Lue keskustelun säännöt.
Soitin tyttäreni 16v puolesta yhdestä kesätyöpaikasta, koska hän änkyttää, työnantaja tokaisi ettei äidin lellikkejä oteta
01.05.2017 |
Siis mitä käytöstä? Tyttäreni alkaa jännittävissä tilanteissa änkyttää pahasti ja varsinkin puhelimessa vieraan kanssa puhuessa. Tuollako perusteella nyt sitten jäi paikka saamatta?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asennevamma - mutta kellä kirjoitti:
Jos nyt oikein järkeä käytetään, niin mitä sillä on minkään kanssa merkitystä, jos äiti tai isä soittaa arastelevan alaikäisen lapsensa puolesta, etenkin kun kyse on "vain" kesätöistä? Nurmikonleikkuusta ja sen sellaisesta hommasta, mitä ei muutenkaan puhumalla suoriteta.
Ikävää, jos työnantajien asenne arkoja nuoria kohtaan noin syrjivä.
Jos tarjolla on reipas ja innokkaan oloinen nuori niin miksi kukaan työnantaja valitsisi tuollaisen, joka ei vaivaudu edes itse soittamaan vaan pistää äitinsä asialle? Kesätyöpaikkohin on kova kilpailu.
Se että on arka ja epävarma, ei tarkoita etteikö voisi olla erinomainen ja ahkera työssään. Ja vastaavasti reippaan ja innokkaan oloinen voi olla täysi lusmu ja hangoittelija.
Oman työkokemukseni perusteella arat ja ujot ovat olleet niitä ahkerimpia. Tehneet välillä muidenkin töitä, kun kiltteinä eivät ole uskaltaneet kieltäytyä. Reippaat "hyvät tyypit" ovat olleet reippaita myös kahvitaukojen pitämisessä, kiusaamisessa ja paskan puhumisessa.
Tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti asennekasvatusta. Ei ole oikein, että temperamentiltaan ujoja ja arkoja kohdellaan näin tylysti. Se ei ole kenenkään etu isossa kuvassa.
Ihan yhtä hyvin se arka ja ujokin voi olla lusmu ja kiusaaja. Enkä pidä kyllä tuollaista piirrettä etuna, ettei uskalla kieltäytyä tekemästä jotain tai pitää puoliaan. Ei noista voi tietää etukäteen, joten täytyy vaan arvioida sen ensivaikutelman perusteella. Kyllä minusta antaa huomattavasti paremman kuvan tuo, etyä henkilö soittaa itse kuin että pistää äitinsä asialle. Mistä työnantaja voi tietää että äidin soittelu johtuu ujoudesta? Yhtä hyvin siellä kotona voi maata curling-äidin kultapoika, jota mikään ei kiinnosta kun äiti on aina tehnyt kaiken. Jos henkilö on ujo, niin eihän hänen edes tarvitsisi soittaa koko työpaikkaan vaan laittaa vaan hakemus netissä.
Aivan, kukaan ei voi varmuudella tietää etukäteen mitään. Tämä eräs kommentoija tosin tietää, että reippaalta vaikuttava on automaattisesti parempi arkaan verrattuna.
Missä sanottiin että automaattisesti parempi? Aivan, ei missään. Sanottiin että arviointi on tehtävä ensivaikutelman perusteella ja kyllä se, että henkilö on itse aktiivinen, antaa huomattavasti paremman ensivaikutelman kuin se että laittaa äitinsä soittamaan puolestaan. Kyllä ne ujotkin henkilöt pystyvät tsemppaamaan ja ottamaan yhteyttä jos oikeasti sen työpaikan haluavat. Nähty on.
On kohtalaisen typerää tehdä alaikäisen kohdalla kynnyskysymys siitä, että äiti/isä soittaa tämän puolesta. Kyse on kuitenkin kesätöistä, sellaisesta puuhastelusta, mihin ei tarvita koulutusta ja mitä alaikäinenkin voi tehdä. Nythän ei haeta mitään ydinfyysikkoa.
On myös typerää antaa nuorille noin tyly ensivaikutelma työelämästä. Sillä voi olla arvaamattoman suurikin negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan.
Avaajan lapsen kohdalla tylyys on vielä kestämättömämpää, kun kyse on neurologisesta ongelmasta, josta kärsii ja mikä vaikeuttaa rekrytointien kaltaisissa tilanteissa toimimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole ottanut edes TETtiin noita, joiden puolesta äiti on kysellyt työpaikkaa. Asiakaspalvelutyö kuitenkin. Ujous ei haittaa (eikä änkyttäminenkään), mutta pitää pystyä/viitsiä edes itse kysellä paikkaa, kun työssä sitten asiakkaitakin on tervehdittävä.
Ujous ei haittaa, mutta se kuitenkin haittaa ja se on lopulta viitsimiskysymys. Mitäs firmaa noin epälooginen rekrytoija edustaa?
Siivousalalla ainakin on näihin järjen jättiläisiin tullut törmättyä. Kun on urallaan edennyt sylkykupista eli siivoojasta peräti siivaousfirman rekrytoijaksi, niin kihahtaahan se hattuun. Saa vuorostaan tylyillä muille.
Onpas sinulla aivan huikea asenne toisia, tärkeää työtä tekeviä kohtaan: siivooja=sylkykuppi. Oletko aivan varma että sinulla on kompetenssia sanoa rekryprosessista ja sen toimivuudesta yhtään mitään..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asennevamma - mutta kellä kirjoitti:
Jos nyt oikein järkeä käytetään, niin mitä sillä on minkään kanssa merkitystä, jos äiti tai isä soittaa arastelevan alaikäisen lapsensa puolesta, etenkin kun kyse on "vain" kesätöistä? Nurmikonleikkuusta ja sen sellaisesta hommasta, mitä ei muutenkaan puhumalla suoriteta.
Ikävää, jos työnantajien asenne arkoja nuoria kohtaan noin syrjivä.
Jos tarjolla on reipas ja innokkaan oloinen nuori niin miksi kukaan työnantaja valitsisi tuollaisen, joka ei vaivaudu edes itse soittamaan vaan pistää äitinsä asialle? Kesätyöpaikkohin on kova kilpailu.
Se että on arka ja epävarma, ei tarkoita etteikö voisi olla erinomainen ja ahkera työssään. Ja vastaavasti reippaan ja innokkaan oloinen voi olla täysi lusmu ja hangoittelija.
Oman työkokemukseni perusteella arat ja ujot ovat olleet niitä ahkerimpia. Tehneet välillä muidenkin töitä, kun kiltteinä eivät ole uskaltaneet kieltäytyä. Reippaat "hyvät tyypit" ovat olleet reippaita myös kahvitaukojen pitämisessä, kiusaamisessa ja paskan puhumisessa.
Tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti asennekasvatusta. Ei ole oikein, että temperamentiltaan ujoja ja arkoja kohdellaan näin tylysti. Se ei ole kenenkään etu isossa kuvassa.
Ihan yhtä hyvin se arka ja ujokin voi olla lusmu ja kiusaaja. Enkä pidä kyllä tuollaista piirrettä etuna, ettei uskalla kieltäytyä tekemästä jotain tai pitää puoliaan. Ei noista voi tietää etukäteen, joten täytyy vaan arvioida sen ensivaikutelman perusteella. Kyllä minusta antaa huomattavasti paremman kuvan tuo, etyä henkilö soittaa itse kuin että pistää äitinsä asialle. Mistä työnantaja voi tietää että äidin soittelu johtuu ujoudesta? Yhtä hyvin siellä kotona voi maata curling-äidin kultapoika, jota mikään ei kiinnosta kun äiti on aina tehnyt kaiken. Jos henkilö on ujo, niin eihän hänen edes tarvitsisi soittaa koko työpaikkaan vaan laittaa vaan hakemus netissä.
