Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.

Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.

Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.

Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.

Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.

Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.

Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.

On vakavaa mielikuvituksen puutetta, jos maailman vapain ihminen (lapseton terve länsimainen) ei keksi elämäänsä vaihtelua ilman lapsia... Lapsetonhan on paljon vapaampi vaihteluun, toisin kuin vanhempi, jonka töissäkäynnin ja asumispaikan sekä -muodon lapset sanelevat paljon tiukemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP ootko tosissasi, vai onko vaan sinun päivässäsi sopiva hetki vilpittömään ilkeilyyn?

Lupaan, että olen täysin tosissani, enkä halua ilkeillä kenellekään. Olen vilpittömän yllättynyt siitä, että tuota kuvausta pidettiin niin myönteisenä. Ymmärtäisin paremmin, kos kuvaus olisi sisältänyt jotakin muuta kuin kotitöitä, keskeytyksiä ja lastenhoitoa, vaikka joitakin perinteisiä "Kodak-hetkiä". AP

En edellinen

Me luetaan kaikki varmaan omien kokemusten kautta :) sä näät sen ettei ruokaa saa edes tehdä rauhassa ja mä näen leikkimistä ja ulkoilua ja lepäämistä, sylittelyä ja imettämistä (joka mun mielestä oli siis ihanaa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.

Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.

Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.

On vakavaa mielikuvituksen puutetta, jos maailman vapain ihminen (lapseton terve länsimainen) ei keksi elämäänsä vaihtelua ilman lapsia... Lapsetonhan on paljon vapaampi vaihteluun, toisin kuin vanhempi, jonka töissäkäynnin ja asumispaikan sekä -muodon lapset sanelevat paljon tiukemmin.

No luitko sen ap:n kuvauksen arjestaan? Peruseläkeläisen meininkiä. Itse elän jännittävämmin kuin hän...

Ei lapsellista sido pahemmin sen kummemmin mikään. Se on iahn ihmistyypistä kiinni. Ainostaan ne viimeiset kouluvuodet pitää mielestäni rauhoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on lainaus toisesta ketjusta, jossa äiti kuvaili normaalia päiväänsä. Ketjussa aika moni vanhempi sanoi, että tämä lainattu osuus kuulosti oikein mukavalta ja kivalta tavalliselta arjelta lasten kanssa:

"Perheeseen kuuluu vauva, taapero, mies ja minä. Mies lähti aamulla töihin puoli kahdeksalta. Vauva herätti minut ja taaperon kahdeksan jälkeen. Laitoin lapsille aamupalaa. Vaihdoin vaipat. Itse en kerennyt juuri aamupalaa syömään. Vauva halusi sitten jo unille takaisin. Nukutin vauvan, esikoinen leikki. Aloin tehdä keittiössä ruokaa. Vauva heräsi kesken ruoanlaiton. Laskin esikoisen ikkunan alle leikkimään aidatulle alueelle ja laitoin vauvan rattaisiin katsomaan esikoista. Sain tehtyä ruoan loppuun ja laitettua uuniin. Menin ulos leikkimään lasten kanssa. Leikittiin reilu tunti. Kello oli jo puoli yksi, kun tultiin sisälle. Saatiin lämmintä ruokaa. Maistuu hyvältä, totesi esikoinen. Vauvakin sai uunista suoraan pehmeitä kasviksia, maustamattomia. Ruoan jälkeen vaipanvaihdot ja pottatoimet. Sitten rauhoituttiim sängyn päälle. Vauvaa nukutti, mutta esikoinen riehui. Yritin imettää vauvaa ja rauhoitella esikoista. Lopulta esikoinen alkoi katsella tabletilta piirettyjä, jotta sain vauvan syötettyä ja nukutettua. Lopulta otin tabletin esikoiselta pois. Huutoraivoa, mutta sitten se kömpi kainalooni. Kahdenkymmenen minuutin mankumisen ja inimisen jälkeen esikoinen nukahti. Minä myös. Nukuttiin reilu tunti. Otettiin välipalaa. Aloin pestä pyykkiä. Lähdettiin ulos. Loppuillan vauva halus viettää sylissä, esikoinen raivosi, kun ei saanut huomiota tarpeeksi. Vaihdeltiin kakkavaippoja, syötiin päiväruokaa ja iltapalaa, leikittiin, vietiin pyykkiä ulos kuivumaan, mutta ripustettiin myös sisälle. "

