Mainio sarjis kotitöiden jaosta ja näkymättömästä työstä :)

Minusta tuon sarjakuvan keskeinen opetus on, että jos haluaa elämän olevan yksinkertaista ja harmonista, ei kannata hankkia lapsia. Minulla on yli 15 vuotta parisuhdekokemusta, enkä ole kertaakaan joutunut riitelemään kotitöistä. Kahden aikuisen taloudessa asiat ovat aika helppoja, ja helppoudesta minä pidän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista on se, että naiset tekevät uskomattomat määrät turhaa työtä vain siksi, että asiat olisivat siten kuin he haluavat. Olen nainen, jonka mieleen ei edes tulisi siivota miehen jälkiä. Jos mies ei huomaa muovikassia lattialla ja se kassi häiritsee minua, niin nappaan sen parempaa talteen. Jos se ei häiritse minua, annan sen olla ja sanon mahdolliselle vieraalle, että hyppää siitä yli.

Niin. On tosiaan ihmisiä, joita ei häiritse se että koti on kuin kaatopaikka, johon täytyy raivata polkuja pystyäkseen kulkemaan.

Itse en halua sellaisessa paikassa asua, joten siksi tavaroita ei jätetä lojumaan. En myöskään ala korjata aikuisen ihmisen jälkiä kerta toisensa jälkeen, joten siksi vaadin miestä nostamaan levittämänsä tavarat.

Välillä voi muistuttaa, että poiskin voin muuttaa jos ei tämä yhteiselo onnistu.

Eli sinun mielipide on oikea. Mies voi muuttaa pois jos yhteiselo (= naisen käskyt ja siisteyskäsitys) ei kelpaa.

Kompromissi. Ei voi olla niin että eletään kaatopaikalla koska toinen haluaa, eikä niin että pestään hammasharjalla nurkkia koska toinen haluaa. Parisuhteessa aina pitää huomioida toinen ja jos tiedät että toista suunnattomasti ärsyttää roskat lattialla MIKSI heität ne siihen kun samalla vaivalla laittaisit roskiin?? Se on vallankäyttöä. Sama jos minä tiedän että sinua ärsyttää jos en aja autoa talliin ja ikinä en aja sitä sinne, vaikka hyvin osaan ja voisin.

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen haluaa marttyyrin elkein tehdä kotitöitä, paukutella vihaisena kaapinovia ja odottaa että mies lukee sen ajatukset, saa minun puolesta jatkaa kaapinovien paukuttelua. Olin kerran naimisissa tuollaisen kanssa, kerta riitti. Se ei voinut suoraan sanoa mitä haluaa, oli passiivis-aggressiivinen. Jos se olisi suoraan sanonut että hän haluaa minun siivota enemmän, olisi avannut suunsa ja sanonut. Sen sijaan raivosiivosi ja paukutteli kaapinovia ja kolisutti imuria. En ihan tarkoituksellakaan reagoinut niihin, siitä se vasta hermostuikin siihen pisteeseen että alkoi huutamaan. Minä sitten rauhallisesti totesin juurikin niin, että olisit pyytänyt, en minä mikään ajatustenlukija ole.

Mies kun tekisi pillunpuutteessa saman, että mykkänä paiskoo ovia ja muija ihmettelee mikä on niin ei miehelle sympatiaa paljon heru. Mikä siinä paukutellessa, vetäis mies käteensä vaan??

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuon sarjakuvan keskeinen opetus on, että jos haluaa elämän olevan yksinkertaista ja harmonista, ei kannata hankkia lapsia. Minulla on yli 15 vuotta parisuhdekokemusta, enkä ole kertaakaan joutunut riitelemään kotitöistä. Kahden aikuisen taloudessa asiat ovat aika helppoja, ja helppoudesta minä pidän.

No ei tietenkään kannata jos yksinkertaisuutta haluaa. 