Aivan, kukaan ei voi varmuudella tietää etukäteen mitään. Tämä eräs kommentoija tosin tietää, että reippaalta vaikuttava on automaattisesti parempi arkaan verrattuna.
Missä sanottiin että automaattisesti parempi? Aivan, ei missään. Sanottiin että arviointi on tehtävä ensivaikutelman perusteella ja kyllä se, että henkilö on itse aktiivinen, antaa huomattavasti paremman ensivaikutelman kuin se että laittaa äitinsä soittamaan puolestaan. Kyllä ne ujotkin henkilöt pystyvät tsemppaamaan ja ottamaan yhteyttä jos oikeasti sen työpaikan haluavat. Nähty on.
On kohtalaisen typerää tehdä alaikäisen kohdalla kynnyskysymys siitä, että äiti/isä soittaa tämän puolesta. Kyse on kuitenkin kesätöistä, sellaisesta puuhastelusta, mihin ei tarvita koulutusta ja mitä alaikäinenkin voi tehdä. Nythän ei haeta mitään ydinfyysikkoa.
On myös typerää antaa nuorille noin tyly ensivaikutelma työelämästä. Sillä voi olla arvaamattoman suurikin negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan.
Avaajan lapsen kohdalla tylyys on vielä kestämättömämpää, kun kyse on neurologisesta ongelmasta, josta kärsii ja mikä vaikeuttaa rekrytointien kaltaisissa tilanteissa toimimista.
Kyse on siitä että kun tarjolla on pilvin pimein niitä reippaita ja oma-aloitteisiakin nuoria niin miksi pitäisi palkata tuollainen, joka ei viitsi edes itse hakea koko työtä. Jollainhan sitä eroa hakijoiden välille on tehtävä.
huh3677899 kirjoitti:
Kyllä ihan samaa mieltä olen työnantajan kanssa. Ei puhetyyli ole syt, ja jännityksestä pääsee eroon opettelemalla olemaan jännittävissä tilanteissa. Entä miten kuvittelet, että tyttäresi pärjäisi itse töissä, jos jännittävä paikka tulee eteen? Änkyttämään hän joutuu sitten sielläkin.
Ja sokeudesta pääsee eroon kun opettelee näkemään.
Tyhmyydestä kun opettelee ajattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asennevamma - mutta kellä kirjoitti:
Jos nyt oikein järkeä käytetään, niin mitä sillä on minkään kanssa merkitystä, jos äiti tai isä soittaa arastelevan alaikäisen lapsensa puolesta, etenkin kun kyse on "vain" kesätöistä? Nurmikonleikkuusta ja sen sellaisesta hommasta, mitä ei muutenkaan puhumalla suoriteta.
Ikävää, jos työnantajien asenne arkoja nuoria kohtaan noin syrjivä.
Jos tarjolla on reipas ja innokkaan oloinen nuori niin miksi kukaan työnantaja valitsisi tuollaisen, joka ei vaivaudu edes itse soittamaan vaan pistää äitinsä asialle? Kesätyöpaikkohin on kova kilpailu.
Se että on arka ja epävarma, ei tarkoita etteikö voisi olla erinomainen ja ahkera työssään. Ja vastaavasti reippaan ja innokkaan oloinen voi olla täysi lusmu ja hangoittelija.
Oman työkokemukseni perusteella arat ja ujot ovat olleet niitä ahkerimpia. Tehneet välillä muidenkin töitä, kun kiltteinä eivät ole uskaltaneet kieltäytyä. Reippaat "hyvät tyypit" ovat olleet reippaita myös kahvitaukojen pitämisessä, kiusaamisessa ja paskan puhumisessa.
Tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti asennekasvatusta. Ei ole oikein, että temperamentiltaan ujoja ja arkoja kohdellaan näin tylysti. Se ei ole kenenkään etu isossa kuvassa.
Ihan yhtä hyvin se arka ja ujokin voi olla lusmu ja kiusaaja. Enkä pidä kyllä tuollaista piirrettä etuna, ettei uskalla kieltäytyä tekemästä jotain tai pitää puoliaan. Ei noista voi tietää etukäteen, joten täytyy vaan arvioida sen ensivaikutelman perusteella. Kyllä minusta antaa huomattavasti paremman kuvan tuo, etyä henkilö soittaa itse kuin että pistää äitinsä asialle. Mistä työnantaja voi tietää että äidin soittelu johtuu ujoudesta? Yhtä hyvin siellä kotona voi maata curling-äidin kultapoika, jota mikään ei kiinnosta kun äiti on aina tehnyt kaiken. Jos henkilö on ujo, niin eihän hänen edes tarvitsisi soittaa koko työpaikkaan vaan laittaa vaan hakemus netissä.
Aivan, kukaan ei voi varmuudella tietää etukäteen mitään. Tämä eräs kommentoija tosin tietää, että reippaalta vaikuttava on automaattisesti parempi arkaan verrattuna.
Missä sanottiin että automaattisesti parempi? Aivan, ei missään. Sanottiin että arviointi on tehtävä ensivaikutelman perusteella ja kyllä se, että henkilö on itse aktiivinen, antaa huomattavasti paremman ensivaikutelman kuin se että laittaa äitinsä soittamaan puolestaan. Kyllä ne ujotkin henkilöt pystyvät tsemppaamaan ja ottamaan yhteyttä jos oikeasti sen työpaikan haluavat. Nähty on.
On kohtalaisen typerää tehdä alaikäisen kohdalla kynnyskysymys siitä, että äiti/isä soittaa tämän puolesta. Kyse on kuitenkin kesätöistä, sellaisesta puuhastelusta, mihin ei tarvita koulutusta ja mitä alaikäinenkin voi tehdä. Nythän ei haeta mitään ydinfyysikkoa.
On myös typerää antaa nuorille noin tyly ensivaikutelma työelämästä. Sillä voi olla arvaamattoman suurikin negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan.
Avaajan lapsen kohdalla tylyys on vielä kestämättömämpää, kun kyse on neurologisesta ongelmasta, josta kärsii ja mikä vaikeuttaa rekrytointien kaltaisissa tilanteissa toimimista.
Kyse on siitä että kun tarjolla on pilvin pimein niitä reippaita ja oma-aloitteisiakin nuoria niin miksi pitäisi palkata tuollainen, joka ei viitsi edes itse hakea koko työtä. Jollainhan sitä eroa hakijoiden välille on tehtävä.
Miten niin ei viitsi? Kyse ei ole viitsimisestä, vaan sairaudesta, mikä rajoittaa elämää, sosiaalista kanssakäymistä.
Järkyttävä asenne sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asennevamma - mutta kellä kirjoitti:
Jos nyt oikein järkeä käytetään, niin mitä sillä on minkään kanssa merkitystä, jos äiti tai isä soittaa arastelevan alaikäisen lapsensa puolesta, etenkin kun kyse on "vain" kesätöistä? Nurmikonleikkuusta ja sen sellaisesta hommasta, mitä ei muutenkaan puhumalla suoriteta.
Ikävää, jos työnantajien asenne arkoja nuoria kohtaan noin syrjivä.
Jos tarjolla on reipas ja innokkaan oloinen nuori niin miksi kukaan työnantaja valitsisi tuollaisen, joka ei vaivaudu edes itse soittamaan vaan pistää äitinsä asialle? Kesätyöpaikkohin on kova kilpailu.
Se että on arka ja epävarma, ei tarkoita etteikö voisi olla erinomainen ja ahkera työssään. Ja vastaavasti reippaan ja innokkaan oloinen voi olla täysi lusmu ja hangoittelija.
Oman työkokemukseni perusteella arat ja ujot ovat olleet niitä ahkerimpia. Tehneet välillä muidenkin töitä, kun kiltteinä eivät ole uskaltaneet kieltäytyä. Reippaat "hyvät tyypit" ovat olleet reippaita myös kahvitaukojen pitämisessä, kiusaamisessa ja paskan puhumisessa.
Tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti asennekasvatusta. Ei ole oikein, että temperamentiltaan ujoja ja arkoja kohdellaan näin tylysti. Se ei ole kenenkään etu isossa kuvassa.
Ihan yhtä hyvin se arka ja ujokin voi olla lusmu ja kiusaaja. Enkä pidä kyllä tuollaista piirrettä etuna, ettei uskalla kieltäytyä tekemästä jotain tai pitää puoliaan. Ei noista voi tietää etukäteen, joten täytyy vaan arvioida sen ensivaikutelman perusteella. Kyllä minusta antaa huomattavasti paremman kuvan tuo, etyä henkilö soittaa itse kuin että pistää äitinsä asialle. Mistä työnantaja voi tietää että äidin soittelu johtuu ujoudesta? Yhtä hyvin siellä kotona voi maata curling-äidin kultapoika, jota mikään ei kiinnosta kun äiti on aina tehnyt kaiken. Jos henkilö on ujo, niin eihän hänen edes tarvitsisi soittaa koko työpaikkaan vaan laittaa vaan hakemus netissä.
Aivan, kukaan ei voi varmuudella tietää etukäteen mitään. Tämä eräs kommentoija tosin tietää, että reippaalta vaikuttava on automaattisesti parempi arkaan verrattuna.
Missä sanottiin että automaattisesti parempi? Aivan, ei missään. Sanottiin että arviointi on tehtävä ensivaikutelman perusteella ja kyllä se, että henkilö on itse aktiivinen, antaa huomattavasti paremman ensivaikutelman kuin se että laittaa äitinsä soittamaan puolestaan. Kyllä ne ujotkin henkilöt pystyvät tsemppaamaan ja ottamaan yhteyttä jos oikeasti sen työpaikan haluavat. Nähty on.
On kohtalaisen typerää tehdä alaikäisen kohdalla kynnyskysymys siitä, että äiti/isä soittaa tämän puolesta. Kyse on kuitenkin kesätöistä, sellaisesta puuhastelusta, mihin ei tarvita koulutusta ja mitä alaikäinenkin voi tehdä. Nythän ei haeta mitään ydinfyysikkoa.
On myös typerää antaa nuorille noin tyly ensivaikutelma työelämästä. Sillä voi olla arvaamattoman suurikin negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan.
Avaajan lapsen kohdalla tylyys on vielä kestämättömämpää, kun kyse on neurologisesta ongelmasta, josta kärsii ja mikä vaikeuttaa rekrytointien kaltaisissa tilanteissa toimimista.
Kyse on siitä että kun tarjolla on pilvin pimein niitä reippaita ja oma-aloitteisiakin nuoria niin miksi pitäisi palkata tuollainen, joka ei viitsi edes itse hakea koko työtä. Jollainhan sitä eroa hakijoiden välille on tehtävä.
Miten niin ei viitsi? Kyse ei ole viitsimisestä, vaan sairaudesta, mikä rajoittaa elämää, sosiaalista kanssakäymistä.
Järkyttävä asenne sinulla.
Mistä työnantaja sen tietää että onko kyse motivaation puutteesta vai sairaudesta? Kyllä moni autistinen ym. on saanut haettua työpaikan ihan itse. Se työnantajalin on ihan ihminen, jolle voi noista rajoituksista kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti juuri puhelimessa puhuminen aiheuttaa ja pahentaa änkytytystä, ei kasvokkain tapahtuva kommunikointi. Totta että kirjallisesti olisi voinut hakemuksen tehdä mutta tiedoksi teille jotka ihmettelette kuinka tyttö työelämässä pärjäisi ja pystyisi puhumaan.
Moni änkyttää saa puheopatusta jne mutta jännittävissä tai hektisissä tilanteissa se vain iskee päälle eikä siinä muiden iva auta, päinvastoin.
En ole tytön äiti.
No siksipä tuota puhelimessa puhumista kannattaisi harjoitellakin niin ei ole enää jatkossa niin jännittävää.
Olisikin noin yksinkertaista ja helppoa.
No kyllä se vaan on. Itsekin aikoinaan jännitin puhelimessa puhumista ihan tajuttomasti. Sitten vaan vanhemmat pistivät mut soittamaan kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä asioita (tyyliin soittaa jonnekik kauppaan että onko valikoimassa jotain tiettyä jogurttia yms.). Siis puheluita joilla ei ole mitään väliä että onnistuuko vai lyökö luurin korvaan keskenkaiken kun alkaa jännittämään liikaa. Olen ihan helvetin kiitollinen että pistivät mut harjoittelemaam itse eivätkä soitelleet puolestani minnekään.
Vaikka jollekin se olisikin helppoa, ei se kaikille ole. Minäkin olen lapsesta asti jännittänyt puhelimessa puhumista, eikä se ole siitä juuri kummennut, vaikka olen jo useamman vuoden työkseni vastannut puhelimeen ja joutunut soittelemaan ihmisille.
No se on valitettavan monille ilmeisen mahdoton ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia, eivät yhtä hyviä asioissa. Lähtökohta tuntuu olevan, että jokainen on halutessaan yhtä hyvä sosiaalisten taitojen suhteen. Yhtä fiksua olisi väittää, että kaikki ovat halutesaan yhtä musikaalisia.
Ei kai tässä kukaan väittänyt että soittelmalla muuttuu yltiösosiaaliseksi. Mutta kullä harjoittrlu ja tekeminen auttaa siihen, että noista tilanteista selviää jatkossa itsenäisesti. Esim. kyllähän tuo ylempikin kirjottaja soittaa töissään itse ihmisille eikä pistä vaikka sitä äitiään soittelemaan asiakkailleen.
No kun nimenomaan harjoittelu ja tekeminen ei auta, jos lahjoja ei ole! Näin se menee esimerkiksi laulamisenkin suhteen.
Kuten kaikessa muussakin - paitsi siis sosiaalisuudessa jos tavan keskivertopellejä on uskominen.
Miksi sekoitat lahjakkuuden ja normaaliin elämään kuuluvat toiminnot? Musikaalisuus tai matemaattinen lahjakkuus on ihan eri asioita kuin joku kaupassa käynti tai puhelimessa puhuminen. Kahteen viimeiseen ei tarvita mitään lahjakkuutta tai poikkeuksellisia kykyjä.
Toisin kuin luullaan, ne nimenomaan eivät ole eri asioita. Sepä se onkin koko ongelman ydin.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat siinä määrin lahjattomia sosiaalisesti, ettei siinä harjoittelu mitään muuta. Esimerkiksi autistit, sosiaalisesta fobiasta kärsivät jne. Sosiaalisuus on de facto elämän osa-alue missä myös on lahjakkuuseroja.
Valitettavasti meillä on Suomessa asenneilmapiiri, missä sosiaaliseen rajoittuneisuuteen suhtaudutaan hyvin negatiivisesti. Suorastaan syrjivästi, kuten tuollaisesta rekrytointipolitiikastakin on havaittavissa.
Mitä tarkoitat että meillä on Suomessa tällainen asenneilmapiiri? Kyllä tuo sosiaalisten taitojen painottaminen on minusta ihan universaali-ilmiö. Etenkin Aasiassa tai jenkeissä on aivan turha kuvitella pääsevänsä rekry-prosessissa mappi öö:tä pidemmälle jos ei kykene kommunikoimaan kuten normaalit ihmiset. Ihan luonnollista minusta koska tytökin on lähes järjestäen sellaisia että täytyy osata toimia ihmisten kanssa.
Niin, maailmalta tuo alentava suhtautuminen, syrjiminen ja asennevammaisuus on tännekin kopioitu.
Kannattaisi aina pohtia mikä on olennaista. Millä on oikeasti merkitystä. Myös työsuorituksen kannalta. Esimerkiksi Stephen Hawkins on epänormaali tuppisuu, mutta ihan kelpo työpanoksenhan tuo on antanut siitäkin huolimatta.
