Totuuksia, joita teistä ei uskoisi päällepäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päihdetyöntekijä. Viihdekäytän amfetamiinia ja kokaiinia.

Ah, ironia. Toisaalta, löydän sen yhtä huvittavana, että omaan itsekin päihdetaustan, ja olen pian alan ammattilaisena auttamassa muita.

P.S. suosittelen varovaisuutta käytössä, muuten vaihdat puolta ja vauhdilla. Ehkä vielä tapaamme hoidon merkeissä. ;-)

En haluaisi kokemusasiantuntijan hoitoon, kiitos vain.

Olen positiivinen ja iloinen ihminen. Näin useimmat kertovat. Mutta. He eivät tiedä. Koska oikeesti olen

pohdiskelija, lapsuuden ja avioliiton huolia kantava ihminen. Yksin ollessani olen täysin erilainen kuin seurassa. Viihdyn paljon yksin. 

Lapsuuteeni kuuluu seksuaalista hyväksikäyttöä. Aikuisena olen myynyt itseäni, päätynyt kiristyksen uhriksi ja joutunut ottamaan tapon tilille.

Olen 25 vuotias, helposti kiltiksi luultavissa, mutta toisinaan hyvinkin jännä mies.

Se varmaan yllättää jos joku kuulisi että olen 29v ja edelleen neitsyt. Lähinnä siksi koska olen sosiaalinen, saan helposti huomiota ja nautin flirttailusta miesten kanssa. Ei vaan ole kiinnostanut viedä asioita pidemmälle ja kiinnostavat ovat muutenkin olleet varattuja

Vegaaniuteni takia monet ei uskoisi, että katson lähes päivittäin leffoja ja sarjoja, jossa näkyy verta, suolenpätkiä, kannibalismia ja kidutusta.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös todella yksinäinen. On kiusattu ja tuntuu, että olen muutenkin jotenkin erilainen kuin muut. Ajattelen ja toimin eri tavalla ja pidän vähän erikoisemmista asioista.Parhaiten tulenkin toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat samaa kokeneet ja olleet myös "hyljeksittyjä". En jaksa selittää kenellekään tätä tilannettani ja niinpä moniin "normaaleihin" ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, koska pelkään että koko tämä ikävä salaisuus paljastuu. Eli se, että olen ollut kiusattu ja yksin jo lähes 10 vuotta vaikka nuori olenkin. Tällä hetkellä minulla ei ole ketään. Viimeksi olin kyllä koulutuksessa, jossa oli ihan kiva käydä ja se olikin ensimmäinen paikka missä ihmiset oikeista ehkä pitävät minusta ja kaikki juttelivat. Tämä antoi uskoa tulevaisuuteen, koska siellä pystyin aika lailla olemaan oma itseni. Vapaa-ajan kavereita ei ole lapsuuden jälkeen ollut ja olenkin ihan pihalla kaikesta niin elokuvissa käynnistä baareista puhumattakaan, koska en ole käynyt missään ja syy tähän se, että en ole halunnut yksin mennä. Toisaalta haaveilen ulkomaanmatkoista sillä rakastan kaikkea vieraisiin maihin liittyvää. Välillä en meinaa itsekään enää jaksaa yksin ja vanhempanikin ovat ihan pihalla elämästäni. Tämä lisäksi tuntuu, että välillä haluaisinkin olla mies. Tämä ajatus pyörinyt jo 10 vuotta päässä, mutta en varmaan toisaalta tee asialle mitään. Huomaan vain välillä katselevani miehiä sillä ajatuksella, että olisi kivaa näyttää häneltä jos olisinkin mies jne. Viesti jatkuu alempana ja entistä hullumpana :)

Hei,

oletko ajatellut, että sinulla voisi olla jokin neurologinen poikkeama? En kirjoita tätä ilkeilläkseni, vaan koska lähimmäisissäni on kokonainen kirjo erilaista autismipiirrettä. Ongelmasi tuntuvat siksi tutuilta.

Jopa tuo tunne väärästä sukupuolesta vihjaa siihen. Ehkä sinun pitäisi tutkituttaa asia?

