Mitta täynnä puolison masennusta!

Olen tuo joka oli ottant masennuksen identiteetiksi. Mietin mitä itse tekisin tuossa tilanteessa siinä valossa mitä tunnen sairautta...

Mikä kertoisin miehelle, että tilanne ei voi jatkua tällaisena lapsien takia. Että perhe rakastaa häntä, mutta nyt sairastelut sairastellaan muualla kotona.

Suunnitelma on tämä. Talo menee myyntiin, piste. Kertoisin että talo myydään joko yhdessä, tai että otan eron muotoseikkojen takia ja talo myydään osituksen takia. Mies saa itse valita onko talo vai ero kauheampaa. Joka tapauksessa talo myydään. Kun talo on myyty, otatte kaksi eri vuokra-asuntoa lähellä toisianne. Toinen on koti ja toinen sairastupa. Mies myös hakee lääketieteellistä hoitoa. Jos hoitoon ei heti hakeuduta (tilaat itse sen ajan ja kuskaat sen kiukuttelevan raadon sinne) niin et voi pitkällä juoksulla muuta kuin erota. Myös terapiaa tarvitaan -se on se tärkein!!!

Tekisin näin, koska tilanteenne on paikalleen jumiutunut ja molemmat on omaksunut jo roolin tuossa masisleikissä. Tämä on hellävarainen tapa lmaista sairaalle, että lomat on nyt lusittu ja nyt alkaa se työ joka vie kohti parantumista.

Mieskin toivottaasti löytää elämän merkityksen kunon menettämässä perheensä. Tulee jotain jonka vuoksi raistella ja yrittää. Pelkkä lähteminen tuntuu/on hylkäys joka voi johtaa suurempaan kierteeseen. Näin jää tunne että on olemassa vielä perhe, mutta suhde on vaan "tauolla". Keskitytään paranemiseen.

Voi olla myös ettei Mies tuosta muutu. Silloin on ihan Sama ja se onko hän parisuhteessa vai sinkku. Ei hänestä seuraksi ok.

Joo. Ero voi olla sille masentuneellekin oikea ratkaisu, vaikka voi kuullostaa vähän hurjalta. Se kun putoaa kunnolla turvaverkoista pois ja vielä mahdollisimman äkkinäisellä tavalla, voi sytyttää myös elämän liekin uudelleen. Tarvii kyllä samantien tukea ja terapiaa, mutta ei yhtään sääliä ja paapomista.

T. tuon kokenut ja uudelleensyntynyt.

Oma masentunut mieheni saikin yllättäen virtaa, kun jätin sen. Jaksoi käydä ovella häiriköimässä.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku masentunut/joskus masennuksen sairastanut avata hieman sitä sairautta? Mitä te ajattelette, ja miksi kaikki tuntuu pa*kalta? Jos tiedätte että olette masentuneita ja ajatukset ovat synkkiä, ettekö pysty sitten "tsemppaamaan" (anteeksi huono sanavalinta)? Korostaisin nyt, että en todellakaan kettuile, vaan olen aidon kiinnostunut, haluan ymmärtää. Entä miksi masentuneet kaatavat omaa pahaa oloaan lähimmäisiinsä? Kyselen siksi, koska minulla ei ole minkäänlaista kokemusta masennuksesta, mutta olen kiinnostunut siitä, jotta voisin ymmärtää paremmin.

t.kiinnostunut

Masennus poikkeaa kyllä merkittävästi eri sairastajien välillä. Katson vaikka Beckin masennustesti, sieltä saa vähän osviittaa siitä, millaisia oireita ja tuntemuksia masennukseen yleensä liittyy. Minä ja mieheni ollaan molemmat joskus aikanaan oltu masentuneita, ja meidän masennukset on aivan erilaisia. Kumpikaan meistä ei ollut sellainen, että kaataisi pahaa oloa lähimmäisiinsä, mutta osa tekee tätä ehkä siksi, ettei oikein osaa hallita sitä käytöstään. Paha olo on niin kokonaisvaltainen, ettei pysty teeskentelemään mitään ja toisaalta sitä on pakko purkaa jotenkin ulos. Samaan aikaan siitä käytöksestä saatetaan tuntea valtavaa syyllisyyttä. Paha olo tekee joskus itsekkääksi, onhan ihmiset esim sairaalassa ja kovissa kivuissakin monesti kiukkuisia. Ärtyisyys ja lyhyt pinna on hyvin yleisiä masennuksen oireita. Mielestäni se pahan olon kaataminen läheisiin on silti väärin ja siitä pitäisi aktiivisesti pyrkiä eroon, sillä kukaan ei ansaitse sitä.

