Lue keskustelun säännöt.
Nykymies ei uskalla sanoa omaa mielipidettään naiselle, kertoo asiantuntija iltiksessä
17.05.2017 |
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/201705162200133676_lz.shtml
Nykymies hännystelee ja peesailee naista ja piiloutuu naisen mielipiteiden taakse. Nykymies ei uskalla sanoa omaa mielipidettään, ei osaa olla suoraselkäinen. Siksi parisuhteet heikkenee ja seksuaalinen jännite niistä hiipuu. Naiset haluaisivat, että mies olisi Mies ja ottaisi kantaa, mutta mies vässyköi. Omankin kokemukseni mukaan näin on. Vaikka anelisin polvillani, että mies sanoisi oman (oikean) mielipiteensä johonkin asiaan eikä vain myötäilisi minua ja minun mielipidettä niin ei, miehestä ei saa mitään irti. Pah.
Kommentit (1120)
Vierailija kirjoitti:
Järjetön keskustelu, pelkää ämmien kiljumista ilman mitään järkeviä argumenttejä ja kun miehet kirjoittavat faktoihin ja maalaisjärkeen käyviä vastauksia, niin modeksi itseään kuvitteleva tyttö poistaa ne välittömästi.
Ketjussa tosiaan on mukana keskenkasvuisia provoilijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä iltiksen jutussa tarkoitettu, että nykymiehen pitäisi koko ajan jauhaa naiselleen mielipiteitään trumpista, vegaaniudesta, pölykapseleista, kynsilakoista jne. Vaan että miehen pitäisi uskaltaa sanoa mielipiteensä yhteisistä asioista. Kuten yhteiset lomamatkat, lastenhankinta, yhteinen tulevaisuus, yhteinen seksi jne.
Mies voi hyvin sanoa, että häntä ei kiinnosta lomamatkat lainkaan. Mutta tyytykö nainen siihen, että ei sitten matkusteta tai hän matkustaa jonkun muun kuin miehensä kanssa? Ettei vaan käy niin, että jossain vaiheessa nainen alkaa narista, kun TAAAAAAS tämäkin loma menee kotona kököttäessä, miksei me voitais lähteä edes Tallinnaan? Ja sitten nainen ottaa asian uudestaan ja uudestaan puheeksi, joten mies luovuttaa ja sanoo, että hyvä on, lähdetään Tallinnaan. Miehen mielipiteellä ei siis ole nytkään mitään väliä, tärkeintä on, että mies antaa naiselle periksi siten, että nainen on tyytyväinen.
Meillä ainakin tuo keskustelu käytiin jo seurustelun alussa. Mieskin onneksi tykkää matkustamisesta, vähemmän kuitenkin kuin minä, ja hänelle se on ihan ok, että matkustan yksin niihin kohteisiin, jotka häntä eivät kiinnosta. Muuten emme varmaan yhdessä voisi ollakaan.
Eivätkö ihmiset oikeasti puhu tällaisista asioista ennen kuin perustavat perheen tai sitoutuvat ylipäänsä vakavasti?
Vastaus kysymykseesi löytyy kommentista 595. Eli kyllä puhutaan. Mutta kun vuosia kuluu, toinen muuttaakin mielensä. Minä ihmettelen niitä naisia, jotka jo nuorina tietävät 100%:n varmasti, mitä mieltä ovat jostain asiasta myös 10 tai 20 vuoden päästä. 18-vuotiaana olin täysin varma, että en halua lapsia. 25-vuotiaana minusta tuli äiti. Ja ei, en tullut äidiksi vastoin omaa tahtoani tai kenenkään painostuksesta. 25-vuotiaana en ollut ikinä edes nähnyt tietokonetta. Jos minulta olisi silloin kysytty, aionko joskus elämässäni ostaa osakkuuden it-alan yrityksestä, olisi varmasti vastannut, että no en todellakaan. 45-vuotiaana kuitenkin tein niin. Olisiko minun pitänyt jättää lapsi tekemättä tai osakkuus ostamatta vain siksi, että joskus vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin olin ollut eri mieltä?
Tietenkin ihmiset muuttuvat vanhetessaan. Kamalaa olisi, ellei ihminen kypsyisi ja kasvaisi koko eliniän. Jotkut kasvavat ja muuttuvat samaan suuntaan, toiset taas erilleen. Mutta yleensä muutokset tapahtuvat hitaasti, ei tasapainoinen ihminen ole mikään tuuliviiri, joka muuttaa alvariinsa mieltään tärkeistä elämän peruskysymyksistä. Jos puolisot alunalkaen ovat henkisesti läheisiä ja läheisyyttä ylläpidetään myös suhteen aikana, niin hyvin usein he myös muuttavat mielensä yhdessä, useiden keskusteluiden seurauksena. Yhteiset ystävät ja sukulaiset perustavat lapsiperheitä, kenties molemmat havahtuvat huomaamaan että hei, mekin halutaan vauva. Tai päinvastoin, koetaan oma lapseton elämä mielekkäämpänä vaihtoehtona. Jos kuitenkin vaan toinen haluaa lapsen, ja se toive ja kaipuu on suuri, niin parempi on erota, kuin tuottaa toiselle ehdottomasti ei toivottu jälkeläinen maailmaan.
Kyllä pitkän parisuhteen aikana toinen voi esimerkiksi sairastua alkoholismiin, sekin on usein suhteelle tuhoisaa. Tai kenties haluaa muuttaa kaupungista maalle tai maalta kaupunkiin jne. Eroja tapahtuu ja se on hyväksyttävä, sillä mikään ei tässä elämässä ole varmaa.
En silti ymmärrä, että mitä järkeä on lähteä sitoutumaan jos jo ihan alussa joutuu teeskentelemän, salaamaan ja valehtelemaan omaa persoonaansa? Siitähän tässä keskustelussa on kyse!
Tässä ketjussa kyllä näkee selvästi että nykynaisiin ei kannata luottaa.
