Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemmat! Selittäkää, mikä tekee tällaisesta lapsiperhearjesta mukavaa
12.06.2017 |
Tässä on lainaus toisesta ketjusta, jossa äiti kuvaili normaalia päiväänsä. Ketjussa aika moni vanhempi sanoi, että tämä lainattu osuus kuulosti oikein mukavalta ja kivalta tavalliselta arjelta lasten kanssa:
"Perheeseen kuuluu vauva, taapero, mies ja minä. Mies lähti aamulla töihin puoli kahdeksalta. Vauva herätti minut ja taaperon kahdeksan jälkeen. Laitoin lapsille aamupalaa. Vaihdoin vaipat. Itse en kerennyt juuri aamupalaa syömään. Vauva halusi sitten jo unille takaisin. Nukutin vauvan, esikoinen leikki. Aloin tehdä keittiössä ruokaa. Vauva heräsi kesken ruoanlaiton. Laskin esikoisen ikkunan alle leikkimään aidatulle alueelle ja laitoin vauvan rattaisiin katsomaan esikoista. Sain tehtyä ruoan loppuun ja laitettua uuniin. Menin ulos leikkimään lasten kanssa. Leikittiin reilu tunti. Kello oli jo puoli yksi, kun tultiin sisälle. Saatiin lämmintä ruokaa. Maistuu hyvältä, totesi esikoinen. Vauvakin sai uunista suoraan pehmeitä kasviksia, maustamattomia. Ruoan jälkeen vaipanvaihdot ja pottatoimet. Sitten rauhoituttiim sängyn päälle. Vauvaa nukutti, mutta esikoinen riehui. Yritin imettää vauvaa ja rauhoitella esikoista. Lopulta esikoinen alkoi katsella tabletilta piirettyjä, jotta sain vauvan syötettyä ja nukutettua. Lopulta otin tabletin esikoiselta pois. Huutoraivoa, mutta sitten se kömpi kainalooni. Kahdenkymmenen minuutin mankumisen ja inimisen jälkeen esikoinen nukahti. Minä myös. Nukuttiin reilu tunti. Otettiin välipalaa. Aloin pestä pyykkiä. Lähdettiin ulos. Loppuillan vauva halus viettää sylissä, esikoinen raivosi, kun ei saanut huomiota tarpeeksi. Vaihdeltiin kakkavaippoja, syötiin päiväruokaa ja iltapalaa, leikittiin, vietiin pyykkiä ulos kuivumaan, mutta ripustettiin myös sisälle. "
Voisiko joku vanhempi selittää, mikä tässä tarkalleen ottaen on kivaa ja mukavaa? Miksi kukaan haluaa elää tällä tavoin?
Kommentit (267)
Vierailija kirjoitti:
N29 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N29 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.
Tuossa esimerkissä
Lapset nukkuvat pitkään
Syövät hyvin
Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla
Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin
Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään
Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.
Kaikki nukkuvat päikkärit
Äiti saa kotitöitäkin tehtyäKuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.
Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.
Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jneHyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD
Aha. Mites se sun 10/10 naiseus sitten tulee paremmin esille? Äitiys on osa naiseutta. Yksi upeimmista osista siitä.
En kerro ympäri palstoja, miten oon tyytyväinen ikävään elämään :D
Eli ei mitenkään. Sun naisellisuudessa ei ole mitään upeampaa kuin näillä äideillä täällä. Äitiys ei vähennä naiseutta. Oksettavaa että edes puhut tuollaisia. Et tunnu olevan ihan sinut itsesi kanssa, kun haukut muita.
Olen mä äiti, mutta niillä 10/10 äideillä ei ole IKÄVÄ elämä, jota ne pitää hyvänä ;D Minusta lasten kanssa on aika ikävää, mutta en kehu sitä kivaksi kun ei ole vielä hirveämpää! Vaan sanon sitä siksi, mitä se on; paskaa! Koska en tykkää olla pallo jalassa sidottuna elämässäni.
Niin oliko sun naiseus 10/10 vai 4/10? Vai kenties 7/10? Oliko niiden lasten kanssa p*skaa vai ei? Miksi hankit niitä useamman?
Sori, en saa mitään selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se autistisen lapsn äiti "rakasti", niin se ei kyennyt ajattelemaan järjellä, vaan tappoi poikansa, koska hän itse ei pärjännyt enää elämässä. Ei kasvattamiseen tarvita kaikentekevää äidinrakkautta! Ja tunnehuuruja. Maalaisjärki riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.
Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.
Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.
Päivääkään en vaihtaisi pois.
Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.
Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?
En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.
