Lue keskustelun säännöt.
Poikani tyttöystävä - Onko normaalia?
Hannele
21.05.2017 |
Helppo sanoa ettei 25v miehen tekemiset kuulu äidille. Kuitenkin poika on nyt pari vuotta käynyt kotona tyttöystävänsä kanssa. Tullaan hyvin toimeen ja hyväksyn hänet täysin. Silti tietyt asiat mietityttää:
- Omilleen muuttaessa poika kokkasi usein. Yhdessä he syövät pelkästään valmisruokia
- Tyttö on ystävällinen mutta ei puhu mitään ellei joku kysy. Ujous on ohimenevää, tämä ei
- Tyttöystävän tultua minua ja miestäni ei ole enää päästetty pojan asuntoon. Edes kahville
- Olemme ehdottaneet tavata tyttöystävän vanhempia. Siihen ei reagoida, vaikka poika viettää mm. kaikki juhlapyhät tyttöystävän kanssa hänen vanhempien luona.
Onko tämä nyt täysin normaalia vai mistä on kyse?
Kommentit (222)
Meidän vanhemmat tapasivat toisensa ainokaisen ristiäisissä. Sen jälkeen samaisen lapsen rippi- ja yo-juhlissa. Äitini ja isäni ovat 20 vuotta anoppia ja appea nuorempia. Ovat eläneet ikänsä kaupungissa ja tavat ja harrastukset aivan erilaiset. Jo ikäero tekee sen, että heillä on hyvin vähän yhteistä. Miehen vanhemmat voisivat olla heidän vanhempiaan. Anopin pääasiallinen puheenaihe ovat hänen sairautensa ja appiukolla hirvenmetsästys. Oma isäni ei ole mikään Erä-Erkki ja äidistäni on melko erikoista, että joku puhuu kahvipöydässä juhlatilaisuudessa esimerkiksi virtsatietulehduksistaan ja kohdunlaskeumastaan. Tai haukkuu emännän pöytäliinat huonosti silitetyiksi ja kukkapenkit huonosti hoidetuiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muusta en osaa sanoa, mutta ujous ei välttämättä haihdu nopeasti. Kyse ei välttämättä ole edes pelkästä ujoudesta, vaan voi olla jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa tms. Voisin kuvitella, että omalla kohdallani syväjään sulainen kestäisi monia vuosia. En vaan pystyisi olemaan ja keskustelemaan rennosti.
Täältä Hollannista katsoen suomalainen tyyli näyttää tosi oudolta. Suomessa asuessani en sitä ihmetellyt.
Meillä kaksi aikuista avoliitossa asuvaa tytärtä ja yksi kotona asuva, seurusteleva poika. Olemme tavanneet kaikkien vanhemmat moneen kertaan. Täällä on esim. tapana kutsua vieraita syntymäpäivänä - myös puolison vanhemmat ja sisarukset. Kyläilykulttuuri on muutenkin luontevaa, eikä siitä tehdä numeroa. Voidaan piipahtaa kahvilla ja saadaan kahvin kanssa ehkä vain keksi. Ei ole mitään kahvipullapaineita. Arki on jollain ihmeellisellä tavalla kevyempää, iloisempaa ja helpompaa.
Se mikä on kenellekin normaalia, on jokaisen oma asia, mutta kerronpa nyt oman näkemykseni asiaan sillä erotuksella, että olen tällä hetkellä sinkku.
- Syön valmisruokia, joko niitä ostan tai käyn ulkona syömässä, koska en jaksa enkä kyllä ehtisikään panostaa kokkailuun.
- En tykkää kutsua luokseni vieraita. Viihdyn yksikseni ja vieraissa on oma vaivansa. Siivous, tarjoilut, yöpaikan järjestäminen yms. koska mm. vanhempani asuvat kaukana. Siksi toisekseen tämä on mun koti, eikä mulla ole mitään velvollisuutta kutsua tänne ketään, jos en halua. Itsekin harvemmin missään vierailen ja mm. ystäviä näen ulkona vaikka ruokailun merkeissä, niin ei tarvitse nähdä vaivaa.
- Olen sosiaalinen ihminen, mutta joidenkin ihmisten seurassa nyt vaan on vaikeampaa olla oma itsensä luontevasti. Siksi itsekin valitsen seuran, jossa viihdyn, eikä kiusallista hiljaisuutta ole. Pitää myös muistaa, että jotkut ihmiset vaan ovat ujoja.
- Miksi teidän pitäisi tavata tyttöystävän vanhemmat? Tapaatte sitten myöhemmin häissä, jos sellaisia tulee tai muissa juhlissa yms, jos poikasi ja tyttöystävä katsovat sen aiheelliseksi.
