Lue keskustelun säännöt.
Totuuksia, joita teistä ei uskoisi päällepäin?
Esim. itse saan paljon kehuja hyvästä asiakaspalvelusta, jopa paikallisen lehden kiitospalstoilla on kiitelty. Tosiasiassa vihaan asiakaspalvelua ja haluaisin tehdä töitä jossain luolassa täysin yksinäni.
Kommentit (2821)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alle kolmekymppinen pienen lapsen äiti, hauska, rento ja huumorintajuinen. Koulutttu ja työelämässä ollut kymmenen vuotta. Hoidettu ja laitettu.
Parikymppisenä erittäin kamalan eron jälkeen, jossa kihlattuni pahoinpiteli minut sairaalakuntoon, alkoi sekoilukierre jonka aikana olin sängyssä arviolta yhteensä yli sadan miehen kanssa. Olen isorintainen, kurvikas ja hauska, välillä baarista lähdin kahden miehen kanssa samaan aikaan. En käyttänyt ikinä huumeita tms, baareissa ravattiin kyllä.
Suhtaudun parisuhteeseen vakavasti enkä pettäisi, mutta tämä on sinkkuaikani häpeäpilkku. Kaikkien eniten siksi että olin henkisesti sekaisin ja etsin toiminnasta jotain parannusta tilanteeseen.
Itse olen vähän kuin luovuttanut elämässä. Kaikki on mennyt pieleen ja nykyisin en enää jaksa reagoida asiaan. Olen aina ollut sellainen kaikki tai ei mitään- tyyppi ja kun elämä ei ole yhtään mennyt niin kuin olisin halunnut on tullut ihan sama-olo. Monet nämä elämäni huonot asiat ovat olleet itsestä johtumattomia eli asioita mihin en ole pystynyt vaikuttamaan. Kun tätä on sitten jatkunut pitkään niin on tosi turtunut tähän kaikkeen. Tiedän, että minun täytyisi tehdä paljon töitä saadakseni elämäni sellaiseksi kuin haluan. Siis niin paljon töitä etten tiedä olisiko se koskaan mahdollista elää tätä unelma elämää. Elämäni on nykyisin niin kuin pysähtynyt paikalleen. Teen kaikki pakolliset jutut ja pakenen haaveisiin. Mitään en juuri edellisestä päivästä muista, koska kaikki menee aina samaa rataa. Ihailen kyllä sellaisia ihmisiä, jotka esim. eivät luovuta onnettomuuden jälkeen ja ottavat sen asenteen, että kuntoutuvat.Tiedän silti, ettei minusta olisi tähän. Minusta on tullut luovuttaja. Otan sen vastaan elämässä mitä saan ja en edes odota asioiden muuttuvan. Niin kuin tämä olisi se elämä mitä minulle on kirjoitettu.
Yksi sana kuvaa minua hyvin, kiltti. Kun ihmiset antavat arvion minusta olen aina kiltti, se on sana millä he aina kuvaavat minua. Itse vihaan tätä sanaa. En haluaisi olla heidän silmissään se kiltti-kynnysmatto. Haluaisin olla välillä paha, ilkeä, pelottava ihminen, joka antaa samalla mitalla takaisin kaikki vääryydet. Tätä elämää en halunnut, olin kaiken kuvitellut toisin. Sen ymmärrän, etten voi kaikesta itseäni syyttää sillä paljon on asioita joille on ole mitään voinut. Tämä on silti todella rankkaa, kun elää sellaista elämää mitä ei halua. En tiedä mistä saisin niin paljon voimaa tähän suureen muutokseen, en tiedä pystynkö siihen. Muiden mielestä minulla on varmaan kaikki kunnossa, vaikka jokainen päivä menee itsellä väärin eläessä väärää elämää. Nuori vasta olen joten aikaa on jos vaan voimia löytyy.
Haluisin muuttaa johonkin mökkiin kauaksi kaikesta. En osaa olla sellainen ihminen, mitä muut vaatii. He eivät myöskään tunne minua todellisuudessa yhtään. Olen ihan erilainen kuin he luulevat. En jaksa nykyisin yhtään ihmisten kanssa oloa ja meillä ei ole mitään yhteistä. Ehkä jos löytyisi joku "sielunkumppani" niin asia olisi eri lailla, mutta yhtään sellaista en ole vielä tavannut. Ihmiset sanovat minua ujoksi. Onko se ujoutta jos ei kokoajan höpise joutuvaa muiden kanssa. En ymmärrä muita ja he eivät ymmärrä minua. Niinpä haluaisin elää yksin jossain korvessa. Silloin voisin paremmin, kun näiden ihmisten kanssa ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkätukkainen tatuoitu mies, poltan, huumorintaju luokkaa south park ja olen viime aikoina tullut uskoon pettämisten ja muuten kaatuneiden ihmissuhteiden vuoksi. tätä en aio edes ketoa kenellekkään koska tiedän ettei kaverit ja perhe ymmärtäisi, ja siksi olen tullut uskoon koska on kavereita lähtenyt viime aikoina ja enempää en kestäisi. otan olutta siinä missä muutkin ja festaroin mutta elämän katsomukseni on muuttunut täysin. mies 32v
Minulla vähän sama. Kukaan ei koskaan meinaa uskoa, jos uskoni tulee jotenkin ilmi. Yleensä luulevat, tai toivovat minun vitsailevan.