Kukas lapseton siellä naamioituu vanhemmaksi. Rakastanko? - on se keskeisin kysymys kun tulee vanhemmaksi. Rakasti tai ei, sitä ei voi olla miettimättä. Etenkin naisella ne pohdinnat alkaa jo raskausaikana tai nousee tunteita pintaan.
Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset asia erikseen. Jos on nuppi tarpeeksi sekaisin, saattaa lipua ohi elämän miettimättä juuri mitään.
No ei mulle tosiaan. Katsos kaikki naiset eivät ole keskenkasvuisilla limbisillä aivoilla varustettuja pikkukikattelijoita. Mä ihan järkisyillä valitsin tulla äidiksi.
Keksit näköjään paljonkin asioita päästäsi. Onko sulla myös paljon harhoja vai tyydytkö pelkkään sepittelyyn?
Niin, katsokaa, limbisillä aivoilla ainoastaan varustettu nainen ei pysty käsittämään, että lapsia on muillakin kuin hänenlaisillaan perseillä. Kaksi lasta on ja olen ylpeä siitä, että saan olla äiti.
Itse kerrot ettet rakasta lapsiasi, et koskaan ole rakastanut. Silti hankit lisää. Ja perustelet asiaa järkisyillä. Ulosanti kuin alkoholisoituneella merimiehellä. Ja vielä ylpeä itsestään...
Rakkaudestahan se yksikin äiti sen lievästi autistisen poikansa jokeen hukutti, eiks se ollut palstan veikkaus?
Meinaat että sun rakkaudettomuus pelastaa lapsesi samalta kohtalolta? Meinaatko että kaikki lapsiaan rakastavat äidit hukuttaa lapsensa jokeen? Onks sulla paljonkin näitä pelkotiloja? Tuntuuko ettet hallitse itseäsi?
N29 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N29 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N29 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.
Tuossa esimerkissä
Lapset nukkuvat pitkään
Syövät hyvin
Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla
Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin
Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään
Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.
Kaikki nukkuvat päikkärit
Äiti saa kotitöitäkin tehtyäKuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.
Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.
Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jneHyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD
Aha. Mites se sun 10/10 naiseus sitten tulee paremmin esille? Äitiys on osa naiseutta. Yksi upeimmista osista siitä.
En kerro ympäri palstoja, miten oon tyytyväinen ikävään elämään :D
Eli ei mitenkään. Sun naisellisuudessa ei ole mitään upeampaa kuin näillä äideillä täällä. Äitiys ei vähennä naiseutta. Oksettavaa että edes puhut tuollaisia. Et tunnu olevan ihan sinut itsesi kanssa, kun haukut muita.
Olen mä äiti, mutta niillä 10/10 äideillä ei ole IKÄVÄ elämä, jota ne pitää hyvänä ;D Minusta lasten kanssa on aika ikävää, mutta en kehu sitä kivaksi kun ei ole vielä hirveämpää! Vaan sanon sitä siksi, mitä se on; paskaa! Koska en tykkää olla pallo jalassa sidottuna elämässäni.
Niin oliko sun naiseus 10/10 vai 4/10? Vai kenties 7/10? Oliko niiden lasten kanssa p*skaa vai ei? Miksi hankit niitä useamman?
Sori, en saa mitään selvää.
En elä itsekään 10/10 naisen ja äidin elämää. Sanoin vain, että näiden naisten elämä kuulostaa mulle surkealta, kun koitetaan selittää, miten ikävä on siksi hyvää, etti ole jotain pahempaa. Mun mielestä se ei muuta sitä, että elämänsä on siis ikävää, miksikään. Sanoisivat sitten niin: "elämäni äitinä on ikävää".
Mä voin ainakin myöntää, että on ollut. Nyt alkaa jo vähän helpottaa, kun lapset koululaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuo käsittämättömän syvä rakkaus on siinä se palkitseva asia. Kaikkihan me nautimme, kun saamme viettää aikaa rakkaimman ihmisen kanssa! Jokainen hetki on silloin Ihana, vaikka se rakas olisi vaikka vatsataudissa. Sen rakkauden vuoksi tekee melkein mitä vaan.
