoasenne oli mikä oli. Ymmärrän ettei lapset kaikille ole mikään autuuden tuoja, mutta minulle ne on.
Vierailija kirjoitti:
Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?
En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP
Olen melko varma, että kukaan ei ajattele etukäteen lapsiperheen elämästä mitenkään tarkasti, millaista haluaa sen ulkospäin olevan. Halutaan lapsi ja halutaan kasvattaa niitä, siitä on kysymys. Kasvattaminen ja lasten kanssa oleminen toteutuu sitten eri ikäkausina eri tavoin ja siitä saa yleensä sellaista mielihyvää, mitä tilapäiset raivarit ja oksennustaudit eivät peittoa. Mielestäni sitä voi verrata mihin tahansa työtehtävään, johon on sitoutunut ja joka näyttää ulospäin joskus todella puuduttavalta. Nähdäkseen, mikä merkitys työllä on sen tekijällä, täytyy kysyä sitä ihmiseltä itseltään.
Ja tietenkin kaikki on suhteellista niin lasten kanssa olemisessa kuin missä tahansa muussakin.
Tuo ap:n lainaama pätkä ei minusta kuulosta erityisen mukavaltasiksi, että ajattelen sen kertovan jonkun toisen elämästä, mutta jos kuvittelenkin lasten paikalle omat tenavat (nyt jo melkein aikuisia) ja äidin paikalle itseni, niin jopa alkoi tuntua ihan kivalta. Kertomuksesta tekee myös helposti vääriä yleistyksiä, esim. että vanhempi lapsi on kiukkupussi, joka hiljennetään älylaitteilla. Ja tätä tapahtuu aina ja kaikkialla. Jos kuvittelen äidin paikalle itseni ja lapsiksi omat lapseni, tuo on silloin vain yhden päivän kuvaus. Myös oman lapsen raivoaminen on osittain myös huvittavaa, ei ainoastaan ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?
En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP
Oieasti, aika hirveää, että monelle ikävä elämä on hyvää, koska ei tapahdu jotain vielä ikävämpää :/
Minusta tuo ei kuulosta lainkaan hirveältä, vaan elämältä, jossa voi olla kiitollinen asioista, joita toinen pitää itsestäänselvyyksinä.
Alue: Aihe vapaa
Sulla on ihan yhtä lailla niitä rutiineja. Sitä sulle on tässä yritetty selittää. Vaikka tykkäät työstäsi, sekin on pakko ja rutiini jonkun silmissä, vieläpä hemmetin tylsä sellainen.
Sinä taas katsot sivusta jonkun lastenhoitoa ja ajattelet, että onpa hemmetin tylsä pakko ja rutiini, vaikka hänelle se ei sitä ole.
Meillä tykätään ruuanlaitosta ja laitetaan sitä joka tapauksessa, laitettiin ennen lapsiakin. Ei se sen isompi rutiini ole. Vaipanvaihtoa oli pari vuotta, mutta siihen meni päivässä huikeasti ehkä vartti kaikkineensa. Toisaalta, siinä missä sinä kärvistelit palkkatyössä, minä olin hyvin tuetulla vauvalomalla ja hoitovapaalla, jonka aikana minulla olikon hyvin niitä vartteja tuollaisiin juttuihin, sillä välin kun sinä teit duunia.
Joten ei niitä pakkoja ja rutiineja nyt välttämättä hirveästi enempää ole edes pienten lasten kanssa. Ja ainakin meillä lapset ovat pienestä pitäen opetelleen tekemään kotitöitä, ja nyt teini-ikäisten lasten kanssa mulla pelaa palvelu suorastaan hyvin!
Mutta kuten sanottua, tätä on aika turha varmaan selittää lapsettomalle. Minä olin 33 vuotta lapseton, joten osaan verrata asioita, sinä taas et osaa, koska sinulla ei ole mitään oikeaa käsitystä äitiydestä, sen ihanuudesta ja tunnepuolesta.
Sanonpa vaan sen, että mikään oikeasti arvokas ja ihana asia elämässä ei tule ilman vaivannäköä. Kaikki vaatii jonkin verran vaivaa ja kompromisseja.
-Elämäsi mies: joudut tekemään kompromisseja omien ja miesten toiveiden välillä kaiken aikaa ja joskus niitä riitojakin tulee, väistämättä.
-Unelmatyökin on työtä, eikä oikeasti mikään harrastus. Pakko mennä, vaikka väsyttäisi.
-harrastuskon vaatii aikaa, harjoittelua ja yleensä rahallistakin panostusta
-Ystävyyssuhteessakin tulee hetkiä, jolloin joudut näkemään vaivaa ja tukemaan toista. Aina ei voi olla pelkästään saava osapuoli.
Ja ei, noihin ei käy vastaukseksi "mutku mä tahdon ja se on vaan kivaa" - DAA! Niinhän se lapsenhoito ja -kasvatuskin oli toivottua ja äidistä kivaa!
Jos jättää elämättä sen takia, että ei halua mihinkään sitoutua eikä vähääkään nähdä vaivaa, se on perin juurin surkuteltavaa.
Ja huom, en sano, että kaikkien pitää hankkia lapsia, vaan sanon, että tuo PERUSTELU on elämää pelkäävän ihmisen neuroottinen asenne.