Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa
12.06.2017 |
Tässä on lainaus toisesta ketjusta, jossa äiti kuvaili normaalia päiväänsä. Ketjussa aika moni vanhempi sanoi, että tämä lainattu osuus kuulosti oikein mukavalta ja kivalta tavalliselta arjelta lasten kanssa:
"Perheeseen kuuluu vauva, taapero, mies ja minä. Mies lähti aamulla töihin puoli kahdeksalta. Vauva herätti minut ja taaperon kahdeksan jälkeen. Laitoin lapsille aamupalaa. Vaihdoin vaipat. Itse en kerennyt juuri aamupalaa syömään. Vauva halusi sitten jo unille takaisin. Nukutin vauvan, esikoinen leikki. Aloin tehdä keittiössä ruokaa. Vauva heräsi kesken ruoanlaiton. Laskin esikoisen ikkunan alle leikkimään aidatulle alueelle ja laitoin vauvan rattaisiin katsomaan esikoista. Sain tehtyä ruoan loppuun ja laitettua uuniin. Menin ulos leikkimään lasten kanssa. Leikittiin reilu tunti. Kello oli jo puoli yksi, kun tultiin sisälle. Saatiin lämmintä ruokaa. Maistuu hyvältä, totesi esikoinen. Vauvakin sai uunista suoraan pehmeitä kasviksia, maustamattomia. Ruoan jälkeen vaipanvaihdot ja pottatoimet. Sitten rauhoituttiim sängyn päälle. Vauvaa nukutti, mutta esikoinen riehui. Yritin imettää vauvaa ja rauhoitella esikoista. Lopulta esikoinen alkoi katsella tabletilta piirettyjä, jotta sain vauvan syötettyä ja nukutettua. Lopulta otin tabletin esikoiselta pois. Huutoraivoa, mutta sitten se kömpi kainalooni. Kahdenkymmenen minuutin mankumisen ja inimisen jälkeen esikoinen nukahti. Minä myös. Nukuttiin reilu tunti. Otettiin välipalaa. Aloin pestä pyykkiä. Lähdettiin ulos. Loppuillan vauva halus viettää sylissä, esikoinen raivosi, kun ei saanut huomiota tarpeeksi. Vaihdeltiin kakkavaippoja, syötiin päiväruokaa ja iltapalaa, leikittiin, vietiin pyykkiä ulos kuivumaan, mutta ripustettiin myös sisälle. "
Voisiko joku vanhempi selittää, mikä tässä tarkalleen ottaen on kivaa ja mukavaa? Miksi kukaan haluaa elää tällä tavoin?
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.
Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.
Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.
Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.
Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.
Just. Mitään muuta kehittävää maailmasta ei löydy kuin lapset.
Itse luen. Teen ja kuuntelen musiikkia. Käyn arki-iltana expat-tapaamisessa. Opin heiltä eri kulttuureista. Asun ulkomailla. Opiskelen kieliä. Ylenen urallani kansainvälisessä yrityksessä. Leivon. Maalaan. Teen käsitöitä. Käyn vaeltamassa. Voin lauantaiaamuna hypätä junaan ja lähteä Unescon kohteeseen päiväretkelle. Opettelen tekemään drinkkejä. Luen alani tieteellisiä julkaisuja. Katselen elokuvia. Kävelen iltaisin vanhankaupungin läpi. Tapaan ihania miehiä. Syön herkkuja maailman keittiöistä. Kokkaan myös itse. Käyn viikonloppumatkoilla Euroopassa niin usein kun haluan. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Kunnostan ja sisustan kotiani. Käyn kahvilassa katselemassa maailman menoa. Pidän peli-iltoja kavereiden kanssa. Tutustun niihin kavereihin aina vain syvemmin. Nukun pitkään ja teen brunssin. Olen mukana lasten läksykerhossa. Opetan suomea. Yritän olla hyvä ystävä ja sukulainen.
Mutta mikään näistä ei ole kehittävää eikä anna sisältöä elämään. Ilman lasta nämä kaikki ovat vaan vuodesta toiseen saman hinkkaamista, ai että,kun olisi se lapsi vierellä näitä tehdessä - vasta sitten olisin autuas.
