Poikani tyttöystävä - Onko normaalia?

Anoppeja on monenlaisia. Mutta varmaa on että jokainen anoppi on kiinnostunut lapsensa elämästä.

Ihan paras asia erossa oli päästä eroon exän perheestä! Ex oli kiva, mutta se perhe... Minä haluan viettää vapaa-aikani yksin ja harrastusten parissa. En kaataa puita niiden kanssa, mökkeillä, leipoa ruokaa, mitä kielletään syömästä, tai saunoa yhdessä appiukon kanssa.

Tuohon edelliseen, että olen vielä nainen. Rajansa se on suomalaisella saunakulttuurillakin.

>Miksi pitäisi järjestää joku perhepäivällinen vain siksi, että Ap sitä toivoo?

Ei kukaan sanonut, että on pakko järjestää tapaaminen, vaan että se olisi kohteliasta. Tiedätkö mitä se tarkoittaa? Sitä, että ei aina ajattele vain omaa mielihyvää, vaan miten antaisi iloa toiselle, ottaisi siis toisen mielihyvän huomioon. Olis joo älytöntä aina asettaa toisen ilo etusijalle, mutta yhtä älytäntä, jos ei koskaan tee niin. Itse en ole järjestänyt moisia tapaamisia, mutta jos joku kovasti haluaisi ja toisille se olis sillai "ok, jos nyt joku siitä iloa saa", niin mä järjestäisin sen tolla asetelmalla. Jos taas jollekin ehdoton ei, niin en järjestäisi. Musta se kirjoittaja kelasi jotenkuten noin.

On ihan normaalia olla kiinnostunut herranjumala lapsensa avopuolisosta ja tämän suvusta. Miksi ei? Mustakin on hölmöä väkisin yrittää bondausta, mutta yhtä hölmöä, jos ei koskaan tavata, tyyliin vaiheessa kun naimisiin ja lapsia. Toi aloittaja voi tulla piireistä, jossa ystävällisesti yritetään tulla toimeen kaikkien kanssa, ollaan sosiaalisia, nautitaan seurasta ja avataan vieraanvaraisesti oma koti kaikille, jolloin on vaan vaikea käsittää, että jotkut eivät halua tutustua kenenkään uuteen. Se on tietty nieltävä,ettei kaikkien kanssa synkkaa, mutta jos siihen ei missään vaiheessa anneta edes mahdolisuutta, niin on se omituista. Mutta itse en tuossa vaiheessa vielä kuitenkaan stressaisi kuten aloittaja stressaa.

>Henkilökohtaisesti sillä ei ole minulle mitään väliä, että anoppi on kantanut, synnyttänyt ja puoliksi kasvattanut mieheni.

Ahaa. Onpas lapsellinen väite. Henkilökohtaisesti sinulle siis ei ole mitään väliä, että miehesi on syntynyt ja elää?

>ÄHieno juttu, että on näin tehnyt, mutta lapsen aikuistumiseen kuuluu myös luopumista, eikä sillä ole mitään tekemistä biologisten tosiasioiden kanssa.

Öö? Mitä tää tarkoittaa? Kuka olisi väittänyt, ettei kuuluisi luopua? (Myöskin pojan luopua siitä äidin huolenpidosta, mitä ei kaikki muuten aina tee, jääkaapille on niin kiva kävellä syömään ilmaista ruokaa.) Se, että lapsi kasvaa aikuiseksi, on mitä biologisin tosiasia ja sitähän tässä kaikki on tolle äidille sanoneet.

>Tietenkin anoppi saa olla osa lapsensa elämää loppuun asti (ellei mies päätä toisin), mutta niin se vaan ikävä kyllä menee, että äiti ei ole enää miehen elämän ykkönen.

Kuka on sanonut, että pitäisi olla miehen elämän ykkönen? Ei kukaan. Älytön ajatus.

>Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että anopin mielipidettä ei välttämättä aina oteta huomioon eikä edes kysytä.