No oletteko tulleet oikeasti uskoon, mikäli siellä festaroidaan ja otetaan olutta. Todelliseen uskoontuloon kuuluu ns. värin tunnustaminen, ja jollei elämästä mitenkään näy tämä uskoontulo, onko se uskoontuloa ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen alkanut harrastamaan "jodlausta"
Parissa päivässä olen oppinut millä saa plussaa ja millä miinusta :)
Olen ollut yli vuoden salaa ihastunut miespuoliseen työkaveriini. Mies on perheellinen. Itsekin olen avioliitossa, jota en kyllä rikkoisi vaikka työkaverini olisikin vapaana. Ulospäin elämäni vaikuttaa unelmalta ja parisuhde onnelliselta ja sitoutuneelta, mutta iltaisin haaveilen kuitenkin tuosta työpaikan IT-nörtistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella älykäs, kuulun mm. Mensaan ja tämäkin seikka yksistään ärsyttää muita ihmisiä jos se tulee ilmi jossakin keskustelun lomassa (alkavat haastamaan jotenkin ja kyseenalaistamaan minua tai jopa suoraan vittuilemaan päin naamaa - etenkin jos vähänkin alkoholia on alla).
Tiedon janoni on loputon ja luen mm. Kaikki kuukausittain ilmestyvät tiede ja tekniikkalehdet, myös korkeakouluopiskelijoiden lopputyöt ovat kiinnostavaa luettavaa.
Siinä missä muita kiinnostaa puhua arkisista asioista kuten kauhistella sähkölaskun hintaa niin itse pystyisin pitämään aiheesta tunnin luennon (mistä se hinta muodostuu, millä menetelmillä se sähkö nykyään tuotetaan, katsoa tulevaisuuteen ja kertoa mahdollisesta supra verkosta ja fuusiolla tuotetusta energiasta jne). Kerran ydinvoimasta pidin pienen pienetkin nippelitiedot sisältävän esitelmän eräälle sitä vastustavalle ja koitin näyttää miksi se on oikeasti tällä hetkellä vesivoiman ohella ekoloogisin ja turvallisin tapa tuottaa sähköä.
Yleensä päätän kuitenkin heittäytyä tyhmäksi, esitän keskiverto ihmistä ja koitan imitoida heidän tapaansa puhua asioista. Joskus jopa alennan itseni vähän yksinkertaiseksi jolloin tulen parhaiten ihmisten kanssa juttuun, olen huomannut että ihmiset viihtyvät loppujen lopuksi melko yksinkertaisessakin seurassa jos vain kertoo hauskoja juttuja.
Älä nyt sentään tikahdu ylemmyydentunteeseen...harvoin muuten tapaa Mensan jäsenen, joka ei hallitse oikeinkirjoitusta.
Mensan testit eivät mittaa oikeinkirjoituksen hallintaa, joten kyllä, minä olen tavannut tällaisia jäseniä (enkä kuulu itse Mensaan). Eikä se kirjoitustaito tuossa jutussa ollut mitenkään häiritsevää muutenkaan. Mielestäni oli mielenkiintoista lukea tuota, sillä näinhän se on, että ihmiset viihtyvät tyhjäpäisessä keskusteluseurassa. Jos taas koitetaan keskustella älykkäästi tai syvällisiä, moni alkaa huokailla. Mistähän tämä johtuu? Ihmiset ahdistuvat, jos on vaara kokea itsensä tyhmäksi?
Vierailija kirjoitti:
Olen alle kolmekymppinen pienen lapsen äiti, hauska, rento ja huumorintajuinen. Koulutttu ja työelämässä ollut kymmenen vuotta. Hoidettu ja laitettu.
Parikymppisenä erittäin kamalan eron jälkeen, jossa kihlattuni pahoinpiteli minut sairaalakuntoon, alkoi sekoilukierre jonka aikana olin sängyssä arviolta yhteensä yli sadan miehen kanssa. Olen isorintainen, kurvikas ja hauska, välillä baarista lähdin kahden miehen kanssa samaan aikaan. En käyttänyt ikinä huumeita tms, baareissa ravattiin kyllä.