Mikään tuossa ei ole sellaista etteikö perheellinenkin voisi sitä tehdä. Elämänsisällöksi ei tuosta ole. Omat lapseni ovat nyt teinejä ja teemme montaakin asiaa listaltasi yhdessä. Paitsi toi seurakunta ei kyl kiinnosta, kun ollaan älykkäitä.
En väittänyt, ettei voi lasten kanssa tehdä, vaan että ei lapseton vaan hinkkaa samaa asiaa kehittymättä missään.
Mulle ei riitä elämän sisällöksi vain toisen ihmisen kasvattaminen - mutta viimeinen lause paljastikin sinut trolliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.
Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.
Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.
Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.
Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.
Just. Mitään muuta kehittävää maailmasta ei löydy kuin lapset.
Itse luen. Teen ja kuuntelen musiikkia. Käyn arki-iltana expat-tapaamisessa. Opin heiltä eri kulttuureista. Asun ulkomailla. Opiskelen kieliä. Ylenen urallani kansainvälisessä yrityksessä. Leivon. Maalaan. Teen käsitöitä. Käyn vaeltamassa. Voin lauantaiaamuna hypätä junaan ja lähteä Unescon kohteeseen päiväretkelle. Opettelen tekemään drinkkejä. Luen alani tieteellisiä julkaisuja. Katselen elokuvia. Kävelen iltaisin vanhankaupungin läpi. Tapaan ihania miehiä. Syön herkkuja maailman keittiöistä. Kokkaan myös itse. Käyn viikonloppumatkoilla Euroopassa niin usein kun haluan. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Kunnostan ja sisustan kotiani. Käyn kahvilassa katselemassa maailman menoa. Pidän peli-iltoja kavereiden kanssa. Tutustun niihin kavereihin aina vain syvemmin. Nukun pitkään ja teen brunssin. Olen mukana lasten läksykerhossa. Opetan suomea. Yritän olla hyvä ystävä ja sukulainen.
Mutta mikään näistä ei ole kehittävää eikä anna sisältöä elämään. Ilman lasta nämä kaikki ovat vaan vuodesta toiseen saman hinkkaamista, ai että,kun olisi se lapsi vierellä näitä tehdessä - vasta sitten olisin autuas.
Mikään tuossa ei ole sellaista etteikö perheellinenkin voisi sitä tehdä. Elämänsisällöksi ei tuosta ole. Omat lapseni ovat nyt teinejä ja teemme montaakin asiaa listaltasi yhdessä. Paitsi toi seurakunta ei kyl kiinnosta, kun ollaan älykkäitä.
En väittänyt, ettei voi lasten kanssa tehdä, vaan että ei lapseton vaan hinkkaa samaa asiaa kehittymättä missään.
Mulle ei riitä elämän sisällöksi vain toisen ihmisen kasvattaminen - mutta viimeinen lause paljastikin sinut trolliksi.
No kyllä se hinkkaa kun se elämä on pakko täyttää vuosikymmenestä toiseen erilaisilla harrastuksilla.
Sen huomaa vanhemmiten aina vaan selvemmin.
Ja uskovaisuus on ääliöiden hommaa. Ei sen todetakseen tarvitse olla trolli.
Ihan mukavalta lapsiarjelta kuulostaa. Vielä kun mies olisi ollut kotona.
Terv. lapseton opiskelija
Vierailija kirjoitti:
Missähän se mies oli iltapäivän?
Sitä minäkin ihmettelin. Jos mies lähti aamukahdeksalta töihin, kyllä hänen pitäisi olla kotona viimeistään puoli kuudelta. Esikoinen raivoaa koko illan, koska ei saa tarpeeksi huomiota... missäs isä oli? Toki hänen pitäisi olla työpäivän jälkeen kotona leikittämässä lapsiansa ja päästämässä lastensa äitiä omille asioilleen ja harrastuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.
Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.
Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.
Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.
Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.
Just. Mitään muuta kehittävää maailmasta ei löydy kuin lapset.
