Lue keskustelun säännöt.
Mitta täynnä puolison masennusta!
Ärsyttää
19.04.2017 |
Nyppii, raivostuttaa. Tekisi mieli polkea tuo puoliso suohon!! Makaa, nukkuu, äksyilee, vastaa yhdellä sanalla, kaikki työt jää tekemättä, lasten kanssa olo kuin myrkkyä. Raha-asiat meni persiilleen tuon sairauden vuoksi jo vuosia sitten. Laskuja ei voi hoitaa ja toista ei edes kiinnosta. Asunto lähtee pian alta, paikat riipinraapin kun toinen ei jaksa/välitä tehdä mitään!
MENEE HERMO! Mutta juu, mitään ei voi sanoa kun sitten jumiutuu lopullisesti sänkyyn pillerihumalan voimalla. Haaveilee välillä kuolemasta, minä toivon että menisi ja kuolisi. Tekisi edes jotain. Puhuttu on x 100 ja aina keskustelu kääntyy siihen että en ymmärrä ettei hän jaksa. Kiva. Talo, lastenhoito, ruokahuolto, pyykit, pihatyöt yms. hoituvatkin vain mun toimesta. Mut kun pitää vaan jaksaa kun toinen ei jaksa! Ja juu, työpäivät kestää matkoineen yli 9h- kaikki tuohon päälle.
Jos sanon että pakkaan laukkuni ja lähden, tulee mukanani katras rakkaita lapsia. Lainat ja laskut jää maksamatta. Eli mihin tästä lähtisi. Elämä on yhtä pask** ja lapset ovat voimavarani jonka avulla jaksan ja pysyn järjissäni.
Että tällainen purkaus.
Kommentit (198)
Eroaisi vain. Aloituksen perusteella AP on syy miehen masennukseen. Saattaisi mies jopa parantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saat luultavasti yksinhuoltajuuden, koska masentunut ei jaksa pistää vastaan.
Masentunut ihminen on kauhea.
Mun kaverille annettiin sähköshokkeja, silti ei auttanut. Lääkkeet tottakai sai myös, mutta niissä kauheat sivuoireet.
Meillä on välit poikki, mä en jaksanut kuunnella.
Tsemppiä AP! Mun mies ei ole ihan noin maassa, mutta silti apua hän ei halua hakea. Ei mene lääkäriin, ei halua jutella terapeutille. On tämä kuin kivirekeä vetäisi perässä. Lapset rakastaa isäänsä, en haluaisi erottaa heitä. Minulla on pitkät työmatkat, lapset ei joudu olla yksin koulun jälkeen, kun isä makaa kotona. Olen katkeroitunut, vaikka en haluaisi olla. Perheneuvolasta sanottiin, ettei meidän tilanne ole tarpeeksi uhkaava, emme pääse terapiaan. Yritin tk:sta saada ajan eteenpäin esim. psyk.sairaanhoitajalle, että pääsisin puhumaan omista ajatuksistani niin tk-lääkäri sanoi vain, ettei mieheni ole koskaan rakastanut minua joten turha mennä selvittelemään muualle.
Harmittaa että mies ei hae apua. Kiva tyyppi tuolla sisällä jossain, mutta en jaksa tätä kun hän on yksi lapsista... ja tietenkin harmittaa etten minä saa keskusteluapua. Aion vielä sinnitellä muutaman vuoden kun lapset isompia, sitten hommaan oman kämpän. Vaan minne menee mies: ei luottotietoja, ei euroakaan rahaa (on työtön ja käyttää kaikki rahat tupakkaan). Ehkä hänen pitää vaan itse se selvittää, miten elämänsä ottaa haltuun sitten.
Ja ei, en todellakaan valinnut tämmöistä elämää, enkä tuollaista puolisoa. Aikoinaan hän opiskeli, halusi oman yrityksen, sitten alkoi masennus ja meni luottotiedot jne. Minkäs teet kun toinen ei halua apua.
Kukkelihattu kirjoitti:
Tsemppiä AP! Mun mies ei ole ihan noin maassa, mutta silti apua hän ei halua hakea. Ei mene lääkäriin, ei halua jutella terapeutille. On tämä kuin kivirekeä vetäisi perässä. Lapset rakastaa isäänsä, en haluaisi erottaa heitä. Minulla on pitkät työmatkat, lapset ei joudu olla yksin koulun jälkeen, kun isä makaa kotona. Olen katkeroitunut, vaikka en haluaisi olla. Perheneuvolasta sanottiin, ettei meidän tilanne ole tarpeeksi uhkaava, emme pääse terapiaan. Yritin tk:sta saada ajan eteenpäin esim. psyk.sairaanhoitajalle, että pääsisin puhumaan omista ajatuksistani niin tk-lääkäri sanoi vain, ettei mieheni ole koskaan rakastanut minua joten turha mennä selvittelemään muualle.