Voisiko joku vanhempi selittää, mikä tässä tarkalleen ottaen on kivaa ja mukavaa? Miksi kukaan haluaa elää tällä tavoin?

Jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen ymmärtää ettei tuo ole ikuista.

Kyse ei ollut siitä, onko tuo ikuista vai väliaikaista, vaan siitä, onko se mukavaa ja kivaa. AP

Miten kommentoisit näille vastaajille, jotka ovat yrittäneet selittää sinulle mikä siinä on kivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä esimerkki omasta lapsettomasta arkipäivästä:

Aamulla herätys, päivän vaatteet ja aamupala reppuun, ja pyörällä tunti töihin. Kaunis kesäilma ja kukat tuoksuivat. Töiden jälkeen sama matka takaisin, taas mukava kesäinen keli ja päivän liikunta-annos helposti täynnä. Kotona jääkaapista välipalaa ja puolen tunnin päiväuni. Sen jälkeen tunti kielenopiskelua netissä, samalla pyykkikone päällä. Opiskelun jälkeen pyykit kuivumaan, ja toiseksi tunniksi varastoon maalaamaan yhtä vanhaa huonekalua. Sitten suihkuun,ja pakkasesta viikonloppuna tehty annos ruokaa sekä salaattia naamaan. Astiat pesukoneeseen ja nopea pöytien pyyhkiminen jotta aamulla kiva mennä siistiin keittiöön. Miehen kainalossa tunti netflixiä ja sitten nukkumaan.

Minustakin tuo aloittajan lainaama päivä kuulosti kamalalta, tykkäsi sitten lapsistaan tai ei. Täynnä kotitöitä ja rutiineja,ja vain toisten tarpeista huolehtimista. Ja tosiaan,tuo taisi olla se "helppo" lapsiperheen päivä...:O!

No aika tylsää. Työtä ja kodinhoitoa. Ja laimeita harrastuksia. Minä olen jo kohta nelkyt ja pitkästyisin kuoliaaksi tollaseen päivään. Minunkin päivään mahtuu työ mutta vapaata paljon, kävin eilen melontaretkellä ja tänään mennään miehen kanssa maastopyöräilemään. Sitten tällä viikolla on sukelluskurssi ja palveluskoiratoimintaan. En lähtis kommentoimaan lapsiperheille että onpas teillä kamalaa jos elämä itsellä on noin pienissä ympyröissä kuin sulla, et ehkä osaa verrata erilaisia elämäntapoja riittävästi.

Katsotaan vaan jaksatko vielä kymmenen vuoden päästä meloa joka ikinen viikko kesät talvet.. Ja maastopyöräillä 6-kymppisenä pakkasessa, kun tuossa on kerran sun elämänsisältö.

Eikö ollutkin fiksu kommentti? Niin, yhtä fiksu kuin ne muut jotka luulivat että minä toistan joka päivän täsmälleen samanlaisena. Kertoo paljon enemmän kommentoijista kuin minusta. Jos nyt kuitenkin pointti oli minimaalinen kotitöiden määrä, mahdollisuus harrastaa liikuntaa pari tuntia päivässä ja täysin vapaat illat tehdä mitä milloinkin haluaa. Toisin kuin lapsiperheessä, jossa tietyt rutiinit on pakko toistaa lähes joka ikinen päivä, vähintään kymmenen vuoden ajan (kunnes lapsi oppii pesemään, ruokkimaan ja siivoamaan itsensä täysin itsenäisesti).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.

Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.

Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.

Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.

Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.