Itse luen. Teen ja kuuntelen musiikkia. Käyn arki-iltana expat-tapaamisessa. Opin heiltä eri kulttuureista. Asun ulkomailla. Opiskelen kieliä. Ylenen urallani kansainvälisessä yrityksessä. Leivon. Maalaan. Teen käsitöitä. Käyn vaeltamassa. Voin lauantaiaamuna hypätä junaan ja lähteä Unescon kohteeseen päiväretkelle. Opettelen tekemään drinkkejä. Luen alani tieteellisiä julkaisuja. Katselen elokuvia. Kävelen iltaisin vanhankaupungin läpi. Tapaan ihania miehiä. Syön herkkuja maailman keittiöistä. Kokkaan myös itse. Käyn viikonloppumatkoilla Euroopassa niin usein kun haluan. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Kunnostan ja sisustan kotiani. Käyn kahvilassa katselemassa maailman menoa. Pidän peli-iltoja kavereiden kanssa. Tutustun niihin kavereihin aina vain syvemmin. Nukun pitkään ja teen brunssin. Olen mukana lasten läksykerhossa. Opetan suomea. Yritän olla hyvä ystävä ja sukulainen.
Mutta mikään näistä ei ole kehittävää eikä anna sisältöä elämään. Ilman lasta nämä kaikki ovat vaan vuodesta toiseen saman hinkkaamista, ai että,kun olisi se lapsi vierellä näitä tehdessä - vasta sitten olisin autuas.
Mikään tuossa ei ole sellaista etteikö perheellinenkin voisi sitä tehdä. Elämänsisällöksi ei tuosta ole. Omat lapseni ovat nyt teinejä ja teemme montaakin asiaa listaltasi yhdessä. Paitsi toi seurakunta ei kyl kiinnosta, kun ollaan älykkäitä.
En väittänyt, ettei voi lasten kanssa tehdä, vaan että ei lapseton vaan hinkkaa samaa asiaa kehittymättä missään.
Mulle ei riitä elämän sisällöksi vain toisen ihmisen kasvattaminen - mutta viimeinen lause paljastikin sinut trolliksi.
Ja täältä sivusta huutelen, että minä en sanoisi, ettei toisen ihmisen kasvattaminen riitä elämänsisällöksi vaan että se ei ole minusta mielekästä elämänsisältöä ollenkaan. Eikä se kyllä tunnu olevan prioriteetti kaikille vanhemmillekaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, jos vanhemmat ovat ainakin yhtä mieltä siitä, että tuo on tarkka ja realistinen kuvaus lapsiperheen elämästä. Sitten he, jotka tuota kuvausta kavahtavat, osaavat valita toisin. Ilmeisesti tuo lyhyt teksti on sellainen musteläikkätesti, jossa jokainen näkee omat toiveensa ja pelkonsa siitä, minkälaiseksi oma elämä voi muodostua. AP
Tuo kyllä kuullosti omaan korvaan tylsältä päivältä. Olen kolmen lapsen äiti ja pidän tärkeänä saada tehdä päivittäin niitä asioita joita rakastan. Oma aika on tärkeää. Pelkkä työ tai pelkkä lapsi saa hyvin äkkiä elämän maistumaan puulta. Pitää olla porkkanaa.
Liiallinen oma aika ei myöskään ole hyvä, sillä siihen turtuu. Enää ei saa samanlaista mielihyvää pienistä asioista, rupee vaatimaan enemmän elämyksiä. Ihmisillä on nykyään todella paljon joutilasta aikaa ja ei ihme, että matkustelu ja extreme urheilulajit on huipussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten tuota "äkkiä se viisi vuotta menee" tarjoillaan aina ikäänkuin hyvänä puolena. Minusta kun ajatus siitä, että elämästä menisi viisi (tai kymmenenkin) vuotta ihan hujauksessa, on vain kammottava! Kuolema on viisi vuotta lähempänä ennen kuin huomaatkaan, jee?! Sehän vain tekee tilanteesta vielä kauheamman!
No kyllähän kaikkien elämä menee ihan hujauksessa, elämä on lyhyt. Se yleensä tarkoittaa lapsiin liittyen sitä, että lapset kasvaa koko ajan, vauva on vauva vain vuoden ajan, ja kun ajattelet elämääsi, niin kyllä se vuosi on ihan helvetin lyhyt aika. Jos mietit omaa elämääsi vaikka sitä minkälainen oli se vuosi kun olit neljännellä luokalla koulussa, menikö aika silloin nopeasti? Muistatko sen kuinka hyvin päivästä päivään?