Miksi tuon sarjakuvan mukaan on ongelma, että kotityöt ulkoistetaan ammattilaiselle? Mitään perusteluja ei anneta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista on se, että naiset tekevät uskomattomat määrät turhaa työtä vain siksi, että asiat olisivat siten kuin he haluavat. Olen nainen, jonka mieleen ei edes tulisi siivota miehen jälkiä. Jos mies ei huomaa muovikassia lattialla ja se kassi häiritsee minua, niin nappaan sen parempaa talteen. Jos se ei häiritse minua, annan sen olla ja sanon mahdolliselle vieraalle, että hyppää siitä yli.

Niin. On tosiaan ihmisiä, joita ei häiritse se että koti on kuin kaatopaikka, johon täytyy raivata polkuja pystyäkseen kulkemaan.

Itse en halua sellaisessa paikassa asua, joten siksi tavaroita ei jätetä lojumaan. En myöskään ala korjata aikuisen ihmisen jälkiä kerta toisensa jälkeen, joten siksi vaadin miestä nostamaan levittämänsä tavarat.

Välillä voi muistuttaa, että poiskin voin muuttaa jos ei tämä yhteiselo onnistu.

Eli sinun mielipide on oikea. Mies voi muuttaa pois jos yhteiselo (= naisen käskyt ja siisteyskäsitys) ei kelpaa.

Kompromissi. Ei voi olla niin että eletään kaatopaikalla koska toinen haluaa, eikä niin että pestään hammasharjalla nurkkia koska toinen haluaa. Parisuhteessa aina pitää huomioida toinen ja jos tiedät että toista suunnattomasti ärsyttää roskat lattialla MIKSI heität ne siihen kun samalla vaivalla laittaisit roskiin?? Se on vallankäyttöä. Sama jos minä tiedän että sinua ärsyttää jos en aja autoa talliin ja ikinä en aja sitä sinne, vaikka hyvin osaan ja voisin.

Vallankäyttöä on myös vaatia toista tekemään asiat tavalla X vain koska vaatija niin haluaa.

Jos kyse on satunnaisesta roskasta niin se korjaa ketä häiritsee. Jos kyseessä on sikolätti, niin muuta itse pois. Miksi asua possun kanssa? Ja aivan turha sanoa, että suuri osa miehistä on sellaisia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen haluaa marttyyrin elkein tehdä kotitöitä, paukutella vihaisena kaapinovia ja odottaa että mies lukee sen ajatukset, saa minun puolesta jatkaa kaapinovien paukuttelua. Olin kerran naimisissa tuollaisen kanssa, kerta riitti. Se ei voinut suoraan sanoa mitä haluaa, oli passiivis-aggressiivinen. Jos se olisi suoraan sanonut että hän haluaa minun siivota enemmän, olisi avannut suunsa ja sanonut. Sen sijaan raivosiivosi ja paukutteli kaapinovia ja kolisutti imuria. En ihan tarkoituksellakaan reagoinut niihin, siitä se vasta hermostuikin siihen pisteeseen että alkoi huutamaan. Minä sitten rauhallisesti totesin juurikin niin, että olisit pyytänyt, en minä mikään ajatustenlukija ole.

Mies kun tekisi pillunpuutteessa saman, että mykkänä paiskoo ovia ja muija ihmettelee mikä on niin ei miehelle sympatiaa paljon heru. Mikä siinä paukutellessa, vetäis mies käteensä vaan??

Onko seksi niinq miesten juttu ja siivous niinq naisten? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan ajatelleet, että projektipäällikön rooli perheessä on kuitenkin aika tarpeellinen. Ei työmaailmakaan toimi niin että kaksi yhtä fiksua tyyppiä suhaavat samaa projektia, ja pyörittelevät vuoronperään samaa asiaa ilman mitään koordinointia. Jos tyyppi yksi on paininut asian 1 kanssa kuukauden, ei ole järkevää odottaa että toinen tyyppi vetää ihan lonkalta saman asian yhtä järkevästi. Sen sijaan tyyppi kaksi on tehokkain kun saa hoitaa hommaa jota on jo kuukauden puuhaillut.