Mieti, millaista on olla vastarakastunut, kun ei halua ole hetkeäkään erossa rakkaastaan. Oman lapsen kanssa se on ihan sama asia, paitsi että siihen tulee vielä lisäksi sellainen jännä biologinen vaisto, jota en pysty edes selittämään kunnolla. Sellainen tunne, että tämä ihminen on niin tärkeä, että ihan oikeasti uhraisin oman henkeni hänen puolestaan. Tekisin mitä vaan häntä suojellakseni.Jokainen myös voi tehdä arjesta oman näköisensä. Itse esimerkiksi tapasin paljon muita äitejä, kävin kahvilla, rannalla, kävelyllä, shoppaamassa... olin onnekas, että kaikki kolme lastani olivat suht helppoja, mitä nyt normaalit korvatulehdukset, flunssat ja vesirokot käytiin läpi. Mies myös tietysti osallistui täysillä kaikkeen, joten harrastuksenikin jatkuivat ihan normaaliin tapaan.
Nyt, kun lapseni ovat jo koululaisia, on elämä oikeasti todella ihanaa ja helppoa. Nautin, kun ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat minulle läheisiä ja tärkeitä. Voimme keskustella kaikenlaista, käydä leffassa, huvipuistossa, shoppailemassa, matkoilla, jnejnejne. Nyt saan tutustuttaa omat, rakkaat lapseni minulle tärkeisiin asioihin. Joistain he innostuvat, joistain ei. He puolestaan tarjoavat minulle mahdollisuuden tutustua ihan uusiin asioihin, joita he pitävät tärkeinä.
Päivääkään en vaihtaisi pois.
Haista paska, entä kun ei vanhempana todellakaan tunne mitään vitun erikoisempaa tunnetta lapsiaan kohtaan??!!?? Että kehtaatkin väittää niin, ei kaikki todellakaan tunne siten lapsiaan kohtaan!!!!! Pidä se suusi vähän pienemmällä, ettet valehtele ja väitä osalle ihmisistä olevan sellaista, mitä heille ei koskaan ole!!!!! Eli vanhemmaksi voi tulla rakastamatta lapsiaan koskaan. Haista paska, koska senhän SÄ mulle haluat seuraavaksi sanoa.
Sait yhden ja totesit ettet rakasta? Ja sitten päätit hankkia niitä vielä lisää? Ja onkos se nyt sitten muiden syy?
En minä miettinyt sitä rakastaa - ei rakasta -akselilta. Ei lapsia siksi hankita, vaan eräänlaiseksi sisällöksi elämään. Kun oli jo se yksi lapsi, niin ei ole lapsen hyvä olla ainoana, jos vanhempi ei niin rakasta lastaan. Parempi on kaksi lasta niille lapsille itselleen.
Kukas lapseton siellä naamioituu vanhemmaksi. Rakastanko? - on se keskeisin kysymys kun tulee vanhemmaksi. Rakasti tai ei, sitä ei voi olla miettimättä. Etenkin naisella ne pohdinnat alkaa jo raskausaikana tai nousee tunteita pintaan.
Mielenterveys- ja päihdeongelmaiset asia erikseen. Jos on nuppi tarpeeksi sekaisin, saattaa lipua ohi elämän miettimättä juuri mitään.
No ei mulle tosiaan. Katsos kaikki naiset eivät ole keskenkasvuisilla limbisillä aivoilla varustettuja pikkukikattelijoita. Mä ihan järkisyillä valitsin tulla äidiksi.
Keksit näköjään paljonkin asioita päästäsi. Onko sulla myös paljon harhoja vai tyydytkö pelkkään sepittelyyn?
Niin, katsokaa, limbisillä aivoilla ainoastaan varustettu nainen ei pysty käsittämään, että lapsia on muillakin kuin hänenlaisillaan perseillä. Kaksi lasta on ja olen ylpeä siitä, että saan olla äiti.
Itse kerrot ettet rakasta lapsiasi, et koskaan ole rakastanut. Silti hankit lisää. Ja perustelet asiaa järkisyillä. Ulosanti kuin alkoholisoituneella merimiehellä. Ja vielä ylpeä itsestään...
Rakkaudestahan se yksikin äiti sen lievästi autistisen poikansa jokeen hukutti, eiks se ollut palstan veikkaus?
Meinaat että sun rakkaudettomuus pelastaa lapsesi samalta kohtalolta? Meinaatko että kaikki lapsiaan rakastavat äidit hukuttaa lapsensa jokeen? Onks sulla paljonkin näitä pelkotiloja? Tuntuuko ettet hallitse itseäsi?
En. Suhteuta tuo toimintamalli kaikkiin äidin tekemisiin. En voi luottaa, etteikö se äiti olisi valmis muussakin vahingoittamaan lapsiaan koska omat tunteet sumentaa järjen. Miksi tässä pitäisi pelkotiloja olla ja mistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli hyvin rakennettu kuvaus päivän kulusta, siihen kuuluneista fyysisistä toimista. Kuvauksesta puuttui nyt seurustelun, lasten kanssa käytyjen keskustelujen kuvaus, ilmeet, eleet ja naurut. Ei kerrottu, miten palkitsevaa on seurata lasten kehitystä ja uusien asioiden oppimista. Ilmeisesti nämä lapset tykkäävät olla toistensa seurassa, ja kasvatus on ollut onnistunutta, kun heidät saattoi laittaa hetkeksi pihalle keskenään jne.
