Lue keskustelun säännöt.
Poikani tyttöystävä - Onko normaalia?
Hannele
21.05.2017 |
Helppo sanoa ettei 25v miehen tekemiset kuulu äidille. Kuitenkin poika on nyt pari vuotta käynyt kotona tyttöystävänsä kanssa. Tullaan hyvin toimeen ja hyväksyn hänet täysin. Silti tietyt asiat mietityttää:
- Omilleen muuttaessa poika kokkasi usein. Yhdessä he syövät pelkästään valmisruokia
- Tyttö on ystävällinen mutta ei puhu mitään ellei joku kysy. Ujous on ohimenevää, tämä ei
- Tyttöystävän tultua minua ja miestäni ei ole enää päästetty pojan asuntoon. Edes kahville
- Olemme ehdottaneet tavata tyttöystävän vanhempia. Siihen ei reagoida, vaikka poika viettää mm. kaikki juhlapyhät tyttöystävän kanssa hänen vanhempien luona.
Onko tämä nyt täysin normaalia vai mistä on kyse?
Kommentit (222)
Minä rakastuin kumppaniini, en heidän vanhempiin. Riittää, että meillä menee hyvin. Kun tietää, että kummankin vanhemmat eivät arvomaailmaltaan ikinä tulisi toimeen ja kummaltakin taholta arvostelut haukkuineen jälkikäteen meidänkin niskaan, niin miksi ihmeessä edes hammasta purren?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyi lukea koko ketju, koska en ole uskoa näiden kommenttien lähes yhtenäistä suuntaa siihen, ettei kumppanien vanhemmat tapaisi yhteiselon vakaannuttua. Minulle, miehelleni ja meidän molempien vanhemmille oli itsestään selvää, että tottakai tässä tavataan porukalla ja käydään esimerkiksi syömässä ja tutustutaan. Onhan meillä "nuorella parilla" yhteinen asunto ja tulevaisuus ja tullaan olemaan tekemisissä.
Minua ja miestäni hävettäisi suunnattomasti, jos vanhempamme joutuisivat ensimmäistä kertaa tapaamaan paljon ehdotetuissa häissä. "Hei, mä olen Maija, sulhasen äiti" "Ai hei, mä olen Pirkko, istuttiin tossa eturivissä toisella puolella, eli ton morsiammen äiti" En voi ymmärtää, että joillekin tämä kaikkien vieraiden edessä käytävä keskustelu olisi vähemmän kiusallinen kuin perheiden kesken käyty kahvihetki.
Eniten minua ihmetyttää se, että tämä tutustuminen (ja vaikka hammasta purren ja väkisin kohteliaan ja hyväntuulisen small talkin ylläpito puolison vanhempien ja ylipäätään kaikkien ihmisten kanssa) kuuluu itsestään selviin käytöstapoihin niin minun perheessäni kuin miehen ja ystävien perheissä, vaikka tässä ketjussa ajatusmaailmani on selvä vähemmistö. Miten sulkeutuneella asenteella pärjää esimerkiksi uudella työpaikalla? Vaikka ajatusta väheksyttiin, niin minustakin tämä saattaa olla paikkakohtaista. Helsingissä naapurille ei tarvitse sanoa edes hei, mutta minut on lapsesta asti opetettu vaihtamaan muutama kohtelias sana naapurin aikuisten kanssa, tervehtimään vanhempieni vieraita ja soittamaan itse puheluitani Olen tästä kotikasvatuksesta hyvin kiitollinen.
Minä en pitäisi omituisena, jos vanhempani huolestuisivat minun aikuisen lapsen muuttuneista ruokailu- tai liikuntatottumuksista. Onhan silloin jotain vialla ja he haluavat tarjota apuaan. Minua myös edelleen kehotetaan olemaan varovainen portaissa tai välttämään kuumavesiastiaa. Otan nämä huumorilla ja naljailen takaisin, että ikää on tosiaan jo yli 30.