Lue keskustelun säännöt.
Mitta täynnä puolison masennusta!
Ärsyttää
19.04.2017 |
Nyppii, raivostuttaa. Tekisi mieli polkea tuo puoliso suohon!! Makaa, nukkuu, äksyilee, vastaa yhdellä sanalla, kaikki työt jää tekemättä, lasten kanssa olo kuin myrkkyä. Raha-asiat meni persiilleen tuon sairauden vuoksi jo vuosia sitten. Laskuja ei voi hoitaa ja toista ei edes kiinnosta. Asunto lähtee pian alta, paikat riipinraapin kun toinen ei jaksa/välitä tehdä mitään!
MENEE HERMO! Mutta juu, mitään ei voi sanoa kun sitten jumiutuu lopullisesti sänkyyn pillerihumalan voimalla. Haaveilee välillä kuolemasta, minä toivon että menisi ja kuolisi. Tekisi edes jotain. Puhuttu on x 100 ja aina keskustelu kääntyy siihen että en ymmärrä ettei hän jaksa. Kiva. Talo, lastenhoito, ruokahuolto, pyykit, pihatyöt yms. hoituvatkin vain mun toimesta. Mut kun pitää vaan jaksaa kun toinen ei jaksa! Ja juu, työpäivät kestää matkoineen yli 9h- kaikki tuohon päälle.
Jos sanon että pakkaan laukkuni ja lähden, tulee mukanani katras rakkaita lapsia. Lainat ja laskut jää maksamatta. Eli mihin tästä lähtisi. Elämä on yhtä pask** ja lapset ovat voimavarani jonka avulla jaksan ja pysyn järjissäni.
Että tällainen purkaus.
Kommentit (198)
Lähde. Masennus on sairautena niin hirveä sillä siitä ei koskaan voi parantua täysin. Pahempi kuin syöpä. Kenenkään ei tarvitse kestää masentuneen vittuilua. Eivät useinkaan älyä hakeutua hoitoon, minutkin pakotti mun vanhemmat, koska uhkasivat lopettaa yhteydenpidon.
T. Kausittain masentunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos tilanne olisi toisinpäin eli sinä masentunut jo vuosia? Mitä toivoisit miehesi taholta? Sitäkö et mies laittais sinut ulos?
Suosittelen jättämään miehen ja muuttamaan pois. Tekee hyvää sinulle ja lapsillesi.
OFF TOPIC: Mulla oli vähän samalla tavalla, kun seurustelin 18-20-vuotiaana yhden pojan kanssa. Emme onneksi asuneet yhdessä emmekä hommaneet muksuja, mutta raskasta se silti oli. Toinen ei tehnyt mitään elämällään - ei käynyt koulussa, ei käynyt töissä, eikä ollut edes aikeissa hakea kumpaankaan. Ei siivonnut kotonaan, koti oli kuin pommin jäljiltä. Päivät kuluivat tietokoneen äärellä, kaikki sossun rahat meni roskaruokaan, kaljaan ja tupakkaan. Puolitoista vuotta jaksoin, ja jätin tyypin. Mies sanoi, että jos en palaa yhteen hänen kanssaan, hän tekee itsemurhan. Sitten sanoi, että aikoo muuttaa elämänsä suuntaa ja mennä kouluun ja siitä sitten töihin. Noh, erosta on kohta 6 vuotta - ei ole tehnyt itsemurhaa, ja kuulin vähän aikaa sitten yhteisen tutun kautta että ei ole vieläkään mennyt kouluun tai töihin. Asuu nykyään sukulaisensa sohvalla loisimassa.
Jos mä olisin vaikeasti masentunut niin joo mä toivoisin, että mun mies ymmärtäisi pelastaa lapset siitä.
T. äidin masennukselle lapsuudensa menettänyt
Vierailija kirjoitti:
Entä jos tilanne olisi toisinpäin eli sinä masentunut jo vuosia? Mitä toivoisit miehesi taholta? Sitäkö et mies laittais sinut ulos?
Mieleltään terveet pystyvät merkityksellisiin ihmissuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähde. Masennus on sairautena niin hirveä sillä siitä ei koskaan voi parantua täysin. Pahempi kuin syöpä. Kenenkään ei tarvitse kestää masentuneen vittuilua. Eivät useinkaan älyä hakeutua hoitoon, minutkin pakotti mun vanhemmat, koska uhkasivat lopettaa yhteydenpidon.