Näin lasten kanssa "ollaan". Esim. päiväkodin arjesta se poikkeaa olennaisesti siten, että siellä lapsia on paljon, melua paljon, itkua ja kiukkua kuuluu luonnollisesti enemmän kuin 1-2 lapsen ryhmässä. Päiväkodissa hoitaja ei nuku päikkäreitä, eikä laita ruokaa. Paitsi perhepäivähoitaja, mutta hänkin varmasti tekee ennakkovalmistelut mahdollisimman pitkälle jo edellisenä iltana tai aamulla ennen lasten saapumista.
Lastenhoito on työtä, jatkuvaa läsnäoloa ja valppautta, lasten viihtymisestä huolehtimista eli mielekkään tekemisen järjestämistä heille, eli ns. varhaiskasvatusta.
Muistatko yhtään, millaista omassa lapsuudessasi oli? Oliko mukava, turvallinen olo? Jos oli, se johtui siitä, että lähellä oli aikuinen, joka jatkuvasti huolehti sinusta ja asioistasi, teki siis työnsä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä useammin luen tuon esimerkkipäivän niin ihmettelen enemmän ja enemmän miten joku ei näkisi tuota kivana arkena :) vauvakuume lisääntyy ja tulee olo että kyllä tähän elämään taaperon kanssa vielä vauvakin mahtuisi.
Tuossa esimerkissä
Lapset nukkuvat pitkään
Syövät hyvin
Vanhempi lapsi osaa jo käydä potalla
Vanhempi lapsi leikkii jo itsenäisestikin
Äiti laittaa ruokaa, jota lapsetkin suostuvat syömään
Leikkivät koko kotiporukka yhdessä, äitikin pääsee ulkoilemaan.
Kaikki nukkuvat päikkärit
Äiti saa kotitöitäkin tehtyäKuulostaahan toi nyt älyttömän paljon kivemmalta kun työssäkäyvän arki.
Tuosta esimerkistä vain puuttui tunteet.
Olisi voinut lukea vaikka, vauva herätti jokeltelemalla omiaan pinniksessä, ja taapero heräsi pirteänä leikkimään. Aamiaiseksi tehtiin lasten lempparipuuroa johon laitettiin mustikoita, kaikessa tohinassa en huomannut itse kuin juoda kahvikupposen...ulkoiltiin ja leikittiin ihanassa auringonpaisteessa ja lounaaksi syötiin maailman parasta lohilaatikkoa ja uunissa paahdettuja vihanneksia. Taaperokin yllätti kiittämällä hyvästä ruoasta, mun iso pikkunen :) jneHyi yök miten vähään te ootte tyytyväisiä :D Mahdatte olla 4/10 naisia äiteinä :DD
Ei sinun minua tarvitse teititellä :) tuohan ei ollut kuvaus minun päivästäni, minulla valitettavasti on vasta yksi lapsi. Tuossa osuit kyllä oikeaan, että osaan ns. olla vähään tyytyväinen. En tarvitse arkeeni mitään ilotulituksia tai fanfaareja tietääkseni, että olen onnekas ja onnellinen. Minulla on ihana mies ja ihana lapsi ja mahdollisuus saada vielä toinenkin.
Onneksi ollaan erilaisia kaikki ja nautitaan eri asioista, ikävä kuitenkin ettet nauttinut elämästäsi pikkulasten aikaan mutta hyvä että alat löytää äitiytesi ettei elämäsi enää oli niin kurjaa.
Sinä pidät minun elämääni kurjana, mutta luultavasti minä pitäisin sinun elämääsi kurjana, koska kaikki muutokset tähän hetkeen (poislukien lottovoitto ;)) olisi heikennyksiä elämääni.
En tiedä mitä tuo 4/10 naiseus sisältää mutta elämäni on täys kymppi ja perheeni kymppi plus :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei apua tuota pakko ja vapaus jankkausta :D
Kyllä kulkaas meillä yhtä lailla kokataan, siivotaan ja pyykätään olisi sitten lasta tai ei. Enkä näe siinäkään mitään pahaa, jos lapsiperheessä välillä skipataan kokkaus ja haetaan pizzaa.
