Poikaystävä valittaa Hesarissa "On absurdia, että minun tulisi käyttää säästämäni rahat tyttöystäväni elättämiseen – sitä ennen toimeentulotukea ei tipu"

Sanon vain tähän väliin että on se hassua jos muuttaisin poikaystäväni kanssa yhteen meillä ei olisi siihen varaa mutta erillään meillä on..

Hmm ei ihme kun yksiöistä on kova pula..

Vierailija kirjoitti:

Sanon vain tähän väliin että on se hassua jos muuttaisin poikaystäväni kanssa yhteen meillä ei olisi siihen varaa mutta erillään meillä on..

Hmm ei ihme kun yksiöistä on kova pula..

Joo ei varmaan ole varaa, jos ei jaeta tuloja ja menoja tasapuolisesti.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt, miten niin monet ovat parisuhteessa, jossa ei suostuta elättämään toista, jos rahatilanne on toisella selvästi huonompi kuin itsellään. Onko se jotain rakkautta sitten, jos toisella ei ole varaa tehdä mitään kivaa, syödä kunnon ruokaa tai matkustella? Usein tällaiset tilanteet ovat väliaikaisia kuten opiskeluaika ja työttömyys. Sama tilanne voi tulla myös itselleen eteen. Miksei siis parisuhteessa haluta jakaa kustannuksia reilummin?

Monilla voi olla syynä se ettei uskalla. Mitä jos ero tulee? Ei seurustelukumppani ole ns velkaa ellei siitä ole sovittu.

Vierailija kirjoitti:

Mutta aika outo ajatus tuo on, että sillä, joka hankkii enemmän olisi liitossa mahdollista säästää omat rahansa ja valtion pitäisi sitten maksaa loput köyhemmälle elättäjälle, että kaikki menisi tasan. Onpahan rakkaus ja kaiken jakaminen tainnut jäädä vanhanaikaiseksi.

Rakkaus ja vastuunkanto on tosiaan vanhanaikaista. Minä olen törmännyt ihan naimisissa olevaan pariskuntaan jossa vaimo joutui maksamaan miehelleen 500 euroa vuokraa kuussa siitä ilosta että sai asua miehen velattomassa omakotitalossa. Ymmärtäisin että juoksevat kulut puoliksi, mutta että 500 vuokraa! Kun naisella sitten tuli taloudellisia ongelmia sairastumisen takia, mies ei tuosta suostunut tinkimään ja vaimonsa sitten lopulta otti eron ja muutti pois.

Me muutimme mieheni kanssa yhteen siinä vaiheessa kun varmaksi tiesimme että haluamme sitoutua toisiimme. Kulut olemme maksaneet yleensä puoliksi, minä maksoin asunnosta käsirahan kun minulla oli säästöjä ja nyt kun jouduin työttömäksi mies maksaa juoksevista kuluista enemmän.

En ymmärrä miksi ihmiset haluavat edes olla parisuhteessa jos koko elämää ei jaeta sen toisen kanssa ja olla oikeasti sitoutuneita.

Jos nuoret haluavat "harjoitella", ne voivat tehdä sitä omista asunnoistaan käsin. Asuntopula ei liity tähän asiaan ollenkaan, koska ihmiset voi olla alivuokralaissopimuksella kämppiksinä ja nostaa molemmat asumistukea.

Itse olen sairas ja tälläkin hetkellä työkyvytön, eikä parantuminen ole mitenkään itsestäänselvää. Tiedostan olevani taakka yhteiskunnalle, veronmaksajille, vanhemmilleni, oikeastaan kaikille. Kuten yksi edellisistä vastaajista, kaipaan kuolemaa, mutten toisaalta pysty sitä aktiivisesti etsimään. Se on vain toive, joka tulee kun olo on jatkuvasti synkkä ja itseään kohtaan tuntee vain vihaa.

Olen päättänyt yrittää parantua. Syön lääkkeitä, käyn terapiassa, lähden välillä ulos vaikka raajat tuntuvat lyijynraskailta ja olo on kamala. Seurustelen, mutta suhde tuntuu hyvin usein huonolta. En tiedä johtuuko se sairaasta mielestäni, vai onko mies todella väheksyvä, kontrolloiva ja toisinaan tekopyhä. Epäilen kaikkea, en tiedä kuka olen, ja syytän itseäni lähes kaikesta.

