Lue keskustelun säännöt.
Mitta täynnä puolison masennusta!
Ärsyttää
19.04.2017 |
Nyppii, raivostuttaa. Tekisi mieli polkea tuo puoliso suohon!! Makaa, nukkuu, äksyilee, vastaa yhdellä sanalla, kaikki työt jää tekemättä, lasten kanssa olo kuin myrkkyä. Raha-asiat meni persiilleen tuon sairauden vuoksi jo vuosia sitten. Laskuja ei voi hoitaa ja toista ei edes kiinnosta. Asunto lähtee pian alta, paikat riipinraapin kun toinen ei jaksa/välitä tehdä mitään!
MENEE HERMO! Mutta juu, mitään ei voi sanoa kun sitten jumiutuu lopullisesti sänkyyn pillerihumalan voimalla. Haaveilee välillä kuolemasta, minä toivon että menisi ja kuolisi. Tekisi edes jotain. Puhuttu on x 100 ja aina keskustelu kääntyy siihen että en ymmärrä ettei hän jaksa. Kiva. Talo, lastenhoito, ruokahuolto, pyykit, pihatyöt yms. hoituvatkin vain mun toimesta. Mut kun pitää vaan jaksaa kun toinen ei jaksa! Ja juu, työpäivät kestää matkoineen yli 9h- kaikki tuohon päälle.
Jos sanon että pakkaan laukkuni ja lähden, tulee mukanani katras rakkaita lapsia. Lainat ja laskut jää maksamatta. Eli mihin tästä lähtisi. Elämä on yhtä pask** ja lapset ovat voimavarani jonka avulla jaksan ja pysyn järjissäni.
Että tällainen purkaus.
Kommentit (198)
Käyttäjä2820 kirjoitti:
Jos miehelläsi olisi syöpä, ajattelisitko/toimisito samoin? Masennus on ihan oikeasti sairaus, vaikka sitä ei ulospäin näe (muuta kuin "kiukutteluna"). Siellä sairauden alla on se sama mies jota rakastit. Masennuksen paranemiseen menee kauan, mutta kyllä siitä paranee (jos miehesi on hakenut apua). Masennus on ihan totaalisen paska sairaus, siitä olen kanssasi samaa mieltä.
Tolla miehen asenteella että mitään ei itse tarvitse eikä voi tehdä ei parane ikinä. Sen pitäisi aktiivisesti kuntouttaa itseään eikä maata sängyssä 24/7. Yleinen harhaluulo tuntuu olevan että masentuneelta ei voi yhtään mitään vaatia kun "ei pysty". Lähde pois. Ei sinun tarvitse omaa ja lasten elämää uhrata miehesi eteen. Eikä se edes auta koska hänellä ei ole halua toipua. Oletko käynyt miehesi mukana jollain lääkärintapaamisella? Jos olet niin varmasti olet itsekin jo suoraan lääkäriltä kuullut tästä vuorokausirytmin normalisoimisen, säännöllisen ruokailun, arkeen osallistumisen ja ulkoilun merkityksestä. Mikään lääke ei yksin miestäsi paranna. Sitä jos odottaa niin saa kyllä odottaa kunnes kuolema korjaa. Joskus hyvin vaikea masennus tarvitsee lääkityksen, itse tehtävän työn ja keskustelutuen lisäksi aivojen sähköistä stimulointia eli ect-hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläni oli aikanaan masennusta muutaman vuoden, olisiko se sitten "reaktiivinen" masennus eli puhkesi erittäin kovasta koettelemuksesta. Vieläkin vihaan silti äitiäni siitä. Tavallaan koen, että pilasi koko perheeltä vuosia elämästä itsekkyydellään. Se oli aivan älytöntä. Meidän koko perhe pyöri tämän yhden ihmisen ympärillä. Sai kyllä tehtyä asioita, mutta levy kiersi samaa juttua aamusta iltaan. Välillä uhkasi tappaakin itsensä ja istui itkuisena jossain. Lääkitystä ei suostunut syömään millään, koska piti sitä häviönä ja "ne/se voittaisi".
Vieläkin iskee viha pintaan, kun mietin sitä touhua. Ikää on jo 43 ja näen äitiä usein, mutta joskus tekisi mieli sitoa se tuoliin, laittaa suukapula ja haukkua siitä kaikesta, hakata jollain kepillä, että pyytäisi edes anteeksi. Juu, en tee sitä, mutta tarkoitus on vaan kuvata, kuinka rankkaa on masentuneen perheenjäsenillä ja miten se vaikuttaa.