Jos haluat matkustaa, valitse sellainen kiinnostavan kohteen seuramatka, missä on paljon eri- ikäisiä tai vanhempia ihmisiä. Löydät varmasti mielenkiintoisia juttukumppaneita.

Hyvää jatkoa, toivottavasti elämäsi helpottuu.

T.N,45.

Komppaan sitä joka kirjoitti olevansa bitch.

Tulen samankaltaisista taustoista.

Ymmärrän että joidenkin on vaikea ymmärtää mitä hän tarkoitti.

Meidän suvussa, ja piireissä missä liikumme, on tietyt "etikettisäännöt", mitkä ei lue missään, mitä ei ääneen sanota, mutta mitä ei rikota.

Ne vaihtelee jonkin verran, mutta pääpiirtein ovat...:

Sosiaaliluokkia ei ole, paitsi että meille on. Edes ystäviksi ei huolita jos ei täytä kriteereitä, mutta ei ihmisille niitä voi sanoa

Parisuhteiden pitää ehdottomasti olla "tasavertaisia"

Lisäksi on normit pukeutumiselle, asuinalueille, materialle jne

Eli. Esitämme muille jotain..todellisuudessa kaikki on laskelmoitua.

Mulla on määrittelemätön syömishäiriö. Mä oon lihaksikas ja näytän terveeltä, mutta mä myös välillä syön pakkomielteisesti ja sen jälkeen oon joskus jopa 3 päivää syömättä ja käyn hulluna salilla etten liho vaikka huimaa ja oksettaa kun on niin nälkä, mutta söin jo kolmen päivän kalorit. Lasken niitä myös pakkomielteisen tarkasti ja jos ylittyy 1000 mulla on huono omatunto.

Olen pienessä maalaiskylässä asuva "mummeli". Käyn mukamas yöhoitajana yli 100 km päässä isomassa kaupungissa olevassa vanhusten hoitokodissa. Olenkin siellä joskus -mutta tosi harvoin- tehnyt jonkun työvuoron.

Todellisudessa teen töitä ravintolassa ja asun miesystäväni luona työvuorojen välillä.

Harrastamme rajua ja nautinnollista s/m seksiä.

Kyläläiset luulee minun olevan lapseton vanhapiika, vaikka minulla on 2 aikuista lasta, jotka olen saanut, kun alle parikymppisenä menin naimisin.

Kommentit on olleet joskus riemastuttavia. Kylän äijät toisinaan vääntää vitsiä, kuinka voisivat minua "vähän vokotella" jos en olis niin säikky. Hah hah! Olisi hauska nähdä mitä ukot tuumis, kun vähän piiskalla hivauttelisin paljaille hyllyville valkoisille pakaroille.

Minulla on joskus Dominakuteet takin alla, kun matkalla mieheni luo käyn kylän kioskilla.

Panin kolmekymppisenä 15-vuotiasta teinityttöä.

Mulla on niin iso hevosenlerssi, että kaadun taaksepäin, kun tulee kunnon stondis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös todella yksinäinen. On kiusattu ja tuntuu, että olen muutenkin jotenkin erilainen kuin muut. Ajattelen ja toimin eri tavalla ja pidän vähän erikoisemmista asioista.Parhaiten tulenkin toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat samaa kokeneet ja olleet myös "hyljeksittyjä". En jaksa selittää kenellekään tätä tilannettani ja niinpä moniin "normaaleihin" ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, koska pelkään että koko tämä ikävä salaisuus paljastuu. Eli se, että olen ollut kiusattu ja yksin jo lähes 10 vuotta vaikka nuori olenkin. Tällä hetkellä minulla ei ole ketään. Viimeksi olin kyllä koulutuksessa, jossa oli ihan kiva käydä ja se olikin ensimmäinen paikka missä ihmiset oikeista ehkä pitävät minusta ja kaikki juttelivat. Tämä antoi uskoa tulevaisuuteen, koska siellä pystyin aika lailla olemaan oma itseni. Vapaa-ajan kavereita ei ole lapsuuden jälkeen ollut ja olenkin ihan pihalla kaikesta niin elokuvissa käynnistä baareista puhumattakaan, koska en ole käynyt missään ja syy tähän se, että en ole halunnut yksin mennä. Toisaalta haaveilen ulkomaanmatkoista sillä rakastan kaikkea vieraisiin maihin liittyvää. Välillä en meinaa itsekään enää jaksaa yksin ja vanhempanikin ovat ihan pihalla elämästäni. Tämä lisäksi tuntuu, että välillä haluaisinkin olla mies. Tämä ajatus pyörinyt jo 10 vuotta päässä, mutta en varmaan toisaalta tee asialle mitään. Huomaan vain välillä katselevani miehiä sillä ajatuksella, että olisi kivaa näyttää häneltä jos olisinkin mies jne. Viesti jatkuu alempana ja entistä hullumpana :)