Oikeasti tehokkainta on se, että perheessä jommallakummalla on langat käsissä ja hoitaa organisoinnin (ja tehokkuuden mittarina pidän tässä perheen käyttöön jäävää vapaa-aikaa). Tämä "näkymätön" homma on vain suurempi mitä yleensä ajatellaan. Sitten hommat jaetaan tasapuolisesti, mutta niin että tämä organisointiin kuluva aika lasketaan työksi muiden joukossa. Eli projektipäällikkö tekee vähemmän konkreettista työtä (mutta joutuu vastaavasti "jakamaan" töitä muille ja olemaan se "huomauttelija".

Minä en kyllä usko, että mikään projekti olisi sellainen, jota ei kaksi ihmistä voisi ottaa haltuun. Kolme tai enemmän saattaisi asettaa jo haasteita, mutta kaksi on ihan mahdollinen. En myöskään usko, että tämä projektipäällikkö ja alainen -asetelma tekee hyvää parisuhteen dynamiikalle, vaan nakertaa suhteen tasa-arvoisuutta. Se, että joku pitää koko ajan niitä lankoja käsissään johtaa helposti myös siihen, että perhe ei pärjää ilman sitä päällikköä. Mitäs tosiaan sitten, kun perheen organisoija joutuu vaikka sairaalaan useammaksi viikoksi tai sairastuu muuten pitkäaikaisesti? Puolisolla ja muulla perheellä ei ole sitten hajuakaan, että miten tätä arkea pyöritetään, kun ovat tottuneet tekemään vain sen mitä on käsketty. Meillä kävi juuri näin kun olin teini. Äitini on passannut isäni piloille ja ollut aina tässä projektinjohtajan roolissa kaikkiin lapsiin ja kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Äidin ollessa sairaalassa useita viikkoja minun piti teini-ikäisenä ottaa tilannetta haltuun, koska minäkin olin paremmin perillä esimerkiksi pyykinpesusta, ruoanlaitosta ja meidän koulunkäynnistä kuin isäni, jonka kuitenkin pitäisi olla lastensa tasavertainen kasvattaja äidin rinnalla.

Jouduin talvella onnettomuuteen. Olin kaksi viikkoa sairaalassa ja petipotilaana kolme kuukautta. Kyllä se mies pyöritti kotia, lapsen hoitoa ja minun hoitoani sen ajan. Koville se otti ja alennettiin vaatimustasoja esim. palkkaamalla siivooja ja käyttämällä jonkin verran pizzatakseja, mutta poikkeusoloissa poikkeukselliset ratkaisut ovat sallittuja. Olen ylpeä miehestäni, että tuohon kykeni.

Olitko sinä siis sitä ennenhoitanut kaiken vai oletteko jakaneet työt? Jos olitte jakaneet, olen myös ylpeä miehestäsi jos olit tehnyt kaiken ennen yksin niin viestisi lähinnä huvittaa.

Olimme jakaneet. Kenelle tahansa on iso työ hoitaa vaippaikäinen, petipotilas ja koti etenkin kun ne on hommat on tehnyt aikaisemmin kaksi tervettä aikuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuon sarjakuvan keskeinen opetus on, että jos haluaa elämän olevan yksinkertaista ja harmonista, ei kannata hankkia lapsia. Minulla on yli 15 vuotta parisuhdekokemusta, enkä ole kertaakaan joutunut riitelemään kotitöistä. Kahden aikuisen taloudessa asiat ovat aika helppoja, ja helppoudesta minä pidän.

No ei tietenkään kannata jos yksinkertaisuutta haluaa. 

Niin, en tosiaan ymmärrä, miksi monet haluavat väkisin tehdä elämästään raskaampaa ja hankalampaa. Ei kärsimys autuaaksi tee. Helppo ja mukava elämä on lähtökohtaisesti ihan yhtä palkitsevaa ja merkityksellistä kuin hankalakin.

Siis täällä on keskusteltu 42-sivua siitä, että puolison (yleensä miehen) pitäisi oikeasti lukea toisen ajatuksia, että mikä on tärkeää ja mitä pitäisi tehdä juuri sillä hetkellä?