Kaikkien ihmisten elämässä on tiettyjä "pakkoja" ja velvollisuuksia. Osan voi valita osan ei, ja kaikki eivät todellakaan edes ahdistu rutiineista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli onko vastaus siinä, että lapsia hankkineet ovat tottuneet siihen, että normaalisti on vielä ikävämpää, ja siksi jo se, ettei kukaan oksenna tai ripuloi, tekee päivästä hyvän?
En nyt ole haastamassa riitaa, enkä epäile, etteivätkö kommentoijat ole ihan vilpittömästi sitä mieltä kuin sanovat. Mutta minun on vaikea kuvitella, mikä saa ihmisen ajattelemaan tuon luokiessaan: "Jes, tuopa kivaa. Tuollaista minä haluan." AP
Nimenomaan. Kukaan tässä ketjussa ei ole amtanut yhtään konkreettista vastausta mikä tekee noista kodinhoito- ja vaipanvaihtopuuhista kivaa. Kertokaa nyt!
Mä vastaan nyt kuten meidän 8-vuotiaalle. Jos aina on kivaa, ihan aina, se kiva ei tunnukaan enää kivalta vaan tavalliselta. Lintsin vuoristoradassakin tulee tylsää jos siellä istuu kokoajan.
Kotiaskareista tulee kiva olo kun ne on tehty, vaihdetusta vaipasta tulee kiva olo vauvalle ja sitä myötä vanhemmille. Onko em. asiat orgastisen kivoja, ei. Miksi tällaisten välttämättömyyksien kivuuksia mietitään? Voit sinkkuilla paskaisessa kämpässä, se on mulle ihan ok. Itse pesen pyykit ja siivoan koska puhtaita vaatteita on kiva käyttää ja puhtaassa kämpässä on kiva viettää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoiko joku oikeasti täällä, että hankki ainoalle lapselle sisaruksia siksi, ettei lapsen ole hyvä olla yksin? Eikä ollut kovin innostunut siitä ensimmäisestäkään? Mmjl?
Vierailija kirjoitti:
Näin yhden 11 kuukauden ikäisen taaperoitumassa olevan vauvan kanssa on pakko ihmetellä samaa kuin ap. Mulla on se, että tää aika alkaa olemaan aika pian ohi (älkää manatko että kestää vielä helvetin pitkään..) ja mietin et luojan kiitos pääsen syksyllä takaisin opiskelemaan ja tulee jokin rytmi. Ei puhettakaan rauhassa juodusta aamukahvista, saisi lukea edes uutiset rauhassa tai saisin edes vartin hetkeä olla rauhaksiin kun lapsi on hereillä! Jos olisi vielä toinen tulossa kaupan päälle, niin sekoaisin varmasti, koska olen ihminen joka tarvitsee paljon aikaa ja hitaat heräämiset. En kestä myöskään tätä rytmillistä rytmittömyyttä. En todellakaan ole niin hullu, että tekisin tähän joukkoon toisen ja kolmannen, koska nyt jo ollaan sieto- ja kantokyvyn rajoilla.
Lisäksi luin facebookin vauvaryhmästä, miten jotkut äidit nukkuvat yössä vain kuusi tuntia, koska esikoinen menee sänkyyn yhdeksältä ja vauva nukahtaa vasta puolenyön aikaan ja esikoinen herättää kuudelta. Mä olen aivan sekaisin noin lyhyistä unista ja onneksi miehellä on joustava työ, joten hän pystyy toisinaan tekemään duunia himassa että saan itseni kasattua rauhassa. Lisäksi tuntuu oudolta lukea niitä fb-ryhmienkin lastenkasvatusjuttuja, koska ne äidit ei edes tunnu kyseenalaistavan miehensä osallistumattomuutta lastenhoitoon. Mietin usein, miten meidän aikana vanhemmat jatkoivat aamulla vielä nukkumista kun me lapset nousimme hipihiljaa katsomaan piirrettyjä ja odottamaan vanhempien heräämistä. Siinä samalla joskus keiteltiin kahvit, ja yleensä se ääni houkutteli äidin keittiöön nopeammin - ja olimme siis alle kouluikäisiä tuolloin. Voisiko osa tästä väsymyksestä olla sitäkin, että nykyisin vastuu kannetaan niin 110% eikä sillä kasariajan menttaliteetilla "siinä ne lapset menee"?