Suhtaudun parisuhteeseen vakavasti enkä pettäisi, mutta tämä on sinkkuaikani häpeäpilkku. Kaikkien eniten siksi että olin henkisesti sekaisin ja etsin toiminnasta jotain parannusta tilanteeseen.
Miten nykyinen miehesi suhtautui menneisyyteesi? Voi olla aika kova paikka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yliherkkä. Koen niin ilot kuin surutkin kymmenkertaisina muihin verrattuna, esim. Romanttisen elokuvan jälkeen saatan itkeskellä tunteja, toimintaleffan jälkeen saatan samaistua ja eläytyä sankariin niin intensiivesesti, että tunnen olevani hän. Nuorena rambot ja rocky elokuvat nähtyäni aloin kuntoilla kovaa - ulkoisesti noin puolentoista vuoden jälkeen pääsinkin timmiin kuntoon ja kiipeilin vuorilla kuten Rambo.
Koska olen erityisen empaattinen, huomaan usein kavereiden avautuvan erityisesti minulle. Tämä kuitenkin syö omaa jaksamistani paljon ja välillä meinaan lamautua kokonaan kun pyörittelen toisten maailmantuskaa.
Kykyni ei kuitenkaan näy ulkopuolisille, käytän paljon voimavaroja asian piilotteluun etenkin työyhteisössä. Siellä pikemminkin luullaan, että olen lähes psykopaatti ja täysi jäämies vaikka todellisuudessa olen monesti sen roolin ja naamion alla surumielinen kun kuulen taukohuoneessa vaikkapa toisten vastoinkäymisistä (melkein itken).
En usko että koskaan kykenen ominaisuuteni vuoksi löytämään parisuhdetta, tuskin monikaan nainen hyväksyisi helposti itkeskelevää miestä (jos olen surullinen vaikkapa televisio ohjelman kuten Arman Alizad jakson vuoksi missä näytetään kurjissa oloissa eläviä lapsia kehitysmaissa). Toisaalta iloisuuskin tarttuu minuun helposti jos siihen on aihetta.
Pelkään kuitenkin jos johonkuhun tutustuisin läheisesti ja näyttäisin todellisen luonteeni, että minua pidettäisiin vain miespuolisena primadonnana. Etenkin toisten miesten kesken ajanvietto on rankkaa, kun ei saa näyttää millainen tunnemyrsky saattaa päässäni vilistää.
Vierailija kirjoitti:
Olen yliherkkä. Koen niin ilot kuin surutkin kymmenkertaisina muihin verrattuna, esim. Romanttisen elokuvan jälkeen saatan itkeskellä tunteja, toimintaleffan jälkeen saatan samaistua ja eläytyä sankariin niin intensiivesesti, että tunnen olevani hän. Nuorena rambot ja rocky elokuvat nähtyäni aloin kuntoilla kovaa - ulkoisesti noin puolentoista vuoden jälkeen pääsinkin timmiin kuntoon ja kiipeilin vuorilla kuten Rambo.
Koska olen erityisen empaattinen, huomaan usein kavereiden avautuvan erityisesti minulle. Tämä kuitenkin syö omaa jaksamistani paljon ja välillä meinaan lamautua kokonaan kun pyörittelen toisten maailmantuskaa.
Kykyni ei kuitenkaan näy ulkopuolisille, käytän paljon voimavaroja asian piilotteluun etenkin työyhteisössä. Siellä pikemminkin luullaan, että olen lähes psykopaatti ja täysi jäämies vaikka todellisuudessa olen monesti sen roolin ja naamion alla surumielinen kun kuulen taukohuoneessa vaikkapa toisten vastoinkäymisistä (melkein itken).
En usko että koskaan kykenen ominaisuuteni vuoksi löytämään parisuhdetta, tuskin monikaan nainen hyväksyisi helposti itkeskelevää miestä (jos olen surullinen vaikkapa televisio ohjelman kuten Arman Alizad jakson vuoksi missä näytetään kurjissa oloissa eläviä lapsia kehitysmaissa). Toisaalta iloisuuskin tarttuu minuun helposti jos siihen on aihetta.
Pelkään kuitenkin jos johonkuhun tutustuisin läheisesti ja näyttäisin todellisen luonteeni, että minua pidettäisiin vain miespuolisena primadonnana. Etenkin toisten miesten kesken ajanvietto on rankkaa, kun ei saa näyttää millainen tunnemyrsky saattaa päässäni vilistää.
Ps. Olen saanut siis ihan diagnoosin tuosta yliherkkyydestä psykologilta.
Vanhempani veivät minut tutkimuksiin kouluikäisenä, he eivät ymmärtäneet mikä "poikaa vaivaa" ja eivät vieläkään hyväksy että olen tällainen. Äiti etenkin pyrki kasvattamaan minusta vanhanaikaista "ronskia" miestä.