Harmittaa että mies ei hae apua. Kiva tyyppi tuolla sisällä jossain, mutta en jaksa tätä kun hän on yksi lapsista... ja tietenkin harmittaa etten minä saa keskusteluapua. Aion vielä sinnitellä muutaman vuoden kun lapset isompia, sitten hommaan oman kämpän. Vaan minne menee mies: ei luottotietoja, ei euroakaan rahaa (on työtön ja käyttää kaikki rahat tupakkaan). Ehkä hänen pitää vaan itse se selvittää, miten elämänsä ottaa haltuun sitten.
Ja ei, en todellakaan valinnut tämmöistä elämää, enkä tuollaista puolisoa. Aikoinaan hän opiskeli, halusi oman yrityksen, sitten alkoi masennus ja meni luottotiedot jne. Minkäs teet kun toinen ei halua apua.
On olemassa sellainen ry mielenterveyspotilaiden läheisille, netistä löytyy. Tarjoavat ilmaista keskusteluapua, yksilöille, pareille etc.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa henkivakuutukset, lumeeksi tietysti molemmille. Kattaa kyllä vaikka olisi tehnyt itsemurhan. Tosin muistaakseni noin 6 kk pitäisi sinnitellä vakuutuksenoton jälkeen.
Mä uskon (siis tässä ei ole mitään faktaa vaan ihan omaa pohdiskelua) että masennusta edeltää huonot elämänhallinnan taidot, mahdollisesti käsittelemättömiä traumoja lapsuudessa/nuoruudessa, heikko itsetunto ja ehkä osaltaan jopa laiskuus. Elämä sujunut jotenkuten vaihtelevasti tsempaten päivästä toiseen yrittäen täyttää niitä vaatimuksia mitä ajattelee että tulee täyttää ollakseen "kunnon ihminen". Lopulta ei vaan enää jaksa ja antaa periksi. Jää sänkyyn makaamaan, ikäänkuin pistää pään pensaaseen ja haluaa taukoa koko elämästä. Sitten kun se tila jatkuu pitkään se syvenee ja lamaannuttaa kokonaan koska eihän tervekään ihminen jaksa jos ei pysy liikkeessä, tapaa muita ihmisiä, käy ulkona...Tulee sellainen epämääräinen "pöhnä" olo että jaksaisi vain nukkua ja nukkua.
Meillä juuri näin ! Ja apua olisi pitänyt hakea jo vuosikymmen sitten. En ole jaksanut/osannut/uskaltanut puuttua kun jokaisella on se itsemääräämisoikeus...Onneksi nyt lapset alkavat olla niin isoja ettei enää ole vaikea lähteä. Mitenkähän mies pärjää olemattoman elämänhallintansa kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä sain taas lukea? Tuntuu todella pahalta lukea tälläistä. Oletko koskaan itse kärsinyt mistään mielenterveysongelmista? Silloin ihminen tarvitsee tukea, ei sitä että hänet hylätään. Ymmärrän että tuo on myös sinulle raskasta, ja tarvitset tukea arkeen sekä ehkä terapiaa. Puolisosi tarvitsee tukea ja apua, sä myös. On kamalaa katsoa sivusta ihmisten sydämmettömyyttä ja sitä miten asioita ei ymmärretä. Ei ole ihmekään kun itsemurhatilastot ovat korkealla, eihän enää näköjään läheisetkään välitä toisistaan. Meillä ei ainakaan suomesta työt lopu. Joudun kohtaamaan lähes päivittäin ihmisiä (usein naisia) jotka omaavat samanlaisen itsekkään sekä kieroutuneen ajatusmaailman. Hankkikaa apua, sitä voi joskus olla vaikea saada mutta yrittäkää ja pitäkää toisistanne huolta.
terveisin psykologi
la lune kirjoitti:
Mitä ihmettä sain taas lukea? Tuntuu todella pahalta lukea tälläistä. Oletko koskaan itse kärsinyt mistään mielenterveysongelmista? Silloin ihminen tarvitsee tukea, ei sitä että hänet hylätään. Ymmärrän että tuo on myös sinulle raskasta, ja tarvitset tukea arkeen sekä ehkä terapiaa. Puolisosi tarvitsee tukea ja apua, sä myös. On kamalaa katsoa sivusta ihmisten sydämmettömyyttä ja sitä miten asioita ei ymmärretä. Ei ole ihmekään kun itsemurhatilastot ovat korkealla, eihän enää näköjään läheisetkään välitä toisistaan. Meillä ei ainakaan suomesta työt lopu. Joudun kohtaamaan lähes päivittäin ihmisiä (usein naisia) jotka omaavat samanlaisen itsekkään sekä kieroutuneen ajatusmaailman. Hankkikaa apua, sitä voi joskus olla vaikea saada mutta yrittäkää ja pitäkää toisistanne huolta.