Juu, se menee liian pitkälle, jos puoliso ei oikeasti tee yhtään mitään. Mutta onhan nyt ihan naurettavaa latoa roskapusseja ovensuuhun ja hykerrellen mielessään tarkkailla, että kuinka idiootin ihmisen olenkaan nainut... Jos oma puolisoni tekisi tuollaista, en todellakaan veisi niitä roskia vaan kysyisin että kulta oletko sairastunut dementiaan. "Miksi et sanonut" että haluaisit minun vievän roskia useammin?

Asioista pitää keskustella, myös siitä mitä toivoisi puolison tekevän. Ei voi vain mielessään miettiä ja sitten suuttua. Ja tähän vastaatte että no minähän olen sanonut sata kertaa. Ei, se on nalkuttamista. Se ei ole keskustelua. Jos käy oikean keskustelun eikä muutosta tapahdu, täytyy kestää tai erota.

Olen nainen, enkä kyllä todellakaan saa aikaa kulumaan siivoamiseen, pyykkäämiseen, ruokalistan suunniteluun (siis oikeasti tämäkin on jollekulle rankkaa?), enkä varsinkaan siihen että mielessäni halveksuisin puolisoani joka ei osaa lukea ajatuksiani.

Voidaanko vain ignorata tuo yksi sairaan rasittava sovinisti? Ärsyttää jo tuokin, että pistää naiset etsimään tutkimuksia, vaikkei se hänelle olisi yhtään sen vaikeampaa. Tuohonkin hän varmaan vastaa jotain todistustaakasta, huoh. Veikkaan, että kyseinen mies ei ole ikinä ollut pitkässä parisuhteessa.

Ei sen huomaamiseen, että naiset oikeasti keskinmäärin tekevät kotona enemmän kuin miehet tarvita mitään tutkimustuloksia. Täytyy vain hetken miettiä omaa lapsuudenkotia, mummolaa tai ystävien perheitä ja parisuhteita. Vaikka oma isäni on hieno ja hyvä mies ja teki huomattavasti kotitöitä silloin kun minä ja sisarukseni olimme vielä pieniä, todellakin äitini häärääsi silti paljon enemmän . Eikä kyseessä ollut  siis mikään turha naisten tohinointi  -vaikka siksi miehet sitä niin innokaasti kutsuvat- vaan yksinkertaisesti kyseessä oli kaikkea sitä, mitä yhteiskunta yleensä naisilta ja äideiltä odottaa (lasten synttärit, naamiaisasut, sukujuhlat, monipuoliset tarjottavat, kaunis koti, kaunis ulkonäkö yms). Renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa tai nurmikon leikkaaminen kesäisin ei ole verrattavissa jokapäiväiseen ja lähes jokahetkiseen valppauteen ja tekemiseen. Suurempi palkka ja useammin maksumieheksi joutuminen ei myöskään todellakaan ole syy jättää kotityöt tekemättä. 

 Vaikka isäni osallistui joulusiivoukseen ja ruuanlaittoon, äiti oli se joka laati listan tehtävistä asioista. Isä maksoi osan lahjoista, mutta äitini keksi mitä ostetaan. Aloituksen sarjakuvassa oli nimenomaan kyse siitä, että nainen on perheen PROJECT MANAGER ja tekee sen näkymättömän työn (joka ei nimestään huolimatta tunnu olemattomalta).  Vaikka mies ja nainen näennäisesti tekisivät työt tasan, nainen on yleensä se, joka ne hommat suunnitelee ja jakaa. Ja tosiaan tekee siinä sivussa kaikkea pientä ylimääräistä, kuten pistää uuden koneellisen pyykkiä pyörimään kun edelliset on ripustettu. Mies tyhjentää sen koneen kun on pyydetty ja piste. Pahoittelen yleistystä, mutta käytän sitä tässä vain saadakseni pointtini esiin. 