Näytöillähän sitä työtä haetaan. Siinä vaiheessa kun on meriittejä yhtä paljon kuin vaikka Stephen Hawkinsilla, ei ole paskankaan väliä miten mulkku, tuppisuu tai epäsuosittu henkilö olet. Saat paikan. Mutta 16-v teinillä ei taida vielä olla vastaavia meriittejä? Siinä vaiheessa sitä työtä haetaan siis sillä mitä on: hyvällä asenteella ja halulla oppia. Tämä täytyy jotenkin tuoda esiin sille työnantajalle.
Ei, vaan kyse on siitä, että Stephen Hawking on elävä ja hyvä esimerkki siitä, että sillä, että on täysi tuppisuu, ei ole välttämättä yhtään mitään merkitystä työstä suoriutumisen kannalta. Edes huippuvaativassa tiedemaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pointti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti juuri puhelimessa puhuminen aiheuttaa ja pahentaa änkytytystä, ei kasvokkain tapahtuva kommunikointi. Totta että kirjallisesti olisi voinut hakemuksen tehdä mutta tiedoksi teille jotka ihmettelette kuinka tyttö työelämässä pärjäisi ja pystyisi puhumaan.
Moni änkyttää saa puheopatusta jne mutta jännittävissä tai hektisissä tilanteissa se vain iskee päälle eikä siinä muiden iva auta, päinvastoin.
En ole tytön äiti.
No siksipä tuota puhelimessa puhumista kannattaisi harjoitellakin niin ei ole enää jatkossa niin jännittävää.
Olisikin noin yksinkertaista ja helppoa.
No kyllä se vaan on. Itsekin aikoinaan jännitin puhelimessa puhumista ihan tajuttomasti. Sitten vaan vanhemmat pistivät mut soittamaan kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä asioita (tyyliin soittaa jonnekik kauppaan että onko valikoimassa jotain tiettyä jogurttia yms.). Siis puheluita joilla ei ole mitään väliä että onnistuuko vai lyökö luurin korvaan keskenkaiken kun alkaa jännittämään liikaa. Olen ihan helvetin kiitollinen että pistivät mut harjoittelemaam itse eivätkä soitelleet puolestani minnekään.
Vaikka jollekin se olisikin helppoa, ei se kaikille ole. Minäkin olen lapsesta asti jännittänyt puhelimessa puhumista, eikä se ole siitä juuri kummennut, vaikka olen jo useamman vuoden työkseni vastannut puhelimeen ja joutunut soittelemaan ihmisille.
No se on valitettavan monille ilmeisen mahdoton ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia, eivät yhtä hyviä asioissa. Lähtökohta tuntuu olevan, että jokainen on halutessaan yhtä hyvä sosiaalisten taitojen suhteen. Yhtä fiksua olisi väittää, että kaikki ovat halutesaan yhtä musikaalisia.
Ei kai tässä kukaan väittänyt että soittelmalla muuttuu yltiösosiaaliseksi. Mutta kullä harjoittrlu ja tekeminen auttaa siihen, että noista tilanteista selviää jatkossa itsenäisesti. Esim. kyllähän tuo ylempikin kirjottaja soittaa töissään itse ihmisille eikä pistä vaikka sitä äitiään soittelemaan asiakkailleen.
No kun nimenomaan harjoittelu ja tekeminen ei auta, jos lahjoja ei ole! Näin se menee esimerkiksi laulamisenkin suhteen.
Kuten kaikessa muussakin - paitsi siis sosiaalisuudessa jos tavan keskivertopellejä on uskominen.
Miksi sekoitat lahjakkuuden ja normaaliin elämään kuuluvat toiminnot? Musikaalisuus tai matemaattinen lahjakkuus on ihan eri asioita kuin joku kaupassa käynti tai puhelimessa puhuminen. Kahteen viimeiseen ei tarvita mitään lahjakkuutta tai poikkeuksellisia kykyjä.
Toisin kuin luullaan, ne nimenomaan eivät ole eri asioita. Sepä se onkin koko ongelman ydin.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat siinä määrin lahjattomia sosiaalisesti, ettei siinä harjoittelu mitään muuta. Esimerkiksi autistit, sosiaalisesta fobiasta kärsivät jne. Sosiaalisuus on de facto elämän osa-alue missä myös on lahjakkuuseroja.
Valitettavasti meillä on Suomessa asenneilmapiiri, missä sosiaaliseen rajoittuneisuuteen suhtaudutaan hyvin negatiivisesti. Suorastaan syrjivästi, kuten tuollaisesta rekrytointipolitiikastakin on havaittavissa.
Mitä tarkoitat että meillä on Suomessa tällainen asenneilmapiiri? Kyllä tuo sosiaalisten taitojen painottaminen on minusta ihan universaali-ilmiö. Etenkin Aasiassa tai jenkeissä on aivan turha kuvitella pääsevänsä rekry-prosessissa mappi öö:tä pidemmälle jos ei kykene kommunikoimaan kuten normaalit ihmiset. Ihan luonnollista minusta koska tytökin on lähes järjestäen sellaisia että täytyy osata toimia ihmisten kanssa.
Niin, maailmalta tuo alentava suhtautuminen, syrjiminen ja asennevammaisuus on tännekin kopioitu.
Kannattaisi aina pohtia mikä on olennaista. Millä on oikeasti merkitystä. Myös työsuorituksen kannalta. Esimerkiksi Stephen Hawkins on epänormaali tuppisuu, mutta ihan kelpo työpanoksenhan tuo on antanut siitäkin huolimatta.
Näytöillähän sitä työtä haetaan. Siinä vaiheessa kun on meriittejä yhtä paljon kuin vaikka Stephen Hawkinsilla, ei ole paskankaan väliä miten mulkku, tuppisuu tai epäsuosittu henkilö olet. Saat paikan. Mutta 16-v teinillä ei taida vielä olla vastaavia meriittejä? Siinä vaiheessa sitä työtä haetaan siis sillä mitä on: hyvällä asenteella ja halulla oppia. Tämä täytyy jotenkin tuoda esiin sille työnantajalle.
Ei, vaan kyse on siitä, että Stephen Hawking on elävä ja hyvä esimerkki siitä, että sillä, että on täysi tuppisuu, ei ole välttämättä yhtään mitään merkitystä työstä suoriutumisen kannalta. Edes huippuvaativassa tiedemaailmassa.
Mutta ei häntäkään ole tultu hakemaan töihin ihan nobodyna. Loi ensin nimeä itselleen ja sitä kautta saavutti tunnettavuutta. Eihän tässä kukaan ole väittänyt etteikö tuppisuut kykenisi tekemään töitä vaan siitä että kun ei ole vielä mitään meriittejä, niin täytyy yrittää myydä itseään työmarkkinoilla mm. sillä asenteella ja aktiivisuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asennevamma - mutta kellä kirjoitti:
Jos nyt oikein järkeä käytetään, niin mitä sillä on minkään kanssa merkitystä, jos äiti tai isä soittaa arastelevan alaikäisen lapsensa puolesta, etenkin kun kyse on "vain" kesätöistä? Nurmikonleikkuusta ja sen sellaisesta hommasta, mitä ei muutenkaan puhumalla suoriteta.
Ikävää, jos työnantajien asenne arkoja nuoria kohtaan noin syrjivä.
Jos tarjolla on reipas ja innokkaan oloinen nuori niin miksi kukaan työnantaja valitsisi tuollaisen, joka ei vaivaudu edes itse soittamaan vaan pistää äitinsä asialle? Kesätyöpaikkohin on kova kilpailu.
Se että on arka ja epävarma, ei tarkoita etteikö voisi olla erinomainen ja ahkera työssään. Ja vastaavasti reippaan ja innokkaan oloinen voi olla täysi lusmu ja hangoittelija.