Mä otin synnäriltä mukaan oman lapseni joten eletään samassa vuorokausirytmissä viikonloppuisin ja lomalla nukutaan pitkään. Arkiaamuisin herätään väkisin aikaisin kun on pakko. Mulle nukkuminen on puoli elämää joten en opeta lapsia hyppimään pystyyn kuudelta aamulla jos on lomaa. Lomalla levätään, että jaksetaan taas juosta oravanpyörässä syksy, talvi ja kevät. Ai miks juostaan oravanpyörässä? No miks ihmiset käy koulua ja käy töissä, pohditaan sitä sitten seuraavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa, kuinka kaikki tässä keskustelussa julistaa rakkauttaan lapsiaan kohtaan, kun tässä todellisessa elämässä joutuu kuuntelemaan sivusta hyvin stressaantuneen oloisen k**** otsassa olevan äidin kiroilua ja huutamista pienille lapsilleen, joita ei saa millään pidettyä kurissa. Rentouttavaa lapsiperhearkea todellakin. En koskaan hanki lapsia.
Jos olet ihminen, joka stressipäissään kiroilee ja huutaa läheisilleen, niin ehkä parempi niin.
Toisaalta, lasten kanssa (ylipäänsä muiden ihmisten kanssa) omatkin kulmat hioutuvat, oppii sietämään rasitusta ja ottamaan lungimmin. Äkkipikaisena, mutta kolmen lapsen "hiomana" ihmisenä voin sanoa tämän ihan kokemuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Ei apua tuota pakko ja vapaus jankkausta :D
Kyllä kulkaas meillä yhtä lailla kokataan, siivotaan ja pyykätään olisi sitten lasta tai ei. Enkä näe siinäkään mitään pahaa, jos lapsiperheessä välillä skipataan kokkaus ja haetaan pizzaa.
Kaikkien ihmisten elämässä on tiettyjä "pakkoja" ja velvollisuuksia. Osan voi valita osan ei, ja kaikki eivät todellakaan edes ahdistu rutiineista.
Bingo! "Kaikki eivät todellakaan edes ahdistu rutiineista". Mutta arvaapa mitä? Toiset ahdistuvat. Ja sitä täällä on yritetty selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mäkään pysty käsittämään lapsiperheajrjen auvoa. Musta on kummallista haluta synnyttää itselleen uusi ihminen elämän tarkoitukseksi. Mulla on jo elämän tarkoitus ja tuntuu keinotekoiselta tavallaan siirtää vastuu merkityksellisyyden kokemuksesta toisen harteille.
Vanhemmat valittavat jatkuvasti väsymystä, kiirettä, sairauksia, omaa huolittelematonta olemusta ja oman elämänsä puuduttavuutta joka puolella jatkuvasti. Lapsettomien suusta ei kuule juuri koskaan samanlaista valitusta.
Yleistäminen, sehän se viisasta hommaa onkin.
Ap ei ymmärrä että joku voi saada jopa mielihyvää siitä että tekee toiselle (esim.omille lapsille) hyvää.Että se ns.joutuu antamaan itsestään voikin tuntua kivalta.Kun olin lapseton ja elämä pyöri pyörimistään oman itseni ympärillä koin itseni tyhjäksi.Helppoa se toki oli mutta ehkä se liian helppo ei ollu mulle sama kuin kiva.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin kai kenenkään arkipäivä on mitään suurta ja hienoa. Lasten kanssa kyllä on parasta juuri tuollainen arki, se on ihmeitä täynnä. Aikuinenkin huomaa ihmetellä miten kummassa se hiekkalaatikon hiekka onkin pienen pieniä eri värisä kiviä.
Tämän oudon argumentin olen kuullut ennenkin. On se arki ihmeitä täynnä ja hiekassa eri värisiä kiviä ilman lapsiakin. Ehkä joku sitten ei huomaa näitä yksityiskohtia ilman lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kaikki on suhteellista. Jos kirjoittaisit lapsettomasta arjestasi yhtä lakoniseen tapaan, se tuskin kuulostaisi sen fantsummalta.
Arki harvoin ON kamalan hohdokasta ja haasteellista. Tässä mun arkinen päiväni:
-Heräsin seitsemältä, laittauduoin valmiiksi, söin aamupalan ja säntäsin junaan.
-Junamatkalla luin työsähköpostin. Töissä klo 9
-Aamukokous. Pomon yksisilmäisyys ja hiostus sai pään särkemään heti aamusta.
-Kova kiire. Sain vaikean työtehtävän, jonka toteuttamista pähkin vähän liiankin pitkään, tuli kova kiire. Kävin hotkaisemassa lounaan vartissa, mihinkään kahvipausseihin ei tänään ollut aikaa.
-Ylitöissä, kotiin pääsin lähtemään kuudelta.
-Kotimatkalla kävin ruokakaupassa.