Miksi kukaan panostaisi suhteeseen aikaa, rahaa ja energiaa jos toinen heittää sen pois vaan kun mieli muuttuu?
Jos ei osaa suunnitella tulevaa iin sitten kannattaa pysyä sinkkuna koko eliniän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä niiden naisten sitten pitäisi tehdä, jos ajan myötä ajatusmaailman alkavat eroamaan ratkaisevasti. Esim naisen mieli muuttuu lapsien takia tai puhumattomuus alkaa kyllästyttää ja ahdistaa tai miehen tavat alkavat ärsyttää. Jos jäät suhteeseen, syytetään nipottamisesta, jankuttamisesta ja uhriutumisesta, mutta erotakaan ei sitten saa. Eikö ihminen saa muuttua, muuttaa mieltään, ärsyyntyä? Kun kerran valitset jonkun, siihen sitten täytyy mukisematta tyytyä ikuisesti?
Aikuinen ei ihminen EI saa muuttaa mieltään kuin pikkulapsi. Pikkulapset vinkuu jotain asiaa ensiksi kauan ja kun saa sen niin valitetaan että ei halutakkaan sitä kun jotain muuta.
Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä päätään asioita niin että niistä pystyy vastaamaan tulevaisuudessakin.
Juuri tuollaiset naiset on syypäitä siihen että moni mies suorastaan inhoaa naisia.
Ensiksi mennään yhteen miehen kanssa ja sovitaan että ei haluta lapsia. Sitten kun mies on panostanut kaikki rahat, aikansa, työtä ja järkyttävän määrän henkistä pääomaa vuosia (voi olla 10-20 vuottakin) niin sitten nainen yhtäkkiä haluaakin lapsia. Kun mies ei edelleenkän halua niitä niin sitten on ero edessä. Eli koko liitto on ollut kusetusta naisen taholta koko ajan. Siinä mies tajuaa että koko hänen nuoruutensa aina keski-ikään on ollut kusetusta ja ihminen johon hän on panostanut kaiken onkin kusettanut häntä koko ajan.
Vähemmästäkin ihminen tulee vihaiseksi ja sitten se kohdistuu kaikkiin naisiin.
Ikävä kyllä tuota tapahtuu erittäin usein. Eikä aina lapsiasiassa vaan muissakin asioissa.
Parikymppisenä ei ole aikuinen. Joku yli kolmikymppinen jo tietää varmasti, mitä luultavimmin, haluaako vai ei lapsia.
..
Mitenkäs tuo lihavoitu väitteesi sopii siihen, että mies lähtee vieraisiin? Eikö avioliittolupaus ole myös lupaus, että muita ei naida?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies tekee mieluummin niinkuin nainen tahtoo, jottei tulisi riitaa ja sen seurauksia...
Onko tämä jokin yllätys?
Normaalissa parisuhteessa riidan seuraus on useinmiten sovinto, molempia tyydyttävä kompromissi ja usein myös erittäin tyydyttävä sovintoseksi. Terveessä ja normaalissa parisuhteessa riidat puhdistavat parhaimmillaan ilmaa ja pahimmillaankin aiheuttavat vain sen, että molempia kaduttaa ja molemmat pyytävät toisiltaan anteeksi. Ei sellaisen ihmisen kanssa kannata olla parisuhteessa, joka kohtelee puolisoaan niin kaltoin, että tämän pitää riitaa välttääkseen alistua toisen määräysvallan alle.
Minusta tämä ketju on huolestuttava. Ilmeisesti tässä ketjussa kirjoittavat miehet eivät ole normaalissa parisuhteessa edes olleet enkä voi välttyä ihmettelemästä, että mistä se johtuu. Totuus kuitenkin on, että Suomessa on läjäpäin tasapainoisia, kunnollisia ja terveeseen parisuhteeseen kykeneviä tavallisia naisia ja miehiä. Miten ihmeessä tälle palstalle on osunut näin paljon miehiä, jotka ovat ryhtyneet suhteisiin vain jonkinlaisten naispuolisten tyrannien kanssa? Eikö siihen kumppaniin enää viitsitä tutustua ennen sitoutumista? Vai perustetaanko nykyään perhekin samalla kaavalla kuin Tinderissä etsitään mätsejä, eli lähes kokonaan ulkonäön perusteella?
Johtusko se siitä, että miehiltä ei yleensä paremmin kysellä mielipiteitä tai sit niillä ei ole painoarvoa. Nää "kunnolliset ja terveet" parisuhteet ei välttämättä sitä ole, kun aletaan tonkimaan pintaa syvemmältä. Kaikki vaan näyttää ulospäin hyvältä.
Toiseks tää on aika jännä kuvitelma naisilta, että täällä kirjoittelisi miehistä vaan se pohjasakka. Näinkö paljon arvostetaan miehiä vai yrittääkö naiset väistellä totuutta tällä keinoin?
Ei tuo kirjoittaja puhunut mistään pohjasakasta vaan ihmetteli samaa mitä minäkin, että miksi miehet haluavat olla suhteessa, joissa heillä on paha olla. Ja vaimolle ei edes voi sanoa, että on paha olla, koska vaimo suuttuu. Ihmisellä on vain yksi elämä, miksi se pitää pilata olemalla suhteessa, jossa he eivät ole onnellisia. Voi olla, että vaimokaan ei ole onnellinen. Toisen vaan pitäisi saada suu auki ja kertoa rehellisesti, miltä tuntuu. Parhaimmillaan se on uuden alku heille yhdessä.
Niinpä.
Minä olin parisuhteessa juuri tällainen kuin tässä on kuvailtu. Halusin asioiden menevän juuri niin kuin olin ajatellut. Halusin jauhaa asioista lähes loputtomiin. Suunnittelin matkoja vain ilmoitusluonteisena asiana. Painostin miestä puhumaan jne. Mies sanoi, että olen kamala. Yritin parantaa käytöstäni, mutta en pystynyt parantamaan tarpeeksi ja kuulin edelleen että olin kamala. Mies teki myös pari isoa virhettä. Sanoin, että nyt ei auta enää mikään muu kuin ero. MUTTA kaikesta kamalasta, mitä olin tehnyt 11 vuoden aikana, ero oli miehen mielestä kamalinta. Mies huusi ja raivosi, miten voin tehdä hänelle näin. Sanoin, että mikä järki jatkaa, kun hän ei selvästikään ole kanssani onnellinen tai edes tyytyväinen.
