Miksi te ihmiset EROATTE?!

T. ukolle otti...

Meillä ainakin kaikki asiat hyvin, enkä voisi kuvitella vaihtavani miestä toiseen. Tässä iässä kaikki ovat jo kerran " koluttuja" (eronneita) enkä sellaista miestä enää halua jolla pyörii ex-vaimot ynnä muut ympärillä.

Ja tuo oli hyvin sanottu, että erosta seuraa vaan uusi mies ja uudet ongelmat ja exnaisten lauma ja liuta lapsia, joista ei saa selvää kenenkä ovat. Täälläkin aina vähän päästä joku itkee, kuinka miehen ex roikkuu vielä monen vuoden jälkeenkin miehessään jne. Eiköhän kannata vaan pitää siitä omasta miehestä niin hyvää huolta ja lujasti kiinni, että avioliitto kestää. Pääsee kaikki helpommalla.

Mun vanhempani erosivat kun olin 5, ja sioveli oli 10. Olin sen verta pieni etten siitä mitään ymmärtänyt ja ihan hyvä niin. Myöhemmin äitini kanssa ollaan puhuttu, että halusi eroon meidän isästä, koska isä oli sairaalloisen mustasukkainen ja käytti henkistä väkivaltaa ja alistamista. Tällaiseenkö parisuhteeseen pitäisi jäädä?



Ei minusta, ei edes lasten takia. Enkä aio itsekään niin tehdä jos sellainen tilanne eteen tulee, koska itse en koe erosta edes mitenkään kärsineeni.

Et voi tietää mitä elämä on toisten ovien sisäpuolella. Minä en ainakaan kaipaa yhtään syyllistämistä erostani. Ja mitä tulee lasten ikään uskon että pienemmät selviävät erosta paremmin kuin lähes aikuiset tai teini-ikäiset.

Ihminen joka elää valheessa muuttuu, kieroutuu, muuttaa omia arvojaan ja lopulta sairastuu. Siinä vasta loistava esikuva lapselle.

vaan sitä että ihmiset naimisiin mennessään tarkoittaisivat lupauksillaan jotain ja pohtisivat muutaman kerran, ennen kuin tekevät lapsia ja vielä ymmärtävät, että joka suhteessa tulee ongelmia ja jokaisella ihmisellä on kasvun paikkoja. Asiat pitää vaan selvittää. Moni mies ei osaa, muttei osaa moni nainenkaan vaikka kovasti kuulema on se ainut, joka jotakin yrittää.

Harmi vain, että sain tietää siitä vasta sitten, kun mies haastettiin isyystesteihin (tulos positiivinen). Sen jälkeen alkoi paljastua yhtä ja toista. En todellakaan halunnut lapsilleni sellaista roolimallia, joten pakkasin lapset kainaloon ja lähdin. Lapset olivat eron aikaan alle 2 vuotiaita, joten he eivät muista erosta mitään.



He eivät myöskään hyppää kahden kodin väliä, on vain yksi koti ja isällä käydään kylässä. Vertaistukea on ympärillä pilvin pimein nykypäivänä. Nykypäivän erolapsi ei ole mikään irtolainen, jos vanhemmat osaavat hoitaa eronsa oikein. Piste.

Minä en tunne kuin yhden ainoan pariskunnan, joka on eronnut, ja hekin palasivat vuoden kuluttua takaisin yhteen, menivät hiljaisesti uudestaan naimisiin ja saivat lisää lapsia yhdessä. Suvussani ja kaveripiirissäni, samoin kuin miehen, ei ole kuin ydinperheitä, sinkkuja ja pari leskeä.

Mikään ei koskaan muuttunut. Käytiin terapiassa, vietettiin yhteistä aikaa jne

Lopulta ymmärsimme erota ja olo oli kuin olisi herännyt pitkästä painajaisesta.

Siksi koska mies rakastui toiseen naiseen. Oli liian

tuskallista jäädä odottelemaan, että rakkaus ehkä loppuisi ja palaisi

luokseni. Eikä niin käynytkään.

Saivat pian erostamme lapsen. Oliko tarpeeksi hyvä syy erota vai olisiko mielestäsi pitänyt olla eroamatta? Elää haaremissa kenties..

Kyse on siitä, että pari " ajautuu" erilleen. toinen lähtee etimään itseään, parisuhde kaveroituu. Näitä eroja on, joille voisi yrittämällä paljon tehdä. Todella paljon on liittoja jotka voisi pelastaa.

Vierailija:

Kyse on siitä, että pari " ajautuu" erilleen. toinen lähtee etimään itseään, parisuhde kaveroituu. Näitä eroja on, joille voisi yrittämällä paljon tehdä. Todella paljon on liittoja jotka voisi pelastaa.

kun elää jatkuvassa pelossa, riitojen tms. takia.



nim. kokemusta on, siitä millasta on pelätä yökaudet

että " kasvettiin erilleen" tai " olimme vain kämppiksiä" . Se on tosin yleisin vastaus silloin jos joku sellainen kysyy jolle ei halua alkaa selvittämään kaikkia likaisia yksityiskohtia. Etenkin jos kysyjä on joku ahdasmielinen tapaus tai juoruakka.

MUTTA nyt uusperheellisenä uudessa liitossa kyllä tehdään molemmat työtää sen eteen, että pysytään yhdessä! Ja mielestäni avioiliitto on monesti tahdon asia. Eria asia on jos toinen on väkivaltainen, juoppo tai muuten vaarallinen.

Parempi kai eronneena kuin kuolleena...

en muista silloin kärsineeni kummemmin,

murrosikäkään ei nostanut tunteita pintaan,

mielestäni olen ihan tasapainoinen 3-kymppinen...

Ihan vain olimme ajautuneet erilleen... Tai koska me ihmiset olemme aktivisia toimijoita, sanoisin, että me ajaudutimme toisemme erilleen. Mitään ei vain tapahdu naps nap.



Minulla on lähipiirissä neljä!!!!! pariskuntaa, jotka eroavat. Nämä ovat lähieisiä ystäviä ja sukulaisia, joten jos olisi kyse väkivallasta tai alkoholista, tietäisin kyllä. Kahdella vaimo lähti etsimään itseään. Olen keskustellut molemman osapuolen kanssa ja asia on todella näin. Yhdessä liitossa mies tuumasi, että jos he oikein vielä yrittäisivät, kai voisivat palata yhteen, mutta ei kuulemma enää jaksa.



Millähän perusteella en voi sanoa mielipidettäni? Pitääkö kaikki tosiaan kokea itse, että voi mistään tietää mitään? Pitääkö sinun olla ollut koulukiusattu, että voit tietää miltä kiusatuksi tuleminen johtuu? Pitääk sinun olla käynyt Kanarialla, että varmasti tiedät, että siellä kansa vaeltaa sandaaleissa? Hei kamoon, taisi nyt osua nilkkaan.

Sivullinen ei voi kaikkea nähdä ja tuntea kuten osallisena oleva vaikka kuinka olisi läheinen.



Joku järjettömältä tuntuva ratkaisu voi myöhemmin osoittautua aivan oikeaksi.

Läheisenä voisi siis yrittää enemmän luottaa toisen arviointikykyyn, eiköhän jokainen osaa aikuisena kuitenkin itse nähdä mikä on itselleen paras mahdollinen ratkaisu.



Inhottaa kun toiset kuvittelevat olevansa toisia ylempänä ja tietävän miten heidän tulisi toimia ja tuovat vieläpä mielipiteensä aina julki kovaan ääneen.