Jokainen tyylillään ap. Muista se.
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhemmat tapasivat toisensa ainokaisen ristiäisissä. Sen jälkeen samaisen lapsen rippi- ja yo-juhlissa. Äitini ja isäni ovat 20 vuotta anoppia ja appea nuorempia. Ovat eläneet ikänsä kaupungissa ja tavat ja harrastukset aivan erilaiset. Jo ikäero tekee sen, että heillä on hyvin vähän yhteistä. Miehen vanhemmat voisivat olla heidän vanhempiaan. Anopin pääasiallinen puheenaihe ovat hänen sairautensa ja appiukolla hirvenmetsästys. Oma isäni ei ole mikään Erä-Erkki ja äidistäni on melko erikoista, että joku puhuu kahvipöydässä juhlatilaisuudessa esimerkiksi virtsatietulehduksistaan ja kohdunlaskeumastaan. Tai haukkuu emännän pöytäliinat huonosti silitetyiksi ja kukkapenkit huonosti hoidetuiksi.
Onneksi miniä kirjoittaa netissä kauniisti appivanhemmistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän vanhemmat tapasivat toisensa ainokaisen ristiäisissä. Sen jälkeen samaisen lapsen rippi- ja yo-juhlissa. Äitini ja isäni ovat 20 vuotta anoppia ja appea nuorempia. Ovat eläneet ikänsä kaupungissa ja tavat ja harrastukset aivan erilaiset. Jo ikäero tekee sen, että heillä on hyvin vähän yhteistä. Miehen vanhemmat voisivat olla heidän vanhempiaan. Anopin pääasiallinen puheenaihe ovat hänen sairautensa ja appiukolla hirvenmetsästys. Oma isäni ei ole mikään Erä-Erkki ja äidistäni on melko erikoista, että joku puhuu kahvipöydässä juhlatilaisuudessa esimerkiksi virtsatietulehduksistaan ja kohdunlaskeumastaan. Tai haukkuu emännän pöytäliinat huonosti silitetyiksi ja kukkapenkit huonosti hoidetuiksi.
Onneksi miniä kirjoittaa netissä kauniisti appivanhemmistaan.
Eihän viestissä ollut mitään loukkaavaa?
Eri
Miniä kuulostaa ihan normaalilta. Ap itse ei kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
NORMAALIA? Vain Suomessa. Kuka tahansa eurooppalainen pitäisi moukkamaisena eristäytyä suvusta!
Ranskassa ja Italiassa nuoret naiset ei suostu edes seurustelemaan miehen kanssa, jonka perheessä ei voi kyläillä.
Hyväksyt miniäkokelaasi täysin, MUTTA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä pojan äitinä mieluusti viettäisin poikani & kumppani kanssa osan juhlapyhistä, pakottaahan ei tietty voi, oudolta kuitenkin tuntuisi, että aina ollaan tytön vanhempien luona.
Jos siellä on mukavampaa, sen pojankin mielestä. Poika on huomannut vanhempien negatiivisen suhtautumisen tyttöystäväänsä kohtaan. Ehkä tytön vanhemmilla on vaan letkeämpi meininki ja he ovat hyväksyneet pojan täysin perheeseensä. Eivät etsi tästä "vikoja" ja "outoksia" kuten ap tyttöystävästä.
Tämä tuli minullekin mieleen. Me mieheni kanssa olemme aina viihtyneet paremmin minun vanhempieni luona. Vanhempani hyväksyivät hänet heti, kun teininä hänet näytille toin ja ottivat osaksi perhettä. Samoin ei käynyt poikaystävän vanhempien kanssa. Olen ujo, silloin nuorena vielä enemmän ja selvästi anoppi piti minua omituisena ja epäsopivana. Yli kymmenen vuoden päästä hän vihdoin alkoi hyväksyä minut pysyväksi osaksi poikansa elämää. Sinänsä myöhäistä, koska koko tuon ajan mieheni oli jo ollut rakastettu minun perheenjäsenieni puolelta ja hän tiesi sen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
NORMAALIA? Vain Suomessa. Kuka tahansa eurooppalainen pitäisi moukkamaisena eristäytyä suvusta!
Ranskassa ja Italiassa nuoret naiset ei suostu edes seurustelemaan miehen kanssa, jonka perheessä ei voi kyläillä.