Edellinen jatkaa:

En ole itse vielä perheellinen, mutta vakaassa parisuhteessa ja lapset ovat ajankohtaisia pian. Tämä keskustelu oli hyvä muistutus siitä, että otan asian puheeksi ja tulen pitämään mieheni osallisena kotitöissä ja lasten hoidossa. Tällä hetkellä en itse käy töissä ja mieheni maksaa vuokran. Minulle ei tässä tilanteessa ole ongelma hoitaa kotia arkisin, sillä mieheni tekee pitkää päivää, kun taas minulla on paljon aikaa. Tiskaan, järjestelen, imuroin ja pesen lattiat, pyyhin pölyt, pesen pyykit, vaihdan lakanat ja pyyhkeet ja kokkaan monipuolisia aterioita. Viikonloppuisin mies osallistuu enemmän, mutta silti huomaan, että minä todellakin silloinkin olen se työnjohtaja. Sen sijaan, että hän pistäisi pyykit pyörimään, hän kysyy minulta, mitkä värit pitäisi pestä ja tai että pitäisikö lakanat tai pyyhkeet vaihtaa. Ihan kuin minulla olisi jotain sitä vastaan?  Voin hyvin kuvitella, että kun saamme lapsia ja minä todennäköisesti jään kotiin (Lontoossa päiväkodit ja lastenhoitajat ovat äärimmäisen kalliita ja kuukausipalkka voi valua jopa kokonaisuudessaan niiden maksamiseen, joten yleensä pienempituloinen nainen jää kotiäidiksi), vaarana on se, että olen aina vastuussa arjen pyörittämisestä. Täytyy siis todella pitää huolta siitä, että mies osaa - ja haluaa- tehdä lapsille ruokaa, tietää mitä lapsille puetaan päälle ja miten pyykit pestään.

Olen huomannut anoppilassa käydessä, että hänen äitinsä on todellakin se, joka päättää mitä, miten ja milloin mikäkin asia tehdään. En syytä miestäni, vaan yhteiskuntaa. Ärsyttää vanhemmaksi tullessa kun muistelen, miten minäkin tyttärenä aina autoin äitiä lastenhoidossa ja juhlien tarjoiluissa kun veljeni keskittyivät pitämään hauskaa. Teen kyllä kaikkeni, etten jatkaisi samaa omien lasteni kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuon sarjakuvan keskeinen opetus on, että jos haluaa elämän olevan yksinkertaista ja harmonista, ei kannata hankkia lapsia. Minulla on yli 15 vuotta parisuhdekokemusta, enkä ole kertaakaan joutunut riitelemään kotitöistä. Kahden aikuisen taloudessa asiat ovat aika helppoja, ja helppoudesta minä pidän.

No ei tietenkään kannata jos yksinkertaisuutta haluaa. 

Niin, en tosiaan ymmärrä, miksi monet haluavat väkisin tehdä elämästään raskaampaa ja hankalampaa. Ei kärsimys autuaaksi tee. Helppo ja mukava elämä on lähtökohtaisesti ihan yhtä palkitsevaa ja merkityksellistä kuin hankalakin.

No et ymmärrä niin et ymmärrä. Et tuhaan ole vela. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen haluaa marttyyrin elkein tehdä kotitöitä, paukutella vihaisena kaapinovia ja odottaa että mies lukee sen ajatukset, saa minun puolesta jatkaa kaapinovien paukuttelua. Olin kerran naimisissa tuollaisen kanssa, kerta riitti. Se ei voinut suoraan sanoa mitä haluaa, oli passiivis-aggressiivinen. Jos se olisi suoraan sanonut että hän haluaa minun siivota enemmän, olisi avannut suunsa ja sanonut. Sen sijaan raivosiivosi ja paukutteli kaapinovia ja kolisutti imuria. En ihan tarkoituksellakaan reagoinut niihin, siitä se vasta hermostuikin siihen pisteeseen että alkoi huutamaan. Minä sitten rauhallisesti totesin juurikin niin, että olisit pyytänyt, en minä mikään ajatustenlukija ole.

Mies kun tekisi pillunpuutteessa saman, että mykkänä paiskoo ovia ja muija ihmettelee mikä on niin ei miehelle sympatiaa paljon heru. Mikä siinä paukutellessa, vetäis mies käteensä vaan??