Sen kuitenkin tiedän, että emme voi nykyisellä järjestelmällä ja nykyisellä tilanteella muuttaa virallisesti yhteen. Saisin sairaspäivärahan itselleni, mutta tt-tuki lähtisi. Terapian omavastuu, lääkkeet, bussikortti jotta pääsen terapiaan ja muutenkin ihmisten ilmoille, hammaslääkärikulut joita seurasi mahdollisen hoitovirheen vuoksi... (tapausta lähes mahdoton todistaa aukottomasti joten maksan itse) ja siihen menisi sen kuukauden tulot jos edes riittivät kaikkiin noihin. Mies sai perinnön, joka hävisi hyvin nopeasti melko turhiin hankintoihin. Pian hän saa uuden perinnön, joka on edellistä pienempi ja menee kuulemma säästöön. Tämä raha on hänen, enkä todellakaan usko että hän luopuisi siitä ostaakseen minulle tarpeellisia asioita. Enkä haluaisikaan, että työtön miesystäväni joutuu elättämään sairasta naisystäväänsä rahoilla, jotka hän voisi säästää vaikkapa asuntoon ja myöhemmin parantaa tilannettaan. Pelkään, että terapian jälkeen olen entistä enemmän rikki, vanhat haavat on revitty auki mutta paranemaankaan en pysty. Joten haluan maksaa kaiken "itse".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta aika outo ajatus tuo on, että sillä, joka hankkii enemmän olisi liitossa mahdollista säästää omat rahansa ja valtion pitäisi sitten maksaa loput köyhemmälle elättäjälle, että kaikki menisi tasan. Onpahan rakkaus ja kaiken jakaminen tainnut jäädä vanhanaikaiseksi.

Rakkaus ja vastuunkanto on tosiaan vanhanaikaista. Minä olen törmännyt ihan naimisissa olevaan pariskuntaan jossa vaimo joutui maksamaan miehelleen 500 euroa vuokraa kuussa siitä ilosta että sai asua miehen velattomassa omakotitalossa. Ymmärtäisin että juoksevat kulut puoliksi, mutta että 500 vuokraa! Kun naisella sitten tuli taloudellisia ongelmia sairastumisen takia, mies ei tuosta suostunut tinkimään ja vaimonsa sitten lopulta otti eron ja muutti pois.

Me muutimme mieheni kanssa yhteen siinä vaiheessa kun varmaksi tiesimme että haluamme sitoutua toisiimme. Kulut olemme maksaneet yleensä puoliksi, minä maksoin asunnosta käsirahan kun minulla oli säästöjä ja nyt kun jouduin työttömäksi mies maksaa juoksevista kuluista enemmän.

En ymmärrä miksi ihmiset haluavat edes olla parisuhteessa jos koko elämää ei jaeta sen toisen kanssa ja olla oikeasti sitoutuneita.

Jos nuoret haluavat "harjoitella", ne voivat tehdä sitä omista asunnoistaan käsin. Asuntopula ei liity tähän asiaan ollenkaan, koska ihmiset voi olla alivuokralaissopimuksella kämppiksinä ja nostaa molemmat asumistukea.

Totta kai molemmat aviopuolisot osallistuvat toistensa elatukseen, ihan jo avioliittolain nojalla. Ei talon velattomuus tarkoita, että toisen pitäisi saada asua siellä ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sairas ja tälläkin hetkellä työkyvytön, eikä parantuminen ole mitenkään itsestäänselvää. Tiedostan olevani taakka yhteiskunnalle, veronmaksajille, vanhemmilleni, oikeastaan kaikille. Kuten yksi edellisistä vastaajista, kaipaan kuolemaa, mutten toisaalta pysty sitä aktiivisesti etsimään. Se on vain toive, joka tulee kun olo on jatkuvasti synkkä ja itseään kohtaan tuntee vain vihaa.

Olen päättänyt yrittää parantua. Syön lääkkeitä, käyn terapiassa, lähden välillä ulos vaikka raajat tuntuvat lyijynraskailta ja olo on kamala. Seurustelen, mutta suhde tuntuu hyvin usein huonolta. En tiedä johtuuko se sairaasta mielestäni, vai onko mies todella väheksyvä, kontrolloiva ja toisinaan tekopyhä. Epäilen kaikkea, en tiedä kuka olen, ja syytän itseäni lähes kaikesta.