Hei,

oletko ajatellut, että sinulla voisi olla jokin neurologinen poikkeama? En kirjoita tätä ilkeilläkseni, vaan koska lähimmäisissäni on kokonainen kirjo erilaista autismipiirrettä. Ongelmasi tuntuvat siksi tutuilta.

Jopa tuo tunne väärästä sukupuolesta vihjaa siihen. Ehkä sinun pitäisi tutkituttaa asia?

Jos haluat matkustaa, valitse sellainen kiinnostavan kohteen seuramatka, missä on paljon eri- ikäisiä tai vanhempia ihmisiä. Löydät varmasti mielenkiintoisia juttukumppaneita.

Hyvää jatkoa, toivottavasti elämäsi helpottuu.

T.N,45.

En kyllä usko siihen. Sen takia, että olen ennen kiusaamista vielä ollut jotenkin normaali. Nykyisin en luota itseeni ja niinpä en aina pysty olemaan oma itseni. Tykkään kyllä ihmisten seurasta, vaikka nykyisin aika introvertti olenkin. Ja sitten se, että jos minulla vähän jotain "häiriöitä" olisi niin mitä sen toteaminen auttaisi? Ei se tuo minulle mitään iloa jos saan vain jonkun diagnoosin. En halua lokeroida itseäni ja piiloutua mihinkään diagnoosin taakse. Minä olen vain minä ja kuitenkin olen myös melko tavallinen nuori, joka on vaan kokenut paljon pahaa ja sekin vaikuttaa joka päivä vieläkin elämääni. Ja kuitenkin tykkään paljon ihan tavallisistakin jutuista ja jos olisin saanut elää tavallisen nuoruuden ilman mitään pelkoa niin olisin varmaan ihan "tavallinen". Nyt yritän parannella noita menneisyyden kokemuksia. Viestisi ei ärsytä minua, mutta toisaalta en voi sietää niitä, jotka käyttävät diagnoosia jonakin syynä asioihin. Sitten saisi nykyisin diagnosoida jo joka toisen ihmisen.  Tuo sukupuolijuttukin on minusta ihan "tavallinen" sillä tunnen erään ihmisen, jolla sama tilanne ja hänkin on muuten "normaali". Jos minusta joku tehdään joku "poikkeva" ihminen niin sitten joku tässä maailmassa on sekaisin. En sano tätä pilkatakseni ihmisiä joilla joku diagnoosi on vaan siksi, että ei kaikkia vähän poikkeavia tarvitse heti diagnosoida. Itse olen sitä mieltä, että ihmiset saavat olla sellaisia kuin ovat. Eräät ihmiset olisivat kyllä ansainneet jonkun psykopaatin diagnoosin,  mutta yritän unohtaa heidätkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen pienessä maalaiskylässä asuva "mummeli". Käyn mukamas yöhoitajana yli 100 km päässä isomassa kaupungissa olevassa vanhusten hoitokodissa. Olenkin siellä joskus -mutta tosi harvoin- tehnyt jonkun työvuoron.

Todellisudessa teen töitä ravintolassa ja asun miesystäväni luona työvuorojen välillä.

Harrastamme rajua ja nautinnollista s/m seksiä.

Kyläläiset luulee minun olevan lapseton vanhapiika, vaikka minulla on 2 aikuista lasta, jotka olen saanut, kun alle parikymppisenä menin naimisin.