Masennus hallitsee ajatuksia ja se on vähän niinkuin kutina aivoissa, mistä ei pääse eroon vaikka miten yrittäisi tsempata. Tiedän ihmisiä, kuten itseni, jotka kyllä pystyy hetkittäin, esimerkiksi tunnin pari, teeskentelemään, mutta itse tein sen lähinnä siksi etten halunnut masennuksen paljastuvan perheelle. Se oli todella raskasta ja kuluttavaa, tuntuu lähinnä samalta kun pistäisi päähän jonkun iloisen pellenaamarin jonka takaa on vaikea saada henkeä. Masennukseen kuuluu oleellisesti myös kiinnostuksen menettäminen ja mielihyvän tunteen katoaminen, ja samalla katoaa syyt edes yrittää. Ei ole tavatonta, että masennukseen liittyvä paha olo oireilee myös fyysisenä kipuna ja erilaisina kolotuksina. Kaikki tekeminen saattaa olla sitä kuin pakottaisi itsensä syömään paksua pahvista tehtyä puuroa. Mulla masennukseen liittyy oleellisesti myös itsetuhoisuus, itsemurhan pakonomainen ajattelu ja kuolemantoiveet. Elämään ei oikein pääse kiinni, kun kaikki ajattelu kuluu itsemurhan hautomiseen ja omasta kuolemasta haaveiluun, eikä niitä ajatuksia voi hallita. Ne vaan hiipii päähän ja niissä märehtii tajuamatta kuinka se ei ole normaalia. Vasta kun on terve niin sitä muistaa että niin, terve ihminen ei vissiinkään ajattele omaa kuolemaansa satoja kertoja päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ero voi olla sille masentuneellekin oikea ratkaisu, vaikka voi kuullostaa vähän hurjalta. Se kun putoaa kunnolla turvaverkoista pois ja vielä mahdollisimman äkkinäisellä tavalla, voi sytyttää myös elämän liekin uudelleen. Tarvii kyllä samantien tukea ja terapiaa, mutta ei yhtään sääliä ja paapomista.

T. tuon kokenut ja uudelleensyntynyt.

Niin, ihmisiä tosiaan on erilaisia kuten masennuksiakin. Minulta kun ottaisi masentuneena turvaverkot ja läheiset pois, niin kaikki syy elää ja parantua lähtisi samalla.

Vierailija kirjoitti:

Käyttääkö miehesi alkoholia? Sehän tunnetusti lisää tuota masennuksen kierrettä.

Avauksessa ei puhuttu mistään miehestä mitään.

Miksi kaikki olettaa virheellisesti että ko puoliso on mies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Ero voi olla sille masentuneellekin oikea ratkaisu, vaikka voi kuullostaa vähän hurjalta. Se kun putoaa kunnolla turvaverkoista pois ja vielä mahdollisimman äkkinäisellä tavalla, voi sytyttää myös elämän liekin uudelleen. Tarvii kyllä samantien tukea ja terapiaa, mutta ei yhtään sääliä ja paapomista.

T. tuon kokenut ja uudelleensyntynyt.

Niin, ihmisiä tosiaan on erilaisia kuten masennuksiakin. Minulta kun ottaisi masentuneena turvaverkot ja läheiset pois, niin kaikki syy elää ja parantua lähtisi samalla.

Niin. Minä minä minä. Kun minun täytyy saada sairastaa ja muiden kärsiä siinä vieressä, mitään vastuuta ei tarvitse ottaa kun on niin masentunut. Sitten jos muut lähtee etsimään onneaan muualta,niin sama tilanne jatkuu. Minä minä minä,minä olen uhri. Mitenkään en omilla toimilla ole aiheuttanut muiden lähtemistä.

Hae apua ja siten tilaa ajatella mitä SINÄ elämältäsi haluat.

Eli: soita alueesi lapsiperheiden sosiaalitoimeen ja pyydä apua (kotipalvelu ym). Sitten soita alueesi vammaispalvelutoimistoon sosiaalityöntekijälle ja kerro miehesi sairauden aiheuttamista/siitä seuranneista vaikeuksista. Miehesi saa avustajan. Avustajan kuka tekee asioita miehesi kanssa/puolesta, niitä asioita, jotka normaalissa tilanteessa miehesi hoitaisi. Avustajan voi saada ihan pelkkään patisteluun ja kannustamiseen.

Toisekseen: varatkaa tai varaa aika miehesi omalääkärille/hoitavalle taholle ja kerro tilanteesta. Monesti se auttaa enemmän kuin pelkän potilaan näkeminen ja kertomus.

Hoitoa voidaan muuttaa, vaihtaa tai lisätä.

Sinulla on oikeus myös omaan elämääsi ja olla oma itsesi eikä vain toisen vartija ja varjo.

Ennen kaikkea pyydä apua itsellesi. Saat lapsille hoitajan jos menet esim.keskustelemaan jonnekin. Selvitä itsellesi ja itsesi kanssa miten siitä eteenpäin.