Sen kuitenkin tiedän, että emme voi nykyisellä järjestelmällä ja nykyisellä tilanteella muuttaa virallisesti yhteen. Saisin sairaspäivärahan itselleni, mutta tt-tuki lähtisi. Terapian omavastuu, lääkkeet, bussikortti jotta pääsen terapiaan ja muutenkin ihmisten ilmoille, hammaslääkärikulut joita seurasi mahdollisen hoitovirheen vuoksi... (tapausta lähes mahdoton todistaa aukottomasti joten maksan itse) ja siihen menisi sen kuukauden tulot jos edes riittivät kaikkiin noihin. Mies sai perinnön, joka hävisi hyvin nopeasti melko turhiin hankintoihin. Pian hän saa uuden perinnön, joka on edellistä pienempi ja menee kuulemma säästöön. Tämä raha on hänen, enkä todellakaan usko että hän luopuisi siitä ostaakseen minulle tarpeellisia asioita. Enkä haluaisikaan, että työtön miesystäväni joutuu elättämään sairasta naisystäväänsä rahoilla, jotka hän voisi säästää vaikkapa asuntoon ja myöhemmin parantaa tilannettaan. Pelkään, että terapian jälkeen olen entistä enemmän rikki, vanhat haavat on revitty auki mutta paranemaankaan en pysty. Joten haluan maksaa kaiken "itse".

Jos kirjoitat noin hienosti, niin töitä varmasti löytyy. Onnea etsintään.

Vierailija kirjoitti:

Jos tyttöystävä asuu saman katon alla niin miten kyseessä ei ole avopuoliso? Kyllä se niin menee että puoliso pitää elättää eikä laittaa kuppaamaan valtiota.

Tyttöystävä eroaa avopuolisosta siten, että tyttöystäviä voi olla useampikin samaan aikaan, eikä niiden kanssa yleensä asuta, ellei sitten satu asumaan jossakin kimppakämpässä. Tyttöystävien kanssa harrastetaan ja mennään miten sattuu ja halutaan, kun taas avopuolison kanssa asutaan paremminkin yhdessä taloudessa.

Tuolla nuukalla valittajalla on mennyt pikkasen liian pitkälle näköjään omastakin mielestään tyttöystävän kanssa kun kerta jo joutuu vakituiseen kustantamaan sen elämiseen liittyviä asioitakin.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tässä on surkeaa se, että yhteiskunta suosii sinkkuutta. Tässäkään tapauksessa ei olisi mitään ongelmaa jos pariskunnan kirjat olisi eri osoitteissa.

Ongelmaa ei myöskään olisi jos yhteiskuntaa ei olisi rakennettu holhousperiaatteella, mutta kun tukija on paljon tarjolla niin niitä pitäisi myös jakaa tasapuolisesti.

Jos tukia ei olisi niin paljon tarjolla, niin tottakai avo- ja aviopuolisot tukisivat toisiaan, mutta nyt meidät on aivopesty luottamaan yhteiskunnan tukiin ja syntyy tämmöisiä kummallisuuksia.

Mielestäni poika on oikeassa, sillä jokaisen tulisi pistää vähintään 10% tuloista (ihan sama mistä tulee) sivuun vaikka osakkeisiin ja niihin rahoihin ei kosketa.

Mutta poika ei ole nyt ollut tarkkana kenen kanssa seurustelee vaan on mennyt klassiseen ansaan, missä toinen pistää rahat haisemaan ja toinen yrittää rakentaa tulevaisuutta. Lopputulos on, että molemmat pysyvät köyhinä.

Jos heillä olisi kanttia, niin pojan tulee siirtää kirjat muualle, niin tyttö saa paljon enemmän tukia ja he elävät mukavasti yhdessä - jos tämä on mitä yhteiskunta haluaa heidän tekevän. Mutta rakkaus on sokea ja todennäköisesti tämä tuhlari pahastuu ajatuksesta, että ei asuta virallisesti yhdessä. Niin naisellista, että kuvitellaan rakkauden olevan yhtä kuin avioliitto ja kahle jalassa.

Itse olen mennyt tähän samaan ansaan ja surkeasti menee kun elätän vaimon perhettä (uus(p)erhe) oman hyvinvointini ja tulevaisuuteni kustannuksella.

No jestas, tee kuten minun exäni teki eli halusi avioeron. Hänenkin mielestään uusperhe+yhteiset lapsemme kuppasivat hänen kaikki rahansa. Toki en ymmärrä miksi eron jälkeen mies ei enää matkustellut, ostanut uusia vaatteita tai kalliita kalastusvälineitä ja rahat ovat vähissä koko ajan vaikka luulisi että elää herroiksi palkallaan josta maksaa minimielarit+puolet harrastuksista.

Asiaan saattaa liittyä toki uusi nainen jolla on hitosti kalliimpi maku kuin minulla.