Ensimmäinen järkevä lause. Juuri noin. Anopin mielipide ei kuulu moneenkaan asiaan. Tällaisia on just kodin sisustukset, ruokavaliot, lasten nimet jne. Ei mitenkään tarvitse kysyä anopin tai appiukon mielipidettä. Mutta monissa perheissä on kiva tehdä joitain asioita yhdessä. Kauhesti näkee myös aikuisia lapsia, jotka mielellään ottavat vanhempansa lainoja takaamaan, muuttoavuksi, vauvoja hoitamaan, mutta toisin päin ei panosteta, pidetään tungetteluna ja kuumotuksena, jos vanhemmat kutsuu kylään omaan kotiinsa. Onneksi mulla on kiva anoppi, fiksu ja kiva nainen, täynnä niitä mielipieitäkin, mutta ei tuputa. Osan myös suhtautua siihen, että olemme eri ikäluokkaa ja tajuamme erilaisia asioita, rikkaus. Lasten kasvatuksessa olen saanut tosi hyödyllisiä neuvoja, olen kysynyt. Ekaa lasta kasvattaessa kiinnostaa sellaisen ihmisen kokemus, joka on kasvattnut neljä kivaa tyyppiä aikuiseksi.

Sovimme miehen kanssa jo kauan sitten, etteivät perheet tapaa toisiaan. Ovat ihan eri planeetoilta ja varma konflikti. Kaksi suorasuunaista vielä vastakkain. Ei kiitos.

Anoppia oli tosi rasittavaa kutsua kylään. Oli juuri sitä lajia, joka pistää tyyliin puuvillahanskat käteen ja pyyhkii taulun reunukset.

Melko monella tässä ketjussa tuntuu olevan niin huono itsetunto tai jonkinlainen narsismi, että anoppi koetaan uhkana. Että jos ihminen ei ole aivan niinkuin itse ja omat bestiset, niin kauhea ihminen sitten. On olemassa hankalia anoppeja, mutta myös tosi ihania. Ihmeellistä riehumista. Ikäänkuin olis joku sotatila, että yhyy, mun miehen äiti uhkaa mun asemaa miehen elämässä.

Terve ihminen tutustuu mielellään oman kumppaninsa vanhempiin ja ymmärtää vähän sitä, miten maailma toimii.

Empatia, kiinnostus toisia kohtaan, tilana antaminen toisille, käytöstavat, yrittäminen, ymmärtäminen. Ootteko raivottaret kuulleet sellaisista?

Okei, on olemassa hirveitäkin anoppeja. Mutta ei niitä nyt niin kauheasti ole. Menkää itseenne. Oletteko yrittäneet ollenkaan tulla omalta mukavuusalueelta samalla kuin vaaditte vanhempaa ihmistä hylkäämään oman mukavuusalueensa kokonaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin tästä keskustelusta surulliseksi. Minulla on kaksi poikaa. Ilmeisesti olen sitten tulevaisuudessa hankala ja ei- toivottu sukulainen. Olisin niin toivonut, että lapset kävisivät meillä ja toisinpäin kun ovat aikuisia. Lapsenlapsia olisi kiva nähdä, mutta ilmeisesti se ei käy. Kyllä on kovaa olla anoppi. Ja ihminen saa olla hiljainen, mutta tietyt käytöstavat pitää jokaisella olla. Itseäni on siunattu ihanalla anopilla ja apella.

Tunnistat itsesi noista tunkeilevista jankuttavista inhottavista päällepäsmäri-anoppien kuvauksista? Onneksi et ole vielä anoppi, ehdit psyykata ittes olemaan ihana anoppi kuten omasi on :)

Sivistyneisiin tapohin ja kohteliaisuuteen kasvatettu minä pakotettiin aina päivällispöytään. Jotta saisin kuulla, miten se teini-ex oli kivempi puoliso ja minä kuitenkin korkeasti koulutettu en. Rattoisaa kahvittelua. Lopuksi itkettiin parisuhdehuolet.

Vierailija kirjoitti:

Tulin tästä keskustelusta surulliseksi. Minulla on kaksi poikaa. Ilmeisesti olen sitten tulevaisuudessa hankala ja ei- toivottu sukulainen. Olisin niin toivonut, että lapset kävisivät meillä ja toisinpäin kun ovat aikuisia. Lapsenlapsia olisi kiva nähdä, mutta ilmeisesti se ei käy. Kyllä on kovaa olla anoppi. Ja ihminen saa olla hiljainen, mutta tietyt käytöstavat pitää jokaisella olla. Itseäni on siunattu ihanalla anopilla ja apella.