Oman työkokemukseni perusteella arat ja ujot ovat olleet niitä ahkerimpia. Tehneet välillä muidenkin töitä, kun kiltteinä eivät ole uskaltaneet kieltäytyä. Reippaat "hyvät tyypit" ovat olleet reippaita myös kahvitaukojen pitämisessä, kiusaamisessa ja paskan puhumisessa.
Tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti asennekasvatusta. Ei ole oikein, että temperamentiltaan ujoja ja arkoja kohdellaan näin tylysti. Se ei ole kenenkään etu isossa kuvassa.
Ihan yhtä hyvin se arka ja ujokin voi olla lusmu ja kiusaaja. Enkä pidä kyllä tuollaista piirrettä etuna, ettei uskalla kieltäytyä tekemästä jotain tai pitää puoliaan. Ei noista voi tietää etukäteen, joten täytyy vaan arvioida sen ensivaikutelman perusteella. Kyllä minusta antaa huomattavasti paremman kuvan tuo, etyä henkilö soittaa itse kuin että pistää äitinsä asialle. Mistä työnantaja voi tietää että äidin soittelu johtuu ujoudesta? Yhtä hyvin siellä kotona voi maata curling-äidin kultapoika, jota mikään ei kiinnosta kun äiti on aina tehnyt kaiken. Jos henkilö on ujo, niin eihän hänen edes tarvitsisi soittaa koko työpaikkaan vaan laittaa vaan hakemus netissä.
Aivan, kukaan ei voi varmuudella tietää etukäteen mitään. Tämä eräs kommentoija tosin tietää, että reippaalta vaikuttava on automaattisesti parempi arkaan verrattuna.
Missä sanottiin että automaattisesti parempi? Aivan, ei missään. Sanottiin että arviointi on tehtävä ensivaikutelman perusteella ja kyllä se, että henkilö on itse aktiivinen, antaa huomattavasti paremman ensivaikutelman kuin se että laittaa äitinsä soittamaan puolestaan. Kyllä ne ujotkin henkilöt pystyvät tsemppaamaan ja ottamaan yhteyttä jos oikeasti sen työpaikan haluavat. Nähty on.
On kohtalaisen typerää tehdä alaikäisen kohdalla kynnyskysymys siitä, että äiti/isä soittaa tämän puolesta. Kyse on kuitenkin kesätöistä, sellaisesta puuhastelusta, mihin ei tarvita koulutusta ja mitä alaikäinenkin voi tehdä. Nythän ei haeta mitään ydinfyysikkoa.
On myös typerää antaa nuorille noin tyly ensivaikutelma työelämästä. Sillä voi olla arvaamattoman suurikin negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan.
Avaajan lapsen kohdalla tylyys on vielä kestämättömämpää, kun kyse on neurologisesta ongelmasta, josta kärsii ja mikä vaikeuttaa rekrytointien kaltaisissa tilanteissa toimimista.
Kyse on siitä että kun tarjolla on pilvin pimein niitä reippaita ja oma-aloitteisiakin nuoria niin miksi pitäisi palkata tuollainen, joka ei viitsi edes itse hakea koko työtä. Jollainhan sitä eroa hakijoiden välille on tehtävä.
Miten niin ei viitsi? Kyse ei ole viitsimisestä, vaan sairaudesta, mikä rajoittaa elämää, sosiaalista kanssakäymistä.
Järkyttävä asenne sinulla.
Mistä työnantaja sen tietää että onko kyse motivaation puutteesta vai sairaudesta? Kyllä moni autistinen ym. on saanut haettua työpaikan ihan itse. Se työnantajalin on ihan ihminen, jolle voi noista rajoituksista kertoa.
Täällä ainakin tunnutaan tietävän, että sosiaalinen rajoittuneisuus on kutakuinkin varmasti seuraus motivaation puutteesta ja huonosta asenteesta.
Ennakkoluulojen ei pitäisi rekrytoinnissakaan antaa vaikuttaa, ei missään nimessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertaista, hyvin yksinkertaista kirjoitti:
huh3677899 kirjoitti:
Kyllä ihan samaa mieltä olen työnantajan kanssa. Ei puhetyyli ole syt, ja jännityksestä pääsee eroon opettelemalla olemaan jännittävissä tilanteissa. Entä miten kuvittelet, että tyttäresi pärjäisi itse töissä, jos jännittävä paikka tulee eteen? Änkyttämään hän joutuu sitten sielläkin.
Ja sokeudesta pääsee eroon kun opettelee näkemään.
Tyhmyydestä kun opettelee ajattelemaan.
Miten kuvittelet, että tytär onnistuu olemaan sinut itsensä kanssa, jos ei pysty kohtaamaan änkytystä tai jännittäviä tilanteita. Ei änkytyksessä mitään pahaa ole, mutta sen kanssa tulisi oppia elämään.
Enkä työnantajana ottaisi töihin sellaista, jonka vanhempi hoitaa asian. Ei välttämättä edes ole yhtä motivoitunut tai ainakin antaa kuvan uusavuttomuudesta.
En minäkään palkkaisi henkilöä, jonka puolesta hänen äitinsä soittaa. Se kertoo jo siitä, että tämä nuori ei halua töihin niin paljon että olisi ITSE valmis laittamaan tikkua ristiin sen verran että soittaisi itse ja itse etsisi kesätyöpaikan.
Kertoo työmotivaatiosta jotain sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pointti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti juuri puhelimessa puhuminen aiheuttaa ja pahentaa änkytytystä, ei kasvokkain tapahtuva kommunikointi. Totta että kirjallisesti olisi voinut hakemuksen tehdä mutta tiedoksi teille jotka ihmettelette kuinka tyttö työelämässä pärjäisi ja pystyisi puhumaan.
Moni änkyttää saa puheopatusta jne mutta jännittävissä tai hektisissä tilanteissa se vain iskee päälle eikä siinä muiden iva auta, päinvastoin.
En ole tytön äiti.
No siksipä tuota puhelimessa puhumista kannattaisi harjoitellakin niin ei ole enää jatkossa niin jännittävää.
Olisikin noin yksinkertaista ja helppoa.
No kyllä se vaan on. Itsekin aikoinaan jännitin puhelimessa puhumista ihan tajuttomasti. Sitten vaan vanhemmat pistivät mut soittamaan kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä asioita (tyyliin soittaa jonnekik kauppaan että onko valikoimassa jotain tiettyä jogurttia yms.). Siis puheluita joilla ei ole mitään väliä että onnistuuko vai lyökö luurin korvaan keskenkaiken kun alkaa jännittämään liikaa. Olen ihan helvetin kiitollinen että pistivät mut harjoittelemaam itse eivätkä soitelleet puolestani minnekään.
Vaikka jollekin se olisikin helppoa, ei se kaikille ole. Minäkin olen lapsesta asti jännittänyt puhelimessa puhumista, eikä se ole siitä juuri kummennut, vaikka olen jo useamman vuoden työkseni vastannut puhelimeen ja joutunut soittelemaan ihmisille.
No se on valitettavan monille ilmeisen mahdoton ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia, eivät yhtä hyviä asioissa. Lähtökohta tuntuu olevan, että jokainen on halutessaan yhtä hyvä sosiaalisten taitojen suhteen. Yhtä fiksua olisi väittää, että kaikki ovat halutesaan yhtä musikaalisia.
Ei kai tässä kukaan väittänyt että soittelmalla muuttuu yltiösosiaaliseksi. Mutta kullä harjoittrlu ja tekeminen auttaa siihen, että noista tilanteista selviää jatkossa itsenäisesti. Esim. kyllähän tuo ylempikin kirjottaja soittaa töissään itse ihmisille eikä pistä vaikka sitä äitiään soittelemaan asiakkailleen.
No kun nimenomaan harjoittelu ja tekeminen ei auta, jos lahjoja ei ole! Näin se menee esimerkiksi laulamisenkin suhteen.