Voisiko joku masentunut/joskus masennuksen sairastanut avata hieman sitä sairautta? Mitä te ajattelette, ja miksi kaikki tuntuu pa*kalta? Jos tiedätte että olette masentuneita ja ajatukset ovat synkkiä, ettekö pysty sitten "tsemppaamaan" (anteeksi huono sanavalinta)? Korostaisin nyt, että en todellakaan kettuile, vaan olen aidon kiinnostunut, haluan ymmärtää. Entä miksi masentuneet kaatavat omaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä? Kyselen siksi, koska minulla ei ole minkäänlaista kokemusta masennuksesta, mutta olen kiinnostunut siitä, jotta voisin ymmärtää paremmin.
t.kiinnostunut
Itselläkin oli vanhempi masentunut. Jouduin kuuntelemaan jo lapsena kaikki aikuisille kuuluvat itkukohtaukset ja lopulta hautaamaan.
Käyttäjä2820 kirjoitti:
Jos miehelläsi olisi syöpä, ajattelisitko/toimisito samoin? Masennus on ihan oikeasti sairaus, vaikka sitä ei ulospäin näe (muuta kuin "kiukutteluna"). Siellä sairauden alla on se sama mies jota rakastit. Masennuksen paranemiseen menee kauan, mutta kyllä siitä paranee (jos miehesi on hakenut apua). Masennus on ihan totaalisen paska sairaus, siitä olen kanssasi samaa mieltä.
Totta totta, mutta voi masennuspotilaaltakin odottaa jotain -kuten vaikka asiallista käyttäytymistä. Jopa masennuspotilaaksi Mies on erityisen kusipäinen, koska ei välitä siitä mitä käy perheen luottotietojen ym ym. Normaali masentunuthan antaa mielellään vappaat kädet toiselle järjestää elämä parhaimman mukaan kun ei itse pysty. Masennuksesta tulee monasti myös sairaalle nopeasti "identiteetti", kaikkia asioita tarkastellaan sairauden läpi ja korostetaan ja voivotellaan päivittäin sitä masentuneisuutta ettei puoliso edes minuutiksi unohda...
Noo, aika kärjistetty olen... Olen siis itse sairastanut masennuksen 2:sti ja kyllä sekin jäljen jätti parisuhteeseemme. Ei se helppoa puolisolleni Ole.
Jossakin vaiheessa huomasin että Ole ottanut masennuksen osaksi identiteettiäni ja säikähdin. Jätin lääkkeet ja aloin ajattelemaan masennuksesta että se on ohimemevä ilmiö eikä asukkaaksi jäänyt identiteetin osa. Nykyään olenkin sitten jo terve. Tosin vaihtelevalla energiatasolla, mutta enää enää ajattele sentään olevani pysyvästi sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku masentunut/joskus masennuksen sairastanut avata hieman sitä sairautta? Mitä te ajattelette, ja miksi kaikki tuntuu pa*kalta? Jos tiedätte että olette masentuneita ja ajatukset ovat synkkiä, ettekö pysty sitten "tsemppaamaan" (anteeksi huono sanavalinta)? Korostaisin nyt, että en todellakaan kettuile, vaan olen aidon kiinnostunut, haluan ymmärtää. Entä miksi masentuneet kaatavat omaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä? Kyselen siksi, koska minulla ei ole minkäänlaista kokemusta masennuksesta, mutta olen kiinnostunut siitä, jotta voisin ymmärtää paremmin.
t.kiinnostunut
Mulla ainakin vaihteli masennuksen aikana sellainen lamaannuttava tyhjyys ja sitten sellainen järjetön fyysinen ja henkinen koputtaa, jota vastaan yritti taistella. Menin usein vessaan itkemään kaksinkerroin. Koko ruumista sattui ja itkin paniikissa, etten menisi keittiöön ja repesi puukolla sisustaja auki, jottei tarvitse tuntea sitä kipua. Lamaannusvaiheessa taas olin vain yksinkertaisesti kuollut sisältä. Tuijotin tyhjiä seiniä, en pystynyt keskittymään siihen, mitä mulle puhuttiin. Olin vain ja yritin hengittää ja suorittaa jotain pieniä helpompia rutiineja. Alkoi pelottaa liikkua kodin ulkopuolella, koska oli niin voimaton. Kaikki tekeminen vaati psyykkaamista, esim. roskien vieminen. Itketti kun ei pystynyt mihinkään. Kadotin täysin sen, mitä olin.
Ap ei maininnut mitään diagnoosia, onko siis mies "masentunut", niin kuin lähes jokainen sanoo kevyesti kun joku asia ei onnistu, mikä on ihan eri asia verrattuna oikeaan masennukseen?
Pilleripöhnässä makaa ja äksyilee, niidenkö masennuslääkkeiden vai minkä pillereiden.