Kyynel. Emme ole Ranskassa emmekä Italiassa, vaan Suomessa. Täällä tapoihin kuuluu oikeus ja vapaus päättää itse seurastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani ovat tavanneet mieheni vanhemmat kerran, eräässä juhlatilaisuudessa. Anoppi ja appi, jotka ovat eronneet, eivät halunneet osallistua häihimme kumpikin omasta syystään (anoppi oli kutsuttu väärällä tavalla ja appi on sairas), mutta häissä toki olisivat kohdanneet. Noin muutoin minusta tämmöinen sosieteeraaminen on luontevaa silloin jos on yhteisiä lapsenlapsia ja näiden juhlia, muutoin ei mitenkään välttämätöntä.
Aloittaja tuntuu toivovan nuorelta parilta juuri tietynmuotoista olemista. Minusta koko aloitus haiskahtaa siltä että anoppikokelas etsimällä etsii poikansa avovaimosta jotain vikaa. Mustasukkaisuus ei kannata. Jos haluaa omia poikansa itselleen ja se onnistuu, pojasta tulee naiseton peräkammarinpoika, epäonnistuessaan taas menee välit vanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä pojan äitinä mieluusti viettäisin poikani & kumppani kanssa osan juhlapyhistä, pakottaahan ei tietty voi, oudolta kuitenkin tuntuisi, että aina ollaan tytön vanhempien luona.
Jos siellä on mukavampaa, sen pojankin mielestä. Poika on huomannut vanhempien negatiivisen suhtautumisen tyttöystäväänsä kohtaan. Ehkä tytön vanhemmilla on vaan letkeämpi meininki ja he ovat hyväksyneet pojan täysin perheeseensä. Eivät etsi tästä "vikoja" ja "outoksia" kuten ap tyttöystävästä.
Tämä tuli minullekin mieleen. Me mieheni kanssa olemme aina viihtyneet paremmin minun vanhempieni luona. Vanhempani hyväksyivät hänet heti, kun teininä hänet näytille toin ja ottivat osaksi perhettä. Samoin ei käynyt poikaystävän vanhempien kanssa. Olen ujo, silloin nuorena vielä enemmän ja selvästi anoppi piti minua omituisena ja epäsopivana. Yli kymmenen vuoden päästä hän vihdoin alkoi hyväksyä minut pysyväksi osaksi poikansa elämää. Sinänsä myöhäistä, koska koko tuon ajan mieheni oli jo ollut rakastettu minun perheenjäsenieni puolelta ja hän tiesi sen itsekin.
Sama meillä. Aloimme seurustella jo 16-vuotiaina ja anoppi oli aina, poikkeuksetta minua kohtaan ilkeä. Yritti moneen kertaan myös lopettaa suhteemme mitä erikoisimmin tavoin. En vain pysty enää luomaan häneen normaaleita lämpimiä välejä vaikka olenkin mieheni kanssa ollut jo 15 vuotta yhdessä ja hän käyttäytyy muutamia outoja vaatimuksia lukuunottamatta ihan hyvin. Olemme edelleen lähes poikkeuksetta minun vanhempieni ja miehen isän kanssa tekemisissä. Mies käy yksin äidillään ihan mielellään. Anoppi on myös arvostelevaa tyyppiä ja ylpeä siitä miten "suoraan hän sanoo asioista" itse kun taas pidän tuollaista käytöstä moukkamaisena. Hän on kyllä lähes aina tervetullut meille, mutta minä en hänen luokseen mene. Edelleen kaikkien näiden 15 vuoden jälkeen kehtaa huomautella siitä miten meillä joku voi olla sotkuista, kuten vaikka ovenkahvat. Olen erittäin neuroottinen siivoaja mutta lapset ja koirat ehtii kyllä sotkea ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kerran kylässä ystäväni anopin luona ja tämä nainen myös. Siinä kävi niin että mulla riitti juttua ystävän anopin kanssa. Oli hyvät tarjottavat ja kehuin myös ja kiitin. Miniä ei sanonut montakaan lausetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on niin sotkuista etteivät kehtaa päästää. Näin meillä ainakin oli. Äitini alkoi aina tullessaan päivittelemään suureen ääneen tiskikasaa. Toivottavasti et tee näin.
Tai ehkä tyttö muuten jännittää sinua. Ammattisi?
Kyllä meillä kyläillään puolin ja toisin, vaikka olisi sotkuista. Mitä se haittaa tuttujen kesken?
Meillä lapsiperheessä sotkuisuus on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Appiukko huomautti AINA käydessään kodin sotkuisuudesta (jopa jouluaattona!), vanhoista huonekaluista, remontin tarpeesta yms. Aikani kuuntelin. Nyt en enää. Arvatteko, käyvätkö yhä kyläilemässä?