Tuossa kohdassa oikeampi vertaus olisi se, että tyydytät naisen, mutta et itse saa mitään koskaan, koska nainen ei hoida omaa osuuttaan. Ilman seksiä se nainenkin on, eikä käytä sinun käteenvetoa omaksi hyödykseen joka ikinen päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen haluaa marttyyrin elkein tehdä kotitöitä, paukutella vihaisena kaapinovia ja odottaa että mies lukee sen ajatukset, saa minun puolesta jatkaa kaapinovien paukuttelua. Olin kerran naimisissa tuollaisen kanssa, kerta riitti. Se ei voinut suoraan sanoa mitä haluaa, oli passiivis-aggressiivinen. Jos se olisi suoraan sanonut että hän haluaa minun siivota enemmän, olisi avannut suunsa ja sanonut. Sen sijaan raivosiivosi ja paukutteli kaapinovia ja kolisutti imuria. En ihan tarkoituksellakaan reagoinut niihin, siitä se vasta hermostuikin siihen pisteeseen että alkoi huutamaan. Minä sitten rauhallisesti totesin juurikin niin, että olisit pyytänyt, en minä mikään ajatustenlukija ole.

Mies kun tekisi pillunpuutteessa saman, että mykkänä paiskoo ovia ja muija ihmettelee mikä on niin ei miehelle sympatiaa paljon heru. Mikä siinä paukutellessa, vetäis mies käteensä vaan??

Onko seksi niinq miesten juttu ja siivous niinq naisten? 

Lähtökohtaisesti tärkeämpi asia miehen ja naisen yhteiselossa on seksi kuin siivoaminen. Jos ei saa pillua, aivan turha siivotakaan.

Jos naiselle on siivoaminen ja siisteys tärkeämpää niin aina voi alkaa lesboksi tai sinkuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ratkaissut ongelman sillä, että kirjoitan paperille ylös hoidettavat hommat. Muistutan, että katsoo sieltä.

No tässähän on tiivistetysti projektipäällikön toimenkuva.

Jatkan vielä, että ei tässä minusta varsinaisesti ole mitään vikaa näin. Väitän että homma toimi parhaiten kun edes toisella on kokonaiskuva kaikista hoidettavista/vaadittavista asioista, turhaa siihen on molempien aikaansa tuhrata. Mutta se pitää nimenomaan huomioida työnjaossa, että työ se on ollut jo tämäkin.

http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001668757.html

"Parisuhteessa elävä mies tekee viikossa 8,5 tuntia enemmän yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä kuin naispuolinen kumppaninsa."

Pelkkä tuntien määrä ei tietenkään kerro kaikkia. Usein esimerkiksi toisen mielestä auton vahaaminen ei ole kotityötä, kun taas tavaroiden piilottelu ja tyynyjen järjestely on.

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa:

En ole itse vielä perheellinen, mutta vakaassa parisuhteessa ja lapset ovat ajankohtaisia pian. Tämä keskustelu oli hyvä muistutus siitä, että otan asian puheeksi ja tulen pitämään mieheni osallisena kotitöissä ja lasten hoidossa. Tällä hetkellä en itse käy töissä ja mieheni maksaa vuokran. Minulle ei tässä tilanteessa ole ongelma hoitaa kotia arkisin, sillä mieheni tekee pitkää päivää, kun taas minulla on paljon aikaa. Tiskaan, järjestelen, imuroin ja pesen lattiat, pyyhin pölyt, pesen pyykit, vaihdan lakanat ja pyyhkeet ja kokkaan monipuolisia aterioita. Viikonloppuisin mies osallistuu enemmän, mutta silti huomaan, että minä todellakin silloinkin olen se työnjohtaja. Sen sijaan, että hän pistäisi pyykit pyörimään, hän kysyy minulta, mitkä värit pitäisi pestä ja tai että pitäisikö lakanat tai pyyhkeet vaihtaa. Ihan kuin minulla olisi jotain sitä vastaan?  Voin hyvin kuvitella, että kun saamme lapsia ja minä todennäköisesti jään kotiin (Lontoossa päiväkodit ja lastenhoitajat ovat äärimmäisen kalliita ja kuukausipalkka voi valua jopa kokonaisuudessaan niiden maksamiseen, joten yleensä pienempituloinen nainen jää kotiäidiksi), vaarana on se, että olen aina vastuussa arjen pyörittämisestä. Täytyy siis todella pitää huolta siitä, että mies osaa - ja haluaa- tehdä lapsille ruokaa, tietää mitä lapsille puetaan päälle ja miten pyykit pestään.