Kommentit on olleet joskus riemastuttavia. Kylän äijät toisinaan vääntää vitsiä, kuinka voisivat minua "vähän vokotella" jos en olis niin säikky. Hah hah! Olisi hauska nähdä mitä ukot tuumis, kun vähän piiskalla hivauttelisin paljaille hyllyville valkoisille pakaroille.

Minulla on joskus Dominakuteet takin alla, kun matkalla mieheni luo käyn kylän kioskilla.

Mahtavaa jos todella on näin, eikä ole jonkun peräkammaripojan fantasia.Haluaisin elää samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös todella yksinäinen. On kiusattu ja tuntuu, että olen muutenkin jotenkin erilainen kuin muut. Ajattelen ja toimin eri tavalla ja pidän vähän erikoisemmista asioista.Parhaiten tulenkin toimeen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat samaa kokeneet ja olleet myös "hyljeksittyjä". En jaksa selittää kenellekään tätä tilannettani ja niinpä moniin "normaaleihin" ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, koska pelkään että koko tämä ikävä salaisuus paljastuu. Eli se, että olen ollut kiusattu ja yksin jo lähes 10 vuotta vaikka nuori olenkin. Tällä hetkellä minulla ei ole ketään. Viimeksi olin kyllä koulutuksessa, jossa oli ihan kiva käydä ja se olikin ensimmäinen paikka missä ihmiset oikeista ehkä pitävät minusta ja kaikki juttelivat. Tämä antoi uskoa tulevaisuuteen, koska siellä pystyin aika lailla olemaan oma itseni. Vapaa-ajan kavereita ei ole lapsuuden jälkeen ollut ja olenkin ihan pihalla kaikesta niin elokuvissa käynnistä baareista puhumattakaan, koska en ole käynyt missään ja syy tähän se, että en ole halunnut yksin mennä. Toisaalta haaveilen ulkomaanmatkoista sillä rakastan kaikkea vieraisiin maihin liittyvää. Välillä en meinaa itsekään enää jaksaa yksin ja vanhempanikin ovat ihan pihalla elämästäni. Tämä lisäksi tuntuu, että välillä haluaisinkin olla mies. Tämä ajatus pyörinyt jo 10 vuotta päässä, mutta en varmaan toisaalta tee asialle mitään. Huomaan vain välillä katselevani miehiä sillä ajatuksella, että olisi kivaa näyttää häneltä jos olisinkin mies jne. Viesti jatkuu alempana ja entistä hullumpana :)

Hei,

oletko ajatellut, että sinulla voisi olla jokin neurologinen poikkeama? En kirjoita tätä ilkeilläkseni, vaan koska lähimmäisissäni on kokonainen kirjo erilaista autismipiirrettä. Ongelmasi tuntuvat siksi tutuilta.

Jopa tuo tunne väärästä sukupuolesta vihjaa siihen. Ehkä sinun pitäisi tutkituttaa asia?

Jos haluat matkustaa, valitse sellainen kiinnostavan kohteen seuramatka, missä on paljon eri- ikäisiä tai vanhempia ihmisiä. Löydät varmasti mielenkiintoisia juttukumppaneita.

Hyvää jatkoa, toivottavasti elämäsi helpottuu.

T.N,45.

En kyllä usko siihen. Sen takia, että olen ennen kiusaamista vielä ollut jotenkin normaali. Nykyisin en luota itseeni ja niinpä en aina pysty olemaan oma itseni. Tykkään kyllä ihmisten seurasta, vaikka nykyisin aika introvertti olenkin. Ja sitten se, että jos minulla vähän jotain "häiriöitä" olisi niin mitä sen toteaminen auttaisi? Ei se tuo minulle mitään iloa jos saan vain jonkun diagnoosin. En halua lokeroida itseäni ja piiloutua mihinkään diagnoosin taakse. Minä olen vain minä ja kuitenkin olen myös melko tavallinen nuori, joka on vaan kokenut paljon pahaa ja sekin vaikuttaa joka päivä vieläkin elämääni. Ja kuitenkin tykkään paljon ihan tavallisistakin jutuista ja jos olisin saanut elää tavallisen nuoruuden ilman mitään pelkoa niin olisin varmaan ihan "tavallinen". Nyt yritän parannella noita menneisyyden kokemuksia. Viestisi ei ärsytä minua, mutta toisaalta en voi sietää niitä, jotka käyttävät diagnoosia jonakin syynä asioihin. Sitten saisi nykyisin diagnosoida jo joka toisen ihmisen.  Tuo sukupuolijuttukin on minusta ihan "tavallinen" sillä tunnen erään ihmisen, jolla sama tilanne ja hänkin on muuten "normaali". Jos minusta joku tehdään joku "poikkeva" ihminen niin sitten joku tässä maailmassa on sekaisin. En sano tätä pilkatakseni ihmisiä joilla joku diagnoosi on vaan siksi, että ei kaikkia vähän poikkeavia tarvitse heti diagnosoida. Itse olen sitä mieltä, että ihmiset saavat olla sellaisia kuin ovat. Eräät ihmiset olisivat kyllä ansainneet jonkun psykopaatin diagnoosin,  mutta yritän unohtaa heidätkin.