En vieläkään ymmärrä, miten vaikeaa miehelle oli erota, vaikka oli tehnyt vuosien aikana varsin selväksi, että elämä kanssani oli kärsimystä. Miksi hän sitten olisi halunnut jäädä siihen kärsimykseen? Voisiko joku eroa viimeiseen asti vastustava (mies?) kertoa tähän vastauksen?
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa, ettei naisten kannata mennä parisuhteeseen. Tai sekaantua miehiin muullakaan tavoin. Että omaa oksaanne sahaatte, miehet.
Voisko sanoa, että täydellinen esimerkki siitä miksi miehet ei puhu tunteistaan tai kerro mielipidettään asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies tekee mieluummin niinkuin nainen tahtoo, jottei tulisi riitaa ja sen seurauksia...
Onko tämä jokin yllätys?
Normaalissa parisuhteessa riidan seuraus on useinmiten sovinto, molempia tyydyttävä kompromissi ja usein myös erittäin tyydyttävä sovintoseksi. Terveessä ja normaalissa parisuhteessa riidat puhdistavat parhaimmillaan ilmaa ja pahimmillaankin aiheuttavat vain sen, että molempia kaduttaa ja molemmat pyytävät toisiltaan anteeksi. Ei sellaisen ihmisen kanssa kannata olla parisuhteessa, joka kohtelee puolisoaan niin kaltoin, että tämän pitää riitaa välttääkseen alistua toisen määräysvallan alle.
Minusta tämä ketju on huolestuttava. Ilmeisesti tässä ketjussa kirjoittavat miehet eivät ole normaalissa parisuhteessa edes olleet enkä voi välttyä ihmettelemästä, että mistä se johtuu. Totuus kuitenkin on, että Suomessa on läjäpäin tasapainoisia, kunnollisia ja terveeseen parisuhteeseen kykeneviä tavallisia naisia ja miehiä. Miten ihmeessä tälle palstalle on osunut näin paljon miehiä, jotka ovat ryhtyneet suhteisiin vain jonkinlaisten naispuolisten tyrannien kanssa? Eikö siihen kumppaniin enää viitsitä tutustua ennen sitoutumista? Vai perustetaanko nykyään perhekin samalla kaavalla kuin Tinderissä etsitään mätsejä, eli lähes kokonaan ulkonäön perusteella?
Johtusko se siitä, että miehiltä ei yleensä paremmin kysellä mielipiteitä tai sit niillä ei ole painoarvoa. Nää "kunnolliset ja terveet" parisuhteet ei välttämättä sitä ole, kun aletaan tonkimaan pintaa syvemmältä. Kaikki vaan näyttää ulospäin hyvältä.
Toiseks tää on aika jännä kuvitelma naisilta, että täällä kirjoittelisi miehistä vaan se pohjasakka. Näinkö paljon arvostetaan miehiä vai yrittääkö naiset väistellä totuutta tällä keinoin?
Ei tuo kirjoittaja puhunut mistään pohjasakasta vaan ihmetteli samaa mitä minäkin, että miksi miehet haluavat olla suhteessa, joissa heillä on paha olla. Ja vaimolle ei edes voi sanoa, että on paha olla, koska vaimo suuttuu. Ihmisellä on vain yksi elämä, miksi se pitää pilata olemalla suhteessa, jossa he eivät ole onnellisia. Voi olla, että vaimokaan ei ole onnellinen. Toisen vaan pitäisi saada suu auki ja kertoa rehellisesti, miltä tuntuu. Parhaimmillaan se on uuden alku heille yhdessä.
Noo, se oli noita provoilijoita ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa, ettei naisten kannata mennä parisuhteeseen. Tai sekaantua miehiin muullakaan tavoin. Että omaa oksaanne sahaatte, miehet.
Kyllä se teidän suomalaisnaisten juna on mennyt jo vuosia sitten. "En mä sun kanssa olisi leikkinytkään" , vaikka istut yksin hiekkalaatikollasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä iltiksen jutussa tarkoitettu, että nykymiehen pitäisi koko ajan jauhaa naiselleen mielipiteitään trumpista, vegaaniudesta, pölykapseleista, kynsilakoista jne. Vaan että miehen pitäisi uskaltaa sanoa mielipiteensä yhteisistä asioista. Kuten yhteiset lomamatkat, lastenhankinta, yhteinen tulevaisuus, yhteinen seksi jne.
Mies voi hyvin sanoa, että häntä ei kiinnosta lomamatkat lainkaan. Mutta tyytykö nainen siihen, että ei sitten matkusteta tai hän matkustaa jonkun muun kuin miehensä kanssa? Ettei vaan käy niin, että jossain vaiheessa nainen alkaa narista, kun TAAAAAAS tämäkin loma menee kotona kököttäessä, miksei me voitais lähteä edes Tallinnaan? Ja sitten nainen ottaa asian uudestaan ja uudestaan puheeksi, joten mies luovuttaa ja sanoo, että hyvä on, lähdetään Tallinnaan. Miehen mielipiteellä ei siis ole nytkään mitään väliä, tärkeintä on, että mies antaa naiselle periksi siten, että nainen on tyytyväinen.
Meillä ainakin tuo keskustelu käytiin jo seurustelun alussa. Mieskin onneksi tykkää matkustamisesta, vähemmän kuitenkin kuin minä, ja hänelle se on ihan ok, että matkustan yksin niihin kohteisiin, jotka häntä eivät kiinnosta. Muuten emme varmaan yhdessä voisi ollakaan.
Eivätkö ihmiset oikeasti puhu tällaisista asioista ennen kuin perustavat perheen tai sitoutuvat ylipäänsä vakavasti?