Joo, kaikki lapsettomat hinkkailee jotain vanhaa piironkia kellarissa. Vuodesta toiseen vaan sitä samaa piironkia. Kaikki.

Noi kellarissa tuunaaminen ja netiddä opiskelu on kyl tyypillisiä perheenäidin harrastuksia.

Eikä toi työmatkapyöräilykään mikään hirveen ihmejuttu ole...

Eikä netflix ja kotona köllivä mieskään.

Meillä samanlaista ja tää on ihan parasta! Yhtään en kaipaa hektiseen työhön takaisin. Ainoa mitä kaipaan on neljän tonnin palkka:D muuten tää on niiiin paljon enemmän kuin vanha elämäni:)

Voi hyvä ap, ei tuo vauva-arki koko elämää kestä. Meidän tyttö on nyt 4 vuotta ja ikä on mitä mahtavin. Käydään shoppailemassa, matkustetaan, ulkoillaan ja käydään kaikenlaisissa tapahtumissa, siis tehdään ihan normaaleita juttuja, mitä tekisin ilman lapsia. Tuon ikäisen lapsen kanssa on hauska keskustella kaikesta maan ja taivaan välisistä jutuista, huumoria löytyy ja hauskaa on.

P.S. Vähän sama kuin ihmettelisit koiran hankkimista. Jokainen koiranomistaja tietää, ettei pentuaika mitään herkkua ole, sisäsiistiksi opettelemista, yöllä vinkumista ja kenkien ja muiden tuhoamista, mutta jossain vaiheessa niin palkitsevaa.

Minulla on pieniä lapsia ja tuo ylläoleva kuvaus oli kyllä hyvin todellinen ja arkipäiväinen. Se ei kuitenkaan ollut mielestäni kivan päivän kuvaus. Kivana päivänä ollaan miehen kanssa molemmat vapaalla, käydään mummolassa leikkimässä ja nautiskelemassa siitä miten sekä lapset että isovanhemmat nauttivat toistensa seurasta, ulkoillaan yhdessä puistossa, käydään syömässä ravintolassa, illalla saunotaan koko perheen voimin ja lasten nukahdettua katsotaan hyvä leffa miehen kanssa sylikkäin.

Vierailija kirjoitti:

lapseton37 kirjoitti:

Ymmärrän sen, että on varmasti mukavaa katsoa omaa sylissä tuhisevaa vauvaa mutta tuosta olen kyllä eri mieltä, että elämän tarkoitus on suvun jatkaminen. Kuulostaa todella putkiaivoiselta. Eikö meillä joilla ei ole lapsia, ole tarkoitusta elämällemme?

En tarkoita nyt kenenkään henkilökohtaista elämää ja sen tarkoitusta, vaan elämää yleensäkin, jokaista eliötä. Meitä ohjaa biologia kuten muitakin eläimiä. Jokaisen elävän olennon syy olemassaoloon on elämän jatkumisen turvaaminen, vaikka se omilla aivoillaan ajatteleville ihmisille saattaa olla vieras asia, mutta se on kuitenkin se fakta. Lapsettomatkin ihmiset yleensä kehittävät yhteiskuntaa ym. ja juuri niitä tulevia sukupolvia varten. Jos elämän tarkoitus olisi vaan olla tässä ja nyt ja kuolla pois, olisi ihan sama mitä tekee maapallolle tai toisille ihmisille ja eläimille, koska mitään jatkumoa ei olisi. Meidän jälkeen ei tulisi mitään. 

Luonnolla ei ole mitään tarkoitusta. Lisääntyminen on biologinen mekanismi muiden joukossa, ja ihminen on antanut sille merkityksen. Yhtä hyvin voisit sanoa, että lisääntymisen ainoa funktio on varmistaa kasvualusta ihmisen suolistossa viihtyville bakteereille.

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä ap, ei tuo vauva-arki koko elämää kestä.