Lapsettomalla menee usein elämä ohi vielä nopeammin kun ajan kulua ei näe kasvavissa lapsissaan, lapsettomat tätini ja hänen miehensä sanovat että se oli kauhea tunne kun täytti 50v kun ei yhtäkkiä tajunnut mihin 30 vuotta elämästä oli hujahtanut. Setäni väitti että oli nähnyt minun tyttäreni ihan pienenä vaikka ei ollut, vaan hän oli nähnyt minut yli 20 vuotta aikaisemmin, sekoitti meidät kun oltiin aika samannäköisiä, ja ne 20 vuotta oli sulautunut niin yhteen kun heidän elämänsä on ollut aina sitä samaa, töitä, kotona, mökillä, harrastuksissa-rataa.
Olen kyllä täysin eri mieltä. Elämässäni ei ole aikuisuuden (eli kun olen itse saanut päättää mitä teen) yhtä ainoaa 5v ajanjaksoa joka olisi mennyt hujauksessa. Viimeisen vuodenkin aikana on tapahtunut aivan kamalasti! Lapselliset sen sijaan aina hokevat kuinka aika menee nopeasti, ja nyt jo lapsi menee kouluun (ja minä ihmettelen että nytkö vasta, sehän on ollut heillä ikuisuuden!).
Aika kuluu nopeasti, kun on kivaa.
Elämän tarkoitus on käyttää elämä ja sen hetket niin hyvin ettei jää itselle jossittelua, onnellisuus löytyy tyytyväisyydestä omaan elämäänsä. Onni ei löydy toisten valintojen arvostelusta.
Kysyhän itseltäsi, olenko onnellinen, olenko tyytyväinen valintoihini, onko minun arvosteltava toisten valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten tuota "äkkiä se viisi vuotta menee" tarjoillaan aina ikäänkuin hyvänä puolena. Minusta kun ajatus siitä, että elämästä menisi viisi (tai kymmenenkin) vuotta ihan hujauksessa, on vain kammottava! Kuolema on viisi vuotta lähempänä ennen kuin huomaatkaan, jee?! Sehän vain tekee tilanteesta vielä kauheamman!
Mä en ole koskaan ymmärtänyt just tuota. "Se on vaan vaihe", "Kyllä se pian loppuu", "Muutama vuosi vaan". Ei pitäisi elää tulevaisuutta odottaen, pitäisi elää tässä hetkessä. Ei se huominen välttämättä edes tule.
En mäkään ymmärrä. Olen aina nauttinut ihan hirveästi jokaisesta ajanjaksosta lapsen elämässä, eniten siitä pikkulapsiajasta. Ja parasta aikaa ne onkin ollut, näin jälkikäteen ajateltuna.
t: neljän äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.
Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.
Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.
Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.
Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.
Just. Mitään muuta kehittävää maailmasta ei löydy kuin lapset.
Itse luen. Teen ja kuuntelen musiikkia. Käyn arki-iltana expat-tapaamisessa. Opin heiltä eri kulttuureista. Asun ulkomailla. Opiskelen kieliä. Ylenen urallani kansainvälisessä yrityksessä. Leivon. Maalaan. Teen käsitöitä. Käyn vaeltamassa. Voin lauantaiaamuna hypätä junaan ja lähteä Unescon kohteeseen päiväretkelle. Opettelen tekemään drinkkejä. Luen alani tieteellisiä julkaisuja. Katselen elokuvia. Kävelen iltaisin vanhankaupungin läpi. Tapaan ihania miehiä. Syön herkkuja maailman keittiöistä. Kokkaan myös itse. Käyn viikonloppumatkoilla Euroopassa niin usein kun haluan. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Kunnostan ja sisustan kotiani. Käyn kahvilassa katselemassa maailman menoa. Pidän peli-iltoja kavereiden kanssa. Tutustun niihin kavereihin aina vain syvemmin. Nukun pitkään ja teen brunssin. Olen mukana lasten läksykerhossa. Opetan suomea. Yritän olla hyvä ystävä ja sukulainen.
Mutta mikään näistä ei ole kehittävää eikä anna sisältöä elämään. Ilman lasta nämä kaikki ovat vaan vuodesta toiseen saman hinkkaamista, ai että,kun olisi se lapsi vierellä näitä tehdessä - vasta sitten olisin autuas.