Tietenkin voit kutsua lapset puolisoineen kylään, mutta heillä on oikeus kieltäytyä kutsusta, eikä siitä kannata suuttua. Samalla tavalla heillä on oikeus olla kutsumatta vieraita omaan kotiinsa, ja sinun on ikävä kyllä vain hyväksyttävä se, että aikuiset lapset tekevät itse omat valintansa.

Myös lastenlasten tapaamisista vanhemmat päättävät keskenään, ja mikä ikinä heidän valintansa onkaan, sinun pitää vain hyväksyä se. Ainoa asia, johon voit vaikuttaa, on oma käytöksesi. Ethän tunge nokkaasi asioihin, jotka eivät sinulle kuulu, ethän kritisoi lastesi ja heidän kumppaniensa valintoja, ethän odota, että sinun mielipiteesi tulee ottaa huomioon asioissa, jotka eivät liity sinuun jne. Pohdi näitä kysymyksiä ja sisäistä ajatus lapsistasi omina yksilöinään, joilla on oma tahto. Vielä ehdit muuttua ihanaksi anopiksi.

Vierailija kirjoitti:

Tulin tästä keskustelusta surulliseksi. Minulla on kaksi poikaa. Ilmeisesti olen sitten tulevaisuudessa hankala ja ei- toivottu sukulainen. Olisin niin toivonut, että lapset kävisivät meillä ja toisinpäin kun ovat aikuisia. Lapsenlapsia olisi kiva nähdä, mutta ilmeisesti se ei käy. Kyllä on kovaa olla anoppi. Ja ihminen saa olla hiljainen, mutta tietyt käytöstavat pitää jokaisella olla. Itseäni on siunattu ihanalla anopilla ja apella.

Jos muistat kertoa uudelle miniäkokelaalle, miten ihana se entinen oli, etkä ikinä siihen yllä, koska omat sopeutumisvaikeudet nuorten parisuhteisiin, on turha odottaa kyläkutsua.

Meillä tosiaan anoppi näytti hapanta naamaa, kun kyseli siivouksista ja kodinhuollosta. Ongelmia kun ei ollut, niin ilmeisesti omassa kodissaan sitten. Lakanat jos mankeloitiin siellä, piti aina tuupata mukaan ja kysellä, miten paljon nämäkin maksoivat. Ihan itse tienattiin rahat.

"Ei kukaan sanonut, että on pakko järjestää tapaaminen, vaan että se olisi..."

> Selvästi tapaamisen järjestäminen on Apn pojalle ja tämän puolisolle ehdoton ei. Muuten tapaaminen olisi varmaankin jo järjestetty. Tässä tilanteessa Apn poika ja avopuoliso voivat olla mielestäni hyvällä omallatunnolla "epäkohteliaita".

"On ihan normaalia olla kiinnostunut herranjumala lapsensa avopuolisosta ja tämän suvusta. Miksi ei? Mustakin on hölmöä väkisin yrittää bondausta, mutta yhtä hölmöä, jos ei koskaan tavata, tyyliin vaiheessa kun naimisiin ja lapsia..."

> Kiinnostaa saa, muttei tuppaantua. Ihmiset ovat erilaisia. Kaikki eivät halua tutustua uusiin ihmisiin, ja se on vaan pakko hyväksyä. Erilaisuus ei tee kenestäkään vielä omituista. Kuka määrittelee normaalin? Apko?

"Ahaa. Onpas lapsellinen väite. Henkilökohtaisesti sinulle siis ei ole mitään väliä, että miehesi on syntynyt ja elää?"

> Se, että anoppi on kantanut, synnyttänyt ja puoliksi kasvattanut miehen, ei ansaitse hänelle vielä mitään erityiskohtelua. Anopin oikkuihin ja vaatimuksiin ei tarvitse suostua vain siksi, että hän on synnyttänyt ja kasvattanut miehen. Minulle anoppi on kuin kuka tahansa muukin ihminen. En vietä aikaa ikävän ihmisen kanssa vain siksi, että hän on mieheni äiti ja näin ollen kantanut ja synnyttänyt hänet. Naurettavaa ajatella toisin.