Vastaus kysymykseesi löytyy kommentista 595. Eli kyllä puhutaan. Mutta kun vuosia kuluu, toinen muuttaakin mielensä. Minä ihmettelen niitä naisia, jotka jo nuorina tietävät 100%:n varmasti, mitä mieltä ovat jostain asiasta myös 10 tai 20 vuoden päästä. 18-vuotiaana olin täysin varma, että en halua lapsia. 25-vuotiaana minusta tuli äiti. Ja ei, en tullut äidiksi vastoin omaa tahtoani tai kenenkään painostuksesta. 25-vuotiaana en ollut ikinä edes nähnyt tietokonetta. Jos minulta olisi silloin kysytty, aionko joskus elämässäni ostaa osakkuuden it-alan yrityksestä, olisi varmasti vastannut, että no en todellakaan. 45-vuotiaana kuitenkin tein niin. Olisiko minun pitänyt jättää lapsi tekemättä tai osakkuus ostamatta vain siksi, että joskus vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin olin ollut eri mieltä?
Tietenkin ihmiset muuttuvat vanhetessaan. Kamalaa olisi, ellei ihminen kypsyisi ja kasvaisi koko eliniän. Jotkut kasvavat ja muuttuvat samaan suuntaan, toiset taas erilleen. Mutta yleensä muutokset tapahtuvat hitaasti, ei tasapainoinen ihminen ole mikään tuuliviiri, joka muuttaa alvariinsa mieltään tärkeistä elämän peruskysymyksistä. Jos puolisot alunalkaen ovat henkisesti läheisiä ja läheisyyttä ylläpidetään myös suhteen aikana, niin hyvin usein he myös muuttavat mielensä yhdessä, useiden keskusteluiden seurauksena. Yhteiset ystävät ja sukulaiset perustavat lapsiperheitä, kenties molemmat havahtuvat huomaamaan että hei, mekin halutaan vauva. Tai päinvastoin, koetaan oma lapseton elämä mielekkäämpänä vaihtoehtona. Jos kuitenkin vaan toinen haluaa lapsen, ja se toive ja kaipuu on suuri, niin parempi on erota, kuin tuottaa toiselle ehdottomasti ei toivottu jälkeläinen maailmaan.
Kyllä pitkän parisuhteen aikana toinen voi esimerkiksi sairastua alkoholismiin, sekin on usein suhteelle tuhoisaa. Tai kenties haluaa muuttaa kaupungista maalle tai maalta kaupunkiin jne. Eroja tapahtuu ja se on hyväksyttävä, sillä mikään ei tässä elämässä ole varmaa.
En silti ymmärrä, että mitä järkeä on lähteä sitoutumaan jos jo ihan alussa joutuu teeskentelemän, salaamaan ja valehtelemaan omaa persoonaansa? Siitähän tässä keskustelussa on kyse!
Tietäisitpä vain miten moni nainen uskoo ja luottaa siihen, että mies kyllä ajan myötä muuttuu. Ja sitten petytään, kun mies ei muutukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä niiden naisten sitten pitäisi tehdä, jos ajan myötä ajatusmaailman alkavat eroamaan ratkaisevasti. Esim naisen mieli muuttuu lapsien takia tai puhumattomuus alkaa kyllästyttää ja ahdistaa tai miehen tavat alkavat ärsyttää. Jos jäät suhteeseen, syytetään nipottamisesta, jankuttamisesta ja uhriutumisesta, mutta erotakaan ei sitten saa. Eikö ihminen saa muuttua, muuttaa mieltään, ärsyyntyä? Kun kerran valitset jonkun, siihen sitten täytyy mukisematta tyytyä ikuisesti?
Aikuinen ei ihminen EI saa muuttaa mieltään kuin pikkulapsi. Pikkulapset vinkuu jotain asiaa ensiksi kauan ja kun saa sen niin valitetaan että ei halutakkaan sitä kun jotain muuta.
Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä päätään asioita niin että niistä pystyy vastaamaan tulevaisuudessakin.
Juuri tuollaiset naiset on syypäitä siihen että moni mies suorastaan inhoaa naisia.
Ensiksi mennään yhteen miehen kanssa ja sovitaan että ei haluta lapsia. Sitten kun mies on panostanut kaikki rahat, aikansa, työtä ja järkyttävän määrän henkistä pääomaa vuosia (voi olla 10-20 vuottakin) niin sitten nainen yhtäkkiä haluaakin lapsia. Kun mies ei edelleenkän halua niitä niin sitten on ero edessä. Eli koko liitto on ollut kusetusta naisen taholta koko ajan. Siinä mies tajuaa että koko hänen nuoruutensa aina keski-ikään on ollut kusetusta ja ihminen johon hän on panostanut kaiken onkin kusettanut häntä koko ajan.
Vähemmästäkin ihminen tulee vihaiseksi ja sitten se kohdistuu kaikkiin naisiin.
Ikävä kyllä tuota tapahtuu erittäin usein. Eikä aina lapsiasiassa vaan muissakin asioissa.
Parikymppisenä ei ole aikuinen. Joku yli kolmikymppinen jo tietää varmasti, mitä luultavimmin, haluaako vai ei lapsia.
..
Mitenkäs tuo lihavoitu väitteesi sopii siihen, että mies lähtee vieraisiin? Eikö avioliittolupaus ole myös lupaus, että muita ei naida?
'
Parikymppinen on aikuinen.
Riippuen mistä syystä sinne vieraisiin lähdetään. Jos siksi että ei saa seksiä liitossa koska nainen ei halua niin silloin siinä ei ole mitään väärää. Jos taas muista syistä niin silloin mies rikkoo liiton.
Kun ollaan parisuhteessa niin silloin ollaan luvattu antaa toiselle seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä iltiksen jutussa tarkoitettu, että nykymiehen pitäisi koko ajan jauhaa naiselleen mielipiteitään trumpista, vegaaniudesta, pölykapseleista, kynsilakoista jne. Vaan että miehen pitäisi uskaltaa sanoa mielipiteensä yhteisistä asioista. Kuten yhteiset lomamatkat, lastenhankinta, yhteinen tulevaisuus, yhteinen seksi jne.