Kappas, teen samoja juttuja ja mulla on kaksi lasta ja vielä kissakin. Mikä tän ketjun pointti on? Keulia sillä kenellä on paras elämä? Saada rutistettua jostain vanhemmasta että katuu lapsiaan, saada joku lapsettomuuden valinnut katumaan päätöstään? Vai mikä on kivaa? Riippuu yksilöstä (veikkaan villisti). Joku sekoaa ilosta tehdessään laskuvarjohypyn, mä kuolisin kauhusta. Toisesta kesässä on kivaa auringonpaiste, toinen rakastaa kaatosadetta. Ihmiset on erilaisia, toisen tavoitteet ja unelmat on toiselle silkkaa paskaa. Miksi se että joku tykkää viettää aikaa vauvan ja taaperon kanssa aiheuttaa kauhean tarpeen todistella miten ihmeellistä lapsettomassa elämässä on, sitten on, se on sun elämää. Parastahan on jos kaikki on tyytyväisiä elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten tuota "äkkiä se viisi vuotta menee" tarjoillaan aina ikäänkuin hyvänä puolena. Minusta kun ajatus siitä, että elämästä menisi viisi (tai kymmenenkin) vuotta ihan hujauksessa, on vain kammottava! Kuolema on viisi vuotta lähempänä ennen kuin huomaatkaan, jee?! Sehän vain tekee tilanteesta vielä kauheamman!
No kyllähän kaikkien elämä menee ihan hujauksessa, elämä on lyhyt. Se yleensä tarkoittaa lapsiin liittyen sitä, että lapset kasvaa koko ajan, vauva on vauva vain vuoden ajan, ja kun ajattelet elämääsi, niin kyllä se vuosi on ihan helvetin lyhyt aika. Jos mietit omaa elämääsi vaikka sitä minkälainen oli se vuosi kun olit neljännellä luokalla koulussa, menikö aika silloin nopeasti? Muistatko sen kuinka hyvin päivästä päivään?
Lapsettomalla menee usein elämä ohi vielä nopeammin kun ajan kulua ei näe kasvavissa lapsissaan, lapsettomat tätini ja hänen miehensä sanovat että se oli kauhea tunne kun täytti 50v kun ei yhtäkkiä tajunnut mihin 30 vuotta elämästä oli hujahtanut. Setäni väitti että oli nähnyt minun tyttäreni ihan pienenä vaikka ei ollut, vaan hän oli nähnyt minut yli 20 vuotta aikaisemmin, sekoitti meidät kun oltiin aika samannäköisiä, ja ne 20 vuotta oli sulautunut niin yhteen kun heidän elämänsä on ollut aina sitä samaa, töitä, kotona, mökillä, harrastuksissa-rataa.
Olen kyllä täysin eri mieltä. Elämässäni ei ole aikuisuuden (eli kun olen itse saanut päättää mitä teen) yhtä ainoaa 5v ajanjaksoa joka olisi mennyt hujauksessa. Viimeisen vuodenkin aikana on tapahtunut aivan kamalasti! Lapselliset sen sijaan aina hokevat kuinka aika menee nopeasti, ja nyt jo lapsi menee kouluun (ja minä ihmettelen että nytkö vasta, sehän on ollut heillä ikuisuuden!).
Aika kuluu nopeasti, kun on kivaa.
Tuolla tarkoitetaan sitä rakkautta mikä omaan lapseen kulmioituu. Harmittaa kun elämä on rajallinen ja lapsi kasvaa, lentää lopulta pesästä. Se on haikeudella sanottu lause, eikä tarkoita kirjaimellisesti ajan nopeaa kulumista.
Minun elämässäni parasta on lapset ja koirat. Jälkikmäinen on vielä "älyttömämpää" koska siinähän vain syydetään loputtomat tunnit huolenpitoa luontokappaleeseen joka kuolee noin kymmenen vuoden päästä.
Eihän sitä rakkauden määrää kykene sellainen tajuamaan joka ei ole sitä kokenut.
Itse varmaan tappaisin itseni jos tietäisin että elämäni on jotain netflixiä ja seurakuntatyötä seuraavat 40 vuotta. Hidasta kidutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?