Siis ensimmäisenä tietysti pitäisi viedä se mies lääkäriin, jos ei ole käynyt. Vai onko vain heittäytynyt makailemaan ja äksyämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosi, vittumainen persoonallisuushäiriöinen luonne? Saattaa käyttää ap:ta jopa surutta hyväksi kotipiian roolissa. Ei tarvitse eväänsä lotkauttaa, kun nainen juoksee ja hoitaa. Ansaitset parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku masentunut/joskus masennuksen sairastanut avata hieman sitä sairautta? Mitä te ajattelette, ja miksi kaikki tuntuu pa*kalta? Jos tiedätte että olette masentuneita ja ajatukset ovat synkkiä, ettekö pysty sitten "tsemppaamaan" (anteeksi huono sanavalinta)? Korostaisin nyt, että en todellakaan kettuile, vaan olen aidon kiinnostunut, haluan ymmärtää. Entä miksi masentuneet kaatavat omaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä? Kyselen siksi, koska minulla ei ole minkäänlaista kokemusta masennuksesta, mutta olen kiinnostunut siitä, jotta voisin ymmärtää paremmin.
t.kiinnostunut
Mulla ainakin vaihteli masennuksen aikana sellainen lamaannuttava tyhjyys ja sitten sellainen järjetön fyysinen ja henkinen koputtaa, jota vastaan yritti taistella. Menin usein vessaan itkemään kaksinkerroin. Koko ruumista sattui ja itkin paniikissa, etten menisi keittiöön ja repesi puukolla sisustaja auki, jottei tarvitse tuntea sitä kipua. Lamaannusvaiheessa taas olin vain yksinkertaisesti kuollut sisältä. Tuijotin tyhjiä seiniä, en pystynyt keskittymään siihen, mitä mulle puhuttiin. Olin vain ja yritin hengittää ja suorittaa jotain pieniä helpompia rutiineja. Alkoi pelottaa liikkua kodin ulkopuolella, koska oli niin voimaton. Kaikki tekeminen vaati psyykkaamista, esim. roskien vieminen. Itketti kun ei pystynyt mihinkään. Kadotin täysin sen, mitä olin.
Koputtaa eli kiputila. Automaattinen korjaus....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jätin masentuneen. Ei sitä helvettiä kukaan jaksanut. Syytti mua huonosta voinnistaan, lopetti terapiat ja lääkkeet ominpäin ja valitti vaan, että kaikki on paskaa eikä mikään voi häntä auttaa. Jos asenne on tuo, niin ei mikään autakaan. Kyllä se itsestä lähtee, se toipumisen tie. Hidastahan se on, mutta siinä olisin jaksanut olla mukana. 8 vuotta mä odotin, sitten riitti.
Ei alkoholistikaan viinasta luovu ennenkuin itse niin päättää. Vähän sama masennuksen kanssa. Jos et halua edes toipua, niin ei se taivaaltakaan tipahda.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku masentunut/joskus masennuksen sairastanut avata hieman sitä sairautta? Mitä te ajattelette, ja miksi kaikki tuntuu pa*kalta? Jos tiedätte että olette masentuneita ja ajatukset ovat synkkiä, ettekö pysty sitten "tsemppaamaan" (anteeksi huono sanavalinta)? Korostaisin nyt, että en todellakaan kettuile, vaan olen aidon kiinnostunut, haluan ymmärtää. Entä miksi masentuneet kaatavat omaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä? Kyselen siksi, koska minulla ei ole minkäänlaista kokemusta masennuksesta, mutta olen kiinnostunut siitä, jotta voisin ymmärtää paremmin.
t.kiinnostunut
Lähinnä toivoi, että kuolee. Ei syönyt, ei juonut, ei käynyt suihkussa, ei vastannut puhelimeen. Yritti säästää läheisiä siltä, miten huonosti voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku masentunut/joskus masennuksen sairastanut avata hieman sitä sairautta? Mitä te ajattelette, ja miksi kaikki tuntuu pa*kalta? Jos tiedätte että olette masentuneita ja ajatukset ovat synkkiä, ettekö pysty sitten "tsemppaamaan" (anteeksi huono sanavalinta)? Korostaisin nyt, että en todellakaan kettuile, vaan olen aidon kiinnostunut, haluan ymmärtää. Entä miksi masentuneet kaatavat omaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä? Kyselen siksi, koska minulla ei ole minkäänlaista kokemusta masennuksesta, mutta olen kiinnostunut siitä, jotta voisin ymmärtää paremmin.
t.kiinnostunut
Taitaa masennuksen tuntemukset jollain tavala vähän poiketa toisistaan riippuen masisteliasta.
Oma vastaukseni (olen miettinyt tätä koska kaverini kysyi Sama kysymyksen: Mille masennus tuntuu?)
Oletko koskaan menettänyt jotakin läheistäsi? Vaikka äidin kuolema. Ei ne järkytyksen ensi hetket vaan sitten jo muutaman viikon päästä. Suru on alati läsnä ja iloa on vaikea löytää. Itket helposti vaikka jo siitä että äidin villasukka tulee vastaan.