(Ja tottahan se on, että jos en olisi tämän miehen kanssa, olisin varmaan jonkun toisen kanssa.)

"Öö? Mitä tää tarkoittaa? Kuka olisi väittänyt, ettei kuuluisi luopua? (Myöskin pojan luopua siitä äidin huolenpidosta, mitä ei kaikki muuten aina tee, jääkaapille on niin kiva kävellä syömään ilmaista ruokaa.) Se, että lapsi kasvaa aikuiseksi, on mitä biologisin tosiasia ja sitähän tässä kaikki on tolle äidille sanoneet."

> Vaikka onkin kantanut ja synnyttänyt lapsensa, lapsesta tulee silti osata päästää irti. Ap ei tunnu osaavan.

"Kuka on sanonut, että pitäisi olla miehen elämän ykkönen? Ei kukaan. Älytön ajatus."

> Apn asenne vaikuttaa siltä.

"Ensimmäinen järkevä lause. Juuri noin. Anopin mielipide ei kuulu moneenkaan asiaan. Tällaisia on just kodin sisustukset, ruokavaliot, lasten nimet jne. Ei mitenkään tarvitse kysyä anopin tai appiukon mielipidettä. Mutta monissa perheissä on kiva tehdä joitain asioita yhdessä..."

> Me emme ole koskaan pyytäneet mitään. Jos vapaasta tahdosta annetaan, niin mielellämme otamme vastaan, mutta kiitollisuudenvelkaan emme halua jäädä. Lapsiakaan meille ei ole tulossa, ja jos olisikin, pyytäisin neuvoja omalta äidiltäni. Anoppi on vastuussa paljosta hyvästä miehessäni, mutta niin on myös huonosta. Anopin elämänkatsomus ei istu minun ja miehen vastaavaan. Tietysti tiukan paikan tullen voi olla, että joudumme joskus pyytämään apua, mutta pyrimme ainakin välttämään.

On mystistä. Pojalla on omakin tahto. Jos hän haluaa syödä kotiruokaa hän kokkaa kotiruokaa, jos hän haluaa syödä eineksiä hän syö eineksiä. Se ei ole tyttöystävän vika millään tasolla. 

Asunto on pojankin koti. Ei ole tyttöystävän vika jos ap ei pääse sinne. Tää on vähän sama kuin mies pettää niin syytetään sitä naista jonka kanssa mies on pettänyt. Ihan kuin ap ei luottaisi poikansa kykyyn olla aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Tulin tästä keskustelusta surulliseksi. Minulla on kaksi poikaa. Ilmeisesti olen sitten tulevaisuudessa hankala ja ei- toivottu sukulainen. Olisin niin toivonut, että lapset kävisivät meillä ja toisinpäin kun ovat aikuisia. Lapsenlapsia olisi kiva nähdä, mutta ilmeisesti se ei käy. Kyllä on kovaa olla anoppi. Ja ihminen saa olla hiljainen, mutta tietyt käytöstavat pitää jokaisella olla. Itseäni on siunattu ihanalla anopilla ja apella.

Jos haluat tulevaisuudessa osallistua poikiesi elämään, niin ensimmäiseksi tuo marttyyriasenne pois.

Mä niin toivoisin, että anoppini olisi sellainen, jolle voisi joskus jättää lapset hoitoon, viettää joulu yhdessä tms muuta normaalia kanssakäymistä. Mutta ei ole. Sitä henkisen väkivallan ja mitätöinnin määrää en ole valmis sietämään keneltäkään. En edes, enkä varsinkaan, mieheni äidiltä. Eeikä riitä, että anoppi on kenkku minulle. Osansa saa kaikki läsnäolijat. Jopa lapset!

Lukeekohan ap enää näitä kommentteja edes.