Vierailija kirjoitti:
a k
-miksi ne tyttöystävän vanhemmat pitäisi tavata. Tästä tuli sellainen olo, että te vanhemmat haluaisitte pistää nenänne vähän enemmänkin poikanne asioihin. Voiko tästä myös johtua, ettei teitä ole enää kutsuttu poikanne luo.
Musta on ainakin hirmu luontevaa tavata vanhempien kesken jossain vaiheessa. Ei siinä mun mielestä mistään uteliaisuudesta ole kyse. Voisiko olla, että tytön vanhemmat ovat alkkiksia ja tyttö häpeää tätä. Ja poikasi haluaa suojella tyttöä.
Meillä anoppi ihmettelee miksi hän ei voi tulla meille enää. No, ekan vuoden joka ainoa kerta kun hän tuli, hän huomautteli. Sotkuista oli, pölyt pyyhkimättä, tiskejä tiskaamatta, miehellä eri pari sukat, mitä millonkin. Hänelle kun mies sanoi tuosta huomauttelusta niin "teidän parasta minä vaan ajattelen". Ei se sitä tule koskaan lopettamaan. Mutta ei meidän tarvitse ottaa meidän omaan kotiimme ketään arvostelemaan meidän elämää. Enhän minäkään mene anopille että "onpa täällä ankean harmaaksi rempattu kaikki, ja matotkin näemmä samaa ruskeaa ja harmaata, on se kyllä kumma kun ei voi väriä laittaa vaan eletään niin kuin räntäsateessa. Ikävä sisustus kuvaa ikävää luonnetta. Ihan lämmöllä nyt sanon tämän. Ja vaatekaapin sisältö, onko sekään ihan sovelias sinunikäiselle naiselle?"
Ap:lla kuulostaa olevan peruskielteinen suhtautuminen miniään. Etsii vikoja. Ei kuulosta ihan normaalilta aikuisen pojan ja äidin suhteelta että päivittäiset ateriatkin raportoidaan. Äiti kuulostaa takertujalta jonka on koko ajan tiedettävä kaikesta kaikki. Miksi pitäisi tuntea tyttöystävän vanhemmat? Mitä väliä sillä millaisia ihmisiä he ovat? Asioita saa ihmetellä, mutta ap:n ihmettelyssä on vahvasti arvosteleva ja tuomitseva sävy. Ihan kun häneltä olisi unohtunut että pohjimmiltaan aikuisen pojan asiat ovat hänen omiaan. Saa jakaa jos haluaa, mutta mikään pakko ei ole.
Moni poika haluaa toisin mutta on sen verran kohtelias/nysvä ettei yksin ollessa saa laitettua rajoja tunkeilevalle vanhemmalleen. Kun kuvioihin tulee puoliso jonka jokainen kunnon mies laittaa etusijalle, rajojen vedosta tulee ajankohtaisempaa ja helpompaa. Epäilen että tässä on käymässä just näin.
Avoliiton -jonka johdosta tyttöystävä muuten on päivittynyt avovaimoksi- myötä elämäntilanne muuttuu. Ruokailutottumusten, sukulaissuhteiden yms. muutos on osa tätä. Se tarkoittaa sitä että elämässä mennään eteenpäin. Takertuva äiti taas on sitä mieltä että mikään ei saisi muuttua ja näkee oman perheen saamiseen kuuluvan etääntymisen lapsuudenkodista uhkana ja kielteisenä. Pojan kasvu aikuiseksi oman perheen perustajaksi ei ole iloinen asia vaan "se kamala nainen on vietellyt mun kultapojun". Joopa joo...
Ihmettilisin, jos mun mies alkaisi puhelimessa selostamaan äidilleen viikon ruokalistaa: Tänään oli roiskeläppää, tonnikalatäytteellä. Itse lisäsin oreganoa!
Tämä on mirlestäni oudompaa kuin se, että miniä ei keksi ilmeisen kontrollin haluisen anopin kanssa keskusteltavaa. Jos keksisi, niin sit olisi varmaan otsikkona: onko normaalia? Pojan tyttöystävä katsoo telkkarista kokkisotaa?
Ihme asenne tuossa aloituksessa, että ujous ei selitä käytöstä jos on useamman kerran tavattu. Minusta pieni alkujännitys ja varauksellisuus uusia ihmisiä tavatessa ei ole varsinaista ujoutta ollenkaan, vaan terve piirre joka löytyy useimmilta ihmisiltä - myös monilta puheliailta ja ekstroverteiltä. Todellinen ujous on nimenomaan sitä, että ujous säilyy ainakin osittain havaittavana luonteenpiirteenä myös alkututustumisen jälkeen.