- Kotona seitsemältä, umpiuupuneena. Mies laittoi leipiä, kunnon ruokaa ei nyt jaksa alkaa laittaa. Pesen koneellisen pyykkiä, syön pari leipää ja nukahdan telkun ääreen klo 21.30.Wau. Eikö ollutkin todella PALJON hohdokkaampi päivä? Vai oliko sittenkään.... tuo aloituksessa ollut nuori äiti sai seurata maailman rakkaimpien ihmistensä päivää ja kasvua, sai nukkua aamulla rauhassa, ottaa päiväunet. Tehdä merkityksellistä työtä.
Jos ei tykkää lapsista, ei kasvatustakaan tietenkään arvosta. Minä arvostan, pedagogiikasta on ihan professuurejakin, samoin lastenpsykiatriasta. Aika ikävää, jos jonkun mielestä samat asiat muuttuvat puuduttavaksi ja joutavaksi puuhasteluksi sillä, että kasvattaa omia lapsiaan.
Jos tuo olisi minulle tyypillinen päivä, pitäisin tuollaistakin elämää erittäin ikävänä ja pidemmällä aikavälillä hyvin tuhoisana oman onnellisuuteni kanssa. Samanlainen henkilökohtainen helvetti kuin tuo aloitus se ei kuitenkaan olis, koska saisin töiden jälkeen sentään levätä tekemättä mitään. Mutta onneksi tyypillinen päiväni ei ole tuollainen. AP
Joo, sinähän et ole tässä ketjussa vielä uskaltanut omasta päivästäsi kertoakaan, koska ymmärrät varmaan itsekin, että se näyttäisi tasan yhtä tylsältä kuin muidenkin arkiset päivät. Sitä se arki ap kuules vaan ON, aika lailla puuhailua ja velvollisuuksia.
Munkin päiväni vaikuttaa tuossa tylsältä som fan, mutta olen tv-toimittaja ja työni on itse asiassa hyvinkin jännää ja jopa kadehdittua. Koska arvasin, että riennät heti mollaamaan, en viitisinyt heti kertoa. Ähäkutti.... ;-DEn oo ap, mutta tottakai jokaisen arki on arkea. Lapsettoman ja lapsellisen arjessa on vaan se hienonhieno ero, että lapseton on vapaa. Eikä se tarkoita (välttämättä) mitään benjihyppyjä ja vuorikiipeilyä vaan henkisesti vapaa tekemään arjen asiat silloin kun huvittaa tai olla tekemättä. Hänen ei ole pakko tehdä niitä lasten takia.
Pakko ei ole kuin kuolla. Joku suorittaja saa elämäänsä pakkoja vaikka lapsia ei olisi ja ne samat pakotteet vaikuttaa jos on lapsia. Se on kiinni siitä miten asiat näkee, onko ne pakotteita vai ei. Kuulehan näitä pakko-kommentteja monien suusta. Pakko tehdä sitä ja tätä, näitä suorittajia on sinkkuja, parisuhteessa, perheellisiä...Kannattaa hellittää jos sanavarastosta löytyy päivittäin AINA, PAKKO, EI KOSKAAN, IKINÄ, JOKA KERTA PITÄISI. Sellaisesta ei nauti itse, eikä ympärillä olevat. Kuuntelin lapsettoman kaverini pakko ja pitäisi listaa tälle kesälle, huokaisin mielessäni lapset, mikä ihana tekosyy olla tekemättä mitään. Arjestaan voi tehdä juuri sellaista helvettiä kuin huvittaa, turha siitä on lapsia syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, en ole tuon ketjun aloittaja, ja mun mies ei ole tehnyt tuollaisia katoamistemppuja (ja muutenkin on hoitanut lapsia tasapuolisesti), enkä tiedä, miten ap koki päivänsä, mutta minulle tuossa lainaamasi ap:n päivässä ihanaa/kivaa/hienoa/merkityksellistä olisi
-taaperon kanssa leikkiminen ja jutteleminen. Olen aina tykännyt leikkimisestä ja leikkien keksimisestä, ja yleisesti ottaen nautin taaperoiden/pikkulasten kanssa olemisesta (no, lähinnä omieni kyllä).
-vauvan hoitaminen. On palkitsevaa ja tuottaa mielihyvää, kun saa toisen, pienen ja avuttoman olennon olon hyväksi. Se kun vauva nukahtaa tyytyväisenä syliin on yksi parhaista tunteista ja kokemuksista maailmassa.