Sinulla on oikeus esittää miehelle vaatimus siitä mitä hänen tulisi tehdä, jotta jaksat olla tukena ja ylipäätään voi sellaista edes pyytää.

Se vaatii vähintään sen, että hakee apua jos ei voi hyvin. Jos ei itsensä tähden niin lastensa ja sun.

Mikäli ei niin tee niin ei voi sinuktakaan jatkuvaa venymistä vaatia.

T: been there ja eronnut

Vierailija kirjoitti:

Minä jätin masentuneen. Ei sitä helvettiä kukaan jaksanut. Syytti mua huonosta voinnistaan, lopetti terapiat ja lääkkeet ominpäin ja valitti vaan, että kaikki on paskaa eikä mikään voi häntä auttaa. Jos asenne on tuo, niin ei mikään autakaan. Kyllä se itsestä lähtee, se toipumisen tie. Hidastahan se on, mutta siinä olisin jaksanut olla mukana. 8 vuotta mä odotin, sitten riitti.

Ei alkoholistikaan viinasta luovu ennenkuin itse niin päättää. Vähän sama masennuksen kanssa. Jos et halua edes toipua, niin ei se taivaaltakaan tipahda.

Toi alkoholisti vertaus oli hyvä ja osuva! Juuri niin se on! Kummastakaan toipuminen ei ole helppoa mutta onnistuu jos on itse valmis taistelemaan toipumisen puolesta. Muussa tapauksessa voi heittää pyyhkeen kehään samantien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat rakkautta jää. Jos haluat rikkautta mene.

Näin se on. Yleensä naiset haluaa enemmän rahaa ja menee. Lasten takia on hyväksyttävää lähteä rahan takia sillä lapsetkin haluavat rahaa.

Niin siis mitä?!? Käsitin että ap haluaa nimenomaan lähteä koska rakkautta ei ole eikä toivoa. Outo kommentti. En keksi yhtään syytä miksi pitäisi lasten kanssa jäädä moiseen suhteeseen.

Kaiken se kestää, mutta ei parantumattomia mielenterveysongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä jokin kansantauti. Etelä-Amerikkalaiset ja Afrikkalaiset ystäväni ovat ihan onnellisia. Jopa Suomessa ja ilman viinaa.

Mä uskon (siis tässä ei ole mitään faktaa vaan ihan omaa pohdiskelua) että masennusta edeltää huonot elämänhallinnan taidot, mahdollisesti käsittelemättömiä traumoja lapsuudessa/nuoruudessa, heikko itsetunto ja ehkä osaltaan jopa laiskuus. Elämä sujunut jotenkuten vaihtelevasti tsempaten päivästä toiseen yrittäen täyttää niitä vaatimuksia mitä ajattelee että tulee täyttää ollakseen "kunnon ihminen". Lopulta ei vaan enää jaksa ja antaa periksi. Jää sänkyyn makaamaan, ikäänkuin pistää pään pensaaseen ja haluaa taukoa koko elämästä. Sitten kun se tila jatkuu pitkään se syvenee ja lamaannuttaa kokonaan koska eihän tervekään ihminen jaksa jos ei pysy liikkeessä, tapaa muita ihmisiä, käy ulkona...Tulee sellainen epämääräinen "pöhnä" olo että jaksaisi vain nukkua ja nukkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä jokin kansantauti. Etelä-Amerikkalaiset ja Afrikkalaiset ystäväni ovat ihan onnellisia. Jopa Suomessa ja ilman viinaa.

Mä uskon (siis tässä ei ole mitään faktaa vaan ihan omaa pohdiskelua) että masennusta edeltää huonot elämänhallinnan taidot, mahdollisesti käsittelemättömiä traumoja lapsuudessa/nuoruudessa, heikko itsetunto ja ehkä osaltaan jopa laiskuus. Elämä sujunut jotenkuten vaihtelevasti tsempaten päivästä toiseen yrittäen täyttää niitä vaatimuksia mitä ajattelee että tulee täyttää ollakseen "kunnon ihminen". Lopulta ei vaan enää jaksa ja antaa periksi. Jää sänkyyn makaamaan, ikäänkuin pistää pään pensaaseen ja haluaa taukoa koko elämästä. Sitten kun se tila jatkuu pitkään se syvenee ja lamaannuttaa kokonaan koska eihän tervekään ihminen jaksa jos ei pysy liikkeessä, tapaa muita ihmisiä, käy ulkona...Tulee sellainen epämääräinen "pöhnä" olo että jaksaisi vain nukkua ja nukkua.

No, usko ei ole tiedon väärti.