En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP
Normaalisti jos lapsen tekee, sitä lasta rakastaa ja hänen kanssaan haluaa viettää aikaa, se että lapsen ollessa ihan pieni joutuu vaihtamaan vaippoja ja muuta ikävämpää puuhaa, ei tunnu niin ikävältä koska rakastaa sitä lasta. Sen lapsen on ihan itse tehnyt, niin se on vaan erilaista kuin jonkun vieraan lapsen kanssa, en minäkään haluaisi vieraiden lapsia hoitaa. Se on vähän sama kuin alkaisi remontoida kovalla vaivalla ja rahalla vuokra-asuntoa, on ihan eri asia rempata omaa asuntoa.
Mikä sun mielestä tuossa elämässä on niin kauheaa? Ruuan laitto, pyykinpesu? Päiväunet? Lastensa kanssa seurustelu?
Just näin. Alla olevan tarkoitus ei ole yrittää selittää, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia tai että ei-lapsia-haluavat ovat jotenkin väärässä, vaan valaista vanhemmuuden kokemusta mun näkökulmasta, joka ei tunnu oikein välittyvän. Eli:
Eivät vanhemmat pidä mitään listaa, jossa on hyvät kokemukset ja huonot kokemukset lasten kanssa, ja sitten päivän päätteeksi laskeskele, että menikö nyt plussan vai miinuksen puolelle. Mä koen, että olen valinnut vanhemmuuden kokonaisuutena, ja mulla on jatkuva kokemus, että se on mulle oikea, ihana, merkityksellinen, palkitseva valinta. Raivarit, sairaudet, siivoaminen ym. on pelkkää pintaa, eikä ne kosketa mun pysyvää kokemusta tän valinnan oikeudesta tai onnellisuudesta tai tyytyväisyydestä elämään, vaikka sen hetkiseen mielialaan ne vaikuttavatkin. En mä ikinä seiso jossain sateisessa puistossa raivoavan lapsen kanssa ja mieti, miten kauheaa tämä on ja miten säälittävässä tilanteessa mä olen. Mulla on aina taustalla se peruskokemus siitä, miten onnekas ja onnellinen olen, kun saan olla äiti. Ja sitä vanhemmuuden palkitsevuutta kokemustasolla on mahdotonta tajuta ulkoapäin (EN siis tarkoita, että ihmiset eivät voisi tietää, että eivät halua lapsia, olen varma, että voivat. Tarkoitan vain, että tuollaisen arjen kuvauksen lukeminen ei auta lapsetonta ymmärtämään sitä, mikä vanhemmuudessa on palkitsevaa).
Ehkä analogia työelämään avaa hieman: mä olen tutkija, ja todella rakastan työtäni. Mutta kuten useimmissa töissä, siinä on hankalat puolensa, kuten tosi kilpailtujen apurahojen hakeminen tai se, kun kallis koe menee pieleen. Se on kurjaa, mutta mä tiedän, että tän työn ydin on mulle "se oikea" ammatillisesti, ja nautin työstäni suunnattomasti. Noi hankalat jutut on pikkujuttuja siihen verrattuna, että tiedän tehneeni ammatillisesti oikean valinnan.
Ymmärrän hyvin tuon taustalla hyrisevän tyytyväisyyden siitä, että on tehnyt oikeita valintoja ja elää sen näköistä elämää kuin haluaa ja joka itselle sopii. Se auttaa tosiaan suhteuttamaan väistämättömät vastoinkäymist ja epämukavuudet ja selviämään niistä.
En siis tässä ihmettele sitä, miksi joku haluaa lapsia, vaan sitä, miksi tuo nimenomainen kuvaus on niin monen mielestä vilpittömästi kiva ja mukava. Minäkin pidän työstäni ja koen sen hyvin merkitykselliseksi, mutta vastaava kuvaus omasta työpäivästäni ei kyllä herättäisi minussa niinkään ihastusta vaan ennemminkin turhautumista ja myötätuntoa: "Joo, tuollaista se joskus on, mutta onneksi useimmat päivät ovat parempia."