Mies voi hyvin sanoa, että häntä ei kiinnosta lomamatkat lainkaan. Mutta tyytykö nainen siihen, että ei sitten matkusteta tai hän matkustaa jonkun muun kuin miehensä kanssa? Ettei vaan käy niin, että jossain vaiheessa nainen alkaa narista, kun TAAAAAAS tämäkin loma menee kotona kököttäessä, miksei me voitais lähteä edes Tallinnaan? Ja sitten nainen ottaa asian uudestaan ja uudestaan puheeksi, joten mies luovuttaa ja sanoo, että hyvä on, lähdetään Tallinnaan. Miehen mielipiteellä ei siis ole nytkään mitään väliä, tärkeintä on, että mies antaa naiselle periksi siten, että nainen on tyytyväinen.
Meillä ainakin tuo keskustelu käytiin jo seurustelun alussa. Mieskin onneksi tykkää matkustamisesta, vähemmän kuitenkin kuin minä, ja hänelle se on ihan ok, että matkustan yksin niihin kohteisiin, jotka häntä eivät kiinnosta. Muuten emme varmaan yhdessä voisi ollakaan.
Eivätkö ihmiset oikeasti puhu tällaisista asioista ennen kuin perustavat perheen tai sitoutuvat ylipäänsä vakavasti?
Vastaus kysymykseesi löytyy kommentista 595. Eli kyllä puhutaan. Mutta kun vuosia kuluu, toinen muuttaakin mielensä. Minä ihmettelen niitä naisia, jotka jo nuorina tietävät 100%:n varmasti, mitä mieltä ovat jostain asiasta myös 10 tai 20 vuoden päästä. 18-vuotiaana olin täysin varma, että en halua lapsia. 25-vuotiaana minusta tuli äiti. Ja ei, en tullut äidiksi vastoin omaa tahtoani tai kenenkään painostuksesta. 25-vuotiaana en ollut ikinä edes nähnyt tietokonetta. Jos minulta olisi silloin kysytty, aionko joskus elämässäni ostaa osakkuuden it-alan yrityksestä, olisi varmasti vastannut, että no en todellakaan. 45-vuotiaana kuitenkin tein niin. Olisiko minun pitänyt jättää lapsi tekemättä tai osakkuus ostamatta vain siksi, että joskus vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin olin ollut eri mieltä?
Miten paljon tämän osakkuuden ostaminen häiritsi puolisoasi, tuliko teille ero?
Kyse ei taaskaan ole tuosta vaan siitä, että jos tietyt asiat pitää puhua läpi jo ennenkuin aloittaa parisuhteen, niin sillä puhumisella ei ole mitään merkitystä, jos toinen kuitenkin muuttaa myöhemmin mielensä. Kuten tuolla todettu, että suhteen alussa mies sanoo, että ei halua lapsia ja nainen sanoo, että ei hänkään halua. Hyvä, parisuhde voi alkaa. Eletään yhdessä, otetaan yhteinen asuntolaina jne ja sitten tulee päivä, jolloin nainen onkin muuttanut mielensä ja haluaa lapsen. Ja sitten se on joko ero tai lapsi, mies saa valita. Mies ei olisi ehkä alkanut ollenkaan parisuhteeseen tämän naisen kanssa eikä ainakaan ottanut yhteistä asuntolainaa, jos olisi jo alussa tiennyt, että nainen sittenkin haluaa lapsen, vaikka väitti muuta.
Jos nainen on TAHALLAAN salannut halunsa miehen saadakseen, niin aikamoinen rotta. Mutta jos on ollut alunperin tosissaan, niin sillehän ei mitään voi enää. Ihmiset muuttuva, mutta kyllä silti kannattaa pyrkiä suhteeseen samoin ajattelevan kanssa. Harvoin koko persoonallisuus muuttuu kuitenkaan. Ja valehdella ei kenenkään pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos mies vaikka sanoo, että hänen mielestään rajut pikapanot, anaaliseksi, kolmen kimppa ja parinvaihto voisivat tuoda virkistystä heidän seksielämäänsä, niin.... PIIP, PIIP, HÄLYTYS,HÄLYTYS: VÄÄRÄ MIELIPIDE!"
Okei, eli yhdessä ollaan, ja ollaan ilmeisesti sovittu että seksiä ei harrasteta muiden kanssa. Mieskään ei halua että naisensa panee vieraita miehiä. Sitten aletaan ehdottelemaan parinvaihtoa ja kolmansia pyöriä. Onpa tosiaan jännä jos asia ei saa kannatusta. Kolmas pyöräkin varmaan pitäisi olla toinen nainen, eikä mies ;)
Sun reaktiosi on juuri tyypillinen esimerkki, miten käy. Mies ilmaisi mielipiteensä, jonka sinä tulkitsit heti ehdotukseksi. Monet miehet ovat oppineet, että ei kannata sanoa omaa mielipidettään, koska siitä ei seuraa mitään hyvää.Mutta jos se nainen ei lämpene miehen mielipiteelle, niin miehellä on taas syytä parkua, kun hänen mielipidettään ei huomioida.
Ei mies paru sitä, että hänen mielipidettään ei huomioida. Naiset parkuvat, kun miehet eivät ilmaise mielipiteitään. Naiset odottavat parisuhteelta paljon enemmän kuin miehet, joten miehelle on ihan ok sanoa "ihan sama, päätä sinä" kuin alkaa ilmaisemaan mielipitetään. Miehille huonokin seksi on parempi vaihtoehto kuin ei seksiä ollenkaan. Naisilla on toisinpäin.
Kyllä tässä ketjussa on aika parkumista miehiltä.