Itse olen tyttöystäväasemassa, ollut yli 5v. Käydään usein miehen vanhemmilla, jolloin samalla myös miehen sisarukset ovat paikalla. Vaikka olen muuten puhelias ja sosiaalinen, valitettavasti en pysty olemaan sitä kyseisen perheen kanssa aikaa viettäessäni. Osin se varmasti johtuu siitä että en pienen perheen jäsenenä ole tottunut olemaan niin isossa perheporukassa (kaveriporukka on ihan eri asia!) ja toisaalta sekä enimmäkseen siitä, että minusta tuntuu ettei minua arvosteta kyseisessä perheessä. Miksipä kertoisin tai aloittaisin mitään juttua enää, kun olen saanut niin monesti pitkiä katseita tai lyttäävän kommentin.. Päivällisillä aina hoetaan kuinka akateemisesti ajateltuna sitäja akateemisesti ajateltuna tätä. Perheenjäsenet ovat kaikki minua ja miestäni lukuunottamatta koulutukseltaan eri alojen maistereita tai tohtoreita. Olisi aivan ihanaa olla osana sellaista perhettä jossa minusta tykätään sellaisena kuin olen, ilman statuksia ym. Oksettaa ajatella miten perheenjäsenten suhtautuminen minuun muuttuu, jos satun nyt pääsemään sisään lääketieteelliseen tiedekuntaan. Tähän asti olen ollut "vain" AMKn käynyt luuseri.

Ihmetyttää nämä kommentit, että meillä on sitä ja tätä ja tuota ja jos teillä on eri tavalla, niin sitten se on jotenkin epänormaalia.

Meillä juuri poikaystävä ei halua äitiään meille. Äiti soittaa hänelle muutaman kerran viikossa ja valittaa AINA. Mikään ei kelpaa; opiskelut, elämäntavat ja se, että lapsenlapsia ei ole tehty hänelle. Mies 26, minä 25v.

Mies valehdellut opiskeluistaan hänelle, joten pelkään jutella anopin kanssa jos tulee näistä asioista puhetta. Ujona ihmisenä sitten vaikea keksiä puheltavaa välillä.

Omat vanhempani ovat armottomia maalaisjuntteja, jotka ei ikinä käy missään ja 30v siskoni on itserakas lapsen heitteillejättäjä & pahoinpitelijä (ei lapsensa), jolla ei ole minkäänlaista yleistietoa tai käytöstapoja..joo-o toivon, että he eivät ihan heti tapaa.

Osaa anoppi olla myös kivakin, en sitä kiistä.

Meillä molemmat huolehtivat yhteydenpidon omaan sukuunsa. Miestä ei kiinnosta olla yhteyksissä vanhempiinsa enkä minä halua pakottaa. Minä huolehdin, että lähetämme äitienpäivä- ja joulukortit myös miehen kotiin, ja järjestän joululomalle aina tapaamisen miehen vanhempien kanssa. Patistan häntä myös soittamaan vanhemmilleen edes joskus. Enempää en katso velvollisuudekseni järjestää.

Miehelläni on minusta oikeus päättää itse miten paljon hän vanhempiaan tapaa. Omia vanhempiani tapaan vähintään kerran kuussa ja he käyvät meillä paljon.

Miehellä on omasta mielestään vanhempiinsa hyvät välit, mutta tiedän, että vanhemmat odottaisivat enemmän yhteydenpitoa.

Ehkä myös ap:n poika kokee, että nykyisessä tilanteessa puhelinsoitot riittävät yhteydenpidoksi.

Kuulostaa vähän mt-ongelmaiselta sukulaistytöltäni (ei kyllä ole koskaan seurustellut). Voisi olla vähän samanlainen jos olisi tuo poikasi tyttöystävä.

- On niin nirso että vain muutama tietty ruoka kelpaavat, suurin osa valmisruokia tai roskaruokaa. Kokkaa harvoin, vain 1-2 ruokalajia.

- On ujo ja itsetunto ongelmia. Ei ole kiinnostunut toisista ihmisistä eikä halua tutustua.

- Samasta syystä ei halua ketään kylään joita ei tunne hyvin. "On niin kiusallista."

- Riippuvainen vanhemmistaan, soittelee/viestittää pitkin päivää ja kertoo heille aivan kaiken, raportoi viime tuntien tapahtumat. Haluaa viettää juhlapäivät vanhempiensa kanssa koska muut ihmiset ärsyttävät, muiden (kavereiden,mahdollisen poikaystävän) halut eivät ole yhtä tärkeitä.

Tilanne ei ole ehkä näin huono teidän tapauksessa mutta tämmöisiäkin on.