Välimme ovat nykyään huonot, mutta sisarukseni hyväksyvät minut sellaisena kun olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on aina tykätty töissä, koska olen puhelias ja hyvällä tuulella. Haluaisin heivata koko helvetin työn ulkoavaruuteen ja muuttaa meitin lapinmökille. Olla yksin mökillä ja vaikka kirjoittaa kirjaa. En kaipaa oman perheen lisäksi ympärilleni ketään. En edes sisaruksia. Vanhemmat kuolleet jo vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle kolmekymppinen pienen lapsen äiti, hauska, rento ja huumorintajuinen. Koulutttu ja työelämässä ollut kymmenen vuotta. Hoidettu ja laitettu.
Parikymppisenä erittäin kamalan eron jälkeen, jossa kihlattuni pahoinpiteli minut sairaalakuntoon, alkoi sekoilukierre jonka aikana olin sängyssä arviolta yhteensä yli sadan miehen kanssa. Olen isorintainen, kurvikas ja hauska, välillä baarista lähdin kahden miehen kanssa samaan aikaan. En käyttänyt ikinä huumeita tms, baareissa ravattiin kyllä.
Suhtaudun parisuhteeseen vakavasti enkä pettäisi, mutta tämä on sinkkuaikani häpeäpilkku. Kaikkien eniten siksi että olin henkisesti sekaisin ja etsin toiminnasta jotain parannusta tilanteeseen.Miten nykyinen miehesi suhtautui menneisyyteesi? Voi olla aika kova paikka!
En ehkä ihan ymmärrä tätä kauhistelua, kenelle kirjoittaja on tehnyt toiminnallaan pahaa? Itselleen. Miksi asia edes kuuluisi uudelle miehelle tai mikä oikeus hänellä on siitä suuttua? Kuinka moni mies kertoo totuuden uudelle naiselleen? Kaikki pettämisjuttuja puolustellaan, mutta jonkun nuoren sinkkunaisen panot ovat saatanasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle kolmekymppinen pienen lapsen äiti, hauska, rento ja huumorintajuinen. Koulutttu ja työelämässä ollut kymmenen vuotta. Hoidettu ja laitettu.
Parikymppisenä erittäin kamalan eron jälkeen, jossa kihlattuni pahoinpiteli minut sairaalakuntoon, alkoi sekoilukierre jonka aikana olin sängyssä arviolta yhteensä yli sadan miehen kanssa. Olen isorintainen, kurvikas ja hauska, välillä baarista lähdin kahden miehen kanssa samaan aikaan. En käyttänyt ikinä huumeita tms, baareissa ravattiin kyllä.
Suhtaudun parisuhteeseen vakavasti enkä pettäisi, mutta tämä on sinkkuaikani häpeäpilkku. Kaikkien eniten siksi että olin henkisesti sekaisin ja etsin toiminnasta jotain parannusta tilanteeseen.Miten nykyinen miehesi suhtautui menneisyyteesi? Voi olla aika kova paikka!
En ehkä ihan ymmärrä tätä kauhistelua, kenelle kirjoittaja on tehnyt toiminnallaan pahaa? Itselleen. Miksi asia edes kuuluisi uudelle miehelle tai mikä oikeus hänellä on siitä suuttua? Kuinka moni mies kertoo totuuden uudelle naiselleen? Kaikki pettämisjuttuja puolustellaan, mutta jonkun nuoren sinkkunaisen panot ovat saatanasta?
Kyllä se mua ainakin inhottaisi jos tietäisi että vaimo on harrastanut satojen miesten kanssa seksiä.
Olen ollut useamman kerran vakavasti masentanut ja yrittänyt itsaria. Päällepäin olen iloinen, puhelias ja laitettu.
Kimppakivaa ja yhden illan suhteita, työtä puh.seksilinjalla, vaikka nyt kiltti perheenäiti.
Olen varakkaan ja "hyvän perheen" tytär ja olen ottanut maksua vastaan seksiä. Jollain oudolla tavalla pidin yön pimeydessä erityisesti vanhoista miehistä, jotka oikeasti oksettavat minua. Heiltä sain eniten rahaa. Niillä rahoilla ostin uuden auton sekä maksoin osan asunnostani.
kyllä se usko voi näkyä vaikka missä käytöksessä suhtautumisessa ja että noudattaa kymmentä käskyä vaikka välillä ottaakin olutta ja kiroilee, en olekkaan mikään himouskovainen mutta uskon silti ja olen saanut sieltä lohtua vaikeina aikoina. jos hauskan pitäminen kavereiden kanssa vie helvettiin niin jatketaan siellä sitten juhlia :)
En tajua mitä järkeä vai onko kiusantekoa.