Minusta se ei ole parkumista, jos kertoo, että mies ei ilmaise mielipidettään, koska miehen mielipiteellä ei yleensä ole naiselle mitään väliä. Minä olen nainen ja ymmärrän erittäin hyvin miehiä tässä asiassa. Juuri tuollaiset kommentit kuin tuo sinun, että miehet "parkuvat" on osoitus siitä, että miehen mielipiteen esittäminen on sinusta "parkumista" eli siten väheksyt miehen esittämää mielipidettä. Miehen mielipide on väärä, huono tai ainakin "parkumista".Sanoisin, että ihan yhtä lailla on asioita, joissa naisen mielipiteellä ei ole miehelle väliä. Jos naisen mielestä lapsen pitää syödä terveellisesti ja mennä ajoissa nukkumaan, kyse on vain naisen oikusta ja nipottamisesta, josta ei tarvitse välittää. Kaikki naisten harrastukset ovat hömppää (toisin kuin miesten) jne.
Nainen ei voi yksin päättää mitä lapset syö tai ei syö. Riippuen lapsen iästä (kouluikäinen pystyy jo itsekkin päättämään mitä syö) niin lapsenkin pitää saada osallistua päätökseen.
Mutta kun se tuntuu että ei miehen eikä lapsen mielipiteellä ole väliä vaan äidin ainoastaan.
Mitä sä selität jostain harrastuksista jotka ei edes koske aihetta?
Tottakai nainen voi yksin päättää mitä lapset syövät, jos hän on se, joka tekee ruoat. Jos meillä lapset saisivat päättää, mitä syödään, meillä syötäisiin pelkkiä nuudeleita ja paahtoleipää. Tai jos ex-mieheni olisi asiasta päättänyt, meillä olisi syöty pelkkää lihapiirakkaa ja pizzaa (tämä on ihan helposti havaittavissa siitä, miten lapset nykyisin syövät, kun ovat isänsä luona).
Harrastukset olivat esimerkki siitä, miten naisten tekemisiin suhtaudutaan vähätellen ja niillä ei ole miehille väliä. Miten se ei muka koske aihetta? Eihän ne tietenkään ole samoja asioita, joista naiset eivät miesten mielipiteissä välitä, mutta liittyvät kyllä aiheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen täytyy mun mielestä ansaita kunnioitus. En mä ainakaan pysty ottamaan tosissani teini-ikäisen tasolle jääneen miehen puheita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa, ettei naisten kannata mennä parisuhteeseen. Tai sekaantua miehiin muullakaan tavoin. Että omaa oksaanne sahaatte, miehet.
Kyllä se teidän suomalaisnaisten juna on mennyt jo vuosia sitten. "En mä sun kanssa olisi leikkinytkään" , vaikka istut yksin hiekkalaatikollasi.
Tässä feminismin junassa ei ole härkävaunua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En naisena mitenkään voi ymmärtää sitä, että ei kerrota omia mielipiteitä tai hännystellään jottei toinen suutu, ainakaan isommissa asioissa. Jotkut verhot no joo, ymmärrän että sanotaan "hyvät ne on" koska ei nyt vaan niin paljon kiinnosta mitkä siinä roikkuu, mutta siis ihan elämäntavoitteet, lapsien hankinta, arvomaailma.. Miksi ihmeessä miehet haluaisivat olla naisen kanssa joka a) on kaikista näistä ihan erimieltä tai b) suuttuu jos kerrotte eriävän mielipiteenne?? Hänhän ei todellakaan ole teille sopiva kumppani!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut viimeinen vuosi ensimmäisen kerran moneen vuoteen kun emme ole käyneet muualla kuin Tallinnassa. Ja voi sitä helvetin ulvontaa kun naisen mielestä ei koskaan käydä missään...
Muutenkin alkanut sanomaan että minusta on tullut outo viimeisten muutaman vuoden aikana. Eikö kyseessä ole ollut mistään muusta kuin siitä, että olen sanonut oikeasti mielipiteeni asioista enkä ole enää viitsinyt myötäillä häntä.
Harmi vaan että tietynlaisen mielipiideuskottavuuden hankkimiseen piti rakentaa yksi talo ja oli pakko kajota minun salaisiin säästöihin joilla pitkäksi mennyt kämppä (joskin vain 4%) pystyttiin finalisoimaan. Sama homma hänen mussutuksensa elintavoistani, verikokeiden tulokset vierekkäin ja kumma juttu kun olinkin niiden perusteella terveempi kuin hän.
Oletteko keskustelleet siitä vaihtoehdosta, että hän matkustelisi jonkun ystävänsä kanssa?
Toki, mutta se ei ole kuulemma sama asia. No ei tietenkään ole kun minun luottokortti ei ole käytettävissä, ei edes reissumaksujen suhteen.
Kuvastaa hyvin että ystäviensä kanssa hän ei Tallinnaa/Tukholmaa pidemmälle lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä iltiksen jutussa tarkoitettu, että nykymiehen pitäisi koko ajan jauhaa naiselleen mielipiteitään trumpista, vegaaniudesta, pölykapseleista, kynsilakoista jne. Vaan että miehen pitäisi uskaltaa sanoa mielipiteensä yhteisistä asioista. Kuten yhteiset lomamatkat, lastenhankinta, yhteinen tulevaisuus, yhteinen seksi jne.
Mies voi hyvin sanoa, että häntä ei kiinnosta lomamatkat lainkaan. Mutta tyytykö nainen siihen, että ei sitten matkusteta tai hän matkustaa jonkun muun kuin miehensä kanssa? Ettei vaan käy niin, että jossain vaiheessa nainen alkaa narista, kun TAAAAAAS tämäkin loma menee kotona kököttäessä, miksei me voitais lähteä edes Tallinnaan? Ja sitten nainen ottaa asian uudestaan ja uudestaan puheeksi, joten mies luovuttaa ja sanoo, että hyvä on, lähdetään Tallinnaan. Miehen mielipiteellä ei siis ole nytkään mitään väliä, tärkeintä on, että mies antaa naiselle periksi siten, että nainen on tyytyväinen.