T. Kausittain masentunut
No höpöhöpö. Jotkut kyllä parantuvat täysin kun oppivat kohtaamaan ne demoninsa ja muuttamaan ajattelumallejaan. Kyseessä on toki usein pitkä ja raskas prosessi.
En ole ap, kärsin ajoittain masennuksesta. Pyrin tällöin vetäytymään pois muiden silmistä. Taloudellinen tilanteemme on onneksi sen verran hyvä että omistamme kaksi asuntoa, jonne masentunut tai muuten vain loman tapeessa oleva voi mennä milloin huvittaa.
Toinen pyörittää kotia ja lapsia sen aikaa ykdistään. Toimii meillä.
Toki masennukseni on vain kausiluonteinen. En silloin halua olla kenellekään taakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei sinänsä ole kannanotto mihinkään suuntaan mitä apn tulisi tehdä, mutta on jokseenkin huvittavaa, että samana päivänä täällä oli toinen keskustelu, jossa kysyttiin paljonko puolison sairastelua tulee sietää, ja lähes kaikki oli sitä mieltä että sairasta ei hylätä ja avioliitosta etenkin kuolema erottaa. Täällä kaikki kannustaa lähtemään. Masennus on myös sairaus.
Myötä ja vastamäessä...oletko kuullut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä2820 kirjoitti:
Jos miehelläsi olisi syöpä, ajattelisitko/toimisito samoin? Masennus on ihan oikeasti sairaus, vaikka sitä ei ulospäin näe (muuta kuin "kiukutteluna"). Siellä sairauden alla on se sama mies jota rakastit. Masennuksen paranemiseen menee kauan, mutta kyllä siitä paranee (jos miehesi on hakenut apua). Masennus on ihan totaalisen paska sairaus, siitä olen kanssasi samaa mieltä.
Niin kysehän ei ole syöpä. On mahdotonta verrata masennusta ja syöpää! Olen elänyt puolisoni masennyksen kanssa vuosia, joten ihan yhden viikon katselemisesta ei ole kyse. Ymmärrän häntä paremmin kuin uskoisi. Tuo sairaus vain saa ihmisen näkemään kaikki negatiivisena. Aikansa jaksaa kaikkea, kukaan ei ole loputon kaivo. Pahimpina aikoina pelkäsin että tappaa kaikki, kun kertoi ymmärtävänsä miksi joku vaipuu siihen tilaan että surmaa koko perheensä. Syöpää sairastava puoliso tuskin miettii moisia
Käyttäjä2820 kirjoitti:
Jos miehelläsi olisi syöpä, ajattelisitko/toimisito samoin? Masennus on ihan oikeasti sairaus, vaikka sitä ei ulospäin näe (muuta kuin "kiukutteluna"). Siellä sairauden alla on se sama mies jota rakastit. Masennuksen paranemiseen menee kauan, mutta kyllä siitä paranee (jos miehesi on hakenut apua). Masennus on ihan totaalisen paska sairaus, siitä olen kanssasi samaa mieltä.
Jos sinun miehelläsi olisi hiv, harrastaisitko edelleen seksiä ilman ehkäisyä?
Syöpä ei tartu. Masennuskaan ei tartu, mutta vaikuttaa lähipiiriin joskus yhtä voimakkaasti kuin oikeasti tarttuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensin määkyt että et voi erota koska mukaasi tulis katras lapsia (sun omia varmaan) ja seuraavaksi väität että lapset on sun voimavara. Ristiriitaista.
Et tainnut bongata että kirjoitin RAKKAITA lapsia. Ja juu kyllä ovat ihan minun ja puolisoni koko kööri.
Et voi muuta kuin erota. Lapsetkin kärsivät masentuneesta ja äksyilevästä äidistä. Tsemppiä, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syötä sille maca tai/ja ashwagandha jauhetta, auttoi omaan masennukseen.
Ole tukena, jaksa kannustaa ja älä menetä toivoa.
"Kunnes kuolema teidät erottaa" on mielestäni vanhanaikainen sanonta vaikka onhan se kiva ajatuksen tasolla tietysti. Mutta te jotka sillä kuittaatte tilanteen niin miettikää itsenne asemaan jossa puoliso on vakavasti mieleltään sairastunut:
Joskus puolison tilanne voi olla sellainen, että hänen ongelmansa pilaavat sinun elämäsi ja lastesikin elämän. Siinähän sitten olet pelkkä psykiatrinen sairaanhoitaja vaikka sinulla ei olisi koulutustakaan siihen, ja sinuun puretaan kaikki paha olo. Aina kun sanot vähääkään että "eikö tuo mennyt yli/olipa ilkeästi sanottu/hei minäkin olen vain ihminen en palvelija tai robotti", niin reaktio on itkupotkuraivari tai pelottava sulkeutuminen ja itsarilla uhkailu. Pahimmassa tapauksessa sairas puoliso voi myös suutuspäissään sanoa "tappavansa kohta kaikki niin päästään kärsimästä", ehkä jopa lasten kuullen.