Tarkoitin vain, että moni ihminen tuskailee outoja oireitaan joiden syy on hermostossa, välittäjäaineiden puutteessa jne, mitä nyt Aspergerin syndroomaan jne kuuluu.Diagnoosi on useille helpotus, koska ongelmat saavat nimen ja niitä voidaan hoitaa. Ainakin perheeni jäsenet joilla on kaikkea 3.luokan ADHD:sta lievempiin autismikirjon ongelmiin ovat kokeneet näin ja me muut siinä samalla.Niihin kun kuuluu kaikkea muutakin, esim. biopolaarisuutta.

Ehkä olet vain herkkä erakkoluonne, joka tietenkin saa olla sellainen kuin on. Olen itsekin ollut hyvin haavoittuva ja kokenut vaikka mitä, en edes halua muistella.

Diagnoosi on siis työkalu, ei leimakirves tai viimeinen tuomio.

Olen hyvännäköinen, urheilen harrastusmielessä kilpatasolla, minulla on hyvä työ, kaunis talo ja hyvä parisuhde.

Olen koukussa kipulääkkeisiin, ja nuorempana minulla oli alkoholiongelma, joka vei melkein hengen.

Minulla on tekohampaat. Jos ihmiset näkisivät minut ilman niitä, niin huh huh, pyörtyilisivät varmaan.....

Mua pidetään hyvänä dementiahoitajana, jota olenkin. Osaan käsitellä heitä hyvin enkä koskaan ns menetä hermoja. Sisimmissäni joskus vihaan heitä, tai lähinnä tätä yhteiskuntaa ja systeemiä, että lääkkeillä eletään niin vanhoiksi, että pää menee ihan puuroksi. Surullista ja samalla niin turhaa, että entiset tämän maan rakentajat leikkii omalla sonnalla, pesee käsiä vessanpöntössä, syövät kynttilöitä, you name it. Mielestäni olisi siis parempi että kivuton äkkikuolema veisi heidät kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Olen aikuinen nainen ja pelaan sims 4 peliä. Olen ollut aivan hulluna jo vuosia pelissä rakentamiseen ja simien elämällä leikittelyyn.

Teen sen salaa, en ole jotenkin kehdannut miehelleni myöntää. Pelaan aina yksin kotona ollessani omalla koneellani.

Jotenkin pelatessani tuntuu että pääsen omasta elämästäni hetkeksi pois. Saan inspiraatiota kun suunnittelen ja rakennan aidon näköisiä koteja. Siihen lisäksi vielä perhe, joille suunnittelen mitä erikoisempia elämäntarinoita.

Mä pelaan kans. Olen 42-vuotias sairaanhoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päihdetyöntekijä. Viihdekäytän amfetamiinia ja kokaiinia.

Ah, ironia. Toisaalta, löydän sen yhtä huvittavana, että omaan itsekin päihdetaustan, ja olen pian alan ammattilaisena auttamassa muita.

P.S. suosittelen varovaisuutta käytössä, muuten vaihdat puolta ja vauhdilla. Ehkä vielä tapaamme hoidon merkeissä. ;-)

Kaikenlaiset entiset narkkarit ”hoitavat” ihmisiä. Puistattaa. Kova narkkaaminen jättää aina vauriot ihmisen käyttäytymiseen ja tunne-elämään.