Kuten kaikessa muussakin - paitsi siis sosiaalisuudessa jos tavan keskivertopellejä on uskominen.
Miksi sekoitat lahjakkuuden ja normaaliin elämään kuuluvat toiminnot? Musikaalisuus tai matemaattinen lahjakkuus on ihan eri asioita kuin joku kaupassa käynti tai puhelimessa puhuminen. Kahteen viimeiseen ei tarvita mitään lahjakkuutta tai poikkeuksellisia kykyjä.
Toisin kuin luullaan, ne nimenomaan eivät ole eri asioita. Sepä se onkin koko ongelman ydin.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat siinä määrin lahjattomia sosiaalisesti, ettei siinä harjoittelu mitään muuta. Esimerkiksi autistit, sosiaalisesta fobiasta kärsivät jne. Sosiaalisuus on de facto elämän osa-alue missä myös on lahjakkuuseroja.
Valitettavasti meillä on Suomessa asenneilmapiiri, missä sosiaaliseen rajoittuneisuuteen suhtaudutaan hyvin negatiivisesti. Suorastaan syrjivästi, kuten tuollaisesta rekrytointipolitiikastakin on havaittavissa.
Mitä tarkoitat että meillä on Suomessa tällainen asenneilmapiiri? Kyllä tuo sosiaalisten taitojen painottaminen on minusta ihan universaali-ilmiö. Etenkin Aasiassa tai jenkeissä on aivan turha kuvitella pääsevänsä rekry-prosessissa mappi öö:tä pidemmälle jos ei kykene kommunikoimaan kuten normaalit ihmiset. Ihan luonnollista minusta koska tytökin on lähes järjestäen sellaisia että täytyy osata toimia ihmisten kanssa.
Niin, maailmalta tuo alentava suhtautuminen, syrjiminen ja asennevammaisuus on tännekin kopioitu.
Kannattaisi aina pohtia mikä on olennaista. Millä on oikeasti merkitystä. Myös työsuorituksen kannalta. Esimerkiksi Stephen Hawkins on epänormaali tuppisuu, mutta ihan kelpo työpanoksenhan tuo on antanut siitäkin huolimatta.
Näytöillähän sitä työtä haetaan. Siinä vaiheessa kun on meriittejä yhtä paljon kuin vaikka Stephen Hawkinsilla, ei ole paskankaan väliä miten mulkku, tuppisuu tai epäsuosittu henkilö olet. Saat paikan. Mutta 16-v teinillä ei taida vielä olla vastaavia meriittejä? Siinä vaiheessa sitä työtä haetaan siis sillä mitä on: hyvällä asenteella ja halulla oppia. Tämä täytyy jotenkin tuoda esiin sille työnantajalle.
Ei, vaan kyse on siitä, että Stephen Hawking on elävä ja hyvä esimerkki siitä, että sillä, että on täysi tuppisuu, ei ole välttämättä yhtään mitään merkitystä työstä suoriutumisen kannalta. Edes huippuvaativassa tiedemaailmassa.
Mutta ei häntäkään ole tultu hakemaan töihin ihan nobodyna. Loi ensin nimeä itselleen ja sitä kautta saavutti tunnettavuutta. Eihän tässä kukaan ole väittänyt etteikö tuppisuut kykenisi tekemään töitä vaan siitä että kun ei ole vielä mitään meriittejä, niin täytyy yrittää myydä itseään työmarkkinoilla mm. sillä asenteella ja aktiivisuudella.
Ongelma on se, että sosiaalisuus nähdään asennekysymyksenä. Ei se sitä läheskään aina ole.
Ja kuten Hawkinsin esimerkki osoittaa, sosiaalisesti vahvastikin rajoittuneet kykenevät tekemään työnsä loisteliaasti, ahkeralla asenteella. Miksi siis pakkomielteenomaisesti painottaa rekrytointitilanteessa sosiaalisuutta, kun yllättävän harvassa työssä edes tarvitsee läpän lentää ja jutun luistaa? Kaikista vähiten jossakin nurmikon leikkaamisessa ja muussa vastaavassa kesätyöpuuhastelussa.
Jos haluat hommata lapsellesi kesätyöpaikan, hommaa hänet omalle työpaikallesi. Se voi hyvinkin onnistua (riippuen asemastasi työpaikallasi), mutta soittelemalla muualle annat voin surkean kuvan lapsestasi ja curling-vanhemman kuvan itsestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, rekrytoijan tehtävänä on etsiä suuren hakijamäärän joukosta tehokkaasti muutama, jotka kutsutaan haastatteluun. Yrityksen kannalta jokainen rekryprosessiin käytetty tunti on tuottamatonta työtä. Sitä ei missään yrityksessä hoideta niin, että kaikkien hakijoiden tiedot ja taidot pyrittäisiin ensin selvittämään objektiivisesti ja sitten nämä laitettaisiin paremmuusjärjestykseen, josta parhaat valitaan. Tämä tulisi aivan liian kalliiksi! Käytännössä haastattelukutsun saa muutama sellainen, jotka vaikuttavat ns. riittävän sopivilta hommaan, eli joiden hakemus ja asenne näyttää olevan kunnossa. Haastattelun avulla heistä sitten pyritään löytämään se paras.
Koska yrityksen liikeidea on jotain muuta kuin yksi seuraavista:
- mukavan kuvan antaminen työelämästä nuorille,
- sen varmistaminen, ettei vain kukaan ahkera ja aktiivinen hakija tule ohitetuksi haastattelukutsuja jaettaessa,
- toimintarajoitteisten hakijoiden kuntoutukseen osallistuminen,
...niin rekrytoija ei painota toiminnassaan noita asioita, vaan sitä mikä yrityksen kannalta on olennaisinta: sopivan työntekijän löytäminen paikkaan mahdollisimman tehokkaasti - siis mahdollisimman vähän aikaa käyttämällä.
Tästä syystä rekrytoija karsii ensimmäiseksi mm. ne hakijat, joiden vanhemmat toimivat hakijana nuoren puolesta. Kaikki tietävät, että tuossa joukossa voi olla muutama sellainenkin nuori, jotka olisivat hyviä, motivoituneita ja ahkeria työntekijöitä. Mutta koska suurin osa tuosta joukosta on niitä, jotka kannattaakin karsia, niin todella moni rekryjä tekevä käyttää tätä karsintaperusteena. Niitä hyviäkin tekijöitä kun joudutaan karsimaan joka tapauksessa, kun heitä on useimmiten paljon enemmän kuin työpaikkoja. Olennaisinta on siis saada ainakin huonot karsittua mahdollisimman nopeasti ja heti alkuvaiheessa.
Jos sinä et toivo lapsesi karsiutuvan heti alussa, kannusta häntä hakemaan työpaikkoja itse. Toimintarajoitteet eivät suinkaan välttämättä ole este paikan saamiselle. Jos itse kohtaan hakijan, jolla on selkeä rajoite, jonka kanssa hakija on oppinut kuitenkin toimimaan, se on itse asiassa etu hakijalle, koska se on osoitus rohkeudesta, sopeutumiskyvystä ja usein myös hyvin rakentuneesta identiteetistä. Se että hakija (tai hänen vanhempansa) pitää toimintarajoitettaan niin suurena ongelmana, ettei voi hakea työpaikkaa itsenäisesti, on puolestaan haitta. Näin työelämässä toimitaan, eikä siinä ole mitään kummallista.
Lopputulema taitaa tässä keskustelussa olla se, että niitä oma-aloitteisia ja reippaita nuoria ei saisi palkata lainkaan, vaan vain niitä joiden puolesta äiskä soittaa. Niinköhän kaikissa tapauksissa edes ilmaantuisi siihen äidin järjestämään työpaikkaan tekijääkään. Varsinkaan kovin motivoitunutta.