Meillä ainakin tuo keskustelu käytiin jo seurustelun alussa. Mieskin onneksi tykkää matkustamisesta, vähemmän kuitenkin kuin minä, ja hänelle se on ihan ok, että matkustan yksin niihin kohteisiin, jotka häntä eivät kiinnosta. Muuten emme varmaan yhdessä voisi ollakaan.
Eivätkö ihmiset oikeasti puhu tällaisista asioista ennen kuin perustavat perheen tai sitoutuvat ylipäänsä vakavasti?
Vastaus kysymykseesi löytyy kommentista 595. Eli kyllä puhutaan. Mutta kun vuosia kuluu, toinen muuttaakin mielensä. Minä ihmettelen niitä naisia, jotka jo nuorina tietävät 100%:n varmasti, mitä mieltä ovat jostain asiasta myös 10 tai 20 vuoden päästä. 18-vuotiaana olin täysin varma, että en halua lapsia. 25-vuotiaana minusta tuli äiti. Ja ei, en tullut äidiksi vastoin omaa tahtoani tai kenenkään painostuksesta. 25-vuotiaana en ollut ikinä edes nähnyt tietokonetta. Jos minulta olisi silloin kysytty, aionko joskus elämässäni ostaa osakkuuden it-alan yrityksestä, olisi varmasti vastannut, että no en todellakaan. 45-vuotiaana kuitenkin tein niin. Olisiko minun pitänyt jättää lapsi tekemättä tai osakkuus ostamatta vain siksi, että joskus vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin olin ollut eri mieltä?
Tietenkin ihmiset muuttuvat vanhetessaan. Kamalaa olisi, ellei ihminen kypsyisi ja kasvaisi koko eliniän. Jotkut kasvavat ja muuttuvat samaan suuntaan, toiset taas erilleen. Mutta yleensä muutokset tapahtuvat hitaasti, ei tasapainoinen ihminen ole mikään tuuliviiri, joka muuttaa alvariinsa mieltään tärkeistä elämän peruskysymyksistä. Jos puolisot alunalkaen ovat henkisesti läheisiä ja läheisyyttä ylläpidetään myös suhteen aikana, niin hyvin usein he myös muuttavat mielensä yhdessä, useiden keskusteluiden seurauksena. Yhteiset ystävät ja sukulaiset perustavat lapsiperheitä, kenties molemmat havahtuvat huomaamaan että hei, mekin halutaan vauva. Tai päinvastoin, koetaan oma lapseton elämä mielekkäämpänä vaihtoehtona. Jos kuitenkin vaan toinen haluaa lapsen, ja se toive ja kaipuu on suuri, niin parempi on erota, kuin tuottaa toiselle ehdottomasti ei toivottu jälkeläinen maailmaan.
Kyllä pitkän parisuhteen aikana toinen voi esimerkiksi sairastua alkoholismiin, sekin on usein suhteelle tuhoisaa. Tai kenties haluaa muuttaa kaupungista maalle tai maalta kaupunkiin jne. Eroja tapahtuu ja se on hyväksyttävä, sillä mikään ei tässä elämässä ole varmaa.
En silti ymmärrä, että mitä järkeä on lähteä sitoutumaan jos jo ihan alussa joutuu teeskentelemän, salaamaan ja valehtelemaan omaa persoonaansa? Siitähän tässä keskustelussa on kyse!
Tietäisitpä vain miten moni nainen uskoo ja luottaa siihen, että mies kyllä ajan myötä muuttuu. Ja sitten petytään, kun mies ei muutukaan.
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Kuvittelet että yksikään mies on leikkaa-liimaa-askartele-koristele-paperinukke, jota voit muuttaa, pukea ja päälleliimata asioita, mielesi mukaisesti?
Tällaiset naiset ovat todellakin juuri niitä prinsessaharhailijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä niiden naisten sitten pitäisi tehdä, jos ajan myötä ajatusmaailman alkavat eroamaan ratkaisevasti. Esim naisen mieli muuttuu lapsien takia tai puhumattomuus alkaa kyllästyttää ja ahdistaa tai miehen tavat alkavat ärsyttää. Jos jäät suhteeseen, syytetään nipottamisesta, jankuttamisesta ja uhriutumisesta, mutta erotakaan ei sitten saa. Eikö ihminen saa muuttua, muuttaa mieltään, ärsyyntyä? Kun kerran valitset jonkun, siihen sitten täytyy mukisematta tyytyä ikuisesti?
Aikuinen ei ihminen EI saa muuttaa mieltään kuin pikkulapsi. Pikkulapset vinkuu jotain asiaa ensiksi kauan ja kun saa sen niin valitetaan että ei halutakkaan sitä kun jotain muuta.
Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä päätään asioita niin että niistä pystyy vastaamaan tulevaisuudessakin.
Juuri tuollaiset naiset on syypäitä siihen että moni mies suorastaan inhoaa naisia.
Ensiksi mennään yhteen miehen kanssa ja sovitaan että ei haluta lapsia. Sitten kun mies on panostanut kaikki rahat, aikansa, työtä ja järkyttävän määrän henkistä pääomaa vuosia (voi olla 10-20 vuottakin) niin sitten nainen yhtäkkiä haluaakin lapsia. Kun mies ei edelleenkän halua niitä niin sitten on ero edessä. Eli koko liitto on ollut kusetusta naisen taholta koko ajan. Siinä mies tajuaa että koko hänen nuoruutensa aina keski-ikään on ollut kusetusta ja ihminen johon hän on panostanut kaiken onkin kusettanut häntä koko ajan.
Vähemmästäkin ihminen tulee vihaiseksi ja sitten se kohdistuu kaikkiin naisiin.
Ikävä kyllä tuota tapahtuu erittäin usein. Eikä aina lapsiasiassa vaan muissakin asioissa.
Parikymppisenä ei ole aikuinen. Joku yli kolmikymppinen jo tietää varmasti, mitä luultavimmin, haluaako vai ei lapsia.
..
Mitenkäs tuo lihavoitu väitteesi sopii siihen, että mies lähtee vieraisiin? Eikö avioliittolupaus ole myös lupaus, että muita ei naida?