Mutta hei, kunnes kuolema erottaa eikö? Siinä sitten annatte loppuelämänne toisen tuhottavaksi ja lastenne lapsuuden myös, vaikka puoliso ei itsekään edes pidä kiinni samasta valasta jonka nojalla te jäätte suhteeseen. Valaan kuuluu muutakin kuin se "kunnes kuolema erottaa": siihen vakiokaavaan kuuluu usein myös mm. "rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä"! Vakavasti häiriintynyt puolisoko joka ei edes kykene rakastamaan ketään on oikeutettu orjuuttamaan kaikki läheisensä lähihoitajikseen? :/
Lukekaa tuo ylempi uudestaan ja laittakaa masennuksen/mielenterveysongelmien tilalle alkoholiriippuvuus. Silloin on oikeutettua lähteä useimpien mielestä, mutta samassa tilanteessa masennus pitäisi antaa anteeksi vaikka riskit ovat paljon, paljon kauheammat. Masentuneella joka ei hae apua on aina riski että hän päättää päivänsä. Perheellisellä masentuneella riskissä ovat myös hänen perheensä; masentunut kun ei kykene näkemään maailmaa siinä itsarifiiliksessä enää realistisesti ja saattaa ajatella että "lähdetään kaikki" ja sitten tulee taas yksi perhesurma. Älkää leikkikö masennuksen kanssa niin pitkälle että oma turvallisuutenne on vaarassa - ikävä kyllä itsekäs "jos lähden niin lähden ainakin ryminällä ja otan muita mukaani kostoksi paskalle maailmalle"-ajattelu on tavallista monelle vakavasti masentuneelle.
Mutta hei, "kunnes kuolema erottaa" eikö vaan? Niin, teidän oma kuolemanne. Ja lastenne. Puolisonne käsissä. Eikä hänellä edes ole sairautensa vuoksi kapasiteettia miettiä tai suunnitella tarpeeksi jotta teko olisi edes kivuton. Jaksaa vain ajatella tekevänsä perheelle palveluksen, ja sitä että tahtoo kuolla mutta ei tahdo kuolla yksin. Älkää tuomitko niin kärkkäästi ap:ta jooko? :c Hän on jo kestänyt aikansa, ei tässä nyt siitä puhuta että hän heti lähtee koska toinen on ollut vähän down pari päivää.
Mitä tarkoitat kiukuttelulla? Oman kokemuksen mukaan masentuneet yrittävät esittää parempaa ja olla mahdollisimman vähänä taakkana muille, sillä häpeävät. Olen myös itse ollut masentunut, enkä kiukutellut (kysyin mieheltä) enkä kaatanut "kaikkea" mieheni tai muidenkaan niskaan. Kävin kyllä terapiassa, käsitin viestistäsi, ettei miehesi ole hoidon piirissä? Sanooko syytä?
Ymmärrän nin hyvin. Samantapainen tilanne mulla. Mies aina masentuu ja sitten pitää vetää viinaa kun on niin vitun vaikeaa. Ja sitten masennutaan lisää ja maataan ja taas juodaan. Niin paskaa
Vierailija kirjoitti:
"Kunnes kuolema teidät erottaa" on mielestäni vanhanaikainen sanonta vaikka onhan se kiva ajatuksen tasolla tietysti. Mutta te jotka sillä kuittaatte tilanteen niin miettikää itsenne asemaan jossa puoliso on vakavasti mieleltään sairastunut:
Joskus puolison tilanne voi olla sellainen, että hänen ongelmansa pilaavat sinun elämäsi ja lastesikin elämän. Siinähän sitten olet pelkkä psykiatrinen sairaanhoitaja vaikka sinulla ei olisi koulutustakaan siihen, ja sinuun puretaan kaikki paha olo. Aina kun sanot vähääkään että "eikö tuo mennyt yli/olipa ilkeästi sanottu/hei minäkin olen vain ihminen en palvelija tai robotti", niin reaktio on itkupotkuraivari tai pelottava sulkeutuminen ja itsarilla uhkailu. Pahimmassa tapauksessa sairas puoliso voi myös suutuspäissään sanoa "tappavansa kohta kaikki niin päästään kärsimästä", ehkä jopa lasten kuullen.