Olen huomannut anoppilassa käydessä, että hänen äitinsä on todellakin se, joka päättää mitä, miten ja milloin mikäkin asia tehdään. En syytä miestäni, vaan yhteiskuntaa. Ärsyttää vanhemmaksi tullessa kun muistelen, miten minäkin tyttärenä aina autoin äitiä lastenhoidossa ja juhlien tarjoiluissa kun veljeni keskittyivät pitämään hauskaa. Teen kyllä kaikkeni, etten jatkaisi samaa omien lasteni kohdalla. 

Huoh. Eli olet kotona luuhaava riippakivi ja aiot "pitää huolen" että töissä raatava miehesi tulee töistä kotiin kotitöihin. Voi nyt vi**u :D

duunari kirjoitti:

http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001668757.html

"Parisuhteessa elävä mies tekee viikossa 8,5 tuntia enemmän yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä kuin naispuolinen kumppaninsa."

Pelkkä tuntien määrä ei tietenkään kerro kaikkia. Usein esimerkiksi toisen mielestä auton vahaaminen ei ole kotityötä, kun taas tavaroiden piilottelu ja tyynyjen järjestely on.

Ja kevätverhojen asettelu sekä tuikkukippojen siirtely/shoppailu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista on se, että naiset tekevät uskomattomat määrät turhaa työtä vain siksi, että asiat olisivat siten kuin he haluavat. Olen nainen, jonka mieleen ei edes tulisi siivota miehen jälkiä. Jos mies ei huomaa muovikassia lattialla ja se kassi häiritsee minua, niin nappaan sen parempaa talteen. Jos se ei häiritse minua, annan sen olla ja sanon mahdolliselle vieraalle, että hyppää siitä yli.

Niin. On tosiaan ihmisiä, joita ei häiritse se että koti on kuin kaatopaikka, johon täytyy raivata polkuja pystyäkseen kulkemaan.

Itse en halua sellaisessa paikassa asua, joten siksi tavaroita ei jätetä lojumaan. En myöskään ala korjata aikuisen ihmisen jälkiä kerta toisensa jälkeen, joten siksi vaadin miestä nostamaan levittämänsä tavarat.

Välillä voi muistuttaa, että poiskin voin muuttaa jos ei tämä yhteiselo onnistu.

Eli sinun mielipide on oikea. Mies voi muuttaa pois jos yhteiselo (= naisen käskyt ja siisteyskäsitys) ei kelpaa.

Kompromissi. Ei voi olla niin että eletään kaatopaikalla koska toinen haluaa, eikä niin että pestään hammasharjalla nurkkia koska toinen haluaa. Parisuhteessa aina pitää huomioida toinen ja jos tiedät että toista suunnattomasti ärsyttää roskat lattialla MIKSI heität ne siihen kun samalla vaivalla laittaisit roskiin?? Se on vallankäyttöä. Sama jos minä tiedän että sinua ärsyttää jos en aja autoa talliin ja ikinä en aja sitä sinne, vaikka hyvin osaan ja voisin.

Vallankäyttöä on myös vaatia toista tekemään asiat tavalla X vain koska vaatija niin haluaa.

Jos kyse on satunnaisesta roskasta niin se korjaa ketä häiritsee. Jos kyseessä on sikolätti, niin muuta itse pois. Miksi asua possun kanssa? Ja aivan turha sanoa, että suuri osa miehistä on sellaisia!

Et ymmärrä että joskus parisuhteessa on pienemmän riesan tie tehdä joku asia niinkuin toinen haluu jos asia itselle on yhdentekevä? Minä ainakin valitsen taisteluni, jos miehelle on tärkeää että autot ovat tallissa, voin ne hyvin sinne ajaa käytön jälkeen vaikka minusta ne voisivat yhtä hyvin olla pihallakin. Samaa odotan mieheltä minulle tärkeissä asioissa.