Saatko yhtään kiinni siitä, mitä ajan takaa? AP
Joo saan, mutta syy miksi monet sanovat tuota kuvausta kivaksi on se, jota monet ovat jo yrittäneet selittää: ne, joilla lapsia on ja jotka kokevat vanhemmuuden palkitsevana, näkevät tuon lainatun selostuksen "takaa" sen kokemuksellisen palkitsevan puolen. Esimerkiksi minä olen vilpittömästä rakastanut sitä aikaa, kun minulla on ollut taapero, ja tällä hetkellä ei ole, joten tuo taaperon kanssa leikkiminen ja oleminen tuntuu automaattisesti minusta kivalta, vaikka päivässä olikin paljon hankalia hetkiä.
Sitten tuossa oli vielä se, että alkuperäisessä viestissä rivien välistä oli luettavissa ap:n hieman alakuloinen asenne joka tuntui liittyvän siihen, että mies oli niin paljon poissa. Ehkä siksi monet halusivat keskittyä niihin positiivisiin puoliin, kannustaakseen ap:ta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.
Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.
Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.
Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.
Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.
Just. Mitään muuta kehittävää maailmasta ei löydy kuin lapset.
Itse luen. Teen ja kuuntelen musiikkia. Käyn arki-iltana expat-tapaamisessa. Opin heiltä eri kulttuureista. Asun ulkomailla. Opiskelen kieliä. Ylenen urallani kansainvälisessä yrityksessä. Leivon. Maalaan. Teen käsitöitä. Käyn vaeltamassa. Voin lauantaiaamuna hypätä junaan ja lähteä Unescon kohteeseen päiväretkelle. Opettelen tekemään drinkkejä. Luen alani tieteellisiä julkaisuja. Katselen elokuvia. Kävelen iltaisin vanhankaupungin läpi. Tapaan ihania miehiä. Syön herkkuja maailman keittiöistä. Kokkaan myös itse. Käyn viikonloppumatkoilla Euroopassa niin usein kun haluan. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Kunnostan ja sisustan kotiani. Käyn kahvilassa katselemassa maailman menoa. Pidän peli-iltoja kavereiden kanssa. Tutustun niihin kavereihin aina vain syvemmin. Nukun pitkään ja teen brunssin. Olen mukana lasten läksykerhossa. Opetan suomea. Yritän olla hyvä ystävä ja sukulainen.
Mutta mikään näistä ei ole kehittävää eikä anna sisältöä elämään. Ilman lasta nämä kaikki ovat vaan vuodesta toiseen saman hinkkaamista, ai että,kun olisi se lapsi vierellä näitä tehdessä - vasta sitten olisin autuas.
Mikään tuossa ei ole sellaista etteikö perheellinenkin voisi sitä tehdä. Elämänsisällöksi ei tuosta ole. Omat lapseni ovat nyt teinejä ja teemme montaakin asiaa listaltasi yhdessä. Paitsi toi seurakunta ei kyl kiinnosta, kun ollaan älykkäitä.
En väittänyt, ettei voi lasten kanssa tehdä, vaan että ei lapseton vaan hinkkaa samaa asiaa kehittymättä missään.
Mulle ei riitä elämän sisällöksi vain toisen ihmisen kasvattaminen - mutta viimeinen lause paljastikin sinut trolliksi.
Mikäs putkiaivopäivä tänään on? Että kun saa lapsen elämässä ei ole muuta sisältöä kuin toisen ihmisen kasvattaminen? Huh, toivottavasti sun asenne ei paista liikaa ulospäin, voi jäädä monta kivaa ihmissuhdetta kokematta.
On se kumma että mä kerkiän syömään ja juomaan ja pesulle ja laittaan ruoan ja siivoileen vaikka neljä lasta muutaman vuoden eroilla. Ehkä meillä just siks on neljä lasta.
Kyllä se on omasta asenteesta, reippaudesta ja taidoista kiinni, ikävä kyllä.
Turhapa niiden jotka väsyy jo yhden kanssa eikä kerkiä mitään, on oikeastaan tulla ihmettelemään ja jeesustelemaan.. Kaikista ei vaan ole tähän.