Mutta hei, kunnes kuolema erottaa eikö? Siinä sitten annatte loppuelämänne toisen tuhottavaksi ja lastenne lapsuuden myös, vaikka puoliso ei itsekään edes pidä kiinni samasta valasta jonka nojalla te jäätte suhteeseen. Valaan kuuluu muutakin kuin se "kunnes kuolema erottaa": siihen vakiokaavaan kuuluu usein myös mm. "rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä"! Vakavasti häiriintynyt puolisoko joka ei edes kykene rakastamaan ketään on oikeutettu orjuuttamaan kaikki läheisensä lähihoitajikseen? :/
Lukekaa tuo ylempi uudestaan ja laittakaa masennuksen/mielenterveysongelmien tilalle alkoholiriippuvuus. Silloin on oikeutettua lähteä useimpien mielestä, mutta samassa tilanteessa masennus pitäisi antaa anteeksi vaikka riskit ovat paljon, paljon kauheammat. Masentuneella joka ei hae apua on aina riski että hän päättää päivänsä. Perheellisellä masentuneella riskissä ovat myös hänen perheensä; masentunut kun ei kykene näkemään maailmaa siinä itsarifiiliksessä enää realistisesti ja saattaa ajatella että "lähdetään kaikki" ja sitten tulee taas yksi perhesurma. Älkää leikkikö masennuksen kanssa niin pitkälle että oma turvallisuutenne on vaarassa - ikävä kyllä itsekäs "jos lähden niin lähden ainakin ryminällä ja otan muita mukaani kostoksi paskalle maailmalle"-ajattelu on tavallista monelle vakavasti masentuneelle.
Mutta hei, "kunnes kuolema erottaa" eikö vaan? Niin, teidän oma kuolemanne. Ja lastenne. Puolisonne käsissä. Eikä hänellä edes ole sairautensa vuoksi kapasiteettia miettiä tai suunnitella tarpeeksi jotta teko olisi edes kivuton. Jaksaa vain ajatella tekevänsä perheelle palveluksen, ja sitä että tahtoo kuolla mutta ei tahdo kuolla yksin. Älkää tuomitko niin kärkkäästi ap:ta jooko? :c Hän on jo kestänyt aikansa, ei tässä nyt siitä puhuta että hän heti lähtee koska toinen on ollut vähän down pari päivää.
Minusta tuollainen kuulostaa epävakaalta ihmiseltä, ei "perus" masentuneelta. Puhun toki omasta kokemuksesta, enkä ole psyk. alan ammattilainen.
Kannatan kyllä oman terveyden suojaamista, ei ihminen voi vuosia kaikkea kestää. Etenkin kun lapset ovat kyseessä. Lapsien takia varsinkin ap:n kannattaisi kyllä lähteä, en edelleen ole ammattilainen, mutta luulisi lapsen psyykeen vahingoittuvan masentuneen vanhemman käytöksen takia.
Ymmärrättekö, että eroaminen on erityisesti tuollaisessa tilanteessa lasten näkökuömasta kamalaa. Nyt olet vielä tukemassa lasten isää, mutta eron jälkeen lasten isää ei tue kukaan ja lapset ovat sitten hänestä alati huolissaan.
Isäviikolta on ahdistavaa palata taas äidin luo, kun pelkää, mitä.isälle tapahtuu, kun on yksin masentuneena.
Näin on. Masentuneen elämä on niin kauheaa, etten sitä toivoisi kenellekään. Maailma ei kuitenkaan pyöri yhden ihmisen ympärillä, sairaankaan, eikä kukaan jaksa loputtomiin katsella rappeutumista ja itsetuhoa. Aikuisella on ensisijainen vastuu lapsistaan ja heidän hyvinvointinsa on laitettava etusijalle. Masentunutkin ymmärtää tämän. Kaikkea kusipäisyyttä tai itsekeskeisyyttä taas ei voi niputtaa masennuksen piikkiin.
Itse olen loputtoman kiitollinen läheisille, jotka jaksoivat olla tukenani läpi masennuksen. Niille, jotka eivät jaksaneet, en ole vihainen tai katkera. Masentunut voi viedä mukanaan, toinen ei voi auttaa enempää kuin jaksaa.