terveisin psykologi
Tuolla kirjoitustaidolla yritys 0/5.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu itse masentuneena kauhealta lukea näitä ihmisten tekstejä. ''JÄTÄ SE!'' ''HULLUHAN SE ON!'' ''TÄYSIN PASKOJA JA TURHIA MASENTUNEET!'' ''EN PÄÄSTÄ MASENTUNUTTA ANOPPIANI LASTEN SYNTYMÄPÄIVILLE!'' Katsokaa jumalauta ihmiset peiliin, ja miettikää mistä olette moisen sairauden saaneet riesaksi läheisillenne. Itse olen vasta 18 ja senkin edestä nähnyt, mikä on elämän kääntöpuoli. Masennus on mitä ilmeisemmin ihmisille tabu, ja kaikki sitä sairastavat pitäisi vähintään polttaa roviolla. Polttakaa sitten nekin, jotka sairastavat syöpää, AIDSia tai muuta, mikä vie ihmiseltä hengen, jos ei saa tarvittavaa apua. Ei kukaan ilman syytä vain lopeta elämistään ja päätä jäädä makaamaan paikoilleen. Siinä vaiheessa on tapahtunut jotain, mikä on vienyt kaikki voimat ja sulkenut mielen mustaan kehään. Masennus ei lähde sillä, että ihminen jätetään yksin ja odotetaan ihmeparantumista tai sillä, että haukutaan ja kehotetaan tappaamaan itsensä. Kyllä se syöpäkin ihmisen tappaisi, jos näin toimittaisiin myös sen sairauden kohdalla. Mutta luultavasti itsekin saisin enemmän apua, jos masennuksen sijaan sairastaisin syöpää. Silloin se sairaus ei olisi ihmisten mielestä minun vikani.
Mitä jos ottaisit ainakin asumiseron ja lapset luoksesi. Puolisosi yksin tuskin kykenee lapsista huolehtia. Vaikuttaa että hän on syvästi masentunut. Järki on valittava ennen tunteita. Jos molemmat vanhemmat palavat loppuun ei kukaan voi enää ottaa vastuuta lapsista. Puolisolle olisi hyvä saada aikaa parantua ja lapsiperheen arki on raskas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon sairastanut vakavan masennuksen. Se oli kyllä sellainen setti ettei toista, mutta jos mulla olis ollut silloin lapsia niin heidät olis ehdottomasti pitänyt viedä "turvaan". Mä en kenenkään läheiseni päälle masennusta kaatanut, mutta yhteen väliin en pystynyt näkee ketään. Siihen suohon mä en olis ketään läheisteni mukanani halunnut, sitö varten on ammattilaiset.
Joku jo kysyikin ja vastauksia tuli huonosti. Miten sen puolison saa hoitoon, jos se itse ei sinne halua? Helposti hoetaan, että sen on mentävä hoitoon. Mutta ei aikuista ihmistä saa pakotettua, jos se laittaa vastaan. Itse varasin miehelle lääkäriajan ja auto oli valmiina pihalla, mutta en saanut miestä autoon. Mitä seuraavaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehellä on reuma ja masennus iski pahasti. Mun hermot oli ihan riekaleina. Lopulta pakotin hänet varaamaan ajan reumalääkäriltä. Menin itse mukaan ja tein lääkärille selväksi, että kunnon lääkkeet kehiin tai avioero tulee. Lääkäri kohteli mua tosi rumasti, mut otti asian tosissaan. Mies kävi aina aiemmin yksin lääkärissä eikä saanut sanottua ongelmiaan. Sen jälkeen elämä on helpottanut.
Ei ole kyse rakastamisesta, vaan jaksamisesta. Kun voimat on loppu, niin ensisijainen tehtävä on pelastaa itsensä. Kuten lentokoneessa laitetaan happimaski ensin omille kasvoille, sen jälkeen autetaan toisia. Joskus on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja, joista valita. Niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö ap (tai kuka tahansa uupunut puoliso) välittäisi/rakastaisi/haluaisi kumppanin tulevan kuntoon. Syyllistämisessä ei ole mitään mieltä, koska kukaan ei ole "syyllinen" tilanteeseen.