Mieti tuota tilannetta, että eläisit tuossa tunteessa useamman vuoden. Ja ilman mitään syytä. Sitä on vaikea selittää, näin sen koin itse. Sulkeuduin maailmalta ja katselin vain televisiosarjoja.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on kanssa masentunut, mutta hakeutunut hoitoon. Ei kaikki masentuneet halua pilata muiden elämää, osa haluaa säästää omaisia omalta synkkyydeltä viimeiseen asti. Että ei tuo ihan perus masennukselta kuulosta, jos haluaa vetää kaikki samaan suohon ja laittaa lasten kodin ulosottoon. Jotain muutakin tuossa on kuin masennus.
Minulla on itselläni epätyypillinen masennus, jossa on tällä hetkellä hyvä vaihe menossa. Puolisoni kärsi huonona hetkenä siten, etten voinut samalla tavalla tehdä kotitöitä, mitä ennen ja olin itkuisempi. En ollut inhottava puolisoani kohtaan ja kotitöiden eteen tein kaikkeni. Kävin välistä töissä ja pakotin itseni liikkeelle. Hain apua ja pääsin terapiaan. Vaikka olin masentunut, en halunnut kostaa sitä muille, vaan säästää läheiseni siltä. Tosin mieheni on nyt masentunut, mutta oli sitä jo ennen kuin tapasimme.
Ei tietenkään kaikki masentuneet ole samanlaisia, masennusta on eriasteista ja se ilmenee eri ihmisillä eri tavoin. Osa osaa huomioida muita, osa taas ei lainkaan. Oikeastaan aika tyypillistä ON se, että oma pahoinvointi valtaa mielen, eikä jaksa ajatella muita - jos masennus on oikein voimakas.
Kannattaa pitää tämä mielessä, ennen kuin alkaa yhden yksittäistapauksen - vaikka oman miehen tai itsensä - perusteella jaella liitännäisdiagnooseja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut jätettiin koska olin masentunut. Eron jälkeen aloin paranemaan. Iso syy masennukseen oli vittumainen puoliso. Nyt haluaisi minut takaisin, koska minulla menee hyvin. En ikinä ottaisi häntä takaisin, koska sairastuisin hänen kanssaan uudestaan ja tiedän, ettei seisoisi rinnallani vastoinkäymisissä.
Rajansa kaikella ja sinun pitää ajatella myös lapsiasi ! masentunut ihminen on toki rakas, mutta myös raskas taakka. Kivireki kiskottavaksi. Ja kun teillä on lapsia, niin paras ratkaisu olisi lähteä. Et ole itsekäs etkä ilkeä vaan hyvä äiti, jos nyt etsit teille uuden kodin ja jätät miehen kuluttamaan sängynpohjaa.
Tästä tulee mieleen nuo nettipokerin pelaajat. Kuulemma myyvät kaiken irtaimistonsa vähitellen ja istuvat tyhjässä kämpässä. Tutuille ei kerrota, miten paljon häviötä on tullut, ettei menetä kasvojaan.
MInä olen masentunut, mies hoitaa laskut ja ruokaostokset ym. välillä menen nuoremman lapsen kanssa lähipuistoon tai saan itseni hakemaan kaupasta jonkin maitopurkin, mutta enimmäkseen lojun sängyssä peittojen alla ja verhot kiinni. En aina muista syödä enkä käydä suihkussa, niistä mies muistuttelee. Sekin on saavutus, jos saan yöpuvun pois ja farkut jalkaan !
10 ja 8v lapset ovat koulussa, 3v puolipäiväsenä päiväkodissa että ei joudu leikkimään yksin ja kuuntelemaan äidin nyyhkytystä. Masennus puhkesi keskimmäisen lapsen synnyttyä ja ensin diagnoosi oli synnytyksen jälkeinen masennus, mutta tilani ei helpottanutkaan ! Lääkkeet on, ei juurikaan apua. Kaipa minä painin tämän pirulaisen kanssa loppuikäni...
Onkohan tämä jokin kansantauti. Etelä-Amerikkalaiset ja Afrikkalaiset ystäväni ovat ihan onnellisia. Jopa Suomessa ja ilman viinaa.
Itse teettelin eroa kauan. Ratkaisu tuli lastensuojelulta: joko otat ja lähdet tai lapset otetaan huostaan vahingollisen kasvuympäristön vuoksi. Otin ja lähdin! Paras päätös ikinä👍 Syytän itseäni ikuisesti siitä, että pakotin lapseni elämään "masennustalossa" liian pitkään, koska uskoin muutokseen...
Kaverini on kasvanut perheessä, missä isällä oli mielenterveysongelmia. Lapsi kasvoi ihan hyvin pärjääväksi aikuiseksi, mutta kyllä se jälkensä jätti.