Tästä ei edelleenkään ollut kysymys vaan siitä, onko tuo kuvattu arki kivaa ja mukavaa. Skarppausta nyt. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä ap, ei tuo vauva-arki koko elämää kestä.

Tästä ei edelleenkään ollut kysymys vaan siitä, onko tuo kuvattu arki kivaa ja mukavaa. Skarppausta nyt. AP

No onko se kellarissa kököttäminen ja netflixin möllääminen mukavaa ja kivaa? Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä esimerkki omasta lapsettomasta arkipäivästä:

Aamulla herätys, päivän vaatteet ja aamupala reppuun, ja pyörällä tunti töihin. Kaunis kesäilma ja kukat tuoksuivat. Töiden jälkeen sama matka takaisin, taas mukava kesäinen keli ja päivän liikunta-annos helposti täynnä. Kotona jääkaapista välipalaa ja puolen tunnin päiväuni. Sen jälkeen tunti kielenopiskelua netissä, samalla pyykkikone päällä. Opiskelun jälkeen pyykit kuivumaan, ja toiseksi tunniksi varastoon maalaamaan yhtä vanhaa huonekalua. Sitten suihkuun,ja pakkasesta viikonloppuna tehty annos ruokaa sekä salaattia naamaan. Astiat pesukoneeseen ja nopea pöytien pyyhkiminen jotta aamulla kiva mennä siistiin keittiöön. Miehen kainalossa tunti netflixiä ja sitten nukkumaan.

Minustakin tuo aloittajan lainaama päivä kuulosti kamalalta, tykkäsi sitten lapsistaan tai ei. Täynnä kotitöitä ja rutiineja,ja vain toisten tarpeista huolehtimista. Ja tosiaan,tuo taisi olla se "helppo" lapsiperheen päivä...:O!

No aika tylsää. Työtä ja kodinhoitoa. Ja laimeita harrastuksia. Minä olen jo kohta nelkyt ja pitkästyisin kuoliaaksi tollaseen päivään. Minunkin päivään mahtuu työ mutta vapaata paljon, kävin eilen melontaretkellä ja tänään mennään miehen kanssa maastopyöräilemään. Sitten tällä viikolla on sukelluskurssi ja palveluskoiratoimintaan. En lähtis kommentoimaan lapsiperheille että onpas teillä kamalaa jos elämä itsellä on noin pienissä ympyröissä kuin sulla, et ehkä osaa verrata erilaisia elämäntapoja riittävästi.

Katsotaan vaan jaksatko vielä kymmenen vuoden päästä meloa joka ikinen viikko kesät talvet.. Ja maastopyöräillä 6-kymppisenä pakkasessa, kun tuossa on kerran sun elämänsisältö.

Eikö ollutkin fiksu kommentti? Niin, yhtä fiksu kuin ne muut jotka luulivat että minä toistan joka päivän täsmälleen samanlaisena. Kertoo paljon enemmän kommentoijista kuin minusta. Jos nyt kuitenkin pointti oli minimaalinen kotitöiden määrä, mahdollisuus harrastaa liikuntaa pari tuntia päivässä ja täysin vapaat illat tehdä mitä milloinkin haluaa. Toisin kuin lapsiperheessä, jossa tietyt rutiinit on pakko toistaa lähes joka ikinen päivä, vähintään kymmenen vuoden ajan (kunnes lapsi oppii pesemään, ruokkimaan ja siivoamaan itsensä täysin itsenäisesti).

No sun kuvaus oli niin pikkusievästä päivästä et sori, ajattelin että olet aika kotipiiriin rutiineihin uppoutunut henkilö enkä pitänyt sinua kovin aktiivisena (mielenkiintoisena) ihan sun mielenkiinnon kohteiden vuoksi, kielten opiskelu, pakollinen työmatkafillarointi, huonekalujen maalaus, pyykit, astianpesukoneen täyttö ja murujen pyyhkiminen vakstuukilta ja sohvaperunointi Netflixillä. En ehkä ihan veikkais huomenna kiipeilyä ja ylihuomenna suojalkapalloa. Kuka edes kuvaa päiväänsä niin et kun pyyhin pöydät niin kiva mennä sitten aamulla keittiöön. Sähän oot jo rutiinien orja!