Meillä kyllä valittiin haastatteluun kirjallisen hakemuksen perusteella ja haastattelussa oli hyvä sitten sanoa, jos jonkinlainen vamma tai sairaus olisi hakijalla ollut ja sitten ehkä valittiin työ, jossa vamma ei haittaa. Joku logistinen työ esimerkiksi sopisi ihan hyvin puhevammaiselle.
Lähtökohtaisesti ne hakijoiden äidit nimenomaan vakuuttelivat, miten reipas ja lahjakas se heidän lapsensa on.
Turha näiden ad hominem- tapausten takia koko keskustelua itse asiasta on vesittää.
Nykyään on muutenkin hankalaa saada aläikäisenä kesätöitä. Niitä kesätöitä ei riitä edes täysi-ikäisille korkeakouluopiskelijoille, jotka voivat työskennellä yleensä välin touko-elokuu. Ja niitä kesätöitä hakee myös työttömät. Akaikäinen on kesälomalla kesäkuusta elokuun alkuun.. Lähinnä kaupungille tai seurakunnalle puistotöihin. Muualle lähinnä suhteilla voi päästä. Muuten ne vanhemmat opiskelijat pääsääntöisesti menee valinnoissa edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asennevamma - mutta kellä kirjoitti:
Jos nyt oikein järkeä käytetään, niin mitä sillä on minkään kanssa merkitystä, jos äiti tai isä soittaa arastelevan alaikäisen lapsensa puolesta, etenkin kun kyse on "vain" kesätöistä? Nurmikonleikkuusta ja sen sellaisesta hommasta, mitä ei muutenkaan puhumalla suoriteta.
Ikävää, jos työnantajien asenne arkoja nuoria kohtaan noin syrjivä.
Jos tarjolla on reipas ja innokkaan oloinen nuori niin miksi kukaan työnantaja valitsisi tuollaisen, joka ei vaivaudu edes itse soittamaan vaan pistää äitinsä asialle? Kesätyöpaikkohin on kova kilpailu.
Se että on arka ja epävarma, ei tarkoita etteikö voisi olla erinomainen ja ahkera työssään. Ja vastaavasti reippaan ja innokkaan oloinen voi olla täysi lusmu ja hangoittelija.
Oman työkokemukseni perusteella arat ja ujot ovat olleet niitä ahkerimpia. Tehneet välillä muidenkin töitä, kun kiltteinä eivät ole uskaltaneet kieltäytyä. Reippaat "hyvät tyypit" ovat olleet reippaita myös kahvitaukojen pitämisessä, kiusaamisessa ja paskan puhumisessa.
Tässä asiassa tarvitaan ehdottomasti asennekasvatusta. Ei ole oikein, että temperamentiltaan ujoja ja arkoja kohdellaan näin tylysti. Se ei ole kenenkään etu isossa kuvassa.
Ihan yhtä hyvin se arka ja ujokin voi olla lusmu ja kiusaaja. Enkä pidä kyllä tuollaista piirrettä etuna, ettei uskalla kieltäytyä tekemästä jotain tai pitää puoliaan. Ei noista voi tietää etukäteen, joten täytyy vaan arvioida sen ensivaikutelman perusteella. Kyllä minusta antaa huomattavasti paremman kuvan tuo, etyä henkilö soittaa itse kuin että pistää äitinsä asialle. Mistä työnantaja voi tietää että äidin soittelu johtuu ujoudesta? Yhtä hyvin siellä kotona voi maata curling-äidin kultapoika, jota mikään ei kiinnosta kun äiti on aina tehnyt kaiken. Jos henkilö on ujo, niin eihän hänen edes tarvitsisi soittaa koko työpaikkaan vaan laittaa vaan hakemus netissä.
Aivan, kukaan ei voi varmuudella tietää etukäteen mitään. Tämä eräs kommentoija tosin tietää, että reippaalta vaikuttava on automaattisesti parempi arkaan verrattuna.
Missä sanottiin että automaattisesti parempi? Aivan, ei missään. Sanottiin että arviointi on tehtävä ensivaikutelman perusteella ja kyllä se, että henkilö on itse aktiivinen, antaa huomattavasti paremman ensivaikutelman kuin se että laittaa äitinsä soittamaan puolestaan. Kyllä ne ujotkin henkilöt pystyvät tsemppaamaan ja ottamaan yhteyttä jos oikeasti sen työpaikan haluavat. Nähty on.
On kohtalaisen typerää tehdä alaikäisen kohdalla kynnyskysymys siitä, että äiti/isä soittaa tämän puolesta. Kyse on kuitenkin kesätöistä, sellaisesta puuhastelusta, mihin ei tarvita koulutusta ja mitä alaikäinenkin voi tehdä. Nythän ei haeta mitään ydinfyysikkoa.
On myös typerää antaa nuorille noin tyly ensivaikutelma työelämästä. Sillä voi olla arvaamattoman suurikin negatiivinen vaikutus yhteiskuntaan.
Avaajan lapsen kohdalla tylyys on vielä kestämättömämpää, kun kyse on neurologisesta ongelmasta, josta kärsii ja mikä vaikeuttaa rekrytointien kaltaisissa tilanteissa toimimista.
Kyse on siitä että kun tarjolla on pilvin pimein niitä reippaita ja oma-aloitteisiakin nuoria niin miksi pitäisi palkata tuollainen, joka ei viitsi edes itse hakea koko työtä. Jollainhan sitä eroa hakijoiden välille on tehtävä.
Miten niin ei viitsi? Kyse ei ole viitsimisestä, vaan sairaudesta, mikä rajoittaa elämää, sosiaalista kanssakäymistä.
Järkyttävä asenne sinulla.
Mistä työnantaja sen tietää että onko kyse motivaation puutteesta vai sairaudesta? Kyllä moni autistinen ym. on saanut haettua työpaikan ihan itse. Se työnantajalin on ihan ihminen, jolle voi noista rajoituksista kertoa.
Täällä ainakin tunnutaan tietävän, että sosiaalinen rajoittuneisuus on kutakuinkin varmasti seuraus motivaation puutteesta ja huonosta asenteesta.
Ennakkoluulojen ei pitäisi rekrytoinnissakaan antaa vaikuttaa, ei missään nimessä.
Koko ajan olenkin puhunut vain ensivaikutelmasta. Antaa huomattavasti peramman ensivaikutelman kun edes yrittää soittaa itse eikä laita äitiään asialle.
Gonamies kirjoitti:
Uskomattomia kommentteja. Änkytys on neurologinen vamma. Pitkäkestoisella terapialla se joissain tapauksissa on lievennettävissä, mutta ei se mikään harjoittelukysymys ole. Sanotteko kusipäät liikuntarajoitteisillekin, että et sinä mitään avustajaa tarvitse?
Niin ja työelämässä änkytys ei välttämättä haittaa lainkaan. Riippuu tehtävästä. Winston Churchill hoiti laivasto- ja pääministerin duuninsa varsin hyvin, vaikka olikin änkyttäjä. Isaac Newtonkin taisi jotain saada aikaan änkytyksestä huolimatta.
Joten sinä ap, älä jätä asiaa tuohon. Minun firmastani tuollainen rekry-henkilö lentäisi kuin leppäkeihäs. Jos kyseessä taas on pikkufirma, jossa toimari on idiootti, avoin kirjoitus sosiaalisessa mediassa voisi olla poikaa. Paljon pienemmistäkin asioista siellä nousee myrsky, kuin tuollaisesta.
Änkytys on ongelma, joka syö itsetuntoa ja sitä kautta pahentaa tilannetta noidankehäksi. Kunnon paskamyrsky "äidin lellikistä" vittuilleen niskaan, niin tyttösi saa nähdä, että kaikki eivät ole kusipäitä. Saattaa käydä myös niin, että joku antaa tilaisuuden tytölle näyttää kykynsä.