-yleisemmin se, kun saa omiin lapsiin hyvän yhteyden ja vuorovaikutuskokemuksen. Ap:n tuossa päivässä ei ehkä ollut suoranaisesti tällaisia hetkiä, mutta niitä tulee kun on lasten kanssa kotona pitempään ja se on todella palkitsevaa ja ainutlaatuista.
-sain vaikutelman, että ap hoiti esikoisen raivarit kärsivällisesti ja "oikein". Siitä saa (ainakin minä) valtavan onnistumisen kokemuksen, koska silloin on rakentanut lapsen kykyä hallita myöhemmin tunteitaan itse.
Ja mä en ole mikään äitiydelle omistautunut ihminen, en ole ollut kauhean kauan kotona ja tosiaan mies hoitaa 50-50 lapsia, mutta mulla on aina ollut omien lasten kanssa pääosin hirveän hauskaa.
Kiitos analyyttisesti vastauksesta. Tämä selvitti paljon. Varmaan löytäisimme tuosta kuvauksesta asiota, joista olisimme molemmat sitä mieltä, että ne ovat vastenmielisiä tai ikäviä. Ero tulee sitten siitä, etten pidä noita mainitsemiasi plussapuolia millään lailla arvokkaina, miellyttävinä tai tavoiteltavina. Tuo on kuin henkilökohtaisen helvettini kuvaus. AP
Niin, toisaalta se sinun arkesi ja sen plussapuolet voi toiselle olla se henkilökohtainen helvetti. Itse perheellisenä en enää haluaisi sinkkuelämää ja sen plussapuolia. Olen sitäkin elämää elänyt ja koen että nykyinen on parempi vaihtoehto minulle. Elämä ilman perhettä ei sopis mulle, en koe saavani siitä tarpeeksi niitä plussia. Toki siinäkin olis joitain hyviä puolia, mutta ei tarpeeksi. Toisaalta ehkä en tietäisi niitä lapsiperheen hyviä puolia jos en olisi niitä kokenut. Jos olisin jäänyt yksineläjäksi/kaksineläjäksi, niin varmasti sitä siihenkin olisi tyytyväinen. Sellaista mitä ei ole, ei osaa oikein kaivatakaan. Ainakaan niin paljon kuin nyt sen kokeneena. Monet lapsiperheen plussat kun on sellaisia tunnejuttuja, joita on vaikea selittää. Rakkaus omaa lasta kohtaan on sellaista, että se sen vuoksi sietää ne huonot jutut. Ne jotka ulkopuolisen korvin ja silmin on aivan täyttä helvettiä. Sitä ne ei kuitenkaan ole sille vanhemmalle. Vanhemmalle ne on vaan sitä arkea. Ihan taviselämää. Tai jopa hyviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin kai kenenkään arkipäivä on mitään suurta ja hienoa. Lasten kanssa kyllä on parasta juuri tuollainen arki, se on ihmeitä täynnä. Aikuinenkin huomaa ihmetellä miten kummassa se hiekkalaatikon hiekka onkin pienen pieniä eri värisä kiviä.
Tämän oudon argumentin olen kuullut ennenkin. On se arki ihmeitä täynnä ja hiekassa eri värisiä kiviä ilman lapsiakin. Ehkä joku sitten ei huomaa näitä yksityiskohtia ilman lasta.
En minä niin huomannut. Joku muu ehkä huomaa. Vuodenaikojen vaihtuminen on käynyt tosi paljon selvemmäksi kun viettää päivät lasten kanssa osin ulkoillen eikä virka-aikatyössä ja omissa harrastuksissa, ja ai että siitä osaa nyt nauttia! En minä havaitse perhosia, leppäkerttuja tai etanoita ollenkaan yhtä usein itse kuin nuo 3v ja 5v niitä mulle osoittavat. Saatoin huomata että katulampun alla satava pakkaslumi kimaltaa mutta jostain syystä en ennen lapsia pysähtynyt sitä ihailemaan - nykyään pysähdyn olin yksin tai lasten kanssa. En osannut katsoa omaa kehoani niin että maha on "ihanan pehmeä ja lämmin" tai että muutaman tikin arvet ovat "hymykuoppia". Lapsilla on sellaista vilpitöntä intoa, uteliaisuutta ja onnistumisen riemua jonka itse olin kadottanut (joku muu ehkä ei) ja jonka olen lasten myötä saanut takaisin ja niillekin elämänalueille joita lapset eivät hallitse. Tää on mahtavaa, mulle siis.
Alue: Aihe vapaa
Rakkaudestahan se yksikin äiti sen lievästi autistisen poikansa jokeen hukutti, eiks se ollut palstan veikkaus?