'
Parikymppinen on aikuinen.
Riippuen mistä syystä sinne vieraisiin lähdetään. Jos siksi että ei saa seksiä liitossa koska nainen ei halua niin silloin siinä ei ole mitään väärää. Jos taas muista syistä niin silloin mies rikkoo liiton.
Kun ollaan parisuhteessa niin silloin ollaan luvattu antaa toiselle seksiä.
Näinpä - että miehille täysin eri säännöt taas?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä iltiksen jutussa tarkoitettu, että nykymiehen pitäisi koko ajan jauhaa naiselleen mielipiteitään trumpista, vegaaniudesta, pölykapseleista, kynsilakoista jne. Vaan että miehen pitäisi uskaltaa sanoa mielipiteensä yhteisistä asioista. Kuten yhteiset lomamatkat, lastenhankinta, yhteinen tulevaisuus, yhteinen seksi jne.
Mies voi hyvin sanoa, että häntä ei kiinnosta lomamatkat lainkaan. Mutta tyytykö nainen siihen, että ei sitten matkusteta tai hän matkustaa jonkun muun kuin miehensä kanssa? Ettei vaan käy niin, että jossain vaiheessa nainen alkaa narista, kun TAAAAAAS tämäkin loma menee kotona kököttäessä, miksei me voitais lähteä edes Tallinnaan? Ja sitten nainen ottaa asian uudestaan ja uudestaan puheeksi, joten mies luovuttaa ja sanoo, että hyvä on, lähdetään Tallinnaan. Miehen mielipiteellä ei siis ole nytkään mitään väliä, tärkeintä on, että mies antaa naiselle periksi siten, että nainen on tyytyväinen.
Meillä ainakin tuo keskustelu käytiin jo seurustelun alussa. Mieskin onneksi tykkää matkustamisesta, vähemmän kuitenkin kuin minä, ja hänelle se on ihan ok, että matkustan yksin niihin kohteisiin, jotka häntä eivät kiinnosta. Muuten emme varmaan yhdessä voisi ollakaan.
Eivätkö ihmiset oikeasti puhu tällaisista asioista ennen kuin perustavat perheen tai sitoutuvat ylipäänsä vakavasti?
Vastaus kysymykseesi löytyy kommentista 595. Eli kyllä puhutaan. Mutta kun vuosia kuluu, toinen muuttaakin mielensä. Minä ihmettelen niitä naisia, jotka jo nuorina tietävät 100%:n varmasti, mitä mieltä ovat jostain asiasta myös 10 tai 20 vuoden päästä. 18-vuotiaana olin täysin varma, että en halua lapsia. 25-vuotiaana minusta tuli äiti. Ja ei, en tullut äidiksi vastoin omaa tahtoani tai kenenkään painostuksesta. 25-vuotiaana en ollut ikinä edes nähnyt tietokonetta. Jos minulta olisi silloin kysytty, aionko joskus elämässäni ostaa osakkuuden it-alan yrityksestä, olisi varmasti vastannut, että no en todellakaan. 45-vuotiaana kuitenkin tein niin. Olisiko minun pitänyt jättää lapsi tekemättä tai osakkuus ostamatta vain siksi, että joskus vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin olin ollut eri mieltä?
Tietenkin ihmiset muuttuvat vanhetessaan. Kamalaa olisi, ellei ihminen kypsyisi ja kasvaisi koko eliniän. Jotkut kasvavat ja muuttuvat samaan suuntaan, toiset taas erilleen. Mutta yleensä muutokset tapahtuvat hitaasti, ei tasapainoinen ihminen ole mikään tuuliviiri, joka muuttaa alvariinsa mieltään tärkeistä elämän peruskysymyksistä. Jos puolisot alunalkaen ovat henkisesti läheisiä ja läheisyyttä ylläpidetään myös suhteen aikana, niin hyvin usein he myös muuttavat mielensä yhdessä, useiden keskusteluiden seurauksena. Yhteiset ystävät ja sukulaiset perustavat lapsiperheitä, kenties molemmat havahtuvat huomaamaan että hei, mekin halutaan vauva. Tai päinvastoin, koetaan oma lapseton elämä mielekkäämpänä vaihtoehtona. Jos kuitenkin vaan toinen haluaa lapsen, ja se toive ja kaipuu on suuri, niin parempi on erota, kuin tuottaa toiselle ehdottomasti ei toivottu jälkeläinen maailmaan.
Kyllä pitkän parisuhteen aikana toinen voi esimerkiksi sairastua alkoholismiin, sekin on usein suhteelle tuhoisaa. Tai kenties haluaa muuttaa kaupungista maalle tai maalta kaupunkiin jne. Eroja tapahtuu ja se on hyväksyttävä, sillä mikään ei tässä elämässä ole varmaa.
En silti ymmärrä, että mitä järkeä on lähteä sitoutumaan jos jo ihan alussa joutuu teeskentelemän, salaamaan ja valehtelemaan omaa persoonaansa? Siitähän tässä keskustelussa on kyse!
Tietäisitpä vain miten moni nainen uskoo ja luottaa siihen, että mies kyllä ajan myötä muuttuu. Ja sitten petytään, kun mies ei muutukaan.
Mulle on käynyt just toisinpäin, että nainen ei ole uskonut että pystyn muuttumaan ja nyt mulla on ihan uus elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju todistaa, ettei naisten kannata mennä parisuhteeseen. Tai sekaantua miehiin muullakaan tavoin. Että omaa oksaanne sahaatte, miehet.
Kyllä se teidän suomalaisnaisten juna on mennyt jo vuosia sitten. "En mä sun kanssa olisi leikkinytkään" , vaikka istut yksin hiekkalaatikollasi.
Tässä feminismin junassa ei ole härkävaunua.
Hyvä provo! Erittäin kuvaava.
Tietänet, että häriltä on pallit poistettu eli ne on kastroitu.
Ketjussa tosiaan on keskenkasvuisia provoilijoita mukana.