On se nyt vaan jännempää kasvattaa lapsi aikuiseksi, ei siitä mihinkään pääse.

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä ap, ei tuo vauva-arki koko elämää kestä. Meidän tyttö on nyt 4 vuotta ja ikä on mitä mahtavin. Käydään shoppailemassa, matkustetaan, ulkoillaan ja käydään kaikenlaisissa tapahtumissa, siis tehdään ihan normaaleita juttuja, mitä tekisin ilman lapsia. Tuon ikäisen lapsen kanssa on hauska keskustella kaikesta maan ja taivaan välisistä jutuista, huumoria löytyy ja hauskaa on.

P.S. Vähän sama kuin ihmettelisit koiran hankkimista. Jokainen koiranomistaja tietää, ettei pentuaika mitään herkkua ole, sisäsiistiksi opettelemista, yöllä vinkumista ja kenkien ja muiden tuhoamista, mutta jossain vaiheessa niin palkitsevaa.

Hrr... lasten "huumori" on yleensä niin typerää. Ei oikeasti mitenkään hauskaa. Mutta se on vain ja ainoastaan hyvä asia, että sun mielestä lapsesi huumori on hauskaa. Itse en jaksa kuunnella ollenkaan lasten huumorijuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?

En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP

Normaalisti jos lapsen tekee, sitä lasta rakastaa ja hänen kanssaan haluaa viettää aikaa, se että lapsen ollessa ihan pieni joutuu vaihtamaan vaippoja ja muuta ikävämpää puuhaa, ei tunnu niin ikävältä koska rakastaa sitä lasta. Sen lapsen on ihan itse tehnyt, niin se on vaan erilaista kuin jonkun vieraan lapsen kanssa, en minäkään haluaisi vieraiden lapsia hoitaa. Se on vähän sama kuin alkaisi remontoida kovalla vaivalla ja rahalla vuokra-asuntoa, on ihan eri asia rempata omaa asuntoa.

Mikä sun mielestä tuossa elämässä on niin kauheaa? Ruuan laitto, pyykinpesu? Päiväunet? Lastensa kanssa seurustelu?

Just näin. Alla olevan tarkoitus ei ole yrittää selittää, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia tai että ei-lapsia-haluavat ovat jotenkin väärässä, vaan valaista vanhemmuuden kokemusta mun näkökulmasta, joka ei tunnu oikein välittyvän. Eli:

Eivät vanhemmat pidä mitään listaa, jossa on hyvät kokemukset ja huonot kokemukset lasten kanssa, ja sitten päivän päätteeksi laskeskele, että menikö nyt plussan vai miinuksen puolelle. Mä koen, että olen valinnut vanhemmuuden kokonaisuutena, ja mulla on jatkuva kokemus, että se on mulle oikea, ihana, merkityksellinen, palkitseva valinta. Raivarit, sairaudet, siivoaminen ym. on pelkkää pintaa, eikä ne kosketa mun pysyvää kokemusta tän valinnan oikeudesta tai onnellisuudesta tai tyytyväisyydestä elämään, vaikka sen hetkiseen mielialaan ne vaikuttavatkin. En mä ikinä seiso jossain sateisessa puistossa raivoavan lapsen kanssa ja mieti, miten kauheaa tämä on ja miten säälittävässä tilanteessa mä olen. Mulla on aina taustalla se peruskokemus siitä, miten onnekas ja onnellinen olen, kun saan olla äiti. Ja sitä vanhemmuuden palkitsevuutta kokemustasolla on mahdotonta tajuta ulkoapäin (EN siis tarkoita, että ihmiset eivät voisi tietää, että eivät halua lapsia, olen varma, että voivat. Tarkoitan vain, että tuollaisen arjen kuvauksen lukeminen ei auta lapsetonta ymmärtämään sitä, mikä vanhemmuudessa on palkitsevaa).