Ehkä ongelma onkin se että äiti soittaa lapsen puolesta. Äitihän voisi siis esitellä itsensä vaikka ennemmin avustajaksi ja selittää miksi nuori ei soita itse ja ehdottaa vaikka että nuori tulisi käymään paikanpäällä. Äidin mukaanhan kasvotusten puhuessa änkytystä on vähemmän. Selittikö äiti edes miksi soittaa lapsen puolesta? Eihän työantaja voi sitä tietää jos ei kerrota, eivät kuitenkaan ole selvännäkijöitä.
Järki käteen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti juuri puhelimessa puhuminen aiheuttaa ja pahentaa änkytytystä, ei kasvokkain tapahtuva kommunikointi. Totta että kirjallisesti olisi voinut hakemuksen tehdä mutta tiedoksi teille jotka ihmettelette kuinka tyttö työelämässä pärjäisi ja pystyisi puhumaan.
Moni änkyttää saa puheopatusta jne mutta jännittävissä tai hektisissä tilanteissa se vain iskee päälle eikä siinä muiden iva auta, päinvastoin.
En ole tytön äiti.
No siksipä tuota puhelimessa puhumista kannattaisi harjoitellakin niin ei ole enää jatkossa niin jännittävää.
Olisikin noin yksinkertaista ja helppoa.
No kyllä se vaan on. Itsekin aikoinaan jännitin puhelimessa puhumista ihan tajuttomasti. Sitten vaan vanhemmat pistivät mut soittamaan kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä asioita (tyyliin soittaa jonnekik kauppaan että onko valikoimassa jotain tiettyä jogurttia yms.). Siis puheluita joilla ei ole mitään väliä että onnistuuko vai lyökö luurin korvaan keskenkaiken kun alkaa jännittämään liikaa. Olen ihan helvetin kiitollinen että pistivät mut harjoittelemaam itse eivätkä soitelleet puolestani minnekään.
Vaikka jollekin se olisikin helppoa, ei se kaikille ole. Minäkin olen lapsesta asti jännittänyt puhelimessa puhumista, eikä se ole siitä juuri kummennut, vaikka olen jo useamman vuoden työkseni vastannut puhelimeen ja joutunut soittelemaan ihmisille.
No se on valitettavan monille ilmeisen mahdoton ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia, eivät yhtä hyviä asioissa. Lähtökohta tuntuu olevan, että jokainen on halutessaan yhtä hyvä sosiaalisten taitojen suhteen. Yhtä fiksua olisi väittää, että kaikki ovat halutesaan yhtä musikaalisia.
Ei kai tässä kukaan väittänyt että soittelmalla muuttuu yltiösosiaaliseksi. Mutta kullä harjoittrlu ja tekeminen auttaa siihen, että noista tilanteista selviää jatkossa itsenäisesti. Esim. kyllähän tuo ylempikin kirjottaja soittaa töissään itse ihmisille eikä pistä vaikka sitä äitiään soittelemaan asiakkailleen.
No kun nimenomaan harjoittelu ja tekeminen ei auta, jos lahjoja ei ole! Näin se menee esimerkiksi laulamisenkin suhteen.
Kuten kaikessa muussakin - paitsi siis sosiaalisuudessa jos tavan keskivertopellejä on uskominen.
Miksi sekoitat lahjakkuuden ja normaaliin elämään kuuluvat toiminnot? Musikaalisuus tai matemaattinen lahjakkuus on ihan eri asioita kuin joku kaupassa käynti tai puhelimessa puhuminen. Kahteen viimeiseen ei tarvita mitään lahjakkuutta tai poikkeuksellisia kykyjä.
Toisin kuin luullaan, ne nimenomaan eivät ole eri asioita. Sepä se onkin koko ongelman ydin.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat siinä määrin lahjattomia sosiaalisesti, ettei siinä harjoittelu mitään muuta. Esimerkiksi autistit, sosiaalisesta fobiasta kärsivät jne. Sosiaalisuus on de facto elämän osa-alue missä myös on lahjakkuuseroja.
Valitettavasti meillä on Suomessa asenneilmapiiri, missä sosiaaliseen rajoittuneisuuteen suhtaudutaan hyvin negatiivisesti. Suorastaan syrjivästi, kuten tuollaisesta rekrytointipolitiikastakin on havaittavissa.
Mitä tarkoitat että meillä on Suomessa tällainen asenneilmapiiri? Kyllä tuo sosiaalisten taitojen painottaminen on minusta ihan universaali-ilmiö. Etenkin Aasiassa tai jenkeissä on aivan turha kuvitella pääsevänsä rekry-prosessissa mappi öö:tä pidemmälle jos ei kykene kommunikoimaan kuten normaalit ihmiset. Ihan luonnollista minusta koska tytökin on lähes järjestäen sellaisia että täytyy osata toimia ihmisten kanssa.
Niin, maailmalta tuo alentava suhtautuminen, syrjiminen ja asennevammaisuus on tännekin kopioitu.
Kannattaisi aina pohtia mikä on olennaista. Millä on oikeasti merkitystä. Myös työsuorituksen kannalta. Esimerkiksi Stephen Hawkins on epänormaali tuppisuu, mutta ihan kelpo työpanoksenhan tuo on antanut siitäkin huolimatta.
Näytöillähän sitä työtä haetaan. Siinä vaiheessa kun on meriittejä yhtä paljon kuin vaikka Stephen Hawkinsilla, ei ole paskankaan väliä miten mulkku, tuppisuu tai epäsuosittu henkilö olet. Saat paikan. Mutta 16-v teinillä ei taida vielä olla vastaavia meriittejä? Siinä vaiheessa sitä työtä haetaan siis sillä mitä on: hyvällä asenteella ja halulla oppia. Tämä täytyy jotenkin tuoda esiin sille työnantajalle.
Ei, vaan kyse on siitä, että Stephen Hawking on elävä ja hyvä esimerkki siitä, että sillä, että on täysi tuppisuu, ei ole välttämättä yhtään mitään merkitystä työstä suoriutumisen kannalta. Edes huippuvaativassa tiedemaailmassa.
Mutta ei häntäkään ole tultu hakemaan töihin ihan nobodyna. Loi ensin nimeä itselleen ja sitä kautta saavutti tunnettavuutta. Eihän tässä kukaan ole väittänyt etteikö tuppisuut kykenisi tekemään töitä vaan siitä että kun ei ole vielä mitään meriittejä, niin täytyy yrittää myydä itseään työmarkkinoilla mm. sillä asenteella ja aktiivisuudella.
Ongelma on se, että sosiaalisuus nähdään asennekysymyksenä. Ei se sitä läheskään aina ole.
Ja kuten Hawkinsin esimerkki osoittaa, sosiaalisesti vahvastikin rajoittuneet kykenevät tekemään työnsä loisteliaasti, ahkeralla asenteella. Miksi siis pakkomielteenomaisesti painottaa rekrytointitilanteessa sosiaalisuutta, kun yllättävän harvassa työssä edes tarvitsee läpän lentää ja jutun luistaa? Kaikista vähiten jossakin nurmikon leikkaamisessa ja muussa vastaavassa kesätyöpuuhastelussa.
Hetkinen! Miksi pidät Stephen Hawkingia esimerkkinä sosiaalisesti rajoittuneesta henkilöstä? Siksikö ettei hänellä oikein puhe luista? Tyyppihän on oikein esktrovertti, esiintyy ja pitää paljon luentoja.
Kyllähän töissä - jopa nurmikonleikkussa - tulee tilanteita että on osattava lähestyä vieraita ihmisiä ja kysyttävä neuvoa tarvittaessa.
Ujous ei haittaa, mutta se kuitenkin haittaa ja se on lopulta viitsimiskysymys. Mitäs firmaa noin epälooginen rekrytoija edustaa?
Siivousalalla ainakin on näihin järjen jättiläisiin tullut törmättyä. Kun on urallaan edennyt sylkykupista eli siivoojasta peräti siivaousfirman rekrytoijaksi, niin kihahtaahan se hattuun. Saa vuorostaan tylyillä muille.