Olen samaa mieltä siitä, että jos ap:n puoliso ei suostu sitoutumaan asianmukaiseen hoitoon, niin ap:lla ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lapset ja lähteä. Tuntuu kuitenkin tosi pahalta, miten tässä ketjussa puhutaan masentuneista. Melkein joka kommentissa todetaan miten masentuneet ovat itsekkäitä, ilkeitä, pahantuulisia, vaativia, laiskoja ja vihaisia, miten masennus "tarttuu" ja "sairastuttaa jopa koko suvun". Tällaiset jatkuvasti myrskynmerkkeinä kulkevat masentuneet ovat kyllä aika harvinaisia, ja heillä saattaa olla masennuksen lisäksi myös persoonallisuushäiriö, jos tällainen käytös kestää kovin pitkään. Toki masennus oireilee eri tavoin eri ihmisissä, mutta yleisempää on voimakas syyllisyydentunne ja eristäytyminen kuin jatkuva vihamielisyys ja muiden ihmisten mukaan vetäminen.

Miksi hylkäisit sairaan puolison? Masennus on sairaus. Saako puolisosi hoitoa? Julkisen puolen hoito ei välttämättä aina edes sisällä psykoterapiaa vaan pelkkää keskusteluapua. Näissä on suuri ero. Kumppanisi tarvitsee psykoterapiaa. Sitä saa yksityiseltä puolelta ja siihen voi hakea kela-korvausta.

Oliko aloituksessa maininta että puoliso on mies ja ap nainen? En itse ainakaan huomannut, ihan hyvin siis voi olla mutta hassusti kaikki olettaa asian olevan näin

Mitä jos se asunto onkin se, joka aiheuttaa tuon kaiken paskan? On tutkittu, että homeiden ja bakteereiden toksiinit voivat aiheuttaa vakavankin masennuksen. Onko muut teistä sairastelleet, olleet väsyneitä, saaneet iho-oireita tms?

Tuttua, meillä lähes sama tilanne, paitsi että mies pakenee tilannetta töihinsä...yritys meni nurin ja on tehnyt nyt töitä missä millonkin, rahaa tulee jos tulee...yrittää kovasti mutt on selvästi masentunut, ei puhu asioista, jos ei puhu, niin asiaa ei siis ole olemassa?? Mä oon kans ihan loppu. rakastan häntä ja meikllä ois muuten asioat hyvin, mutta raha-asiat niin huonosti, että tässä elämässä ei ole enää mitään mieltä. Haluaisin nähdä lasteni kasvaan onnellisena, lastenlapsia haluaisin hoitaa, elää normaalia elämää, mutta en pysty, rahattomuus ja aineninen huoli vie kaikki voimat..

Elämä hymyilee, lapset hymyilevät kirjoitti:

Itse teettelin eroa kauan. Ratkaisu tuli lastensuojelulta: joko otat ja lähdet tai lapset otetaan huostaan vahingollisen kasvuympäristön vuoksi. Otin ja lähdin! Paras päätös ikinä👍 Syytän itseäni ikuisesti siitä, että pakotin lapseni elämään "masennustalossa" liian pitkään, koska uskoin muutokseen...

Siis erottaako lasu tosiaan perheen sairauden vuoksi??

Olen itse ollut vakavasti masentunut. Nykyään diagnoosi on jokin toistuva masennus.

Vaikka masentunutta on vaikea saada ryhdistäytymään, niin masentuneen täytyy HALUTA parantua. Elin itse pari vuotta yksinäni eristäytyen kaikesta. En muista vuosista oikein mitään. Makasin sisällä tietokoneella ryypäten välillä. En pitänyt yhteyttä kehenkään tai huolehtinut itsestäni. Postinjakaja luuli minun kuolleen, kun eteiseni oli täynnä postia.

Tuohon tunteiden käsittelemättömyyteen ja stressin välttelyyn ei auta lääkkeet tai satunnainen keskustelu. Minun piti IHAN itse ruveta hoitamaan itseäni. Aloin syödä terveellisemmin ja huolehtia esim. rasvahapoista. Pakotin itseni kävelylle päivittäin. Kohtasin tuskan, häpeän ja yksinäisyyden tunteet. Tajusin, ettei masennus parane pitkillä sairaslomilla, joten pakotin itseni hakemaan töitä tai työkokeilupaikkaa.

Kun täällä on verrattu syöpää ja masennusta, niin kummastakin toipuminen on epämieluisaa. Ei masennuksesta toivu lääkkeillä tai sillä, että vain PURKAA olonsa jollekin. Hyvä terapeuttikin opettaa kohtaamaan ne tunteet. Se ei hyödytä ketää , että jää vain hokemaan, kuinka kamala olo on.

Toista voi tukea loputtomiin, mutta muutosta on turha odottaa, jos masentunut välttelee elämää. Erilleen muuttokin voi avata silmiä, kun kukaan ei hoidakaan kotitöitä tai avaa postia. Jossain vaiheessa on pakko toimia, ettei joudu kadulle.