Minun äitini oli masentunut ison osan lapsuuttani. Pakko todeta, että minun olisi ollut parempi olla jossain muualla silloin. Se on vaikuttanut paljon kaikkeen, kun jouduin jatkuvasti kantamaan huolta hänestä ja pitämään huolen itsestäni. Sairastuin aikuisena itsekin masennukseen. En ole koskaan halunnut tehdä taakkaa siitä toisille ja synkimmät ajatukset olen purkanut terapiassa, en läheisille. Tiedän, miten ahdistavaa on olla masentuneen lähellä.
Voimia ap. Ulospääsy löytyy varmasti, se vaatii vaan aikaa ja asioiden selvittämistä yksi kerrallaan.
Olen itse vaikeasti masentunut (2-vuotiaan äiti).
Itse puhun miehelleni että rakastan heitä enemmän kuin mitään koko maailmassa ja siksi aion lähteä. En halua saastuttaa lapseni kehittyvää ajatusmaailmaa tällä jatkuvalla melankolialla. Mieluummin YH isä kuin sairas, uupunut, velkaantunut PERHE. En odota että mies odottaisi minun tervehtyvän, mutta en voi katsoa sivusta miten mies hoitaa aivan kaiken ja minä en pysty edes tiskejä laittamaan.... Haluan lapselleni mahdollisuuden onnelliseen kasvuympäristöön :'(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks uudet tutkimukset osoita, että erityisen empaattiset ihmiset sairastuvat masennukseen harvemmin kuin vähemmän empaattiset? Toki se kuinka empaattinen ihminen oikeasti on ei välttämättä ole sama asia kuin miten empaattiseksi hän itsensä tuntee.
Varmaan ihan totta. Johtunee siitä, että erityisen empaattiset ihmiset ovat yleensä saaneet rakkautta osakseen lapsena.
Hoh hoijaa.
Mikä tässä oli nyt niin hohhoijjaa? Eikö tämä nyt ole melko selvä asia? Tarkoitan tietenkin oikeanlaista rakkautta, johon vielä lisäksi rajoja. Itse en ole kovinkaan empaattinen, eikä lapsuuteni ollut kaksinen.
No ei ole ihan noin yksioikoista. Minä olen ihan useamman terapeutin, lääkärin ja psykologin mielestä harvinaisen empaattinen ihminen, vaikka lapsuuteni oli ihan paska. Silti, kun lähistöllä oli muutama turvallinen ihminen ja perintötekijäni ovat toisen vanhempani puolelta vahvasti empaattiset, kykenen empatiaan ja olen keskivertoa tunneälykkäämpi. Vaati tietysti vuosien terapian, mutta silti :). Jos temperamenttipiirteet ja persoonallisuus ovat oikeanlaiset, voi vaikeistakin oloista kasvaa hyvinkin empaattisia ihmisiä.
Juu, mutta tuossa tulikin se pointti, eli sun lähistöllä oli muutama turvallinen ihminen. Ne voi osittain korvata niitä huonoja vanhempia. Itselläni ei ollut oikein ketään turvallista ihmistä lähistöllä.
Kuules nyt ap, jos mies on uhannut tappaa itsensä ja perheensä, miksi vitussa et toimittanut miestä silloin pakkohoitoon? HETI.
Vastaisen varalle, jos kukaan ihminen sanoo noin, otetaan puhelin käteen ja soitetaan häkeen. Sanotaan, että masentunut henkilö uhkasi tappaa koko perheensä ja arvelen sen olevan tosissaan. Sitten paikalle tulee ambulanssi hakemaan sitä hoidontarpeen arviointiin ja jos se ei lähde, pyydetään virka-apua poliisilta. Sitten seuraa M1 lähete ja vähintään kolmen päivän tarkkailu suljetulla, sen jälkeen sitten katsotaan miten edetään.
Mikä vittu siinä on että te ihmiset ette osaa hommata apua läheisillenne ja turvata lapsianne, vingutte vaan vauvalehden palstalla?
Terv. nimim. entinen masentunut jonka mies toimitti hoitoon ja joka on itse toimittanut pakkohoitoon erään sukulaisensa. Kahdesti. Sekä sukulainen että minä olemme nyt terveitä, kiitos sen että toiset puuttuvat eivätkä vingu netissä.
Ihminen voi olla niin huonossa jamassa että ei PYSTY hakemaan itse apua. Yleensä jos uhataan koko perheen tappamisella aletaan olla psykoottisesti masentuneita. Jokainen varmaan ymmärtää että psykoottinen ihminen ei ole vähimmässäkään määrin vastuussa itsestään koska sen todellisuudentaju on täysin hämärtynyt.