Telkkarissa pyörii nyt uusintana ohjelma, jossa suomijulkkiksia vietiin Etelä-Amerikkaan vuorikiipeilemään. Jokainen sai ainakin kerran vatsataudin, oli kylmää ja pakkasta, vuoristotauti vaivasi ja vietettiin vuorikausia teltassa keskellä ei mitään. Siellä mentiin kesken kiipeilyn kiireenvilkkaa vessapaperin kanssa ripuloimaan kivien taakse ja kärsittiin hengenahdistuksesta. Jokainen hihkui, että tämä on upeeta ja mahtavaa. Ei ole. Se on silkkaa helvettiä. En ymmärrä, miksi jotkut hinkuvat tuota uudestaan ja uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, miten tuota "äkkiä se viisi vuotta menee" tarjoillaan aina ikäänkuin hyvänä puolena. Minusta kun ajatus siitä, että elämästä menisi viisi (tai kymmenenkin) vuotta ihan hujauksessa, on vain kammottava! Kuolema on viisi vuotta lähempänä ennen kuin huomaatkaan, jee?! Sehän vain tekee tilanteesta vielä kauheamman!
No kyllähän kaikkien elämä menee ihan hujauksessa, elämä on lyhyt. Se yleensä tarkoittaa lapsiin liittyen sitä, että lapset kasvaa koko ajan, vauva on vauva vain vuoden ajan, ja kun ajattelet elämääsi, niin kyllä se vuosi on ihan helvetin lyhyt aika. Jos mietit omaa elämääsi vaikka sitä minkälainen oli se vuosi kun olit neljännellä luokalla koulussa, menikö aika silloin nopeasti? Muistatko sen kuinka hyvin päivästä päivään?
Lapsettomalla menee usein elämä ohi vielä nopeammin kun ajan kulua ei näe kasvavissa lapsissaan, lapsettomat tätini ja hänen miehensä sanovat että se oli kauhea tunne kun täytti 50v kun ei yhtäkkiä tajunnut mihin 30 vuotta elämästä oli hujahtanut. Setäni väitti että oli nähnyt minun tyttäreni ihan pienenä vaikka ei ollut, vaan hän oli nähnyt minut yli 20 vuotta aikaisemmin, sekoitti meidät kun oltiin aika samannäköisiä, ja ne 20 vuotta oli sulautunut niin yhteen kun heidän elämänsä on ollut aina sitä samaa, töitä, kotona, mökillä, harrastuksissa-rataa.
Olen kyllä täysin eri mieltä. Elämässäni ei ole aikuisuuden (eli kun olen itse saanut päättää mitä teen) yhtä ainoaa 5v ajanjaksoa joka olisi mennyt hujauksessa. Viimeisen vuodenkin aikana on tapahtunut aivan kamalasti! Lapselliset sen sijaan aina hokevat kuinka aika menee nopeasti, ja nyt jo lapsi menee kouluun (ja minä ihmettelen että nytkö vasta, sehän on ollut heillä ikuisuuden!).
Aika kuluu nopeasti, kun on kivaa.
Tuolla tarkoitetaan sitä rakkautta mikä omaan lapseen kulmioituu. Harmittaa kun elämä on rajallinen ja lapsi kasvaa, lentää lopulta pesästä. Se on haikeudella sanottu lause, eikä tarkoita kirjaimellisesti ajan nopeaa kulumista.
Ehkä ei, mutta kyllä se silti kuluu nopeaan. Tiedä sitten tuntuisiko samalta ilman niitä lapsia.
Joku jossain kirjoitti niin hyvin, että lapsiperhearki voi olla todella rankkaa, mutta se pieni hyvistä hetkistä koostuva prosentti korvaa kaiken tämän työn ihan mennen tullen. Ja tuota prosenttia ei vaan voi lapsettomalle edes selittää. Itselleni se on juuri niissä pienissä hetkissä kun vauva nukahtaa syliin ja hymyilee unissaan, tai uhmaikäinen kietoo kädet ympärille ja sanoo että maailman paras äiti.. Tai vähän isomman lapsen elämänilo kun ui ensimmäistä kertaa ilman kellukkeita. Ja ihan vaan ne pienet hetket arjessa joihin ei kuulu mitään ihmeellisempää - varmaankin se on sitä rakkautta, johon ei tarvitse mitään enempää tai vähempää.
Alue: Aihe vapaa
Mikään tuossa ei ole sellaista etteikö perheellinenkin voisi sitä tehdä. Elämänsisällöksi ei tuosta ole. Omat lapseni ovat nyt teinejä ja teemme montaakin asiaa listaltasi yhdessä. Paitsi toi seurakunta ei kyl kiinnosta, kun ollaan älykkäitä.