Ehkä analogia työelämään avaa hieman: mä olen tutkija, ja todella rakastan työtäni. Mutta kuten useimmissa töissä, siinä on hankalat puolensa, kuten tosi kilpailtujen apurahojen hakeminen tai se, kun kallis koe menee pieleen. Se on kurjaa, mutta mä tiedän, että tän työn ydin on mulle "se oikea" ammatillisesti, ja nautin työstäni suunnattomasti. Noi hankalat jutut on pikkujuttuja siihen verrattuna, että tiedän tehneeni ammatillisesti oikean valinnan.

Ymmärrän hyvin tuon taustalla hyrisevän tyytyväisyyden siitä, että on tehnyt oikeita valintoja ja elää sen näköistä elämää kuin haluaa ja joka itselle sopii. Se auttaa tosiaan suhteuttamaan väistämättömät vastoinkäymist ja epämukavuudet ja selviämään niistä.

En siis tässä ihmettele sitä, miksi joku haluaa lapsia, vaan sitä, miksi tuo nimenomainen kuvaus on niin monen mielestä vilpittömästi kiva ja mukava. Minäkin pidän työstäni ja koen sen hyvin merkitykselliseksi, mutta vastaava kuvaus omasta työpäivästäni ei kyllä herättäisi minussa niinkään ihastusta vaan ennemminkin turhautumista ja myötätuntoa: "Joo, tuollaista se joskus on, mutta onneksi useimmat päivät ovat parempia."

Saatko yhtään kiinni siitä, mitä ajan takaa? AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on lainaus toisesta ketjusta, jossa äiti kuvaili normaalia päiväänsä. Ketjussa aika moni vanhempi sanoi, että tämä lainattu osuus kuulosti oikein mukavalta ja kivalta tavalliselta arjelta lasten kanssa:

"Perheeseen kuuluu vauva, taapero, mies ja minä. Mies lähti aamulla töihin puoli kahdeksalta. Vauva herätti minut ja taaperon kahdeksan jälkeen. Laitoin lapsille aamupalaa. Vaihdoin vaipat. Itse en kerennyt juuri aamupalaa syömään. Vauva halusi sitten jo unille takaisin. Nukutin vauvan, esikoinen leikki. Aloin tehdä keittiössä ruokaa. Vauva heräsi kesken ruoanlaiton. Laskin esikoisen ikkunan alle leikkimään aidatulle alueelle ja laitoin vauvan rattaisiin katsomaan esikoista. Sain tehtyä ruoan loppuun ja laitettua uuniin. Menin ulos leikkimään lasten kanssa. Leikittiin reilu tunti. Kello oli jo puoli yksi, kun tultiin sisälle. Saatiin lämmintä ruokaa. Maistuu hyvältä, totesi esikoinen. Vauvakin sai uunista suoraan pehmeitä kasviksia, maustamattomia. Ruoan jälkeen vaipanvaihdot ja pottatoimet. Sitten rauhoituttiim sängyn päälle. Vauvaa nukutti, mutta esikoinen riehui. Yritin imettää vauvaa ja rauhoitella esikoista. Lopulta esikoinen alkoi katsella tabletilta piirettyjä, jotta sain vauvan syötettyä ja nukutettua. Lopulta otin tabletin esikoiselta pois. Huutoraivoa, mutta sitten se kömpi kainalooni. Kahdenkymmenen minuutin mankumisen ja inimisen jälkeen esikoinen nukahti. Minä myös. Nukuttiin reilu tunti. Otettiin välipalaa. Aloin pestä pyykkiä. Lähdettiin ulos. Loppuillan vauva halus viettää sylissä, esikoinen raivosi, kun ei saanut huomiota tarpeeksi. Vaihdeltiin kakkavaippoja, syötiin päiväruokaa ja iltapalaa, leikittiin, vietiin pyykkiä ulos kuivumaan, mutta ripustettiin myös sisälle. "

Voisiko joku vanhempi selittää, mikä tässä tarkalleen ottaen on kivaa ja mukavaa? Miksi kukaan haluaa elää tällä tavoin?

Jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen ymmärtää ettei tuo ole ikuista.

Kyse ei ollut siitä, onko tuo ikuista vai väliaikaista, vaan siitä, onko se mukavaa ja kivaa. AP

Kouluikäisten kanssa mulla on kivaa, mutta vauva/taaperovaihe oli pakollinen välivaihe että voidaan nyt lasten kanssa vertailla koppakuoriaisten sävyeroja. En mitenkään nauttinut vauva-ajasta ja varauduin koliikkiin, iki-ripuliin, vuosien unettomuuteen, jatkuvaan korvia repivään huutoon jne. Mutta molemmat lapset yllätti positiivisesti vauvoina kun varautui pahimpaan. Enemmän lapset antaa kuin ottaa.

Kiehtovaa seurata kuinka molemmat kiinnostuu eri asioista kuin kukaan muu perheessä. Ja joka päivä pääsee haastamaan itsensä vastaamalla miksi kysymyksiin, vastaan totuudenmukaisesti ja jos en tiedä vastausta selvitän sen. Paljon on tullut opittua sähköstä, ydinvoimasta, autoista, lentokoneista, lasin valmistuksesta, muovista, sää ilmiöistä....eikä näitä jaksaisi itsensä takia selvitellä, mutta toisen kiinnostus tarttuu. Elämän tarkoitusta ollaan pohdiskeltu paljon ja syy-seuraus-suhteita, lukion fysiikan ja historian kirjat pääsi uudelleen käyttöön pohdiskelujen myötä. Tylsää mulla olis ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa nostaa se katse ylemmäs tuosta.

Tuo on ihan hyvää peruselämää. Ja sitä seuraa vielä rikkaampi jatko. On kaikki perhejuhat, yhteiset matkat, lastenlapset jne.

Ilman lapsia elämä junnaa samana kymmeniä vuosia.

Tämä oli kyllä harvinaisen typerä kommentti.

Millä lailla? Lapseton tuunaa sitä huonekalua kellarissa ja opiskelee kieliä. Aina vaan. Mikäön ei muutu, ei kehity, ei mene eteenpäin.

Just. Mitään muuta kehittävää maailmasta ei löydy kuin lapset.

Itse luen. Teen ja kuuntelen musiikkia. Käyn arki-iltana expat-tapaamisessa. Opin heiltä eri kulttuureista. Asun ulkomailla. Opiskelen kieliä. Ylenen urallani kansainvälisessä yrityksessä. Leivon. Maalaan. Teen käsitöitä. Käyn vaeltamassa. Voin lauantaiaamuna hypätä junaan ja lähteä Unescon kohteeseen päiväretkelle. Opettelen tekemään drinkkejä. Luen alani tieteellisiä julkaisuja. Katselen elokuvia. Kävelen iltaisin vanhankaupungin läpi. Tapaan ihania miehiä. Syön herkkuja maailman keittiöistä. Kokkaan myös itse. Käyn viikonloppumatkoilla Euroopassa niin usein kun haluan. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Kunnostan ja sisustan kotiani. Käyn kahvilassa katselemassa maailman menoa. Pidän peli-iltoja kavereiden kanssa. Tutustun niihin kavereihin aina vain syvemmin. Nukun pitkään ja teen brunssin. Olen mukana lasten läksykerhossa. Opetan suomea. Yritän olla hyvä ystävä ja sukulainen.

Mutta mikään näistä ei ole kehittävää eikä anna sisältöä elämään. Ilman lasta nämä kaikki ovat vaan vuodesta toiseen saman hinkkaamista, ai että,kun olisi se lapsi vierellä näitä tehdessä - vasta sitten olisin autuas.

No ne lapset!