Mutta hyvä että pääsin eroon kitisevästä urposta.

En kyllä ymmärrä yhtään pojan samaa sympatiaa. Tottakai hänen on moraalinen velvollisuus elättää avopuoliso.

Oma mies jäi aikoinaan työttömäksi. Stressasi kun kului melkein vuosi ennen kuin löysi uuden työn. Sanoin ettei hätää, elätän kyllä hänet tarvittaessa.

Nyt oon itse tytttömänä ja mies on pitänyt huolta minusta ja lapsesta.

Koskaan ei ole tarvinnut riidellä rahasta, kun rakkaus menee edelle. Jos päätyy ni ei sekään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Laki on vuosien mittaisten useiden muutosten takia vähän sekava tuossa asiassa, mutta siinä on  tulkittu ns ruokakunta-ajatusta, eli yhdessä eläminen tulee toki halvemmaksi kuin erillään sekä vuokran, että joidenkin muidenkin kulujen osalta.

Aikaisemmin niitä oli paljon enemmän, esimerkiksi työttömyysrahaa valtiolta ei  saanut, jos puoliso tienasi tietyn rajan yli. Ehkä noiden rajoitusten poistaminen on osaltaan lisännyt sosiaaliturvamenoja niin, että jostain on pakko nyt ruveta ruuvaamaan takaisin kireämmälle.

Mutta aika outo ajatus tuo on, että sillä, joka hankkii enemmän olisi liitossa mahdollista säästää omat rahansa ja valtion pitäisi sitten maksaa loput köyhemmälle elättäjälle, että kaikki menisi tasan. Onpahan rakkaus ja kaiken jakaminen tainnut jäädä vanhanaikaiseksi.

Ainoastaan idiootti luulee että liitossa maksetaan toisen elämä. Jokainen on yksilö ja loppukädessä vain itsestä vastuussa.

Koska poikkis maksaisi yksinkin kämpän, hän hyötyy asumistuista siivellä kun hänen kulut puolittuu

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa tuo "vaikka tuloni koostuvat pääasiassa opintotuesta. Osakkeeni ovat minulle säästökohde". Kuule kaikkihan sitä saisi kohta kelasta rahaa jos sanottaisiin miten X on säästökohde. 

No ei minua naurata yhtään. Mies on ostanut osakkeita, en tiedä millä rahalla, mutta silti hän on oikeutettu opintotukeen. Opintotuki ei ole harkinnanvarainen vaan sitä saa varakaskin. Ihan niin kuin työttömyystukia saa, vaikka olisi itse Nalle, jos vaan on oikeasti työtön. 

Eikä naurata sekään, että säästöt pitää käyttää tyttöystävän/avopuolison elättämiseen. Toki nuoret ovat olleet tietämättömiä laista yhteen muuttaessaan, mutta ei se tee laista oikeudenmukaista. Kolmen kuukauden yhdessäolon jälkeen kuinka moni elättäisi tuoreen kumppaninsa kokonaan?

Yhteiskunta säästäisi ainakin asumistuessa, jos molemmat asuisivat samassa asunnossa.  Hölmöläisten säästöä tämä on. 

Vekku2 kirjoitti:

En kyllä ymmärrä yhtään pojan samaa sympatiaa. Tottakai hänen on moraalinen velvollisuus elättää avopuoliso.

Oma mies jäi aikoinaan työttömäksi. Stressasi kun kului melkein vuosi ennen kuin löysi uuden työn. Sanoin ettei hätää, elätän kyllä hänet tarvittaessa.

Nyt oon itse tytttömänä ja mies on pitänyt huolta minusta ja lapsesta.

Koskaan ei ole tarvinnut riidellä rahasta, kun rakkaus menee edelle. Jos päätyy ni ei sekään mitään.

Miehen moraalilla ei pitäisi olla vaikutusta Kelan päätöksiin. Kenelläkään ei ole juridista velvollisuutta elättää tyttistään, ei edes, jos asutaan yhdessä.

Jos asuvat yhdessä, elättävät toinen toisiaan. Jos tämä ei maistu, ei olla kypsiä saman katon alla asumiseen. Poitsu nyt vaan muuttaa omilleen ja lopettaa rankuttamisen.

Vierailija kirjoitti:

Jos asuvat yhdessä, elättävät toinen toisiaan. Jos tämä ei maistu, ei olla kypsiä saman katon alla asumiseen. Poitsu nyt vaan muuttaa omilleen ja lopettaa rankuttamisen.

"Rankuttamisen"? Onko toi suomea?

Mut joo, tästä päivästä lähtien kaikki varmaan alkaa elättää hoitojaan ja kämppiksiään, kun sä sitä haluat :D

Nuoret muuttavat yleensä nopeasti yhteen, jos siihen on mahdollisuus. Ei se heistä välttämättä avopuolisoita, saattavat erota taas muutaman kuukauden jälkeen. Siksi on mielestäni kohtuutonta, että tyttö/poikakaverin täytyisi elättää toista osapuolta.

Esimerkki: kummallakin oma pieni asunto, "Mirja" saa työmarkkinatukea, asumistukea täyden määrän, vähän tt-tukea. "Markku" käy pienipalkkaisessa työssä, ei saa mitään tukea. Mirja ja Markku haluaisivat muuttaa Markun asuntoon molemmat kirjoille, mutta tämän jälkeen Markun tulisi elättää osittain myös Mirjaa, koska Mirjan ainoa tulo olisi enää työmarkkinatuki, kun Markun tulot huomioidaan. Markku ei saisi enää yhtään pennosta säästöön.

Eikö olisi yhteiskunnalle edullisempaa maksaa vaikkapa Mirjan osuus vuokrasta asumistukena? Nyt yhteiskunta maksaa Mirjan kaikki menot tukena. 

Tilanne on ihan realistinen, tiedän kaksikin seurustelevaa paria, joilla on em. syystä omat erilliset pienet asunnot.

Jos tyttö opiskelee, tippuu kuukausittain tilille opintotuki, voi myös nostaa opintolainaa. Jos työtön ; saa liiton päivärahaa tai työmarkkinatukea (520e käteen kuussa).

Mitä tämä jeppe oikein valittaa, onko kokoomuslainen kylteri? Kuulostaa aivan siltä.

Pääkaupunkiseudulla saat soluasunnon 180e kuussa (esim. Koivukylä, Pohjoishaaga), ja näitä on vapaana , koska opiskelijat haluavat asua keskutassa yksiöissä ja kaksioissa.

Nuoret rakastavaiset voivat myös muuttaa mamma ja papan luo opiskelujen ajaksi, säästyy paljon rahaa osakkeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Mielipiteeni on varmasti epäsuosittu, mutta minusta on väärin, että opiskelevia pariskuntia velvoitetaan elättämään toisiaan. Tämä siksi, että moni näistä suhteista päätyy eroon, ja päätös yhteenmuutosta on useimmiten tehty juurikin kulujen säästämiseksi. Toinen siis joutu tuhlaamaan kaikki rahansa ns. turhaan.

Olen itse opiskelija, ja köyhä avopuolisoni on velvoitettu elättämään minut elokuusta lähtien. Opintolainaa olen joutunut nostamaan jo monen tuhannen euron edestä. Joka päivä masentaa ja ahdistaa otettu opintolaina, enkä ole vielä saanut kesätöitä. Edessä on pakkomuutto eri asuntoihin poikaystäväni kanssa, mikä stressaa muiden asioiden lisäksi. Olen aina ajatellut, että naimisiin mennään vasta kun on varaa, mutta nykyinen avoliittosysteemi on kuin avioliitto. Olen todella masentunut, ja rukoilen nukkumaan mennessä iltaisin, että en enää heräisi aamulla.

Tätä se on nykyään. Me lasketiin poikaystävän kanssa, että meillä ei ole varaa muuttaa yhteen ennen kuin a) hänellä on parempipalkkainen työ tai b) minä valmistun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme naimisissa, mutta ei ole eikä tule yhteisiä lapsia. Molemmilla on omia lapsia.

Nyt kun olemme katsoneet 18-vuotiaalle miehen pojalle opintotukea, niin ei saa penniäkään. Koska minun tuloni ovat niin suuret, eli minun pitäisi elättää? Ja minulla on omiakin lapsia, joita minun pitää elättää.

Outoa.

Olette ilmeisesti samaa taloutta. Minäkin pitkään tankkasin opintotuen saamisen ehtoja ja lopulta päädyimme ostamaan asunnon, jonka lapsi ostaa kunhan täyttää 18. Vain asunnon omistamalla hän on oikeutettu opintotukeen. Uskomatonta, mihin sitä pitää ryhtyä saadakseen pientä opintotukea.

Kun kersa 18v  ja muuttaa soluasuntoon, niin kyllä sitä opintotukea ja asumistukea tippuu. Ei tarvi omaa asuntoa ostaa. Tarvineeko sellaisen perhen vesa opintotukea jos perheellä varaa ostaa oma kämppä...